Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kuka puolustaisi äitiä?

Vierailija
10.11.2026 |

Leena Sorvalin kirja. Lukekaahan te jotka käytte terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista.

Kommentit (2003)

Vierailija
1761/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Ehkä kyse on siitä, että jos on joutunut aina aistimaan mitä voi sanoa tai ei, pokkuroimaan tai luovimaan, sitä on alkanut jo pitää kunnioittamisena tai tapana huomioida. 

Niin, muta olisi ihan kauheaa, jos äitinitai anoppini ei olisi kiinnostunut minun asioistani. Miksi minä olisin siinä tapauksessa kiinnostunut heidän asioistaan myöskään? 

Äiti ja anoppi pitäköön tapaamisten fokuksen sinussa jotta olet tyytyväinen. Unohtakoot naakkansa ja terveyskeskukset.

Ei tietenkään fokus ole vain toisessa. Jaettu fokus tietenkin. 

Enemmän kuitenkin nuoremmassa koska naakat ja selma-tädit on niin tyhmiä juttuja.

No eivät ole. Kummallista että edes haet tollaista tilannetta nyt. 

Tuohan on yleinen valitus, pitäis taas jaksaa pari tuntia kuunnella sairauksista, sukulaisista, naakoista. Ei mitään kultturellista keskustelua eikä kiinnostusta miten vaativassa työssäni näen asioiden olevan.

Myös perheväkivalta on yleistä, pidätkö sitä siis normaalina ja ainoana oikeana? 

Vierailija
1762/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1763/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

Vierailija
1764/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Ehkä kyse on siitä, että jos on joutunut aina aistimaan mitä voi sanoa tai ei, pokkuroimaan tai luovimaan, sitä on alkanut jo pitää kunnioittamisena tai tapana huomioida. 

Niin, muta olisi ihan kauheaa, jos äitinitai anoppini ei olisi kiinnostunut minun asioistani. Miksi minä olisin siinä tapauksessa kiinnostunut heidän asioistaan myöskään? 

Äiti ja anoppi pitäköön tapaamisten fokuksen sinussa jotta olet tyytyväinen. Unohtakoot naakkansa ja terveyskeskukset.

Ei tietenkään fokus ole vain toisessa. Jaettu fokus tietenkin. 

Enemmän kuitenkin nuoremmassa koska naakat ja selma-tädit on niin tyhmiä juttuja.

No eivät ole. Kummallista että edes haet tollaista tilannetta nyt. 

Tuohan on yleinen valitus, pitäis taas jaksaa pari tuntia kuunnella sairauksista, sukulaisista, naakoista. Ei mitään kultturellista keskustelua eikä kiinnostusta miten vaativassa työssäni näen asioiden olevan.

Myös perheväkivalta on yleistä, pidätkö sitä siis normaalina ja ainoana oikeana? 

Miten se liittyy vanhan eläkeläisen kaventuneeseen elinpiiriin?

Tietääkseni perheväkivalta on rikos, vasta joku isä tuomittiin lasten pahoinpitelystä, lehtiuutinen.

Vierailija
1765/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

No et sitten ole lukenut miten huonot äidit keskusteluun osallistuneilla on ollut? Huono muisti tai johdonmukaisuus ajattelussa puuttuu.

Vierailija
1766/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Ehkä kyse on siitä, että jos on joutunut aina aistimaan mitä voi sanoa tai ei, pokkuroimaan tai luovimaan, sitä on alkanut jo pitää kunnioittamisena tai tapana huomioida. 

Niin, muta olisi ihan kauheaa, jos äitinitai anoppini ei olisi kiinnostunut minun asioistani. Miksi minä olisin siinä tapauksessa kiinnostunut heidän asioistaan myöskään? 

Äiti ja anoppi pitäköön tapaamisten fokuksen sinussa jotta olet tyytyväinen. Unohtakoot naakkansa ja terveyskeskukset.

Ei tietenkään fokus ole vain toisessa. Jaettu fokus tietenkin. 

