Sekundääristen kesäkuulumisia!

Meillä kaksi lasta saaneet alkunsa lapsettomuushoidoilla ja minulle on lääkäri sanonut jo aikoja sitten etten voi saada lapsia luomusti.Tänään tein kuitenkin elämäni ensimmäisen " luomuraskaustestin" joka oli PLUSSA.Tämä raskaus ei ollut edes suunniteltu eikä minulle harmainta aavistustakaan miten pitkällä raskaus on.Olin jo suunnitellut syksyn ja nyt kaikki meneekin uusiksi.



Aina on siis toivoa ja elämä voi yllättää joskus suurestikin:)

Oikein paljon onnea sulle. Kiva, että elämä joskus positiivisestikin yllättää.



Samaa kai sitä me kaikki toivotaan, että tulisikin luomusti raskaaksi, vaikkei meille ainakaan ole mitään toivoa siihen suuntaan annettu. Kuitenkin meillä on yksi luomulapsi, joten eihän sitä koskaan tiedä. Ehkä joskus tulee meidän vuoro.



Yrittäen pysyä positiivisella mielellä



lekkäkerttu

En ole ennen pinossanne vieraillut, joten kysynkin siis, että pääseekö uusi mukaan?



Kirjoitinkin jo ihan oman viestin palstalle, mutta tässä lyhykäisyydessään taustani. Meillä on luomutyttä 4,5-vuotta. Toista olemme yrittäneet yli 3,5-vuotta...itse asiassa pian 4-vuotta ilman plussan plussaa.



ICSI-hoidot aloitimme keväällä -06. Tällöin meille tehtiin yksi tuoresiirto ja noin 4 passia. Taas tyylipuhtaita negoja.



Hoidot alkoivat pyörittää maailmaani ja tuntui, että oli otettava aikalisä ja välillä elettävä " normaalia" elämää. Minä koin hoidot raskaaksi, koska aina toivoin niin kovasti ihmettä - ja joka kerta putosin korkealta.



Olemme pitäneet hoitotaukoa vuoden verran ja nyt ensimmäistä kertaa on alkanut tuntua siltä, että siihen rumbaan saattaisi löytyä taas voimia. Meillä on pakkasessa viisi alkiota.



Tuntuu, että ympärilläni aivan jokainen yhden lapsen äiti on ehtinyt saada jo toisen, jos ei kolmannenkin jälkeläisen. Alussa stressasin siitä, että tyttäremme saisi itselleen leikkitoverin. Nyt on ikäero joka tapauksessa suuri, jos mekin joskus saisimme pienen ihmeen syliimme, joten se ei enää pohdituta. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että aion katsoa nämä kortit loppuun ja sen jälkeen mikäli pyyntööni ei vastata, olla nöyrä elämän edessä.

Tuntuu ettei mistään saa tähän vertaistukea ja ainakin minun kaveripiiri on niin onnekkaita etteivät tästä kärsi. Saaneen liittyä mukaan?



Eli esittelyä sen verran, että meillä tyttö 11/05 joka sai alkunsa luomusti mutta oltiin oltu ilman ehkäsyä jo reilut puoli vuotta. Nyt sitten toiselle annettu mahdollisuus tulla jo melkein vuoden, mutta mitään ei tapahdu :( Ollaan menossa yksityiselle puolelle tutkimuksiin vajaan kuukuden päästä. Jotenkin sitä toivoo että joku vika löytyisi ja semmoinen joka olisi hoidettavissa.



Kaikille oikein hyvää kesän jatkoa ja toivottavasti mahdollisimman moni pääsee kertomaan hyviä uutisia!

Näin se vaan heinäkuu lähestyy loppuaan, ja keskiviikkona pitää mennä taas töihin, olen siis ollut kotona joulukuu -05 alusta saakka, joten taitaapi hetken kestää ennen kuin pääsen taas rytmiin. Ja nyttenhän on sitten tuon esikoisen hoitoonvienti/haku myös, joten kiirettä pukkaa...



Lapsi" projektiin" sen verran, että juuri tässä menkat loppuivat, ja nyt sitten ootellaan seuraavia elokuussa, jolloin päästään jatkamaan hoitoja. Tod.näk on edessä inssi tai jotain enemmänkin, sillä tuntuu ettei noista clomeista ole mitään hyötyä, saati sitten niistä piikeistäkään. Joten mä varmaan täällä puolen " roikun" kauan!!! *niisk*



Mutta oikein hyvää loppukesää teille, jos en nyt ihan innostu täällä pyörimään kauhiasti.



napero

Viimeksi kirjoittelin tammikuussa. Sitten päätinkin etten jatka hoitoja ja kevät meni hyvin. Meillähän oli joulukuussa pas, mutta alkio kuoli sulatuksessa.



Kyllä tekee hyvää välillä relata kunnolla. Mä iloitsen muiden raskauksista ja olen antanut nyt kesällä lähes kaikki vaatteet veljen tytölle, 1 vuotiaalle. Silloin täysin lapsettomana olin niin maanimyynyt, että se kateellisuus oli kamalaa. 5 kaveria alkoi odottaa vauvaa, kun mä sain tuomion ssg tutkimuksen jälkeen. Se aika oli hirveää ja siihen en palaa.



