Lue keskustelun säännöt.
Mikä mun miestä vaivaa, onko se jotenkin kehittymätön tunne-elämältään?
19.09.2011 |
Vai mitä ihmettä tämä on. Ilkeyttään mies ei tätä tee, en usko sitä, mutta ihmetyttää voiko joku oikeasti olla näin tyhmä "tunneälyltään" ja näin kykenemätön ajattelemaan toisia ihmisiä ja heidän tunteitaan, elää ikäänkuin erittäin putkinäköisesti omassa kuplassaan?
Esimerkkejä:
Jos olemme mieheni kanssa kahdestaan elokuvateatterissa, ja elokuva ei miellytä miestäni, hän saattaa yks kaks vaan nousta ylös ja ilmoittaa mulle että lähtee meneen, kun elokuva on niin tyhmä hänen mielestään. Ja sitten hän vaan menee. Eikä jälkeenpäin ymmärrä yhtään, miksi olen loukkaantunut, että hän jätti minut yksin teatteriin istumaan. Ei ymmärrä, vaikka selitän rautalangasta, että on aika orpo olo istua elokuvateatterissa yksikseen ja miettiä, mihin mies mahtoi mennä. Suuttuu, jos yritän ehdottaa että eikö hän voisi sen 1,5 tuntia istua vaikka huonompaakin elokuvaa katsoen, edes minun vuokseni. Suuttuu siis, ja kysyy että "etkö ymmärrä mitä multa oikein vaadit?!" (siis wtf, en mä mitään toista munuaista häneltä ole kerjäämässä??)
esimerkki 2:
Kun menemme esimerkiksi ruokakauppaan yhdessä, ja olen ottamassa meille ostoskärryjä, mies häviää samantien harppauksin jonnekin kaupan uumeniin, kerää siellä itsekseen ostoksia ja vasta kassalla etsii minut käsiini ja latoo ostoksensa kärryyn. Mä sillä välin kuljen kärryjen kanssa ja ihmettelen, että mihinköhän se mies taas oikein hävisi. Ei tajua, mitä oikein valitan, kun sanon että olisi kiva kulkea kaupassa yhdessä, eikä tarvitsisi kassalta lähteä palauttamaan kaksia ketsuppipulloja (joita molemmat ovat kierroksellaan ottaneet) jne.
esimerkki 3:
Olemme menossa huoltoasemalle (tai mihin vaan) ja kun olen autosta nousemassa, mies painelee jo harppauksin kovaa kyytiä jonnekin huoltoaseman uumeniin, mä kipitän takana ja mietin taas että mihinköhän se mies nyt hävisi, meniköhän se huoltsikan kauppaan, vessaan, vai kahvioon? Ja taaskaan mies ei tajua yhtään, mitä mä oikein selitän, kun sanon että olisi mielestäni kohtuullista, jos hän voisi joko a) odottaa minua ja mentäisiin yhdessä tai b) voisi huikata minulle ennen lähtöään, että mihin oikein menee ja missä tavataan.
Mutta mies ei tajua taas mitään, eikä ymmärrä että olisi toiminut mitenkään väärin.
