Sekundääristen kesäkuulumisia!
Heissan!
Kesäkuu jo menossa pitkällä ja loma lähestyy! Onko moni teistä jo kesälomista nauttimassa? Mitä muuta kuuluu? En huomannut " lähistöllä" meidän pinoa.
Tänne suuntaan ei kuulu mitään uutta, vaan sitä jo hyvin tuttua. Menkat olivat ja menivät, taas kerran... Onko teillä kovia pms-vaivoja? Mulla alkaa aina viikko oviksen jälkeen rinnat kipeytymään, päänsäryt, huonotuulisuus, naama alkaa kukkia jne. Eli ei voi koskaan erehtyä menkoista! Tällä kertaa v.....sta lisäsi se, että työkaverini synnytti toisen lapsensa.
Välillä ietin, pitäiskö vaan aloittaa jokin ehkäisyn käyttö. Olisi ehkä henkisesti helpompaa, kun ei tarvitsisi elätellä toivoa ja pettyä joka kuukausi. Gynelläkään en jaksa enää juosta, niihinkin olen jo riittävästi tuhlannut rahaa. Voi olla, että jonkilainen " lisääntymiskileto" tänään tuleekin, kun menen ihotautilääkärille. On alkanut ärsyttää tuo nuoruusvuosilta palannut akne. Saa nähdä, mitä tököttiä lääkäri siihen määrää.
Mutta nyt valmistautumaan lääkärille lähtöön!
Aurinkoista kesää kaikille sekundoille ja toivottvasti plussarikasta kesää myöskin!
Kommentit (116)
Toisen yritystä takana jo kohta 3 v. Tuloksena 1 keskenmeno. Yksi kaveri vasta soitti, että toinen tulossa. Vaikea iloita, vaikka toki onnittelin.
Onhan meillä 1 ihana lapsi, totta kai iloitsemme hänestä ja olemme kiitollisia. Mutta surettaa varsinkin lapsen puolesta. Hän on alkanut pitämään nallea pikkuveljenään. Olin toivonut suurempaa perhettä, jossa on paljon hälinää.
Suru on kaverina lähes päivittäin.
Eka lapsi meillä on luomusti tullut. Nyt ollaan lapsettomuushoitojonossa. Saa nähdä miten käy. Seuraavaksi mennään varmaan adoptiojonoon jos hoidot ei onnistu.
Mukavaa kesää kaikille!!!
t. Siina
Koetetaan silti jaksaa iloita kesästä.
Rutistus sinulle Pörrö.
Hei!
Yritin etsiä esittelypinoa teille, mahtaako semmoista olla? ;)
Huolitteko mukaan keskustelemaan? ;)
Täällä yksi pian 35 v mamma, jolla kolme lasta (yksi teinityttö sekä 3 v ja pian 5 v pojat), ja neljännen yrittely aloitettiin pian 2 v sitten :(
Ei ole tuottanut tulosta :(
Lapsettomuuden hoitoon perehtyneen gynen luona käyty, kaikki vaikutti olevan ok mulla.
Miestä on tutkittu, hänellä myös tilanne ok.
Vauvaa ei vaan kuulu :(
Keltarauhashormoonia (Lugesteronia) olen käyttänyt, ja yhdessä kierrossa Clomeja (hienosti kehittyi rakkulat, mutta ei tulosta siltikään).
Syksyllä kokeillaan inseminaatiota, ellei tulosta sitä ennen tuu.
Meillä pojat kovasti kaipaisivat vauvaa, pikkusiskoa kovasti toivoisivat :)
Lähipiiri ei valtaosinkaan ymmärrä vauvankaipuutamme :(
Välillä pidimme puolen vuoden yrittelytauon, teki tosi hyvää niin mielelle kuin kropallekkin pitää hormooniton kausi, vailla yrittämisen painetta, niin ristiriitaista kun olikin käyttää kondomia tuon ajan.
Lämpimiä kesäpäiviä ja plussatuulia toivotellen,
Muumimamma-72
Täällä ollaan jo hieman paremmalla mielellä kuin viime viikolla, ainakin toistaiseksi. Johtuu kai siitä, kun lähestytään taas ovisaikaa.
Kyllä täällä on välillä ollut sekundääristen oma pino, mutta ei mitenkään säännöllisesti! Kiva, kun vastailitte ja kirjoittelitte! Vaihdetaan vaan jatkossakin kuulumisia!
