Mistä johtuu SINUN mielestäsi, että jotkut naiset (tahtomattaan) ovat sinkkuja?

Sitten on myös niitä, jotka hakevat täydellistä kumppania ja haksahtavat itseään nuorempiin seikkailijoihin, jotka eivät kuitenkaan halua vakituista suhdetta - etenkään itseään vanhemman ehkä jo lapsia saaneen yh:n kanssa. Tuttuni ovat fiksuja, kauniita ja hyvinkoulutettuja naisia, mutta kiinnostuneita boheemeista nuorista taiteilija/rokkarityypeistä. Eivätkä tavallisista tylsistä mattivanhasista, joiden kanssa voisi vähän paremmin onnistaakin.

Silloin eivät suhteet voi onnistua.

Alkaa iltapäivälehtien perusteella olla samanlainen häntäheikki, ellei jopa pahempi;) mitä moni rokkari!:)

Kovasti hän on itselleen puolisoa (ja lapsia) toivonut, mutta aina homma on kaatunut minusta samaan ongelmaan. Ystäväni rakastuu " renttuihin" . Hän on itse akateemisesti koulutettu ja erittäin arvostettu ammattilainen omalla alallaan (luultavasti Suomen paras asiantuntija). Hänen ex-miehensä ja kaikki poikaystävät ovat olleet vailla akateemista koulutusta ja " muka" trendikkäitä ja meneviä miehiä. Tosiasiassa he ovat minusta olleet lähinnä liian huolettomia ja vailla kykyä sitoutua.



Ystäväni kärsii perheettömyydestä hyvin paljon, viimeinen hänen sinkku-kavereistaan meni naimisiin viime kesänä. Hän on hyvin vakavasti masentunut, ja suuri syy tälle masennukselle on epäonnistuminen perheen perustamisessa. Voi kun voisin jotenkin auttaa tätä ystävääni, mutta en tiedä miten voisin häntä lohduttaa.

Multakin meni ne parhaat vuodet miehen kanssa, joka ei sitten halunnut sitoutua. Sanottava on, että itsekin olin nuori ja tyhmä. Nyt kun tietää paremmin, mitä haluaa ja mikä olisi hyvä, ei vapaita ole markkinoilla enää samoin kuin 20-30-vuotiailla.

En vaadi mieheltä mitään muuta, kuin että hän ei ole päihdeongelmainen, ei väkivaltainen, huolehtii hygieniastaan ja omaa hyvän huumorintajun.



Olen seurustellut välillä pitempäänkin, kuten 8kk, mutta tässä iässä sitä ei enää katsele sellaisia piirteitä, jotka nuorena olisi ohittanut ja jatkanut vain rakastuneena oloa. Tässä esimerkissä mies alkoi ilkeäksi, haukkui ulkonäköäni muka hauskana asiana, ja tajusin, että nuorena olisin kuunnellut sitä kunnes olisin alkanut itse uskoa olevani jotenkin viallinen. Nyt olen tottunut elämään yksin, ja olen mieluummin yksin, kuin keskustelen miehen kanssa tuloksetta siitä, miltä hänestä tuntuisi, jos haukkuisin häntä pillikintuksi, sammakoksi tms.

Annan mielestäni tilaisuuden monenlaisille ihmisille, ja yritän itse aina parhaani ollakseni myös kiva ja kelvollinen, mutta itsenäisyyteen alkaa tottua enkä ala seurustella vain seurustelun vuoksi.

Haluan alkuun totaalisen ihastumisen, ja toivon sen jatkuvan, mutta useinkaan niin ei käy, vaikka kuinka sinnittelee ja yrittää ajatella positiivisesti.



Kyse on onnesta, yksi sellainen osui kohdalleni joskus, ja toista odotellaan;).

Itsestäni olen analysoinut näin: Aloin seurustella hyvin nuorena, elämäni rakkauden kanssa. Hänelle tuli menovaihe vähän yli 20 vuotiaana ja erosimme. Olen sen jälkeen ollut kerran naimisissa ja kahdesti elänyt avoliitossa enkä loppujen lopuksi kenenkään kanssa tuntenut samaa.



Ihastuin enemmänkin siihen, että minuun oltiin ihastuneita. Tässä kului 15 vuotta ja nyt olen jo liian vanha löytämään ketään. Uskon aina vain, että niitä sopivia on niin vähän että minulla on vain käynyt huono tuuri. Vielä jaksan toivoa, että se jonain päivänä kolahtaa...

Vierailija:

Haluan alkuun totaalisen ihastumisen, ja toivon sen jatkuvan, mutta useinkaan niin ei käy, vaikka kuinka sinnittelee ja yrittää ajatella positiivisesti.

Tässä suurin syy miksi niin monet on nykyään sinkkuja vielä kommikymppisinä. Luullaan että aikuisiälläkin vielä muka tulisi jotain suuria ihastumisen tunteita. Sori vaan, ei niin enää käy. Ainakaan se tunne ei kestä kahta päivää kauempaa.

Jos sinkut vain ottaisitte miehen joka osoittaa aitoa kiinnostusta teitä kohtaan, ette kohta enää olisi sinkkuja.

Rakkauteen kyllä kasvaa, ja perhe-elämässä vanhalla ihastumistunteella ei enää tee tuon taivaallista.

t. 32 -vuotias, joka 24-vuotiaaksi etsi unelmien prinssiä ja sitten onneksi tajusi ottaa lusikan kauniiseen käteensä ja mennä naimisiin häntä rakastavan miehen kanssa. Ja hän on ollut kaikkea mitä ikinä voinkaan toivoa!

1) ihastutaan lujaa, tehdään kaikki älyttömän nopeasti (kihloihin, naimisiin, lapset...) ja parin rakkaus vähenee vuosi vuodelta, kunnes ollaan " kasvettu toisistaan erilleen"



2) aluksi ei ihastumista, ei rakkautta. ehkä joku harrastus tai kaveripiiri yhdistää kuitenkin, että pari tapailee silloin tällöin, ystävystyy. ihastumis vaihetta ei ole lainkaan, vaan yhtäkkiä pari seurustelee ehkä vuosienkin tuntemisen jälkeen. Kaikki tapahtuu hitaammin, rakkaus kasvaa vuosi vuodelta, ei ole kiirettä, syntyy täysi varmuus, että tämä ei romahda vaan vahvistuu vuosi vuodelta.



t. molempia kokeillut



ps. poikkeukset vahvistavat aina säännön! (moni varmaan haluaa tulla kertomaan, että meillä ihan toisin)

Vaikka hän on mitä ihanin ystävä, on hän kuitenkin myös hyvin voimakas luonne. Tietää kaiken ja kertoo sen. Sitä ei moni mies kestä.

Joko miehen pitää olla naisen mielestä vähintään täydellinen - mikään ei kelpaa, tai sitten nainen on ujo eikä koskaan käy missään.

Eihän sellainen löydä miestä joka aina istuu perseellään kotona.

Paitsi luulen kyllä, että minussa on jotakin muutakin " vikaa" vielä, jota vain en itse tiedosta...

Valita saa, tarkkailla ja sovittaa. Ja joo, voihan hän olla bi tai lesbo tai voihan hän tehdä kaiken sen ruljanssin ihan sinun kiusaksesi, ja niiden ihanien miesten jotka jäävät häntä kuolaamaan.

kuin onkin, on vain tavattoman tyhmä ja tylsä. Jutut kiertää aina samaa rataa, ei mitään kovin henkeviä kiinnostuksen kohteita hänellä. Ilkeä tai koppava ei ole, mutta älyä ei ole paljon siunaantunut.