Kuka puolustaisi äitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla aikuisilla kun aikuistuvat, on puoliso, lapset, välimatkaa lapsuuskotiin,   äiti ja vanhemmat yleensä jäävät toissijaisiksi.  Menettää merkityksensä ne lapsuuden tapahtumat jos omassa aikuiselämässä on kaikki hyvin. Nähdään joskus jos nähdään. Ymmärretään vanhuutta jos se sisäinen lapsi ei ole voimakkain persoonallisuus.

Terv keittiöpsykologi

No usein omassa elämässä ei ole kaikki hyvin, jos lapsuustrauma tai vaikkapa narsistiäiti siinä häärää mukana. Eihän kukaan tervettä ja hyvää lapsuuttaan tai aikuisuuttaan väkejä katkaise. Haloo nyt

Ei täydellistä vanhempaa ole. Itseasiassa, se olisi pahinta, mitä lapselle voisi antaa, täydellinen vanhempi. Siitä jos mistä tulee traumoja.

Aikuisena kai yleensä aika paljon rupeaa ymmärtämään elämää ja sen vivahteita. Silloin myös ymmärtää vanhempiaan paremmin, heidän mahdollisuutensa, ymmärtää inhimilluset virheet jne 

( en tarkoita rikollisia tms) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa oikeen ärsyttävän huono aloitus. Ihan joka tavalla. Älä please Ap tee enää aloituksia jos et osaa tai jaksa tehdä niitä kunnolla

No nyt raivostuivat kaikki jotka satoja kommentteja ovat täällä äitinsä huonoutta kertoneet.

Minun äitini on pyhimys! Ei tässä ole äideistä kyse vaan sinun huonosta kryptisestä aloituksesta joka vaatisi taustatyötä että sitä voisi kommentoida.

 

Mutta siis halusit ilmeisesti puolustaa huonoja äitejä ja vähätellä heidän huonouttaan koska olet itsekin huono äiti. Näin minä sönkötyksesi tulkitsin

Mitä kryptistä on mainita kirjailija ja kirjan nimi ja kehoittaa lukemaan.

Jotain selkokieltäkö täällä vain ymmärretään?

Eli kyseessä oli vaan kirjavinkki. Jos olisit halunnut tehdä keskustelun aloituksen niin olisit edes muutamalla sanalla referoinut kirjaa. Mutta ei jumalauta mitään. Ei sanaakaan. Vain horinaa farkuista ja tiskeistä.

 

Huonot perhesuhteesi varmaan johtuvat osittain huonosta kommunikoinnistasi 

Aika hyvin on keskustelu alkanut, kun yli tuhat kommenttia kuitenkin.

Ekat sivut taisi tosiaan mennä aloituksen kryptisen tarkoituksen selvittämiseen ja ap:lle kuittailuun poikeuksellisen huonosta alustuksesta. 

Sitten päästiin vähän aiheeseen, ehkä näin jo vähän ärtyneinä valmiiksi, ja piakkoin keskustelu näytti ainakin näin hyppelemällä tarkasteltuna olevan paljolti hmmm ..."laadukasta" väittelyä. Sivumäärää on toki jo kertynyt :D  

Mutta löytyykö mitään uutta järkevää sanottavaa itse aiheeseen enää?

Ei, aloitus herätti paljon ajatuksia ja tunteita. Aihe on niin iso, et pakko sitä pureskella eka, jotta jotain järkevää voisi sanoa.

Ei löydy uutta sanottavaa. Ja vanhastakin sanottavasta puolet ovat tämän yhden ja saman aloittajan eli katkeran vanhan äidin tilitystä, lähes rajatilaista kyvyttömyyttä ja haluttomuutta nähdä muuta kuin vain oma märepallo asiassa. Paljon ajatuksia ja tunteita, mutta ei kehityskaarta tai kasvua ihmisenä.  

Olen lukenut koko keskustelun. En näe mitään "vanhan äidin tilityksiä" . Ehkä yks tai kaks, ennemmän lasten kertomuksia äideistään.

Kaikki ne kommentit, joissa on puhuttu ohi aiheen tai heitelty jotain sarkastista mukaläppää, on niitä vanhan äidin tilityksiä. 

Eihän ne sitten ole mitään vanhan äidin tilityksiä jos kirjoittaa ohi aiheen. 

On ne. Ihan kaikki nämä ”Aikuiset lapset psykoottisesti huutavat” jne. ohi aiheen lauotut heitot märepaloista, on nimenomaan sitä oman katkeruuden vuodatusta. Sitä vaan ei sanota tietenkään suoraan. 

Ette sitten trollia tunnista. Joku ns. huudattaa teitä.

Eri

Myöntääkö aloittaja siis olevansa trolli? Että ne kaikki 500 uhriutumisviestiä ovat vain trollausta eikä vereslihalla olevan vanhan äidin märepalloa?

Mikä ihme tuossa aloituksessa herättää noin paljon närää? En minä ole ap. Mut edelleen kuka tahansa voi esittää sellainen olevansa. Silti trollin tunnistaa siitä, että kommentit herättävät erityisen paljon tunteita. Ja niitä näyttää kommenteissa olevan paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Vähän tuntuu ailtä, että jotkut ovat jääneet jumiin siihen lapseen, joka oli. Eivät kykene käsittelemään traumojaan, vaan tarve vaan syyttää. Sillä syyttelyllä ei silti pääse eteenpäin.