Meilläkin siis yritystä jo yli kolme vuotta ja tuloksena yksi tuulimunaraskaus (siitäkin jo 2,5 v. aikaa). Esikoisen kannalta tosiaankin surullista. Meillä ei pidetä nallea pikkusisarena, vaan lemmikkieläintä... :(.
Ja kurjaa on, kun tunnen tuottavani pettymyksen omille vanhemmilleni ja miehen vanhemmille. Kummatkin vihjailevat tämän tästä, että koskas tytöstä tulee isosisko jne. Samoin työkaverit vihjailevat tai tuijottelevat vatsanseutua... Ei ole helppoa, ei.
Ovisaika siis lähenee. Eipä olla juurikaan peuhailtu makuukammarissa. Itse välttelen jo niitä tilanteita. Ei jaksa yrittää, ettei tarvitse turhaan toivoa. Pahaltahan se kuulostaa, kun sanotaan, että jos ei ole toivoa, niin ei ole mitään. Ehkä joku päivä taas jaksan uskoa, että meillekin vielä tulee toinen ihana nyytti. Mutta nyt yritän keskittyä siihen jo olemassa olevaan lapseen ja nauttia hänestä!
Aurinkoista (toivottavasti) juhannusta kaikille sekundäärisille!
Kuulumisiin! Ja muutenkin hyvää kesää!
Heipä vaan mahtuuko yksi onneton joukkoon. On se vaan katsottava totuutta silmiin ja todettava, että lapsettomia sitä ollaan vaikkakin sekundäärisiä. Meillä siis tyttö 04 syntynyt ja siitä lähtien toivottu ja yritetty toista eli yli 2,5 vuotta. Eikä siinä ajassa tärpin tärppiä tai onnekkaammin ollaan sentään säästytty keskenmenoilta. Clomit ja Pregnyllit tuli kokeiltua, koska ilman muuta oletettiin vian olevan mussa, koska yksi lapsi jo on. Kun sit viimein mies meni testiin niin sieltähän se vika sit löytyi. Se oli kyllä todella musertavaa, meillä ei ole juuri minkäänlaisia mahdollisuuksia tulla luomusti raskaaksi ja silti sitä toivoo joka saamarin kuukausi. Kyllä pitää ihmisen olla tyhmä.
Tällä hetkellä odotellaan, että lapsettomuuspolin kesätauko loppuu ja päästään hoitoon. Mies kävi just uudessa testissä ja tilanne oli entistäkin huonompi ja nyt huolestuttaa et onko siitä hoidostakaan mitään apua.
Elämää ei todellakaan helpota se, että koko muu maailma on raskaana. Katkeraksi sitä vaan tulee, vaikka kuinka yrittäis taistella sitä vastaan. Tässä vaiheessa mä en enää jaksa iloita muiden raskausuutisista, kyllä se itku tulee.
Pakko silti yrittää uskoa, että meidänkin aika vielä tulee.
Aurinkoiset päivät onneks piristää mieltä, joten niitä lisää kaikille.
lekkäkerttu
Täällä myös yksi sekundäärisesti lapseton. Minulla on pcos. Meillä ensimmäistä (nyt 4,5-vuotiasta poikaa) yriettiin kolme vuotta, joista kaksi oltiin hoidoissa. Muutama iui tehtiin, mutta poika lähti alulle clomeilla sitten kuitenkin. Tyttöä (nyt 2v10kk) yritettiin myös clomeilla, joilla lähti alulle raskaus. Siitä lähtien ollaan oltu ilman ehkäisyä, vailla tulosta:( Tammikuussa menin gynelle ja aloitettiin clomit. Niitä söin 5kk, ei tulosta. Toukokuussa aloitettiin Puregon pistokset 50 yks. päivässä, ei tulosta. Viime tiistaina annos nostettiin 75yks. päivässä ja äsken tulin juuri ultrasta, ei tulosta:' ( Kaiken lisäksi hoidot keskeytettiin nyt 3 kierron ajaksi! Haluavat nyt mitatat fsh-horminin ja sitten 3 menkkojen jälkeen aloitetaan taas pistokset.
Olen aivan rikki tällä hetkellä. Paras ystäväni sai eilen pojan (meillä on samanikäiset lapset muutoin), ja häntä oli tarkoitus ultran jälkeen mennä katsomaan. En vain kyennyt. Yritin kasata itseäni vain sen verran, että pystyisin ajamaan kotiin. Lääkäri oli tosi tyly, sanoi vain minulle, että ei tätä kannata surra, sillä minulla on jo kaksi lasta ja jollakulla ei ole lapsia lainkaan. Niinpä niin, ei se kauheasti tässä surussa lohduta:(
Ja tämäkin tulisi mieluusti mukaan tähän poppooseen..
