Lue keskustelun säännöt.
Hei te joilla on ainokainen! / sisarusasiaa.
28.06.2007 |
Meillä on 4v6kk tyttö ja elämämme on auvoisaa ja mukavaa. On ollut oikeastaan sen jälkeen kun ensimmäiset sumukuukaudet vauvana oli eletty. En haluaisi muuttaa elämässämme mitään ja mies ja lapsikin ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäämme.
Ainut asia, jolla vaivaan päätäni päivittäin on mahdollisen sisaruksen yrittäminen. En mitenkään erityisemmin haluaisi lisää lapsia, mutta en osaa lopettaa vatvomista ja antaa meille lupaa jäädä yksilapsiseksi. Jahkaan ja vatvon ja vatvon ja jahkaan.
Onko teillä on päädytty yksilapsisuuteen omasta halustanne? Oliko päätös helppo? Oletteko surullisia lapsenne puolesta? ym. Kuulisin mielelläni ajatuksianne aiheesta...
Kommentit (66)
ap.. sun täytyy vain nyt tehdä niin kuin sydän sanoo. eikä niin kuin muut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä isosisko oli 6v kun kuopus syntyi. Esikoinen syntyi edellisestä suhteestani, minkä vuoksi ikäeroa kertyi melko reilusti. Nimenomaan suuren ikäeron vuoksi ajattelin, ettei sisaruksella enää olisi väliä. Myöskin oma itsekkyys oli yksi syy päätökseeni, elämä kun oli niin helppoa yhden ison llasen kanssa. Uusi mieheni ja lopulta myös esikoinen toivoivat kovasti perheen lisäystä. Mietin asiaa pitkään ja lopulta päädyin lopettamaan ehkäisyn ja annoin raskaudelle mahdollisuuden.
Nyt jälkeen päin ajateltuna en olisi voinut parempaa päätöstä esikoiseni kannalta tehdä. Hän on siskostaan äärettömän onnelinen ja ylpeä. Eikä suuren ikäeron vuoksi ole ollut lainkaan mustasukkaisuus ongelmia. Sitä paitsi on kiva olla kotona esikoisen alottaessa koulun. :)
mutta tämä tuntuu niin isolta asialta, etten tunnu uskaltavan luottaa sydämeeni...olen pelkuri enkä haluaisi ottaa vastuuta päätöksestäni.
t. ap
Pitkään jahkattiin ja nyt lopetettiin ehkäisy. Vähän hirvittää.
Lapsuudessa heitä ei oikein osannut arvostaa, mutta nykyään on mukavaa, että ovat olemassa:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin nämä asiat vaan " tietää" ja jos ei selvästi halua, niin sitten ei varmaan halua. Itse olen tosi iloinen nyt aikuisena kolmesta sisaruksestani ja heidän perheistään, mutta oma perhe taitaa jäädä kaksilapsiseksi.
Meillä 3v. poika ja ainoaksi kyllä jää.
Muistaakseni mm. Keltinkangas-Järvinen on tutkinut ainoa lapsi vs. sisaruksellinen lapsi teemaa, eikä lapsissa ollut juurikaan eroja, että kasvatus ja muu ympäristö vaikuttavat asiaan paljon enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Onko teillä on päädytty yksilapsisuuteen omasta halustanne? Oliko päätös helppo? Oletteko surullisia lapsenne puolesta? ym. Kuulisin mielelläni ajatuksianne aiheesta...
Meillä yksilapsisuus on ihan valinta, vaikka tietysti vannomatta paras. Itse olen ainoa lapsi, miehellä sisaruksia joihin on hyvät välit. Meillä vain on sellainen olo, että perheemme on jo kasassa. Päätös on ollut sikäli helppo, ettei kumpikaan meistä vanhemmista tunne ainakaan tällä hetkellä mitään halua hankkia lisää lapsia.
En ole surullinen lapsemme puolesta. Sisarukset ovat hieno asia, jos heihin on hyvät välit, eikä näin suinkaan aina ole. Omassakin lähipiirissä on ihmisiä, joilla ei syystä tai toisesta mene hyvin sisaruksen kanssa (esim kolmesta yksi jätetään aina ulkopuolelle). Eivät ne kemiat aina pelaa sisarustenkan välillä, joskus se sisarus voi olla ikävin ihminen elämässä.
