Kuka puolustaisi äitiä?
Leena Sorvalin kirja. Lukekaahan te jotka käytte terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista.
Kommentit (129)
"Teos kuitenkin kyseenalaistaa sen, miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja vapauttaa samalla itsensä oman elämänsä vastuusta."
Oma äitni kaatoi huonon parisuhteensa ongelmat minun päälle jo silloin, kun olin alle kouluikäinen. Sama jatkui vuosia, kunnes vihdoin nelikymppisenä oivalsin, että voin lyödä hänelle luurin korvaan. Lapsuuskodissa asuessa minulla ei ollut mitään keinoa saada äiti lopettamaan.
Vierailija kirjoitti:
Oliko tän tarkoitus olla kirja-arvostelu tai vinkkaus muille? Ihan nyt vielä nämä sanat eivät saa minua tarttumaan kirjaan. Kuka muka käy terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista?
Mainoshan tämä taisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hämmentävää, että aloittaja ja tämä kovasti aloittajan markkinoima kirjailija ovat sitä mieltä, että äidin pitäisi ängetä mukaan tyttären terapiaistuntoihin "tuomaan omaa näkökulmaansa".
Tässä on ymmärretty aivan väärin terapian tarkoitus sekä myös toimivan terapeutti-asiakas-suhteen perusedellytys.
Kuvannee sitä rajattomuutta josta ne alkuperäiset ongelmatkin ovat syntyneet.
No nyt päästtiin asiaa. Tietenkään ei äitiä tarvitse mitenkään ymmärtää vain syyttää. Aikuisen lapsen ei tarvitse olla vastuussa käytöksestään, hänhän saa olla lapsi.
Juuri tällaista katkeroitunutta uhriutumista vaikuttaa koko Leena Sorvalin kirjallinen tuotanto olevan. Ehkä sillä on hänelle terapeuttista vaikutusta.
Päinvastaista kuin monet muut kirjat joissa uhriutuu vaikka n 50-vuotias työkyvyttömyydestään ja elämänsä pilaamisesta syyttäen lapsuuttaan joka silti on voinut olla hyvin taviskoti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mieli tekee topin sitten alkaa viisastelu ja vinoilu.
" kun minä olen äitini vaurioittama, elämäni pilalla niin saan hermohepulin jonkun mummun kirjoittamasta kirjasta, muka äitejä pitäisi kuulla".
Taisit osallistua aktiivisesti kesällä ketjuun, jossa kaupunkiin muuttanut, korkeasti koulutettu tytär kritisoi maalaiskylään jämähtäneitä vanhempiaan siitä, ettei heidän kanssaan voi keskustella muusta, kuin naapurien juoruista ja ikkunasta näkyvistä naakoista.
Ehkäpä tuo korkeasti koulutettu tytär voisikin lukea tuon kirjan Kuka puolustaisi äitejä?
Juuri eilen muuten taas näin valtavan naakkaparven, yöpyy täällä lähiön puissa tai katoilla.
Niin, naakat ei ihan maaseudulla kovin hyvin viihdy. Enemmänkin rakennetun ympäristön asukkeja.
Havaintoja keskustelusta. Aikuisen lapsen kärsimys ja marttyyrius on oikeutettua.
Äidin jaksamisella silloin aikoinaan ei ole mitään merkitystä eikä aikuinen lapsi hyväksy heikkouksia äidissään.
Hyväksyvätkö he omien lastensa kohdalla saman ehdottomuuden, äidin "selitykset" turhia, äitien ja kodin pitää olla täydellisiä. Vain aikuisen lapsen hyvinvointi tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hämmentävää, että aloittaja ja tämä kovasti aloittajan markkinoima kirjailija ovat sitä mieltä, että äidin pitäisi ängetä mukaan tyttären terapiaistuntoihin "tuomaan omaa näkökulmaansa".
Tässä on ymmärretty aivan väärin terapian tarkoitus sekä myös toimivan terapeutti-asiakas-suhteen perusedellytys.
Kuvannee sitä rajattomuutta josta ne alkuperäiset ongelmatkin ovat syntyneet.
No nyt päästtiin asiaa. Tietenkään ei äitiä tarvitse mitenkään ymmärtää vain syyttää. Aikuisen lapsen ei tarvitse olla vastuussa käytöksestään, hänhän saa olla lapsi.
Juuri tällaista katkeroitunutta uhriutumista vaikuttaa koko Leena Sorvalin kirjallinen tuotanto olevan. Ehkä sillä on hänelle terapeuttista vaikutusta.