Ajatuksenne kuulostavat ja vaikuttavat liiankin tutuilta - olen koko viikonlopun ajatellut itseäni jokseenkin epänormaaliksi - en jaksa iloita yhdestäkään vauvauutisesta, yhdestäkään raskausuutisesta enkä yhtään mistään mikä pieniin vauvoihin liittyy - niin täynnä olen tätä omaa surkeuttani..koskaan en näin katkeraksi olisi itseäni tunnustanut..vaan tutkimaton on ihmisen mieli - raivostuttavaa...
Meillä siis nyt reilun kaksi vuotias pikkuneiti - sai alkunsa iui:llä - viime vuonna niitä tehtiin neljä - eikä mitään tulosta. Nyt odotellaan että päästäisiin koeputkihoitoihin, sekin sitten edessä joskus syksyllä..
kaikki ne tuttavat ja ystävät jotka odottivat samaan aikaan esikoistaan, ovat jo saaneet toisen tai sitten odottavat toistaan... ellei jopa kolmatta...en ymmärrä yhtään, miksi ihmeessä itselle ei voi käydä mitään positiivista - menetin työpaikkanikin tässä alku vuodesta..tuntuu että koko maailma sotii meitä vastaan..mikään ei mene hyvin ja kaikilla muilla menee..
Anteeksi tämä purnaus - tämä palsta vain tuntui niin omalta - jotain lohtua siitä että saa samassa tilanteessa kamppailevien kanssa vaihdella ajatuksia :) ei ne ymmärrä jotka eivät samassa tilanteessa ole - meillähän on jo yksi lapsi...iltalehdessä oli menneellä viikolla juttu lapsettomuudesta ja myös sekundäärisestä - että sekin on vaikea asia..jota monet ei lapsettomat vähättelee..en ottanut esikoisen odottamista ennen tätä asiaa näin vakavasti - nyt kun tietää mitä se on ja mitä voisi olla - en pysty ajattelemaankaan että se ei välttämättä edes koskaan onnistu...
Kukahan se oli kun " pohti" pillerien aloitusta :) se voisikin olla hyvä ketutuksen laskia - ei ainakaan tarvitsisi jokaikinen kuukausi pettyä ja menkatkin olisi säännölliset :)
Kiitos jos jaksoitte lukea tätä sekavaa tekstiä - on ollut pirun vaikea viikonloppu..
Tsemppiä ja jaksamista meille :)
-W-
Onpa kiva, että pinoomme on tullut " eloa" , vaikkakin eipä ole järin lohduttavaa, että meitä on useita, jotka suremme samaa asiaa :(
Itse tunnustan, että aiemmin olen ollut positiivisempi ihminen kaikkinensa, ja haluaisin sitä yhäkin olla.
Tämä vauva-juttu vaan on niin " haavoittava" ja vaikea, että tunnen olevani välillä aika " hukassa" tunteitteni kanssa...seikkaillen toivon ja epätoivon välimaastossa.
Toisina päivinä mietin, että `hyvä näinkin, mutta kiva jos se yksi lapsi vielä olisi eloamme ilahduttamassa`, toisena päivänä tulee valtava epätoivo tyyliin `ei sitä vauvaa koskaan tule` ja joinakin hetkinä jaksan uskoa siihen, että `kyllä me vielä sen vauvan saamme`.
Välillä olen ihan kiukkuinen itselleni, että annoin itselleni edes " luvan" kuumeilla vauvaa, niin paljon on joutunut toivomaan ja pettymään kuukausi toisensa jälkeen :(
Joskus jopa mietin, että lopetetaan koko yrittäminen :(
Ei oo helppoa ei :(
Vielä tähän lisäksi ärsyttää joittenkin vähättelevä asenne, että " älkää surko, kyllähän teillä jo lapsia on..." :/ *argh*
En vähättele laisinkaan täysin lapsettomien tuskaa, mutta...toisekseen väitän, että `toisaalta, me joilla on edes yksi lapsi, tiedämme konkreettisesti sen, mitä elo ja ilo lapsesta on, sitä ei voi täysin samoin tietää täysin lapseton ihminen...`.
