5. pv takana Nutrilett -kuurilla. Tuloksia:
Paino ennen kuuria 72,5kg (167cm), tänä aamuna 68.7kg. Pudotus viiden päivän aikana -3,8kg.
Tästä jatketaan..
Kommentit (182)
Nyt Nutrilett-kuuria takana 2 viikkoa.
Paino tippunut yhteensä 2,4kg.
Olen satavarmasti noudattanut ohjeita, en lipsunut yhtään. Olen lenkkeillyt 5 kertaa viikossa selän hikeen.
Todella pettynyt lopputulokseen; olisin saanut saman millä tahansa muullakin menetelmällä.
Ärsyttää jatkaa vielä viikko, kun tulokset on näin huonoja.
Knasse ei voi suositella tätä, valitettavasti.
Itse aloittelin nutrilett tuotteilla painonpudottamisen huhtikuussa 2021. Painoin 120kg ja tuotteita käytin 3 viikkoa ja painoni putosi 114 kiloon.
Sen jälkeen neljäs viikko meni että otin yhden pussin päivässä pois ja söin kiinteän aterian (lauatsmallin mukaan, annoskoko huomioiden). Siten viikko viikolta purkiin eteenpäin samalla periaatteella. Lopulta siirryin erään firman valmennukseen, joissa syötiin viisi kertaa päivässä ohjeiden mukaan (proteiinit, rasvat, hiilarit, kasvikset, kuidut)
Nyt lokakuussa olen ketogeenisellä ruokavaliolla. Pieniä lipsumisia ollut, mutta pääpaino ollut vähähiilihydraattisessa ruoassa.
Paino tällä hetkellä 99 kiloa.
Joten älkää kaikki parjatko noita nutrilett-dieettejä, ne voivat olla joillekin todella hyvä apua elämäntapamuutoksessa. Olen myös käynyt inbody-mittauksessa, eikä lihakset ole surkastuneet, kuten jotkut väittää. Toki harrastan myös lihaskuntoilua, jolla ylläpidän lihasvoimaa.
Tsemppiä kaikille ja onnistumisen kokemuksia! :)
Hoikistunut kirjoitti:

Älä suosittele kenellekään noita pussikuureja.
Pysyvästi hoikistumiseen vaaditaan pysyvä elintapojen muutos noi nutrilett kuurit sopii lähinnä urheilijoille jotka haluaa pudottaa painoaan väliaikaisesti. T entinen läski.
Mitä hyötyä kun kurinne lopetate.palate vanhan tutun ruokailuun ja lihoatte takaisin ? CRuoka rytmi. Katsokaa netistä sairaloiden ruka ajt. Noudataka niitä. Sinä on muten myös mitä syövät. Hyvä malli opetella oikea ruokailu tapa.Laihdutte sillä vuodessa 10kg ylipainoanne. 3 vuodessa 30kg ja 5 vuodessa 40kg.Nälkää näkemäättä ihan kotirualla. Kun lopun elämä sillä rytmillä elätte paino ei nouse takaisin.Helpoa.Mutta vaikea noutaa ruoka rytmiä ja syödä kotiruokaa .Hisikin pois käytöstä. Hyötylikuntaa edes 3 x vikossa. Kykene siihen jalka selkä vamasetkin. On vaan tekosyitä.Miksi ei hyötylikuntaa käytetä.Sama vedotaan huono sää. Hankikaa sadetakki,kumisaapat. Sää ei estä likumaa 3x viikossa silloin!
Kyllä suosittelen, mikäli henkilö haluaa aloittaa niinsanotusti puhtaalta pöydältä ja on altis sortumaan ylisyömiseen muuten. Nämä pitävät tiukan linjan siinä, että viorouttuu makesta sekä oppii sen ateriarytmin. En minäkään kolmea viikkoa pidempään näitä harrastanut eikä sitä edes suositella missään. Päätön pussien juominen ja pakolla laihduttamista ei pidä suosia kenellekään, mutta apukeinona hetkellisesti alkuun nämä ovat joillakin toimivia, kuten jo mainitsinkin, että sellaisille henkilöille jotka haluavat ja ovat motivoituneita muutokseen ja olla palaamatta huonoihin elintapoihinsa.
