Lue keskustelun säännöt.
Oon menny sotkemaan elämäni totaalisesti...
15.06.2007 |
Enkä ainoastaan oma elämäni...
Olen naimisissa oleva kahden lapsen äiti. Mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä teini-iästä lähtien. Meillä on mennyt huonosti vuosia... En tiedä olenko koskaan edes ollut täysin onnellinen hänen kanssaan. Hän on ilkeä, lähes aina kiukkuinen, hän ei arvosta minua yhtään, mollaa jatkuvasti. Läheisyyttä ja hellyyttä saan ainoastaan silloin kun hän haluaa seksiä ja sitäkin liian harvoin. Tästä läheisyyden ja rakkauden puutteesta olen kärsinyt valtavasti. Välillä hän on myös väkivaltainen. Hän ei suostu puhumaan mistään. Olen yrittänyt puhua asiallisesti ja kertoa, etten ole onnellinen. Olen yrittänyt kysyä haluaako hän olla naimisissa kanssani vai ei jne. Viimeksi tänään kysyin, että menetätkö mielummin perheesi ja alat viikonloppuisäksi kuin puhut. Hän sanoi, että ihan sama, mutta hän ei ala puhua eikä keskustella mistään. Kaikki keskusteluyritykseni on hänestä paskapuhetta. Se tuntuu tosi pahalta, koska minusta ne on tosi isoja ja tärkeitä asioita eikä paskapuhetta.
Tutustuin keväällä nettichatissa mieheen. Hänkin on perheellinen mies. Tosin hänenkin parisuhteessaan on mennyt huonosti kauan ja erostakin on jo ollut puhetta. Juttelemme toistemme kanssa joka päivä ja aivan kaikesta. Olemme tavanneet muutamia kertoja (pitkän välimatkan takia) ja aina vaan tuntuu paremmalta. Olen hänen kanssaan NIIN onnellinen ja ikävöin häntä valtavasti kun emme ole yhdessä. Tuntuu, että sovimme yhteen kaikin mahdollisin tavoin! Keskustelun tasolla ja fyysisesti. Ikinä en ole saanut niin ihania suudelmia! Saan häneltä arvostusta, rakkautta ja hellyyttä.
Olemme keskustelleet paljon mahdollisista eroistamme ja siitä miten käytännössä järjestelisimme asiat jos niin kävisi. Uskomme, että voisimme olla onnellisia yhdessä. Mutta... lapset! Lapset varmasti kärsisivät tilanteesta tosi paljon. Entä jos yhteinen arki ei toimisikaan? Entä jos ero kaduttaisikin joskus? Takaisin ei olisi paluuta ja tyhjän päälle joutuminen pelottaa. Miten sitä voi ikinä tehdä niin isoa päätöstä, että eroaa ja heittäytyy uuteen suhteeseen? Varsinkin kun toisen kanssa eloa ja oloa ei voi yhtään harjoitella kun kaiken täytyy tapahtua niin salassa. Tapaamisetkin on niin vaikea järjestää kun välimatka on niin pitkä...
Mitäs mieltä olette tilanteesta?
Kommentit (23)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, ei meillä ole aikomusta heti muuttaa yhteen jos eroaisimme nykyisistä puolisoistamme. Ensin asuisimme omillamme, jotta pääsisimme oikeasti seurustelemaan.
ap
Tilanteesi on vähän niinkuin itsellänikin. Parisuhteessa on mennyt niin ja näin, ikinä ei kai kovin rakastuneita olla oltukaan, kunhan ollaan roikuttu yhdessä , henkisesti ei mitään yhteyttä. Meillä on kaksi pientä lasta, joten en oikeastaan edes uskaltanut ajatella eroa.
Sitten ymmärsin, että mulla on niin täydellisen ihana työkaveri, ettei mitään määrää. Työkavereita ollaan oltu pitkään, aina pidetty toisistamme, muttei olla jotenkin osattu ajatella muuta. Vuosi sitten aloin tuntea muutakin kuin työkaveruutta, mutta pidin tiedon itselläni, päätin suojella perhettäni. Syksyllä sitten eksyimme kaikissa firman juhlissa yhteen ja siitä alkoi jonkinlainen romanssi. Aloin miettiä avioeroa tosissani...
Hulluahan se olisi toisen miehen vuoksi erota, mutten koskaan ole miestäni kohtaan tuntenut mitään sellaista kuin tätä työkaveria. Yritetään pitää taukoa nyt, että saan omat ajatukset selviksi. Olen eronnut lasteni isästä nyt, mutta en haluaisi suoraan sännätä uuteen sutheeseen, sillä pakkohan pää on jossain välissä selvittää.
