Mä sain sähköpostia " vuosien takaa" ...

elelet 50+ ukon kanssa ja etävanhempana rakkaille lapsillesi, nykyinen ukkosi ottaa jonkun kivan misun joka hoitaa sun lapsia. not!

Ihan varmasti lähtisin peliin mukaan jos tulisi vastaan.

Mutta mulla ei olekaan miestä. Aah.... ne oli niitä, joita " en saanut" . Ne oli niitä villejä joita en varsinaisesti jättänyt suoraa vaan juttu " jäi" ...... panisin. Mutta sinuna perheellisenä harkitsisin vielä. Ne nuoruuden tunteet pulpahtaa kyllä esiin sellaisenaan (villinä, mahtavana ym ym). Mutta näiden kanssa et ole elänyt ja asunut yhdessä. Siksi he ovat ihonalaisia. Siksi miehesi ei ole ihonalainen vaan sydämenalainen. Sitä minulla ei ole.... mutta ihonalaiset kyllä veisivät mennesään jos sydämenalainen on jo vuosia " vanha" .... mutta mieti haluatko pitää sydämenalaisen, jonka kanssa olet halunnut perheen. Ihonalainen on se, jota et saanut.... vaan homma jäi auki.......

Toi oli aika raaka tulevaisuudenkuva. En mä aio lapsiani hyljätä. Ja eihän tässä nyt mitään loppuelämää suunnitella. Kai mä lähinnä nyt mietin jatkanko mä tätä ja tapaanko mä sen miehen. Ja rakastanko mä tarpeeks mun aviomiestäni. Ja oonko mä koskaan rakastanu.

osaatko vielä sanoa että muuttuuko ihonalainen sydämenalaiseksi jos sen kanssa alkaa elää tavallista arkea? Eikö se enää tunnut sitten sellaiselta " ooh pyörryn" vaan ihan tavikselta vaan?



t toinen jolla vähän vastaava tilanne kuin ap:llä

Vierailija:

Toi oli aika raaka tulevaisuudenkuva. En mä aio lapsiani hyljätä. Ja eihän tässä nyt mitään loppuelämää suunnitella. Kai mä lähinnä nyt mietin jatkanko mä tätä ja tapaanko mä sen miehen. Ja rakastanko mä tarpeeks mun aviomiestäni. Ja oonko mä koskaan rakastanu.

No nimenomaan kannattaa miettiä sitä loppuelämää. Tapaatte, hairahdut ja jäät kiinni, eikä sun liittos oo enää sun päätettävissäs. Älä leiki tällaisilla asioilla vain koska kaipaat jännitystä.

Vierailija:

osaatko vielä sanoa että muuttuuko ihonalainen sydämenalaiseksi jos sen kanssa alkaa elää tavallista arkea? Eikö se enää tunnut sitten sellaiselta " ooh pyörryn" vaan ihan tavikselta vaan?

t toinen jolla vähän vastaava tilanne kuin ap:llä

OLETKO VÄHÄN YKSINKERTAINEN... JOO, AV:LLÄ JOKU LUPAS ETTÄ KYLLÄ SE TUNNE SÄILYY JA SIT MÄ HEITTÄYDYIN SIIHEN IHAN TÄYSILLÄ...

saati jostain viisikymppisestä. Herätys, ette te siitä miehestä mene sekaisin vaan te projisoitte häneen jotakin kuvitelmianne täydellisyydestä, jota ette koskaan voi saavuttaa, koska se palavan lempenne kohde on kuitenkin ihan tavallinen ihminen puutteineen ja haisevine sukkineen.



Ihmisestä ei anna oikein hyvää kuvaa, että hän pettää puolisoaan. Ehkä tällä viisikymppiselläkin on vanha suola alkanut janottaa ja hän kuvittelee että saa osan nuoruudestaan takaisin. Pakenee sillä omaa vanhenemistaan.



Anna ap olla. Keskity avioliittoosi ja unohda nämä teinimäiset haihattelut. Sinun miehesi on sinun sielunkumppanisi ja puolisosi.

että ihonalaisuus katoaa arjen myötä. Tai jos niin ei käy niin ihan mielenkiinnosta tahtoisin senkin tietää. Jos jollain on kokemusta. Itselläni ei ole. Eikä tule ;)



----------------------------------------------------------

?!?

