Kuka puolustaisi äitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin keskittyy arvostelemaan ja syyttämään äitiään, tai ketä tahansa muuta, draamaa riittää.

Onko sinusta aina nimenomaan syyttelyä, tai syytös ja arvostelu se pääasia, jos kertoo / haluaa käsitellä vaikeita lapsuuskokemuksiaan vanhemman kanssa?

Itsekäs ihminen kääntää hänelle kerrotun toisen vaikean kokemuksen ja tunteet helposti vain itseensä ja ohittaa heittämällä sen, että kertoja (tässä tapauksessa aikuinen lapsi) on voinut kärsiä paljonkin asian takia. Tämä puoli asiasta ja myötäunto ei kiinnosta ollenkaan. Kaikki sen sjaan kietoutuu koetun syytöksen ja siitä seuraavan oman uhriutumisen ympärille. 

Sehän tässä sitä draamailua ennemminkin usein on, aiheuttaa ja ylläpitää. Ja estää asian kunnollisen käsittelyn ja siten myös pääsemästä eteenpäin.

Juuri tämän tämän ketjun aloittaja haluaa kieltää: kyseessä on vain ilkeän tyttären pahoinvointi. Toisaalta kyse on vain triviaalista tiskivuorosta tai saumattomista farkuista, toisaalta valemuistoista tai suoranaisesta valehtelusta. Joka tapauksessa, minä 1940-luvulla syntyneenä äitinä olen ollut vain aikakauteni lapsi, ne ajat olivat vain sellaiset, ja kaikki muutkin äidit olivat samanlaisia: raskaan työpäivän jälkeen emme jaksaneet olla lempeitä. Tyttärillemme sanoimme: "Siun tahtos on miun taskussain!".

Palaamme siis siihen että vain 40-luvulla syntyneet huonoja äitejä ja 50-vuotiaat uhreja, näitä terapioiden suurkuluttajia.

Todistuskappaleena Pirkko Saision kirja.  Voisimmeko alkaa väittelyn onko se fiktiivinen vai elämänkerta?

Ei tietenkään vain 40-luvulla syntyneet ole huonoja äitejä, ei suinkaan: huonoja äitejä on 10, 20, 30, 40, 50, 60, 70, 80 ja 90- luvuilla syntyneitä. Niin myös hyviä äitejä.

Uhreja ovat 10, 20, 30, 40, 50, 60, 70, 80, 90, 00 ja 10- luvuilla syntyneitä.

Kysymys ei lainkaan ole sukupolvikokemuksesta vaan että mätämunia on kaikissa ikäluokissa, kysymys on YKSILÖISTÄ.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.

Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?

Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä". 

 

Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua? 

No eihän se asian ydin tässä tarkemmin selviä, kun tässä meillä on vain se äidin näkemys tiskivuoroista ja farkuista, mikä siis on mitä todennäkäisimmin vain silmänlumetta ja pääasiat jää pimentoon.

(Mutta toki äidin kertoma silmänlume farkuista ja tiskeistä indikoi kuitenkin ainakin sitä, että tunnepuolen käsittelyssä on jotain häikkää, koska hänen on ilmeisen vaikea kuunnella ja ottaa vastaan itseensä liittyvää toisen vaikempaa kokemusta ja tunteita, sekä puuttuu halua ja ehkä osaamistakin tarkastella omaa toimintaansa myös kriittisesti.)

Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuossa aloituksessa on koko ajan lukenut saamattomat. 

Jollain ekoilla sivuilla asia korjattiin saumattomiksi. Itse oletin, että ap korjasi, kun aloitustaan niin moitittiin, ettei sitä ymmärretä. Juu en minäkään ymmärtänyt ensin koko aloitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin keskittyy arvostelemaan ja syyttämään äitiään, tai ketä tahansa muuta, draamaa riittää.

Onko sinusta aina nimenomaan syyttelyä, tai syytös ja arvostelu se pääasia, jos kertoo / haluaa käsitellä vaikeita lapsuuskokemuksiaan vanhemman kanssa?

Itsekäs ihminen kääntää hänelle kerrotun toisen vaikean kokemuksen ja tunteet helposti vain itseensä ja ohittaa heittämällä sen, että kertoja (tässä tapauksessa aikuinen lapsi) on voinut kärsiä paljonkin asian takia. Tämä puoli asiasta ja myötäunto ei kiinnosta ollenkaan. Kaikki sen sjaan kietoutuu koetun syytöksen ja siitä seuraavan oman uhriutumisen ympärille. 

