Kuka puolustaisi äitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Vähän tuntuu ailtä, että jotkut ovat jääneet jumiin siihen lapseen, joka oli. Eivät kykene käsittelemään traumojaan, vaan tarve vaan syyttää. Sillä syyttelyllä ei silti pääse eteenpäin.

Se on erittäin tärkeä osa sen trauman käsittelyä, että sen käsittelee sen toisen osapuolen/trauman aiveuttaneen tai sitä ylläpitävän kanssa. Siksi meillä on jälkipuinnit, päihderiippuvaisten interventiot jne. Ei kovin paljon ole tietoa traumoista, jos kuvittelee että sen kanssa nyt vaan eletään eikä sitä tarvitse käsitellä mitenkään muuten kuin korkeintaan terapeuttinsa kanssa. Se syyttäminen on ihan kuule trauman käsittelyn välttämätön osa ja tulee kaikissa kriiseissä ja shokissa ja traumassa ihan sieltä sun kehosta. 

Monilla aikuisilla kun aikuistuvat, on puoliso, lapset, välimatkaa lapsuuskotiin,   äiti ja vanhemmat yleensä jäävät toissijaisiksi.  Menettää merkityksensä ne lapsuuden tapahtumat jos omassa aikuiselämässä on kaikki hyvin. Nähdään joskus jos nähdään. Ymmärretään vanhuutta jos se sisäinen lapsi ei ole voimakkain persoonallisuus.

Terv keittiöpsykologi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisesta asiasta nyt 55 vuotiaana kannattaa mennä vaatimaan selvitystä 75-vuotiaalta äidiltäni joka on ihan voimissaan? Isä on kuollut.

Selvästi sellainen on, kun vähättelet asiaa, väität tyttärien kokemuksia hulluiksi ja heität jotain alentavaa joka käänteessä. 

Lue vastauksesi. Ei hän vähätellyt asiaa, ei myöskään väittänyt tyttären kokemuksia hulluiksi eikä heittänyt mitään alentavaa. Hän myöskään todennäköisesti ei ole ap.

Hän esitti kysymyksen. Keskusteluissa usein tapana on  tehdä niin.

Vierailija kirjoitti:

Monilla aikuisilla kun aikuistuvat, on puoliso, lapset, välimatkaa lapsuuskotiin,   äiti ja vanhemmat yleensä jäävät toissijaisiksi.  Menettää merkityksensä ne lapsuuden tapahtumat jos omassa aikuiselämässä on kaikki hyvin. Nähdään joskus jos nähdään. Ymmärretään vanhuutta jos se sisäinen lapsi ei ole voimakkain persoonallisuus.

Terv keittiöpsykologi

No usein omassa elämässä ei ole kaikki hyvin, jos lapsuustrauma tai vaikkapa narsistiäiti siinä häärää mukana. Eihän kukaan tervettä ja hyvää lapsuuttaan tai aikuisuuttaan väkejä katkaise. Haloo nyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa oikeen ärsyttävän huono aloitus. Ihan joka tavalla. Älä please Ap tee enää aloituksia jos et osaa tai jaksa tehdä niitä kunnolla

No nyt raivostuivat kaikki jotka satoja kommentteja ovat täällä äitinsä huonoutta kertoneet.

Minun äitini on pyhimys! Ei tässä ole äideistä kyse vaan sinun huonosta kryptisestä aloituksesta joka vaatisi taustatyötä että sitä voisi kommentoida.

 

Mutta siis halusit ilmeisesti puolustaa huonoja äitejä ja vähätellä heidän huonouttaan koska olet itsekin huono äiti. Näin minä sönkötyksesi tulkitsin

Mitä kryptistä on mainita kirjailija ja kirjan nimi ja kehoittaa lukemaan.

Jotain selkokieltäkö täällä vain ymmärretään?

Eli kyseessä oli vaan kirjavinkki. Jos olisit halunnut tehdä keskustelun aloituksen niin olisit edes muutamalla sanalla referoinut kirjaa. Mutta ei jumalauta mitään. Ei sanaakaan. Vain horinaa farkuista ja tiskeistä.

 

Huonot perhesuhteesi varmaan johtuvat osittain huonosta kommunikoinnistasi 

Aika hyvin on keskustelu alkanut, kun yli tuhat kommenttia kuitenkin.

Ekat sivut taisi tosiaan mennä aloituksen kryptisen tarkoituksen selvittämiseen ja ap:lle kuittailuun poikeuksellisen huonosta alustuksesta. 

Sitten päästiin vähän aiheeseen, ehkä näin jo vähän ärtyneinä valmiiksi, ja piakkoin keskustelu näytti ainakin näin hyppelemällä tarkasteltuna olevan paljolti hmmm ..."laadukasta" väittelyä. Sivumäärää on toki jo kertynyt :D  

Mutta löytyykö mitään uutta järkevää sanottavaa itse aiheeseen enää?

Ei, aloitus herätti paljon ajatuksia ja tunteita. Aihe on niin iso, et pakko sitä pureskella eka, jotta jotain järkevää voisi sanoa.

