Mies haluaa lapsille joka päivä puhtaat vaatteet
Palasin töihin tänä syksynä ja puuhaa riittää neljän lapsen 3-12v ja työn yhdistämisessä. Minä olen meillä aina hoitanut pyykkivuoret. Mies ei suostu yhtään tinkimään periaatteistaan kun olen töissä, vaan haluaa että lapset laittavat joka päivä päiväkotiin ja kouluun puhtaat silitetyt vaatteet. Minusta vaatteita voi pitää hyvin sen toisenkin päivän jos eivät ole likaiset tai tunkkaiset. Yleensähän pienillä menee kaksikin asua päivässä ja lisäksi päälle koululaisten treenipyykki.
Vaihdatteko muut joka päivä lapsille kaikki puhtaat vaatteet? Tuntuu että vaatteet kuluvat hetkessä huonoksi jatkuvasta pesemisestä.
Kommentit (47)
yleinen sävy. Eli tässä alettiin nyt kiistellä ja esittää mielipiteitä siitä, pitääkö lapsilla olla joka päivä pesusta tulleet ja silitetyt vaatteet vai ei, eikä juurikaan kiinnitetty huomiota minun mielestäni oleellisempaan asiaan, eli siihen, että AP:N MIES ON SE, JOKA EHDOTTOMASTI HALUAA LAPSILLE PUHTAAT JA SILITETYT VAATTEE, MUTTA AP ON SE, JONKA PITÄISI PYYKIT PESTÄ JA SILITTÄÄ???? Siis mitä ihmettä?
Eikö jokaisessa kahden tasavertaisen ja tasa-arvoisen aikuisen perheessä MOLEMMAT vanhemmat ole vastuussa kodin töistä ja lapsiin liittyvistä asioista yhdessä? Etenkin siis, jos molemmat käyvät ansiotyössä. Ap:n ja miehen on syytä sopia yhteiset pelisäännöt siitä, mikä on heidän perheensä siisteyden tavoiteltava taso (paljon on tosiaan perhekohtaisia eroja esim. siinä, silitetäänkö kaikki vaatteet pesun jälkeen vai ei) ja sitten nämä yhdessä sovitut kotityöt toteutetaankin yhdessä. Ja jos toisella on erityisiä toiveita, kuten se, että kaikkien vaatteiden todella täytyy olla silitettyjä alusvaatteita myöten, hän sitten tehköön vähän enemmän.
Siis millä ihmeen oikeudella ap:n mies sanelee ap:lle, missä määrin pyykkiä pitäisi pestä tai silittää. Ja miksi et vaan ap totea, että "jos susta tuntuu kulta tuolta, niin tiedät kyllä, miten pyykkikone toimii ja missä silitysrautaa säilytetään".
Uskomatonta, että kukaan aikuinen nainen edes harkitsee alistuvansa asemaan, jossa mies sanelee hänelle kodinhoidon periaatteet tekemättä itse mitään...
Lapsia on meillä kolme ikähaarukassa 3kk-7v. Joka päivä laitetaan puhtaat vaatteet aamulla ja välillä voi mennä kaksikin paitaa päivässä. Tosin minunkin mielestäni farkkuja, samettihousuja, neuleita ym. voi käyttää toisenkin kerran jos ovat puhtaat. Likaisena ei tietenkään. Sukat ja alusvaatteet vaihdetaan päivittäin.
Pyykkiä pestään joka päivä, mutta silitetään vain pakolliset. Ripustan vaatteet huolellisesti kuivumaan tai rummutan ja viikkaan hyvin. Silitän paremmat vaatteet esim. paitapuserot, mekot ym. Liinavaatteet mankeloin. Minusta pyykinhuolto on mukavimpia kotihommia eikä edes vie paljon aikaa.
Alushousut vaihdetaan joka päivä. Sukkahousuja pidetään n. 3 päivää, samoin housuja, paidat menee vaihtoon joka toinen päivä. Jos vaatteet ovat selvästi likaisia niin menee aikasemmin tietty pesuun. Yöpuvut vaihdetaan 1x viikko.
lapset 1v ja 3v
Eniten minua nyppii se, että mies kerää kaikki lasten lattialle heittämät vaatteet pyykkikoriin niitä sen enempää tutkimatta ja perustelee käytäntöä sillä että haluaa että lapset ovat aina puhtaissa, siisteissä vaatteissa. Niinpä pyykkikori on sitten aina täynnä.
Mun mies tekee myös tuota. Ei jaksa/osaa katsoa, onko vaate likainen, vaan vie suoraan pyykkiin. Onneksi lapset alkaa olla niin isoja (5 ja 3 v) että harvemmin jättää enää vaatteita lattialle lojumaan, vaan vievät kerran pidetyt huoneeseensa nojatuoliin. Sieltä muistan käydä katsomassa itse ennen kuin mies ehtii.
Ja meillä ei tosiaankaan vaihdeta muuta kuin alusvaatteet ja sukat päivittäin, elleivät ole näkyvästi likaantuneet. 5-vuotiaan paitakin kestää puhtaana yleensä jo 2-3 päivää, housut molemmilla.