Ikäni ja huonon lääkevasteeni takia mietin nyt kuitenkin positiivisella mielellä kolmannen ivf aloittamista. Meillä siis on 4,5 v esikois tyttö, joka sai alkunsa ivf:stä. Toka ivf oli nega kaksi vuotta sitten.



Toivotan kaikille parempaa mieltä, onnea ja aurinkoa elämään!



Kukas se luomuplussan sai..S ONNEA!!

Ihana kun löysin tämän pinon ja tuttuja ajatuksia =) Ei siis ole ihanaa että me kärsimme lapsettomuudesta vaan, vertaistuen löytyminen on helpottava juttu!



Olen kaivannut tätä pinoa jo kauan, kävin tuossa keväällä hiukan haistelemassa tällä palstalla, mutta silloin en tänne löytänyt. Mutta nyt löysin...



Meillä on iki-ihanat kaksostytöt joilla ikää nyt reilu vuosi. He saivat alkunsa ekasta inseminaatiosta ja käytössä oli myös clomit ja irrotuspiikit. Esikoisiamme " teimme" kolme vuotta. Syy lapsettomuuteemme on täysin selittämätön, mitään vikaa meistä ei silloin tutkimuksista löytynyt. Enivei, aivan ihanat ipanat ja olen iki-onnellinen, että heidän meille annettiin.



Lisää lapsia kaipaisin ja jo nyt poden hirvittää vauvakuumetta, mutta lupaavalta ei näytä.

Menkat alkoivat heti kuukauden kuluttua synnytyksestä ja palautuivat aivan samaan 28vrk kiertoon, niin kuin oli ennen raskauttakin ollut. Ehkäisyä ei ole ollut missään muodossa käytössä.



Taka-alalla kummittelee uudet hoidot tai yritykset. Hoitoihin en ole ollenkaan henkisesti valmis vielä pitkään aikaan. viimeksikin söin muutamien kiertojen ajan clomeja ja sitten mietimme pitkän tovin, ennekuin rohkenimme mennä varsinaisiin hoitoihin.

Kädet on useasti ollut ristissä, että välttyisimme hoidoilta ja saisimme kokea ihan luomuraskauden ja sen myötä pikkuveljen tai siskon tyttösille...

Tulevaisuus tai oikeastaan tietämättömyys tulevaisuudesta pelottaa. Olisi paljon helpompi olla, jos tietäisi että olisi jotakin vikaa ettei turhaan herättelisi toiveita uudesta vauvasta.



Mutta tässäpä nyt näin alkuun minun tilanteesta...



Yöterkuin MaijaM

mut johonkin piti päästä kertomaan, kuinka se mun pelkäämä katkeruus/kateellisuus ystävän raskautumista kohtaan sit toteutui...meillä siis yhtä vanhat esikoiset ja he käyttivät tässä välissä ehkäisyä viime kuuhun asti ja nyt sitten heti tärppäs. oon totta kai onnellinenkin tän mun ystävän puolesta, mutta silti tuli jotenkin tosi paska fiilis ja epätoivo...mä pelkään et tää mun kaveri näkee musta kuinka muhun sattuu ja sehän se vasta sit inhottaa jos hän alkaa siitä voivottelee ja surkuttelee...



ihanaa että on tämmöinen paikka johon voi tulla purkaa fiiliksiä kun ei tätä kaikki ymmmärrä...

Sazi:

Alussa stressasin siitä, että tyttäremme saisi itselleen leikkitoverin. Nyt on ikäero joka tapauksessa suuri, jos mekin joskus saisimme pienen ihmeen syliimme, joten se ei enää pohdituta. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että aion katsoa nämä kortit loppuun ja sen jälkeen mikäli pyyntööni ei vastata, olla nöyrä elämän edessä.

********

En ole ennen tähän ketjuun kirjoittanut, mutta taustat on, että meillä on 3,5-vuotias poika, joka sai alkunsa clomeilla ja nyt on yritetty pian vuosi toista. Clomit oli jälleen kuvioissa, mutta viime viikon lopulla kävi toteen, että neljäskään clomikierto ei tuonut toivottua plussaa. Eli ensi viikolla jälleen Väestöliittoon miettimään, mitä seuraavaksi.

Itse olen nyt surrut tosi paljon sitä, että kun plussaa ei kuulu, niin ikäero esikoiseen sen kun kasvaa. Pidin ideaalina 3 vuoden ikäeroa, mutta mies lämpeni toisen yrittämiseen vasta pojan ollessa n. 2,5 v. Harmittaa, ettei hän tajunnut, että kyllä tässä taas aikaa menee... ja sekin etten painostanut enemmän, mutta kun ei mitään vikaa ole meistä löytynyt, ja raskauden jälkeen kierto oli suht säännöllinen, niin alitajuisesti sitä toivoi, että toka tulis helpommin....

