Hirvee jos olis niin köyhä että ei olisi ikinä tarjota lapsille mitään huvituksia.

Rakkaus punnitaan sillä kuinka kalliit leluröykkiöt on ja kuinka monessa huvittelukeskuksessa ehtii kesän aikana käymään. Lapsi tyrkätään lintsin portista sisään ja pois lähtiessä kysytään oliko kivaa. Itse istutaan kahvilassa kännykkä korvalla.



Kyllä kaikkein tärkeintä on yhdessä oleminen ja tekeminen. Se on ihan sama mitä tehdään ja paljonko maksoi.

Kyllä kaikkein tärkeintä on yhdessä oleminen ja tekeminen. Se on ihan sama mitä tehdään ja paljonko maksoi.

Rakkaus punnitaan sillä kuinka kalliit leluröykkiöt on ja kuinka monessa huvittelukeskuksessa ehtii kesän aikana käymään. Lapsi tyrkätään lintsin portista sisään ja pois lähtiessä kysytään oliko kivaa. Itse istutaan kahvilassa kännykkä korvalla.

Kyllä kaikkein tärkeintä on yhdessä oleminen ja tekeminen. Se on ihan sama mitä tehdään ja paljonko maksoi.

Ei jokainen tyrkkää lastaan Lintsin porteista sisään ja häivy paikalta - mistä niin päättelit?

Meidän perhe tekee paljon asioita yhdessä: arjen kävelylenkeistä luksuslomiin kaukokohteissa ja kaikkea siltä väliltä. Tärkeintä on tosiaan läsnäolo juuri siinä hetkessä riippumatta siitä, minkälaiset puitteet siinä ympärillä on. Silti nautin paljon siitä, että voin tarjota lapselleni mitä erilaisempia elämyksiä, ja pääsen jakamaan ne hänen kanssaan. Lapsen riemu on vanhemman onni!

Mutta kyllä mä jossain vaiheessa oli surullinen ja pettynyt kun me ei koskaan käyty tai hyvin harvoin esim. lintsillä. Kaverit kävi joka kesä ainakin kerran, asuttiin helsingissä. Mutta mun vanhemmilla ei ollut rahaa. Tai oikeastaan äidillä ei ollut. Oli yksinhuoltaja ja meitä lapsia oli 3. Isää nyt ei voinut vähempi kiinnostaa. Mä ymmärrän äitiä, ja sen ratkaisua, mutta kyllä mua silti lapsena aina harmitti ja suretti. Oli kurjaa kuunnella kun toiset innoissaan kertoivat päivästään ja laitteista.

Voi tuota onnea kun lapsi saa esim. muumitikkarin kaupasta!

itse olin vuosikausia kotona, mutta kyllä meidän yläasteikäiset ja lukiolaiset alkoi kärsiä siitä, että ei ollut rahaa. Ja toki pienemmätkin siitä, ettei koskaan käyty mummolassa, kun ei ollut rahaa sinne matkustaa. Kyllä nykyaikana usein ollaan valitettavasti sen verran materiakeskeisiä, että teini-ikäiselle on aika kurjaa, jos ei koskaan voi käydä leffassa, hampurilaisella, tai saa mitään uutta vaatetta. Meidän lasten ystäväpiirissä lapsilla on rahaa aivan älyttömästi, ja vaatteet niin kalliita, ettei itselläkään olisi siihen varaa, ja se on minusta hiukan liikaa.

Lapsuuteni oli köyhä mutta vanhempani veivät meitä metsäretkille, katsomaan paloautoja, syötiin eväitä milloin missäkin...ilmaiseksikin voi tehdä vaikka mitä! Kyllä nyt niitä aikoja muistelee lämmöllä ja lapsuus oli ihanaa, ei huolia tai murheita.

itse olin vuosikausia kotona, mutta kyllä meidän yläasteikäiset ja lukiolaiset alkoi kärsiä siitä, että ei ollut rahaa. Ja toki pienemmätkin siitä, ettei koskaan käyty mummolassa, kun ei ollut rahaa sinne matkustaa. Kyllä nykyaikana usein ollaan valitettavasti sen verran materiakeskeisiä, että teini-ikäiselle on aika kurjaa, jos ei koskaan voi käydä leffassa, hampurilaisella, tai saa mitään uutta vaatetta. Meidän lasten ystäväpiirissä lapsilla on rahaa aivan älyttömästi, ja vaatteet niin kalliita, ettei itselläkään olisi siihen varaa, ja se on minusta hiukan liikaa.

että teini pääsee leffaan ja hampurilaiselle tai saa uusia vaatteita? Ja miten se liittyy nykyaikaan? Itse olin teini parikymmentä vuotta sitten, ja yh-äidilläni oli hyvin varaa antaa sen verran rahaa, että pääsin leffaan ja hampurilaisravintolaan kavereiden kanssa pari kertaa kuussa. Uusia vaatteitakin sain tarvittaessa.