Enemmän kuitenkin nuoremmassa koska naakat ja selma-tädit on niin tyhmiä juttuja.

No eivät ole. Kummallista että edes haet tollaista tilannetta nyt. 

Tuohan on yleinen valitus, pitäis taas jaksaa pari tuntia kuunnella sairauksista, sukulaisista, naakoista. Ei mitään kultturellista keskustelua eikä kiinnostusta miten vaativassa työssäni näen asioiden olevan.

Myös perheväkivalta on yleistä, pidätkö sitä siis normaalina ja ainoana oikeana? 

En oikeen ymmärrä näitä miten joidenkin aivot toimii. Vanha ihminen pienine asioineen , mieleen tulee perheväkivalta?  Halu muksaista ikävää vanhusta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1767/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sairastuin rintasyöpään kuusikymppisenä. Äitiäni harmitti asiassa lähinnä se, että hänelle koitui siitä harmia, kun en jaksanut vastata puheluihin kymmenen kertaa päivässä ja kotihoidon käyntejä piti lisätä.

Vierailija
1768/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Ehkä kyse on siitä, että jos on joutunut aina aistimaan mitä voi sanoa tai ei, pokkuroimaan tai luovimaan, sitä on alkanut jo pitää kunnioittamisena tai tapana huomioida. 

Niin, muta olisi ihan kauheaa, jos äitinitai anoppini ei olisi kiinnostunut minun asioistani. Miksi minä olisin siinä tapauksessa kiinnostunut heidän asioistaan myöskään? 

Äiti ja anoppi pitäköön tapaamisten fokuksen sinussa jotta olet tyytyväinen. Unohtakoot naakkansa ja terveyskeskukset.

Ei tietenkään fokus ole vain toisessa. Jaettu fokus tietenkin. 

Enemmän kuitenkin nuoremmassa koska naakat ja selma-tädit on niin tyhmiä juttuja.

No eivät ole. Kummallista että edes haet tollaista tilannetta nyt. 

Tuohan on yleinen valitus, pitäis taas jaksaa pari tuntia kuunnella sairauksista, sukulaisista, naakoista. Ei mitään kultturellista keskustelua eikä kiinnostusta miten vaativassa työssäni näen asioiden olevan.

Myös perheväkivalta on yleistä, pidätkö sitä siis normaalina ja ainoana oikeana? 

Miten se liittyy vanhan eläkeläisen kaventuneeseen elinpiiriin?

Tietääkseni perheväkivalta on rikos, vasta joku isä tuomittiin lasten pahoinpitelystä, lehtiuutinen.

No siten että toitotat täällä, että on normaalia ettei yhteyttä ole ja ihmettelet miksi siitä siis valitetaan. Kun se ei ole normaalia ja siksi siitä valitetaan. Miksi tämä sun päässä koskee vain äitejä? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1769/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

Eilenkin joku useammalla kommentilla tuoden tutkimustuloksenkin vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia.

Vierailija
1770/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Ehkä kyse on siitä, että jos on joutunut aina aistimaan mitä voi sanoa tai ei, pokkuroimaan tai luovimaan, sitä on alkanut jo pitää kunnioittamisena tai tapana huomioida. 

Niin, muta olisi ihan kauheaa, jos äitinitai anoppini ei olisi kiinnostunut minun asioistani. Miksi minä olisin siinä tapauksessa kiinnostunut heidän asioistaan myöskään? 

Äiti ja anoppi pitäköön tapaamisten fokuksen sinussa jotta olet tyytyväinen. Unohtakoot naakkansa ja terveyskeskukset.

Ei tietenkään fokus ole vain toisessa. Jaettu fokus tietenkin. 

Enemmän kuitenkin nuoremmassa koska naakat ja selma-tädit on niin tyhmiä juttuja.

No eivät ole. Kummallista että edes haet tollaista tilannetta nyt. 

Tuohan on yleinen valitus, pitäis taas jaksaa pari tuntia kuunnella sairauksista, sukulaisista, naakoista. Ei mitään kultturellista keskustelua eikä kiinnostusta miten vaativassa työssäni näen asioiden olevan.