Sehän tässä sitä draamailua ennemminkin usein on, aiheuttaa ja ylläpitää. Ja estää asian kunnollisen käsittelyn ja siten myös pääsemästä eteenpäin.

Juuri tämän tämän ketjun aloittaja haluaa kieltää: kyseessä on vain ilkeän tyttären pahoinvointi. Toisaalta kyse on vain triviaalista tiskivuorosta tai saumattomista farkuista, toisaalta valemuistoista tai suoranaisesta valehtelusta. Joka tapauksessa, minä 1940-luvulla syntyneenä äitinä olen ollut vain aikakauteni lapsi, ne ajat olivat vain sellaiset, ja kaikki muutkin äidit olivat samanlaisia: raskaan työpäivän jälkeen emme jaksaneet olla lempeitä. Tyttärillemme sanoimme: "Siun tahtos on miun taskussain!".

Palaamme siis siihen että vain 40-luvulla syntyneet huonoja äitejä ja 50-vuotiaat uhreja, näitä terapioiden suurkuluttajia.

Todistuskappaleena Pirkko Saision kirja.  Voisimmeko alkaa väittelyn onko se fiktiivinen vai elämänkerta?

Malliesimerkki jälleen kerran aiheen vierestä kirjoittamisesta: Pirkko Saisio.

Kommentin 1333 lopussa oleva lainahdus pirkko saision kirjasta siis sinulle tuntematon. Ok. Sekin on aika klassikko jo.

Kyllä hyvinkin, aloittajan asenne on kuin Pirkko Saision esikoisromaanin Elämänmenoa päähenkilön Eilan suhtautuminen tyttäreensä. Äiti on oppimaton työläinen, dominoi, hallitsee, pakottaa, piiskaa, on työväenliikkeessä, on miesten vietävinä. Lapsi katsoo vierestä, ahdistuu. Äiti tyttärelleen komentaa: "Siun tahtos on miun taskussain! Haepas remmi!".

Juuri tällaisen kuvan aloittaja viestittää itsestään ja tyttärestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin keskittyy arvostelemaan ja syyttämään äitiään, tai ketä tahansa muuta, draamaa riittää.

Onko sinusta aina nimenomaan syyttelyä, tai syytös ja arvostelu se pääasia, jos kertoo / haluaa käsitellä vaikeita lapsuuskokemuksiaan vanhemman kanssa?

Itsekäs ihminen kääntää hänelle kerrotun toisen vaikean kokemuksen ja tunteet helposti vain itseensä ja ohittaa heittämällä sen, että kertoja (tässä tapauksessa aikuinen lapsi) on voinut kärsiä paljonkin asian takia. Tämä puoli asiasta ja myötäunto ei kiinnosta ollenkaan. Kaikki sen sjaan kietoutuu koetun syytöksen ja siitä seuraavan oman uhriutumisen ympärille. 

Sehän tässä sitä draamailua ennemminkin usein on, aiheuttaa ja ylläpitää. Ja estää asian kunnollisen käsittelyn ja siten myös pääsemästä eteenpäin.

Juuri tämän tämän ketjun aloittaja haluaa kieltää: kyseessä on vain ilkeän tyttären pahoinvointi. Toisaalta kyse on vain triviaalista tiskivuorosta tai saumattomista farkuista, toisaalta valemuistoista tai suoranaisesta valehtelusta. Joka tapauksessa, minä 1940-luvulla syntyneenä äitinä olen ollut vain aikakauteni lapsi, ne ajat olivat vain sellaiset, ja kaikki muutkin äidit olivat samanlaisia: raskaan työpäivän jälkeen emme jaksaneet olla lempeitä. Tyttärillemme sanoimme: "Siun tahtos on miun taskussain!".

Palaamme siis siihen että vain 40-luvulla syntyneet huonoja äitejä ja 50-vuotiaat uhreja, näitä terapioiden suurkuluttajia.

Todistuskappaleena Pirkko Saision kirja.  Voisimmeko alkaa väittelyn onko se fiktiivinen vai elämänkerta?

Malliesimerkki jälleen kerran aiheen vierestä kirjoittamisesta: Pirkko Saisio.

Kommentin 1333 lopussa oleva lainahdus pirkko saision kirjasta siis sinulle tuntematon. Ok. Sekin on aika klassikko jo.

Kyllä hyvinkin, aloittajan asenne on kuin Pirkko Saision esikoisromaanin Elämänmenoa päähenkilön Eilan suhtautuminen tyttäreensä. Äiti on oppimaton työläinen, dominoi, hallitsee, pakottaa, piiskaa, on työväenliikkeessä, on miesten vietävinä. Lapsi katsoo vierestä, ahdistuu. Äiti tyttärelleen komentaa: "Siun tahtos on miun taskussain! Haepas remmi!".