esimerkki 4:
Olemme autossa, mies ajaa. Pimeä tie, sateista, hirviaikaa. Mies ajaa yli sataa. Pyydän miestä, että voisiko hän hiljentää, kun minua pelottaa (ja perustelen ajo-olosuhteilla). Mies ärtyy, eikä hidasta. Mä pyydän uudelleen. Ei hidasta, ärtyy lisää. Seuraavaksi käsken ja sanon että eikö hän tajua, että mua pelottaa! Mies ärtyneenä karjaisee että hitot mua mitään pelota, haluan vaan "päästä sanomaan" (?) Ja kun vastaan tähän, että mistä hän minun tunteeni tietää, olen aina sanonut kovassa vauhdissa pimeällä, että mua pelottaa, joten mistä ihmeestä mies on saanut päähänsä että valehtelisin. Ja että miten ihmeessä hänelle voi olla niin vaikeaa hidastaa vauhtia 10-20h/km, jos tietää että mä rauhoittuisin sillä ja lakkaisin mainitsemasta asiasta. Jossain vaiheessa mies sitten saattaa hiljentää vauhtiaan, mutta asetelma kääntyy siinä vaiheessa niin, että mies on suuttunut ja mököttää mulle, ja käyttäytyy ihan kuin minä olisin ollut jotenkin tosi ilkeä ja törkeä ja vaatinut häneltä "mahdottomia". Ja mä olen siinä vieressä että miten hitossa tää näin päin kääntyi, ja mä yritän selittää miehelle että miksi karjaisin hänelle, kun kun minua pelottaa, ja että mun mielestä hänen ei tosiaankaan pitäisi olla suuttunut mulle vaan mun hänelle, kun hän ajaa lujaa eikä hiljennä, vaikka mä pyydän koska olen oikeasti peloissani. Mutta mies pysyy aggressiivisen hiljaisena tai alkaa kirota mulle.
Anteeksi ei pyydä koskaan, ei kertakaikkiaan näe toimissaan mitään väärää.
esimerkki 5:
Ollaan kotona, yhtäkkiä ovi käy ja mä huomaan että mies on häipynyt jonnekin. Ei sano mihin menee, ei sano edes moita. Tulee takaisin 5-60 minuutin päästä, on käynyt tupakalla tai lähtenyt kauppaan tai kaverilleen kylään. Olen monesti pyytänyt, että viitsisikö hän huikata vaikka ovelta, jos menee tupakkia kauemmas, toisinaan mulla saattaisi olla jotain mielessä mitä kaupasta pitäisi tuoda, jos on sinne menossa, tai olisi muutenkin kiva tietää jos mies on tunninkin pois, että missä hän oikein on.
Mutta ei tääkään koskaan muutu, nykyään olen miltei jo tottunut siihen, että kun ovi käy, mies voi olla mennyt ihan minne vaan. Kurjaa vaan soitella perään, että "niin lähditkö kauppaan? Jos, niin meiltä on muuten kahvi loppu, toisitko"
Ei tämäkään mitään ilkeyttä liene, mies ei vaan varmaan kykene ajattelemaan, että mullekin voisi asiasta ilmoittaa (eikä kyse siis ole mistään luvan kyselemisestä, en tietenkään kiellä häntä menemästä, mutta haluaisin vaan TIETÄÄ)
Nämä tilanteet ovat toistuvia, ja olisi ihan älyttömästi lisääkin vastaavanlaisia.
Olen näistä asioista yrittänyt miehelle puhua vuosikaudet, mutta mikään ei koskaan näytä menevän perille, mies ei vaan kertakaikkiaan tajua, ei ymmärrä, ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan. (ei lastenkaan kohdalla, yhtenä esimerkkinä jos on vaikkapa itse raahannut lapsen aamuvarhain mukaansa vaikkapa metsälle, ja kun lapsi sitten iltapäivästä on väsynyt ja kiukuttelee, mies karjuu lapselle ja ihmettelee tosissaan miksi tämä käyttäytyy niinkuin käyttäytyy. Ei tajua, ennenkuin väännän hänelle rautalangasta, että tajuatko, lapsi on VÄSYNYT, koska joutui heräämään niin aikaisin aamulla. Sitten mies on hiljaa, mutta seuraavalla vastaavalla kerralla ei taaskaan tajua mitään, ei siis edes opi)
Mieheni ei osaa luullakseni tunnistaa tunteitaan, ei näe sitä mitenkään tarpeelliseksi, ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan eikä käsitä, että hänen käytöksensä (tai käyttäytymättä jättämisensä) saattaisi loukata jotakuta. Suuttuu, jos asiasta hänelle sanoo, vaikka asettelisin sanani kuinka nättiin pakettiin ja kauniiseen äänensävyyn.
