Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kuka puolustaisi äitiä?

Vierailija
10.11.2026 |

Leena Sorvalin kirja. Lukekaahan te jotka käytte terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista.

Kommentit (2003)

Vierailija
1781/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin rintasyöpään kuusikymppisenä. Äitiäni harmitti asiassa lähinnä se, että hänelle koitui siitä harmia, kun en jaksanut vastata puheluihin kymmenen kertaa päivässä ja kotihoidon käyntejä piti lisätä.

Niin.  Tässä aaia mitä tuon esiin. Jos äiti on jo vanha, sairas, ei enää juurikaan elämänsisältöä, tarvitsee kotihoitoa  onko oikein mennä vaatimaan häneltä kiinnostusta mun uraani ja lasteni uraan ja hienoon matkaan Japanissa  valitellen että mutsi vaan puhuu naakoista ja ulkomaisesta lähihoitajasta. Asioista jotka hänelle onnarkipäivää.

Sinulla tilanne ei tietenkään ollut tuo, ymmärrän harmituksesi tiheästä häirinnästä 

Tiheästä häirinnästä? 

-ohis

Lue tarkemmin. Rintasyöpäpotilaalla ei ollut resursseja vastailla (ilmeisesti dementoituvat äidin?) puheluihin. Kotihoidon käyntejä oli lisättävä. Vanhus ei syöpäpotilaan mielestä ollut empaattinen, kun oli huolissaan vain siitä kun hänen soittoihinsa ei vastata

Vierailija
1782/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin rintasyöpään kuusikymppisenä. Äitiäni harmitti asiassa lähinnä se, että hänelle koitui siitä harmia, kun en jaksanut vastata puheluihin kymmenen kertaa päivässä ja kotihoidon käyntejä piti lisätä.

Niin.  Tässä aaia mitä tuon esiin. Jos äiti on jo vanha, sairas, ei enää juurikaan elämänsisältöä, tarvitsee kotihoitoa  onko oikein mennä vaatimaan häneltä kiinnostusta mun uraani ja lasteni uraan ja hienoon matkaan Japanissa  valitellen että mutsi vaan puhuu naakoista ja ulkomaisesta lähihoitajasta. Asioista jotka hänelle onnarkipäivää.

Sinulla tilanne ei tietenkään ollut tuo, ymmärrän harmituksesi tiheästä häirinnästä 

Ei sitä tietenkään vaadita vaan normaalisti sitä vanhusta se kiinnostaa edelleen. Ihan turhaan sä käännät tän nyt niin, että muu on ongelma tai häirintää, kun se on nimenomaan normaalia. Ja jos ennen on ollut normaali suhde ja se muuttuu syystä tai toisesta, tottakai se harmittaa. 

Usein kuitenkin valitetaan ettei äidin ja anopin kanssa voi puhua itseään kiinnostavista asioista vaan kuunnella heidän jorinoitaan.

Luulen että miniätkkin voivat äkkiä suutahtaa jos anoppimummu alkaa kovin syventyä perheen asioihin.

Nämä on ne kaksi ääripäätä, joista tietenkin valitetaan. Ai miksi? Koska ne on vinksahtanutta vuorovaikutusta, joka usein liittyy tunnekylmyyteen ja välinpitämättömyyteen. Miksi normaalista kanssakäymisestä ja vuorovaikutuksesta kukaan valittaisi? 

No ei taida normaalia vuorovaikutusta anoppiloihin olla mitä keskusteluja lukee. Joulu tulee ja kiihtyy taas pohdinta äitien ja anoppien luonteesta ja kodeista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1783/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä miten joku keski-ikäinen on jäänyt niin äitiriippuvaiseksi että vielä siinä iässä suuttuu äitinsä jostain turhanpäiväisyydestä tyyliin oletko jo vaihtanut jouluverhot? Tai pärjäähän se Siru lukiossa?

Että ihan sairastuu.

No eihän se tytär niistä sairastukaan, mutta tuo on vain jatkumoa siitä kokemuksesta, että vieläkin vaikka tytär on jo aikuinen, äitinsä puuttuu elämään verhoista lähtien. Ja jos tytär on tajunnut miten kontrolloiva äitinsä on ollut aina, nuo nostavat vihan pintaan. Mikä siinä on, että sen äidin pitää uhriutua ja puolustautua? 

Minun äitini ei ollut kontrolloiva, eikä aiheuttanut suoraan traumaa, vaan hän eli itse suhteessa, jossa mies oli kontrolloiva. Kun hän sitä oireili meille aikuisille lapsille ja itki jne., sanoin hänelle, että ymmärrätkö että me elimme sitä todellisuutta lapsina myös. Koska hän ei ole martyyri, hän tajusi, että hyvän tähen, minähän en ole osannut teitä suojella kun mulla oli paha olla. Siinä se, jaettu traumakokemus ja puhdistavaa. Siitä on pikkasen helpompi lähteä tervehtymään kuin siitä, että äiti saa itkupotkuraivarit ja pyrkii selittämään pois tyttärensä kokemuksen jollain sairaalla ”mutku minä”-puolustuksella. 