Päinvastaista kuin monet muut kirjat joissa uhriutuu vaikka n 50-vuotias työkyvyttömyydestään ja elämänsä pilaamisesta syyttäen lapsuuttaan joka silti on voinut olla hyvin taviskoti.
Sinulle voi tulla yllätyksenä, että useimmat ihmiset eivät uhriudu lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Havaintoja keskustelusta. Aikuisen lapsen kärsimys ja marttyyrius on oikeutettua.
Äidin jaksamisella silloin aikoinaan ei ole mitään merkitystä eikä aikuinen lapsi hyväksy heikkouksia äidissään.
Hyväksyvätkö he omien lastensa kohdalla saman ehdottomuuden, äidin "selitykset" turhia, äitien ja kodin pitää olla täydellisiä. Vain aikuisen lapsen hyvinvointi tärkeä.
En ole ehkä oikea ihminen kommentoimaan, koska en ole kärsivä aikuinen lapsi, suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin.
Mutta mitä omiin lapsiini tulee, olen sen heille useasti teroittanut mieliin, etteivät he ole minulle mitään velkaa. Lapset eivät ole pyytäneet syntyä tähän maailmaan, äidinrakkaus on pyyteetöntä, eikä vaadi 'vastalahjaksi' mitään silloinkaan, kun itse olen jo vanha ja he aikuisia. En aseta lapsilleni odotuksia, aikuisten lasteni hyvinvointi on tärkeää edelleenkin.
Tuota aloituksen kirjallista tasoa voisi vähän hioa. Miten asiat farkut ja tiskaaminen liittyvät toisiinsa ja miten ne liittyvät äitiin. En lue kyllä noiden tietojen perusteella yhtään kirjaa tilaamisesta, sori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Havaintoja keskustelusta. Aikuisen lapsen kärsimys ja marttyyrius on oikeutettua.
Äidin jaksamisella silloin aikoinaan ei ole mitään merkitystä eikä aikuinen lapsi hyväksy heikkouksia äidissään.
Hyväksyvätkö he omien lastensa kohdalla saman ehdottomuuden, äidin "selitykset" turhia, äitien ja kodin pitää olla täydellisiä. Vain aikuisen lapsen hyvinvointi tärkeä.
En ole ehkä oikea ihminen kommentoimaan, koska en ole kärsivä aikuinen lapsi, suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin.
Mutta mitä omiin lapsiini tulee, olen sen heille useasti teroittanut mieliin, etteivät he ole minulle mitään velkaa. Lapset eivät ole pyytäneet syntyä tähän maailmaan, äidinrakkaus on pyyteetöntä, eikä vaadi 'vastalahjaksi' mitään silloinkaan, kun itse olen jo vanha ja he aikuisia. En aseta lapsilleni odotuksia, aikuisten lasteni hyvinvointi on tärkeää edelleenkin.
Eli hyväksyt heidän syyttelynsä siitä ja tästä lapsuuden asiasta yrittämättä edes selittää? Ajattelematta että aikuisten joilla itsekin jo lapsia pitäisi ymmärtää ettei ihan kaikkeen välttämättä ollut rahaa, työstä väsyneenä ei aina jaksanut olla lempeä vaan vaati imurointia, piti yrittää rajoja laittaa teineillekin.
Minusta ei aikuiset lapset enää saa talloa vanhempiaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuota aloituksen kirjallista tasoa voisi vähän hioa. Miten asiat farkut ja tiskaaminen liittyvät toisiinsa ja miten ne liittyvät äitiin. En lue kyllä noiden tietojen perusteella yhtään kirjaa tilaamisesta, sori.
Tällä palstallakin usein ollaan katkeria kun lapsena kuljettiin halpisvaatteissa ja muilla merkkivaatteet. Ja piti tehdä kotitöitä.
Tosin en tiedä tokko kirjailija noita pohtinut vaan sitä että terapeutti asiakkaansa kanssa syyllistää äidin joka ei voi kertoa omia näkemyksiään miksi lapsuus oli sellaista kuin oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Havaintoja keskustelusta. Aikuisen lapsen kärsimys ja marttyyrius on oikeutettua.
Äidin jaksamisella silloin aikoinaan ei ole mitään merkitystä eikä aikuinen lapsi hyväksy heikkouksia äidissään.
