Tunnetko ketään joka olis mennyt naimisiin rahan tms. " järkisyyn" takia?

Urkki koko seurustelun ajan, paljonko meillä vanhemmat tienaa ja onko osakkeita tms. omistuksia, arvioi paljonko maksaa kesämökit, asunnot ja huonekalut. Leikki " vaurasta" James Bondia, ihaili Monte Carlo -tyyppistä elämäntapaa. Nyt se urpo saa leikkiä rikasta, kun systerin on puhunut ostamaan purjeveneet ja autot.

Minä menin naimisiin avopuolisoni kanssa, molemmat nuoria köyhiä opiskelijoita emmekä vanhempiemme tulojen takia saaneet lainkaan opintotukia. Kävimme molemmat töissä ja kituutimme sillä vanhempamme eivät antaneet rahaa.



Meidän piti mennä vasta seuraavana kesänä naimisiin mutta aikaistimme järkisyystä, saadaksemme rahaa. Menimme maistraatissa salaa naimisiin ja opintotuet alkoivat virrata täysimääräisesti. Tulomme nousivat 880e kuussa, saimme ruokaa ja jopa koulukirjat eikä töissä ollut pakko käydä joka päivä. Helpotti elämää huomattavasti.

kaksi miestä, toinen aivan huithapeli, mutta saa sukat pyörimään jaloissa pelkällä katseellaan :) ottaa yhteyttä kun hänelle sopii, välillä ei vastaa kun soitan, ja varmasti on muitakin naisia kuvioissa koko ajan, vaikkei mitään myönnäkään.



Toinen järkevä, kunnollinen, ei pahan näköinen hänkään, mutta ei saa sellaisia fiiliksiä aikaan kun ensin mainitsemani.



Kummankaan kanssa en siis seurustele, tapaillut olen molempia, ja huom! seksiä en ole harrastanut (vielä) kummankaan kanssa.



Yritän tässä nyt pohtia järjellä asiaa, ja taitaa tuon kunnollisen puoleen kallistua, hän kun on selvästi sanonutkin, että haluaisi kanssani enemmän kuin mitä on tähän asti ollut.



Mutta: silti tuo toinen mies pyörii ajatuksissa jatkuvasti :(

Mentiin naimisiin, kun avomies sai töitä ulkomailta ja minä pääsin paremmin muuttamaan mukaan, kun suhde oli virallinen. Vihkiminen maistraatissa kahden todistajan läsnäollessa.



Tässä on kyse kuitenkin vain siitä, että _menimme_naimisiin_ järkisyistä. Suhde solmittiin ja sitä pidetään yllä tunnesyistä.

meni isäpuoleni kanssa naimisiin perintöveron takia. Eli olivat asuneet 10 v. avoliitossa kun äitini miehellä todettiin levinnyt syöpä. Menivät sairaalassa naimisiin, ettei äiti joutuisi maksamaan miehen hänelle jättämästä asunnon osasta sekä henkivakuutuksesta korkeampaa veroprosenttia.



Voi avoliitossakin sen oman asunnonpuolikkaansa testamentata avopuolisolle, jos rintaperillisiä ei ole (äitini miehellä oli, joten äitini sai vain osan siitä). Mutta avoliitossa veroprossa on sama kuin tuikituntemattomien kesken.

Koska lemppasin lopulta huithapelin miehen johon minulla oli elämää suurempia rakkauden tuntemuksia. Ja otin tilalle käytännöllisen, minua rakastavan, kiltin, minua tukevan, kärsivällisen, jalat maassa- miehen josta heti tiesin että tuo mies tulee olemaan aivan unelmainen perheen isä. Ei siis ollut hänen kanssaan mitään " sukat pyörii jalassa" tuntemuksia ollenkaan vaikka hyvä olikin ja on kainalossa olla.

mutta kylläkin valitsin kahdesta miehestä sen kunnollisen (vaikkakin hieman tylsän) enkä sitä renttua, joka sai (ja edelleen saa) sydämen läpättämään...

Olin nuorempana varsinainen hulttiomagneetti. Useimmat näistä hulttioista oli sellasia todella komeita ja kiinnostavia tapauksia, joista sitten kyllä oli aina sata muutakin naista kiinnostunut...



Sitten tapasin nykyisen mieheni: kiltin, rauhallisen, luotettavan, ihanan huolehtivan ja kaiken kukkuraksi todella varakkaan. Päätin että tää oli nyt tässä, sai hulttiot jäädä, enkä ole katunut. :)

Ja jätin sen joka sai sydämeni villisti läpättämään ja vieläkin joskus niin käy.