Eli siis kuten kirjassa ilmeisesti kerrotaan tyttäret eivät jätä äitiään rauhaan vaan syyttelevät häntä jotta terapeuttikin sanoi että sinun syysi että voin vaihdevuosissa huonosti.

Kirjaselostuksista olen juuri tästä kirjailijan kertovan. Hoidettava ja terapeutti etsivät syntipukin äidistä joka ei tietenkään saa omaa kertomustaan kertoa. Tytär ei kuuntele eikä ymmärrä äitiään eikä sitä miksi elämä oli niinkuin oli silloin 40 vuotta sitten.

Hyvähän se on jos hoidettava saa mielenrauhan. Äidit, suurin osa, kestää sen hylkäämisen ja lakkaa toivomasta yhteydenpitoa. Ehkä laittavat joulukortin jos ei tule raivoa takaisin ja lähestymiskieltoa, ehkä lapsenlapsellekin synttärikortin jos uskaltavat.

Äidin ja tyttären kokemukset eivät ole mitenkään tasavertaiset. Äiti on ollut aikuinen koko ajan, hänellä on voinut olla ja useilla on ollutkin aidosti vaikeaa ja rankkaa mutta hänellä on silti ollut aikuisena ihmisenä kiistatta enemmän resursseja käsitellä asioita sekä hakea apua jos/kun on ollut ongelmia - oikeastaan se on vanhemman velvollisuuskin jos ei pärjää. Lapsi on ollut suojaton ja vasta kehittyvä ja kaikki mitä perheessä suhteessa häneen tai vanhempien välillä tapahtuu on muokannut hänen kehitystään, itsetuntoaan, hermostoaan ja käsitystään ihmissuhteista. Sen vuoksi on kohtuutonta, että lapsen aikuistuttua vielä oletetaan että äidin valitellessa omaa traumaansa, lapsen trauma mitätöidään peräänkuuluttamalla jälleen ymmärrystä sille äidille joka voisi edelleen hakea apua itselleen ammattilaisilta, eikä lapsiltaan. 

Lisäksi se äiti on valinnut oman osansa; ihan itse valitsi tehdä lapsen ja ottaa sen fyysisen ja emotionaalisen huolenpidon vastuulleen. Jos äiti tässä ei onnistu, hän on laiminlyönyt velvollisuutensa, ja silloin ihmistä tietysti saakin arvostella. Jokainen meistä arvostelisi silloinkin, jos otetaan koira eikä sitä sitten huolehdita ja lapsi on sentään aika tavalla tärkeämpi. 

 

Lapsi sentään ei ole valinnut yhtään mitään, on vaan pyytämättä putkahtanut avuttomana maailmaan. 

 

(Minulla oli hyvä äiti, kiitos kysymystä. En silti jaksa ymmärtää miksi äitejä pitäisi ymmärtää aina ja loputtomasti, kun ne ovat ihan itse osansa valinneet? Lapset voi jättää tekemättä jos ei ole resursseja olla hyvä äiti, niin minä itsekin tein. Rakastin niitä olemattomia lapsiani niin paljon että annoin niiden jäädä syntymättömiksi, koska tiedän etten olisi hyvä äiti. On ihan uskomattoman itsekästä tehdä lapsia jos ei kykene hyvään vanhemmuuteen. Kyllä, koskee miehiäkin.)

No minäkään en ymmärrä huonoja äitejä ja juuri siksi kun minulla on niin ihana äiti. 75v ja hyppäisi vaikka rekan eteen pelastaakseen ketä tahansa lapsistaan tai lapsenlapsistaan.

 

Minun äiti asetti riman niin korkealle että minulla ei ole mitään ymmärrystä huonoille äideille. Minun äiti aina ja kaikessa asetti lasten edun oman etunsa edelle koko lapsuutemme ajan.

 

Eli siksi olen näin ehdoton kun äitini asetti sen äitiyden riman taivaaseen saakka.

 

Kaiken uhrautumisen ja vaivan tuloksena äitini on klaanin matriarkka ja vaikuttaa todella onnelliselta. Aikoinaan uhrasi paljon onneaan lastensa eteen ja nyt nauttii tuloksista. Kaikilla lapsillaan ja lapsenlapsillaan menee hyvin. Ja jos ongelmia tulee niin suku on tukena. Nyt jo muutkin kuin vain äiti ja isä. Minun vanhempien vanhuus on turvattu. Heiltä ei tule mitään puuttumaan.

Vierailija
1784/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

Eilenkin joku useammalla kommentilla tuoden tutkimustuloksenkin vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia.

Ei vakuutellut. Häneltä pyydettiin linkkiä, se annettiin. Todistit juuri että väännät ja käännät kaiken nurin. Saat ajatella mitä ajattelet, mutta muiden sanomisten vääntely on jo ihan typerää. 

Odotan selitystäsi. Mikä oli mielipide jonka tueksi tuon väitöskirjan linkki annettiin?

Valitettavasti buumeriäiti ei ole siinä asemassa, että voisi odottaa muilta keskustelijoilta yhtään mitään. Yrität toistaa samaa ylemmyydentuntoista valta-asemaa, jolla koetit käskyttää tytärtäsi.