Siksi olikin ihana lukea Sazin yllä oleva kommentti ikäerosta murehtimisesta. Se antoi toivoa, että jossain kohtaa tämä ikäerosurukin on käynyt läpi eikä enää aiheuta stressiä. Sitä (ja plussaa tietenkin) toivoen...

Jospa minäkin sitten pinoudun tänne. Vuosi kunnon yritystä kakkosesta tuli torstaina täyteen, tänään soittelin lääkäriin. Ennen varsinaista yritystä oltiin tjot-ajatuksella viitisen kuukautta, joten johan tässä on näitä yrityskertoja vierähtänyt.



Esikko (07/05) sai alkunsa neljännestä kierrosta, ihan luomusti, joten on tosi pöllähtänyt olo, kun toista ei kuulu. Jostain syyst tuo 2vuotta on jokin maaginen raja, tuntuu, että kaikki odottavat, että nyt sen toisen vuoro olisi. Inhottavinta on, kun ei kysytä, vaan mahaa katsellaan selvästi arvuutellen, kasvaisiko sielä joku. Mutta ei, ei kasva, ihraa vain..

Syy voi tärppäämättömyyteen voi olla pelkästään mun painossa, joka on kyllä tullut muutamia kiloja nyt alas. Pahoin pelkään, että lääkärikin siihen heti tarttuu (bmi on nyt 33, lähtöpainossa 36), mutta tyrkylle mennään. Ja onhan tässä kuukausi aikaa pudottaa lisää..

Kierto on suhteellisen täsmällinen 29-30, oviksen mielestäni tunnista, tikuttanut ole muutamia kertoja.



Sazin ja Anniksen ajatuksen ikäerosta on niin tuttuja. Mulla kanssa oli haaveena, että se pysyi alle 3n vuoden, mutta kiirus tässä kyllä tulee..

Ajatus on tällä hetkellä, että ellei jouluun mennessä ole plussaa tullut, niin esikko lähteeä päiväkotiin ja vauvahaaveet laitetaan hattuhyllylle muutamaksi kuukaudeksi (en halua esikon aloittavan pk:ssa, ja jäävän sitten muutaman kkn päästä pois). Välillä vain odotan, että tulisi jo joulukuu, jotta pääsisi tästä jossittelusta, välillä taas jaksan toivoa, että ennen sitä saisin ne kaksi viivaa..

Nyt tosin ajatus on, että ihan sama, mikä eroksi tulee, kunhan sitä ikäeroa vielä joku päivä tulee..



CalZal: Tuttu tunne. Oma paras ystäväni plussasi, tosin heillä ehti olla yritys 6kk, raskautui, mutta meni kesken ja nyt toisesta kierrosta tärppäsi uudestaan. Vaikka olen onnellinen heidän puolestaan, omassa sydämessä on suru. Ystävä kysyi, kaipaisinko taukoa näkemisessä, mutta luulen, että se vain pahentaisi tilannetta.



VAUVAMAHAT saa välillä mut miettimään jo ihan kamalan kummallisia.. kerran huomasin ajattelevani, että jospa potkaisisin.. tuli ihan hirveä tunne sen ajatuksen jälkeen, hyvä etten anteeksi mennyt pyytämään, oli siis ihan vieras ihminen kauppakeskuksessa.. Enhän sitä oikeasti olisi tehnyt, mutta edes saatoin ajatella..



Pörrön tavoin olen miettinyt vauvatavaroiden myyntiä pois, mutta vielä ei mitään ole lähtenyt. Lainaan jotenkin en halua kuitenkaan antaa, tuntuu epäreilulta. Ehkä pitäisi ottaa Leppäkertusta mallia.. :)



Kauris, olipa teille epäreilu kohtalo! Miksi ottaa pois, kun jouduitte kauan odottamaan! Toivottavasti mieli on hyvä ja haavat edes hiljalleen jo arpeutuneet..



Peikkopojanäiti: missä on noin empaattisia lääkäreitä? Kamalaa, miten lääkäri voikaan käskeä olemaan onnellinen, jos syli ja mieli huutaa vielä uutta omaa tulokasta..



Luitteko muuten vauva-lehden artikkelin " meistä" ? Oli minun mieleen sopivaa tekstiä, ihanasti siinä " annettii lupa" surra toisen/kolmannen/.. lapsen puutetta.

Onko kukaan tutustunut nettifoorumiin sininenviiva.net? Mietin, että onkohan siellä meidänkaltaisia, vai vain ykkösluokan lapsettomia?



Naanuli

Meillä kuopuspoika nyt 3,5 v, ja kovasti suren sitä mielessäni, että ikäeroa tulee pakosta jo liki 4,5 v, saati se, etten edes odota vielä :(



Jotenkin tuntuu ahdistavalta ajatella, että nyt syksyllä tulee 2 v täyteen siitä, kun nelosen yrittely aloitettiin.

Sikäli huojentava olo, että tutkimuksissa olemme käyneet, eikä meistä kummastakaan löydetty vikaa, tai edes syytä tärpittömyyteen.

