Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ei voi olla totta! Lainasin hyvänä kaverina pitämälleni...

Vierailija
09.10.2008 |

...naiselle odotusajan vaatteita ja nyt olen todella ymmälläni. Aloitanpa alusta...



Siis kaverini alkoi odottaa vähän yllättäen kolmatta lasta ja oli jo toisen jälkeen myynyt oikeastaan kaikki vauvakamat. Kysyi, voisinko lainata äitiysvaatetta kun ei viitsisi ostaa ja ymmärrän hyvin ettei viitsi, Tottakai lainasin ja kiikutinkin sitten täyden kassillisen hänelle. Joukossa myös kalliita maerkkivaatteita, jotka jouduin töiden takia itselleni ostamaan kun esikoista odotin.



No, odotusaika meni ja vauva syntyi elokuun alussa. Mitään kiirettä ei toki vaatteilla ole takaisin, koska en itse vielä odota toista. Mutta vähän jo odottelin, että koska kiikuttaa takaisin. No, kysyin nyt sitten, että mites ne vaatteet, vieläkö tarvitsee (siis lähinnä esim housuja, joita minäkin käytin aika pitkään vielä synnytyksen jälkeen kun maha oli iso)?



Hän vastasi kirkkain silmin, että ei toki tarvitse ja että lainasi vaatteet jo eteenpäin kun "kaveri tarvitsee vähän parempaa odotusvaatetta, eikä sulla siis enää näille käyttöä ole". Lisäksi sanoi, että "sen yhden imetystunikan kyllä myin kun se on niin hintavan oloinen enkä itse sellaisia käytä".



Siis mitä helvettiä? Olen ihan äimänkäkenä. Minähän LAINASIN vaatteet hänelle kun hän itse pyysi vaatteita LAINAKSI. Lisäksi olen pöyristynyt siitä, että hän sanoo, ettei minulla ole niille käyttöä. MITEN NIIN EI OLE, kyllähän me yritämme toista lasta ja hän tietää sen.



Mä en siis käsitä, että olenko tulossa hulluksi vai onko mua juuri kusetettu? Eihän nykypäivän trendi kuitenkaan ole lainata lainavaatteita eteenpäin ja MYYDÄ yhtä niistä omin lupinensa????



Voi luoja että mua sapettaa ja mietin, että onko tää unta...? Miten kukaan voi käyttäytyä noin? Ihan selväjärkisenä olen häntä ennen pitänyt...! Mitä teillä muilla herää ajatuksina tästä asiasta?

Kommentit (29)

Vierailija
1/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä koskaan lainaa tavaroitasi kenellekään. Sitten kun et itse tarvitse tavaroitasi myyt tai annat ne jollekin.



Ja nyt pyydät korvauksen niistä itsellesi ja muistutat, että lainasit niitä vaatteita, et antanut.

Vierailija
2/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kylmästi vaan pyydät vaatteita heti takas, nehän kuluu käytössä. Ja rahallinen korvaus sille tunikalle, jonka on myynyt. turhaan sä täällä asiaa itket, jos et itse osaa pitää puoliasi.



Niin erikoiselta tapaus (kaverisi käytös) kyllä kuulostaa, että epäilen vahvasti provoa...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sano että haluat ehdottomasti kaikki vaatteet takaisin, myös kolmannelle lainatut, ja että haluat että se myyty pusero korvataan jotenkin kohtuullisesti. Ja sano ihmeessä, että olet todella yllättynyt ja pahoillasi. Ajattelemattomia, itsekkäitä ja typeriä ihmisiä riittää, jonkun täytyy laittaa rajat aikuisena kun lapsena ei ole laitettu.

Vierailija
4/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samoin kuin eräs sukulaiseni, joka ve lapseni vaatteita ilman lupaani ja sanoi, ettet sinä niillä enää mitään tee. Ja kylläpäs olet itsekäs ihminen, kun et mitään omistasi haluaisi antaa..

Vierailija
5/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

sä sanoit sille, että saa hankkia sinulle uudet kun alat toista odottamaan? Mitäs kaveri sano kun sanoit, että ne oli kyllä lainaan tarkoitettu? Tiesihän kaveri, että ne on LAINASSA? On kyllä typerää kaveriltasi, mä varmaaan ottaisin kaverin sit maksajaksi mukaan kun tulevaisuudessa lähtisin itselleni ostamaan vaatteita. Tosin sanoisin myös varmaan, että pyytäisi siltä kaveriltaan ne loput takaisin, koska niitä ei oltu hänelle tarkoitettu ja itse kumminkin tarvitset niitä myöhemmin. Ja vaatteet kuluu aina käytössä...