No mutta, aloitukseni pointti on, että onko tälle tällaiselle käytökselle olemassa jokin oikea nimi? Joku käyttäytymishäiriö? Vai onko se silkkaa tyhmyyttä?
Ilkeyttä en oikeasti usko sen olevan, ja mieheni kykenee kyllä alkeelliseen huomioimiseen (esim. saattaa kauppareissultaan oma-aloitteisesti ja yllättäen tuoda mulle suklaata, josta tietää minun pitävän). Pitää tätä sitten kyllä itse todella suurena huomionosoituksena... (jota se hänen mittapuullaan ja osaamisellaan varmasti onkin)
Melko raskasta tällaisen tunnevammaisen(?) ihmisen kanssa elo kyllä on, en saa häneltä mitään emotionaalista tukea eikä me kyetä keskustelemaan koskaan mistään kauppalistaa syvällisemmästä, koska mies ei yksinkertaisesti vaan ymmärrä yhtään mitään. Ja mä olen kyllästynyt, että saan vääntää hänelle rautalangasta asioita, tuloksetta. (yhä vähemmän edes yritän) Tuntuu kuin lapsen kanssa eläisi (ja pienen lapsen, isommatkin lapset tuntuvat yleensä ymmärtävän asioita ja tunteita paremmin kuin mieheni)
Kommentit (38)
Kuvittelee, että jokainen huolehtii vain omista asioistaan eikä ketään muuta tarvitse ottaa huomioon missään tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10 vuotta jo tuollaista... harkitse haluatko kuivettua tollasen vierellä lopunelämääsi? Kivoja ja NORMAALEJA miehiä on paljon ja ansaitset kyllä sen. Elämä on lyhyt ja olet jo tuhlannut 10 vuotta kaltoinkohteluun... mieti tätä. Lopeta "ymmärtäminen" ja jätä ja etsi itsellesi iloinen ja onnellinen elämä. Ukko jatkakoon omaa rataansa. Ei tuollainen elämä ole lapsillesikaan hyvää elämää.
onko mitään aspergeria, mutta kehittymätön empatiakyky näin keittiöpsykologin korviin. Mun miehellä on jonkinverran samaa, esim. tuo kaahausesimerkki oli kuin just meiltä...
Mä tekisin saman (ja olen tehnytkin muutaman kerran) kuin tuo yksi edellinen ehdotti, eli antaisin maistaa omaa lääkettään. Voit vielä kärjistää, esim. ota auton avaimet ja vaan häivy jostain autolla, saa sitten jäädä itsekseen miettimään kannattaisiko keskustella tekemisistä.
Millainen lapsuus/koti miehelläsi on? Onko lellitty? Monesti näiden "tunnevammaisten" miesten taustalla on äiti, joka on täysin poljettu ja sitten vastaavasti kasvattanut poikansa vähän turhan lellien. Monesti, ei toki aina.
Ja luulenpa, että tämä on vielä rankempaa. Mieti oikeasti, jos miehes haluais, että lähdet aina ja joka paikkaan sen kanssa, mutta toisaalta ei ole valmis lähtemään sun tai lasen takia mihinkään. esim. mies mennee lääkäriin mun pitää lähtee mukaan ja tietty lapsikin lähtee, kun ei voi jäädä kotiin. minä tietysti puen lapsen vaikka keskellä yötä, kun mies niin haluaa.
Lapsi on siaras ja pitää viedä lääkäriin joudun perumaan työt, kun mies joka on vapaalla ei voi lasta viedä.
Mies hommas koiran ja lupas huolehtia siitä, kas kummaa mun on lähdettävä kanssaan pissittämään sitä tai muuten suuttuu.
Mieheltä tupakit loppu ei voi yksin hakee kioskilta (matkaa alle 500m).