Se on erittäin tärkeä osa sen trauman käsittelyä, että sen käsittelee sen toisen osapuolen/trauman aiveuttaneen tai sitä ylläpitävän kanssa. Siksi meillä on jälkipuinnit, päihderiippuvaisten interventiot jne. Ei kovin paljon ole tietoa traumoista, jos kuvittelee että sen kanssa nyt vaan eletään eikä sitä tarvitse käsitellä mitenkään muuten kuin korkeintaan terapeuttinsa kanssa. Se syyttäminen on ihan kuule trauman käsittelyn välttämätön osa ja tulee kaikissa kriiseissä ja shokissa ja traumassa ihan sieltä sun kehosta. 

No, minun kantani on se, etten olisi sen paremmin päässyt mistään eteenpäin,  vaikka olisin vanhalle äidilleni kaiken kaatanut. Siksi kävin terapiassa, jotta käsittelisin omaa pahaaoloni. Ei se olisi muuksi muuttunut, vaikka äitiäni olisin päin naamaa syyttänyt. Olen vastuussa omista tunteista. 

Sulla ei siis ole ollut samanlainen tilanne ollenkaan kuin sillä, joka katkaisee välit ja sen vuoksi että pääsisi eteenpäin ja sanoo tarvitsemansa asiat sille äidilleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla aikuisilla kun aikuistuvat, on puoliso, lapset, välimatkaa lapsuuskotiin,   äiti ja vanhemmat yleensä jäävät toissijaisiksi.  Menettää merkityksensä ne lapsuuden tapahtumat jos omassa aikuiselämässä on kaikki hyvin. Nähdään joskus jos nähdään. Ymmärretään vanhuutta jos se sisäinen lapsi ei ole voimakkain persoonallisuus.

Terv keittiöpsykologi

Eli painetaan villaisella vanhan äidin töppäily.

Rajattomat äidit pyrkivät jatkamaan muiden rajojen rikkomista koko elämänsä. Kyse ei ole mistään lapsuuteen rajoittuneesta tavasta.

Aikuinen ei yleensä anna sen jatkua.

Ainakin mun lapset asettivat rajat pois muutettuaan.  Kuopus joka asui pisimpään kotona kun armeija sattui pahaan väliin opiskelujen suhteen jo kotona asuessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Vähän tuntuu ailtä, että jotkut ovat jääneet jumiin siihen lapseen, joka oli. Eivät kykene käsittelemään traumojaan, vaan tarve vaan syyttää. Sillä syyttelyllä ei silti pääse eteenpäin.

Se on erittäin tärkeä osa sen trauman käsittelyä, että sen käsittelee sen toisen osapuolen/trauman aiveuttaneen tai sitä ylläpitävän kanssa. Siksi meillä on jälkipuinnit, päihderiippuvaisten interventiot jne. Ei kovin paljon ole tietoa traumoista, jos kuvittelee että sen kanssa nyt vaan eletään eikä sitä tarvitse käsitellä mitenkään muuten kuin korkeintaan terapeuttinsa kanssa. Se syyttäminen on ihan kuule trauman käsittelyn välttämätön osa ja tulee kaikissa kriiseissä ja shokissa ja traumassa ihan sieltä sun kehosta. 

Niinpä! Siihen shokkivaiheeseen tai traumaan jää kiinni nimenomaan se, joka sen syyllisyyden ja käsittelyn estää. 

Eli jumissa ovat kaikki, joiden vanhemmat ovat jo kuolleet. Voi voi. Kun sit ei mitään voi käsitellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Ihmisyyteen ja ihmissuhteisiin kuuluu tietenkin se, että väärintekemisiä, mielenpahoittamisia ja satuttamisia käydään läpi niin aikuisina kuin lapsinakin läheisten kanssa ja myös pyydetään tarvittaessa anteeksi. Miten tällaiset perusasiat voi olla näin hukassa kellään?

Lapsuuden tapahtumat ovat siitä poikkeuksellisia, ettei lapsi ole voinut käsitellä ja käydä näitä välttämättä silloin heti läpi, kun ne ovat tapahtuneet, jos aikuinen ei itse näin silloin tehnyt ja muutenkin lapsen kapasiteetti asioiden ymmärtämiseen ja käsittelyyn on tuolloin ollut rajallinen. 

Lapsena monet ikävät asiat ja kaltoinkohtelu vaikuttaa myös syvemmin juuri siksi, kun lapsen kehitys on tuolloin vielä kesken. (Aikuisella on välineet ja työkalut kohdata vaikeita asiota jo paljon paremmin, sekä kyky puolustaa itseään.)

Siksi joitakin lapsuuden tapahtumia, traumoja ja näistä seuranneita ongelmia käydään sitten läpi ja käsitellään aikuisina.

Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä vanhemmalla, jonka mielestä vaikkapa lapsuuden kaltoinkohtelu ja isommat ongelmat pitäisi lakaista maton alle ja olettaa, että välit olisi tästä huolimatta vanhempaan lämpimät ja mutkattomat. 

Ikä ole muutenkaan mikään tekosyy jättää läheistensä kanssa asiat hoitamatta, vuosikymmenten ajan. 

...Monesti on myös kyse siitä, että vanhempi jatkaa samaa satuttavaa käytöstään kuin lapsuudessa, kun ollaan jo molemmat aikuisia. 

Lapsen kasvettua aikuiseksi ero on tällaisessa tapauksessa tietenkin siinä, ettei sellaista tarvitse enää sietää, kuten vanhemmastaan riippuvaisena lapsena. 

Usein vanhemmalle annettaan aikuisina vielä mahdollisuus (useitakin) muuttaa satuttavaa käytötään kertomalla tai muuten näyttämällä. Jos omien rajojen kertominen ja näyttäminen menee kuuroille korville, niin välit huonontuvat ja etääntyvät ja ne voidaan jopa katkaista.