Inseminaatiota meille suositeltiin, mutta en tiedä riittääkö henkinen kanttini hoitoihin :/

Tuntuu vaan niin pahalta, että kuukausi toisensa jälkeen yrittää ja toivoo, ja putoaa korkealta haaveistaan :(

Yhden clomikierron kokeilin, rakkulat kehittyivät komeasti, mutta...ei tärppiä, vaikka mahdollisuus annettiin.



Omat ajatukseni harhailevat epätoivosta toivoon, lähinnä viime aikoina olen alkanut kallistumaan siihen, ettei meille neljättä lasta suoda.

Vauvan tavaroita olen säästellyt edellisiltä lapsukaisilta (3,5 v ja 5 v, esikoiseni 17 v ajoilta ei muutamia yksittäisiä vaatteita/tavaroita lukuunottamatta ei enää säästössä) ja joitakin uusiakin ostellut, niinä toivokkaina hetkinä.



Olen toki onnellinen toisten puolesta, että lapsia saavat, mutta nyt viime aikoina katkeruus on alkanut nousta tunteissani pintaan :(

En näytä sitä muille, mutta miehelleni itkeä tihrustelen ja olen äkäinen kuin ampiainen :( Ei kiva!

Tuntuu kuin joka puolella olisi vain odottavia äitejä, ystävä/tuttavapiirissä kaikki muut saavat vauvoja tai odottavat, meillä vaan kuukaudesta toiseen rämmitään samassa suossa :(



Miten teillä muilla kumppanit ovat suhtautuneet tärpittömyyteen?

Meillä mieheni tunteet menevät aika laidasta laitaan, joinakin hetkinä huomaan hänen jopa masentuvan, välillä taasen on ärsyttävänkin " cool" asian kanssa :/

Tästä on viime aikoina tullut vähän " kinaa" keskenämme, mieheni mielestä minä ylireagoin, eikä aina ymmärrä mun mielenailahduksiani, ja siitäkös soppa vasta syntyykin :(



Painosta...

en edes tohdi kertoa mitä painan, mutta sanottakoon, että hirvittävän paljon :(

Mulle ei ainakaan yksityisellä lapsettomuusklinikalla gyne sanonut viimeksi MITÄÄN painostani, vaikka sitä pelkäsinkin, ja itse otin asiaa puheeksi, ei sanonut mitään mieltäni pahoittavaa, päinvastoin, tosi " kunnioittavaan" ja empaattiseen tyyliin otti koko käynnin :)

Toki painollakin on varmaan osansa, mutta...ei varmaan " koko totuus" ...

Meillä kun esikoista yriteltiin, olin HUOMATTAVASTI hoikempi, ja 9 kk:n yrittelyn jälkeen sai tytär luomusti alkunsa.

Kun näitä pikkuveljiä ollaan yritelty, kiertoni ovat heittäneet pitkiksi, ja niihin olen saanut Lugesteroneja, ja 4 kk:n yrittelyn jälkeen sai alkunsa keskimmäinen :)

Kuopusta yriteltiin 8 kk, ja olimme taas kääntyneet gynen puoleen, ja miettitty jo hoitoihin lähtemistä, mutta niitä ei tarvittukaan, sillä " yllärivauvamme" sai alkunsa hetkellä jolloin olin jo liki luovuttanut toiveistani ;)

Tosin keskimmäisen imetys (7,5 kk imetin) varmasti vaikutti hormoonitoimintaani, ja kun imetystä vähensin/lopettelin, ilmoitteli tuo kuopus pian tulostaan ;)



Jotenkin vaan niin " tyhmänä" kuvittelin tärpin käyvän nyt nopeammin, ovathan kiertoni olleet suht säännölliset, ja imetys loppui kuopuksen kanssa jo 3,5 kk:n etappiin (ihan oman terveyteni takia, sain nivelvaivoihini semmoista lääkettä, mitä ei imetysaikana ei saa syödä :( )

Mutta tässä sitä ollaan, eikä muuta voida.



Painosta vielä sen verran, että toki gyne mainitsi aiemmin, että " pienikin, jopa 5-10% painonpudotus parantaa raskautumista" , mutta tuumasi toki, että " millekään ihmedietille ei tarvitse alkaa, ja normaalipainoon ei tarvitse päästä" .

Lääkäreissäkin on varmasti suuria eroja, tämä jolla olemme käyneet, on aivan ihana :)

En koskaan nauti lääkärillä käynneistä, mutta tämän lääkärin vastaanotolta olen AINA tullut hyvillä mielin ulos, viimeksi jopa nauraen :D



Kuopus roikkuu hameenhelmassa, joten....ensi kerralla lisää :)



Sateisesta säästä huolimatta aurinkoista loppukesää ja ennenkaikkea aurinkoista mieltä teille kaikille! :)



Ihana että on tämmöinen palsta, jossa voi jakaa aatoksiaan, ettei tarvitse ihan kaikesta miehelle marista ;)

Tuntuu vaan vähän " häijyltä" näin intiimiimeistä asioista kirjoitella tämmöiselle " julkiselle palstalle" (pelkään tuttujen lukevan aatoksiani), joten mä ehdottaisin " suljetun" yhteisön perustamista...olisiko kiinnostuneita?