Mielestäni lapsia kohtaan on järkevää, ettet lähtisi miettimään tulevaisuutta liian pitkälle uuden miehen kanssa. Voisitteko vaikka ajatella asuvanne erillään, vaikka olisittekin yhdessä? Itseäni ainakin hirvittäisi ajatuskin tuoda lapsilleni uusi isäkandidaatti, saati sitten ruveta perhettä perustamaan hänen kanssaan. Juuri nyt lähden ainakin ajatuksesta, että vaikka tämän unelmieni miehen kanssa joskus yhdessä virallisesti olisimmekin, en muuttaisi hänen kanssaan yhteen, enkä haluaisi lapsia. Kun on kerran sotkenut elämänsä totaalisesti, helpottaa jo sekin, että lapsilla on sama isä, ei mitään sun ja mun ja meidän lapsia.
Tsemppiä! Mieti tarkkaan, mitä teet. Itse en kuitenkaan kannusta jäämään huonoon suhteeseenkaan!
Minä itse mietin myös eroa ja olen samaa mieltä kanssasi että kuinka voi tehdä niin suuren päätöksen?! Mutta elämässä on otettava riskejä ja elettävä päätöksensä kanssa. Sitä vain niin pelkää muutosta, varsinkin pitkän parisuhteen ja avioliiton jälkeen.
Minulla kuitenkin siinä mielessä hankalampi tilanne että mieheni ei ole mitenkään huono mies eikä huono isä mutta meillä on sellaisia kesto-ongelmia jotka ahdistavat ja olen alkanut ajattelemaan että haluan jotain muuta. Enkä ole sitä mieltä, että ainoa syy erota on väkivaltaisuus tai alkoholismi! Jos ei toimi niin ei toimi.
Tietenkin lasten takia miettii pitkään että voisiko suhteen heidän isään saada kuntoon mutta minä en ainakaan henkilökohtaisesti jäisi toimimattomaan avioliittoon ainoastaan lasten takia sillä heihinkin huono suhde vaikuttaa. Ja uskon että he ovat onnellisempia ja tasapainoisempia jos vanhemmat ovat onnellisia...yhdessä tai erikseen.
Jostain väestöliiton sivuilta luin, että lapset kyllä sopeutuvat eroon kunhan vanhemmat osaavat hoitaa sen kunnolla...itseasiassa linkki sinne on: www . vaestoliitto . fi / toimiva_parisuhde / lapset_ja_ero
Eli minun mielestäni (jos miehesi on todellakin tuollainen) voisit vakavasti harkita eroa oman onnellisuutesi ja tulevaisuutesi takia.
Ainoa ongelma on, että teidän eronne syy pitää olla molempien kohdalla huono parisuhde, jota ei voi korjata. Toistenne vuoksi ette saa erota, tai ette ainakaan saa olla se päällimmäinen syy toisillenne. Usko tai älä, jos toistenne vuoksi satutatte lapsianne, ette VOI selvitä siitä parina vaikka kuinka rakastaisitte toisianne.
Nyt teidän pitää vain miettiä, ovatko nykyiset suhteenne niin huonolla mallilla, että haluatte erota. Jos jompikumpi epäröi, ei sekään ole aivan huono ratkaisu, että olette olemassa toisillenne jollain muulla tavalla kuin olemalla yhdessä. Puolisoita kohtaanhan se on väärin, sille ei voi mitään, mutta vielä kamalampaa on lasten ja vanhempien välien rikkoutuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paskaa miestäsi ennen kuin olet varmistanut uuden suhteen. Heitä se miehesi nyt ensin pellolle, elele sitten jonkin aikaa rauhassa. Samoin selvittäköön se miehesi perusteellisesti oman suhteensa ja katelkaa tilannetta vaikka vuoden päästä.
Eli minulla ja miehelläni oli mennyt huonosti henkisesti jo vuoden ajan, rakkautta oli kyllä suhteessa mutta se ei ollut oikeanlaista. Olin ns. henkisesti yksin siinä suhteessa. Tapailin salaa nettituttuani jonkun aikaa ja päädyin sitten pitkän harkinnan jälkeen eroon.
Muutin lasten kanssa mieheni luota pois ja sovimme yhteishuoltajuudesta. Tapailin uutta miesystävääni aina kun lapset olivat isällään ja nyt olemme siinä pisteessä että olemme muuttaneet yhteen ja hyvin menee.
Ero oli vaikea ja syyllisyys painoi, mutta ratkaisu oli oikea myös entisen mieheni kannalta. Exäkin löysi viimein ihmisen joka vei häneltäkin jalat alta ja minä löysin tämän oman rakkaani.
