Miten kasvattaa ainokaisesta EI HEMMOTELTU?

oikein ojentaa lelujaan vieraille ja pihalla ollessa jos ottaa jonkun toisen lelun niin ojentaa sen omistajalleen :) Ei ikinä ole ollut porua lelujen jakamisesta :)



t. se joku 3 tms

Vierailija:

kyse ei ole nyt teidän kasvatuksestanne, vaan siitä, että päiväkodissa tietävät, että lapsesi on ainokainen ja sen myötä kiinnittävät siihen liittyviin asioihin huomiota. Jos esim. 10-lapsisen perheen lapsi tekisi saman asian kuin ainokaisesi, niin sitä ei pidettäisi minään, mutta ainokaisen tekemänä se korostuu.

Ikävää, mutta totta.

Jos ainokainen ei jaa lelujaan, niin hänet tuomitaan hemmotelluksi ja itsekkääksi. Jos useampilapsisen perheen lapsi ei jaa lelujaan, niin hän osaa pitää puolensa...

Päiväkotiryhmässä, jossa olin töissä, yksikään lapsi ei osannut jakaa tavaroita muitta mutkitta perheiden lapsiluvusta riippumata En näe asiaa yhtään pahana, on ainakin luonnetta. Useimmilla tosiaan vaatii opettelua eikä ole geeneissä.

Jokaisellahan meillä on ollut yksi lapsi, ennen kuin muut sisarukset ovat syntyneet. Ja sitä esioista on hellitty ja lellitty, kunnes toinen lapsi on tullut taloon. Silloin huomaa monta juttua, että nyt ei enää voidakaan tehdä näin, kun toisenkin lapsen tarpeista on huolehdittava. Ja ne on siinä yksilapsivaiheessa pikkujuttuja, mutta ne muuttuvat isoiksi sitten, kun on muitakin lapsia.



Eli tällaisia on esim, kuka saa ensin ruuan lautaselle, mitä tv-ohjelmaa katsotaan, kuka pääsee äidin syliin, ja sit kaikki itsenäistymiseen liittyvät asiat. Eli sisarussarjassa kasvavan on vain opittava pukemaan itse, kun äiti ei ehdi enää kaikkia pukemaan. Tuttavaperheen viisivuotiaan pukee vielä äiti, lapsi on tietenkin ainokainen. Ja tässä tuttavaperheessä se lapsi tosiaan on aika kova pomottamaan. Eli se sanoo, että näin tehdään, ja olettaa, että se myös tapahtuu. Monessa asiassa saakin periksi, mikä ei monilapsisessa perheessä tulisi kuuloonkaan. Esimerkiksi joskus alkoi kiukkuamaan, että haluaa istua juuri siihen nojatuoliin missä äiti istui, niin äitihän väistyi, jotta lapsi pääsi siihen tuoliin, vaikka vieressä oli kolme muuta samanlaista nojatuolia. Että tällaiset jutut ihmetyttävät, että kuka perheessä oikein on pomo.



Ja sitten kasvatuskeinot ei oo samat yhdelle ja usealle lapselle. Kerran meillä tää yksilapsinen perhe oli kylässä ja kaikki lapset katsoi pikkukakkosta. Niin tää ainoa lapsi alkoi jotain parkumaan, mikä lie siinä katsomisessa olikin pielessä. Äiti ratkaisi tilanteen niin, että sammutti telkkarin - jos et katso kunnolla, niin laitetaan telkkari kiinni. Meidän lapset kyllä jäivät vähän suu auki, että mitä ihmettä. Hehän olivat istuneet täysin kiltisti katsomassa lastenohjelmia, ja yhtäkkiä tv suljettiin. Mietiskelin siinä, että kyllähän niissä kasvatusaisoissa on eroa yksi- ja monilapsisten perheiden välillä.

Ei kannata kuitenkaan ottaa kaikkea lapsen käytöstä omaksi ansioksi, sillä lapsen perusluonne ratkaisee paljon. Vasta myöhemmin punnitaan kuka on onnistunut kasvatustyössä ja kuka ei. Vaativampi temperamenti tarkoittaa aina suurempaa työtä vanhemmille.

Teet siitä itse yksilapsisuuden ongelman oman asenteesi pohjalta.



Tapasin hiljattain puistossa ainokaisen, jota paremmin kasvatettua lasta en ole koskaan nähnyt. Olin todella vaikuttunut.



Tiedän yhtä lailla perheitä, joissa koko sisarusparvi saa temmeltäämiten haluaa. Kamalaa katsottavaa.

Vierailija:

Heitä on promille kaikista lapsista eikä liity mitenkään kasvatukseen vielä tuossa vaiheessa, jolloin vasta opetellaan.