Myös perheväkivalta on yleistä, pidätkö sitä siis normaalina ja ainoana oikeana? 

Miten se liittyy vanhan eläkeläisen kaventuneeseen elinpiiriin?

Tietääkseni perheväkivalta on rikos, vasta joku isä tuomittiin lasten pahoinpitelystä, lehtiuutinen.

No siten että toitotat täällä, että on normaalia ettei yhteyttä ole ja ihmettelet miksi siitä siis valitetaan. Kun se ei ole normaalia ja siksi siitä valitetaan. Miksi tämä sun päässä koskee vain äitejä? 

Vähän selkeämmin tuotko ajatuksesi esiin? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1771/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

Eilenkin joku useammalla kommentilla tuoden tutkimustuloksenkin vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia.

Ei vakuutellut. Häneltä pyydettiin linkkiä, se annettiin. Todistit juuri että väännät ja käännät kaiken nurin. Saat ajatella mitä ajattelet, mutta muiden sanomisten vääntely on jo ihan typerää. 

Vierailija
1772/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Ehkä kyse on siitä, että jos on joutunut aina aistimaan mitä voi sanoa tai ei, pokkuroimaan tai luovimaan, sitä on alkanut jo pitää kunnioittamisena tai tapana huomioida. 

Niin, muta olisi ihan kauheaa, jos äitinitai anoppini ei olisi kiinnostunut minun asioistani. Miksi minä olisin siinä tapauksessa kiinnostunut heidän asioistaan myöskään? 

Äiti ja anoppi pitäköön tapaamisten fokuksen sinussa jotta olet tyytyväinen. Unohtakoot naakkansa ja terveyskeskukset.

Ei tietenkään fokus ole vain toisessa. Jaettu fokus tietenkin. 

Enemmän kuitenkin nuoremmassa koska naakat ja selma-tädit on niin tyhmiä juttuja.

Oikeasti, älä jaksa jauhaa ja jankuttaa tätä samaa syyllistymistä ja uhriutumista ja tytärvihaa, jota oli jo siinä kesän naakka-keskustelussakin ihan liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1773/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Ehkä kyse on siitä, että jos on joutunut aina aistimaan mitä voi sanoa tai ei, pokkuroimaan tai luovimaan, sitä on alkanut jo pitää kunnioittamisena tai tapana huomioida. 

Niin, muta olisi ihan kauheaa, jos äitinitai anoppini ei olisi kiinnostunut minun asioistani. Miksi minä olisin siinä tapauksessa kiinnostunut heidän asioistaan myöskään? 

Äiti ja anoppi pitäköön tapaamisten fokuksen sinussa jotta olet tyytyväinen. Unohtakoot naakkansa ja terveyskeskukset.

Ei tietenkään fokus ole vain toisessa. Jaettu fokus tietenkin. 

Enemmän kuitenkin nuoremmassa koska naakat ja selma-tädit on niin tyhmiä juttuja.

No eivät ole. Kummallista että edes haet tollaista tilannetta nyt. 

Tuohan on yleinen valitus, pitäis taas jaksaa pari tuntia kuunnella sairauksista, sukulaisista, naakoista. Ei mitään kultturellista keskustelua eikä kiinnostusta miten vaativassa työssäni näen asioiden olevan.

Myös perheväkivalta on yleistä, pidätkö sitä siis normaalina ja ainoana oikeana? 

Miten se liittyy vanhan eläkeläisen kaventuneeseen elinpiiriin?

Tietääkseni perheväkivalta on rikos, vasta joku isä tuomittiin lasten pahoinpitelystä, lehtiuutinen.

No siten että toitotat täällä, että on normaalia ettei yhteyttä ole ja ihmettelet miksi siitä siis valitetaan. Kun se ei ole normaalia ja siksi siitä valitetaan. Miksi tämä sun päässä koskee vain äitejä? 

Vähän selkeämmin tuotko ajatuksesi esiin? 