Ymmärtämättömälle vanhemmalle tämä voi näyttäytyä yhtäkkisenä muutoksena, "eikä ymmärrä mistä on kyse", kun on koko ikänsä käyttäynyt samoin. Satuttavasti. Jossain vaiheessa aikuiseksi kasvettuaan lapsella se raja voi tulla kuitenkin vastaan, vaikka on kyse omasta vanhemmasta.

Normaalisti parkymppisenä tulee se rajanveto ja lakataan vastaamasta puhelimeen ja ottamasta neuvoja vastaan.

Normaalisti? Mitä tarkoitat? 

Niin. Kun aikuistutaan, muutetaan omaan asuntoon, opiskelupaikkakunnalle.

Kaikki siis eivät pysty itsenäistymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on lyhyt. Lyhyys on hyvä mutta olisi voinut olla selkeämpi äkkiäkin luettuna.

Kuitenkin jotkut ovat pystyneet siitäkin tekemään selvät analyysit aloittajasta. Vanha narsistiäiti, jolta välit poikki tyttäreensä, kansalaiskoulun käynyt, kommunisti, ajanut punaisella Ladalla. Puhuu asioiden vierestä.

Ja ongelma on mikä? Kai nyt jokainen tajuaa, että se nostaa vastareaktion, kun provosoi noin törkeästi. 

Kun lopulta avautuu aloituksen tarkoitus ja sanoma, niin onhan siinä onnistuttu ytimekkästi vähättelemään lapsuuden kaltoinkohtelun vaikutuksia ja merkitystä. Ja myös terapiaa. 

Että terapiassa käymisessä ja jopa välien katkaisussa vanhempiiin olisi kyse usein vain triviaaleista mitättömistä asioista ja näiden typerästä valheellisesta paisuttelusta.

Aika provokatiivista.

Terapioihin kyllä liittyy minunkin mielestäni ongelmakohtia, ja voi olla myös haitallista jos terapeutti on huono, mutta nämä on kyllä vähän toisenlaisa juttuja sitten, kuin mihin aloituksessa ja joissain viesteissä viittaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla aikuisilla kun aikuistuvat, on puoliso, lapset, välimatkaa lapsuuskotiin,   äiti ja vanhemmat yleensä jäävät toissijaisiksi.  Menettää merkityksensä ne lapsuuden tapahtumat jos omassa aikuiselämässä on kaikki hyvin. Nähdään joskus jos nähdään. Ymmärretään vanhuutta jos se sisäinen lapsi ei ole voimakkain persoonallisuus.

Terv keittiöpsykologi

No usein omassa elämässä ei ole kaikki hyvin, jos lapsuustrauma tai vaikkapa narsistiäiti siinä häärää mukana. Eihän kukaan tervettä ja hyvää lapsuuttaan tai aikuisuuttaan väkejä katkaise. Haloo nyt

Ei täydellistä vanhempaa ole. Itseasiassa, se olisi pahinta, mitä lapselle voisi antaa, täydellinen vanhempi. Siitä jos mistä tulee traumoja.

Kuka puhui täydellisestä vanhemmasta? 

Vierailija kirjoitti:

Aikuisena kai yleensä aika paljon rupeaa ymmärtämään elämää ja sen vivahteita. Silloin myös ymmärtää vanhempiaan paremmin, heidän mahdollisuutensa, ymmärtää inhimilluset virheet jne 

( en tarkoita rikollisia tms) 

Omien lasten myötä viimeistään ymmärtää miten väärin tuli kohdelluksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Ihmisyyteen ja ihmissuhteisiin kuuluu tietenkin se, että väärintekemisiä, mielenpahoittamisia ja satuttamisia käydään läpi niin aikuisina kuin lapsinakin läheisten kanssa ja myös pyydetään tarvittaessa anteeksi. Miten tällaiset perusasiat voi olla näin hukassa kellään?

Lapsuuden tapahtumat ovat siitä poikkeuksellisia, ettei lapsi ole voinut käsitellä ja käydä näitä välttämättä silloin heti läpi, kun ne ovat tapahtuneet, jos aikuinen ei itse näin silloin tehnyt ja muutenkin lapsen kapasiteetti asioiden ymmärtämiseen ja käsittelyyn on tuolloin ollut rajallinen. 

Lapsena monet ikävät asiat ja kaltoinkohtelu vaikuttaa myös syvemmin juuri siksi, kun lapsen kehitys on tuolloin vielä kesken. (Aikuisella on välineet ja työkalut kohdata vaikeita asiota jo paljon paremmin, sekä kyky puolustaa itseään.)

Siksi joitakin lapsuuden tapahtumia, traumoja ja näistä seuranneita ongelmia käydään sitten läpi ja käsitellään aikuisina.

Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä vanhemmalla, jonka mielestä vaikkapa lapsuuden kaltoinkohtelu ja isommat ongelmat pitäisi lakaista maton alle ja olettaa, että välit olisi tästä huolimatta vanhempaan lämpimät ja mutkattomat. 

Ikä ole muutenkaan mikään tekosyy jättää läheistensä kanssa asiat hoitamatta, vuosikymmenten ajan. 

...Monesti on myös kyse siitä, että vanhempi jatkaa samaa satuttavaa käytöstään kuin lapsuudessa, kun ollaan jo molemmat aikuisia. 

Lapsen kasvettua aikuiseksi ero on tällaisessa tapauksessa tietenkin siinä, ettei sellaista tarvitse enää sietää, kuten vanhemmastaan riippuvaisena lapsena. 