Mitä nutraajat aikovat syödä pussien käytön loputtua?

Höpöhöpö
Minä söin näitä 20vk ja jatkoin laihdutusta ruokavaliolla. Ongelma ei ole herkut vaan liika määrä ja luulen ja toivon pystyväni pitämään sen aisoissa jatkossa. Esim. nyt olen viimeksi syönyt karkkeja, pullia tai keksejä tammikuussa. Ei edes mielihaluja. Ehkä jouluna otan jotain torttua, piparia tms. Lähtö BMI oli erittäin pahasti sairaalloisessa ylipainossa ja nyt pudonnut 44kg. Kyllä mulla nutrilett auttoi alkuun ja tällä painolla toivoin saavani äkkiä paljon pois ja loput hitaammin. Nyt olen bmi:n mukaan vielä vaikeassa ylipainossa. Tällä hetkellä siis laihdutan ruokavaliolla(kesäkuun alusta lähtien) ja paino putoaa. Tosin lyhyttä nutrilett kuuria mietin nopeampaan hetkelliseen pudotukseen. Tällä kuurilla saa hyvin nollattua myös sellaisen liikasyönnin ja hirmuisen nälän. Mun pakonomainen nälkä on kadonnut. Joskus otan porkkanoita ja tomaatteja jos tuntuu, että muu olisi liikaa.
Kummallista, kun kertoo omasta onnistumisesta, niin tämä on vastaanotto. Ei ihme, ettei kukaan halua kertoa enää mistään mitään, kun vain vähätellään. Toivon, että jokainen joka haluaa terveyttään parantaa, löytää siihen oman tiensä ja saa tukea sekä apua elämäntapamuutokseen. Turhan moni on yksin näiden asioiden kanssa. Onnea matkaan kaikille painonsa kanssa taisteleville :)
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä kun kurinne lopetate.palate vanhan tutun ruokailuun ja lihoatte takaisin ? CRuoka rytmi. Katsokaa netistä sairaloiden ruka ajt. Noudataka niitä. Sinä on muten myös mitä syövät. Hyvä malli opetella oikea ruokailu tapa
Sairaalassa töissä ollessani hämmästelinkin niitä potilasaterioita. Joka päivä pullaa välipalaksi! Kasviksia hyvä jos 200 grammaa päivässä saa. Pullan lisäksi usein vielä joku makea kiisseli tai jogurtti. Sitäkään en ymmärrä, miten siitä ruoasta potilaat muka saivat tarpeeksi proteiinia, jota toipilaan erityisesti luulisi tarvitsevan. Tämä oli TAYSissa kymmenkunta vuotta sitten.
ENE-dieetti eli erittäin vähäkalorinen ruokavalio on kyllä sairaaloissakin käyttössä, jos painoindeksi on todella korkea. Silloin käytetään juuri tuollaisia pussivalmisteita. Mutta pudotettavaa tosiaan pitää olla, ja muutamat perussairaudet ovat vasta-aiheita.
Moi! Onko täällä ENEiliöitä/VLCDn matkalla joku? Itse aloitin tänään ja apuna nutrilett tuotteet. Tämä vain alkupotkunapersuksiin, kesto Max 4 viikkoa ja sitten matka jatkuu siitä purkaen. Tavoitteena tietty painon pudotus mutta myös parempi ateriarytmi sekä annoskokojen hallinta. Kaiken kaikkiaan pudotettavaa n 20kg, 98->79,9.
Moi! Onko täällä ketään enää, kuka kokeilee nutrileteillä alkusysäystä painonpudotukseen? Itsellä tavoitteena seuraavan vajaan 8vk aikana saada 8 kg painoa pois. Olen kevään myötä kokeillut kaloreiden laskemista normaalilla ruualla, mutta tulee sortumisia. Ajattelin, että nyt tarvitsen todella motivoivan aloituksen jonka avulla jaksan jatkaa. Löysin tämän vanhan ketjun, täällä oli hyviä onnistumisia vuosien takaa. Suunnittelen seuraavaa: tämä eka viikko osanutraten, eli totuttelen. Siitä kolme viikkoa täysnutraten, jonka jälkeen jatkaisin osanutraten syömällä esim 1000 kcal päivässä. Nutriletistä aiempaakin kokemusta, mutta minulle isoin haaste ruokarytmi ja järkevä suhde ruokaan kuurin jälkeen.