Ei löydy uutta sanottavaa. Ja vanhastakin sanottavasta puolet ovat tämän yhden ja saman aloittajan eli katkeran vanhan äidin tilitystä, lähes rajatilaista kyvyttömyyttä ja haluttomuutta nähdä muuta kuin vain oma märepallo asiassa. Paljon ajatuksia ja tunteita, mutta ei kehityskaarta tai kasvua ihmisenä.  

Olen lukenut koko keskustelun. En näe mitään "vanhan äidin tilityksiä" . Ehkä yks tai kaks, ennemmän lasten kertomuksia äideistään.

Kaikki ne kommentit, joissa on puhuttu ohi aiheen tai heitelty jotain sarkastista mukaläppää, on niitä vanhan äidin tilityksiä. 

Eihän ne sitten ole mitään vanhan äidin tilityksiä jos kirjoittaa ohi aiheen. 

On ne. Ihan kaikki nämä ”Aikuiset lapset psykoottisesti huutavat” jne. ohi aiheen lauotut heitot märepaloista, on nimenomaan sitä oman katkeruuden vuodatusta. Sitä vaan ei sanota tietenkään suoraan. 

Ette sitten trollia tunnista. Joku ns. huudattaa teitä.

Eri

Myöntääkö aloittaja siis olevansa trolli? Että ne kaikki 500 uhriutumisviestiä ovat vain trollausta eikä vereslihalla olevan vanhan äidin märepalloa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla aikuisilla kun aikuistuvat, on puoliso, lapset, välimatkaa lapsuuskotiin,   äiti ja vanhemmat yleensä jäävät toissijaisiksi.  Menettää merkityksensä ne lapsuuden tapahtumat jos omassa aikuiselämässä on kaikki hyvin. Nähdään joskus jos nähdään. Ymmärretään vanhuutta jos se sisäinen lapsi ei ole voimakkain persoonallisuus.

Terv keittiöpsykologi

No usein omassa elämässä ei ole kaikki hyvin, jos lapsuustrauma tai vaikkapa narsistiäiti siinä häärää mukana. Eihän kukaan tervettä ja hyvää lapsuuttaan tai aikuisuuttaan väkejä katkaise. Haloo nyt

Miten aikuisen elämässä yleensä häärii äiti mukana?

Etenkin jos ei välit ole hyvät kai nyt aikuinen on jo ennen keski-ikää heivannut sen äidin sähläämästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Vähän tuntuu ailtä, että jotkut ovat jääneet jumiin siihen lapseen, joka oli. Eivät kykene käsittelemään traumojaan, vaan tarve vaan syyttää. Sillä syyttelyllä ei silti pääse eteenpäin.

Se on erittäin tärkeä osa sen trauman käsittelyä, että sen käsittelee sen toisen osapuolen/trauman aiveuttaneen tai sitä ylläpitävän kanssa. Siksi meillä on jälkipuinnit, päihderiippuvaisten interventiot jne. Ei kovin paljon ole tietoa traumoista, jos kuvittelee että sen kanssa nyt vaan eletään eikä sitä tarvitse käsitellä mitenkään muuten kuin korkeintaan terapeuttinsa kanssa. Se syyttäminen on ihan kuule trauman käsittelyn välttämätön osa ja tulee kaikissa kriiseissä ja shokissa ja traumassa ihan sieltä sun kehosta. 

Niinpä! Siihen shokkivaiheeseen tai traumaan jää kiinni nimenomaan se, joka sen syyllisyyden ja käsittelyn estää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Ihmisyyteen ja ihmissuhteisiin kuuluu tietenkin se, että väärintekemisiä, mielenpahoittamisia ja satuttamisia käydään läpi niin aikuisina kuin lapsinakin läheisten kanssa ja myös pyydetään tarvittaessa anteeksi. Miten tällaiset perusasiat voi olla näin hukassa kellään?

Lapsuuden tapahtumat ovat siitä poikkeuksellisia, ettei lapsi ole voinut käsitellä ja käydä näitä välttämättä silloin heti läpi, kun ne ovat tapahtuneet, jos aikuinen ei itse näin silloin tehnyt ja muutenkin lapsen kapasiteetti asioiden ymmärtämiseen ja käsittelyyn on tuolloin ollut rajallinen. 

Lapsena monet ikävät asiat ja kaltoinkohtelu vaikuttaa myös syvemmin juuri siksi, kun lapsen kehitys on tuolloin vielä kesken. (Aikuisella on välineet ja työkalut kohdata vaikeita asiota jo paljon paremmin, sekä kyky puolustaa itseään.)

Siksi joitakin lapsuuden tapahtumia, traumoja ja näistä seuranneita ongelmia käydään sitten läpi ja käsitellään aikuisina.

Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä vanhemmalla, jonka mielestä vaikkapa lapsuuden kaltoinkohtelu ja isommat ongelmat pitäisi lakaista maton alle ja olettaa, että välit olisi tästä huolimatta vanhempaan lämpimät ja mutkattomat. 