Itsellä ei ole kokeumksia sisaruksista, enkä osaa sellaisia elämääni kaivatakaan. Satunnaisesti olen ajatellut että sisarus olisi kiva, mutta ylivoimaisesti suurimman osan ajasta olen ollut ihan tyytyväinen näinkin. Ainoana lapsena olossa on omat hyvät puolensa myös, ei tarvitse tapella huomiosta (tosin joskus sitä saa liikaakin), kotona on rauhallisempaa, vanhempien on helpompi liikkua yhden kuin 5 lapsen kanssa joten pääsee useammin mukaan esim. teatteriin ja yökylään.
Monet ajatteöevat, että miten sitten jos/kun vanhemmat ovat vanhoja ym. vaikeita elämäntilanteita, silloin ei haluaisi olla yksin. Jos sisaruksiin kuitenkin sattuu olemaan huonommat välit, voisi tuollainen tilanne olla helpompi ilman heitä. Tukea saa sitäpaitsi muiltakin, muilta sukulaisilta, puolisolta, ystäviltä.
Minusta useampia lapsia kannattaa hankkia vain jos itse sitä haluaa, ei siksi että niin kuuluu tehdä tai varan vuoksi.
En olisi enkä halua olla ainoa lapsi. Mutta olosuhteiden pakosta näin kävi! Aluksi isäni itsekkäistä syistä ja sen jälkeen äitini sairauden vuoksi. Molemmat katuvat syvästi tänä päivänä sitä, etteivät hankkineet enemmän lapsia.
Nyt, kun he ovat vanhoja ja raihnasia, ovat he täysin minun vastuullaani. Minä yksin päätän, missä vaiheessa on laitoshoidon vaihe jne. Aika raskaita päätöksiä yksin vatvoa. Sillä vaikka kuinka olisi hyviä ystäviä, ihania serkkuja, eivät he ole silti sama asia kuin oma sisarus.
Vierailija:
ihminen vaikka olinkin ainut lapsi. Pakkohan sitä on olla jos meinaa kavereita saada jos niitä ei kasva kotona...No anyway, minullakin on sellainen kokemus, että kaikki ne ainoat lapset jotka tunnen olisivat ehdottomasti halunneet sisaruksia. Edelleen (ja ehkä vielä enemmän) kadehdin ystäviäni joilla on sisaruksia siis nyt aikuisena. Tulen mm. tulevaisuudessa olemaan täysin yksin vastuussa vanhenevista vanhemmistani. Lapsena minulla ei ollut ketään, joka olisi jakanut arjen kanssani vertaisena jolta olisi voinut oppia ja jonka kanssa olisi voinut kyseenalaistaa vanhempien kasvastustapoja (kaipaan sitä silti vaikkei mikään ongelmaperhe ollutkaan). Olen siinä mielessä vähän katkera vanhemmilleni, että luulen syyksi puhtaasti laiskuuden ja mukavuudenhalun sille ettei minulla ole sisaruksia.
Vannoin aina, että minä en ainutta lasta tee - jos en itse olisi pystynyt sisaruksia hankkimaan niin sitten olisin adoptoinut - takuuvarmasti - jotta lapseni ei olisi tarvinnut jäädä ilman sisarusta. Miettikääpä tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitää olla toinen lapsi siksi, että kaikki hokee..
Ihan sama, kuin jotkut pitävät niin standardina kahden lapsen perhettä että ihan mietin mitä tullaan sanomaan kun odotan kolmatta..
Minä olen aina lapsesta asti halunnut paljon lapsia, jos edes niitä teen.. Eli loogisesti " teen tai en tee ollenkaan.." Mutta eihän se tosiaan aina ole oma päätös, ei se tärppää välttämättä..
Kuitenkin sanon, että tuskin tulet katumaan niitä lapsia joita sinulla on, voi olla tosin että tulet katumaan niitä, joita et ole tehnyt..
Ainakin äitini tässä välillä haaveilee, että jos meitä lapsia olisikin ollut kolme.. (meitä on " vain" veljeni ja minä..) Tosin en tiedä miten tosissaan sitä sanoo..