Lapsettomien tuki ry:n ylläpitämiä sivustoja olen lueskellut, en tuota toista jonkun vinkkaamaa sivustoa.



t: Muumimamma-72

Olisi kiva kun olisi edes toinen lapsi. Kylla sisarussuhteen puuttuminen tuntuu kovalta. Meidan lapsi rakastaa vauvoja. Toivoisi meillekin.



Juuri yksi kaveri sai vauvan, sellainen kaveri, jonka kanssa saatiin esikoiset yhta aikaa. Mulla oli la saman aikaan taas, mutta kesken meni talvella. Oli vaikea kylailla kaverin luona, vaikka olinkin onnellinen hanen puolestaan.



Kylla tama asia alkaa jo masentaa, ei voi mitaan. Olen kateellinen kaikille, joille suodaan toinen lapsi. Mutta toisaalta, meilla on kuitenkin tama yksi edes. Joillakin on oikeasti tyhja syli. Meilla ei.



Koetetaan jaksaa. Kiva kun on tallainen paikka jonne voi kirjoittaa tuntemuksiaan.

Naanuli, tuollaisia " empaattisia" lääkäreitä löytyy Lappeenrannasta...



Monet ovat pohtineet toisten vauvamahoja. Mie olen tällä hetkellä kauheassa vauvamaha- ja vastasyntynyt- kriisissä. Nimittäin nyt ne kavereiden vauvamahat alkaa halkeilla ja hyö saavat syliinsä niitä ihania tuoksuvia nyyttejä. Ja tarjoavat niitä sitten miun syliin...ja siinä se vaavi sitten yrittää hamuta rintaa ja mie joudun toteamaan, että nämä riipputissit ovat ikävä kyllä tyhjiä, mene äidin syliin:' ( En olisi ikimaailmassa uskonut, miten kipeää tämä sekundäärinen lapsettomuus voi tehdä! Tuntuu, että vauvamahaisten ja vastasynnyttäneiden ystävien (joita ikävä kyllä tällä hetkellä KAIKKI ystäväni ovat!) kohtaaminen on jotain sellaista, johon pitää etukäteen kovettaa sydämensä ja jälkikäteen itkeä niitä surun tunteita tyynyynsä iltaisin. Mies on kyllä tukena, hänellekin tämä on kova paikka, mutta hän ei juurikaan noita ystäviä tapaa. Olen myös ollut tosi yllättynyt, miten vähän ystäväni osaavat ymmärtää tai ottaa huomioon tunteitani. En kaipaa sääliä, mutta kyllä se tuntuisi hyvältä, jos toinen sanoisi, että tiedän, että tämä voi olla sinulle kova paikka. Se ei ainakaan auta, että " kyllä te sen vauvan saatte, kun olette jo kaksi saaneet!" Ei sitä kukaan voi tietää, ei kukaan:(



Koitetaan jaksaa, sielunsiskot!

Täällä sitä istuskellaan taas töissä:( Lomaa olisin voinut ihan kevyesti jatkaa vielä toiset 4 viikkoa! Lisää oli taas liittynyt porukkaa meidänkin riveihimme, tervetuloa vaan minunkin puolestani!



Taas jyllää tuttuakin tutummat pms-vaivat, joten se punainen paholainen taas lähestyy. Ensi viikolla varmaankin alkaa taas menkat. Ja työkaveri senkun hehkuttaa raskauttaan ja oireitaan jne. Arvaatte varmaan fiilikseni?!



Onneksi on viikonloppu edessä. Jospa keksisi jotain kivaa ja rentouttavaa puuhaa. Olen myös alkanut taas pitkästä aikaa keskittyä omaan ulkonäkööni panostamiseen. Vaatteita on tullut osteltua ja tilailtua ja hiuksiakin olen yrittänyt laittaa hieman enemmän. Pakko yrittää keskittyä johonkin muuhunkin välillä... Jospa jaksaisi syksyllä aloittaa jumpankin taas...

Mitenkä te yritätte piristää itseäänne tämän keskellä?



Kuulumisiin ja hyvää viikonloppua!

Vuosi tuli nyt kakkosen yritystä täyteen, eikä tärpin tärppiä tullut koko aikana. Mieli on tällä hetkellä aika maassa.



Olen siis vm-73 ja mieheni samoin. Meillä on tammikuussa -04 syntynyt poika, joka tärppäsi aikanaan ensimmäisestä yrityskierrosta. En tosiaankaan arvannut, että kakkosen kanssa tämä yritys ei enää välttämättä onnistuisikaan. En millään haluaisi esikoisen jäävän ainokaiseksi. Ikäeroa tietty tulee. Mutta itsellänikin on 7 ja 10 vuotta vanhemmat veljet, ja kyllä sitä lapsena kumminkin tuli leikittyä vähän yhessä jossain vaiheessa, olivat niin ihania että ottivat minut mukaan. Ja vaikka ei niin läheisiä nyt myöhemmin ole oltukaan niin kumminkin ihana tietää että he ovat olemassa eikä ole " yksin" . Eli kyllä minä pikkusisaruksen pojallemme haluan, tulee sitä ikäeroa sit vaikka enempi.