Hyväksyvätkö he omien lastensa kohdalla saman ehdottomuuden, äidin "selitykset" turhia, äitien ja kodin pitää olla täydellisiä. Vain aikuisen lapsen hyvinvointi tärkeä.
En ole ehkä oikea ihminen kommentoimaan, koska en ole kärsivä aikuinen lapsi, suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin.
Mutta mitä omiin lapsiini tulee, olen sen heille useasti teroittanut mieliin, etteivät he ole minulle mitään velkaa. Lapset eivät ole pyytäneet syntyä tähän maailmaan, äidinrakkaus on pyyteetöntä, eikä vaadi 'vastalahjaksi' mitään silloinkaan, kun itse olen jo vanha ja he aikuisia. En aseta lapsilleni odotuksia, aikuisten lasteni hyvinvointi on tärkeää edelleenkin.
Eli hyväksyt heidän syyttelynsä siitä ja tästä lapsuuden asiasta yrittämättä edes selittää? Ajattelematta että aikuisten joilla itsekin jo lapsia pitäisi ymmärtää ettei ihan kaikkeen välttämättä ollut rahaa, työstä väsyneenä ei aina jaksanut olla lempeä vaan vaati imurointia, piti yrittää rajoja laittaa teineillekin.
Minusta ei aikuiset lapset enää saa talloa vanhempiaan.
Jos tällaista syyttelyä esiintyisi, hyväksyisin sen. Se olisi heille muodostunut kuva lapsuudesta, kodin ilmapiiristä, epäonnistumisestani vanhempana.
Päihteiden käytön, fyysisen tai henkisen väkivallan ja kaltoinkohtelun kokemukset eivät selittelemällä parane. Vahinko on jo tapahtunut.
Kuulostat aivan Pirkko Saision esikoisromaanin Elämänmenon Eilalta. "Siun tahtos on miun taskussain. Haepas remmi!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota aloituksen kirjallista tasoa voisi vähän hioa. Miten asiat farkut ja tiskaaminen liittyvät toisiinsa ja miten ne liittyvät äitiin. En lue kyllä noiden tietojen perusteella yhtään kirjaa tilaamisesta, sori.
Tällä palstallakin usein ollaan katkeria kun lapsena kuljettiin halpisvaatteissa ja muilla merkkivaatteet. Ja piti tehdä kotitöitä.
Tosin en tiedä tokko kirjailija noita pohtinut vaan sitä että terapeutti asiakkaansa kanssa syyllistää äidin joka ei voi kertoa omia näkemyksiään miksi lapsuus oli sellaista kuin oli.
Kas kun sen äidin "näkemykset" eivät siihen terapiasuhteeseen kuulu millään lailla. Leena Sorvali ei tule löytämään sellaista terapeuttia, joka sallisi hänen sotkeentua lapsensa terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
"Teos kuitenkin kyseenalaistaa sen, miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja vapauttaa samalla itsensä oman elämänsä vastuusta."
Oma äitni kaatoi huonon parisuhteensa ongelmat minun päälle jo silloin, kun olin alle kouluikäinen. Sama jatkui vuosia, kunnes vihdoin nelikymppisenä oivalsin, että voin lyödä hänelle luurin korvaan. Lapsuuskodissa asuessa minulla ei ollut mitään keinoa saada äiti lopettamaan.
Oi kyynel
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Havaintoja keskustelusta. Aikuisen lapsen kärsimys ja marttyyrius on oikeutettua.
Äidin jaksamisella silloin aikoinaan ei ole mitään merkitystä eikä aikuinen lapsi hyväksy heikkouksia äidissään.
Hyväksyvätkö he omien lastensa kohdalla saman ehdottomuuden, äidin "selitykset" turhia, äitien ja kodin pitää olla täydellisiä. Vain aikuisen lapsen hyvinvointi tärkeä.
En ole ehkä oikea ihminen kommentoimaan, koska en ole kärsivä aikuinen lapsi, suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin.
Mutta mitä omiin lapsiini tulee, olen sen heille useasti teroittanut mieliin, etteivät he ole minulle mitään velkaa. Lapset eivät ole pyytäneet syntyä tähän maailmaan, äidinrakkaus on pyyteetöntä, eikä vaadi 'vastalahjaksi' mitään silloinkaan, kun itse olen jo vanha ja he aikuisia. En aseta lapsilleni odotuksia, aikuisten lasteni hyvinvointi on tärkeää edelleenkin.