Usein vanhemmalle annettaan aikuisina vielä mahdollisuus (useitakin) muuttaa satuttavaa käytötään kertomalla tai muuten näyttämällä. Jos omien rajojen kertominen ja näyttäminen menee kuuroille korville, niin välit huonontuvat ja etääntyvät ja ne voidaan jopa katkaista.

Ymmärtämättömälle vanhemmalle tämä voi näyttäytyä yhtäkkisenä muutoksena, "eikä ymmärrä mistä on kyse", kun on koko ikänsä käyttäynyt samoin. Satuttavasti. Jossain vaiheessa aikuiseksi kasvettuaan lapsella se raja voi tulla kuitenkin vastaan, vaikka on kyse omasta vanhemmasta.

Normaalisti parkymppisenä tulee se rajanveto ja lakataan vastaamasta puhelimeen ja ottamasta neuvoja vastaan.

Normaalisti? Mitä tarkoitat? 

Niin. Kun aikuistutaan, muutetaan omaan asuntoon, opiskelupaikkakunnalle.

Kaikki siis eivät pysty itsenäistymään.

Ja sun mielestä itsenäistyminen on puheluihin vastaamattomuutta neuvojen vastaanottamuutta? Eihän se ole millään tavalla normaalia itsenäistymistä tai aikuisen lapsen ja vanhemman suhde. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla aikuisilla kun aikuistuvat, on puoliso, lapset, välimatkaa lapsuuskotiin,   äiti ja vanhemmat yleensä jäävät toissijaisiksi.  Menettää merkityksensä ne lapsuuden tapahtumat jos omassa aikuiselämässä on kaikki hyvin. Nähdään joskus jos nähdään. Ymmärretään vanhuutta jos se sisäinen lapsi ei ole voimakkain persoonallisuus.

Terv keittiöpsykologi

No usein omassa elämässä ei ole kaikki hyvin, jos lapsuustrauma tai vaikkapa narsistiäiti siinä häärää mukana. Eihän kukaan tervettä ja hyvää lapsuuttaan tai aikuisuuttaan väkejä katkaise. Haloo nyt

Ei täydellistä vanhempaa ole. Itseasiassa, se olisi pahinta, mitä lapselle voisi antaa, täydellinen vanhempi. Siitä jos mistä tulee traumoja.

Joillakin on täydelliset vanhemmat. Itse tunnen, että edesmenneissä vanhemmissani ei ollut mitään traumoja aiheuttavaa. On psykologinen defenssi vähätellä omia töppäilyjään väittämällä, että kaikkihan töppäilevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa oikeen ärsyttävän huono aloitus. Ihan joka tavalla. Älä please Ap tee enää aloituksia jos et osaa tai jaksa tehdä niitä kunnolla

No nyt raivostuivat kaikki jotka satoja kommentteja ovat täällä äitinsä huonoutta kertoneet.

Minun äitini on pyhimys! Ei tässä ole äideistä kyse vaan sinun huonosta kryptisestä aloituksesta joka vaatisi taustatyötä että sitä voisi kommentoida.

 

Mutta siis halusit ilmeisesti puolustaa huonoja äitejä ja vähätellä heidän huonouttaan koska olet itsekin huono äiti. Näin minä sönkötyksesi tulkitsin

Mitä kryptistä on mainita kirjailija ja kirjan nimi ja kehoittaa lukemaan.

Jotain selkokieltäkö täällä vain ymmärretään?

Eli kyseessä oli vaan kirjavinkki. Jos olisit halunnut tehdä keskustelun aloituksen niin olisit edes muutamalla sanalla referoinut kirjaa. Mutta ei jumalauta mitään. Ei sanaakaan. Vain horinaa farkuista ja tiskeistä.

 

Huonot perhesuhteesi varmaan johtuvat osittain huonosta kommunikoinnistasi 

Aika hyvin on keskustelu alkanut, kun yli tuhat kommenttia kuitenkin.

Ekat sivut taisi tosiaan mennä aloituksen kryptisen tarkoituksen selvittämiseen ja ap:lle kuittailuun poikeuksellisen huonosta alustuksesta. 

Sitten päästiin vähän aiheeseen, ehkä näin jo vähän ärtyneinä valmiiksi, ja piakkoin keskustelu näytti ainakin näin hyppelemällä tarkasteltuna olevan paljolti hmmm ..."laadukasta" väittelyä. Sivumäärää on toki jo kertynyt :D  

Mutta löytyykö mitään uutta järkevää sanottavaa itse aiheeseen enää?

Ei, aloitus herätti paljon ajatuksia ja tunteita. Aihe on niin iso, et pakko sitä pureskella eka, jotta jotain järkevää voisi sanoa.

Ei löydy uutta sanottavaa. Ja vanhastakin sanottavasta puolet ovat tämän yhden ja saman aloittajan eli katkeran vanhan äidin tilitystä, lähes rajatilaista kyvyttömyyttä ja haluttomuutta nähdä muuta kuin vain oma märepallo asiassa. Paljon ajatuksia ja tunteita, mutta ei kehityskaarta tai kasvua ihmisenä.  

Olen lukenut koko keskustelun. En näe mitään "vanhan äidin tilityksiä" . Ehkä yks tai kaks, ennemmän lasten kertomuksia äideistään.

Kaikki ne kommentit, joissa on puhuttu ohi aiheen tai heitelty jotain sarkastista mukaläppää, on niitä vanhan äidin tilityksiä. 

Eihän ne sitten ole mitään vanhan äidin tilityksiä jos kirjoittaa ohi aiheen. 

On ne. Ihan kaikki nämä ”Aikuiset lapset psykoottisesti huutavat” jne. ohi aiheen lauotut heitot märepaloista, on nimenomaan sitä oman katkeruuden vuodatusta. Sitä vaan ei sanota tietenkään suoraan. 