Ikä ole muutenkaan mikään tekosyy jättää läheistensä kanssa asiat hoitamatta, vuosikymmenten ajan. 

...Monesti on myös kyse siitä, että vanhempi jatkaa samaa satuttavaa käytöstään kuin lapsuudessa, kun ollaan jo molemmat aikuisia. 

Lapsen kasvettua aikuiseksi ero on tällaisessa tapauksessa tietenkin siinä, ettei sellaista tarvitse enää sietää, kuten vanhemmastaan riippuvaisena lapsena. 

Usein vanhemmalle annettaan aikuisina vielä mahdollisuus (useitakin) muuttaa satuttavaa käytötään kertomalla tai muuten näyttämällä. Jos omien rajojen kertominen ja näyttäminen menee kuuroille korville, niin välit huonontuvat ja etääntyvät ja ne voidaan jopa katkaista.

Ymmärtämättömälle vanhemmalle tämä voi näyttäytyä yhtäkkisenä muutoksena, "eikä ymmärrä mistä on kyse", kun on koko ikänsä käyttäynyt samoin. Satuttavasti. Jossain vaiheessa aikuiseksi kasvettuaan lapsella se raja voi tulla kuitenkin vastaan, vaikka on kyse omasta vanhemmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa oikeen ärsyttävän huono aloitus. Ihan joka tavalla. Älä please Ap tee enää aloituksia jos et osaa tai jaksa tehdä niitä kunnolla

No nyt raivostuivat kaikki jotka satoja kommentteja ovat täällä äitinsä huonoutta kertoneet.

Minun äitini on pyhimys! Ei tässä ole äideistä kyse vaan sinun huonosta kryptisestä aloituksesta joka vaatisi taustatyötä että sitä voisi kommentoida.

 

Mutta siis halusit ilmeisesti puolustaa huonoja äitejä ja vähätellä heidän huonouttaan koska olet itsekin huono äiti. Näin minä sönkötyksesi tulkitsin

Mitä kryptistä on mainita kirjailija ja kirjan nimi ja kehoittaa lukemaan.

Jotain selkokieltäkö täällä vain ymmärretään?

Eli kyseessä oli vaan kirjavinkki. Jos olisit halunnut tehdä keskustelun aloituksen niin olisit edes muutamalla sanalla referoinut kirjaa. Mutta ei jumalauta mitään. Ei sanaakaan. Vain horinaa farkuista ja tiskeistä.

 

Huonot perhesuhteesi varmaan johtuvat osittain huonosta kommunikoinnistasi 

Aika hyvin on keskustelu alkanut, kun yli tuhat kommenttia kuitenkin.

Ekat sivut taisi tosiaan mennä aloituksen kryptisen tarkoituksen selvittämiseen ja ap:lle kuittailuun poikeuksellisen huonosta alustuksesta. 

Sitten päästiin vähän aiheeseen, ehkä näin jo vähän ärtyneinä valmiiksi, ja piakkoin keskustelu näytti ainakin näin hyppelemällä tarkasteltuna olevan paljolti hmmm ..."laadukasta" väittelyä. Sivumäärää on toki jo kertynyt :D  

Mutta löytyykö mitään uutta järkevää sanottavaa itse aiheeseen enää?

Ei, aloitus herätti paljon ajatuksia ja tunteita. Aihe on niin iso, et pakko sitä pureskella eka, jotta jotain järkevää voisi sanoa.

Ei löydy uutta sanottavaa. Ja vanhastakin sanottavasta puolet ovat tämän yhden ja saman aloittajan eli katkeran vanhan äidin tilitystä, lähes rajatilaista kyvyttömyyttä ja haluttomuutta nähdä muuta kuin vain oma märepallo asiassa. Paljon ajatuksia ja tunteita, mutta ei kehityskaarta tai kasvua ihmisenä.  

Olen lukenut koko keskustelun. En näe mitään "vanhan äidin tilityksiä" . Ehkä yks tai kaks, ennemmän lasten kertomuksia äideistään.

Kaikki ne kommentit, joissa on puhuttu ohi aiheen tai heitelty jotain sarkastista mukaläppää, on niitä vanhan äidin tilityksiä. 

Eihän ne sitten ole mitään vanhan äidin tilityksiä jos kirjoittaa ohi aiheen. 

On ne. Ihan kaikki nämä ”Aikuiset lapset psykoottisesti huutavat” jne. ohi aiheen lauotut heitot märepaloista, on nimenomaan sitä oman katkeruuden vuodatusta. Sitä vaan ei sanota tietenkään suoraan. 

Ette sitten trollia tunnista. Joku ns. huudattaa teitä.

Eri

Myöntääkö aloittaja siis olevansa trolli? Että ne kaikki 500 uhriutumisviestiä ovat vain trollausta eikä vereslihalla olevan vanhan äidin märepalloa?

Mistä olet päätellyt aloittajan olevan "vanha äiti" ja kaikkien kommenttien olevan häneltä?