Olin vain haaveillut kolmesta lapsesta ja nyt tuntuu että ehtiikö tässä enää. Kun ei näytä enää tärppäävän. :(



Painoa olen nyt yrittänyt pudottaa, sitä oli minulla n. 20 kiloa liikaa ja 5 olen nyt saanut pois mutta nyt meinaa jumittaa. Esikoinen tärppäsi kun minulla oli 10 kiloa ylipainoa, joten jos nyt sen 5 vielä saisi pois niin olisi samassa tilanteessa. Kierto on hivenen epäsäännöllinen mutta olen vuoden ajan seuraillut lämpöjä ja minulla on personamonitori ja vaikuttaa että ovuloin, mutta eihän sitä tietty varmaksi tiedä. Ennen menkkoja minull aon kuitenkin n. 3 päivää tiputtelua, joten en tiedä onko se jokin ongelma.



Kävin viime joulukuussa gynellä tuon tiputtelun takia ja hän oli aika nuiva eikä pitänyt sitä ongelmana vaan käski vaan jatkaa yrittämistä kunnes vuosi on täynnä. Olen nyt kuukauden päähän varannut ajan gynelle, mutta eri gynelle kuin viimeksi.



Tässä kierrossa nyt kokeilin ystävältäni saatuja lugeja, ihan ilman reseptiä siis. Menkkoja edeltävää tiputtelua ei ole nyt ollut, joten ehkä minulla on jotain keltarauhashormonijuttua. En tiedä.



Minä otan nämä kuukausittaiset pettymykset raskaammin kuin mieheni. Hän on niin yltiöpositiivinen että jaksaa aina uskoa että seuraavassa kierrossa tärppää. Ja suoraan sanottuna hänelle ei olisi katastrofi vaikka esikoinen jäisi ainokaiseksi. Hän on kuitenkin suostunut tutkimuksiin, jos siihen päädytään. Onneksi niin. Mutta hän ei osaa oikein lohduttaa minua näinä päivinä kun olen mieli maassa. Minä tapaan vetäytyä ja olen hiljainen ja hän sitten ajattelee kai että antaa minun olla rauhassa. Ja niin sitten vetäydyn entistä enemmän ja murehdin vielä lisää.



Tulipas nyt sekavaa kirjoitusta. Tuolla vauvakuumepalstalla olen kauan pyörinyt, mutta tuntuu entistä raskaammalta pudota joka kuukausi niistä kuukausipinoista. Ei tahdo pää kestää sitä.



No eiköhän tämä olo tästä taas parissa päivässä vähän parane jahka uusi kierto pääsee kunnolla alkuun.



Hyvää loppukesää teille kaikille ja iloista mieltä



Koralli73 yk14 pyörähtämässä käyntiin

Muistan sut hyvin tuolta kuumeiluketjuista. Jaksat aina olla niin positiivinen ja tsempata muita. Toivottavasti teillä pian tärppäis *hali*



Mä kävin sit moikkaamassa sitä mun kaveria joka on just plussannu ja tuntu että se ymmärsi mua, eikä kauheesti hehkuttanut nopeeta plussausta vaan juteltiin siitä sen raskaudesta niinkuin mistä tahansa asiasta. Kiitos hänelle siitä.



Meil ois täs kuussa sinne tutkimuksiin meno, pelkäsin aluks et ois just menkat silloin mut tossa toissa kuussa stressasin menkkojen alkamista niin paljon kait, et kierto siirtyi viikolla...



Joku kyseli kuinka päästä näistä vauvauutisista ja muista yli, tai mitä muuta tekemistä keksii (oon tosi huono noiden nimimerkkien kans, anteeksi) niin mulla " henkireikä" on noi koirat. Eli mulla on tällä hetkellä 3 koiraa, joista yhden kans käyn näyttelyissä aika paljon ja haaveissa ois saada uusi pentu taloon ensi keväänä, saas nähdä toteutuuko tuo haave nopeammin kuin oma raskautuminen. Ja totta kai esikoinen vie oman aikansa ja ihanaa että on edes se.

pitkästä aikaa taas täällä, tai siis oon kyl käynyt lukemassa, mutten jotenkin oo saanut itteeni niskasta kiinni kirjoittamaan.



Meille ei kummempia, kp on vissiin jotain 10 ja 15 välillä, en oo viittiny ees kattoo, ei siitä kuitenkaan oo mitään apua... ja seuraavien menkkojen alkaessa varailen sitten aikaa taas polille, ja katotaan nyt vielä pari kiertoa noiden clomien avulla ja sitten jotain muuta, kiitos!