Vierailija
1785/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin rintasyöpään kuusikymppisenä. Äitiäni harmitti asiassa lähinnä se, että hänelle koitui siitä harmia, kun en jaksanut vastata puheluihin kymmenen kertaa päivässä ja kotihoidon käyntejä piti lisätä.

Niin.  Tässä aaia mitä tuon esiin. Jos äiti on jo vanha, sairas, ei enää juurikaan elämänsisältöä, tarvitsee kotihoitoa  onko oikein mennä vaatimaan häneltä kiinnostusta mun uraani ja lasteni uraan ja hienoon matkaan Japanissa  valitellen että mutsi vaan puhuu naakoista ja ulkomaisesta lähihoitajasta. Asioista jotka hänelle onnarkipäivää.

Sinulla tilanne ei tietenkään ollut tuo, ymmärrän harmituksesi tiheästä häirinnästä 

Tiheästä häirinnästä? 

-ohis

Lue tarkemmin. Rintasyöpäpotilaalla ei ollut resursseja vastailla (ilmeisesti dementoituvat äidin?) puheluihin. Kotihoidon käyntejä oli lisättävä. Vanhus ei syöpäpotilaan mielestä ollut empaattinen, kun oli huolissaan vain siitä kun hänen soittoihinsa ei vastata

Niin . Kyllä ymmärsin. Ja kuten sanoin ymmärrän tuon sairaan näkökannan. Olen nähnyt miten sytostaatit vie todella huonoon kuntoon.

Yritin jotenkin sanoa että monella terveellä kuuskymppisellä tämänkin keskustelun mukaan on vielä se odotus että sen vähän höpelöityneen äidin ensisijainen tehtävä on vieläkin  olla äiti, olla minun asioistani kiinnostunut.

Ja tietysti niinkinpäin, kun lapseni tärisi neljän viltin alla turkisrukkaset käsissä sytostaattiviluaan en suht tervepäisenä olisi hänelle mitään asioitani edes kertonut.

Vierailija
1786/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

Eilenkin joku useammalla kommentilla tuoden tutkimustuloksenkin vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia.

Ei vakuutellut. Häneltä pyydettiin linkkiä, se annettiin. Todistit juuri että väännät ja käännät kaiken nurin. Saat ajatella mitä ajattelet, mutta muiden sanomisten vääntely on jo ihan typerää. 

Siis selitä minkä mielipiteensä todisteeksi hän toi tuon tutkimuksen esiin. "Missä äiti? " ja selittävässä osassa oli muistaakseni hylkäämisen tunteista.

Mun muistaakseni sodan jälkeen syntyneiden naisten tunnekylmästä ja lapsista välittämättömästä ( olipa vaikee sana) ikäluokasta.

Se, että puhutaan jonkun aikakauden asioista, ilmiöistä, niiden yleisyydestä ja eilaisista vaikutuksista / kokemuksista, ongelmista, tai vaikka sen tunnekylmän toiminnankin yleisyydestä yms, on aika eri asia kuin "vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia."

Jos et ymmärrä asioista ja ongelmista puhumisen vrt. kaikkien vanhusten huonoksi leimaamisen eroa, niin ei voi mitään. Kannattaa opetella erottamaan, mikä on ongelmasta tai vaikka yhteiskunnallisista ilmiöstä puhumista ja mitä koko ihmisyhmän leimaamista ja syyllistämistä.

Sun logiikalla mistään ongelmista ei voisi puhua...oho, no niinpä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1787/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

Eilenkin joku useammalla kommentilla tuoden tutkimustuloksenkin vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia.

Ei vakuutellut. Häneltä pyydettiin linkkiä, se annettiin. Todistit juuri että väännät ja käännät kaiken nurin. Saat ajatella mitä ajattelet, mutta muiden sanomisten vääntely on jo ihan typerää. 

Odotan selitystäsi. Mikä oli mielipide jonka tueksi tuon väitöskirjan linkki annettiin?

Valitettavasti buumeriäiti ei ole siinä asemassa, että voisi odottaa muilta keskustelijoilta yhtään mitään. Yrität toistaa samaa ylemmyydentuntoista valta-asemaa, jolla koetit käskyttää tytärtäsi.

Kysyinkö sinulta? Siinä siis sitten tulikin vastaus miksi tuo väitöskirja tuotiin esiin.

Vierailija
1788/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun käyn äidin luona en odota häneltä huomiota. Kiinnitän huomioni häneen ja hänen asioihinsa. Hänen elämänsä on jo niin pienentynyt vaikken yritä saada häntä kiinnostumaan asiantuntijuudestani tai puolisoni vastaavasta tai lasten opinnoista. Tai raha-asioistamme. On aika olla lapsi ja on aika olla aikuinen.

Voi miten ketjun aloittaja-buumeriäiit yrittää näin liikuttavilla sanoilla saada itselleen huomiota, kun mikään muu ei enää auta. Ei enää auta.

Tää ei ole enää tervettä. Kannattais ehkä käydä siellä terapiassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1789/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tästäkin  keskustelusta jää sellainen jälkimaku ettei lapsella, olipa vaikka jo 50 -60, ole mitään vastuuta omasta elämästään tai että häneltä edes saisi odottaa mitään ymmärrystä vanhempiaan ja heidän silloisia mahdollisuuksiaan kohtaan.