Ja ensisijaisesti tosissaan ajattelemme lastamme. Ajattelemme aikaa, kun meitä vanhempia eikä isovanhempiakaan enää ole. Silloin sisko tai veli on kultaakin kalliimpi aarre. On joku, jonka kanssa jakaa perheen ja suvun elämää ja tarinaa. Joku joka on olemassa aina, joku johon rakkaus ei koskaan lopu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidan esikoinen syntyi tosi paljon etuajassa ja se aika, kun makasin sairaalassa verta vuotaen ja sitten jouduin synnyttamaan ja lapsen ekat nelja kuukautta sairaalassa olivat niin_kamala_kokemus etta en ole varma onko mulla rohkeutta yrittaa uudestaan. Tiedan etta ei se valttamatta uusiudu mutta jos...ja meilla oli onnea kun poika on selvinnyt ilman mitaan aivovaurioita tms, ensi kerralla ehka ei olisi.
En usko ollenkaan etta ainoat lapset ovat itsekkaita ja huonokaytoksisia, ehka jotkut mutta ei voi yleistaa.
useamman lapsen perheiden lapsissa samoja piirteitä, koska eivät pistä niitä niin merkille.
Tämä yleistysteoria koskee lähes kaikkia yleistämisen piirteitä. Asiaa (yleistämistä siis) on tutkittu kansantieteissä ja yhteiskuntatieteissä melko paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teen aivan varmasti yksinäni toisenkin lapsen tähän maailmaan, JOS joku muu hoitaa synnytyksen ja sen aivan hirvittävän vauva-ajan! ...mun pää ei tule kestämään enää yhtäkään lasta hoitaa yksin vuoden jokaisena päivänä. Aivan sama, vaikka olisit(te) sitä mieltä, että " jokaisella lapsella tulee olla sisarus, yksilapsisen perheen lapset on kamalia" . Ja kyllä vaan: otin todella nokkiini!
Ryhmässä jossa työskentelen on suunnilleen puolet ainoita lapsia ja puolet taas sellaisista perheistä missä on useampia lapsia. Ja ei lapsista kyllä huomaa onko ainoa lapsi käytöksen perusteella mitenkään.
Toki on olemassa ainoita lapsia joilla on hankala luonne, samaten on isommista perheistä lapsia joilla on hankala luonne. Mielestäni se on temperamentista kiinni eikä sisarusmäärästä.
Lapselle varmasti on kiva jos on sisaruksia, mutta aika hullua on tehdä asiasta noin isoa numeroa. Lapset sopeutuu ja elämässä tulee korvaavia ihmissuhteita. Mielestäni ainoa järkevä syy " hankkia" toinen lapsi on aito halu kasvattaa juuri se lapsi. Ei ketään pidä hankkia vain " leikkikaveriksi" .
Siksi minusta on vähän outoa, kun jotkut sanovat, että henkistä pääomaa saa enemmän jos on sisaruksia tms. Jos kirjoittajalla on sisaruksia, hän ei voi tietää, millaista " henkistä pääomaa" olisi saanut ainoana lapsena - ja päinvastoin. Nämä kaikki asiat perustuvat mielikuviin ja ennakkoluuloihin. En minäkään rupea vetämään mitään johtopäätöksiä oman tuttavapiirini perusteella.
Mitä tulee aineelliseen hyvään, jota ainoalle lapselle mahdollisesti riittää enemmän, ei se tietenkään tee kenestäkään onnellista. Minusta se ei myöskään ole se ainoa hyvä asia, jonka ainoa lapsi perheessään saa kokea. Se on kuitenkin valitettavasti kateutta ja katkeruutta aiheuttava asia, joka usein näin aiheuttaa välillistä kärsimystä ainokaisille, kun nämä " epäitsekkäiksi" kasvaneet av-mammat levittävät ennakkoluulojaan, jotka ennen pitkää kantautuvat lastenkin korviin.
Täällä on juurikin se " mulkku" ainokainen, joka on aina saanut kaiken haluamansa.. Ja höpönlöpön! En ole sisaruksia osannut koskaan kaivata ja onhan niitä kavereita ollut. Vanhempien vanhenemista en ole osannut ajatella muuten kuin että niin menee kuin menee. Sisarus olisi voinut olla kiva tai sitten ei. En ole itsekäs, en ollenkaan sellainen, minkälaisena ainokaisia pidetään. Eiköhän se ole ihan kasvatuksesta kiinni, minkälainen ihmisestä tulee (ja geeneistä toki myös). Minusta on kuitenkin ollut mukava saada jakamatonta huomiota, rakkautta ja minun harrastuksiini on voitu panostaa, koska olen ollut ainoa. Meillä on ollut kyllä köyhääkin, joten jos sisarus olisi ollut, olisi voinut harrastukset ym. mennä uusiksi.