Muuta, mä aloitin nyt ke työt, ja on kuulkaa outoa käydä töissä ja viedä tuo pieni hoitoon, vaikka onkin jo 1½vee, niin silti on äidin pieni, vielä kauan... Mutta tuo työ kyllä tökkii pahemman kerran, tuntuu ettei oo mikään muuttunut sinä aikana, kun olin pois, 1v9kk... Mutta eiköhän siitäkin selviä, ajatuksena on kuitenkin että JOS joskus sais vielä olla kotona vauvan kanssa... tai sitten ei!



KORALLI " kiva" nähdä uusia tai siis vanhoja kuumeilu kavereita tuolta kuumeilupuolelta täällä kanssa... Toivon todella että saatte toisen pienen vielä joku päivä...



napero

... vaikka kakkosta on yritetty vasta vähän aikaa. Tyttö 12/06 sai alkunsa IVF:llä eli koeputkessa, ensin yritettiin luomusti 2 v. ja sitten tutkimuksissa ja hoidoissa vierähti vuosi ennen kuin tärppäs. Tyttö pian 8 kk ja kovasti kovasti jo toivon raskautuvani uudelleen. Ahdistaa ja pelottaa mitä on edessä... Lapsettomuuden syytä ei löytynyt minusta eikä miehestä, kaikki kunnossa ja ikääkin meillä nyt vasta 30 molemmilla. IVF:ssä huomattiin kuitenkin että siittiöt ei oikein kunnolla hedelömöitä munasoluja maljassa eli " koeputkessa" , 12 kypsää munasolua joista vain 2 hedelmöittyi ja lähti jakautumaan normaalisti. Taidan tänään soittaa tuonne Väestöliittoon ja varata ainakin keskusteluajan, tiedänpä sitten mitä on edessä, on jokin suunnitelma. Ovista olen testannut tässä kierrossa 8 päivää ilman viivaa, joten ei tainnut olla ovulaatiota ollenkaan - sekin vielä. Imetyksen takia menkat tosin tulleet vasta kaksi kertaa, joten ihan alkumetreillä tässä ollaan kakkosen yrityksessä.



Olettko miettineet sitä, kuinka vauvakuumeen luonne on muuttunut esikoisen saatuanne? Itsellä oli kyllä suuri toive saada vauva aiemminkin, mutta eihän siitä OIKEASTI tiennyt millaista se on. Nyt kun tietää miten IHANAA on olla raskaana, synnyttää ja pidellä omaa lasta sylissä, vauvakuumeeni on aivan toista luokkaa kuin ennen esikoisen syntymää. Paljon enemmän pelottaa ettei meille tule koskaan toista lasta.

tuosta kuumeilun luonteesta kommentoisin omalta osaltani sen verran, että meillä tausta on semmoinen, että...



Esikoiseni, 17 v, on ex-suhteestani, ja tyttäreni oli 3,5 v tavatessani tämän nykyisen mieheni.

Tyttäreni kaipasi kipeästi siskoa/veljeä, ja itkien itki, että " äiti, miksei meillekkin tuu vauvaa, kun kaikille kavereillekkin tulee sisko/veli?" :`(



Olin nuori (ja yh-äiti), ja nykyinen miehenikin oli nuori tavatessamme.

Silti tiesin, että tuossa on mies, jonka kanssa haluan perheen.

Mieheni tiesi, että haluaa minun kanssani perheen/lapsia joskus, mutta ei vuosiin ollut valmis isäksi :(

Itkin katkeria kyyneleitä vuosia, ja kinusin ja ruinasin, että " anna meille vauva" (en siis tarkoittanut vaan itseäni ja tytärtäni, vaan ihan miestänikin ;) )



Hyvää kannatti odottaa (vaikka tuskaisia nuo odotuksen odotuksen vuodet olivatkin)

4 kk:n yrittelyn jälkeen sai alkunsa keskimmäinen lapsemme (nyt 5 v poikamme), ja onnella ei ollut rajaa :)

Hääkellot kilkuttelivat meille, ja tyttäreni itki onnesta kuultuaan, että hänestä on tulossa isosisko.

12 v ikäerolla syntyi pikkuveikka, joka yhdisti perheemme, ja teki miehestäni isän :)



Mieheni puhui tuota poikaa odottaessamme, että " meille ei sitten tule enempää lapsia" ;O, mutta kappas....jälkitarkastuksessa tuumasi, että " kyllä lapsia voisi lisääkin tulla..." ;) , ja pian alkoi kolmannen yrittely ;)

Piinaavaa yrittelya piti 8 kk, ennenkuin tärppäsi, ja elimme taas niitä auvoisia odotuksen aikoja.