Olen ihan järkyttynyt. Ei meilläkään todellakaan vaihdeta vaatteita joka päivä, paitsi alusvaatteet ja sukat. Vaate menee pyykkiin yleensä siinä vaiheessa, kun siinä on tahra (3v:llä siihen menee puoli päivää tai päivä, 5v pitää itsensä tahrattomana päiväkaudet, ks. seuraava kriteeri) tai kun se alkaa tuntua tunkkaiselta tai nuhjuiselta (paidat viimeistään kolmantena tai neljäntenä päivänä). Farkut voivat olla viikon, parikin jos kyseessä on supersiistin esikoisemme sisävaate. Minusta tämä on normaalia.
Käymme suihkussa joka ilta ja muutenkin hygieniasta huolehditaan. Jos jonkun lapset haisevat toisena päivänä samoja vaatteita käyttäessään, niin ehkä se vika ei ole vaatehuollossa...
En koe ratkaisuksi sitä, että mies alkaisi säännöllisesti pesemään pyykkiä. Olen itse sillä tavoin tarkka, että tykkään pestä kirjavat ja valkoiset erikseen, katson pesulämpötilat ja harkitsen, mitkä vaatteet raaskin laittaa kuivausrumpuun. Miehen pesutyyli on se, että kaikki päivän aikana pidetyt vaatteet koneeseen ja sitten rumpuun.
Niin, eikä meillä kaikkia vaatteita sililtetä mm. yöpuvut ja alusvaatteet laitetaan suoraa kaappeihin.
ettei ap:n mies jaksa tai osaa lajitella vaatteita, tarkistaa niiden puhtausastetta jne. Opeta se miehesi tekemään hommat oikein :)
Mä en silitä kun juhliin pojille paidat..ja mielellään senkin homman kaadan miehen niskaan=)Mies silittää itse paitansa=)Vaatteita ei vaihdeta joka päivä,vaan silloin kun ovat likaisia.Kotona viikonloppuna en välitä pikkutahroista vaatteissa,mutta eskariin ja kouluun yms.julkisille paikoille pistän puhtaat ja tahrattomat=)Kuopus 1-vuotias,mutta ei sillekkään tarvii joka päivä kaikkia vaatteita ottaa uusia.
Meillä vaihdetaan alusvaatteet ja sukat päivittäin. Jos puserot ja housut on puhtaita, niitä saatetaan käyttää kolmekin päivää putkeen.
Jos on yksikin tahra, niin pesuun menevät. Lapset on poikia, joten eivät ole niin tarkkoja siitä, että pitäisi olla eri vaatteet päivittäin.
Silti tuo pesukone ja kuivausrumpu pyörii päivittäin.
On meinaan noita lakanoita ja yksi pojista ei ole yökuiva ja vahinkoja sattuu. Silloin täytyy peittokin pestä ja petauspatja.
Siis likaisissa vaatteissa eivät päiväkotiin ja kouluun mene, mutta jos eivät sotke, niin samat on useamman päivän.
Inhoan sitä hommaa! Eli käytämme lähinnä trikoovaatteita ja ripustan ne niin, että menevät ilman silittämistä. Lapset on niin pieniä, että vaatteet vaihdetaan yleensä päivittäin tai useammin, vaikka kotona ollaankin (ruokaa vaatteilla, vaipat falskanneet, puklia ym.)
Mutta isommille lapsille en vaihtais muuten, kun jos likaantuisivat tai olisivat jo olleet päällä 2-3 pv. Alusvaatteet toki vaihtaisin.
Ainakin meidän lapsella neule kestää puhtaana yleensä tosi pitkään, kun ei se tarhassa ole sisällä päällä, ja alla on aina joku muu paita. Ei ihme että ihmiset valittavat neuleiden huonoa kestävyyttää jos niitä pestään parin käyttökerran jälkeen.
Meillä lapsella (3,5 v) on aina puhtaat vaatteet, mutta ei välttämättä joka päivä uudet (paitsi alushousut ja sukat/sukkikset). Jos vaate ei ole likainen (ts. tahroja, haise yms) se saa tuulettua päivän ja pidetään sitten toisen kerran. Etenkään sisähousuja ei tarvitse enää päivän käytön jälkeen vaihtaa, paidat yleensä pitää. Farkkuja, neuleita ym pidetään kunnes ovat likaiset eli ihan helposti menee viikon ja neuleet ylikin. Ulkoiluhousuja en ole pessyt vielä kertaakaan syksyn aikana, koska ovat kosteussuojatut ja lika on lähtenyt pyyhkimällä. Vaalean ulkoilutakin pesen kerran viikossa ettei lika pinty liikaa.
Silitän oikeastaan kaikki vaatteet paitsi alusvaatteet, sukat ja sukkikset. Trikoovaatteetkin, sillä kyllä ne on silitettynä siistimmät vaikka ripustan nätisti (nypyt laskee ja tulee tasaisempi ilme). En pidä silittämisestä, mutta teen sen silti ellen ole tosi kiireinen jolloin silitän vain pakolliset (=muut kuin trikoovaatteet).