Jos sun mielestä valittaminen jostakin on väärin ja valituksen aihe normaalia, luulisi sen sitten koskevan kaikkea valitusta eikä vain tuota. Valittaisin minäkin, jos keskustelut äitini kanssa koskisivat vain hänen asioitaan. Se kun ei ole normaalia. 

Vierailija
1774/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin rintasyöpään kuusikymppisenä. Äitiäni harmitti asiassa lähinnä se, että hänelle koitui siitä harmia, kun en jaksanut vastata puheluihin kymmenen kertaa päivässä ja kotihoidon käyntejä piti lisätä.

Niin.  Tässä aaia mitä tuon esiin. Jos äiti on jo vanha, sairas, ei enää juurikaan elämänsisältöä, tarvitsee kotihoitoa  onko oikein mennä vaatimaan häneltä kiinnostusta mun uraani ja lasteni uraan ja hienoon matkaan Japanissa  valitellen että mutsi vaan puhuu naakoista ja ulkomaisesta lähihoitajasta. Asioista jotka hänelle onnarkipäivää.

Sinulla tilanne ei tietenkään ollut tuo, ymmärrän harmituksesi tiheästä häirinnästä 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1775/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin rintasyöpään kuusikymppisenä. Äitiäni harmitti asiassa lähinnä se, että hänelle koitui siitä harmia, kun en jaksanut vastata puheluihin kymmenen kertaa päivässä ja kotihoidon käyntejä piti lisätä.

Niin.  Tässä aaia mitä tuon esiin. Jos äiti on jo vanha, sairas, ei enää juurikaan elämänsisältöä, tarvitsee kotihoitoa  onko oikein mennä vaatimaan häneltä kiinnostusta mun uraani ja lasteni uraan ja hienoon matkaan Japanissa  valitellen että mutsi vaan puhuu naakoista ja ulkomaisesta lähihoitajasta. Asioista jotka hänelle onnarkipäivää.

Sinulla tilanne ei tietenkään ollut tuo, ymmärrän harmituksesi tiheästä häirinnästä 

Ei sitä tietenkään vaadita vaan normaalisti sitä vanhusta se kiinnostaa edelleen. Ihan turhaan sä käännät tän nyt niin, että muu on ongelma tai häirintää, kun se on nimenomaan normaalia. Ja jos ennen on ollut normaali suhde ja se muuttuu syystä tai toisesta, tottakai se harmittaa. 

Vierailija
1776/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin rintasyöpään kuusikymppisenä. Äitiäni harmitti asiassa lähinnä se, että hänelle koitui siitä harmia, kun en jaksanut vastata puheluihin kymmenen kertaa päivässä ja kotihoidon käyntejä piti lisätä.

Niin.  Tässä aaia mitä tuon esiin. Jos äiti on jo vanha, sairas, ei enää juurikaan elämänsisältöä, tarvitsee kotihoitoa  onko oikein mennä vaatimaan häneltä kiinnostusta mun uraani ja lasteni uraan ja hienoon matkaan Japanissa  valitellen että mutsi vaan puhuu naakoista ja ulkomaisesta lähihoitajasta. Asioista jotka hänelle onnarkipäivää.

Sinulla tilanne ei tietenkään ollut tuo, ymmärrän harmituksesi tiheästä häirinnästä 

Tiheästä häirinnästä? 

-ohis

Vierailija
1777/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

Eilenkin joku useammalla kommentilla tuoden tutkimustuloksenkin vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia.

Ei vakuutellut. Häneltä pyydettiin linkkiä, se annettiin. Todistit juuri että väännät ja käännät kaiken nurin. Saat ajatella mitä ajattelet, mutta muiden sanomisten vääntely on jo ihan typerää. 

Siis selitä minkä mielipiteensä todisteeksi hän toi tuon tutkimuksen esiin. "Missä äiti? " ja selittävässä osassa oli muistaakseni hylkäämisen tunteista.