Juuri tällaisen kuvan aloittaja viestittää itsestään ja tyttärestään.

Ja se on totra kun saisiokin on niin kirjoitranut ja ihan elokuvakin vanhan äidin kovuudesta.

Ihan vielä työläinenkin, paremmissa piireissä oaremmat äidit. Ja kommunistikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuossa aloituksessa on koko ajan lukenut saamattomat. 

Jollain ekoilla sivuilla asia korjattiin saumattomiksi. Itse oletin, että ap korjasi, kun aloitustaan niin moitittiin, ettei sitä ymmärretä. Juu en minäkään ymmärtänyt ensin koko aloitusta.

Minä ainakin katsoin vitsiksi tuon korjauksen. Niin monessa aloituksessa muka ap korjaa , joskus hyvin hävyttömäksikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin keskittyy arvostelemaan ja syyttämään äitiään, tai ketä tahansa muuta, draamaa riittää.

Onko sinusta aina nimenomaan syyttelyä, tai syytös ja arvostelu se pääasia, jos kertoo / haluaa käsitellä vaikeita lapsuuskokemuksiaan vanhemman kanssa?

Itsekäs ihminen kääntää hänelle kerrotun toisen vaikean kokemuksen ja tunteet helposti vain itseensä ja ohittaa heittämällä sen, että kertoja (tässä tapauksessa aikuinen lapsi) on voinut kärsiä paljonkin asian takia. Tämä puoli asiasta ja myötäunto ei kiinnosta ollenkaan. Kaikki sen sjaan kietoutuu koetun syytöksen ja siitä seuraavan oman uhriutumisen ympärille. 

Sehän tässä sitä draamailua ennemminkin usein on, aiheuttaa ja ylläpitää. Ja estää asian kunnollisen käsittelyn ja siten myös pääsemästä eteenpäin.

Juuri tämän tämän ketjun aloittaja haluaa kieltää: kyseessä on vain ilkeän tyttären pahoinvointi. Toisaalta kyse on vain triviaalista tiskivuorosta tai saumattomista farkuista, toisaalta valemuistoista tai suoranaisesta valehtelusta. Joka tapauksessa, minä 1940-luvulla syntyneenä äitinä olen ollut vain aikakauteni lapsi, ne ajat olivat vain sellaiset, ja kaikki muutkin äidit olivat samanlaisia: raskaan työpäivän jälkeen emme jaksaneet olla lempeitä. Tyttärillemme sanoimme: "Siun tahtos on miun taskussain!".

Palaamme siis siihen että vain 40-luvulla syntyneet huonoja äitejä ja 50-vuotiaat uhreja, näitä terapioiden suurkuluttajia.

Todistuskappaleena Pirkko Saision kirja.  Voisimmeko alkaa väittelyn onko se fiktiivinen vai elämänkerta?

Malliesimerkki jälleen kerran aiheen vierestä kirjoittamisesta: Pirkko Saisio.

Kommentin 1333 lopussa oleva lainahdus pirkko saision kirjasta siis sinulle tuntematon. Ok. Sekin on aika klassikko jo.

Kyllä hyvinkin, aloittajan asenne on kuin Pirkko Saision esikoisromaanin Elämänmenoa päähenkilön Eilan suhtautuminen tyttäreensä. Äiti on oppimaton työläinen, dominoi, hallitsee, pakottaa, piiskaa, on työväenliikkeessä, on miesten vietävinä. Lapsi katsoo vierestä, ahdistuu. Äiti tyttärelleen komentaa: "Siun tahtos on miun taskussain! Haepas remmi!".

Juuri tällaisen kuvan aloittaja viestittää itsestään ja tyttärestään.

Ja se on totra kun saisiokin on niin kirjoitranut ja ihan elokuvakin vanhan äidin kovuudesta.

Ihan vielä työläinenkin, paremmissa piireissä oaremmat äidit. Ja kommunistikin.

Ethän vain ole kännissä, mummo kulta? Vai muutenko tulee noita lyöntivirheitä?

Me 50-vuotiaat olemme herttaisia ihmisiä. Emme piikittele, puhu halveksivasti, väheksy ketään, nimittele, keksi toisille sanoja suuhun. Emme töni vanhuksia kaupoissa ja kohtele heitä työssämme töykeästi kovaa huutaen koska olemme kaikki sukupolvien virheet korjanneet itsessämme.

Hoitokodissakin työssämme kohtelemme kunnioittavasti vanhuksia pilkkaamatta.