Vierailija:

osaatko vielä sanoa että muuttuuko ihonalainen sydämenalaiseksi jos sen kanssa alkaa elää tavallista arkea? Eikö se enää tunnut sitten sellaiselta " ooh pyörryn" vaan ihan tavikselta vaan?



t toinen jolla vähän vastaava tilanne kuin ap:llä



OLETKO VÄHÄN YKSINKERTAINEN... JOO, AV:LLÄ JOKU LUPAS ETTÄ KYLLÄ SE TUNNE SÄILYY JA SIT MÄ HEITTÄYDYIN SIIHEN IHAN TÄYSILLÄ...

Vierailija:

osaatko vielä sanoa että muuttuuko ihonalainen sydämenalaiseksi jos sen kanssa alkaa elää tavallista arkea? Eikö se enää tunnut sitten sellaiselta " ooh pyörryn" vaan ihan tavikselta vaan?

t toinen jolla vähän vastaava tilanne kuin ap:llä

Vastaan sen mitä luulen.... ihonalainen on se, josta haaveilee lopun ikänsä ja silti eläää turvallisesti sen sydämenalaisen kanssa.... ihonalainen on se, jonka kanssa on " sen hetken hurmaa" . Se hurma ei voi kestää, ei se kestänyt silloin aikanaan kun tuo tuli... mutta jos itselleni aukeasi tilaisuus ihonalaisen kanssa, tarttuisin siihen. Menisin sänkyyn ja olisimme kuten ennen. Totuus on se, että mennyttä ei saa takaisin, siihen ihonalaisen " jäämiseen" ja elämän jatkumiseen oli syynsä (aika kultaa muistot), ja ihonalainen on se, jota ET SAANUT... mutta minä voin tarttua ihonalaiseen, koska olen sinkku (yh). Minulla ei ole menetettävää... on vain saatavaa...... eli jos olisin parisuhteessa, en koskisi ihonalaiseen, mutta sinkkuna..... ihan varmasti palaisin vuosien takaiseen tunteeseen.... kestäköön se vain vaikka hetken, yhden yön.... minulla ei ole menetettävää..... minä voin ottaa sen hurman, kokea sen hetken verran. Mutta en usko, että se voisi olla mitään kestävää. Ihonalainen on vain se tunne, joka on jäänyt saattamatta loppuun. Se vain on " jäänyt" ...... jo se ihonalainen olisi aikanaan ollut sydämenalainen, sen kanssa olisi juttu jatkunut ja olisi lapsia.... ja joku muu olisi ihonalainen..... mieti sitä (en laita pistettä tämän lauseen loppuun)

ps. selvitin ihonalaiset eniron kautta... toisen sijainnin löysin ja hänellä on sydämenalainen pysynyt 10 vuotta samana.... toisen sydämenalaisen sisko asuu ihan lähellä... ehkä tapaamme vielä.... ellei hänellä ole sydämenalaista...... toki sitä toivon..... jos ei ole, niin otan kyllä hetken (ja minä olin siis sinkku, jos et muista).

Oon miettiny oonko mä onnellinen, oonko mä tähän asti tehny oikeita ratkaisuja.



Tietysti mä rakastan mun lapsia, ne on parasta mitä mulle on tapahtunu. Enkä mä ois saanu noin ihania lapsia ilman mun nykyistä aviomiestäni. Mä oon luvannu rakastaa mun miestäni, tää lupaus on annettu ihan papin edessä.



Mulla on mielenkiintoinen ja vastuullinen työ. Tietysti mä oisin voinu opiskella enemmän, mutta nyt lapset on pieniä, eikä me tosiaankaan olla mitään kroisoksia, mä en voi jäädä kokopäiväopiskelijaks vaan lisäopintojen pitäis tapahtua työn ohella, eikä se oo tällä oikeen mahdollista. Muutaman vuoden päästä tilanne on toinen.



Mutta oonko mä onnellinen? Siihen mä en oo keksiny vielä vastausta. Olisinko mä onnellinen jonkun muun ihmisen kanssa? Olisinko mä onnellinen, jos parisuhteessa ois enemmän intohimoa? Eihän sellasta suhdetta kai ookkaan, missä kipinöis vielä vuosienkin jälkeen? Vai voisko olla??

Ap:n viimeisin kirjoitus osu ja uppos - taas!



Mä olen myös miettinyt lähiaikoina että olenko onnellinen. Olenko tehnyt vääriä valintoja elämässäni. Olen kyseenalaistanut kaikkea ihan avioliitosta, lapsista, opinnoista lähtien ja vieläkin aiemmista vaiheista. Jos nyt tällä kokemuksella eläisin menneisyydessäni niin tekisin ehkä erilailla.