Vauva on vielä pieni ja olen epävarma ruokailuväleistä. haluaisin jo kotiin ennen, kuin herää syömään 4 tunnin kaupungilla hengaamisen jälkeen. Ei käy vaan hänen kavereiden kanssa pitää vieläkin roikkua vaikka mitään istuskelua kummempaa ei ole ohjelmassa.
on hyvin samankaltainen, ehkä aavistuksen "lievemmin" itsekäs.
Olen itse kasvatusalan ammattilainen ja aika monta vuotta on jo tuntunut siltä, että teen kotonakin töitä, kun koitan sitkeästi kasvattaa aikuisesta miehestä edes vähän toisia paremmin huomioon ottavamman ja toisten tunteita ajattelevan.
Paljon on käyty keskustelua ja tosiaan noilla käytännön esimerkeillä hänen oman käytöksensä heijastamista hänelle.. Eli käyttäydyt samoin kuin mies, ja keskustelet jälkeenpäin, miltä käytöksesi miehestä tuntui.
Mielestäni mies on vähän kehittynytkin tässä, mutta paljon vielä matkaa edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta tuon suuntaista kyllä käytöstä on. Mua risoo ihan mielettömästi esim. tämmöinen. Olen laittanut ruuan. Pöytä on vielä kattamatta. Mies menee, ottaa itselle lautasen ja ruuan. Menee pöytään ja alkaa syömään. Hei Haloo!! Siis pöytä kattamatta, lapsetkaan eivät mitään oo vielä koulu/hoitopäivän jälkeen syöneet. Mutta ei tärkeintä on täyttää se oma napa. On sitten syönyt jo siinä vaiheessa kun muu perhe käy pöytään. Eli kummallista sooloelämää viettää perheen keskellä. On se minusta tunnevammaisuutta.
Ja ap:n kertomukset täsmäävät aivan täysillä mun miesystävääni. Hänellä on diagnosoitu joku persoonallisuushäiriö, mä en vain ikinä muista mikä se on. Mutta myös kun näitä asperger-juttuja on lukenut, tuntuu että hänellä voisi kyllä olla se paremminkin. Hän ei vain kerta kaikkiaan ymmärrä, että tekee jotain väärin. Ja kun asiasta riidellään, ja mä luulen jo, että olen saanut perusteltua oman kantani, ja hän on samaa mieltä, että "vois kait sen tehdä niinkin", niin yllättäen tunnin päästä hän alkaa taas jankuttaa sitä omaa kantaansa, ikään kuin se aiempi keskustelu olisi pois pyyhitty. Ja taas yritän keskustella, mutta loppujen lopuksi mies tekee oman päänsä mukaan.
Ja kun olen jättämässä hänet, hän ei ymmärrä millään tavoin sen johtuvan käytöksestään, vaan jostain että hän on köyhä, tai hänen fyysisestä vammastaan.
Mä olen kyllä miettinyt, että kai sen täytyy olla vajaaälyinen, mutta ihan kaikki seikat eivät sitä tue. Vahvalla murrealueella hän kuitenkin käyttää huoliteltua kieltä, vaikka vaivoin on keskiasteen koulun käynyt, eikä työelämässä ole ollut montaakaan vuotta.
Hän tuntuu olevan kiinnostunut uutisista ja politiikasta ja sellaisista.
Mä en kyllä keksi mitään sellaista aspergerille tyypillistä erityisen taidon ja kiinnostuksen kohdetta, jos ei lasketa sitä, että polttopuita täytyy tehdä jatkuvasti, ja niitä onkin jo monen vuoden tarpeeksi lahoamassa..
Niin, ja hänellä tuntuisi olevan epätavallinen herkkyys auringonvalolle, sekä äänille. Musiikkia ei voi koskaan kuunnella isolla, tai tv täytyy olla nin pienellä, että mulla on vaikeuksia saada selvää.
Makuaisti sillä taas tuntuu olevan ihan turra..
