Kokemuksia ja näkemyksiä 1990-luvun idealistisilta nuorilta (liittyen Venäjään)? Toki myös vanhemmilta.

Pettymys.

Pettymys täälläkin. Ja hieman on tullut itseä tutkiskeltua, eli nolottaa oma sinisilmäisyys.

Scorpions on äitelä maailmanhalaus yhtye, eikä heijasta minkään sukupolven tuntoja. Venäjä tuottaa aina pettymyksen, koska on niin valtava maa, jonka kirjavaa väestöä on mahdotonta hallita. Venäjä tulee taas kerran pirstaloitumaan ja taas lähdetään alusta. Eikä kukaan tiedä mitä sitten taas tapahtuu.

Wind of Changes on Berliinin muurin murtumisen symboli. Sillä oli valtava vaikutus Eurooppaan.

En ole ikinä yhdistänyt sitä Venäjän "demokratiaan", johon ei tosiaan 90-luvulla uskottu. Maa oli täydessä kaaoksessa silloin ja leipäjonot pitkiä. Neuvostoliiton hajoaminen ja entisten neuvostotasavaltojen itsenäistyminen oli se juttu.

Mistä sinulla on käsitys, että 90-luvun nuoret olisi olleet tuollaisia haihattelijoita? Olen itse ysärinuori ja muistan Zhirinovskin Suomen uhkailut, Tsetsenian ensimmäisen sodan joka kesti 2 vuotta jne. Tuohon naiviin haihatteluun sortui lähinnä jotkut yliopistossa opiskelevat, keskiluokkaiset tyypit. Meillä taviksilla oli kyllä tiedossa, että Venäjä on iso valtio ja siellä käytetään väkivaltaa. Armeijassa sanottiin ihan suoraan että uhka tulee idästä. Väittäisin, että kansan syvissä riveissä ei ollut harhaluuloja mitä Venäjä voi pahimmillaan olla tai tehdä, ne oli näissä yliopiston pierunhaistelupiireissä nämä typerykset. Jotka nyt sitten itkevät paniikissa ja pelkäävät. Uskomatonta että ns. fiksut ihmiset voi olla noin kuistilla, mutta kai se maailma on erilainen kun elää suojatussa kuplassa jossa ei ole esim väkivallan uhkaa.

Otsikossa kuvattuna henkilöitä on Suomessa ehkä kaksi: dosentti JB ja teatteriharrastaja JP.

Ap voisi saattaa faktat kohdilleen. Wind of Changes oli saksalainen biisi, josta tuli yhdistyneen Saksan tunnus.

90-luvulla Venäjää pidettiin arvaamattomana eikä sen uskottu muuttuvan demokraattiseksi. Eli itse ysärinuoruuden, ja Venäjästä tulee mieleen ihan muut kuin väittämäsi asiat.

Kansan enemmistö on aina tiennyt suurvallan riskeistä. Ysärillä veteraaneja oli vielä paljon elossa ja osa ihan tolkuissaan, mistä syystä muistettiin väkivallan jälki. Toki osa ns. intellektuelleista ja eliitistä oli niin typerää ja ylimielistä, että se kuvitteli olevansa joku poikkeus maailmanhistorian janalla. Maa, joka on ollut 1000 vuotta orjayhteiskunta ja harvainvalta, ei todellakaan muutu muutamassa vuodessa ja kaikki tiesi sen. Paitsi siis nämä. Mutta ei näitä niin paljoa ollut. Keskimäärin nuoria ei kiinnostanut koko Venäjä, se oli iso ja kaaosmainen paikka joka ei ollut mitenkään trendikäs. 

Minä olen tuota sukupolvea. En uskonut Venäjän koskaan muuttuvan miksikään asialliseksi mutta Neuvostoliiton kaatuminen oli kyllä valtava muutos parempaan täällä. Se mahdollisti sentään asioiden kehittymisen parempaan suuntaan mutta suurelta osin tämä mahdollisuus haaskattiin omien poliitikkojemme toimesta. Nuorena toivoin asioiden paranevan mutta ihan ensimmäisenä suomalaisten olisi pitänyt muuttua toisiaan alaspäin painavista ihmishirviöistä normaaleiksi ihmisiksi jotta todellista muutosta oltaisiin saatu aikaan. Itäblokin kanssa yhteistyötä tehneet maanpetturipoliitikot päästettiin kuin koira veräjästä ja jopa valittiin presidentiksi ja ministereiksi.

Itse olin nuori aikuinen 90-luvulla ja en muista kenenkään ihannoineen Neuvostoliittoa. Joistain taistolaisista tehtiin TV-sketsejä, oikeasti heille naurettiin. Mun ikäpolvesta on ihmisiä, joiden vanhemmat oli taistolaisia. He häpesivät vanhempiaan.

Wind of Change liittyi siihen, että DDR:n kaatumisen myötä vihdoin saatiin häädettyä kommunismi Euroopasta ja se oli hieno asia se.

Neukkula ei ollut Eurooppaa. Oli hyvin tiedossa, miten köyhää ja kurjaa siellä 90-luvulla oli. Varsinkin neukkulan kaatumisen jälkeen sinne alettiin järjestää myös turistimatkoja ja jotkut kävivät siellä huorissa ja ostamassa halpaa vodkaa. Kerättiin rahaa Pietarin katulapsille ja monet kristilliset hyväntekeväisyysjärjestöt yrittivät auttaa Karjalassa asuvia ihmisiä, sinne vietiin raamattuja ym. Oli myös jotain vaatekeräyksiä. Venäläisiä lähinnä säälittiin.

Solidaarisuutta tunnettiin virolaisia kohtaan enemmän ja heitä yritettiin auttaa paljon. Alkoi paljastua, mitä kaikkea kamalaa siellä oli neukkuaikana tapahtunut. Sofi Oksanen avasi suomalaisten silmiä tässä asiassa.