Hei te joilla on ainokainen! / sisarusasiaa.

Hassua, miten monet jaksavat täällä kerta toisensa jälkeen toistella, että _kaikki_ heidän tuntemansa ainokaiset ovat epätoivoisesti kaivanneet sisaruksia, kun tässäkin ketjussa on jo ilmoittautunut sekä niitä ainokaisia, jotka sisarusta olisivat kaivanneet että niitä jotka olivat ihan tyytyväisiä ilman. Mutta niinhän se on, että jos tarpeeksi fanaattisesti uskoo, mikään ei mielipidettä muuta. Edelleen vaan ihan kaikki ainokaiset kaipaavat sisaruksia, sama se mitä ne itse sanovat.

ensin jahkasin ja pohdin. Sitten yritettiin ja koin 2 keskenmenoa. Loppupelissä saimme toisen lapsen kun esikoinen oli 7v. Ja en todellakaan kadu päätöstäni. Aivan ihanaa kun lapsilla on sisarus, oli ikäero mikä hyvänsä. Ehkä olisin kiikkustuolissa katunut, että en edes yrittänyt toista. Nyt kiitän päivittäin Luojaani siitä, että omistan 2 maailman ihaninta lasta :)

Eikö kaikilta jää " aina yksi lapsi tekemättä" . Ja eikö edes todella pahasti vammaisen ja kärsivän lapsen vanhemmat voi katua lapsensa tekemistä?

Äitini oli syntyessäni sen ikäinen, että sisaruksille ei olisi ollut aikaakaan, joten vanhempieni ei varmasti koskaan tarvinnut asiaa pähkäillä.



En ole kaivannut sisaruksia. Meistä jokaisesta, joilla on ollut onnellinen lapsuus, varmaan se oma lapsuus tuntuu juuri oikeanlaiselta, koska siihen liittyy kaikki nostalgiset lapsuusmuistot - ei se silti tarkoita, etteikö se olisi voinut olla onnellinen toisinkin. Mä itse olin oikein tyytyväinen siihen, että olin ainoa lapsi, mulla oli parhaat kaverit naapurissa ja oli ihan kiva, että kotona oli toisinaan omaa rauhaa. En koe menettäneeni mitään ja uskon, että olisin ollut yhtä lailla onnellinen - en siis enempää enkä vähempää - jos mulla olisi ollut sisaruksia. Itseni lisäksi tunnen läheisemmin vain kaksi muuta ainoaa lasta, ja molemmat ovat olleet tyytyväisiä lapsuuteensa ja jos siinä jotain vikaa onkin ollut, se ei ole liittynyt sisarusten puutteeseen.



Se, millainen lapsesta kasvaa taitaa riippua aika paljon vanhemmista ja tietysti lapsesta itsestään. Vanhemmat, joiden ainoa lapsi on hirveä nulikka, olisivat todennäköisesti kasvattaneet ison liudan hirveitä nulikoita, jos olisivat päätyneet saamaan enemmän lapsia. Itse olen hiljaisempaa, ujohkoa ja ajattelevaa sorttia. Ehkä siihen on osaltaan vaikuttanut se, että olen ainoa lapsi, ehkä siihen on vielä enemmän vaikuttanut koulukiusaaminen - mutta ihmiset ovat joka tapauksessa erilaisia, eikä minusta olisi edes hyvä asia, jos kaikki olisimme suuna ja päänä joka paikassa (eikä toki sekään, jos kaikki olisivat hiljaisia).



Omaa itsekkyyttäni en viitsi edes lähteä kovin syvällisesti analysoimaan, koska en tietenkään voi tehdä sitä puolueettomasti. En pidä itseäni tavallista itsekkäämpänä ihmisenä, mutta pitääkö meistä kukaan? Suurin paheeni on ehkä tarve maailmanparannukseen ja ns. viherpiiperrys. Se on ehkä sitä äärimmäistä itsekkyyttä, jota täälläkin paheksutaan: suututtaa kun kanssaihmiset tuhoavat ympäristön, jossa rakkaiden jälkeläisteni pitäisi elää ja siinä sivussa siirtää geenejäni eteenpäin...



No, lyhyestä virsi kaunis: Maailmaan mahtuu erilaisia onnellisia perheitä.