Tuskin sä olisit noin tökerön ja tyhmän miehen kanssa mennyt naimisiin ja tehnyt lapsia. Kaipa te jotain pystyitte juttelemaan ennen lapsia. Milloin muutos tuli, huomasitko? Teidän kannattaisi mennä juttelemaan asiantuntijalle, jos ei sinun selityksesi mene hänelle perille. Jospa hän on itse väsynyt tai masentunut ja siksi äreä ja piittaamaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on tosi vaikea nähdä mitään ongelmaa ainakaan siinä että lähtee leffasta kesken pois, jos se ei miellytä. Enkä ymmärrä miksi kaupassa tai huoltoasemalla pitäis välttämättä kulkea yhdessä. Tosta autoilusta taas, mun äiti esim. on sellainen että mihinkään ei ikinä kerittäis kun häntä pelottaa heti kun vauhti nousee yli seitsemänkympin.
Tuskin sä olisit noin tökerön ja tyhmän miehen kanssa mennyt naimisiin ja tehnyt lapsia. Kaipa te jotain pystyitte juttelemaan ennen lapsia. Milloin muutos tuli, huomasitko? Teidän kannattaisi mennä juttelemaan asiantuntijalle, jos ei sinun selityksesi mene hänelle perille. Jospa hän on itse väsynyt tai masentunut ja siksi äreä ja piittaamaton.
alkuhuumaa. Eihän silloinkaan kyllä osannut keskustella mistään, mutta oli ilmeisesti niin vieraskorea tai jotain (?) että ei ainakaan poistunut paikalta ilman huomioimistani. Kai silloin hänellekin oli tärkeämpää istua kanssani vaikka kahvilan pöydässä, kun lähteä kesken kaiken pelaamaan hedelmäpeliä kahvilan nurkkaan.
Mä luulin silloin alussa, että mies on jotenkin ujo, tai sellainen joka tarvitsee aikaa avautuakseen, ja sitä odottelin (myönnän, tyhmänä) pari ekaa vuotta (jolloin saimme myös lapsemme). En vaan kertakaikkiaan tajunnut, että joku voi oikeasti olla tuollainen, en ole koskaan tavannut hänenlaistaan, joten luulin tosissani sen johtuvan ujoudesta tms.
Eli lyhyesti; en usko masentuneisuuteen.
Hän on ollut tällainen alkuhuuman (parin ekan vuoden) jälkeen nämä 10 vuotta, mitkä yhdessä ollaan oltu.
Ja olen ehdottanut meille pariterapiaa, mutta mies ehdottomasti kieltäytyy tulemasta sellaiseen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on tosi vaikea nähdä mitään ongelmaa ainakaan siinä että lähtee leffasta kesken pois, jos se ei miellytä. Enkä ymmärrä miksi kaupassa tai huoltoasemalla pitäis välttämättä kulkea yhdessä. Tosta autoilusta taas, mun äiti esim. on sellainen että mihinkään ei ikinä kerittäis kun häntä pelottaa heti kun vauhti nousee yli seitsemänkympin.
Leffasta saa lähteä, mutta voi sanoa toiselle että lähtee ja sopia missä nähdään leffan jälkeen. Tai kaupassa on vaikea tietää mitä toinen on jo hyllystä ottanut jos molemmat huitelee missä sattuu. Tai pitää sopia että hae sä maitotuotteet niin mä haen leivät.
Mun on tosi vaikea nähdä mitään ongelmaa ainakaan siinä että lähtee leffasta kesken pois, jos se ei miellytä. Enkä ymmärrä miksi kaupassa tai huoltoasemalla pitäis välttämättä kulkea yhdessä. Tosta autoilusta taas, mun äiti esim. on sellainen että mihinkään ei ikinä kerittäis kun häntä pelottaa heti kun vauhti nousee yli seitsemänkympin.
sekin, että mies lähtee kotoa yhtäkkiä sanaakaan sanomatta jonnekin ja tulee määrittelemättömän ajan jälkeen takaisin.
