Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuka puolustaisi äitiä?
10.11.2026 |
Leena Sorvalin kirja. Lukekaahan te jotka käytte terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista.
Kommentit (647)
https://kansallinen.fi/tuote/kuka-puolustaisi-aitia/
"ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA? Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ? Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat. Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen. Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni. Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa. Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen."
Käsi sydämellä, kuulostaako tuo teistä siltä, että äidissä ei ole mitään vikaa ja terapeutti on vaan kääntänyt tyttären äitiään vastaan? Vai olisiko kuitenkin niin, että äiti on oikein klassinen passiivis-aggressiivinen marttyyri ollut? Senhän näkee noista lihavoimistani kohdista. Tärkeintä on, mitä MINÄMINÄMINÄ tunnen. MINÄMINÄMINÄ JA MINUN LAPSENI, joka ei suinkaan ole itsenäinen yksilö vaan ikuisesti äitinsä jatke.
Ei pienintäkään itsereflektiota, ei ajatustakaan tarkastella sitä, että miten se äitinä olo oikein sujui, jos terapiassa aukeni niin iso matopurkki että piti välit panna poikki?
Itsekin olen käynyt terapiassa mutta ei siellä äidistäni puhuttu vaan ihan muista asioista. Koska minulla oli hyvä äiti (ja isä). Vanhemmat nousee terapiassa esiin vain jos ne ovat olleet ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sanoisin, että terapeutti on epäonnistunut täysin provosoimalla asiakkaasta esiin hyökkäävän ihmisen, joka ei erota totta tarusta, mutta on tilapäisesti voimansa tunnossa.
Mistä sä päättelisit, että terapeutti on provosoinut? Tai että kyse on autofiktiosta?
Vierailija kirjoitti:
https://kansallinen.fi/tuote/kuka-puolustaisi-aitia/
"ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA? Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ? Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat. Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen. Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni. Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa. Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen."
Käsi sydämellä, kuulostaako tuo teistä siltä, että äidissä ei ole mitään vikaa ja terapeutti on vaan kääntänyt tyttären äitiään vastaan? Vai olisiko kuitenkin niin, että äiti on oikein klassinen passiivis-aggressiivinen marttyyri ollut? Senhän näkee noista lihavoimistani kohdista. Tärkeintä on, mitä MINÄMINÄMINÄ tunnen. MINÄMINÄMINÄ JA MINUN LAPSENI, joka ei suinkaan ole itsenäinen yksilö vaan ikuisesti äitinsä jatke.
Ei pienintäkään itsereflektiota, ei ajatustakaan tarkastella sitä, että miten se äitinä olo oikein sujui, jos terapiassa aukeni niin iso matopurkki että piti välit panna poikki?
Itsekin olen käynyt terapiassa mutta ei siellä äidistäni puhuttu vaan ihan muista asioista. Koska minulla oli hyvä äiti (ja isä). Vanhemmat nousee terapiassa esiin vain jos ne ovat olleet ongelma.
Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.
Ihan kaikki oikeus. Ja jos lasistaa on laistaa, en näe sellaista tuossa tapahtuneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tän tarkoitus olla kirja-arvostelu tai vinkkaus muille? Ihan nyt vielä nämä sanat eivät saa minua tarttumaan kirjaan. Kuka muka käy terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista?
80 % palstan keski-ikäisistä naisista. Välit poikki äitiin lapsuuden takia.
Hei mumma, vaikka sinun ja tyttäresi välit ovatkin pilalla, ja katkerana siitä tytärtäsi syytät, älä nyt silti noin härskiä väitettä esitä.
Arvioisin, että alle prosentti palstan keski-ikäisistä naisista kokee tällaista.
Siis käyt tuon kirjailijan kimppuun henkilökohtaisella tasollasi?
Esittikö siis tämä kirjailija väitteen, että 80% palstan keski-ikäisistä naisista vihaisi vanhaa äitiään? Ihan oikeasti?
En vaan minä luettuani muutaman vuoden täällä näitä äitini on pahis ja terapia ei auta kommentteja.
Miksi sitten väität, että kukaan täällä kirjailijaa kohtaan henkilökohtaisella tasolla hyökkäisi. Sinua kohtaan tässä hyökätään.
Miksi on kipeä kohta jotta esimerkiksi terapeutti voisi tavata äidinkin ja kuulla hänenkin kertomuksensa?
Ei aloituksessa noin sanottu.