( juuri vanhat äidit ovat somen suurkuluttajia) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Minä olisin halunnut selvittää asioita äitini kanssa jo vuosikymmeniä sitten. Olisin halunnut, että äiti olisi kertonut perusteluita, miksi hän teki niin kuin teki. Hän ei kuitenkaan suostunut silloin. On hänen oma vikansa, että meidän välit ovat nyt sellaisia kuin ovat. Kyllä se minua harmittaa.

Se on hänen valintansa, eikä häntä voi pakottaa. Asia on sinun kannaltasi aivan varmasti ikävä, mutta jos suuntaisit koko loppuelämäsi energian asian vatvomiseen ja siihen että äitisi on selityksen ja anteeksipyynnön velkaa, niin se olisi omaa tyhmyyttäsi. Ihmisen pitää kuitenkin irtautua menneistä vääryyksistä joita ei voi korjata. Surua ja itsesääliäkin voi tulla ja olla, mutta sen ottaminen elämäntehtäväksi ilman yritystä liikkua eteenpäin ja rakentaa omaa onnellisuutta ja hyviä ihmissuhteita ilman äititaakkaa olisi tyhmyyttä.

Hänhän sanoi pyrkineensä eteenpäin ja se oli kyllä hänen äitinsä, joka ei siihen ole ollut valmis. 

Eihän tuossa oletettu että hän ei olisi pyrkinyt eteenpäin. Missä on sisälukutaitosi?

Olisin halunnut, että äiti olisi kertonut perusteluita, miksi hän teki niin kuin teki. Hän ei kuitenkaan suostunut silloin. On hänen oma vikansa, että meidän välit ovat nyt sellaisia kuin ovat.

Siinä se seisoo ihan suomeksi. Lähes koko kommentti ja silti se sulta meni ohi. 

Kyllä, se oli aivan ymmärrettävä kommentti eikä mennyt ohi.

Henkilö totesi, että hänen äitinsä kieltäytyi käymästä läpi asioita hänen kanssaan ja häntä se harmittaa.

Tämä tuli ymmärretyksi. Harmitus ja suru on luonnollista. 

Niin että sä siis puhuit välien huonouden hyväksymisestä, kun sanoit ettei saa jumittaa vaan pitää mennä eteenpäin. Juu u, varmaan totta niin, mutta edelleen on outoa sanoa, että äidillä on oikeus kieltäytyä asioiden läpikäynnistä ja tyttören pitää vaan niellä ja hyväksyä. Varsinkin kun tytär on ainoa, joka on edes yrittänyt tilannetta parantaa. 

Sanoin, että se on äidin oma valinta ja häntä ei voi pakottaa. Kukaan ei puhunut mistään oikeudesta.

Mikä oli siis vastauksesi pointti? Äitiä ei voi pakottaa ja tyttären tunteet on ok, kunhan hyväksyy äitinsä päätöksen olla selvittämättä asioita? Eli toistit hänen tilanteensa ja korostit että hänen on nyt vain elettävä sen kanssa. 

Mikä olisi vahtoehto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Ihmisyyteen ja ihmissuhteisiin kuuluu tietenkin se, että väärintekemisiä, mielenpahoittamisia ja satuttamisia käydään läpi niin aikuisina kuin lapsinakin läheisten kanssa ja myös pyydetään tarvittaessa anteeksi. Miten tällaiset perusasiat voi olla näin hukassa kellään?

Lapsuuden tapahtumat ovat siitä poikkeuksellisia, ettei lapsi ole voinut käsitellä ja käydä näitä välttämättä silloin heti läpi, kun ne ovat tapahtuneet, jos aikuinen ei itse näin silloin tehnyt ja muutenkin lapsen kapasiteetti asioiden ymmärtämiseen ja käsittelyyn on tuolloin ollut rajallinen. 

Lapsena monet ikävät asiat ja kaltoinkohtelu vaikuttaa myös syvemmin juuri siksi, kun lapsen kehitys on tuolloin vielä kesken. (Aikuisella on välineet ja työkalut kohdata vaikeita asiota jo paljon paremmin, sekä kyky puolustaa itseään.)

Siksi joitakin lapsuuden tapahtumia, traumoja ja näistä seuranneita ongelmia käydään sitten läpi ja käsitellään aikuisina.

Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä vanhemmalla, jonka mielestä vaikkapa lapsuuden kaltoinkohtelu ja isommat ongelmat pitäisi lakaista maton alle ja olettaa, että välit olisi tästä huolimatta vanhempaan lämpimät ja mutkattomat. 

Ikä ole muutenkaan mikään tekosyy jättää läheistensä kanssa asiat hoitamatta, vuosikymmenten ajan. 

...Monesti on myös kyse siitä, että vanhempi jatkaa samaa satuttavaa käytöstään kuin lapsuudessa, kun ollaan jo molemmat aikuisia. 

Lapsen kasvettua aikuiseksi ero on tällaisessa tapauksessa tietenkin siinä, ettei sellaista tarvitse enää sietää, kuten vanhemmastaan riippuvaisena lapsena. 

