Lue keskustelun säännöt.
Oon menny sotkemaan elämäni totaalisesti...
15.06.2007 |
Enkä ainoastaan oma elämäni...
Olen naimisissa oleva kahden lapsen äiti. Mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä teini-iästä lähtien. Meillä on mennyt huonosti vuosia... En tiedä olenko koskaan edes ollut täysin onnellinen hänen kanssaan. Hän on ilkeä, lähes aina kiukkuinen, hän ei arvosta minua yhtään, mollaa jatkuvasti. Läheisyyttä ja hellyyttä saan ainoastaan silloin kun hän haluaa seksiä ja sitäkin liian harvoin. Tästä läheisyyden ja rakkauden puutteesta olen kärsinyt valtavasti. Välillä hän on myös väkivaltainen. Hän ei suostu puhumaan mistään. Olen yrittänyt puhua asiallisesti ja kertoa, etten ole onnellinen. Olen yrittänyt kysyä haluaako hän olla naimisissa kanssani vai ei jne. Viimeksi tänään kysyin, että menetätkö mielummin perheesi ja alat viikonloppuisäksi kuin puhut. Hän sanoi, että ihan sama, mutta hän ei ala puhua eikä keskustella mistään. Kaikki keskusteluyritykseni on hänestä paskapuhetta. Se tuntuu tosi pahalta, koska minusta ne on tosi isoja ja tärkeitä asioita eikä paskapuhetta.
Tutustuin keväällä nettichatissa mieheen. Hänkin on perheellinen mies. Tosin hänenkin parisuhteessaan on mennyt huonosti kauan ja erostakin on jo ollut puhetta. Juttelemme toistemme kanssa joka päivä ja aivan kaikesta. Olemme tavanneet muutamia kertoja (pitkän välimatkan takia) ja aina vaan tuntuu paremmalta. Olen hänen kanssaan NIIN onnellinen ja ikävöin häntä valtavasti kun emme ole yhdessä. Tuntuu, että sovimme yhteen kaikin mahdollisin tavoin! Keskustelun tasolla ja fyysisesti. Ikinä en ole saanut niin ihania suudelmia! Saan häneltä arvostusta, rakkautta ja hellyyttä.
Olemme keskustelleet paljon mahdollisista eroistamme ja siitä miten käytännössä järjestelisimme asiat jos niin kävisi. Uskomme, että voisimme olla onnellisia yhdessä. Mutta... lapset! Lapset varmasti kärsisivät tilanteesta tosi paljon. Entä jos yhteinen arki ei toimisikaan? Entä jos ero kaduttaisikin joskus? Takaisin ei olisi paluuta ja tyhjän päälle joutuminen pelottaa. Miten sitä voi ikinä tehdä niin isoa päätöstä, että eroaa ja heittäytyy uuteen suhteeseen? Varsinkin kun toisen kanssa eloa ja oloa ei voi yhtään harjoitella kun kaiken täytyy tapahtua niin salassa. Tapaamisetkin on niin vaikea järjestää kun välimatka on niin pitkä...
Mitäs mieltä olette tilanteesta?
Kommentit (23)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain mieheni vihdoin avaamaan suutaan edes vähän. Hän on ilmeisesti vihdoinkin yhtäkkiä tajunnut, että harkitsen tosissani eroa. Hän on ihan rikki, sanoo, että rakastaa minua eikä voi elää ilman lapsia. Hän haluaa, että yritetään tosissaan. Sanoin, esim. etten voi elää ilman hellyyttä ja läheisyyttä. Nyt hän on todella pari päivää skarpannut. Hän puhuu ystävällisesti, tekee enemmän kotitöitä ja touhuaa lasten kanssa. Hän on jopa pitänyt kädestä, halannut ja suukottanutkin muutaman kerran.
Nyt mulla on mennyt ajatukset ihan sekaisin. Oikeasti luulin, ettei mies välitä mistään mitään ja nyt yhtäkkiä tällainen muutos! Luulisi, että olen onnellinen, mutta pelkään, että muutos tuli liian myöhäistä. Myös epäilyttää, että kauankohan tätä mahtaa kestää... En halua erota (luulisin), mutta mä todella rakastan tätä toista miestä! Aviomiehen yhtäkkinen hellyys ei nyt oikeastaan tunnukaan miltään vaikka tätähän mä olen halunnut vuosikausia! Tottakai olisi parasta saada avioliitto toimimaan ja olisi ihanteellista jos voitais elää onnellisen perheenä, mutta kun mä todella rakastan tuota toista miestä enkä halua hänestä luopua... Voi itku mikä sotku!!! Mitähän tästä tulee?
ap
karvaasti kokenut....