Ehkä tuo haikailu " ihonalaista" kohtaankin johtuu juuri siitä että on epävarma nykyisestä tilanteesta ja hakusessa elämässään muutenkin?



Minkä ikäinen ap olet? Itse olen 27-vuotias (täytän 28) ja olen ollut nykyiseni kanssa liki 9 vuotta, naimisissa 7 vuotta. Ehkä tässä on yhtä aikaa joku ikäkriisi ja avioliittokriisi meneillään. Ehkä kuitenkin näiden pohdintojen kautta asiat selkiytyy :)



Meillä on kuitenkin varmaan molemmilla vielä kosolti aikaa tehdä mitä erilaisempia asioita elämässämme jotka muuttavat elämän suuntaa. Kun vaan ensin tietäisi itsekin mitä oikeasti haluaa.



Itse olen ollut nyt useamman vuoden putkeen kotona lasten kanssa (lapset 1v&3v) ja tuntuu että tämä kotiäitiyskin pistää pään pyörälle kun on niin paljon täällä kotona neljän seinän sisällä ja elää vain lapsille. Ehkä asiat muuttuu siinäkin vaiheessa kun menee taas töihin..



terveisin 24&26

Ollaan oltu yhdessä se seitsemän vuotta, lapset 5 ja 3. Naimisissa 4 vuotta. Mä luulin käyneeni ikäkriisin tossa 5-6 vuotta sitten läpi. Silloin mietin tosi tarkkaan elämääni, mitä mä haluan ja mitä mun on mahdollista saavuttaa. Luulin tehneeni hyviä ratkaisuja ja suunnitelmia. Eihän elämä tietenkään mene koskaan niinkuin suunnitellaan ja toivotaan, tylsäähän sellainen olisi.



Mitä enemmän tätä miettii, sen huonommalta kaikki ne silloin tehdyt ratkaisut ja suunnitelmat tuntuu. Lapset ja työ tuntuu ainoilta oikelita jutuilta, kaikki muut ratkaisut tuntuu hätiköidyiltä ja huonoilta. Miks me yleensä mentiin naimisiin? Kai mä rakastin tuota miestä, tai luulin rakastavani. Luulin olevani tarpeeksi kypsä ottamaan vastuuta parisuhteesta.



Meidän suhde tuntuu tällä hetkellä lähinnä olevan kaveripohjalla. Me ollaan rakasteltu viimeks joskus kesäkuun alussa. Ei mun tee mieli. Mä kuitenkin haluaisin seksiä, sellaista niinku joskus oli.



Sitten tulee tää mies, jonka mä tiedän vievän multa jalat alta tuossa tuokiossa. Hitto, jos sähköpostit vaikuttaa muhun näin, miten sen ihmisen konkreettinen läsnäolo vaikuttais?

Nää on just näitä tyyppejä, jota joskus ihaili, katsoi ylöspäin, oli ihastunut. Tunteet nuoruudessa olivat erilaisia, älä yritä saada takaisin nuoruutta, se meni jo. En sano, mitä täytyy tehdä, mutta sanon, että älä heitä kaikkea hukkaan. Itse ainakin olen huomannut, että kun oman miehen kanssa tavatiin, treffailtiin jne. , niin onhan se erilaista kuin joskus teininä oli ihastunut johonkin kaukaa ja jos jotain tapahtuikin.. Siinä on eri asetelmat. Dr. Philkin (:D) sanoo, että avioliiton sisäisiä ongelmia ei ratkaista avioliiton ulkopuolella olevilla tavoilla. Teidän liitossa on nyt joku ratkaistava Juttu eikä se lähde sillä ihonalaismiehellä pois.

Moni muistaa ekan koulupäivän, mutta tuskin sitä 600 tai 700 koulupäivää...

Valitettavasti te joudutte luultavasti lukemaan näitä mun pohdintojani huomennakin, pyydän jo etukäteen anteeksi. Mä en ikinä kuvitellu, että mä joutusin tällaseen tilanteeseen! Mua on aikaisemmissa suhteissa petetty ja oon sanonu aviomiehelleni, että jos hänen tekee joskus mieli vierasta, niin erotaan ensin, se on reilumpaa molemmille. Sitten mä paskiainen suunnittelen vaikka mitä. Ei tällanen ihminen ansaitsis minkäänlaista perhettä. Mutta minkä mä tälle voin?



Mut nyt mä menen tuonne meidän yhteiseen sänkyyn nukkumaan. Mä toivon, ettei mies herää.

sulla on ollut pikemminkin lapsen suhde vanhempaan kuin kahden tasavertaisen kumppanin liitto.