Unohdin kokonaan listata kokemani ainokaisuuden huonot puolet. Ainoa enemmän kalvamaan jäänyt asia, joka tulee mieleen, on se, että monet ihmiset ovat olleet erittäin kärkkäitä tekemään minusta luonnearvioita vaivautumatta ensin tutustumaan, jos olen erehtynyt mainitsemaan, että olen ainoa lapsi. Ainokaiset saattavat siis toisinaan joutua pysyttelemään " kaapissa" voidakseen luoda neutraalilta pohjalta alkavia ihmissuhteita.

Mieheni on ainut lapsi, mulla isosisko. Sain vihdoin taottua miehen päähän, et tytölle olis kiva saada kaveri. Nyt se ei sit ookaan niin varmaa. Mulla ehkä munatorvet tukossa tai jotain. Joten lapsia ei todellakaan tehdä vaan niitä saadaan. Voi ainokainenkin olla ihan sosiaalinen ja ottaa toiset huoioon. Mä olen ainakin yrittänyt näin opettaa. T: Pikkukakkosta edelleen toivoen..

on mun mielestä kyllä ihan hyvä peruste sille, kuinka monta lasta itse haluaa ja minkälaisilla ikäeroilla. Sehän on kuitenkin ollut yksi oikea lapsen kokemus asiasta, kaikki muu on jossittelua ja arvailua.



Eikä se aina mene niin, että tekee eri tavalla kuin omat vanhempansa vaan monet tekevät myös samalla tavalla kun kokivat sen hyväksi jutuksi.

oli hyvä ja onnellinen kaikin puolin. Silti halusin itse lapset pienemmällä ikäerolla. Ei sitä eri tavalla valitessaan ollenkaan aina kompensoi sitä, että lapsuus olisi ollut onneton ja huono.

Kyllä se on ihan taivahan tosi, että sisarukset voivat olla hyvä asia- tai huono asia. Ihmeellisesti kuvitellaan, että sisarukset automaattisesti tarkoittavat sitä, että lapsuus ja aikuisikä on jotenkin onnellisempaa? Kukaan jolla on sisaruksia ei voi sanoa, etteikö olisi ollut onnellisempi ainoana lapsena koska aika ainoana lapsena on joka tapauksessa ollut rajallinen!



Lisäksi työssäni (kotisairaanhoito) olen tutustunut lukuisten vanhusten lapsiin ja heidän osallistumiseensa vanhempansa/vanhempiensa hoitoon. Todella harvassa ovat ne 2- tai kolmilapsisen perheen lapset joista jokainen (vaikka asuisivat lähellä) käy yhtä paljon hoitamassa ja tapaamassa vanhempaansa! Se herättää katkeruutta siinä joka sitten tekee kaiken työn ja ihan yhtälailla perintöä saavat nekin jotka eivät mitään tee. Ihan oikeasti tuo on suuri ongelma! Lisäksi vanhuksella on hirveän paha mieli kun huomaa, että toinen lapsi huolehtii ja toista ei niin kiinnosta. Juuri tässä perjantaina (TAAS) tuli tämä asia puheeksi kun toinen tytär tekee kaiken ja toinen ei juuri mitään. Ihan puolueettomasti voin sanoa, että onnellisimpia on ne joilla on se 1 lapsi. Hirveän usein jostain syystä nimittäin se ainoa lapsi asuu suht lähellä, käy usein ym. Lisäksi niiden ainoiden lasten miehet/vaimot myös huolehtivat vanhuksesta. Yhdenkään vanhuksen en ole kuullut valittavan siitä, että he eivät ole saaneet/halunneet kuin sen yhden lapsen. Asialla on monta puolta. Vaikka kuinka sinusta ainoana lapsena tuntuisi, että kamalaa kun kukaan ei ole jakamassa tätä vanhempien sairastelua kanssani niin tosiasia voisi yhtä hyvin olla, että sisarus ei siltikään jakaisi asiaa kanssasi. Mulla on sisko ja veli mutta paljon enemmän näen ystäviäni kun heitä.



