Voiko keveähkö isku päähän tehdä hulluksi?
Onko lääkäreitä paikalla? Löin tänään iltapäivällä otsani metallisen lääkekaapin terävään kulmaan. Sattui aika pirusti, kuten kaikki saman kokeneet tietävät, mutta isku ei ollut mitenkään erityisen voimakas; tulihan siihen mustelma ja kipeä patti, mutta ei nyt luuhun tullut reikää tms.
Sen iskun jälkeen olen kuitenkin ollut ihan tolkuttoman väsynyt ja masentunut. Olen hautonut aivan tosissani itsemurhaa ja olenkin sitä mieltä, että jos kuolisin, niin lapsilla ja miehellä olisi vuoden suruajan jälkeen kaikki paremmin kun olen oikeasti tosi surkea äiti. (Yleensä jaksan yrittää pärjätä ja pärjäänkin, lääkkeiden ja harhaisen omantunnonkohotuksen turvin.) Nyt on takana lomasta riehaantuneiden lasten 1,5 h kestänyt nukutussessio ja minulla on mustelmilla pää ja kädet kun sen jälkeen löin itseäni puisella talouspaperitelineellä, iskin päätä seinään ja hakkasin sitä, revin hiuksia, purin käsivartta jne. ja itkin sitä, miten huono, hullu, idiootti olen jolle ei ikinä olisi pitänyt siunaantua lapsia. Veitsi kävi jo iholla jotta olisin voinut täyttää viiltelyfantasiani, mutta siitä peräännyin - tylppä ja painava ase mieluummin.
Sen verran järki vielä kulkee, että järvenrannan tai moottoritien sijasta raahauduin AV:lle.
Voiko tämä johtua siitä päähän tulleesta iskusta? Vai oliko se viimeinen pisara, joka sai piilevän uupumuksen valumaan yli äyräiden?
Kommentit (6)
Yksilöllistähän se toki on, mutta jos pitäisi joku diagnoosi tehdä niin luulisin että pään lyömiseen liittyvä väsymys sai nyt jonkun sietorajasi ylittymään. Kannattaisi ehkä käydä lääkärissä.
Jos siis ei ole aivovammaa. (Paitsi mitä nyt joku synnynnäinen idiotismi tms.)
ap
Ei siinä sitten mitään sen kummempaa tullut, mutta samana iltana näin ufoja taivaalla. (Ikinä en sitä ennen, enkä sen jälkeen ole nähnyt) Joten kyllä nuo päähän kohdistuvat iskut vaikuttaa aivotoimintaan.
siltä että sietokyky on jo ylittynyt. Kipin kapin lääkäriin. Noidenkin oireiden (uupumus, itsemurhan hautominen jne.) takana voi olla myös piilevä aivosairaus (kasvain, epileptinen purkaus) joka olisi syytä tutkia. Voihan olla niinkin että se mahdollinen piilevä sairaus olis saanut sut lyömään pääsi kaapin kulmaan, ja antaa sitten sen jälkeen oireita lisää... Niin tai näin, lääkäriin ja nyt heti!
vitut.