Usein vanhemmalle annettaan aikuisina vielä mahdollisuus (useitakin) muuttaa satuttavaa käytötään kertomalla tai muuten näyttämällä. Jos omien rajojen kertominen ja näyttäminen menee kuuroille korville, niin välit huonontuvat ja etääntyvät ja ne voidaan jopa katkaista.

Ymmärtämättömälle vanhemmalle tämä voi näyttäytyä yhtäkkisenä muutoksena, "eikä ymmärrä mistä on kyse", kun on koko ikänsä käyttäynyt samoin. Satuttavasti. Jossain vaiheessa aikuiseksi kasvettuaan lapsella se raja voi tulla kuitenkin vastaan, vaikka on kyse omasta vanhemmasta.

Normaalisti parkymppisenä tulee se rajanveto ja lakataan vastaamasta puhelimeen ja ottamasta neuvoja vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Monilla aikuisilla kun aikuistuvat, on puoliso, lapset, välimatkaa lapsuuskotiin,   äiti ja vanhemmat yleensä jäävät toissijaisiksi.  Menettää merkityksensä ne lapsuuden tapahtumat jos omassa aikuiselämässä on kaikki hyvin. Nähdään joskus jos nähdään. Ymmärretään vanhuutta jos se sisäinen lapsi ei ole voimakkain persoonallisuus.

Terv keittiöpsykologi

Eli painetaan villaisella vanhan äidin töppäily.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla aikuisilla kun aikuistuvat, on puoliso, lapset, välimatkaa lapsuuskotiin,   äiti ja vanhemmat yleensä jäävät toissijaisiksi.  Menettää merkityksensä ne lapsuuden tapahtumat jos omassa aikuiselämässä on kaikki hyvin. Nähdään joskus jos nähdään. Ymmärretään vanhuutta jos se sisäinen lapsi ei ole voimakkain persoonallisuus.

Terv keittiöpsykologi

No usein omassa elämässä ei ole kaikki hyvin, jos lapsuustrauma tai vaikkapa narsistiäiti siinä häärää mukana. Eihän kukaan tervettä ja hyvää lapsuuttaan tai aikuisuuttaan väkejä katkaise. Haloo nyt

Miten aikuisen elämässä yleensä häärii äiti mukana?

Etenkin jos ei välit ole hyvät kai nyt aikuinen on jo ennen keski-ikää heivannut sen äidin sähläämästä?

Siitähän täällä puhutaan. Tilanteesta, jossa äiti on ”heivattu” eli kirjailijan mukaan murhattu. Ei siis tilanteesta, jossa ei ole ollut ihan kivaa eikä hyvät välit vaikka siltä apkin haluaa sen saada kuulostamaan. Yleensä siellä on se rajaton mummo (kirjailijan oma kuvaus), joka häärää ja puuttuu jne. aikuisen tyttärensä elämään niin kauan kunnes tytär tekee sille stopin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Ihmisyyteen ja ihmissuhteisiin kuuluu tietenkin se, että väärintekemisiä, mielenpahoittamisia ja satuttamisia käydään läpi niin aikuisina kuin lapsinakin läheisten kanssa ja myös pyydetään tarvittaessa anteeksi. Miten tällaiset perusasiat voi olla näin hukassa kellään?

Lapsuuden tapahtumat ovat siitä poikkeuksellisia, ettei lapsi ole voinut käsitellä ja käydä näitä välttämättä silloin heti läpi, kun ne ovat tapahtuneet, jos aikuinen ei itse näin silloin tehnyt ja muutenkin lapsen kapasiteetti asioiden ymmärtämiseen ja käsittelyyn on tuolloin ollut rajallinen. 

Lapsena monet ikävät asiat ja kaltoinkohtelu vaikuttaa myös syvemmin juuri siksi, kun lapsen kehitys on tuolloin vielä kesken. (Aikuisella on välineet ja työkalut kohdata vaikeita asiota jo paljon paremmin, sekä kyky puolustaa itseään.)

Siksi joitakin lapsuuden tapahtumia, traumoja ja näistä seuranneita ongelmia käydään sitten läpi ja käsitellään aikuisina.

Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä vanhemmalla, jonka mielestä vaikkapa lapsuuden kaltoinkohtelu ja isommat ongelmat pitäisi lakaista maton alle ja olettaa, että välit olisi tästä huolimatta vanhempaan lämpimät ja mutkattomat. 

Ikä ole muutenkaan mikään tekosyy jättää läheistensä kanssa asiat hoitamatta, vuosikymmenten ajan. 

...Monesti on myös kyse siitä, että vanhempi jatkaa samaa satuttavaa käytöstään kuin lapsuudessa, kun ollaan jo molemmat aikuisia. 

Lapsen kasvettua aikuiseksi ero on tällaisessa tapauksessa tietenkin siinä, ettei sellaista tarvitse enää sietää, kuten vanhemmastaan riippuvaisena lapsena. 

Usein vanhemmalle annettaan aikuisina vielä mahdollisuus (useitakin) muuttaa satuttavaa käytötään kertomalla tai muuten näyttämällä. Jos omien rajojen kertominen ja näyttäminen menee kuuroille korville, niin välit huonontuvat ja etääntyvät ja ne voidaan jopa katkaista.