Mun muistaakseni sodan jälkeen syntyneiden naisten tunnekylmästä ja lapsista välittämättömästä ( olipa vaikee sana) ikäluokasta.

Vierailija
1778/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin rintasyöpään kuusikymppisenä. Äitiäni harmitti asiassa lähinnä se, että hänelle koitui siitä harmia, kun en jaksanut vastata puheluihin kymmenen kertaa päivässä ja kotihoidon käyntejä piti lisätä.

Niin.  Tässä aaia mitä tuon esiin. Jos äiti on jo vanha, sairas, ei enää juurikaan elämänsisältöä, tarvitsee kotihoitoa  onko oikein mennä vaatimaan häneltä kiinnostusta mun uraani ja lasteni uraan ja hienoon matkaan Japanissa  valitellen että mutsi vaan puhuu naakoista ja ulkomaisesta lähihoitajasta. Asioista jotka hänelle onnarkipäivää.

Sinulla tilanne ei tietenkään ollut tuo, ymmärrän harmituksesi tiheästä häirinnästä 

Ei sitä tietenkään vaadita vaan normaalisti sitä vanhusta se kiinnostaa edelleen. Ihan turhaan sä käännät tän nyt niin, että muu on ongelma tai häirintää, kun se on nimenomaan normaalia. Ja jos ennen on ollut normaali suhde ja se muuttuu syystä tai toisesta, tottakai se harmittaa. 

Usein kuitenkin valitetaan ettei äidin ja anopin kanssa voi puhua itseään kiinnostavista asioista vaan kuunnella heidän jorinoitaan.

Luulen että miniätkkin voivat äkkiä suutahtaa jos anoppimummu alkaa kovin syventyä perheen asioihin.

Vierailija
1779/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin rintasyöpään kuusikymppisenä. Äitiäni harmitti asiassa lähinnä se, että hänelle koitui siitä harmia, kun en jaksanut vastata puheluihin kymmenen kertaa päivässä ja kotihoidon käyntejä piti lisätä.

Niin.  Tässä aaia mitä tuon esiin. Jos äiti on jo vanha, sairas, ei enää juurikaan elämänsisältöä, tarvitsee kotihoitoa  onko oikein mennä vaatimaan häneltä kiinnostusta mun uraani ja lasteni uraan ja hienoon matkaan Japanissa  valitellen että mutsi vaan puhuu naakoista ja ulkomaisesta lähihoitajasta. Asioista jotka hänelle onnarkipäivää.

Sinulla tilanne ei tietenkään ollut tuo, ymmärrän harmituksesi tiheästä häirinnästä 

Ei sitä tietenkään vaadita vaan normaalisti sitä vanhusta se kiinnostaa edelleen. Ihan turhaan sä käännät tän nyt niin, että muu on ongelma tai häirintää, kun se on nimenomaan normaalia. Ja jos ennen on ollut normaali suhde ja se muuttuu syystä tai toisesta, tottakai se harmittaa. 

Usein kuitenkin valitetaan ettei äidin ja anopin kanssa voi puhua itseään kiinnostavista asioista vaan kuunnella heidän jorinoitaan.

Luulen että miniätkkin voivat äkkiä suutahtaa jos anoppimummu alkaa kovin syventyä perheen asioihin.

Nämä on ne kaksi ääripäätä, joista tietenkin valitetaan. Ai miksi? Koska ne on vinksahtanutta vuorovaikutusta, joka usein liittyy tunnekylmyyteen ja välinpitämättömyyteen. Miksi normaalista kanssakäymisestä ja vuorovaikutuksesta kukaan valittaisi? 

Vierailija
1780/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

Eilenkin joku useammalla kommentilla tuoden tutkimustuloksenkin vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia.

Ei vakuutellut. Häneltä pyydettiin linkkiä, se annettiin. Todistit juuri että väännät ja käännät kaiken nurin. Saat ajatella mitä ajattelet, mutta muiden sanomisten vääntely on jo ihan typerää. 

Odotan selitystäsi. Mikä oli mielipide jonka tueksi tuon väitöskirjan linkki annettiin?