Miten elämästä KIVAA?? Uhmaikäisen kanssa / perhe-elämä yhtä hvettiä

Ilmoitat kylmästi lapsille, että aikuiset määrää ja aikuisten nenille ei hypitä. Että sulle ei huuda aikuisetkaan niin ei huuda lapsetkaan.

Lapsilta puuttuu nykyään kuri ja kasvatus. Lapsia tehdään ja luullaan, että ne on kivoja nukkeja, joita voidaan pukea kauniisti. Lapset ovat ottaneet vallan perheissä.

Jos et nyt ilmoita kotona, kuka teillä määrää, tulee murrosiässä teillä olemaan melko vinkeää.

ihan vaan oman viihtyvyyteni takia. Ei meillä aikaa mene siivoamiseen, kun täällä on ihan järkyttävä siivo koko ajan. Olisi kivempaa kyllä, jos koti ympärillä olisi viihtyisä, edes hetken.

Lapsen hoitopäivät ovat aika lyhyet, vuorottelemme viemisessä ja hakemisessa niin että lapsi on hoidossa vain noin 6h.

Ei mitään huumoria ja hassuttelua ole kotona tällä hetkellä, pelkkää paskaa vaan. Kukaan ei ole täällä onnellinen, pelkään että avioerokin tässä tulee. :(

ap

Voisitko tehdä lyhyempää päivää, kuten lapsikin hoidossa? Jos se ei ole mahdollista, olisiko varaa kotiapuun, lähinnä siivoojaan? Vanhemmuus on vaativaa ajoittain, ja ihmisen tärkein tehtävä yleensä. miten tuot huumoria, hassuttelua ja hellyyttä suhteeseenne ja parisuhteeseenne?

ja oireilee siksi.



Rauhoitu, rentoudu ja nauti - ja kas kummaa, lapsi on oitis tyytyväisempi ja rauhallisempi.

Kun kakarat hyppii silmille ja niitä ei saada kuriin, ollaan heti ehdottamassa äidille masennusta ja saikkua.

Homman pitäisi lähteä siitä, että lapsille pannaan rajat. Nyt heti. Sitten kaikilla on kotona kiva olla.

Kuulostat masentuneelta . Onko mitenkään mahdollista , että voisit olla pari viikoa vaikka sairaslomalla ? Käydä keskustelemassa esim. työterv.psykologin kanssa ?

Lapsi rakastaa sinua varmasti. Juttele hänenkanssaan , höpsöttele , menkää uimaan tai vaan tuijottakaa yhdessä vaikka muumeja telkkarista . Anna lapselle positiivista palautetta ja koita ohittaa negatiivinen käytös mahdollisimman nopeasti ja tylysti. Uhmaikä menee kyllä ohi , ihan varmasti .

Kun itse on uupunut , helposti ajattelee , että parisuhdekin on paska . Onko teillä seksiä , se on tärkeää ainakin minulle. Se antaa hyvänolon tunnetta ja voimaa .

Työssäkäyvän pienen lapsen äidin rooli on tosi rankka. Itsestään täytyy muistaa huolehtia , jotta jaksaa huolehtia myös perheestä,

Kun lapsen ikä lähenee 3 vuotta pahimman uhman pitäisi helpottaa. Huom, pahimman, ei se siitä lopu. Esikoinen meinasi tehdä minut hulluksi uhmalla. Tietysti pikkuveikan syntymä sekoitti lapsen päätä ja väsytti äitiä. Oletko aivan varma, että lapsi ymmärtää, mitä häneltä pyydetään? Meillä koko asenteeni lasta kohtaan muuttui kun todettiin, että lapsella on kielenkehityksen häiriö. En nyt väitä, että sinun lapsellasi olisi. Ihan normi lapsellekin voi auttaa, jos piirrät paperille, mitä oikein yrität selittää.



Toinen on sopivan rangaistuksen löytäminen. "Jos et usko niin äiti ottaa mopon pois" Johan muuttui meno kun löytyi rangaistus, joka tuntui. Mopo oli sitten päivän varastossa ja sitten sen sai takaisin.

siltä, että lapsi kaipaa vanhempien huomiota ja kiireetöntä olemista.



Vaan kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että helvetti on sitten se, kun nuori kännää, tappelee kaikkien kanssa, kertoo itsetuhoisista ajatuksista jne. Siinä vaiheessa kun pelkäät jo itsesi puolesta kotona, on helvetti olemassa. tsemppiä.

Jep. Uhmaikä on ihan h*lvetin raskasta.

Joko on helpottanut, ap? Mites se murrosikä on sujunut?

Kyllä huomaa että on vanha ketju. Vuonna 2012 ei sanoitettu tunteita.

Samaa kysyn minäkin. Mites teinin kanssa nyt sujuu?

Tämä tunteiden sanoitus... Meidän tytöllä oli kova uhmaikä. Ihan kamala. Jäi ainoaksi lapseksi sen takia. Sai uhmata ja kokeilla rajojaan, niistä ei joustettu. Aikuiset oli turvallisia, joita sai testata uudestaan ja uudestaan. Testailujen myötä alkoi ymmärtää, että ne rajat ei siirry vaikka kokeilisi mitä temppuja. Uhma meni ohi omia aikojaan ja nykyisin on mitä rauhallisin nuori aikuinen. Teini-ikäkin meni "liian helposti." 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä huomaa että on vanha ketju. Vuonna 2012 ei sanoitettu tunteita.

Silloin sanoitettiin vaan musiikkikappaleita.