Ja se, että ainoat lapset jotenkin eroavat isosta joukosta on kyllä melkoista potaskaa jolla useampilapsiset haluavat itseään tyydyttää. Ihan varmasti jokainen järkevä aikuinen tajuaa, että meitä on moneen junaan- sisaruksilla tai ilman. Mitä tulee ainoiden lasten itsekkyyteen: olen kokemusteni perusteella täysin eri mieltä. Sisarusten kanssa joutuu aina pitämään puoliaan ja katsomaan tavaroidensa perään ja olen huomannut, että paljon vaikeampaa sisarusten kanssa elävien pikkulasten tavaroitansa on jakaa kun ainoiden lapsien joilla ei ole sitä hätää siitä, että joku pikkuveli ottaa ja hajottaa. Lisäksi mitä enemmän lapsia- sitä vähemmän kaikkea kivaa pätee yleensä aika hyvällä prosentilla vaikka kohta tänne ryntääkin kymmenen " meillä on 4 lasta ja käydään lintsit ja puuhamaat" - tyyppiä. Silti on fakta, että yksilapsisten elämä on helpompaa sillä tavoin, että kaikki matkustelu ja huvi on halvempaa ja helpompaa. Tiedä sitten olisiko niistä 4- lapsisen perheen lapsistakin kivampaa olla ainoita jotta pääsis kokemaan enemmän kaikkea, sitähän me emme saa tietää. Sen tiedän kokemuksesta, että mitä enemmän lapsia- sitä kateellisempia ne lapset ovat siitä, että meidän ainoa lapsi pääsee kaikkiin kivoihin paikkoihin ilman sen kummempia järjestelyitä. Yleensä niistä monilapsisista pääsee joku ja toiset ovat katkeria. Itse muistan vieläkin kun sisko kerran pääsi kaveriperheen kanssa voikoskelle ja minä en. Se oli kauheaa :(



Tietysti jos oikeesti jaksaa panostaa moneen lapseen ja osaa hoitaa asiansa niin, että jokainen lapsi tuntee tulevansa rakastetuksi ja kohdelluksi tasaveroisesti varmaan syntyy hyviä eliniän kestäviä ihmissuhteita joista on todella paljon hyötyä ja rikkautta aikuisenakin. Valitettavasti vaan sellaiset monesti hankkii paljon lapsia joilla ei oiken rahat riittäisi ja jotka eivät oikein jaksa tehdä lastensa kanssa mitään vaan odottavat, että viihdyttävät toinen toisiaan. Ainoilla lapsilla on monin tavoin rikkaampaakin elämä kun sisaruksen omaavilla.

se täytyy miettiä ihan oman itsensä ja puolison näkökulmasta. Itse olen ajatellut asian niin, että lapset itse valitsevat vanhempansa, mihin ja kenen perheeseen haluavat syntyä.

sitä, että pääsee mahdollisimman paljon matkoille ja muihin maksullisiin huveihin, tavaraa riittää eikä mitään tarvitse jakaa kuin poikkeustapauksissa, niin hankkikaa vain yksi lapsi. Minä olen sitä mieltä, että henkistä pääoma saa enemmän siitä, että on sisaruksia. Ihan riippumatta siitä, kuinka kaverilliset välit niihin on lapsena tai aikuisena.



Ja mitä tuohon vanhustenhoitajaan tulee, totta kai ainoat lapset on niitä, jotka asuu lähellä ja käy katsomassa. Monista ainoa lapsi -kavereistani tiedän, että heillä juuri on suurimmat paineet ja velvollisuudentunteet ja syyllisyys, jos eivät ole tiiviisti yhteydessä vanhempiinsa. Ja kokevat oikeasti tämän rajoittavan elämää, esim. sitä minne ajattelee voivansa muuttaa, lapsenlapsia pitää hankkia, miten joulut viettää jne.



Voi olla, että vanhemmalle itsellensä on ikävämpää että on useampi lapsi ja kävijöitä vähemmän, mutta lapselle itselleen aika paljon kevyempää kun napanuorariippuuvuuden voi katkaista ilman fiilistä että ' voiei nyt ne jää ihan oman onnensa nojaan, jos minä en niitä hoida niin ei hoida kukaan' .

pääsevät helpommalla, jos lapsia on vain yksi. Hoidettavaa vähemmän, jöön pitämistä vähemmän, " omaa" aikaa helpompi järjestää kun yhdelle helpompi järjestää hoitaja kuin vaikka kolmelle jne.

Ja mitä tuohon vanhustenhoitajaan tulee, totta kai ainoat lapset on niitä, jotka asuu lähellä ja käy katsomassa. Monista ainoa lapsi -kavereistani tiedän, että heillä juuri on suurimmat paineet ja velvollisuudentunteet ja syyllisyys, jos eivät ole tiiviisti yhteydessä vanhempiinsa. Ja kokevat oikeasti tämän rajoittavan elämää, esim. sitä minne ajattelee voivansa muuttaa, lapsenlapsia pitää hankkia, miten joulut viettää jne.