Kuten edellä todettu, tässä puhutaan paljon muustakin kuin yksilapsisudesta ja kasvatuksesta.

itse ainakin ihailen kovin esikoiseni mahtavia sosiaalisia kykyjä. ALuksi pelkäsin kovin, että hän jää aina jalkoihin ja joutuu kiusatuksi, koska on niin kiltti, eikä koskaan puolustaisi itseään fyysisesti. Nyt olen huomannut pelkoni vääräksi. Kun hän alkaa leikkiä muiden lasten kanssa (99% lapset ovat dominoivampia kuin hän, ehkä 1% samaa kastia), hän ensin tarkkailee ja mukautuu toisen leikkitapaan, ja pikkuhiljaa alkaa ehdotella omia juttujaan. Siitä sitten pikkuhiljaa hän alkaa ehdotella myös niitä omia juttujaan, ja aina on nekin ehdotukset meneet läpi, usein vielä lopulta lapsia on iso porukka ja oma nössykkäni juoksee siellä etunenässä.



Samoin jos tulee riitaa leluista, omani antaa periksi mutta keksii heti viereisestä lelusta paljon hauskemman leikin, ja taas hommat jatkuu.



Olisiko se jotenkin erityisesti ihailtavampaa, jos lapseni taistelisi kaikesta verissäpäin, tappelisi ja purisi? Silloinko hänellä olisi luonnetta?

Mun tuntemissani ainokaisissa se empatiakyvyttömyys on kaikkein silmiinpistävin piirre. Ei ollenkaan ymmärretä esim. kuinka toinen lapsi voi olla pienempi, ja sitten aletaan kiusata, kun toinen on " tyhmä" . Siis ihan hyvin kasvatetuissa ja kilteissäkin lapsissa tuo on selkeämpää kuin niissä lapsissa, joilla on sisarus ja ymmärrystä eri ikäisiä lapsia kohtaan.

Tarkoitatko, että vaativampi temperamentti on yhtä kuin huonompi luonne? En itse oikein osaa ajatella noin.

että eläinten kanssa lapsi on oppinut toisten huomioimista, empatiaa ja paljon muita hyviä asioita. Samoin päiväkodissa. Ei siihen aian siasruksia tarvita.



Ehkä ongelmia on jos yksi lapsi kasvaa neljän seinän sisällä useita vuosia vain vanhempien seurassa, mutta muuten en usko lapsiluvun olevan tae paremmasta käytöksestä. Vanhempien korvien väli ratkaisee.

Vierailija:

23, kuvauksesi ei liity yksilapsisuuteen vaan huonoon kasvatukseen.

Teet siitä itse yksilapsisuuden ongelman oman asenteesi pohjalta.

.

Mutta kun toinen syntyy, niin silloin herää huomaamaan, että eihän tämä näin toimi ja muuttaa kasvatustapaa. Mutta jos lapsi jää ainoaksi, ei sitä toisen lapsen tuomaa heräämistä tule, ja nämä ongelmalliset tavat jäävät käyttöön. Ja silloin se ainoa lapsi jää sen huonon kasvatuksen kohteeksi.

En mitenkään pysty kuvittelemaan, että monilapsisessa perheessä jokainen lapsi voi vaatia sitä äidin nojatuolia itselleen, ja äiti joka kerran antaa tuolin eri lapsille. Kyllä jokaisess monilapsisessa perheessä asetetaan tuossa tilanteessa rajat. Mutta yksilapsisessa perheessä vanhemmat voivat vielä joustaa.

23

jos äiti antaa lapsen määrätä missä hän istuu :D

heräämistä.



Voi olla vaikea sitä hyväksyä, mutta monilla yksilapsisillakin perheillä on aslusta asti kaikki kunnossa, eikä mitään heräämisiä tarvita :)



Ihmiset ovat erilaisia, joillekin asiat ovat selkeämpiä heti alusta asti, ja toiset eivät koskaan tule tajuamaan kaikkea.

Ei tässäkään perheessä varmasi lapset määräisi äidin istumista, jos lapsia olisi useampi. Mutta nyt se ainoa määrää. Silloin se on yksilapsisuusasia.



Eikä se tietenkään tarkoita sitä, että kaikissa perheissä näin olisi. Tämä oli vain yksi lisä ap:n kaipaamiin näkemyksiin.



23

miten ihmeessä sinä kuvittelet että yksilapsisessa perheessä lapsella on jotenkin enemmän vaikutusvaltaa kuin monilapsisissa perheissä? Kyllä se on ihan vanhemmista yksilöinä kiinni.



Ei meillä ainoa lapsi määrää ja saa mitään enempää kuin saisi sisaruksien kanssa. Jos lapsi tulee ja sanoo minulle, että " siirry, haluan tulla situmaan siihen" niin minä sanon, että istupas vapaalle paikalle :D En ymmärrä tuota esimerkkiäsi ollenkaan.

Ja siitähän on kirjoitettu useita kirjoja. Kannattaa varmasti lukea itseään samalla kriittisesti arvioiden, jos haluaa saada uutta näkökulmaa ja kehittyä.

Tuo on pompottamista. Ei liity ainokaisiin vaan kasvatusperiaatteisiin ylipäänsä. Meillä ainokainen ei tasan määrää missä vanhemmat istuvat.

Teille tämä nyt vain näyttää olevan sellainen asia, jota heräätte puolustelemaan, vaikka en ole ketään muuta syyttänyt samanlaisesta kasvattamisesta.



Minun näkemykseni on kuitenkin aivan hyvin perusteltu.



23