Älä jää itseäsi syyttämään jos ne positiivisen kannustamisen keinot ei riitä. Tarinasi kuulostaa aivan omalta tilanteeltani 3 vuotta sitten. Vaikka kuinka selitin tilannetta neuvolassa ja perheneuvolassa, mitään konkreettista apua ei tarjottu. Kun lapsi meni kouluun ja yllättäen oli koulussakin yhtä vastaan tappelua kaikki oleminen, yhtäkkiä tuli lähetteet tutkimuksiin ja lasten psykiatrian puheille. Lapsen saatua ADHD lääkitys, arki on alkanut näyttämään taas aurinkoisemmalta. Jos meillä olisi ollut esim. isovanhemmat auttamassa ja jakamassa tätä lapsen vaatimaa intensiteettiä (ei voi tehdä ruokaa, siivota tai sanoa lausetta loppuun puolisolle) niin ehkä ei tarttis lääkkeitä, mutta ne on auttaneet saamaan elämää vähän taas haltuun. 

Mä olen itse ollut samassa tilanteessa. Tunnistan tuon tunnetilan ja loputtoman, totaalisen väsymisen lapseen/perhe-elämään. Minua ei auttanut muu kuin se, että illalla kun lapsi rauhoittuu lopulta nukkumaan niin pidin kädessäni hänen pientä kämmentään. Katselin sitä, kuinka pienet hänen sormensa olivat omieni rinnalla. Hänen pienuutensa ja keskeneräisyytensä tajuaminen rauhoitti omaa myrskyävää mieltä. Toinen mikä auttoi oli ajan kuluminen. Kornia, mutta aika tekee tehtävänsä. Kaikessa. Kauheasti voimia! <3

Keksi sellaista mistä lapsi pitää, mitä tykkää tehdä, leikkiä. Huomio positiiviseen. Toinen vanhempi tai mummo avuksi. Ja ole jämäkkä vaikka kiltti, opeta ei ja saa. Ymmärrä silti lasta ja kuuntele mitä sanoo. Ehkä tunteita pitää suhteuttaa asiaan lapsella. Esimerkiksi ei tarvitse raivota kaikesta, lapselle voi selittää asioita ja opettaa kivoja juttuja. Älä vie karkkihyllylle tai kauppaan. Lapsi voi olla vilkas, on energiaa, haluaa juosta jossain rataansa. Lue joku uhmaikäkirja joka on lyhyt ja ytimekäs. Pojat rajumpia?

Vierailija kirjoitti:

Minusta puhutaan ihan liian vähän siitä, miten hankalaa ja väsyttävää taaperoikäisen kanssa voi olla. Omasta mielestäni juuri 1-2-vuotiaan kanssa oli kaikista raskainta. Nyt meidän lapsi on jo 5-vuotias ja on aivan ihanaa! Eli ap, pystyisitkö ajattelemaan, että tämä vaihe on raskas, mutta ohimenevä. Teillä voi olla jo tosi mukavaa parin vuoden päästä!



Tsemppiä joka tapauksessa!

Tämä!!

Tuollaista se on. En ymmärrä miten toiset vielä jaksaa sen moneen kertaan.

Mun ainoa toivo oman uhmaikäiseni kanssa on se, että aloittajan taapero on jo teini-iässä ja toivottavasti selvisitte. Mulle tuli kaikki kerralla: lapsettomuusstressi, IVF-hoidot, keskenmeno, hankala raskaus. työttömyys, koliikki-allergiat ja niistä johtunut kroonistunut unettomuus. Puhkesi keskivaikea masennus. Nyt taaperovaiheessa olen valmis osastolle, mikään ei onnistu pojan kanssa, ei vesiväreily, askartelu, kokkailu. Kaikesta huutaa, paiskoo rääkyy, uimahallissa huutaa kun lähdetään ja huutaa kun väsyttää, missään ei voi käydä perheenä kun miehen kanssa leuat kireinä tapellaan kumpi joutuu taistelemaan lapsen kanssa. Ne hetket kun lapsi hyväntuulinen olet itse ihan tatti otsassa vitutuksesta.

Vihaan iltoja ja nukkumaanmenoa tietäen, että kohta taas alusta. Päiväuniaikaan itken uupumusta.

Hain apua sosiaalitoimesta. Ei herää huolta lapsesta, joten ohjasivat MLL perhekahvilaan. Vaikka juuri niissä ei voi käydä pojan käytöksen takia, poislähdöt ja siirtymät aiheuttavat hirveän raivon. Helpompi olla menemättä.

Ja juu ei ole tukiverkkoja eikä ystäviä, muutin Helsinkiin miehen perässä, en tunne täältä ketään.

Puhumattomilla lapsilla uhmaikä venyy jopa kolmeen vuoteen.

Itsellä on ollut onni, että lapset ovat oppineet puhumaan 1 v - 1v 4 kk iässä (3 lasta,). Meillä kaikista uhman aiheista on selvitty juttelemalla. Mitään jäähyjä ei ole tarvittu.

Toki puhumaton lapsikin ymmärtää puhetta, vaikkei pysty itseään ilmaisemaan sanoin.

Ottakaa lapseen katsekontakti ja puhukaa hänelle rauhallisesti. Selittäkää, miksei tielle juosta jne. 

Jos vaikuttaa siltä, että puhe ei mene perille, viekää lapsi neurologille ja kuulotutkimuksiin.

Mitä teille kaikille kuuluu nyt 12,5 vuotta myöhemmin? Onko kukaan enää linjoilla täällä?

Kerran kun elää uhmaikäisen kanssa niin kyllä jatkossa pitää tosi hyvää huolta ehkäisystä.