No joko lukuisat ainoat lapset ovat valehdelleet minulle ja työkavereilleni tai sitten sinä olet sattunut tapaamaan tyytymättömiä sellaisia. Nimittäin kaikki nämä meidän vanhuksia hoitavat ainoat lapset tekevät sen mielellään, toiset enemmän, toiset vähemmän. Kuitenkin näillä vanhuksilla käydään me (kotihoito) eli eivät he kokonaan vastuuta ota kukaan. Yleensä näillä ainoilla lapsilla on todella lämpimät välit vanhempiinsa, ovathan he saaneetkin enemmän kun sisarussuhteessa eläneet. Ja tosiaan kun on sisaruksia niin 99% valittavat siitä kuinka se ja se veli tai sisko ei huolehdi vanhuksista. Kyllä ainoan lapsen ja vanhempien välit ovat usein lämpimämmät kun jos sisaruksia on monta. No joku 2 lasta nyt on vielä normaali määrä ja homma voi toimia mutta kun mennään siitä yli niin yleensä syntyy ongelmia.



Ja mitä noihin huvituksiin tulee niin ainoa lapsi saa kaikki ne (tai riippuu toki vanhemmista mutta ainakin ne on helpommin saatavilla) mutta ei hänen tarvitse niitä yksin kokea! Meidän lapsi saa itse päättää haluaako kaverin mukaan ja kätevää: kaverin vanhemmat maksavat oman lapsensa viulut. Toinen positiivinen puoli on se, että kun matkassa on kaverukset eivätkä sisarukset niin isot ikäerot eivät ole haittana eivätkä he tappele! Ystävän kanssa on kivaa, sisaruksien kanssa aina tapellaan, on mustasukkaisuutta jne. Ja mikä kaikkein ihaninta, kun on koko päivä oltu liikenteessä ja kaveri lähtee kotiin on ihanaa kun laskeutuu rauha. Joskus lapsemme haluaa lähteä vain meidän vanhempien kanssa. Johtuu ehkä siitäkin, että minä tulen uimaan, käyn lintsin laitteissa myös itse, hoplopissa leikin lapseni kanssa jne.



Voi olla, että vanhemmalle itsellensä on ikävämpää että on useampi lapsi ja kävijöitä vähemmän, mutta lapselle itselleen aika paljon kevyempää kun napanuorariippuuvuuden voi katkaista ilman fiilistä että ' voiei nyt ne jää ihan oman onnensa nojaan, jos minä en niitä hoida niin ei hoida kukaan' .

Jos on vain yksi lapsi, häneen kohdistaa aikuisenakin kohtuuttomia odotuksia. Ajattele, jos ainokaisesi sortuu aikuisena vaikka huumeisiin, ei ole lapsella sisarkusia joihin tukeutuisi, eikä sinulla toista lasta / toisia lapsia joilta saada tukea ja lohtua.



Joku sanoi, että pelkkä sisruksen haluaminen on huono syy hankkia toinen lapsi. Minusta se on paras syy. Eihän sitä ikinä silloin halua vain sisarusta lapselle, vaan silloin tietysti haluaa enemmän kuin yhden lapsen. Monilapsisuus tuo mukanaan lasten sisaruuden. Älä pohdi liikoja, vauva-aika menee hujauksessa ohi. Itsekään en ole mikään vauvaihminen, mutta päätös toisesta lapsesta oli helppo. Jo se, että pohdit asiaa kertoo siitä, että sisimmässäsi tiedät haluavasi toisen lapsen. Tsemppiä!

eikä sellaiseen tilanteeseen todellakaan kande lasta tehdä. Lapsentekoon vain, jos varmuudella sellaisen tuntee haluavansa ITSE vanhempana, ei millään " lapsen vuoksi" -syyllä. Päätöksen tekevät vanhemmat, seurauksista vastaavat vanhemmat, lasta ei siitä voi vastuuttaa. Koska oikeasti sisarus voi olla hyvä juttu tai huono juttu, ikinä ei voi tietää. Itse aloin vihata vanhempiani, kun kuusivuotiaana sain pikkusiskon. Ja kiusasin siskoa vuosi tolkulla mitä kamalimmilla tavoilla. Että sellaista sisaruutta.

kompensoida sitä, jos yksi törttöilee!!! Jokainen lapsi on oma yksilönsä, niin lapsena kuin aikuisenakin, vastuussa vain itsestään eikä lohduttelemassa vanhempia jos joku muu sisarus ei ole sellainen kuin vanhemmat toivoisivat!

kuulemma tulee olemaan ainoa lapsi. Hänen molemmat vanhempansakin ovat ainoita lapsia. On siis sekä neljän isovanhemman että kahden vanhemman kaikkien odotusten kohde. Vähemmästäkin voisi seota.

ja suren sitä vähän väliä, ettei minulla ole sisaruksia.