Meillä tuskaa ei lievitä yhtään se, että meidän lapsukaiset kovasti kaipaavat vauvaa perheeseemme :(
Liikuttavaahan se on, kun kirjoista lukevat ja katsovat vauvojen kuvia, ja tuumaavat, että " mekin haluamme" ;) , mutta mutta... toisekseen, nuo liikuttavat kommentit kyllä samoiten repivät sieluni riekaleiksi :`(
Osaan olla iloinen toistenkin odotuksista, vaikkakin kyllä raskausuutisten kuuleminen tietyillä hetkillä riipaisee syvältä sielusta, tulee tunne, että `miksei meillekkin` :(
Toki suon toisille lapsia, ei heidän lapsensa mitään multa/meiltä pois ole, ja välillä roimin itseäni miten saatan edes itkeä toisen kertoessa odotuksestaan.
Joskus vaan jotkut asiat ärsyttävät suunnattomasti....
Itseäni ärsyttää suunnattomasti muutaman (sekundäärisesti lapsettomuutta kärsineen myöskin, tämä OUTO yhteensattuma tämän tilanteen kanssa...) tutun tyyli, jolla odotusuutisen kertoivat :(
Siitä syystä, että oletan heidän tietävän/tajuavan, miltä musta tuntuu, kun TIETÄVÄT, että meillä pitkä yrittely takana, ja sitten tyyli millä uutisen ulos kakistavat...tuntuu pöyristyttävältä (en viitsi kertoa tässä tapoja, etten tule tunnistetuksi, tai he).
Kaikille saman surun kanssa painiskelevan kanssa haluan toivottaa kaikesta huolimatta IHANAISTA KESÄÄ! :)
Voimia ja jaksamista kaikille teille/meille!
Heinäkuu jo käynnissä, nopeasti menee aika... Mukavaa saada lisää ajatuksen vaihtajia mukaan, vaikkei tätä surua kenellekään soisi!
Lekkäkerttu: Saanko udella, mikä miehesi tuloksissa " mättää" ? Meilläkin vika miehessä. Itsekin kokeilin monta kiertoa clomeja ja oli puhetta myös pregnylistä, mutta sitä en ehtinyt kokeilla. Miehelläni on siittiöitä melko vähän, 97% epämuodostuneita, suurin osa kuolleita tai paikallaan pyöriviä, vain vähän hitaasti liikkuvia, lisäksi spermavasta-aineita, eli sperma hyytyy hyvin nopeasti... Näyte otettu vain kerran ja siitäkin jo aikaa yli 6 kk. Voi olla, että tilanne mennyt enstistä huonommaksi.
Onneksi on loma. Saa vähän irtautua työkuvioista ja niistä sielläkin pyörivistä vauvamahoista. Viimeksi meinasi itku tulla, kun eräs työkaveri kävi näyttämässä vauvaansa.
Tällä viikolla taas alkaa menkat, en jaksa enää edes kuvitella " entä, jos ei alakaan" ... Eräälle hyvälle ystävälleni itkin tätä kerran ja sanoin, etten jaksa enää toivoa. Hän yritti tsempata, ettei kannata luovuttaa, kun nuoriakin vielä ollaan jne. Mutta ehkä pitää vaan kuunnella sisäistä ääntään ja uskoa, ettei meille enempää lapsia tule. Heitin yhtenä päivänä tuttipullojakin pois. Lapseni oli leikkinyt niillä ja minun piti tiskata ne. Mutta sitten ajattelin, miksi turhaan, eihän niille enää käyttäjää tule. Surullista, mutta totta. Pakko kai vaan alkaa hyväksyä tämä, vaikka kipeää tekee.
Iloisempaa kesää muille! Ja kuulumisiin taas!
Tuntuu kuitenkin, että aika matelee syksyä odotellessa. Kun pääsis jo hoitoon ja olis oikea mahdollisuus vauvan saamiseen.
Pörrö79: Myöskin minun miehellä on vähän siittiöitä. Ekassa näytteessä 99% on epämuodostuneita, 10% sentään nopeasti eteneviä, mutta 70% paikallaan tai kokonaan liikkumattomia. Toisessa näytteessä määrä on edelleen pienentynyt, osaa kokeista ei voitu tehdä siittiöiden vähyyden vuoksi, nopeasti eteneviä 0% ja liikkumattomia 60% ja hitaita sit 40%. Näillä eväillä tuskin tullaan luomusti raskaaks. Silti meinaan alkaa kuvitteleen olemattomia kun on jo kp32. Tosin mulla on ollu pidempiäkin kiertoja. Menkkaoireita on pilvinpimein ja silti sitä toivoo. Meidän tyttö on aikanaan saanut alkunsa luomusti vaan 6kk yrittämisen jälkeen. Välillä sitä ajattelee, että ehkä meille on suotu yksi ihme ja lisää ei ole tulossa.