Eikä terapiassa ole tarkoitus terapioida muita kuin sitä asiakasta. Joka sen terapian maksaa. Terapeutti ei ota kantaa siihen, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Terapian tarkoitus on antaa ihmiselle välineet mennä elämässään eteenpäin.
Äidin puoli tarinasta on täysin irrelevantti terapian kannalta. Kun ei se mikään rikosoikeuden istunto ole. Oleellista on, miten asiakas on asiat kokenut, ja miten hän pääsee tilanteesta eteenpäin.
Pienimmän riesan tie on oikeasti usein se, että ei ole tekemisissä ihmisten kanssa jotka ovat kroonisesti aiheuttaneet sinulle pahaa oloa vuosikymmeniä.
Jos haluaa olla väleissä aikuisten lastensa kanssa, kannattaa olla hyvä vanhempi. Omani olivat, joten nyt kukaan meistä ei joudu katumaan tai selittelemään mitään, saati kirjoittamaan itsesäälikirjoja.
Mummo ilman rajoja -kirjan myyntipuheesta (Adlibris):
Olen mummo, joka ei tunnista tai halua tunnistaa ikä- tai muitakaan rajoja. En ole oikea pullantuoksuinen mummo. Minulle ei suotu lapsenlapsia, vaikka sellaisista haaveilinkin. Minulla oli ennen nousujohteinen ura, perhe, mies, kaksi lasta ja koiria. Nyt olen sinkku, joka sinnittelee pienellä eläkkeellä. Elän yksin ja ypönä, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi.Kirjassani Mummo ilman rajoja kerron hiukan elämästäni ennen yksin jäämistä, mutta keskityn kertomaan ennen kaikkea elämästä sen jälkeen. Ikääntymisen ilmiöistä ja tuntemuksista, unelmista, peloista, pettymyksistä, iloista ja suruista. Olen päättänyt, että se mitä loppuelämässäni teen, sen pitää olla kivaa. Eihän se tietenkään aina kivaa ole, mutta siihen voi pyrkiä. Voi siivota vaikka kruunu päässä.
Itsesääliä, itsekeskeisyyttä ja huonoa kieltä. Kuka näitä lukee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi on kipeä kohta jotta esimerkiksi terapeutti voisi tavata äidinkin ja kuulla hänenkin kertomuksensa?
Mitä se muuttaisi? Ja kyllä terapiaan saatetaan ottaa myös läheisiä joihinkin istuntoihin mukaan, jos se edistää asiakkaan omaa työskentelyä. Mutta ei tietenkään sen vuoksi, että läheinen pääsisi kaasuvalottamaan ja kumoamaan asiakkaan kokemukset tai kontrolloimaan sitä mitä hän tekee. Miksi ihmeessä kirjailijan tapauksessa ”häntä olisi kuultu”?
Vierailija kirjoitti:
Mummo ilman rajoja -kirjan myyntipuheesta (Adlibris):
Olen mummo, joka ei tunnista tai halua tunnistaa ikä- tai muitakaan rajoja. En ole oikea pullantuoksuinen mummo. Minulle ei suotu lapsenlapsia, vaikka sellaisista haaveilinkin. Minulla oli ennen nousujohteinen ura, perhe, mies, kaksi lasta ja koiria. Nyt olen sinkku, joka sinnittelee pienellä eläkkeellä. Elän yksin ja ypönä, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi.Kirjassani Mummo ilman rajoja kerron hiukan elämästäni ennen yksin jäämistä, mutta keskityn kertomaan ennen kaikkea elämästä sen jälkeen. Ikääntymisen ilmiöistä ja tuntemuksista, unelmista, peloista, pettymyksistä, iloista ja suruista. Olen päättänyt, että se mitä loppuelämässäni teen, sen pitää olla kivaa. Eihän se tietenkään aina kivaa ole, mutta siihen voi pyrkiä. Voi siivota vaikka kruunu päässä.
Itsesääliä, itsekeskeisyyttä ja huonoa kieltä. Kuka näitä lukee?
Ja sama tapaus sitten ajattelee, että tytär on katkaissut välit ilman syytä. 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon pamfletin (pefletin?) kirjoittaja on ilmeisesti laittanut psykoterapeutti Pyykkösen sanomaksi asioita jota tämä ei ole sanonut. Tämä teksti on ilmeisesti vain tuon Leena Sorvalin omakustanteen esittelytekstissä: "Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen."