Tottakai voikin ehdoitta ja täysillä rakastaa, jos tietää ettei tarvitse miettiä sitä, miten mies esim. sitten kantaa vastuun arjessa.

Ehkä sä olit sen teiniprinsessa, satumaailmasta revitty, myytinomainen hahmo, joka vain palvoo ja rakastaa. Eikä mies vielä siinä iässä ehkä ollut niin vanha, että hengitys olisi haissut aamulla vanhalle miehelle. Nyt voi asia jo ollakin niin...

Vierailija:

rakastin sitä ehdoitta, täysillä

Yli kolme kuukautta mä nukuin joka yö sen kainalossa, enkä mä oo koskaan ollu niin turvassa.

Mä oon heränny tänään aikaisin. Samoin se mies. Meilattiin tossa aamutuimaan, kun kaikki muut vielä nukkui. Kerroin sille miten sekasin mä oon menny tän asian kanssa. Väitti, ettei tää sillekään oo ollu helppoa. Että pelkää myös seurauksia, on kuitenkin ollut suht onnellinen jo parikymmentä vuotta vaimonsa kanssa. Kertoi että mä kuulema oon ilmaantunu kuvioihin silloin, kun heillä on ollut joku pahempi kriisi. Saahan sitä puhua ja kirjottaa mitä sylki suuhun tuo.



Aviomies lähti keikalle just. Niin tää toinenkin mies. Eli mulla on nyt mies-vapaa lauantai-ilta. Kukaan ei yritä sekottaa mun päätä tän illan aikana. Tänään mä ehkä voisin päätyä johonkin ratkaisuun. Muutan sitten huomenna taas mieltäni.

Siis silloin kauan sitten. Kyllä mä sen ymmärrän. Ja ymmärsin jo silloin. Totta kai me käytettiin toisiamme tietyllä tavalla hyväksi. Mä sain pakopaikan kun teiniangstasin, löysin ihmisen, joka piti mua oikeana ihmisenä. Ja varmasti tän miehen itsetuntoa hiveli mun ihailu ja palvonta, totta kai.



Ehkä osat on nyt vaihtuneet jossain määrin. Jos tällä miehellä on nyt joku viidenkympin kriisi ja mä taas kaipaan ihailua ja palvontaa, että joku nostais mut jalustalle ja pitäis mua kauniina ja haluttavana. Tässä nykyisessä suhteessa en sellaista ole kokenut moneen vuoteen.



Kun arki on liian arkista! En mä kaipaa mitään imeliä ruusupuskia tai kynttiläillallisia, en oo sellainen ihminen. Mä kaipaan sellaista kipinää, että koko ajan vähän kihelmöis. Katseita ja kosketuksia. Nyt elämä on tätä lapsiperheen arkea. Eikä tää oo huonoa tää elämä, meneehän tää varmasti näinkin. Mutta tää mies muistutti mua siitä, millasta elämä vois olla, enkä mä tiedä haluanko mä enää tyytyä tähän tuttuun ja turvalliseen.

Jos tapaatte, jos jysähtää kuten ennen ja ajaudut suhteeseen, olet liemessä. Jos ei tunnu missään, olet saman tien menettänyt myös ihanat nuoruusmuistosi.



Yhteistä tulevaisuutta teillä ei ole. Ei vaan ole. Jos siihen koskaan olisi ollut mahdollisuutta, suhteenne aikanaan ei olisi vain haipunut. Jos se olisi ollut Rakkautta, olisit odottanut ja taistellut.



Tän kerran, luota muhun. Tiedän kipeän hyvin, miltä susta nyt tuntuu. Oli viittä vaille etten itse menettänyt kaikkea, nyt menetin vain kauniit muistot katkeransuloisesta ensirakkaudesta.

Meillä natsasi henkisesti hurjan hyvin yksiin! Aivan loistavaa sielujen sympatiaa.



Mutta se arki! Huh huh! Olemme molemmat samanlaisia suurpiirteisiä haihattelijoita ja tuo mies oli sitä vielä selvästi enemmän. Arki oli todella kaaosmaista.



Eli hänestä ei olisi ollut pidemmän päälle elämään arkea kanssani. Vaikka sielunsisaria olimmekin ja tulisen rakkaussuhteen koimme niin molemmat tarvitsemme jonkun käytännönläheisen ja vakaan ihmisen rinnallemme. Emme toisiamme vaikka mekin haikailimme toistemme perään vuosikaudet!