Mielestäni on vieläkin vallalla se outo käsitys, että lasta ei saa huomioida " liikaa" . Siis kun olen paljon saanut huomiota äidiltäni (jakamatonta, olen muuten yh-äidin lapsi), niin olenko automaattisesti jotenkin ikävä ja itsekäs ihminen?! Jos olisi sisarus, niin en olisi?!
Sosiaalisia taitoja sisarus olisi voinut kehittää paremmiksi, sen myönnän. Mutta sitä en osaa sanoa, että onko tämä minun omintakinen piirteeni, vai ovatko kaikki ainokaiset sosiaalisesti lahjattomampia kuin ne, joilla on sisaruksia.. No, tuskinpa ihan näinkään.
Olen aina sanonutkin, että ainokainen saa esikoisen, keskimmäisen, kuopuksen ym. edut ja samassa paketissa huonot puolet. Minulle ainakin kehittyi hyvä mielikuvitus varmasti myös sen takia, että pienenä minulla oli mielikuvituskaveri, kuten ainokaisilla usein tuppaa olemaan, ja leikin paljon " itseni kanssa" . Tosin oli minulla lapsena hyvä ystävä (ystäviä), jonka kanssa olin kuin sisarus konsanaan. Joten unohdetaan nyt ne stereotypiat ainoista lapsista, jooko..
Minulla on yksi lapsi 7- vuotta. Minä en saanut kotona huomiota eikä muutkaan sisarukset. Aina tappelua ja kähinää. Nykyisinkin oltava tekemisissä vaikka ei jaksaisi.
Hoidettava vielä niiden kakaroita!
Vierailija:
No anyway, minullakin on sellainen kokemus, että kaikki ne ainoat lapset jotka tunnen olisivat ehdottomasti halunneet sisaruksia. Edelleen (ja ehkä vielä enemmän) kadehdin ystäviäni joilla on sisaruksia siis nyt aikuisena. Tulen mm. tulevaisuudessa olemaan täysin yksin vastuussa vanhenevista vanhemmistani. Lapsena minulla ei ollut ketään, joka olisi jakanut arjen kanssani vertaisena jolta olisi voinut oppia ja jonka kanssa olisi voinut kyseenalaistaa vanhempien kasvastustapoja (kaipaan sitä silti vaikkei mikään ongelmaperhe ollutkaan). Olen siinä mielessä vähän katkera vanhemmilleni, että luulen syyksi puhtaasti laiskuuden ja mukavuudenhalun sille ettei minulla ole sisaruksia.Vannoin aina, että minä en ainutta lasta tee - jos en itse olisi pystynyt sisaruksia hankkimaan niin sitten olisin adoptoinut - takuuvarmasti - jotta lapseni ei olisi tarvinnut jäädä ilman sisarusta. Miettikääpä tätä.
ihminen vaikka olinkin ainut lapsi. Pakkohan sitä on olla jos meinaa kavereita saada jos niitä ei kasva kotona...
No anyway, minullakin on sellainen kokemus, että kaikki ne ainoat lapset jotka tunnen olisivat ehdottomasti halunneet sisaruksia. Edelleen (ja ehkä vielä enemmän) kadehdin ystäviäni joilla on sisaruksia siis nyt aikuisena. Tulen mm. tulevaisuudessa olemaan täysin yksin vastuussa vanhenevista vanhemmistani. Lapsena minulla ei ollut ketään, joka olisi jakanut arjen kanssani vertaisena jolta olisi voinut oppia ja jonka kanssa olisi voinut kyseenalaistaa vanhempien kasvastustapoja (kaipaan sitä silti vaikkei mikään ongelmaperhe ollutkaan). Olen siinä mielessä vähän katkera vanhemmilleni, että luulen syyksi puhtaasti laiskuuden ja mukavuudenhalun sille ettei minulla ole sisaruksia.
Vannoin aina, että minä en ainutta lasta tee - jos en itse olisi pystynyt sisaruksia hankkimaan niin sitten olisin adoptoinut - takuuvarmasti - jotta lapseni ei olisi tarvinnut jäädä ilman sisarusta. Miettikääpä tätä.