Abortin tehneet /sitä harkitsevat,
Kommentit (179)
Kun ne yhdistyvät ja tämä solu kiinnittyy kohtuun on elämä alkanut.
Itse asiassa paljon elävämmältä. Sillähän on häntä ja kaikki ja sillä se mennä viipottaa suloisesti ja sinnikkäästi.
Kohdussa on ihan ihmisen näköinen elävä olento. Ei mitään soluläjää. Että silleen.
Tarkoitat varmaan ET:n näköinen.
Mutta puhe olikin elämän alun määrittämisestä. Onhan se siittiökin elävä. Ihan yhtä paljon sillä on pyrkimystä kuin kerran jakautuneella munasolulla. Kun siis se siittiö ei ole ihminen, mutta juuri hedelmöitynyt munasolu on.
Melko varhaisilla viikoilla siinä on jo periaatteessa kaikki valmiina ja on todellakin ihmisen näköinen. Ja ihminen siellä jo tosiaan on.
Oikeesti ihmiset (ei sikiöt):
Kun se sikiö ei ole kuolleena syntynyt (siis ihmiseen verrattava olento) vaan niin nuori ihmisen alku joka kuolee jos syntyy ennen alkujaan. Mitä väliä keskeytyykö raskaus itsestään vai avustettuna: SE EI OLE MURHA.
Siinä on ihan lääketieteelliset rajat SUOMESSA milloin abortti suoritetaan. Niitä ei tehdä enää kun viikkoja on riittävästi. Käsittääkseni viimesellään raskaana olevan naisen tappaminen on vakavempaa kuin naisen joka ei ole raskaana -saahan silloin kaksi ihmistä kuolleeksi. Se syntymätönkin siis on ihminen.
Kiinassa jos ei ole lupaa synnyttää niin se abortti voidaan tehdä väkisin viimesillään olevalle...
Nro 90 ei ota huomioon mitä tapahtuu jos abortit kielletään: kotitekoset abortit lisääntyy joka lisää naisten kuolleisuutta, nainen menettää hedelmällisyytensä jos säästyy hengissä, jos lapsi ei kuole niin vammaantuu. HYVÄ? Tai samat tulokset saadaan jossain hikisen pakettiauton sisällä kun joku suorittaa rikoksen naisen puolesta..
Ihmisen taposta en ole sitten puhunut mitään: sano vielä kerron että abortti on murha niin sua voidaan syyttää herjaamisesta! Kun aborttiin on LAKI ja abortti tehdään ennen rv 12 TAI tilanteen vakavuuden mukaan ennen rv 24 niin sulla ei ole MITÄÄN oikeutta syyttää ketään murhaajaksi.
Syntyneen hengen riisto on vakavempaa kuin abortoiminen sen sallimien viikkojen aikana! Ja missään en sano että syntyneen saa tappaa!!! Tai rikkoa aborttilakia.
NAISELLA PITÄÄ OLLA VALINNANVAPAUS!
Taas joku jeesustelee täällä, kuinka abortti on murha.. joskus elämäntilanne on vaa se, ettei ole muuta vaihtoehtoa.
Olen jo sanonut että laki on laki ja sitä en kiellä.
Mielipiteeni on, ettei abortoidun sikiön lyhyt elämä ole ollut pahinta, mitä tällä maapallolla on tarjota.
Nainen on luotu synnyttämään, ihmiselle on luotu tarve seksiin. Haistakaa nyt pitkät! Ihme ajattelutapoja teillä jotka syyllistätte KAIKKIA keskeytyksen tehneitä, että ihan seksikin on kielletty asia koska ei olla valmiita kantamaan vastuuta. Ette sitten kykene ajattelamaan asiaa vaikkapa av:n toisen kuuman perunan kantilta YLIKANSOITUS! Olen elänyt vakiintuneessa parisuhteessa 15 vuotta, meillä on viisi lasta. Kaksi kertaa ehkäisy on pettänyt huolellisuudesta huolimatta. Olen tehnyt kaksi keskeytystä ja nyt kun laitoitte ajattelemaan niitä kahta tapausta tarkemmin, olen vain entistä tyytyväisempi tehtyihin ratkaisuihin.