Ei tuntunut niin pahalta odotuksen odottelu, sillä olihan meidän kakkonen vasta 2 kk ikäinen aloitellessamme yrittelyä, ja vauvassa riitti puuhaa ja iloa :)

1 v 7 kk ikäerolla syntyi pikkuveli (nyt 3,5 v), ja olimme pitkään sitä mieltä, että " perheemme on nyt tässä, lisää lapsia emme halua" , mutta mutta...niin se vauvakuume vaan alkoi nostamaan päätään ;)

Olisin halunnut neljännen lapsen pienehköllä ikäerolla edellisiin, mutta pian 2 v yrittely on kyllä venyttänyt ikäeron jo aika isoksi :(

Olen jo välillä " pelotellut" ukkoani, että " jollei pian saa alkuansa vauva, niin käydään läpi hoidot, ja yritetään kahtaa sitten yhtä soittoa..." :D, mutta ukko empii ;)



Pelkäsin kovasti mielessäni, ettei innostu tähän neljännen yrittelyyn laisinkaan, mutta ihmeitä sattuu...niin hän vaan kuumeilee kanssani, yhtä kovan kuumeen kourissa ;)



Meillä tuo keskimmäinen kyselee jatkuvasti, että " äiti, eikö meille tuu enää vauvaa?" :(

Voih, kunpa pääsisin kertomaan hänelle ilouutista, että " rakas, kyllä meille tulee..." :), mutta tilanne kun on tämä, en osaa vastata oikein mitään " järkevää" .

Olen myöntänyt, että " äitikin kovasti toivoisi, mutta katsotaan, ehkä joskus..." , ja se on riittänyt aina vastaukseksi.



Sikäli on helpottavaa, että kun lapsia on kolme jo, ei juuri kukaan enää kysele, että " milloinkas teille tulee vauva?" , tai " meinaatteko vielä?" , pikemminkin ihmiset tuumaavat, että " ei heille enää tule lapsia" ;O

mm. anoppini tuumasi näin, yhdelle sukulaiselle :/

Hmm....olispa vaan niin ihana järisyttää anopinkin elämää ilmoittamalla, että " meille muuten tulee" :D , ja sitä suuremmalla ilolla sen tekisin, JOS hoitojen ansiosta tulokkaita oliskin vaikka kaksin kappalein ;) *olenko ilkeä?* ;)



En uskonut vauvakuumeen iskevän näin pahana enää, tässä iässä enkä tässä vaiheessa elämää, mutta tässä ollaan, eikä muuta voida.

Ei taida olla kuin yksi lääke tähän kuumeeseen, ja sen puolesta taistellaan.



He ketkä tietävät kuumeestamme, eivät kaikki ymmärrä, että joku voi toivoa neljättä lasta, tai vähättelevät mielipahaani liittyen tärpittömyyteen :(

Ja olenpa muutamalta lähisukulaiselta saanut tyrmääviä kommentteja, tyyliin " älkää hankkiko lisää lapsia" :`(



Lapsettomuusaiheisesta kirjallisuudesta minäkin olisin kiinnostunut, ja pitääkin kurkkia, josko kirjastosta löytyisi jotakin aiheeseen viittaavaa.



Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille toivottelen!

CalZal ja Napero79: muistan teidät molemmat noista vauvakuumepalstan kuukausipinoista, eli törmäilty on tosiaan aikaisemminkin. Kiitos lämpimistä sanoistanne. Toivon tärppionnea teillekin kovasti! (ja kaikille täällä tietysti!)



Itse soitin tänä aamuna aikaa työterveyslääkäriin, aika meni kyllä vajaan 3 viikon päähän. Aion kinuta, voisikohan hän antaa lähetteen labraan, että tutkittaisiin minulta kilpirauhasarvot (sopivia oireita vajaatoimintaan olisi jonkun verran) ja progesteroniarvot (tiputtelun takia). En tiedä suostuuko, ainakaan tuohon jälkimmäiseen, mutta kokeillaan nyt. Lapsettomuutta sinällään en kyllä taida mainita syyksi testeihin. Jos suostuu, niin saisin nuo labrat tehtyä ennen syyskuista gyneä, niin olisi jotain faktaa valmiina.



Oulun väestöliitosta tilasin esitteitä lapsettomuushoidoista, nekin tulevat varmaan parin päivän sisällä.



Jospa nämä tutkimukset nyt tästä lähtisivät eteenpäin, muutakaan ei nyt voi. En usko luomutärppiin enää, kun ei vuodessa mitään tapahtunut, ei edes nk. kemiallista raskautta tietääkseni.



Ainakin on huojentunut olo siinä mielessä, että nyt tohdin ruveta selvittämään tätä. Jossain vaiheessa oli sellainen tunne, etten halua tutkimuksiin, etten halua tietää mistään vioista. Mutta silloin kai ajattelin että tärppi ehkä kumminkin joskus tulisi, vaikka hieman myöhemmin. Jos tässä olisikin muutaman vuoden nuorempi, niin voisin odottaa, mutta ei enää.



mooa sanoi varsin osuvasti. Nyt kun tietää sen mitä se vauva-aika on ja raskaus ja imetys jne, niin sitä osaa kaivata niin palavasti. Lapsi on tietysti tärkein,mutta minulla se on aika kokonaisvaltainen asia, haluaisin kokea vielä raskauden ja imetyksenkin, eli adoptio ei niinkään ole käynyt mielessäni (ainakaan vielä).



Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!



Koralli