Ymmärtämättömälle vanhemmalle tämä voi näyttäytyä yhtäkkisenä muutoksena, "eikä ymmärrä mistä on kyse", kun on koko ikänsä käyttäynyt samoin. Satuttavasti. Jossain vaiheessa aikuiseksi kasvettuaan lapsella se raja voi tulla kuitenkin vastaan, vaikka on kyse omasta vanhemmasta.

Normaalisti parkymppisenä tulee se rajanveto ja lakataan vastaamasta puhelimeen ja ottamasta neuvoja vastaan.

Normaalisti? Mitä tarkoitat? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa oikeen ärsyttävän huono aloitus. Ihan joka tavalla. Älä please Ap tee enää aloituksia jos et osaa tai jaksa tehdä niitä kunnolla

No nyt raivostuivat kaikki jotka satoja kommentteja ovat täällä äitinsä huonoutta kertoneet.

Minun äitini on pyhimys! Ei tässä ole äideistä kyse vaan sinun huonosta kryptisestä aloituksesta joka vaatisi taustatyötä että sitä voisi kommentoida.

 

Mutta siis halusit ilmeisesti puolustaa huonoja äitejä ja vähätellä heidän huonouttaan koska olet itsekin huono äiti. Näin minä sönkötyksesi tulkitsin

Mitä kryptistä on mainita kirjailija ja kirjan nimi ja kehoittaa lukemaan.

Jotain selkokieltäkö täällä vain ymmärretään?

Eli kyseessä oli vaan kirjavinkki. Jos olisit halunnut tehdä keskustelun aloituksen niin olisit edes muutamalla sanalla referoinut kirjaa. Mutta ei jumalauta mitään. Ei sanaakaan. Vain horinaa farkuista ja tiskeistä.

 

Huonot perhesuhteesi varmaan johtuvat osittain huonosta kommunikoinnistasi 

Aika hyvin on keskustelu alkanut, kun yli tuhat kommenttia kuitenkin.

Ekat sivut taisi tosiaan mennä aloituksen kryptisen tarkoituksen selvittämiseen ja ap:lle kuittailuun poikeuksellisen huonosta alustuksesta. 

Sitten päästiin vähän aiheeseen, ehkä näin jo vähän ärtyneinä valmiiksi, ja piakkoin keskustelu näytti ainakin näin hyppelemällä tarkasteltuna olevan paljolti hmmm ..."laadukasta" väittelyä. Sivumäärää on toki jo kertynyt :D  

Mutta löytyykö mitään uutta järkevää sanottavaa itse aiheeseen enää?

Miten kukaan voi ärtyä aloituksesta? Jos se ei iske, sit ei vaan osallistu. Tämä taitaa olla aiheena aika kipeä monille.

Tuskinpa kipeä. Monella vaan nousee kiukku ihan ilman henk.koht. kokemusta silloin, kun korostetaan miten ihmissuhteessa toinen on tärkeämpi kuin toinen, väitetään toisen tunteita harhoiksi ja typeriksi ja toisen tunteita maailman tärkeimmiksi, koska on synnyttänyt. 

Tuoko kaikki on aloituksessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa oikeen ärsyttävän huono aloitus. Ihan joka tavalla. Älä please Ap tee enää aloituksia jos et osaa tai jaksa tehdä niitä kunnolla

No nyt raivostuivat kaikki jotka satoja kommentteja ovat täällä äitinsä huonoutta kertoneet.

Minun äitini on pyhimys! Ei tässä ole äideistä kyse vaan sinun huonosta kryptisestä aloituksesta joka vaatisi taustatyötä että sitä voisi kommentoida.

 

Mutta siis halusit ilmeisesti puolustaa huonoja äitejä ja vähätellä heidän huonouttaan koska olet itsekin huono äiti. Näin minä sönkötyksesi tulkitsin

Mitä kryptistä on mainita kirjailija ja kirjan nimi ja kehoittaa lukemaan.

Jotain selkokieltäkö täällä vain ymmärretään?

Eli kyseessä oli vaan kirjavinkki. Jos olisit halunnut tehdä keskustelun aloituksen niin olisit edes muutamalla sanalla referoinut kirjaa. Mutta ei jumalauta mitään. Ei sanaakaan. Vain horinaa farkuista ja tiskeistä.

 

Huonot perhesuhteesi varmaan johtuvat osittain huonosta kommunikoinnistasi 

Aika hyvin on keskustelu alkanut, kun yli tuhat kommenttia kuitenkin.

Ekat sivut taisi tosiaan mennä aloituksen kryptisen tarkoituksen selvittämiseen ja ap:lle kuittailuun poikeuksellisen huonosta alustuksesta. 

Sitten päästiin vähän aiheeseen, ehkä näin jo vähän ärtyneinä valmiiksi, ja piakkoin keskustelu näytti ainakin näin hyppelemällä tarkasteltuna olevan paljolti hmmm ..."laadukasta" väittelyä. Sivumäärää on toki jo kertynyt :D  

Mutta löytyykö mitään uutta järkevää sanottavaa itse aiheeseen enää?