Olisin niin halunnut jonkun kanssa muistella lapsuutta, muistella vanhempia ja isovanhempia.

Ei kaverilla ja puolisolla ole hajuakaan niistä sukulaisista joiden kanssa minä vietin lapsuuteni kesät. he ovat jo kuolleet tai asuvat kaukana.

Niitä aikoja en voi kuin muistella yksinäni.

Serkkuja minulla on muutama, ne jotka ovat äitini puolelta (isosta perheestä) muistavat toki äitini suvun ihmisiä ja tapahtumia, mutta eivät meidän perheen lomamatkoja tms.. ja jutun jatkuessa äityvät muistelemaan omia kesiään, joissa on omat vivahteensa heidän perheestään.



Kaipaan niin sisarusta jakamaan näitä asioita.

Isäni puolelta minulla on kaksi serkkua, jotka ovat jatkuvasti yhdessä reissussa. Siskokset, jotka ovat syntyneet vuoden välein.

Pyytävät minua reissuilleen mukaan, mutta en osaa lähteä juuri tuon " kuka-ei-kuulu-joukkoon" -tunteen takia. Kun iltaa istutaan ja jutut kääntyy lapsuusmuistoihin, jään heti sivuun.

Olen siis heille kateellinen yhteisestä lapsuudestaan.

Tämä on minun tarinani. Nyt minulla on 4 lasta pienellä ikäerolla ja nautin sydämeni pohjasta siitä kun lapset juoksee tuolla raekuuron keskellä käsistä kiinni pitäen ja sitten suihkuun lämmittelemään ja jätskiä syömään saman viltin alle... minä olin yksin sen viltin alla =(



Olen ehkä vähän katkerakin, mutta en halua samaa omille lapsilleni. Päätin myös, että lapsia tehdään / adoptoidaan tms. monta tai ei yhtään.

Mutta päätökset ovat jokaisen omia. Minun äitini oli vanhempana katkera kun ei tehnyt enempää lapsia.

" tehtyjä lapsia ei kadu koskaan, tekemättömiä aina"

täällä myös yksi ainoa lapsi, joka olisi toivonut sisaruksia. Ei lapsena, sillä leikkiseuraa oli ja paljon, vaan nyt, kun vanhemmat ovat sairastelleet ja kaikki muut sukulaiset asuvat kaukana. Olisi niin ihanaa jakaa surut ja ongelmat jonkun kanssa.



Vaan mistä sitä tietää, onhan sekin mahdollista että ei tulisi toimeen omien sisarustensa kanssa tippaakaan. Niinkin käy yllättävän usein - viimeistään perintöä jaettaessa. Itse on todistanut useankin ystävän taisteluita sisaruksiaan vastaan ihan naurettavan pienistä rahasummista, ja välit ovat menneet lopullisesti. Surullista sekin!

Tuli mieleen tuosta kommentista, että millä aikakaudella elätte?



Olen ainoa lapsi. Avopuolisoni on kolmilapsisen perheen iltatähti eli muut sisarukset eivät enää asuneet kotona siinä vaiheessa. Meille ainoa lapsi on ratkaisu, jota emme ole katuneet vielä kertaakaan. Emme aio saada muita lapsia, koska elämämme on täydellistä tälläisenä. Emme ole yksinomaan perheelle omistuvaa tyyppiä vaan haluamme myös säilyttää tietynlaisen elämisen vapauden töineen, harrastuksineen, elämisen tasoineen, matkoineen (työ-ja loma) jne.



Lapseni hyvinvointi ei ole kiinni sisaruksista vaan enemmän vanhemmista. Lapseni sosiaaliset taidot eivät ole heikkoja sisaruksettomuuden takia. Se ei ole vaikuttanut hänen luonteen piirteisiinsä tai aivotoimintaansa. Hän on emotionaalisesti samanlainen kuin ikäkautensa normaalit edustajat. Tuskinpa ainoa syy sille on päiväkoti missä tapaa lapsia päivittäin. Asioissa on aina monia puolia.

Jos haluatte lapsen itse niin tehkää se. Jos kompensoitte sillä vain

sisaruksettomuutta niin pidän sitä aika heikkona perusteluna lasten teolle. Mutta joillekin se sopii siitä huolimatta syyksi.