Mäkin oon pitänyt itseäni huonona ihmisenä, kun en jaksa iloita toisten vauvauutisista. Nyt olen viime aikoina ajatellut, että rajansa se on ihmisen sietokyvylläkin. Eräs tuttavani on taas raskaana vahingossa. Hän on saanut jo yhden lapsen, joka myöskin oli vahinko meidän yrityksen aikana ja odottaa nyt toista. Hänellä on muutenkin jo suurperhe. Minusta se on vaan niin väärin, että heille tulee miljoonas ja me ei saada toista. Ja tottakai uutista ei olisi voinut loukkaavammin kertoa. En ole pystynyt edes onnittelemaan.
Minä olen mennyt astetta pidemmällä ja myynyt jo lähes kaikki vauvatavarat. Vaunut ja imetystyyny etsii vielä uutta kotia. Ja jotain pientä on vielä jossain hyvässä jemmassa. Mitä minä niitä säilön, kun ne vaan ahdistaa ja muistuttaa siitä mitä ei ole eikä ehkä tule koskaan. Saapahan sitten ostaa uutta uudelle vauvalle.
Olis joo ihana olla se positiivisempi ihminen, joka joskus on ollu. Jotenkin se vaan ei luonnistu tämän kaiken tuskan kanssa.
lekkäkerttu
Täällä yksi sekunda lisää seuraanne. Palaan häntä koipien välissä tuolta odotus puolelta =( sain keskenmenon kolme viikkoa sitten (12.6 syntyi pienen pieni enkeli-vauvamme) rv:lla 16, laskettu aika olisi ollut marraskuun lopulla. Tämä raskaus sai alkunsa IUI:sta 2-vuoden yrityksen jälkeen.
Taustoja lyhyesti: Meillä vikana minun pcos joten en ovuloi luomusti ja kuukautisetkin tulevat vain lääkkeillä. Perheeseemme kuuluu minun ja mieheni lisäksi kaksi poikaa jotka ovat myös saaneet alkunsa hoitojen avulla (tosin meillä ei ole mitään rankkoja hoitoja ollut). Esikoinen (6v) sai alkunsa 2-vuoden yrityksen jälkeen clomeilla. Kuopus (3v) onnistui ensimmäisestä IUI:sta 2-vuoden yrityksen jälkeen, alkuun kokeilimme kuopustakin pelkillä clomeilla mutta tulokseksi saimme 3 keskenmenoa (rv:lla 11, 7 ja 6 ) joten sitten kokeilimme inssiä. Nyt sitten tuli tämä neljäs keskenmeno rv16.
Teidän tuntemuksenne kuulostavat liiankin tutuilta, toivotaan että me kaikki vielä saisimme sen oman pienen nyytin =)
Vielä en tiedä että milloin uskallamme aloittaa uudelleen hoidot ja että uskallammeko enää ylipäätään yrittää kun pelottaa jo nyt että entäs jos taas sitten menee kesken..No, antaa nyt vielä ajan kulua ja " haavojen" parantua kun niin vähän aikaa vasta kulunut keskenmenosta ja katsotaan mitä syksy tuo tullessaan.
Tsemppiä meille kaikille!
Tai voi olla että oon jo aikaisemmin ilmoittautunut, mutten enää muista¿
Teidän jutut kun vaan kuulostaa niin tutuilta itsellekin. Välillä katselee niin ¿vihaisena¿ vauvamahoja, ja ihan pieniä vauvoja, ja ajattelee ettei kenties koskaan enää saa sitä kokea... Ja sitten kun tulee vauva-/odotusilmoituksia, niin paha mielihän siitä vaan tulee.
Kerronpa nyt tähän väliin meistä, meillä on siis 1v5kk vanha poika, joka sai alkunsa clomeilla. Ennen häntä yritystä oli takana kolme piiiitkää vuotta ja yksi km vuonna 2002. perheeseemme kuuluu myös kaksi koirusta, jotka olivatkin ¿vauvojamme¿ tuon lapsettomuuden ajan.