Vierailija
6/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei helvetti... En kyllä ikinä kehtaisi noin tehdä. Kai kaverillesi oli tullut aivan selväksi, että vaatteet ovat hänellä vain lainassa. Ellei hänen maailmassaan "saat lainaksi" tarkoita samaa kuin "saat omaksi ja voit vapaasti antaa tai myydä eteenpäin". Tosi vaikea tilanne sinulle joka tapauksessa. Jos kehtaisit, niin voisit pyytää tätä tyyppiä maksamaan sinulle korvauksen siitä imetyspaidasta, jonka hän möi sekä käskeä palauttamaan eteenpäin lainaamansa vaatteet takaisin. En voi mitenkään ymmärtää tuollaista. Kai se nyt on aivan selvä, että jos jotain lainaa, niin se palautetaan omistajalle, kun ei enää tarvitse. Ja vielä mahdollisimman hyvänä yritetään pitää juuri esim. vaatetta, koska se ei ole oma vaan joltain toiselta lainassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

tämä lause paljasti provoksi:



"sen yhden imetystunikan kyllä myin kun se on niin hintavan oloinen enkä itse sellaisia käytä".



Ei kukaan puhu noin. Ihan hyvä provon aloitus, mutta vedit ahneuksissasi jutun liian pitkälle. Olisit vaan jättänyt siihen, että antoi vaatteet eteenpäin lainaksi niin olisi voinut mennä läpi.



better luck next time.

Vierailija
8/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lainaksi minä ne annoin ja lainaksi hän itse niitä pyysi. Tuon tunikan (BOOB) myynti oli kyllä viimeinen niitti, ottaa todella päähän.



Kaverini oli ihan, että "aijaa, säkö itse vielä tarvitset vaatteitas?"... No joo, tarvitsen tai en niin eihän nyt toisen omaisuutta voi alkaa vaan jaella kolmansille osapuolille.



Mä pyysin kaveria pyytämään vaatteet takaisin ja kaveri vaan sanoi, että "joo, tietty vaikka onhan se nyt vähän noloa pyytää lainattuja vaatteita takaisin". En tosiaan tiedä itkiskö vai naurasisko koska mun mielestä noloa on ensinkin se, että yleensä menee lainaamaan toisen omaisuutta eteenpäin...



Voi jeesus, eipä kyllä houkuta koskaan enää lainaamaan mitään kenellekään. Ja muuten se vielä,e ttä tänään ei ole vastannut puhelimeen lainkaan joten pelko itää, että en kuule kaverista enää ja vaatteet jää teille tietymättömille.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja vaadit selityksen, miksi vaatteesi on mennyt kiertoon. Tuot myös selville sen, miten ajattelemattomasti tehty ja sinulta olisi pitänyt kysyä vähintään lupa, etkä sitäkään olisi antanut koska vaatteet olivat tarkoitettu vain ystäväsi käyttöön. TÖRKEÄÄ, todella törkeää käytöstä ystävältäsi. Sanot nyt vain suoraan koska jos se siitä suuttuu, niin sulla on oikeus suuttua jo tuosta vaatteittesi kierrätyksestä eikä hän ole oikea ystävä jos sanomisesta ottaa herneen nenään. Vaikka odotusajan vaatteet harvoin kuluvat puhki, niin noin ne saa kulumaan kun ovat kierrossa koko ajan ja itse jää sitten nuolemaan näppejään kiltteydestään.



Itse myös harrastanut "vaihtareita" hyvien ystävien kanssa puolin ja toisin ja aina se on toiminut hyvin, jos noin olisi käynyt, olisin suuttunut ja sanonut suorat sanat!!

Vierailija
10/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsekin olen samanlaiseen törkeään käytökseen törmännyt. "Ethän sinä nyt mitään enää tarvitse yms." Ko. kaveri on ilmeisen itsekeskeinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hvyä että olet asian tehnyt selväksi, omituinen kaveri kyllä!! Pidän sinulle peukkuja, ettei nyt vain jäisi vaatteet tosiaan saamatta. Hemmetti, että elämässä voi olla törkeitä ihmisiä. t.10

Vierailija
12/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laina onkin nykyään siis sama asia kuin antaminen??? mitenkähän ko. henkilö toimii kirjastossa?? sieltähän yleensä lainataan kirjoja

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

No aivan hyvin voi olla totta tämä juttu, kyllä tuollaisia ihmisiä voi olla olemassa.



Pyydät ap vain korvauksen vaatteista. Ja ystävyys loppuu tuohon, niin ei se mitään ystävyyttä sitten ollutkaan.

Vierailija
14/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä pistäisin välit poikki sen jälkeen, kun olisin saanut asianmukaisen korvauksen t. vaatteet takaisin. Mulla parhaillaan lastenvaatteita lainassa, enkä ajatellutkaan palauttaa niitä takaisin ilman että ostaisin lainaajan lapselle jotain uutta vaatetta kiitokseksi. Ovathan vaatteet kuitenkin kuluneet pesussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

epäilen kyllä, että on käsittänyt väärin niin, että luuli, että sinä olet antanut ne hänelle. Sittenhän ongelmaa ei olisi.



Mutta tossa tilanteessa sun olis pitänyt sanoa, että sä kyllä haluat ne vaatteet takaisin, kun itsekin yritätte lasta. Kaveri sitten hankkii ne tavalla tai toisella. Ja myydyn tunikan tilalle jotain vastaavaa.



