Lue keskustelun säännöt.
45 minuuttia -ohjelma eilen...
13.11.2008 |
Katsoin about puolivälistä ja heräsi itselleni sitten ajatuksia. Siinä puhuttiin kouluista, yhdessä tekemisen ilosta ja yhteisöllisyydestä, näiden asioiden tuomista uudelleen opetukseen mukaan.
Sitten aloin ajatella näitä av-aiheita pitkän ajan varrelta, kuinka "ne lukuisat opettajat" jotka täällä ovat kirjoittaneet ja valittaneet työstään. Että eikö opettajienkin pitäisi nyt kantaa oma kortensa kekoon ja siirtyä vähän takaisin ajassa opsiensa kanssa ja alkaa tehdä sitä työtä vähän enemmän siitä lapsien näkökulmasta eikä minä minä -tyyliin. Ettei aina vain keskitytä siihen, että MINÄ saan enemmän palkkaa, EN TEE yhtään ylimääräistä, ja joulujuhlat, kevätjuhlat POIS kun se vie MINUN aikaani jne. Opettajan ammatti voisi palata takaisin sellaiseen kutsumusammattiajatukseen jollain tasolla.
Mitä mieltä?
Kommentit (5)
lasten/nuorten hyvä olo pitää lähteä vanhemmista, sieltä kodista. Tuollainen opettajia vastuuttava asenne vain lisää pahoinvointia, nykyään juuri tuo on ongelma, kun vanhemmat eivät enää ota mistään vastuuta omiin lapsiinsa liittyen, vaan koko ajan ollaan vaatimassa muilta, opettajilta, päivähoitajilta, terveydenhoitajilta jne. Mutta kun nykyisin kaikki on heti syyllistystä, niin ei vanhemmillekaan sovi enää mistään sanoa. Kyllä lapsen turvallisuus ja hyvinvointi lähtee kodin arjesta, ei se ole kiinni mistään joulujuhlista tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole herkkua olla yleinen sylkykuppi ja syntipukki mitä erinäisimpiin asioihin. Opetusta ohjaa opetussuunnitelma, joka määrittelee mitä lapsille tulisi opettaa. Vielä se ei onneksi määritä sitä miten opetus tulee hoitaa, jolloin kullakin opettajalla on itsellään liikkumavaraa ryhmän tarpeiden mukaan.
En koe olevani minäminäminä- opettaja, mutta kismittää kyllä se että yleinen keskustelu leimaa opettajat aina väärintekijöiksi. Koskaan ei ihan tosissaan oteta esiin sitä seikkaa, että opettajalla on keinot vähissä jollei koti ja koulu toimi samansuuntaisesti. Jos opettajalla ei ole kodin tukea, on kuin puhaltaisi vastatuuleen. Ihan yhtä paljon vaikutusta.
T. opettaja
Ps. Tekisivätkö kaikki muutkin ammattiryhmät kutsumustyötä yhteiskunnan hyvinvoinnin hyväksi? Kaikki siihen urakkaan voisivat osallistua omalla panoksellaan.
Sen teen vapaa-ajallani, koska työni ei millään tavalla kosketa lapsia.
mutta vanhaan kansankynttilä ja kylän tukipilari -aikaan ei ole paluuta. Ensiksi opettajille silloin annettu arvostus ja kunnioitus on kadonnut kokonaan. Vanhemmat kertovat opettajille hyvin selkeästi miten ja mitä heidän lapsilleen pitää opettaa ja miten heitä tulee kohdella. Toiseksi opettajat ovat terveellä tavalla tiedostaneet, että työ on vain työtä. Siksi he eivät halua osallistua koulunsa alueen (jossa siis eivät itse asu) kehittämishankkeisiin, liikennevalojen/hidasteiden/pururatojen/lähikirjastojen hankkimiseen -varsinkaan vapaa-ajallaan.
Jos opettajalle sattuu luokka, jossa on edes suunnilleen yhteistyökykyiset vanhemmat, hän varmasti tekee kaikkensa luokkahengen eteen, retkeilee, järjestää juhlia ja teemapäiviä, yökouluja, leirikouluja... mutta yksikin erittäin vaativa perhe (tai sairaalahoidon tarpeessa oleva oppilas) voi viedä opettajan voimat niin, että hän jaksaa selvitä vain perusopetuksesta.
Miten voi olla että kaikki tämä puhe yhteisöllisyydestä ja siitä, miten tärkeä vanhempien olisi osallistua lastensa elämään, ei saa KETÄÄN kiinnostumaan vanhempainyhdistyksistä, koulun ja vanhempien tapaamisista tai edes johtokunnista. Helsingissä on valittu tänä syksynä uudet koulujen johtokunnat ja en ole kuullut yhdestäkään koulusta, jossa olisi jouduttu vaaliin - kaikissa jäseniä on pikemminkin pitänyt puhelimella soitella, kun kokouksessa ei ole ollut tarpeeksi ihmisiä paikalla edes virkojen täyttämiseen!
Järjestän parhaillaan yhtä juhlaa lapseni luokan ja rinnakkaisluokan kanssa ja toisen luokan vanhemmat ilmoittivat minulle, että ei mitään nyyttäriä, please. On niin vaivalloista jos joutuu miettimään mitä toisi tai vaikka joku antaisi listankin, niin silti... kun on niin paljon kaikkea. Samat vanhemmat kuskaavat kyllä omaa kullanmuruaan harastuksiin harva se ilta, mutta eivät kai näe mitään arvoa tällä yhteisöllisyydellä.
Oletteko koskaan yrittäneet pitää talkoita koululla? Paikalle tulee alle kymmenesosa vanhemmista ja loput nurisevat, että tämähän on kaupungia asia, tästä me veroja maksetaan, minä en ainakaan lähde haravoimaan. Eivätkö ihmiset tajua, että arvokkaampaa kuin haravoiminen tai keksipaketin ostaminen on se yhdessä tekeminen ja muihin tutustuminen? Se tunne, että lasteni koulu ja kouluyhteisö ovat minullekin tärkeitä ja sen näyttäminen myös lapsille.
Menkää siis kaikki mukaan koulun vanhempien yhteiseen toimintaa, puhukaa muiden kanssa, käykää koululla muutenkin kuin taputtamassa oman lapsen kevätjuhlaesitykselle. Se on tsiljoona kertaa tärkeämpää kuin se, että lapsi käy hienossa musiikkikoulussa tai pelaa edustusjoukkueessa lätkässä.
Tähän päätän saarnani.