Lauantaina viimeksi sain maistaa noita tunteita... Oltiin ystäviemme häissä, ja siellä erään ¿kaverin¿ mies tuli meiltä kyselemään, että koskas meille tulee lapsia lisää... Mulla vaan meni totaalisesti hermot, ja vastasin, että kaikille ei lapsien saanti ole vaan niin helppoa! Heillä itsellään on vajaa 2vee ja neljän kuukauden ikäiset lapset! Johan hiljeni!!!
Ja muutama muukin on tässä sanonut, että olisi se vaan niin kiva nähdä teillä useampi lapsi, niinpä! Eräs ystäväni kertoi (tietää että meille ei niin helpolla tule lapsia) että heillä kesti pitkään ennenkuin toinen lapsi ilmoitti tulostaan, toinen täyttää 2 ja toinen on puolivuotias, että joopa joo...
Ihana kuulla että täällä on muitakin jotka haaveilevat useammasta lapsesta, itse olen haaveillut neljästä (tai niinkuin ennen sanoin, että niin monta lasta saa tulla kun on tullakseen...) Mutta nyt on haaveissa kolme lasta... tai no ensiksi jos saisi sen pikkukakkosenkin.
Ja meillä kanssa päästään vasta aloittelemaan syksyllä, tai siis jatkamaan hoitoja, kun poli aukeaa 1.8.
Joo, mutta tässä nyt alkuun höpinöitä, jatkan mieluusti joukossanne, jos siis sopii kaikille...
napero
Meillä on 2,5-vuotias neiti ja nyt ollaan oltu ilman ehkäisyä puoli vuotta. Se on sinällään lyhyt aika, mutta koska esikoinen antoi odottaa itseään kaksi vuotta, tuntuu NIIN epäreilulta että tässä sitä taas ollaan kuukaudesta toiseen. Luomusti neiti kuitenkin saatiin aikaan.
Välillä on olo, että otetaan ehkäisy käyttöön, se kuukautisten alkaminen kerran kuussa on niin masentavaa, ettei mitään väliä. Olen jopa miettiny, että pitäisköhän mennä tästä asiasta jollekin ulkopuoliselle juttelemaan, ettei vallan tule hulluksi.
Ja tokihan meidänkin kavereilla lapset ovat tulleet suht helposti ja suurin piirtein niihin elämänvaiheisiin, kuin ovat itse halunneet. Meiltä ei kuitenkaan kukaan kysele pikkukakkosta, koska esikoisen yrittäminen kerrottiin taannoin kaikille. Sen verran ovat oppineet.
Minulla on ollut monta vuotta jo endoepäily, viimeksi gyne sanoi että varmaan mulla ainakin lievä endo on. Lisäksi mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Miehellä tutkittiin aikoinaan simpat ja niissä oli vähän häikkää eli niitä oli viisinkertainen määrä normaaliin verrattuna. Liikkuvat siis aika harvakseltaan, kun niitä on niin paljon. Luomuraskaus on kuitenkin mahdollinen.
Tämän asian kanssa on vaan elettävä, vaikka vauvakuume jyllää tällä hetkellä hirmu kovana. Mies jaksaa olla positiivinen, itse ei aina. Oli kuitenkin " ihana" lukea teidän muiden ajatuksia ja kokemuksia. Halaukset ja tsempit meille kaikille!
Jiffi
Onkohan väärin sanoa että " ihanaa" , että täältä löytyy muitakin joilla on samanlaisia tuntemuksia. Meillä tyttö12/05 ja toista koitettu 10/06. Torvet todettiin tukkeutuneiksi tammikuussa ja laparoskopiassa olin toukokuussa. Torvet saatiin auki ja eka inssi tehtii heti kesäkuussa. Negahan siitä pätkähti ja nyt siellä vietetään kesälomia. Mulla on oviksen kanssa myös häiriöitä ja clomeja on siihen vaivaan mullakin. Tyttöä tehtiin 2v ja suht samoin konstein kuin nytkin. Lugesteronia sain silloin tosin tiputteluun ja toisesta inssistä tärppäs...
Mutta syy miksi rupesin näitä lapsettomuus sivuja vilkuilemaan on se, että tuntuu ettei kukaan ymmärrä! Kaverin kanssa alettiin samoihin aikoihin toista yrittämään ja laskettu aika on hällä syyskuussa. Olen onnellinen ja en ole ja poden huonoa omaatuntoa. Olen katkera ja poden siitä huonoa omaatuntoa. Anoppi vihjailee toisesta lapsesta ja viimein jo vähän tiuskaisin siitä takaisin ja sekin harmittaa.