Nyt kokeilen saada nutraamalla/osanutraamalla katkaistua herkkukierteet, opeteltua ateriarytmit ja ennenkaikkea motivoiva painonpudotus. Tämän jälkeen seuraava tavoite opetella ylläpitämään paino.
-Lallu
Onpas ketju päässyt pitkäksi:) Tosi kiva lukea täältä toisten kokemuksia :) Mulla ei edes nesteet lähtenyt sitten millään ilveellä liikkeelle, niin edellispäivänä aloin ottaa kaapista vanhoja nutripusseja, ottaen lisänä raejuustoa, salaattia ja kurkkua (ilmeisesti se kasvis- rasva-ja proteiinilisä on sallittua) ja kahden päivän saldo -600g. Mitat aloittaessa 163/87,4kg.
Näillä ennenkin saanut painoa pois, tosin takaisin ne saaneena. Nyt vaan ei viherpirtelöt persiljoineen ja lenkit auttaneet yhtään, päinvastoin.
Tsemppiä kaikille 2025 nutraajille, hommataan kesäksi se unelmien kroppa, eikös!
Olen viime vuosina kokeillut niin pätkäpaastoa, ketoa, vhh:ta, että vesipaastoa, mutta syömisongelma ei pysy kurissa, vaan ratkean aina ahmimaan.
Nyt vuoden alusta vaihdoin pitkän tauon jälkeen nutrilettiin, ja paino putoaa.
Joillekin vähäkalorinen, maultaan erittäin tylsä ateriankorvike on se helpoin tapa päästä irti ruokakoukusta.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä pituutta 169 ja painoa 52kg, kyllä kuolisin jos tähän lisättäs läskiä 20kg! Ei olisi kyllä lievästä tietoakaan....
Täällä kerrottuna, juu. Todellisuus on sitten toinen. Jotain 60-80 välillä? Täällähän kaikki on kauniita, rikkaita, hoikkia ja huippukoulutettuja.
Vierailija kirjoitti:
Olen viime vuosina kokeillut niin pätkäpaastoa, ketoa, vhh:ta, että vesipaastoa, mutta syömisongelma ei pysy kurissa, vaan ratkean aina ahmimaan.
Nyt vuoden alusta vaihdoin pitkän tauon jälkeen nutrilettiin, ja paino putoaa.
Joillekin vähäkalorinen, maultaan erittäin tylsä ateriankorvike on se helpoin tapa päästä irti ruokakoukusta.
Ja on jotenkin hyvä olo henkisestikin, kun tietää, että varmasti laihtuu. Netti on niin pullollaan eri ohjeita, ettei todellakaan tiedä, mitä pitäisi tehdä. Tässä ei tuu stressiä. Vaatii vaan asennetta. Tää on vähän kuin lihavuusleikkaus ilman leikkausta. Pieni määrä nestettä pisin päivää tasaisesti. Erona vaan, että vatsalaukku ei oo nyrkin kokoinen ja ei laatta lennä, jos juot enemmän.
Knasse kirjoitti:
Nyt Nutrilett-kuuria takana 2 viikkoa.
Paino tippunut yhteensä 2,4kg.
Olen satavarmasti noudattanut ohjeita, en lipsunut yhtään. Olen lenkkeillyt 5 kertaa viikossa selän hikeen.
Todella pettynyt lopputulokseen; olisin saanut saman millä tahansa muullakin menetelmällä.
Ärsyttää jatkaa vielä viikko, kun tulokset on näin huonoja.Knasse ei voi suositella tätä, valitettavasti.
1,2kg viikossa ei ole huono tulos. Ei tämäkään mikään taikatemppu ole, elimistöllä voi viedä aikaa tottua ja jos on menkat tai ovulaatio niin ne kerää nestettä ja sit kuvittelee ettei mitään tapahdu.
Neljän päivän aikana pudonnut 1,1kg.