Ette sitten trollia tunnista. Joku ns. huudattaa teitä.

Eri

Myöntääkö aloittaja siis olevansa trolli? Että ne kaikki 500 uhriutumisviestiä ovat vain trollausta eikä vereslihalla olevan vanhan äidin märepalloa?

Mistä olet päätellyt aloittajan olevan "vanha äiti" ja kaikkien kommenttien olevan häneltä?

( juuri vanhat äidit ovat somen suurkuluttajia) 

Kirjailija Leena Sorvali, 84v, ainakin on somen suurkuluttaja. Blogi, aktiivinen fb:ssa ja perustamansaan fb-ryhmä, kertoo lehdessä olevansa koneella tuntikausia päivittäin. Mainostaa kirjaansa Lahden kaupungin fb-ryhmässä. Tämäkin ketju on kirjan markkinointia, somessa.

Maailmassa paljon kirjoja ja ajatuksia ja kirjailijoita joiden ajatuksia en allekirjoita.

En kuitenkaan tunne heitä kohtaan mitään vihaa kuten joku tässä keskustelussa vuodattaa vähän väliä suurta vihaa tuota kirjailijaa kohtaan.  Suuria tunteita.

En usko kirjailijan olevan aloittaja. Hän olisi tehnyt paremman aloituksen ja avannut enemmän.

Ainakin facessa minäkin olen nähnyt kirjan mainoksen. Josta aloittaja sen ehkä kirjan nimen  napannut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Ihmisyyteen ja ihmissuhteisiin kuuluu tietenkin se, että väärintekemisiä, mielenpahoittamisia ja satuttamisia käydään läpi niin aikuisina kuin lapsinakin läheisten kanssa ja myös pyydetään tarvittaessa anteeksi. Miten tällaiset perusasiat voi olla näin hukassa kellään?

Lapsuuden tapahtumat ovat siitä poikkeuksellisia, ettei lapsi ole voinut käsitellä ja käydä näitä välttämättä silloin heti läpi, kun ne ovat tapahtuneet, jos aikuinen ei itse näin silloin tehnyt ja muutenkin lapsen kapasiteetti asioiden ymmärtämiseen ja käsittelyyn on tuolloin ollut rajallinen. 

Lapsena monet ikävät asiat ja kaltoinkohtelu vaikuttaa myös syvemmin juuri siksi, kun lapsen kehitys on tuolloin vielä kesken. (Aikuisella on välineet ja työkalut kohdata vaikeita asiota jo paljon paremmin, sekä kyky puolustaa itseään.)

Siksi joitakin lapsuuden tapahtumia, traumoja ja näistä seuranneita ongelmia käydään sitten läpi ja käsitellään aikuisina.

Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä vanhemmalla, jonka mielestä vaikkapa lapsuuden kaltoinkohtelu ja isommat ongelmat pitäisi lakaista maton alle ja olettaa, että välit olisi tästä huolimatta vanhempaan lämpimät ja mutkattomat. 

Ikä ole muutenkaan mikään tekosyy jättää läheistensä kanssa asiat hoitamatta, vuosikymmenten ajan. 

...Monesti on myös kyse siitä, että vanhempi jatkaa samaa satuttavaa käytöstään kuin lapsuudessa, kun ollaan jo molemmat aikuisia. 

Lapsen kasvettua aikuiseksi ero on tällaisessa tapauksessa tietenkin siinä, ettei sellaista tarvitse enää sietää, kuten vanhemmastaan riippuvaisena lapsena. 

Usein vanhemmalle annettaan aikuisina vielä mahdollisuus (useitakin) muuttaa satuttavaa käytötään kertomalla tai muuten näyttämällä. Jos omien rajojen kertominen ja näyttäminen menee kuuroille korville, niin välit huonontuvat ja etääntyvät ja ne voidaan jopa katkaista.

Ymmärtämättömälle vanhemmalle tämä voi näyttäytyä yhtäkkisenä muutoksena, "eikä ymmärrä mistä on kyse", kun on koko ikänsä käyttäynyt samoin. Satuttavasti. Jossain vaiheessa aikuiseksi kasvettuaan lapsella se raja voi tulla kuitenkin vastaan, vaikka on kyse omasta vanhemmasta.

Normaalisti parkymppisenä tulee se rajanveto ja lakataan vastaamasta puhelimeen ja ottamasta neuvoja vastaan.

Normaalisti? Mitä tarkoitat? 

Niin. Kun aikuistutaan, muutetaan omaan asuntoon, opiskelupaikkakunnalle.

Kaikki siis eivät pysty itsenäistymään.

Ja sun mielestä itsenäistyminen on puheluihin vastaamattomuutta neuvojen vastaanottamuutta? Eihän se ole millään tavalla normaalia itsenäistymistä tai aikuisen lapsen ja vanhemman suhde. 

Se voi joskus olla välttämätön vaihe. Ei sitten tarvitse liki kuuskymppisenä valittaa että äiti sählännyt koko ikäni asioissani .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla aikuisilla kun aikuistuvat, on puoliso, lapset, välimatkaa lapsuuskotiin,   äiti ja vanhemmat yleensä jäävät toissijaisiksi.  Menettää merkityksensä ne lapsuuden tapahtumat jos omassa aikuiselämässä on kaikki hyvin. Nähdään joskus jos nähdään. Ymmärretään vanhuutta jos se sisäinen lapsi ei ole voimakkain persoonallisuus.