Ton takia just mä en lainaa keneltäkään mitään (paitsi ehkä kirjoja). Enkä mielellään lainaa sellaista, jolla olisi itsellekin käyttöä. Olen suoraan sanonut, että en ota lainaksi vaatteita, kun en voi taata, että olisivat kunnossa enää käytön jälkeen. Samoin aina annan vaatteet eteenpäin.



Yhden virheen tein kerran, kun lainasin syöttötuolia kaverille. Nyt olis omaa tarvetta, mutta en tiedä, onko niillä toinen tulossa vai ei, kun lopetti vauvan saatuaan yhteydenpidon kokonaan eikä 1,5 vuoden aikana ole ehtinyt soittaa kertaakaan saati edes vastata hääkutsun vp:öön (soitin itse) tai laittaa onnittelukorttia. Ajattelin vain, että sen ystävyys maksoi mulle syöttötuolin, se siitä.

Vierailija
16/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lainasin ystävälleni kestovaippoja, jotka todella halusin takaisin ja sovimme, että hän lainaa niitä. No, kun tulin uudelleen raskaaksi ja aloin kysellä kestovaippojen perään (hän ei automaattisesti palaiuttanut niitä, vaikka oma lapsensa oppi kuivaksi) niin ystäväni sanoi, että lainasi ne eteenpäin! Kun pyysin niitä uudelleen itselleni, niin hän sanoi, että ne olivat jo kuluneet miltei piloille, eikä niistä olisi enää hyötyä!!!! Loppujen lopuksi pyysin niitä silti takaisin, koska sanoin voivani ommella niiden mallista uusia, mutta en ikinä saanut niitä takaisin enkä saanut edes hyvitystä saati anteeksipyyntöä.



Opetus, toiset ihmiset ovat äärettömän itsekkäitä ja välinpitämättömiä. En pidä tätä ystävääni enää arvossa, koska en voi luottaa ihmiseen, joka ei arvosta minua pätkääkään.



Tsemppiä ap, ole kova ja pyydä vaatteet heti takaisin.

Vierailija
17/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja ihan samasta asiasta oli kyse. Lainasin odotusajan vaatteita, mutta en koskaan saanut niitä takaisin. Mä nimenomaan sanoin että, ovat vaan lainassa ja haluan ne takaisin kun/jos rupean odottamaan.

No, niin kävi että tulin raskaaksi ja pyysin vaatteitani takaisin. Sillä ei enää ollut niitä!! eikä edes kuuleman tiennyt mihin on ne hävittänyt. Selitti vaan että on varmaan vahingossa ne antanut eteenpäin tai myynnyt. Mä en kyllä voi uskoa että se on vahinko.



Tää kaveri on muutenkin aika uskomaton.

Vierailija
18/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluaisi aina lainailla vaatteita, varsinkin nyt kun olen raskaana ottaisi mielellään kaikki vaatteeni itselleen.. Muutamat kerrat olen saanut toppeja takaisin leikeltyinä tai housuja lyhennettyinä, ihan älytöntä!



Nyt en ole lainannut enään mitään pitkään aikaan,enkä lainaa..

Vierailija
19/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mäkin LAINASIN vauvan vaatteita "kaverille" ja hyvin pian tulin itse raskaaksi ja ilmoitin että tarvitsen sitten ne vaatteet takaisin piakkoin... Ei ole riepuakaan näkynyt. Toivottavasti sai hyvän hinnan kirpparilla ;-/

Vierailija
20/29 |
09.10.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulle kävi vuosia sitten vähän vastaavaa: silloinen naapuri oli saamassa toista lasta, meillä oli käytöstä pois jäämässä olevat, kahdella lapsella olleet vaunut, hyvä kuntoiset. Saivat ne, mielestäni lainaan. Naapuri kysyi, voiko päälystää uudestaan - sovimme, että toki voi.



No, päällysti vaunut itse. Aikaa kului, yksi ystäväni oli saamassa vauvaa. Törmäsin jo poismuuttaneeseen naapuriin ja kysyin, että siirtäisikö vaunut ystävälleni. Vastasi, että voisi toki, hän voisi pyytää "parisataa" (markka-aikaa, huom) sitten ystävältäni.



Olin aivan äimän käkenä...



No, loppujen lopuksi minä maksoin kys. ihmiselle kaksisataa markkaa. Kun hänellä "oli mennyt rahaa kankaisiin" päällystäessään. Hänestä tuo oli ihan normijuttu, oli mielestään jalo kun pyysi ystävältäni vain kaksisataa, oli aikonut myydä viidellä sadalla markalla eteenpäin.



Meitä on moneen junaan :-) - tuolloin olin kovinkin tuohtunut, kun oli tosiaan ollut puhetta, että saavat vaunut _lainaan_ eikä suinkaan eteenpäin myytäväksi. Toki ymmärrän, että käytti rahaa sitten kankaisiin (toisin kuin tuossa alkuperäisessä tarinassa tässä), mutta oli toisaalta käyttänyt rattaita, ilmaiseksi saatuja, vuoden verran.



Opin tuosta sen, että lainaan tavaroita vain kunnolla tutuille ihmisille.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi seitsemän