Lapset voivat hyvin, kuin myös vanhemmat. Exän kanssa olemme ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se mitä en maininnut on, että mullakin on tunteita erästä toista kohtaan MUTTA olen ottanut välillä etäisyyttä juuri sen takia, että en halua eroa ainoastaan sen takia että olen ihastunut toiseen. Ymmärrän kyllä että se alkusuhteen huuma ei kestä pitkään ja olen nyt työstänyt päässäni sitä, että vaikka en aloittaisi suhdetta tuohon toiseen, haluanko silti erota. Eli jos eroan, eroan sen takia, että haluan elämältäni muuta kuin mitä se on nykyisen mieheni kanssa.
Ja mikäli eroan, ei lapseni tarvitse mahdollista uutta miesystävääni tavata ennen kuin suhde muuttuu oikeasti vakavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäistä kertaa käy näin, että törmään sattumalta nettipalstalla melkein tarkalleen omaan tarinaani, eikä se edes ole minun kirjoittamani. : )
En tiedä osaanko sinua neuvoa sen paremmin kuin muutkaan täällä, itsekin olen samassa tilanteessa edelleen ihan solmussa. Mutta jos haluat joskus kirjoittaa jollekin joka takuulla ymmärtää ajatuksesi, minut tavoittaa osoitteesta ellamei@netti. fi.
Toki miehessäni on myös hyviä puolia. Hän on hyvä isä, mutta ei se oikein taida riittää kun arki ei toimi. Se ei kertakaikkiaan toimi vaikka kuinka yrittäisi. Ehkä mulla on myös joku 30kriisi. Väkisinkin sitä miettii, että olen ollut puolet elämästäni enemmän tai vähemmän onneton (joskus ehkä onnellinenkin) mieheni kanssa ja olen vielä nuori. Mulla olis luultavasti vuosikymmeniä aikaa viettää onnellista elämää tämän toisen miehen kanssa!
5: asumme tämän toisen miehen kanssa yli 100km:n päässä toisistamme, joten vaikea kuvitella, ettemme koskaan muuttaisi yhteen. Jos suhde toimisi, menisimme luultavasti naimisiin. Lapsista emme ole puhuneet :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
henkisen väkivallan muoto ja kieltäytymällä keskustelusta voi oikeasti tehdä kumppanin " hulluksi" . Millaisella perustalla liitto voi olla, jos siinä ei keskustella eikä puolisoilla tunnu olevan mitään yhteistä? Mieti tätä. Käy vaikka perheneuvolassa juttelemassa asiasta ja pohdi tarkkaan, onko liittonne toivoton vai voisiko jotakin tehdä. Lasten (ja itsesi) vuoksi hätiköidyt päätökset ei kannata.
Jos päätät erota miehestäsi, teet sen rauhallisesti ja lasten kanssa asiasta hyvissä ajoin puhuen. Unohdat uuden suhteen siksi aikaa, pistät sen kokonaan tauolle. Keskityt oman elämäsi rakentamiseen, ja lastesi tukemiseen. Opettelet elämään omillasi - edes hetken aikaa - ennenkuin edes harkitset seurustelua.
Lapset eivät erosta kärsi sen enempää kuin vanhemmatkaan, jos ero tehdään lapset huomioiden. Ero voi olla kaikkien kannalta paras ratkaisu.
Mieti, mitä sinä itse elämältäsi haluat. Haluatko tuhlata lisää vuosia suhteessa, jossa et ole onnellinen - jos et ole ollutkaan onnellinen, mieti realistisia vaihtoehtoja VOISIKO sinusta tulla onnellinen, voitteko miehesi kanssa muuttua toisillenne sopiviksi.
Itseä ei kannata uhrata, mutta älä myöskään uhraa lapsia tai pelastettevissa olevaa liittoa toisen miehen vuoksi.
Olen vain aina ajatellut, että ne jotka eroaa eivät yritä tarpeeksi jne. Olen tosiaan ollu mieheni kanssa puolet elämästäni, 15v. Tuntuu todella hurjalta ja pelottavaltakin ajatus siitä, että jäisin yksin... Tiedän, että se on lapsellista, mutta en tiedä kumpi on pahempi, yksin olo vai huono avioliitto.
Olen miettinyt sitäkin kumpi on pahempi lapsille huono parisuhde vai ero... Miehenikin jollain tavalla säälittää... Tuntuu tosi kurjalta ajatella miten törkeästi toimin hänen selkänsä takana...
Paljon on mielessä sekavia ajatuksia...