Terv keittiöpsykologi

No usein omassa elämässä ei ole kaikki hyvin, jos lapsuustrauma tai vaikkapa narsistiäiti siinä häärää mukana. Eihän kukaan tervettä ja hyvää lapsuuttaan tai aikuisuuttaan väkejä katkaise. Haloo nyt

Ei täydellistä vanhempaa ole. Itseasiassa, se olisi pahinta, mitä lapselle voisi antaa, täydellinen vanhempi. Siitä jos mistä tulee traumoja.

Joillakin on täydelliset vanhemmat. Itse tunnen, että edesmenneissä vanhemmissani ei ollut mitään traumoja aiheuttavaa. On psykologinen defenssi vähätellä omia töppäilyjään väittämällä, että kaikkihan töppäilevät.

Kellään ei ole täydellisiä vanhempia, koska ei ole täydellisiä ihmisiä. Sen sijaan juuri oikea ja turvallinen ja tunneälykäs vanhempi on monella. Muusta olen kanssasi samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Ihmisyyteen ja ihmissuhteisiin kuuluu tietenkin se, että väärintekemisiä, mielenpahoittamisia ja satuttamisia käydään läpi niin aikuisina kuin lapsinakin läheisten kanssa ja myös pyydetään tarvittaessa anteeksi. Miten tällaiset perusasiat voi olla näin hukassa kellään?

Lapsuuden tapahtumat ovat siitä poikkeuksellisia, ettei lapsi ole voinut käsitellä ja käydä näitä välttämättä silloin heti läpi, kun ne ovat tapahtuneet, jos aikuinen ei itse näin silloin tehnyt ja muutenkin lapsen kapasiteetti asioiden ymmärtämiseen ja käsittelyyn on tuolloin ollut rajallinen. 

Lapsena monet ikävät asiat ja kaltoinkohtelu vaikuttaa myös syvemmin juuri siksi, kun lapsen kehitys on tuolloin vielä kesken. (Aikuisella on välineet ja työkalut kohdata vaikeita asiota jo paljon paremmin, sekä kyky puolustaa itseään.)

Siksi joitakin lapsuuden tapahtumia, traumoja ja näistä seuranneita ongelmia käydään sitten läpi ja käsitellään aikuisina.

Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä vanhemmalla, jonka mielestä vaikkapa lapsuuden kaltoinkohtelu ja isommat ongelmat pitäisi lakaista maton alle ja olettaa, että välit olisi tästä huolimatta vanhempaan lämpimät ja mutkattomat. 

Ikä ole muutenkaan mikään tekosyy jättää läheistensä kanssa asiat hoitamatta, vuosikymmenten ajan. 

...Monesti on myös kyse siitä, että vanhempi jatkaa samaa satuttavaa käytöstään kuin lapsuudessa, kun ollaan jo molemmat aikuisia. 

Lapsen kasvettua aikuiseksi ero on tällaisessa tapauksessa tietenkin siinä, ettei sellaista tarvitse enää sietää, kuten vanhemmastaan riippuvaisena lapsena. 

Usein vanhemmalle annettaan aikuisina vielä mahdollisuus (useitakin) muuttaa satuttavaa käytötään kertomalla tai muuten näyttämällä. Jos omien rajojen kertominen ja näyttäminen menee kuuroille korville, niin välit huonontuvat ja etääntyvät ja ne voidaan jopa katkaista.

Ymmärtämättömälle vanhemmalle tämä voi näyttäytyä yhtäkkisenä muutoksena, "eikä ymmärrä mistä on kyse", kun on koko ikänsä käyttäynyt samoin. Satuttavasti. Jossain vaiheessa aikuiseksi kasvettuaan lapsella se raja voi tulla kuitenkin vastaan, vaikka on kyse omasta vanhemmasta.

Normaalisti parkymppisenä tulee se rajanveto ja lakataan vastaamasta puhelimeen ja ottamasta neuvoja vastaan.

Normaalisti? Mitä tarkoitat? 

Niin. Kun aikuistutaan, muutetaan omaan asuntoon, opiskelupaikkakunnalle.

Kaikki siis eivät pysty itsenäistymään.

Ja sun mielestä itsenäistyminen on puheluihin vastaamattomuutta neuvojen vastaanottamuutta? Eihän se ole millään tavalla normaalia itsenäistymistä tai aikuisen lapsen ja vanhemman suhde. 

Se voi joskus olla välttämätön vaihe. Ei sitten tarvitse liki kuuskymppisenä valittaa että äiti sählännyt koko ikäni asioissani .

Taas tämä syyttely. Jos se sen kuusikymmentä vuotta ottaa, sitten ottaa. Todella rasittavaa tuollainen vähättely. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Ihmisyyteen ja ihmissuhteisiin kuuluu tietenkin se, että väärintekemisiä, mielenpahoittamisia ja satuttamisia käydään läpi niin aikuisina kuin lapsinakin läheisten kanssa ja myös pyydetään tarvittaessa anteeksi. Miten tällaiset perusasiat voi olla näin hukassa kellään?

Lapsuuden tapahtumat ovat siitä poikkeuksellisia, ettei lapsi ole voinut käsitellä ja käydä näitä välttämättä silloin heti läpi, kun ne ovat tapahtuneet, jos aikuinen ei itse näin silloin tehnyt ja muutenkin lapsen kapasiteetti asioiden ymmärtämiseen ja käsittelyyn on tuolloin ollut rajallinen. 

Lapsena monet ikävät asiat ja kaltoinkohtelu vaikuttaa myös syvemmin juuri siksi, kun lapsen kehitys on tuolloin vielä kesken. (Aikuisella on välineet ja työkalut kohdata vaikeita asiota jo paljon paremmin, sekä kyky puolustaa itseään.)