Äiti on synnyttänyt, äiti on vanhempi, hänen tehtävänsä on huomioida lasta ja lapsen tarpeet itsensä unohtaen äiti-myytin tapaan. Vaikka olusi ikää 97.

Menepä jo aloittaja, tai Leena-mummu nukkumaan.

Kuten olet jo huomannut, et saa tässä ketjussa sympatiaa tuolle keski-ikäisten tyttäriesi tuntemalle vihalle ja antipatialle.

Toki sinua kiinnostaa tämä hartaasti vaalimasi ja haihattelemasi sukupolvi-viha, mutta sellaista ei ole olemassakaan. 

Me kaikki olemme yksilöitä, sinä ja minä.

Sinä töppäsit, tyttäresi ei enää. Ei enää.

Kts. Edellinen kommentti. Et kuulosta ollenkaan sellaiselta, jolla olisi kyky käsitellä omaa suhtautumista asioihin rakentavasti. 

Vierailija
1790/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

Eilenkin joku useammalla kommentilla tuoden tutkimustuloksenkin vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia.

Ei vakuutellut. Häneltä pyydettiin linkkiä, se annettiin. Todistit juuri että väännät ja käännät kaiken nurin. Saat ajatella mitä ajattelet, mutta muiden sanomisten vääntely on jo ihan typerää. 

Siis selitä minkä mielipiteensä todisteeksi hän toi tuon tutkimuksen esiin. "Missä äiti? " ja selittävässä osassa oli muistaakseni hylkäämisen tunteista.

Mun muistaakseni sodan jälkeen syntyneiden naisten tunnekylmästä ja lapsista välittämättömästä ( olipa vaikee sana) ikäluokasta.

Se, että puhutaan jonkun aikakauden asioista, ilmiöistä, niiden yleisyydestä ja eilaisista vaikutuksista / kokemuksista, ongelmista, tai vaikka sen tunnekylmän toiminnankin yleisyydestä yms, on aika eri asia kuin "vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia."

Jos et ymmärrä asioista ja ongelmista puhumisen vrt. kaikkien vanhusten huonoksi leimaamisen eroa, niin ei voi mitään. Kannattaa opetella erottamaan, mikä on ongelmasta tai vaikka yhteiskunnallisista ilmiöstä puhumista ja mitä koko ihmisyhmän leimaamista ja syyllistämistä.

Sun logiikalla mistään ongelmista ei voisi puhua...oho, no niinpä. 

Jos käännettäisi keskustelun aihe yksin kodeissaan  kotihoidon varassa oleviin vanhuksiin olisiko se sinusta ongelma jota voisi käsitellä?

Vanhuksiin joilta aikuiset lapset odottavat vielä vaikka mitä, henkistä ja taloudellista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1791/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

Eilenkin joku useammalla kommentilla tuoden tutkimustuloksenkin vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia.

Ei vakuutellut. Häneltä pyydettiin linkkiä, se annettiin. Todistit juuri että väännät ja käännät kaiken nurin. Saat ajatella mitä ajattelet, mutta muiden sanomisten vääntely on jo ihan typerää. 

Siis selitä minkä mielipiteensä todisteeksi hän toi tuon tutkimuksen esiin. "Missä äiti? " ja selittävässä osassa oli muistaakseni hylkäämisen tunteista.

Mun muistaakseni sodan jälkeen syntyneiden naisten tunnekylmästä ja lapsista välittämättömästä ( olipa vaikee sana) ikäluokasta.

Se, että puhutaan jonkun aikakauden asioista, ilmiöistä, niiden yleisyydestä ja eilaisista vaikutuksista / kokemuksista, ongelmista, tai vaikka sen tunnekylmän toiminnankin yleisyydestä yms, on aika eri asia kuin "vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia."

Jos et ymmärrä asioista ja ongelmista puhumisen vrt. kaikkien vanhusten huonoksi leimaamisen eroa, niin ei voi mitään. Kannattaa opetella erottamaan, mikä on ongelmasta tai vaikka yhteiskunnallisista ilmiöstä puhumista ja mitä koko ihmisyhmän leimaamista ja syyllistämistä.

Sun logiikalla mistään ongelmista ei voisi puhua...oho, no niinpä. 

Jos käännettäisi keskustelun aihe yksin kodeissaan  kotihoidon varassa oleviin vanhuksiin olisiko se sinusta ongelma jota voisi käsitellä?

Vanhuksiin joilta aikuiset lapset odottavat vielä vaikka mitä, henkistä ja taloudellista.

Tuo on nyt tämän aikakauden ongelma. Mutra  se on ihan oikea jatkumo tuolle ikäpolvelle 

Vierailija
1792/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

Eilenkin joku useammalla kommentilla tuoden tutkimustuloksenkin vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia.

Ei vakuutellut. Häneltä pyydettiin linkkiä, se annettiin. Todistit juuri että väännät ja käännät kaiken nurin. Saat ajatella mitä ajattelet, mutta muiden sanomisten vääntely on jo ihan typerää. 

Siis selitä minkä mielipiteensä todisteeksi hän toi tuon tutkimuksen esiin. "Missä äiti? " ja selittävässä osassa oli muistaakseni hylkäämisen tunteista.