Ainakin meidän lapsella neule kestää puhtaana yleensä tosi pitkään, kun ei se tarhassa ole sisällä päällä, ja alla on aina joku muu paita. Ei ihme että ihmiset valittavat neuleiden huonoa kestävyyttää jos niitä pestään parin käyttökerran jälkeen.
Meillä lapsella (3,5 v) on aina puhtaat vaatteet, mutta ei välttämättä joka päivä uudet (paitsi alushousut ja sukat/sukkikset). Jos vaate ei ole likainen (ts. tahroja, haise yms) se saa tuulettua päivän ja pidetään sitten toisen kerran. Etenkään sisähousuja ei tarvitse enää päivän käytön jälkeen vaihtaa, paidat yleensä pitää. Farkkuja, neuleita ym pidetään kunnes ovat likaiset eli ihan helposti menee viikon ja neuleet ylikin. Ulkoiluhousuja en ole pessyt vielä kertaakaan syksyn aikana, koska ovat kosteussuojatut ja lika on lähtenyt pyyhkimällä. Vaalean ulkoilutakin pesen kerran viikossa ettei lika pinty liikaa.
Löytyykö näin paljon ihmisiä, jotka vaihtavat JOKA PÄIVÄ kaikki vaatteet (lapsen tai omat)? Kyllä meilläkin vaihdetaan pikkuhousut, aluspaita ja sukat, mutta neuleita ja housuja/hameita voi aivan hyvin pitää vaikka viikon, jos niissä ei näy tahroja. Eivät ne todellakaan haise! Miettikää hei vähän, jos kaikki ihmiset maailmassa tekisivät kuten te. Siinä olisi ekokatastrofin ainekset koossa. Miksi ihmisten pitää olla noin turhamaisia ja itsekkäitä? Puhtaissa mekin aina kuljetaan, ikinä ei olelikaista päällä, mutta ei sen tarvitse tarkoittaa että vaate olisi edellisenä päivänä pesty!
Minä en voi pitää neuleita "vaikka viikon", jos ovat ihoani vasten. Haisen deodorantista ja päivittäisestä pesetymisestä huolimatta sen verran hielle illasta, että ihoa vasten olevat paidat painuvat pesuun.
Housut ja hameet pesen, kun likaantuvat.
Mielestäni liiat pesut vähentävät haalareiden kosteudenpitoa. Jos haluaisi pitää ihan puhtaana, niin pitäisi pestä nekin joka päivä.
Älkääkä peskö niitä vaatteitanne turhaan joka päivä. itse kuljen farkuissani kuukaudenkin ennen pesua. Kuluvat vaan pian puhki, jos pesee usein. Alusvaatteet tietty vaihtoon päivittäin.
Mutta mulla on aina paita alla, jonka sitten tietysti pesen... Näin ei tarvitse koko ajan pyörittää paksuja neuleita koneessa. Pesen yhden käyttökerran jälkeen myös sukat/sukkahousut ja alushousut. Kaikkea muuta voikin sitten käyttää kunnes tahroja tulee (siistissä käytössä hyvinkin pitkään). T. kyseisen viestin kirjoittaja.
Löytyykö näin paljon ihmisiä, jotka vaihtavat JOKA PÄIVÄ kaikki vaatteet (lapsen tai omat)? Kyllä meilläkin vaihdetaan pikkuhousut, aluspaita ja sukat, mutta neuleita ja housuja/hameita voi aivan hyvin pitää vaikka viikon, jos niissä ei näy tahroja. Eivät ne todellakaan haise! Miettikää hei vähän, jos kaikki ihmiset maailmassa tekisivät kuten te. Siinä olisi ekokatastrofin ainekset koossa. Miksi ihmisten pitää olla noin turhamaisia ja itsekkäitä? Puhtaissa mekin aina kuljetaan, ikinä ei olelikaista päällä, mutta ei sen tarvitse tarkoittaa että vaate olisi edellisenä päivänä pesty!
Minä en voi pitää neuleita "vaikka viikon", jos ovat ihoani vasten. Haisen deodorantista ja päivittäisestä pesetymisestä huolimatta sen verran hielle illasta, että ihoa vasten olevat paidat painuvat pesuun.
Housut ja hameet pesen, kun likaantuvat.
Omia farkkuja tai villatakkejani pesen todella harvoin, sitten kun ovat oikeasti likaiset tai tunkkaiset. Lapsilla likaantuvat tietysti nopeammin.
ja mä en kyllä silitä mitään, jos ei ole pakko...
jos hän tekee ruuan pari kertaa kuussa, montako kertaa kuussa sinä teet ruuan?
Koululainen vaihtaa myös sukat päivittäin, mutta muut vaatteet pesen kun ovat likaantuneet, mutta jos vaate puhdas niin voi olla päällä useammankin päivän.
Sulaa hulluutta pestä vaate joka käytön jälkeen, meillä saatetaan vaatteita vaihdella päivän aikana tilanteen mukaan ja puolipitoisille oma hyllynsä kaapissa.