Taitaa vain olla niin, että nykyajan vanhemmat, etenkin äidit, perustelevat vähän liian hanakasti materiakeskeisyydellä ja nykyajan meiningillä sitä, että nuorelle ei voida tarjota normaaleja nuoren elämään liittyviä asioita. Tinkikää omasta kulutuksestanne tai menkää töihin, niin nuori saa nuoruuden.

Tai käytiin sentään muutaman kerran lapsuuteni aikana. Kerran kiertävässä huvipuistossa ja pääsinhän minä eläintarhaankin kaksi kertaa. Linnanmäelle en lapsena halunnut. Siellä olen käynyt eka kerran aikuisena. Ei lapsi tarvitse keinotekoisia härveleitä tullakseen onnelliseksi. Onnellisempi tulee lapsesta joka saa olla päivät kotona äidin tai isän kanssa kuin sellaisesta joka joutuu olemaan päivät hoidossa ja pääsee viikonloppuisin huvipuistoon.

Tai käytiin sentään muutaman kerran lapsuuteni aikana. Kerran kiertävässä huvipuistossa ja pääsinhän minä eläintarhaankin kaksi kertaa. Linnanmäelle en lapsena halunnut. Siellä olen käynyt eka kerran aikuisena. Ei lapsi tarvitse keinotekoisia härveleitä tullakseen onnelliseksi. Onnellisempi tulee lapsesta joka saa olla päivät kotona äidin tai isän kanssa kuin sellaisesta joka joutuu olemaan päivät hoidossa ja pääsee viikonloppuisin huvipuistoon.

Mutta kyllä lapsiakin on kiva välillä ilahduttaa menemällä ja tekemällä jotain ekstra hauskaa ja erilaista, viemällä vaikka hoploppiin "riehumaan!". On se kuitenkin erilaista kun se ainainen metsässä rymyäminen, mitä omatkin lapseni harrastaa.

LAPSUUDESTA, kun en kertaakaan päässyt mihinkään huvipuistoon tai edes eläintarhaan.



Hampurilaisrahoja tai uusia vaatteitakaan ei liiemmin ollut. Kyllä jotain puuttuu kun tuollaisia "kaikille kuuluvia" normaalihommia ei ollut vara hankkia.

Ei jonoa, häiritseviä ääni kun ihmiset syövät ym. voi käydä WC:ssä ilman että jää näkemättä mitään ja ennen kaikkea saa katsoa elokuvan rauhassa loppuun asti.

itse olin vuosikausia kotona, mutta kyllä meidän yläasteikäiset ja lukiolaiset alkoi kärsiä siitä, että ei ollut rahaa. Ja toki pienemmätkin siitä, ettei koskaan käyty mummolassa, kun ei ollut rahaa sinne matkustaa. Kyllä nykyaikana usein ollaan valitettavasti sen verran materiakeskeisiä, että teini-ikäiselle on aika kurjaa, jos ei koskaan voi käydä leffassa, hampurilaisella, tai saa mitään uutta vaatetta. Meidän lasten ystäväpiirissä lapsilla on rahaa aivan älyttömästi, ja vaatteet niin kalliita, ettei itselläkään olisi siihen varaa, ja se on minusta hiukan liikaa.

Rahaa ei ollut millä törsätä. Matkustelu ja ulkona syöminen oli vanhempien mielestä rahan tuhlausta. Olin ehkä 10-11 vuotias, kun vanhemmat veivät koko perheen elokuviin ja muistan senkin kuin eilisen. Sukuloimassa käytiin lapissa joskus samoihin aikoihin ja matkalla sinne käytiin syömässä ravintolassa. Se oli aika iso juttu meille. En ole saanut traumoja. Ainut asia mikä harmitti oli, että kavereiden perheet matkustivat ulkomailla. Meillä ei moiseen ollut varaa. Oman lapsen kanssa olen matkustellut senkin edestä;)

Ei ollutkaan kyse sinusta, vaan lapsista. En minäkään mielelläni tivoliin mene, mutta sen takia siellä voin käydä joskus kun lapseni siitä tykkää. On kiva nähdä ja katsoa niiden riemua.