Tuntuu jotenkin, ettei toista lasta ole " lupa" odottaa yhtä kiihkeästi kuin ensimmäistä, koska monet sanovat että onhan teillä jo yksi ja noin pienikin vielä. Sitten alan miettiä että olenkohan ihan hassu kun en osaa nauttia lapsestani ja olla onnellinen siitä mitä meillä on ja poden siitäkin huonoa omaatuntoa. Aargh! Kauhea kierre...
Olen onnellinen, mutta kaipaan silti lisää lapsia!! Kavereiden kanssa asiasta on puhuttu paljonkin. Olen tälle raskaana olevalle kaverille sanonut monta kertaa, että voin olla hänen raskautensa aikana monta kertaa surullinen ja vähän kateellinenkin, enkä jaksaisi siitä aina puhua. Mutta jossain kaiken sen alapuolella olen aidosti iloinen siitä pienestä viattomasta ihmeestä.
Huomaan olevani melko " normaali" tunteideni kanssa kun löysin tämän pinon. Kiitos siitä se jotenkin helpottaa!
Meillä onkin jo kaksi lasta joista molemmat enemmän tai vähemmän työn takana.Meillä vika on minun epäsäännöllisissä ja suureksi osaksi toimimattomissa kierroissa yhdistettynä miehen heikkoihin siittiöihin.
Esikoinen 4v sai alkunsa vain clomeilla mutta toista yritettiin pari vuotta.Lopulta onnistui Puregonin piikittelyllä, jossa annokset olivat suht suuret.
Meillä kolmas lapsi ei ole vielä ajankohtainen mutta joskus olisi toiveissa.Haikealta vain tuntuu ajatus siitä, ettei meillä välttämättä saada enää vauvoja, ainakaan kotikonstein.Tämän lääkäritkin ovat jo todenneet joten luomuvauvaa meille tuskin koskaan tulee.No, onneksi on eri hormoneja:)
Hankalan tilanteen eteen jouduin jokin aika sitten kun todella läheinen ystäväni päätyi aborttiin.Itse mietin tulenko koskaan raskaaksi ja läheinen ihminen tulee niin helposti raskaaksi että abortti on ainoa vaihtoehto.Voitte varmaan kuvitella miten vaikealta tilanne tuntui!
Joka tapauksessa aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!Lohduttavaa kuulla että meitä on muitakin joilla on lapsia mutta jotka ovat " henkisesti" lapsettomia...
Odottavan aika on todella pitkä. Minkä takia lapsettomuusklinikoilla pitää olla joku typerä kesätauko?! Ei vaan jaksaisi enää odottaa tässä on jo niin kauan toivottu sitä toista lasta, että pari kuukautta lisää tuntuu niin epäreilulta.
Kurja lukea miten paljon meitä täällä palstailee. Kuitenkin kiva, että joku ymmärtää mitä itse käy läpi. Tuntee samaa tuskaa, surua ja epätoivoa. Miten sitä pitää itseään huonona ihmisenä, kun ei pysty iloitsemaan toisten raskausuutisista.
Vitsit mua alkaa tympiin itteni kun ei oo mitään positiivista kirjotettavaa. Onhan mulla sentään yksi ihana lapsi, mutta kun se ei riitä, vaikka hänestä todella onnellinen olenkin.
Täytyy varmaan yrittää puuhata vielä enemmän, ettei koko ajan miettis näitä juttuja. Helpommin sanottu kun tehty.
Aurinkoisia päiviä odotellen
lekkäkerttu
Taas uusia keskustelijoita :) Hyvä huomata, ettei ole yksin näiden ajatustensa kanssa, ja erityisesti se, ettei ole ihan " outo" ja kamala, kun on välillä niin kateellinen ja katkera muiden odotusajoista jne.
Täällä elellään kp 2... Kierto sitten venahtikin taas 34-mittaiseksi. Tuo on mulle tyypillistä, että kierrot välillä heittelevät. Söin joku aika takaperin terolutteja 3 kk ja luulin, että niillä olisi hieman pitempiaikainen vaikutus, kuin vain neljä kiertoa (jotka siis olivat kaikki tasan kp 29). No, aknen ne saivat puhkeamaan taas päälle, eipä kai niistäkään pillereistä muuta " iloa" ollut.