Mun muistaakseni sodan jälkeen syntyneiden naisten tunnekylmästä ja lapsista välittämättömästä ( olipa vaikee sana) ikäluokasta.

Se, että puhutaan jonkun aikakauden asioista, ilmiöistä, niiden yleisyydestä ja eilaisista vaikutuksista / kokemuksista, ongelmista, tai vaikka sen tunnekylmän toiminnankin yleisyydestä yms, on aika eri asia kuin "vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia."

Jos et ymmärrä asioista ja ongelmista puhumisen vrt. kaikkien vanhusten huonoksi leimaamisen eroa, niin ei voi mitään. Kannattaa opetella erottamaan, mikä on ongelmasta tai vaikka yhteiskunnallisista ilmiöstä puhumista ja mitä koko ihmisyhmän leimaamista ja syyllistämistä.

Sun logiikalla mistään ongelmista ei voisi puhua...oho, no niinpä. 

Jos käännettäisi keskustelun aihe yksin kodeissaan  kotihoidon varassa oleviin vanhuksiin olisiko se sinusta ongelma jota voisi käsitellä?

Vanhuksiin joilta aikuiset lapset odottavat vielä vaikka mitä, henkistä ja taloudellista.

Kuule, kotihoidon varassa olevalta vanhukselta ei enää odoteta yhtään mitään, henkistä tai taloudellista. Korkeintaan sitä että pääsisipä jo taivaan kotiin levolle, elämäntyö on jo tehty.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1793/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kotihoidon varassa olevalta höperöityneeltä äidiltä voi mitään enää odottaa. Ne ajat on takanapäin. 

Jossain vaiheessa tämän varmasti itse kukin huomaa. 

Ehkä ennen tätä vaihetta on tuo raadollinen aika. Äiti on vähä vähältä entistä kyvyttömämpi vastavuoroisuuteen. Tytär pahoittaa mielensä monet monituiset kerrat ennen kuin ymmärtää ja hyväksyy tosiasiat, että vanhan äidin ehdoilla mennään. Muuhun äiti ei enää kykene. 

Onnekkaita ovat he, joiden äidit ovat valoisia, viisaita ja ystävällisiä sieluja elämänsä loppuun asti. 

Vierailija
1794/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

Eilenkin joku useammalla kommentilla tuoden tutkimustuloksenkin vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia.

Ei vakuutellut. Häneltä pyydettiin linkkiä, se annettiin. Todistit juuri että väännät ja käännät kaiken nurin. Saat ajatella mitä ajattelet, mutta muiden sanomisten vääntely on jo ihan typerää. 

Siis selitä minkä mielipiteensä todisteeksi hän toi tuon tutkimuksen esiin. "Missä äiti? " ja selittävässä osassa oli muistaakseni hylkäämisen tunteista.

Mun muistaakseni sodan jälkeen syntyneiden naisten tunnekylmästä ja lapsista välittämättömästä ( olipa vaikee sana) ikäluokasta.

Se, että puhutaan jonkun aikakauden asioista, ilmiöistä, niiden yleisyydestä ja eilaisista vaikutuksista / kokemuksista, ongelmista, tai vaikka sen tunnekylmän toiminnankin yleisyydestä yms, on aika eri asia kuin "vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia."

Jos et ymmärrä asioista ja ongelmista puhumisen vrt. kaikkien vanhusten huonoksi leimaamisen eroa, niin ei voi mitään. Kannattaa opetella erottamaan, mikä on ongelmasta tai vaikka yhteiskunnallisista ilmiöstä puhumista ja mitä koko ihmisyhmän leimaamista ja syyllistämistä.

Sun logiikalla mistään ongelmista ei voisi puhua...oho, no niinpä. 

Jos käännettäisi keskustelun aihe yksin kodeissaan  kotihoidon varassa oleviin vanhuksiin olisiko se sinusta ongelma jota voisi käsitellä?

Vanhuksiin joilta aikuiset lapset odottavat vielä vaikka mitä, henkistä ja taloudellista.

Kuule, kotihoidon varassa olevalta vanhukselta ei enää odoteta yhtään mitään, henkistä tai taloudellista. Korkeintaan sitä että pääsisipä jo taivaan kotiin levolle, elämäntyö on jo tehty.

Esimerkiksi sitä ettei soittelisi. Yrittäisi puhua järkevämpiä eikä niistä naakoista. Ei valittaisi joka asiasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1795/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

Eilenkin joku useammalla kommentilla tuoden tutkimustuloksenkin vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia.

Ei vakuutellut. Häneltä pyydettiin linkkiä, se annettiin. Todistit juuri että väännät ja käännät kaiken nurin. Saat ajatella mitä ajattelet, mutta muiden sanomisten vääntely on jo ihan typerää. 

Siis selitä minkä mielipiteensä todisteeksi hän toi tuon tutkimuksen esiin. "Missä äiti? " ja selittävässä osassa oli muistaakseni hylkäämisen tunteista.

Mun muistaakseni sodan jälkeen syntyneiden naisten tunnekylmästä ja lapsista välittämättömästä ( olipa vaikee sana) ikäluokasta.