Ei, aloitus herätti paljon ajatuksia ja tunteita. Aihe on niin iso, et pakko sitä pureskella eka, jotta jotain järkevää voisi sanoa.

Ei löydy uutta sanottavaa. Ja vanhastakin sanottavasta puolet ovat tämän yhden ja saman aloittajan eli katkeran vanhan äidin tilitystä, lähes rajatilaista kyvyttömyyttä ja haluttomuutta nähdä muuta kuin vain oma märepallo asiassa. Paljon ajatuksia ja tunteita, mutta ei kehityskaarta tai kasvua ihmisenä.  

Olen lukenut koko keskustelun. En näe mitään "vanhan äidin tilityksiä" . Ehkä yks tai kaks, ennemmän lasten kertomuksia äideistään.

Kaikki ne kommentit, joissa on puhuttu ohi aiheen tai heitelty jotain sarkastista mukaläppää, on niitä vanhan äidin tilityksiä. 

Eihän ne sitten ole mitään vanhan äidin tilityksiä jos kirjoittaa ohi aiheen. 

On ne. Ihan kaikki nämä ”Aikuiset lapset psykoottisesti huutavat” jne. ohi aiheen lauotut heitot märepaloista, on nimenomaan sitä oman katkeruuden vuodatusta. Sitä vaan ei sanota tietenkään suoraan. 

Ette sitten trollia tunnista. Joku ns. huudattaa teitä.

Eri

Myöntääkö aloittaja siis olevansa trolli? Että ne kaikki 500 uhriutumisviestiä ovat vain trollausta eikä vereslihalla olevan vanhan äidin märepalloa?

Mistä olet päätellyt aloittajan olevan "vanha äiti" ja kaikkien kommenttien olevan häneltä?

( juuri vanhat äidit ovat somen suurkuluttajia) 

Kirjailija Leena Sorvali, 84v, ainakin on somen suurkuluttaja. Blogi, aktiivinen fb:ssa ja perustamansaan fb-ryhmä, kertoo lehdessä olevansa koneella tuntikausia päivittäin. Mainostaa kirjaansa Lahden kaupungin fb-ryhmässä. Tämäkin ketju on kirjan markkinointia, somessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Minä olisin halunnut selvittää asioita äitini kanssa jo vuosikymmeniä sitten. Olisin halunnut, että äiti olisi kertonut perusteluita, miksi hän teki niin kuin teki. Hän ei kuitenkaan suostunut silloin. On hänen oma vikansa, että meidän välit ovat nyt sellaisia kuin ovat. Kyllä se minua harmittaa.

Se on hänen valintansa, eikä häntä voi pakottaa. Asia on sinun kannaltasi aivan varmasti ikävä, mutta jos suuntaisit koko loppuelämäsi energian asian vatvomiseen ja siihen että äitisi on selityksen ja anteeksipyynnön velkaa, niin se olisi omaa tyhmyyttäsi. Ihmisen pitää kuitenkin irtautua menneistä vääryyksistä joita ei voi korjata. Surua ja itsesääliäkin voi tulla ja olla, mutta sen ottaminen elämäntehtäväksi ilman yritystä liikkua eteenpäin ja rakentaa omaa onnellisuutta ja hyviä ihmissuhteita ilman äititaakkaa olisi tyhmyyttä.

Hänhän sanoi pyrkineensä eteenpäin ja se oli kyllä hänen äitinsä, joka ei siihen ole ollut valmis. 

Eihän tuossa oletettu että hän ei olisi pyrkinyt eteenpäin. Missä on sisälukutaitosi?

Olisin halunnut, että äiti olisi kertonut perusteluita, miksi hän teki niin kuin teki. Hän ei kuitenkaan suostunut silloin. On hänen oma vikansa, että meidän välit ovat nyt sellaisia kuin ovat.

Siinä se seisoo ihan suomeksi. Lähes koko kommentti ja silti se sulta meni ohi. 

Kyllä, se oli aivan ymmärrettävä kommentti eikä mennyt ohi.

Henkilö totesi, että hänen äitinsä kieltäytyi käymästä läpi asioita hänen kanssaan ja häntä se harmittaa.

Tämä tuli ymmärretyksi. Harmitus ja suru on luonnollista. 

Niin että sä siis puhuit välien huonouden hyväksymisestä, kun sanoit ettei saa jumittaa vaan pitää mennä eteenpäin. Juu u, varmaan totta niin, mutta edelleen on outoa sanoa, että äidillä on oikeus kieltäytyä asioiden läpikäynnistä ja tyttören pitää vaan niellä ja hyväksyä. Varsinkin kun tytär on ainoa, joka on edes yrittänyt tilannetta parantaa. 

Sanoin, että se on äidin oma valinta ja häntä ei voi pakottaa. Kukaan ei puhunut mistään oikeudesta.