voidaan olla montaa eri mieltä. Mielestäni pieni lapsi ei niitä mitenkään välttämättä tarvitse, vaikka nauttiihan joku 3-4 vuotiaskin huvipuistoista ja vanhemmastakin on kiva katsoa lapsen riemua. Mutta siinä vaiheessa kun lapsi menee kouluun ja alkaa se vertailu kuka on käynyt missäkin, niin väkisinkin se lapsi, joka ei koskaan pääse minnekkään jää vähän osattomaksi. En tarkoita, että kaikkien pitäisi matkustaa ulkoimaille kolme kertaa vuodessa, koska joku samalta luokalta näin tekee, vaan, että lapsella kuitenkin olisi jokin juttu mistä kertoa. Ihan sama homma on hampparilla ja elokuvissa käymisten kanssa. Kurjaahan se on jos ei ikinä pääse mukaan kun kaverit menevät. Ihan joka kerta ei tietenkään tarvitse päästä, mutta edes joskus.

Mä muistan myös että uimarannalla joku hukkui ja naapurin poika jäi auton alle. Kyllähän näitä tapahtuu, mutta ei sen takia voi olla liikkumatta tai jättäytyä neljän seinän sisälle.



Mä vien joka kesä lapseni jonnekin, sen verran multa löytyy aina rahaa vaikka rikas en olekaan, vaan pienipalkkainen yh. Joskus hinnat hirvittää, mutta on se sitten sen arvoistakin ollut.

Minä olin "rikkaan" perheen lapsi. Vanhemmat maksoi mitä haluttiin, vaikka joka viikonloppu Lintsille. Isompana viikkorahaa sai, vaikkei mitään tehnyt. Kas kummaa, kun isompana sitä mielummin istui kaverin ja "köyhän" yh-äitinsä kanssa katsomassa tv:tä...



Siellä oli välittämistä ja rakkautta, tunnetta. Jotain ihan täysin päinvastaista kuin meillä kotona. En edes muista yhtäkään Lintsikäyntiä. Saati, että muistaisin yhtäkään yhteistekemistä omien vanhempieni kanssa. Ekana päivänä taisivat sentään koulun ovelle viedä.

- Onhan niitä leikkipustojakin missä telmiä.



- Jos lasta viedään hampurilaiselle, sehän on kannustamista roskaruuan syöntiin.



- Meidän lapsemme ainakin opetetaan syömään tervellisesti ja vitamiinirikkaasti pienestä pitäen.



- Ja vaatteiden kierrätyshän on nykyään muotia, sitä harrastavat varakkaatkin.



- Olisi epäekolgista tuhlata uusiin lastenvaatteisiin.



- Ei siitä lapsuudesta tarvitse näin eläen puuttua mitään, säästyneet rahat voi esim. sijoittaa viisaasti tulevaisuutta varten.

Anteeksi, mutta nuo perustelut ovat aika heppoisia. Ei varmaan kannata lähteä koskaan kotoakaan ulos, kun liikenteessäkin kuolee koko ajan ihmisiä. Ai, mutta monihan on kotiinkin kuollut...



Ja jonkunhan niitä uusia lastenvaatteita täytyy ostaa, muuten ei olisi mitään kierrätettävää, vai mitä?



Tuosta hampurilaisaterioiden epäterveellisyydestä olen samaa mieltä, mutta mieluummin epäterveellinen ateria silloin tällöin kuin jäisi ulkopuoliseksi kaveripiiristä.



Henk. koht. en tiedä parempaa sijoituskohdetta kuin onnellinen lapsuus lapsilleni, mutta jokainen tyylillään. Onhan se varmasti hienoa katsella, kun rahastot pursuavat, minä katselen mieluummin lapsen riemua.

totuutta tänä päivänä. Me ei luokitella itseämme köyhiksi, mutta ei kyllä ylletä edes keskitasoonkaan. Elämisen kustannukset vievät niin suuren osan rahoistamme, että jos valitsemme, menemmekö 4 henkilö sirkukseen tai ostetaanko kotiin esim. vähän herkkua niin ennemmin jälkimmäinen.

Pelkästää MUUMIreissu oli niin kallis että piti sitten pihistellä tosissaan ruoassa.



Meillä myöskin taloutta on lohkaissut lastemme erittäin runsas sairastelu, niihin käytettävät lääkkeet sekä lääkärikulut. Ei ole ihan ilmasita yöpyä sairaalassakaan.



Itse en ole muksuna päässyt paljon mihinkään mutta eipä ole tunne että olisin paitsi jäänyt. Oppi ainakin arvostamaan paljon muita asioita.