Se, että puhutaan jonkun aikakauden asioista, ilmiöistä, niiden yleisyydestä ja eilaisista vaikutuksista / kokemuksista, ongelmista, tai vaikka sen tunnekylmän toiminnankin yleisyydestä yms, on aika eri asia kuin "vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia."

Jos et ymmärrä asioista ja ongelmista puhumisen vrt. kaikkien vanhusten huonoksi leimaamisen eroa, niin ei voi mitään. Kannattaa opetella erottamaan, mikä on ongelmasta tai vaikka yhteiskunnallisista ilmiöstä puhumista ja mitä koko ihmisyhmän leimaamista ja syyllistämistä.

Sun logiikalla mistään ongelmista ei voisi puhua...oho, no niinpä. 

Jos käännettäisi keskustelun aihe yksin kodeissaan  kotihoidon varassa oleviin vanhuksiin olisiko se sinusta ongelma jota voisi käsitellä?

Vanhuksiin joilta aikuiset lapset odottavat vielä vaikka mitä, henkistä ja taloudellista.

Tottakai yksin kodeissaan kotihoidon varassa olevien vanhusten asia on tärkeä aihe minun mielestäni ja todellakin keskustelua mielestäni jopa vaativa asia, ihan ylemmällä poliitisellakin tasolla. Se nyt ei kuitenkaan ole tämän ketjun aihe, joten en tuohon aiheeseen nyt lähde tässä syvemmin.

Minusta sen sijaan tässä ketjussa ei ole tullut esiin sellaista, että aikuiset lapset jo huonokuntoisilta vanhuksilta nimenomaan odottaisivat jotain kohtuutonta, "vielä vaikka mitä, henkistä ja taloudellista". Minusta ko. väite on nyt ennenkaikkea tässä ketjussa esitetty olkiukko, (tahallinen) virheellinen tulkinta ja vasta-argumentti. Sekä aiheen johdattamista pois itse asiasta.

Vierailija
1796/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

Eilenkin joku useammalla kommentilla tuoden tutkimustuloksenkin vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia.

Ei vakuutellut. Häneltä pyydettiin linkkiä, se annettiin. Todistit juuri että väännät ja käännät kaiken nurin. Saat ajatella mitä ajattelet, mutta muiden sanomisten vääntely on jo ihan typerää. 

Odotan selitystäsi. Mikä oli mielipide jonka tueksi tuon väitöskirjan linkki annettiin?

Siinä ei ollut mielipidettä vaan kuvattiin 70-luvun vanhemmuutta ja äitiyttä ja yhteiskuntaa. Siihen pyydettiin tutkimuslinkki ja se annettiin. Mitä sä et ymmärrä? 

Vierailija
1797/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En laittanut kirjaan rahojani. Se sattui olemaan Storytelissä e-kirjana. 

 

Kirjan äiti ei ole mikään höperöitynyt vanhus ja siksi itsekäs. Tai siksi itsekäs että hän jotenkin olisi yksin kotona supistuneessa maailmassa. Hän on hyvinkin aktiivinen henkilö, käyttää somea, luo yhteyksiä, liikkuu ja matkustaa jne. 

 

Hän on koko elämänsä ollut itsekeskeinen ja tunnekylmä äiti ja tuo sen kirjassa ihan itse esille alkusivuilta lähtien. Mutta koska hän ei itse ymmärrä sitä, hän ei ymmärrä edes peitellä sitä. Hänen mielestään Hän on vilpittömästi hyvä äiti, koska hänen mielestään on olemassa riittävän hyvä äiti, joka on yrittänyt parhaansa. Hänen maailmassaan ei ole ihmistä, jonka parhaan sä yrittäminen ei olisi riittävä. Sinällään, ei kyllä vaikuta mitenkään, että hän olisi oikeasti tehnyt parhaansa, koska hän ei ole koskaan mitenkään keskittynyt lapsiinsa. Tai siis varmaan hän on tehnyt parhaansa ihmisenä, joka ei kykene keskittymään lapsiinsa millään muotoa. 

 

Kirjassa siis on toinenkin lapsi, näkymätön tytär. Kirjan Alussa ja lopussa on omat luvut näille tyttärille. Tämä näkymätön isosisko hädin tuskin mainitaan omassa lapsuusluvussaan. Siinä kerrotaan äitiyspakkauksen historiasta, äidin seksihalujen muuttumisesta tms. Välit katkoneen tyttären luvussa kerrotaan monin eri kääntein siitä, millainen tytär on ollut lapsena. Ilmeisesti jo alle kouluikäisenä oppinut siihen, että hän yrittää järjestää asioita, on vahvasti oikeudentuntoinen, sosiaalinen. 

 

Kirjan lopussa tämän näkymättömän tyttären luvussa luetellaan kaikki eri kylpylät, joihin Tytär on maksanut ja vienyt äitinsä ja luku alkaakin lauseella siitä, miten Tytär on viemässä äitinsä Vierumäelle. Sen jälkeen sivun täyttääkin kuvaukset Heinola lintutalon linnuista. Niitä luetellaan nimiä ja lajeja myöten sekä siitä mitä ne touhuavat talossa. Sitten kerrotaan hyvin pikkutarkasti jouluruuista kylpylässä jne. 