Siksi joitakin lapsuuden tapahtumia, traumoja ja näistä seuranneita ongelmia käydään sitten läpi ja käsitellään aikuisina.

Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä vanhemmalla, jonka mielestä vaikkapa lapsuuden kaltoinkohtelu ja isommat ongelmat pitäisi lakaista maton alle ja olettaa, että välit olisi tästä huolimatta vanhempaan lämpimät ja mutkattomat. 

Ikä ole muutenkaan mikään tekosyy jättää läheistensä kanssa asiat hoitamatta, vuosikymmenten ajan. 

...Monesti on myös kyse siitä, että vanhempi jatkaa samaa satuttavaa käytöstään kuin lapsuudessa, kun ollaan jo molemmat aikuisia. 

Lapsen kasvettua aikuiseksi ero on tällaisessa tapauksessa tietenkin siinä, ettei sellaista tarvitse enää sietää, kuten vanhemmastaan riippuvaisena lapsena. 

Usein vanhemmalle annettaan aikuisina vielä mahdollisuus (useitakin) muuttaa satuttavaa käytötään kertomalla tai muuten näyttämällä. Jos omien rajojen kertominen ja näyttäminen menee kuuroille korville, niin välit huonontuvat ja etääntyvät ja ne voidaan jopa katkaista.

Ymmärtämättömälle vanhemmalle tämä voi näyttäytyä yhtäkkisenä muutoksena, "eikä ymmärrä mistä on kyse", kun on koko ikänsä käyttäynyt samoin. Satuttavasti. Jossain vaiheessa aikuiseksi kasvettuaan lapsella se raja voi tulla kuitenkin vastaan, vaikka on kyse omasta vanhemmasta.

Normaalisti parkymppisenä tulee se rajanveto ja lakataan vastaamasta puhelimeen ja ottamasta neuvoja vastaan.

Normaalisti? Mitä tarkoitat? 

Niin. Kun aikuistutaan, muutetaan omaan asuntoon, opiskelupaikkakunnalle.

Kaikki siis eivät pysty itsenäistymään.

Ja sun mielestä itsenäistyminen on puheluihin vastaamattomuutta neuvojen vastaanottamuutta? Eihän se ole millään tavalla normaalia itsenäistymistä tai aikuisen lapsen ja vanhemman suhde. 

Sitten annat äitisi määräillä itseäsi jos et osaa rajoja vetää. Pysyä ikuisena lapsena. Jos on sen tyylinen äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Ihmisyyteen ja ihmissuhteisiin kuuluu tietenkin se, että väärintekemisiä, mielenpahoittamisia ja satuttamisia käydään läpi niin aikuisina kuin lapsinakin läheisten kanssa ja myös pyydetään tarvittaessa anteeksi. Miten tällaiset perusasiat voi olla näin hukassa kellään?

Lapsuuden tapahtumat ovat siitä poikkeuksellisia, ettei lapsi ole voinut käsitellä ja käydä näitä välttämättä silloin heti läpi, kun ne ovat tapahtuneet, jos aikuinen ei itse näin silloin tehnyt ja muutenkin lapsen kapasiteetti asioiden ymmärtämiseen ja käsittelyyn on tuolloin ollut rajallinen. 

Lapsena monet ikävät asiat ja kaltoinkohtelu vaikuttaa myös syvemmin juuri siksi, kun lapsen kehitys on tuolloin vielä kesken. (Aikuisella on välineet ja työkalut kohdata vaikeita asiota jo paljon paremmin, sekä kyky puolustaa itseään.)

Siksi joitakin lapsuuden tapahtumia, traumoja ja näistä seuranneita ongelmia käydään sitten läpi ja käsitellään aikuisina.

Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä vanhemmalla, jonka mielestä vaikkapa lapsuuden kaltoinkohtelu ja isommat ongelmat pitäisi lakaista maton alle ja olettaa, että välit olisi tästä huolimatta vanhempaan lämpimät ja mutkattomat. 

Ikä ole muutenkaan mikään tekosyy jättää läheistensä kanssa asiat hoitamatta, vuosikymmenten ajan. 

...Monesti on myös kyse siitä, että vanhempi jatkaa samaa satuttavaa käytöstään kuin lapsuudessa, kun ollaan jo molemmat aikuisia. 

Lapsen kasvettua aikuiseksi ero on tällaisessa tapauksessa tietenkin siinä, ettei sellaista tarvitse enää sietää, kuten vanhemmastaan riippuvaisena lapsena. 

Usein vanhemmalle annettaan aikuisina vielä mahdollisuus (useitakin) muuttaa satuttavaa käytötään kertomalla tai muuten näyttämällä. Jos omien rajojen kertominen ja näyttäminen menee kuuroille korville, niin välit huonontuvat ja etääntyvät ja ne voidaan jopa katkaista.

Ymmärtämättömälle vanhemmalle tämä voi näyttäytyä yhtäkkisenä muutoksena, "eikä ymmärrä mistä on kyse", kun on koko ikänsä käyttäynyt samoin. Satuttavasti. Jossain vaiheessa aikuiseksi kasvettuaan lapsella se raja voi tulla kuitenkin vastaan, vaikka on kyse omasta vanhemmasta.

Normaalisti parkymppisenä tulee se rajanveto ja lakataan vastaamasta puhelimeen ja ottamasta neuvoja vastaan.

Normaalisti? Mitä tarkoitat? 

Niin. Kun aikuistutaan, muutetaan omaan asuntoon, opiskelupaikkakunnalle.

Kaikki siis eivät pysty itsenäistymään.