Nyt itselleni on tehty sterilisaatio ja toivon että se ei petä vaikka lääketieteellisesti sekin on mahdollista, ja jos niin käy niin sitten menee mieskin sterilisaatioon ja arvatkaa mitä minä teen?? Ja uskokaa vain että meidän ainoa huono tuuri on se että olemme kohtuuttoman hedelmällinen pari! Olen asiani sanonut tässä ketjussa enkä enää puutu, puolustele enkä selittele piste. Hyvää illan jatkoa.
Sen käsityksen tästä ketjusta saa.
Tuskin abortin vastustajat täällä olisivat KAikkia abortteja kieltämässä. Useimmat ihmiset hyväksyvät keskeytyksen, jos raskaus uhkaa äidin henkeä, sikiö on ERITTÄIN vaikeasti vammainen tai nainen on tullut raiskatuksi.
Siihen ei auta av-mamman itkuraivarit, niin se vaan on. Se että on aborttimahdollisuus säästää paljon suuremmalta kärsimykseltä ja vääryydeltä kuin mitä se aiheuttaa. Elämässä vaan on pakko tehdä kompromisseja.
Tappo on hetken mielijohde -ei suunniteltu. Tosin raaka tappo muuttuu äkkiä murhaksi.. Jos abortti on tappo, niin eikö se ole silloin tarkoin harkittua. Raakaa koska tietää että " lapsi" kuolee?
Mua ihmetyttää myös se että joillekin jälkiehkäsy ja pillerit on jees " ehkäsyä" vaikka siinähän poistetaan hedelmöittynyt munasolu -siis alkanut raskaus lopetetaan. Sama koskee kuparikierukkaa.. Minulla on muuten ollut se toista vuotta; montakohan hedelmöittynyttä munasolua on valunut pois toimestani?? :D
Moraalista olet myös puhunut, et vaan " laki on laki" : onko susta ok tappaa kettuja repimällä koirilla halki koska laki sen sallii? Sää sanot että kyse on moraalista: joten moraalittomia ovat abortin tekijät jokka vastaavasti pilkkoo lapsensa?
Musta moraalitonta on esitellä kuolleita sikiöitä lapsien nähden; mutta hei -se on Jenkkilä jossa ne oli kadulla " keskustelemassa eikä provosoimassa" . En tiedä niiden aborttiviikoista sielä rapakon takana. Suomessa onneksi tämäkin asia että suojellaan lapsia on paremmin hallinnassa; esimerkkinä vaikka vaan se vuoden sisällä ollu lööppi jossa luki: " Äiti tappoi lapsensa" -Täysin mauton lause joka aiheutti paljon lapsissa meillä Suomessa huonoa oloa.
Siksihän ehkäisyä käytetään että sillä ehkäistään ei toivottuja raskauksia. Olisi aika hupsua jos tässäkin asiassa tuurilla pelattaisiin. Eli keskytys on ihan ok esim. ehkäisyn pettäessä ja tarkoitan nyt siis sitä huolellisen ehkäisyn pettämistä ja älkää alkako jauhamaan että ehkäisy ei petä jos ollaan huolellisia, kyllä niin käy, ei kannata valehdella itselleen vain sen takia että pidätte aborttia murhana.
*pyörtyy tajutessaan minkälainen kansanmurha Suomessa on tälläkin hetkellä menossa*
10 000 pientä lasta vuodessa.
Ja nämä haarojaan yhdelle sun toiselle levittelevät murhaajaämmät eivät tunne edes huonoa omatuntoa.
Tämä kansa saa vielä maksaa näistä murhistaan.
Muussa tapauksessa en sitä ole!
että sillä lapsella on tarkoitus syntyä tähän maailmaan. Ja kova tahto onkin tulla, jos esim. tulee raskaaksi pillereistä tai kierukasta huolimatta. Harmi vaan, että lapsiraukalta ei kysytä mitään.
Hirmuiset määrät potentiaalista elämää. Elämä itse riistää elämän joka päivä suurelta määrältä sikiöitä. Mutta elämä on! Pidetään hyvää huolta niistä, joilla on jo elämä.