Haluan todella vielä kiittää kaikkia vastanneita. Olette antaneet minulle yllättävää tukea ja ajattelemisen aihetta! Kirjoituksenne ovat todella avuksi! Kiitos ja lisää kommentteja tietysti toivon!
13: Ihanaa jos saan tutustua kohtalotoveriin! Varmasti laitan sinulle meiliä tässä lähipäivinä!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iso pelkoni eroon liittyen on se, että pelkään todella, että mieheni heittäytyy hankalaksi, vaatii lapsia itselleen ja tekee kaiken kovin vaikeaksi. En tiedä miten voimme keskustella mistään käytännön asioista järkevästi niin, että asiat menisi lapsille parhaalla mahdollisella tavalla, kun emme voi keskustella normaalisti edes siitä kuka käy kaupassa jne. Erosta tulee (jos eroamme) aivan varmasti vaikea!
ap
Elät huonossa parisuhteessa. Et kerro millainen isä miehesi on lapsilleen. Mutta mutta... lapset kärsivät vanhempien huonossa suhteessa ja toisaalta sopeutuvat kyllä muutoksiin. Eiköhän olisi aika erota miehestäsi ja alkaa aluksi yksinhuoltajaksi. erosi sinun on hoidettava yksin, et voi olettaa että uusi tapaamasi mies toimisi samoin. et voi velvoittaa häntä, mutta tiedät vain jos oma aikasi erota on tullut. Voihan olla että hän tulee katumapäälle ja jatkaa suhteessaan tai pahimmassa tapauksessa pitää sinua toisena naisena. Sinä teet ratkaisut omasta puolestasi, Ne vaativat vain rohkeutta, paljon! Mutta uskon ettet tule katumaan eroa tuollaisesta miehestä. Miehesi ei opi ennen kuin potkaiset hänet pihalle, ja sittenkin saattaa mennä aikaa. Ehkä elämänkoulu opettaa ja hän osaa olla parempi mies - seuraavalle naiselle!
Uuden onnellisen elämän löytäminen on mahdollista vain muutoksen kautta. Sinä päätät oletko niitä jotka tuhlaavat elämänsä pitäytymällä huonossa, vanhassa pelätessään muutoksia. Vai oletko rohkea ja päätät itse millaista elämää haluat elää, mitä mallia näytätä lapsillesi. Onnea valitsemallesi tielle!
Jos pelkäät miehesi heittäytyvän hankalaksi eron tullessa, on vielä isompi syy antaa uuden suhteen olla (etenkin uudella kumppanillasikin tuntuu olevan unfinished businesses) Näin jätät enemmän voimia hoitaa ehkä vaikeaa eroa.
Mutta toisaalta itse tietenkin tunnet tilanteesi parhaiten. Tsemppiä sulle.
Onhan se hienoa ja romanttista ja hehkeää kun salassa tavataan, jännittää ja vatsanpohjassa nipistelee kuin teini-ikäisenä konsanaan. mutta - minkälaista olisi arki oikeasti uusperheellisenä tämän uuden miehen kanssa? Teillä on sentään miehesi kanssa paljon yhteisiä muistoja, yhteisiä kokemuksia, yhteinen tausta, yhteiset lapset, vaikka välillä onkin mennyt huonosti. Sitähän varten siellä alttarilla kysytään että TAHDOTKO rakastaa niin myötä- kuin VASTOINkäymisissä... Mitä vastasit silloin?
Tosi vaikea tilanne kun on järki ja tunteet aivan sekaisin...
ap
Enkä nyt moralisoi, koska olen ollut ja tavallaan olen edelleenkin ihan samassa tilanteessa.
Haluatko TODELLA itsellesi miehen, joka on valmis jättämään perheensä, omat LAPSENSA toisen naisen vuoksi?!! Tämä mies, johon minä olen rakastunut, ei ole, ja juuri se on yksi niistä syistä joiden vuoksi häntä rakastan.
Ja toiseksi, miksi ihmeessä kuvittelet, että teidän pitää erota ja sitten heti muuttaa yhteen? Eihän semmoinen voi mitenkään toimia, ei minkään ajatusmallin mukaan. Kaikki katkeruus perheen ja lasten, ehkä jopa koko suvun menettämisestä näivettäisi suhteenne ensimmäisen vuoden aikana melkein sataprosenttisen varmasti.
Jos eroatte, eroatte sitten kumpikin siitä syystä ettette ole tyytyväisiä nykyisiin suhteisiinne. Sitten rakennatte oman elämän ja katsotte haluatteko edelleen viettää loppuelämänne toistenne kanssa. Jos teistä ei ole siihen, en usko että teillä on mitään tulevaisuutta.