Tein näin koska äitini taas valitsi sen " elämänsä rakkauden" eli isäni joka on aivan huithapeli ja jalat pilvissä elijä. Ei osaa elää arkea yhtään. Näin koko lapsuuteni miten onneton äitini oli arjessa. Arkeahan se elämä suurimmaksi osaksi on. Ja näin miten kovasti äitiäni riipi se että hän rakasti suunnattomasti isääni mutta ettei yhteiselosta tullut mitään. Äiti oli masentunut, kiukkuinen, ahdistunut. Sanoi ihan suoraankin joskus että olis pitänyt valita toisenlainen mies. Päätin mielessäni jo tosi nuorena että minä otan kunnollisen miehen joka kantaa vastuunsa arjesta. Ja niin teinkin ja otin vaikka äitini tavoin rakastuin tulisesti " peter pan" tyyppiseen ikuiseen poikaan... joka vieläkin joskus kun häntä ajattelen, sykähdyttää sydäntäni.



Olen tyytyväinen valintaani koska tiedän tai ainakin voin aavistaa millaista olisi jos olisin valinnut toisin.

menivät, kun jäivät kiinni susiparina elämisestä, ylisiveät sukulaiset pakottivat.



Karille meni se liitto.

ja perusti sen kanssa perheen. Hyvin menee arki, todella hyvin. Haikailee vaan joskus edelleen sen suuren rakkautensa perään, salaa.

Appivanhemmat kertoivat pojalleen laatineensa testamentin, joka sulkee tämän tyypin ulos perinnöstä...



Alkoi heti avioliitto rakoilla. Akka vaatii lahjoiksi timantteja ja merkkituotteita synttäreillä ym. Mutta taitaakin tulla avioero kolmen vuoden avioliiton päätteeksi.



harmi vain, kun miehen veli oli niin sokea jo seurusteluaikoina tälle eukolle. Kehtasi kysellä eri tavaroiden arvoa ja alkuperää aina vieraillessaan appilassa. Mietittiin siinä mieheni kanssa, että kenties tekee jo listaa, mitä osaa sit vaatia perinnönjaossa?

tosin syynä ei ollut raha vaan se että tulin raskaaksi, muuten tuskin oltaisiin menty naimisiin, no oltiin kyllä rakastuneita/ihastuneita ettei nyt ihan niin järkiliitto kuitenkaan.

taisi puhua itsestään ;)

Olin villi tyttö, ja tarvitsin minua rauhoittavan miehen. Mies ei kyllä ollut, eikä ole mikään " setä" ,vaan on minua nuorempi (32v) mutta siis tasanen ja luotettava. On komeakin, että en siis ole missään yrjöttävässä ns. kulissiliitossa, mutten ollut myöskään alkuun hirveen rakastunut häneen, sillä minua viehättivät ne " pahat pojat" , mutta kun niistä oli kokemusta, tiesin, että vaan hänen kaltaisensa mies voi minut rauhottaa.

Olen onnellinen mieheni kanssa, ja oppinut rakastamaan häntä.

tämänpäivän hesarin rakkausjutun perusteella järkiavioliitto voi olla ihan hyväkin ratkaisu. Suhde kun muuttuu kuitenkin jossain vaiheessa vaan toverilliseksi kumpanuudeksi. Jos siis tulee älyttömän toimeen hyvin toisen kanssa ja kummallakin on samat tavoitteet elämässä jne. niin silloin " järkiavioliitto" saattaa toimiakin.



Ongelmia voi kyllä tulla vastaan sitten jos jompikumpi jossain vaiheessa rakastuu hulluna kolmanteen osapuoleen...

Olin villi ja vähän epästabiili ihminen ja tarvitsin jonkun tasapainottavan, turvallisen ihmisen johon voisin luottaa 100% ja joka välittäisi musta myös silloin kun olen ihan pohjalla ja vähemmän hehkeänä. Nykyinen mieheni on aivan mahtava tapaus ja olen hänen kanssaan äärettömän onnellinen, vaikken koskaan häneen hulluna rakastunutkaan.

Olin sohlannut kaiken maailman luusereiden kanssa, ja päätin Yh:na että nyt etsin toisenlaisen, kunnon miehen. Rikas hän ei ole, mutta fiksu ja kunnollinen. meillä on nyt yhteinen koti, kaksi lasta joista toinen on mieheni bio, toiselle hän on isäpuoli, farmaribemari, kaksi kissaa ja paljon rakkautta, rauhallista arkea,hyvää seksiä romantiikkaakin silloin tällöin.

Useimmat seurustelee ensin vuosikausia ennen kuin avioituu ja valitsee miehen jonka kanssa arki sujuu hyvin. Minä menin naimisiin rakastumisen huumassa. Emme koskaan asuneet yhdessä ja avioiduimme kun olimme tunteneet vuoden. Meillä ei ollut arkea ja en oikeastaan edes tuntenut miestäni kovin hyvin. No liittomme on ollut onnelinen ja kestänyt jo useampia vuosia mutta emme siis menneet naimisiin järkisyistä vaan tunteella. Jos joskus aviotuisin uudelleen niin ehkä sit ennemmin järkiliitto. Kun ikää on enemmän arvostaa eri asioita elämässä.

Minua huvittaa sellaiset naiset, jotka tosissaan kuvittelevat tietävänsä tasan tarkkaan toisten parisuhteiden asiat.



Ettet vaan olisi niitä naisia, jotka kateellisena kehittelee tuollaisia luuloja, jos jollakin nyt sattuu olemaan varakas mies...