Ja hei, mä en todellakaan vaadi miestä ajamaan seitsemääkymppiä, vaan pimeällä, sateisella, pienellä tiellä hirviaikaan laskemaan nopeuden vaikkapa yhdeksäänkymppiin sadankahdenkympin sijasta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on tosi vaikea nähdä mitään ongelmaa ainakaan siinä että lähtee leffasta kesken pois, jos se ei miellytä. Enkä ymmärrä miksi kaupassa tai huoltoasemalla pitäis välttämättä kulkea yhdessä. Tosta autoilusta taas, mun äiti esim. on sellainen että mihinkään ei ikinä kerittäis kun häntä pelottaa heti kun vauhti nousee yli seitsemänkympin.
Leffasta saa lähteä, mutta voi sanoa toiselle että lähtee ja sopia missä nähdään leffan jälkeen. Tai kaupassa on vaikea tietää mitä toinen on jo hyllystä ottanut jos molemmat huitelee missä sattuu. Tai pitää sopia että hae sä maitotuotteet niin mä haen leivät.
yms. juuri näin kuten kirjoitit.
Eli sitä, että mies huomioi minut, eikä käyttäydy joka paikassa kuin minua ei olisikaan.
ap
Eihän silloinkaan kyllä osannut keskustella mistään
että mihin sä siinä rakastuit jos se koko ajan on ollut tuollainen? En osaa kuvitella että voi rakastua, jos toinen ei keskustele eikä näytä tunteitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siltä, että voisi olla Aspergerin oireyhtymä. Kurkkaa Aspergerin sivuilta.
Mutta tuon suuntaista kyllä käytöstä on. Mua risoo ihan mielettömästi esim. tämmöinen. Olen laittanut ruuan. Pöytä on vielä kattamatta. Mies menee, ottaa itselle lautasen ja ruuan. Menee pöytään ja alkaa syömään. Hei Haloo!! Siis pöytä kattamatta, lapsetkaan eivät mitään oo vielä koulu/hoitopäivän jälkeen syöneet. Mutta ei tärkeintä on täyttää se oma napa. On sitten syönyt jo siinä vaiheessa kun muu perhe käy pöytään. Eli kummallista sooloelämää viettää perheen keskellä. On se minusta tunnevammaisuutta.
miehesi on täydellinen idiootti eikä välitä sinusta pätkääkään. En voi kuvitella kohtelevani ketään tuolla tavalla, jos pidän häntä missään arvossa. Oli se sitten puoliso tai joku muu.
ja kymppi, voi miten tutulta kuulostaakaan...
Nyt mun pitää mennä tästä tietokoneen ääreltä, mutta palaan vielä myöhemmin katsomaan, josko on tullut lisää vastauksia.
ap
voisit varmaan tehdä itsekkin samalla tavalla ja olla kertomatta minne menet.. katsoa että kyseleekö sinun perään. jos ei kysele ja sano mitään niin ei varmaan välitä. sun miehes taitaa olla kukko tunkiolla ja ohjailla sinua tahallaan. kukaan toisesta valittävä ei nuin tee. todellakin pitää kertoa minne menee ja kaupassa mennä yhtä matkaa. kyllä se sun mies ymmärtää. pistä ymmärtämään ja tee samalla tavalla kuin hän tekee sinulle.
ettei osaa yhtään ottaa muita huomioon. Voihan se jotain aspergeriäkin olla. Mutta oli syy mikä tahansa, mies tuskin tuosta muuttuu, jos olet toistuvasti asiasta puhunut eikä mies tunnu tajuavan. Itse en jaksaisi tuollaista hetkeäkään.
mies on vain todella itsekäs tai sitten hänellä tosiaan on Aspergerin syndrooma. Kannattaa perehtyä aiheeseen.