Ja sun mielestä itsenäistyminen on puheluihin vastaamattomuutta neuvojen vastaanottamuutta? Eihän se ole millään tavalla normaalia itsenäistymistä tai aikuisen lapsen ja vanhemman suhde. 

Se voi joskus olla välttämätön vaihe. Ei sitten tarvitse liki kuuskymppisenä valittaa että äiti sählännyt koko ikäni asioissani .

Eli sun ajatus on, että ne välit laitetaan poikki varulta parikymppisenä ettei sitten käy niin, että ymmärtää asiaan ”liian myöhään”? Ja se on normaalia? Eiköhän se ole niin, että se äiti ei tunge sitä nokkaansa sinne minne se ei kuulu, ei narsistisesti riko rajoja jne. Silloin ei tarvitse 20, 30, 40 tai 50-60-vuotiaana tyttären laittaa välejä poikki. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lada-traumatkin. Kohta tulee joku kertomaan miten ei ikinä toivu kun tajusi isänsä olleen työpaikkansa luottamusmies, kuului vasemmistolaiseen ay-liikkeeseen.

Malliesimerkki ohi aiheen puhumisesta tämä luottamusmies tässäkin.

Koitetaan todistella omilla keksityillä esimerkeiilä tätä narratiivia, että olisi kyse "tiskivuoroista ja farkuista" ja vastaavista sivuseikoista.

Ei haluta nähdä ja myöntää, että tavallisesti kyse on paljon isommista ja syvemmistä asiosta, eikä sinne peiliin kertakaikkiaan haluta katsoa sitä omaa todellista osuuttaan ja tekemisiään. 

Itse halutaan nimenmoaan etsiä "syyllinen" ja se on tällaisen vanhemman mielestä se aikuinen typerä ja pienistä kiukutteleva lapsi, tietenkin... Tällaisella asenteella ne välit voi todella saada joskus vaikka kokonaankin poikki siihen omaan lapseensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Ihmisyyteen ja ihmissuhteisiin kuuluu tietenkin se, että väärintekemisiä, mielenpahoittamisia ja satuttamisia käydään läpi niin aikuisina kuin lapsinakin läheisten kanssa ja myös pyydetään tarvittaessa anteeksi. Miten tällaiset perusasiat voi olla näin hukassa kellään?

Lapsuuden tapahtumat ovat siitä poikkeuksellisia, ettei lapsi ole voinut käsitellä ja käydä näitä välttämättä silloin heti läpi, kun ne ovat tapahtuneet, jos aikuinen ei itse näin silloin tehnyt ja muutenkin lapsen kapasiteetti asioiden ymmärtämiseen ja käsittelyyn on tuolloin ollut rajallinen. 

Lapsena monet ikävät asiat ja kaltoinkohtelu vaikuttaa myös syvemmin juuri siksi, kun lapsen kehitys on tuolloin vielä kesken. (Aikuisella on välineet ja työkalut kohdata vaikeita asiota jo paljon paremmin, sekä kyky puolustaa itseään.)

Siksi joitakin lapsuuden tapahtumia, traumoja ja näistä seuranneita ongelmia käydään sitten läpi ja käsitellään aikuisina.

Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä vanhemmalla, jonka mielestä vaikkapa lapsuuden kaltoinkohtelu ja isommat ongelmat pitäisi lakaista maton alle ja olettaa, että välit olisi tästä huolimatta vanhempaan lämpimät ja mutkattomat. 

Ikä ole muutenkaan mikään tekosyy jättää läheistensä kanssa asiat hoitamatta, vuosikymmenten ajan. 

...Monesti on myös kyse siitä, että vanhempi jatkaa samaa satuttavaa käytöstään kuin lapsuudessa, kun ollaan jo molemmat aikuisia. 

Lapsen kasvettua aikuiseksi ero on tällaisessa tapauksessa tietenkin siinä, ettei sellaista tarvitse enää sietää, kuten vanhemmastaan riippuvaisena lapsena. 

Usein vanhemmalle annettaan aikuisina vielä mahdollisuus (useitakin) muuttaa satuttavaa käytötään kertomalla tai muuten näyttämällä. Jos omien rajojen kertominen ja näyttäminen menee kuuroille korville, niin välit huonontuvat ja etääntyvät ja ne voidaan jopa katkaista.

Ymmärtämättömälle vanhemmalle tämä voi näyttäytyä yhtäkkisenä muutoksena, "eikä ymmärrä mistä on kyse", kun on koko ikänsä käyttäynyt samoin. Satuttavasti. Jossain vaiheessa aikuiseksi kasvettuaan lapsella se raja voi tulla kuitenkin vastaan, vaikka on kyse omasta vanhemmasta.

Normaalisti parkymppisenä tulee se rajanveto ja lakataan vastaamasta puhelimeen ja ottamasta neuvoja vastaan.

Normaalisti? Mitä tarkoitat? 

Niin. Kun aikuistutaan, muutetaan omaan asuntoon, opiskelupaikkakunnalle.

Kaikki siis eivät pysty itsenäistymään.

Ja sun mielestä itsenäistyminen on puheluihin vastaamattomuutta neuvojen vastaanottamuutta? Eihän se ole millään tavalla normaalia itsenäistymistä tai aikuisen lapsen ja vanhemman suhde. 

Sitten annat äitisi määräillä itseäsi jos et osaa rajoja vetää. Pysyä ikuisena lapsena. Jos on sen tyylinen äiti.

Mitä ihmettä? 🙄 Mikä sun mielestä on normaali itsenäistyminen ja normaali äiti-/isäsuhde? Kuvauksesi kuulostaa kaikelta muulta paitsi normaalilta.