Mikä oli siis vastauksesi pointti? Äitiä ei voi pakottaa ja tyttären tunteet on ok, kunhan hyväksyy äitinsä päätöksen olla selvittämättä asioita? Eli toistit hänen tilanteensa ja korostit että hänen on nyt vain elettävä sen kanssa. 

Mikä olisi vahtoehto?

Ei yhteydenpitoa. Ei soittoja, ei vastausta puhelimeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla aikuisilla kun aikuistuvat, on puoliso, lapset, välimatkaa lapsuuskotiin,   äiti ja vanhemmat yleensä jäävät toissijaisiksi.  Menettää merkityksensä ne lapsuuden tapahtumat jos omassa aikuiselämässä on kaikki hyvin. Nähdään joskus jos nähdään. Ymmärretään vanhuutta jos se sisäinen lapsi ei ole voimakkain persoonallisuus.

Terv keittiöpsykologi

Eli painetaan villaisella vanhan äidin töppäily.

Rajattomat äidit pyrkivät jatkamaan muiden rajojen rikkomista koko elämänsä. Kyse ei ole mistään lapsuuteen rajoittuneesta tavasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa oikeen ärsyttävän huono aloitus. Ihan joka tavalla. Älä please Ap tee enää aloituksia jos et osaa tai jaksa tehdä niitä kunnolla

No nyt raivostuivat kaikki jotka satoja kommentteja ovat täällä äitinsä huonoutta kertoneet.

Minun äitini on pyhimys! Ei tässä ole äideistä kyse vaan sinun huonosta kryptisestä aloituksesta joka vaatisi taustatyötä että sitä voisi kommentoida.

 

Mutta siis halusit ilmeisesti puolustaa huonoja äitejä ja vähätellä heidän huonouttaan koska olet itsekin huono äiti. Näin minä sönkötyksesi tulkitsin

Mitä kryptistä on mainita kirjailija ja kirjan nimi ja kehoittaa lukemaan.

Jotain selkokieltäkö täällä vain ymmärretään?

Eli kyseessä oli vaan kirjavinkki. Jos olisit halunnut tehdä keskustelun aloituksen niin olisit edes muutamalla sanalla referoinut kirjaa. Mutta ei jumalauta mitään. Ei sanaakaan. Vain horinaa farkuista ja tiskeistä.

 

Huonot perhesuhteesi varmaan johtuvat osittain huonosta kommunikoinnistasi 

Aika hyvin on keskustelu alkanut, kun yli tuhat kommenttia kuitenkin.

Ekat sivut taisi tosiaan mennä aloituksen kryptisen tarkoituksen selvittämiseen ja ap:lle kuittailuun poikeuksellisen huonosta alustuksesta. 

Sitten päästiin vähän aiheeseen, ehkä näin jo vähän ärtyneinä valmiiksi, ja piakkoin keskustelu näytti ainakin näin hyppelemällä tarkasteltuna olevan paljolti hmmm ..."laadukasta" väittelyä. Sivumäärää on toki jo kertynyt :D  

Mutta löytyykö mitään uutta järkevää sanottavaa itse aiheeseen enää?

Miten kukaan voi ärtyä aloituksesta? Jos se ei iske, sit ei vaan osallistu. Tämä taitaa olla aiheena aika kipeä monille.

Tuskinpa kipeä. Monella vaan nousee kiukku ihan ilman henk.koht. kokemusta silloin, kun korostetaan miten ihmissuhteessa toinen on tärkeämpi kuin toinen, väitetään toisen tunteita harhoiksi ja typeriksi ja toisen tunteita maailman tärkeimmiksi, koska on synnyttänyt. 

Tuoko kaikki on aloituksessa?

Kyllä, itseasiassa on. Lukekaahan te jotka käytte terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista.

Ja sen lisäksi tänne on laitettu tuon suositellun kirjan kuvaus, josta sitten selviää lisää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Vähän tuntuu ailtä, että jotkut ovat jääneet jumiin siihen lapseen, joka oli. Eivät kykene käsittelemään traumojaan, vaan tarve vaan syyttää. Sillä syyttelyllä ei silti pääse eteenpäin.

Se on erittäin tärkeä osa sen trauman käsittelyä, että sen käsittelee sen toisen osapuolen/trauman aiveuttaneen tai sitä ylläpitävän kanssa. Siksi meillä on jälkipuinnit, päihderiippuvaisten interventiot jne. Ei kovin paljon ole tietoa traumoista, jos kuvittelee että sen kanssa nyt vaan eletään eikä sitä tarvitse käsitellä mitenkään muuten kuin korkeintaan terapeuttinsa kanssa. Se syyttäminen on ihan kuule trauman käsittelyn välttämätön osa ja tulee kaikissa kriiseissä ja shokissa ja traumassa ihan sieltä sun kehosta. 

No, minun kantani on se, etten olisi sen paremmin päässyt mistään eteenpäin,  vaikka olisin vanhalle äidilleni kaiken kaatanut. Siksi kävin terapiassa, jotta käsittelisin omaa pahaaoloni. Ei se olisi muuksi muuttunut, vaikka äitiäni olisin päin naamaa syyttänyt. Olen vastuussa omista tunteista.