 

Näkymättömän tyttären palveluksista nautitaan ja häntä käytetään kirjassa luultavasti myös siihen, että näpäytetään välit katkonutta tytärtä siitä, miten hyvin tämä sisko pitää huolta äidistä. 

 

Perheessä siis oli täysin vääristynyt dynamiikka, jossa välit katko nyt tytär ja äiti olivat kietoutunut me-yksikkö, jolle äiti suodattamatta puhui asioitaan sekä esitti heikkoa ja taloudellisesti kyvytöntä. Näkymättömästä tyttärestä äiti sanoo monesti, miten tämä muistuttaa isäänsä. Ikään kuin hän voisi puhdistaa mielensä sillä, että lapsi on ikään kuin isän huomassa, vaikka isä oli tunnekylmä psykopaatti. Ei äidillä ollut myöskään isään mitään järkevää suhdetta kuten ei lapsiinkaan. No eipä psykopaattiin mitään järkevää suhdetta voi luodakaan. 

Vierailija
1798/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei kotihoidon varassa olevalta höperöityneeltä äidiltä voi mitään enää odottaa. Ne ajat on takanapäin. 

Jossain vaiheessa tämän varmasti itse kukin huomaa. 

Ehkä ennen tätä vaihetta on tuo raadollinen aika. Äiti on vähä vähältä entistä kyvyttömämpi vastavuoroisuuteen. Tytär pahoittaa mielensä monet monituiset kerrat ennen kuin ymmärtää ja hyväksyy tosiasiat, että vanhan äidin ehdoilla mennään. Muuhun äiti ei enää kykene. 

Onnekkaita ovat he, joiden äidit ovat valoisia, viisaita ja ystävällisiä sieluja elämänsä loppuun asti. 

Äidin ehdoilla joo, mutta sehän ei tarkoita sitä, että omia asioitaan ei jakaisi. Onko sulla tässä nyt takana jokin pointti? 

Vierailija
1799/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

 

Siinä kohtaa, kun luin kirjan lopussa tämän välit katkoneen tyttären luvun, tuli itku. Ja sen jälkeen halveksunta ja raivo. Tytär on todella sairas, karkean kuvauksen mukaan kyseessä voisi olla vaikka ME/CFS, joka on täysin helvetillinen sairaus ja pilaa potilaan elämän, jos hän ei toivu siitä. Ja puolet sairastuneista on tutkimuksessa raportoinut lapsuustraumaa, koska sairauteen liittyy vahvasti hermoston toimintaongelma ja traumaattinen lapsuus sotkee hermoston pohja-asetukset. 

 

No mitä tekee tämä äiti. Tytär on selkeästi ilmaissut haluavansa olla rauhassa. Äiti näkee tyttären myynti-ilmoituksen netissä ja lähettää hänelle ostoviestin. Tytär vastaa, että jos äiti todella haluaa ostaa myytävät tavarat, se on ihan ok, mutta hän toivoo ettei äiti pidä tätä minä muuna yhteytenä vaan ainoastaan kaupantekona kuten kenen tahansa muun kanssa. Hän kertoo hyvin rajallisista voimavaroistaan ja työkyvyttömyyseläkkeestään. Sen jälkeen seuraa kirjassa useamman sivun mittainen todella raskas kirje, mistä saa sen kuvan, että äiti olisi kirjoittanut tämän sen jälkeen tälle tyttärelleen, joka on jälleen kerran erikseen painottanut, ettei halua yhteyttä ja myös sen, etteivät hänen voimavaransa riittäisi sellaiseen. 

 

Mikäli tämä tytär joskus kirjan lukee, se on hänelle vahva vahvistus siitä, että hän on toiminut juuri niin kuin pitääkin suojellakseen itseään. 

 

Nämä äidit eivät tajua, että kyse ei ole siitä, että menneistä pitää muodostaa  yhteinen ymmärrys, jonka molemmat hyväksyvät - mikä sinällään on täysin mahdoton vaade. Vaan kysymys on siitä, ettei lapsi tule kuulluksi eikä tässä hetkessä ole toimivaa ihmissuhdetta eikä emotionaalista kohtaamista. 

 

Se mikä näille tunnekylmille äideille on täysin kevyttä ja minkä läpi he porskuttavat tarkkailen lintuja, uiden ja hiihtäen, maksetaan heidän jälkikasvunsa selkänahasta, joka uupuu kuormansa alle tai hajoaa rajattomuuteen ja palkaksi saa arvostelut heikosta mielenterveydestä ja terapiassa ramppaamisesta sekä ymmärtämättömyydestä. 

Vierailija
1800/2003 |
19.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku pystyy olemaan asiallinen vanhan äitinaä kanssa ja huomiimaan häntä, ei tahdo olla se päätähti jonka asioista puhutaan, jota vanhan äidin pitää huomioida, miksi se saa vastustusta? Tietenkin paljon kiinnostavampia on omat asiat.

Läheisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessa ei ole mitään päätähtiä tai huomiosta kilpailua. Minusta on ihan outoa puhua tuossa yhteydessä noista ollenkaan. Eikä se edes ole mitenkään asiallista vaan suoraan sanottuna outoa. 