Onneksi on vielä melkein pari viikkoa lomaa jäljellä. Lomalle voisin mieluusti jäädäkin, tekemistä riittäisi hyvin. Onneksi pitäisi tulla hyvä sienisato tänä vuonna! Sienestäminen ja metsässä liikuskelu on ihanaa!
Toisaalta töihin paluu pelottaakin. Eräs työtoverini on raskaana, eikä ole vielä kertonut muille kuin minulle. No, kertoo varmasti kun kriittiset 12 viikkoa tulee täytee ja sitten en tiedä, kestänkö olla kahvihuoneessa muiden kaakattavien ja vauvamasua ihastelevien kanssa, mutta toisaalta en kehtaa joka kerta lähteä poiskaan tai vältellä tilanteita...
Mutta onneksi vielä muutama viikko armonaikaa!
Aurinkoista kesän jatkoa ja kuulumisiin!
On jotenkin tosi lohduttavaa lukea, kuinka moni meistä tuntee samaa tuskaa kun näkee vauvamasuja ja vauvoja. Meidän lähipiirissä vauvoja tuntuu satelevan ja jokainen uusi vauvauutinen on kuin puukkoa väännettäisi rinnassa. En sitä odottaville ystävilleni näytä, mutta sydän hajoaa aina tuhansiksi pirstaleiksi kun ystäväni kertovat raskausvaivoistaan, puhumattakaan sitä, kun menin katsomaan parhaimman ystäväni - ystäväni, jonka kanssa minulla on 2 saman ikäistä lasta, esikoinen ja kuopus - kolmatta lasta. Me aloimme yrittämään tosissamme samaan aikaan, ystäväni on nyt onnellinen kolmen lapsen äiti.
Kesäkuisen lääkärin kommentti " ole onnellinen noista kahdesta äläkä tätä sure" jäytää minua edelleen. Olenhan minä onnellinen, niin onnellinen kuin vaan voi olla! Mutta nyt minä tiedän, oikeasti tiedän, mitä tyhjä sylini huutaa. Millaista on saada se kaksi viivaa tikkuun, millaista on tuntea potkut masussa ja miten ihanalta vastasyntynyt tuoksuu...Sitä ei voinut kuvitellakaan, miten ihanaa se on, silloin kun mekin esikoista hoitojen avulla yritettiin. Nyt sen tietää, ja sitä enemmän se vain koskee...
Toivon sydämestäni, että me kaikki saamme tänä vuonna plussan.
Täällä aloitetaan clomikuuri tänään. Jos kaikki menee hyvin elokuun alussa olisi toisen inssin paikka. Ja siittä sitten ne pirskatin piiiitkäää pari viikkosta ennen tuloksia! Onneksi on tuo tyttö pitämässä ajatuksia vähän muussakin kuin vauvassa.
Odottavan kaverin kanssa juteltiin vaatteista jotka hän ottaa sairaalaan mukaan. Vitsit miten tuli mieleen oma sairaalassa olo aika, se vauvan tuoksu, ensi imetykset, miten pienimpäänkin ääneen heräsi, ekat vaipan vaihdot, se kun isi tuli meitä katsomaan ja tuoreet iso vanhemmat ja miten jännitti kotiin lähteminen. Niisk! Ja mustakin tuntuu, että kun sen tietää mitä se on, niin sitä haluaa( jos mahdollista) vieläkin enempi!
Kurjaa saada toisilta kommentteja tyyliin nauti, kun sulla on jo lapsia. Ja vielä lääkäriltä. Jos tuntuu että lapsi puuttuu, niin mulla ainakin on sellainen, miten sen saisin sanotuksi, sellainen vajaa olo! Olen haaveillut kolmesta lapsesta ja kun mies sanoi tytön jälkeen ettei ole varma haluaako enempi lapsia menin melkein paniikkiin. Olin onnellinen yhdestä mutta niin paljon jäisi puuttumaan. Nyt kuitenkin yhdessä haluaisimme toisen ja mies pettyy yhtä lailla kuin minäkin joka kerta kun vuoto alkaa...
No, nyt pitää taas lopetella. Ei voi muuta kun odottaa mitä tapahtuu! Mukavaa heinäkuun loppua kaikille!
Lyhyesti...
Itku ei ole taaskaan kaukana. Sain juuri kuulla parhaan ystäväni olevan raskaana. Hyvä heille, mutta itse en kestä katsella toisen onnea sivusta. Pakko jaksaa ja kotona sitten itkeä...