Eli hyväksyt heidän syyttelynsä siitä ja tästä lapsuuden asiasta yrittämättä edes selittää? Ajattelematta että aikuisten joilla itsekin jo lapsia pitäisi ymmärtää ettei ihan kaikkeen välttämättä ollut rahaa, työstä väsyneenä ei aina jaksanut olla lempeä vaan vaati imurointia, piti yrittää rajoja laittaa teineillekin.
Minusta ei aikuiset lapset enää saa talloa vanhempiaan.
Ai että aikuisten lasten pitäisi antaa anteeksi vanhemmille, jotka veti heidän lapsuuden vituksi?
Miksi käyt terapeutilla, eikö kannattaisi puhua kotona puolisolle/lapsille? Josko niihin saamattomiin farkkuihin saisi liikettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota aloituksen kirjallista tasoa voisi vähän hioa. Miten asiat farkut ja tiskaaminen liittyvät toisiinsa ja miten ne liittyvät äitiin. En lue kyllä noiden tietojen perusteella yhtään kirjaa tilaamisesta, sori.
Tällä palstallakin usein ollaan katkeria kun lapsena kuljettiin halpisvaatteissa ja muilla merkkivaatteet. Ja piti tehdä kotitöitä.
Tosin en tiedä tokko kirjailija noita pohtinut vaan sitä että terapeutti asiakkaansa kanssa syyllistää äidin joka ei voi kertoa omia näkemyksiään miksi lapsuus oli sellaista kuin oli.
Kunnon persevaosta vedetty väite. Koskaan en tuollaisia väittämiä ole kuullut. Pääosin ne ovat lähes aina olleet sitä, että on kohdeltu eriarvoisesti verrattuna muihin sisaruksiin, on ollut vanhempien päihdeongelmaa ja epävakaita tunteita, väkivaltaa, henkistä pahoinpitelyä ynnämuuta. Tai vastaavasti, etteivät ole auttaneet lasta millään tavalla, vaikka lapsella ongelmia koulussa (kiusaaminen, oppimisvaikeudet) ja jättäneet lapset vähän oman onnensa nojaan.
Ja tottakai ei tarvitse niitä äitien mielipiteitä kuunnella, eihän ne muista mitä kaikkea pahaa ovat tehneet lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärtänyt aloituksesta mitään.
Miksi käyt vauvaa edes lukemassa kun aina kerrot ettet ymmärrä lukemaasi?
Ei tässä nyt tiedä kuka on kohderyhmä
Saamattomat farkut kuulostavat ihan teinien jutuilta 🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Havaintoja keskustelusta. Aikuisen lapsen kärsimys ja marttyyrius on oikeutettua.
Äidin jaksamisella silloin aikoinaan ei ole mitään merkitystä eikä aikuinen lapsi hyväksy heikkouksia äidissään.
Hyväksyvätkö he omien lastensa kohdalla saman ehdottomuuden, äidin "selitykset" turhia, äitien ja kodin pitää olla täydellisiä. Vain aikuisen lapsen hyvinvointi tärkeä.
En ole ehkä oikea ihminen kommentoimaan, koska en ole kärsivä aikuinen lapsi, suhteeni edesmenneeseen äitiini oli lämmin.
Mutta mitä omiin lapsiini tulee, olen sen heille useasti teroittanut mieliin, etteivät he ole minulle mitään velkaa. Lapset eivät ole pyytäneet syntyä tähän maailmaan, äidinrakkaus on pyyteetöntä, eikä vaadi 'vastalahjaksi' mitään silloinkaan, kun itse olen jo vanha ja he aikuisia. En aseta lapsilleni odotuksia, aikuisten lasteni hyvinvointi on tärkeää edelleenkin.
Eli hyväksyt heidän syyttelynsä siitä ja tästä lapsuuden asiasta yrittämättä edes selittää? Ajattelematta että aikuisten joilla itsekin jo lapsia pitäisi ymmärtää ettei ihan kaikkeen välttämättä ollut rahaa, työstä väsyneenä ei aina jaksanut olla lempeä vaan vaati imurointia, piti yrittää rajoja laittaa teineillekin.
Minusta ei aikuiset lapset enää saa talloa vanhempiaan.
Ai että aikuisten lasten pitäisi antaa anteeksi vanhemmille, jotka veti heidän lapsuuden vituksi?
Tai sitten ei vetäneet ollenkaan vituiksi.
Juuri tällaista katkeroitunutta uhriutumista vaikuttaa koko Leena Sorvalin kirjallinen tuotanto olevan. Ehkä sillä on hänelle terapeuttista vaikutusta.