Yleinen valitus:  äitini ei kysele mitään työstäni, asioistamme, lapsistamme eikä aikuisilta lapsiltamme heidän opiskeluistaan. Hän vain puhuu omista asioistaan ja hetkinen, naakoista.

Me emme kiinnosta häntä.

Selvästikään ei. Vai onko tuo susta normaalia kanssakäymistä läheisen kanssa?

Kyllä vanhan ihmisen kanssa on normaalia. Täälläkin kirjoittajat jo 50 - 60-vuotiaita joten äidit usein ovat jo vanhoja. Ja kuten olette kertoneet, kansalaiskoulun käyneitä 

Esim ystäväpalvelu, ystävä ei mene puhumaan omia asioitaan vaan kuuntelemaan vanhusta, ehkä hänen muistojaan.

Ei ole normaalia vanhankaan ihmisen kanssa. Eri asia sitten, jos vanhuksella ei vain enää kapasiteetti riitä kuin omista asioista puhumiseen. Normaalia on se, että molempien asiat ovat tärkeitä. Se on perhe eikä mikään ”mä nyt kerron ja sä kuuntelet”-tilanne. 

Niinpä! Jos vanhempani tai appivanhempani yhtäkkiä lopettaisivat olemasta kiinnostuneita meidän ja lastenlastensa asioista, olisi aika selvää, että muistiongelma on jo aika pitkällä. Ei ole normaalia ettei läheisten asiat kiinnosta. 

Sitten päästäänkin siihen utelun ja asioihin puuttumisen kärkeen. Etenkin anopin kohdalla.

Niin, rajattomuus on sitten vielä eri asia kuin välinpitämättömyys. Ovat molemmat ääripäitä, eivät ”nirmaalia” kanssakäymistä. 

Onko todella niin, että vanhukset ovat vain joko tai? Vai olisiko olemassa myös se ihan normaali-ihminen heidänkin ikäryhmässään? 

Koko pitkä keskustelu on vakuutettu ettei hyvää ja normaalia äitiä voi keski-ikäisillä olla.

Tarpeen tullen asiat kiepahtavatkin toisin päin.

Höpöhöpö. Sinä vain tulkitset kaiken haluamallasi tavalla. 

Eilenkin joku useammalla kommentilla tuoden tutkimustuloksenkin vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia.

Ei vakuutellut. Häneltä pyydettiin linkkiä, se annettiin. Todistit juuri että väännät ja käännät kaiken nurin. Saat ajatella mitä ajattelet, mutta muiden sanomisten vääntely on jo ihan typerää. 

Siis selitä minkä mielipiteensä todisteeksi hän toi tuon tutkimuksen esiin. "Missä äiti? " ja selittävässä osassa oli muistaakseni hylkäämisen tunteista.

Mun muistaakseni sodan jälkeen syntyneiden naisten tunnekylmästä ja lapsista välittämättömästä ( olipa vaikee sana) ikäluokasta.

Se, että puhutaan jonkun aikakauden asioista, ilmiöistä, niiden yleisyydestä ja eilaisista vaikutuksista / kokemuksista, ongelmista, tai vaikka sen tunnekylmän toiminnankin yleisyydestä yms, on aika eri asia kuin "vakuutteli nykyisten vanhusten olleen huonoja kylmiä vanhempia."

Jos et ymmärrä asioista ja ongelmista puhumisen vrt. kaikkien vanhusten huonoksi leimaamisen eroa, niin ei voi mitään. Kannattaa opetella erottamaan, mikä on ongelmasta tai vaikka yhteiskunnallisista ilmiöstä puhumista ja mitä koko ihmisyhmän leimaamista ja syyllistämistä.

Sun logiikalla mistään ongelmista ei voisi puhua...oho, no niinpä. 

Jos käännettäisi keskustelun aihe yksin kodeissaan  kotihoidon varassa oleviin vanhuksiin olisiko se sinusta ongelma jota voisi käsitellä?

Vanhuksiin joilta aikuiset lapset odottavat vielä vaikka mitä, henkistä ja taloudellista.

Tottakai yksin kodeissaan kotihoidon varassa olevien vanhusten asia on tärkeä aihe minun mielestäni ja todellakin keskustelua mielestäni jopa vaativa asia, ihan ylemmällä poliitisellakin tasolla. Se nyt ei kuitenkaan ole tämän ketjun aihe, joten en tuohon aiheeseen nyt lähde tässä syvemmin.

Minusta sen sijaan tässä ketjussa ei ole tullut esiin sellaista, että aikuiset lapset jo huonokuntoisilta vanhuksilta nimenomaan odottaisivat jotain kohtuutonta, "vielä vaikka mitä, henkistä ja taloudellista". Minusta ko. väite on nyt ennenkaikkea tässä ketjussa esitetty olkiukko, (tahallinen) virheellinen tulkinta ja vasta-argumentti. Sekä aiheen johdattamista pois itse asiasta.

Sellaiset asiat kuin olkiukko, ad hominem, savusilli ja kalteva pinta eivät ikävä kyllä kuuluneet 1950-luvun kansalaiskoulun oppimäärään.