Lue keskustelun säännöt.
Hei te joilla on ainokainen! / sisarusasiaa.
28.06.2007 |
Meillä on 4v6kk tyttö ja elämämme on auvoisaa ja mukavaa. On ollut oikeastaan sen jälkeen kun ensimmäiset sumukuukaudet vauvana oli eletty. En haluaisi muuttaa elämässämme mitään ja mies ja lapsikin ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäämme.
Ainut asia, jolla vaivaan päätäni päivittäin on mahdollisen sisaruksen yrittäminen. En mitenkään erityisemmin haluaisi lisää lapsia, mutta en osaa lopettaa vatvomista ja antaa meille lupaa jäädä yksilapsiseksi. Jahkaan ja vatvon ja vatvon ja jahkaan.
Onko teillä on päädytty yksilapsisuuteen omasta halustanne? Oliko päätös helppo? Oletteko surullisia lapsenne puolesta? ym. Kuulisin mielelläni ajatuksianne aiheesta...
Kommentit (66)
Meillä tytöt 5 v ja 3 kk. Toista toivottiin heti ekan jälkeen, mutta eipä vain ottanut tullakseen. Miehen kanssa sitten jo tavallaan sopeuduttiin ajatukseen ettei lapsia tämän enempää tule ja " yrittäminen" lopetettiin. Esikoinen kuitenkin yhtenä kauniina päivänä totesi, että miten kamalaa hänellä sitten on. kun te kuolette ja hän jää tänne ihan yksin! Sen jälkeen alkoi vielä viimeinen rypistys ja onneksi viimein onnisti. Tuohan ne sisarukset jonkinlaista turvaakin toisilleen. Mulla 2 sisarusta ja mies ainokainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt mulla on niitä 4 ja saattaahan joskus tulla lisääkin.
tämä sopii mulle, oon itse suuresta perheestä.
jotenkin sitä kaipaa ympärilleen tietynlaista sekasortoa ja meteliä ollakseen onnellinen.
mutta en näe mitään syytä, miksi sinä vielä tekisit lapsen. jos kerta olette onnellisia noinkin. lapsi voi kyllä leikkiä muidenkin kuin sisarusten kanssa ja olla hyvinkin onnellinen!
Meidän tapauksessa minun sairauteni tulee kenties olemaan este pikkukakkoselle. Onko täällä muita jotka ovat samassa tilanteessa eli sairauden takia pohtivat ottaako riski vai ei?
Kumpikaan emme käyttäydy niinkun te kaikki tietäväiset monilapsi perheet AINA täällä väitätte. Lapseni on hyvinkin empaattinen ja sosiaalinen eikä todellakaan mikään minä minä. Päinvastoin! Olen ollut päiväkodissa töissä enkä sielläkään huomannut mitään poikkeavaa ainoissa lapsissa. Ryhmässä oli yhdeksän erityislasta ja niillä kaikilla oli sisaruksia. Entäs teidän oma käyttäytyminen sitten kun kerran olette monilapsisesta perheestä? Eipä ole teissäkään kehumista kun tuolla tavalla haukutte ja kyttäätte muita ihmisiä. Uskaltaako tässä tytön kanssa (7) ulos enään mennäkään, kun hänen käytöstä kytätään tuolla tavalla ainoalapsisuutensa takia!
Valitettavasti näyttää siltä, ettei aikuisilla ihmisillä juurikaan ole niitä tosiystäviä. Työkavereita nähdään töissä, perheen kanssa ilta ja kaukaisiksi jääneitä sukulaisia nähdään kesälomilla tai juhlissa.
Läheisimpiä ystäviä aikuisille ovat ne omat sisarukset. Näin silloinkin, vaikka sisarusten välit eivät olisi edes erityisen lämpimät. Kun elämä murjoo ja tulee sairauksia, avioeroja, kuolemaa, menetyksiä, niin kummasti ne sisarukset tiivistävät rivejään ja kannattavat toinen toisiaan.
Mulla on vain yksi veli, jonka olen tavallaan menettänyt vaikealle mielisairaudelle. Miehellä on yksi sisko, meidän hyvä ystävä. Molemmat toivotaan, että olisi meille siunaantunut enemmän sisaruksia itsellekin. Mutta hankitaan nyt niitä ainakin tälle meidän esikoiselle, siihen kun onneksi voidaan itse vaikuttaa :)