Jos näin, niin aika tuhmaa
Korjaan: tuo Pyykkösen teksti on osittainen lainaus hesarin artikkelista. https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html
Mutta kaikki ammattitaitoiset psykoterapeutit kyllä tietävät, että syyllistäminen ei kuulu mihinkään psykoterapiaprosessiin. Ehkä siellä vastaanotolla, mutta ei todellakaan niin että siviilissä hyökätään syyllistetyn kimppuun. Keskustelu on sitten ihan eri juttu.
Eihän tossakaan siviilistä puhutti vaan nimenomaan terapiaprosessista. Ja kaikki terapeutit tietävät sen usein kuuluvan siihen terapiaan.
Kyllä tuossa hesarin jutussa pidettiin (tuo Nina Pääkköndn piti) ihan kivana, jos aikuinen lapsi menee kakkimaan vanhemman naamalle psykoterapian autofiktion: "Kun potilaan mieli avautuu synkälle, syyllistävälle vaiheelle, vanhemman tulisi antaa sille tilaa. Tällöin terapiassa käyvä katsoo menneisyyden tapahtumia vain omasta, ei muiden ihmisten näkökulmasta.
Istuntojen tarkoituksena on kuitenkin pohtia vaikeita tunnekokemuksia eri näkökulmista ja saada rakennettua potilaan mieleen tasapainoinen kuva tapahtuneista.
Tämä on helpottavaa tietoa vanhemmille: lapsi syyllistää, mutta tilanteen pitäisi muuttua terapiaprosessin edetessä."
Ts. terapia-asiakas saa aiheuttaa toiselle ihmiselle ahdistusta ja mahdollisen terapiatarpeen.
Miksi ei saisi? Jos se asiakas haluaa lähipiirilleen asian kertoa eheytyäkseen, ei ole terapeutin asia sitä estää.
Mitäpä olisit mieltä, jos terapiassa käyvä puolisosi päättäisi terapiasta innostuneena tulla sylkemään naamallesi terapiassa syntyneen autofiktion? Ehkä vähän paiskoisi tavaroita samalla aggression osoituksena.
Minä sanoisin, että terapeutti on epäonnistunut täysin provosoimalla asiakkaasta esiin hyökkäävän ihmisen, joka ei erota totta tarusta, mutta on tilapäisesti voimansa tunnossa.
Projektio eli kohteensiirto, jolla pyrit siirtämään tyttäreen liittyvän vihan tähän terapeuttiin. Psykologinen defenssi.
Voi helvetti sua! Ei minulla ole mitään tyttäreen liittyvää vihaa enkä vihaa tuota terapeuttiakaan. Pidän sitä vain omien kirjoitustensa perusteella ammattitaidottomana ja vahingollisena pellenä. Mutta jos se joskus saa väitöskirjansa UEF:lle esitarkastuksesta läpi, lupaan matkustaa Joensuuhun kuuntelemaan väitöksen.
Mistä sä tuon kirjailijan terapeutin tiedät? Vai puhutko nyt tuosta, jota kirjailija ”siteeraa” kirjansa markkinoinnissa? Miksi hänen pitäisi olla tohtori? Eikö lisensiaatti riitä? Ja millä tiedolla sä häntä kritisoit?
Tuosta voit tutustua, oman ilmoituksensa mukaan tekee väitöskirjaa. https://www.ekopsykologi.fi/minusta/
Kannattaa katsoa sivun linkistä myös luettelo hänen laajasta tuotannostaan. Yksi linkki on vauva.fi keskusteluun, mutta valitettavasti keskustelu on poistettu 😢
Niin? Pointtisi?
Joku kysyi, miksi pitäisi olla tohtori. Linkitin sivun, missä hän itse kertoo tekevänsä väitöskirjaa UEF:lle
Vierailija kirjoitti:
Mummo ilman rajoja -kirjan myyntipuheesta (Adlibris):
Olen mummo, joka ei tunnista tai halua tunnistaa ikä- tai muitakaan rajoja. En ole oikea pullantuoksuinen mummo. Minulle ei suotu lapsenlapsia, vaikka sellaisista haaveilinkin. Minulla oli ennen nousujohteinen ura, perhe, mies, kaksi lasta ja koiria. Nyt olen sinkku, joka sinnittelee pienellä eläkkeellä. Elän yksin ja ypönä, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi.Kirjassani Mummo ilman rajoja kerron hiukan elämästäni ennen yksin jäämistä, mutta keskityn kertomaan ennen kaikkea elämästä sen jälkeen. Ikääntymisen ilmiöistä ja tuntemuksista, unelmista, peloista, pettymyksistä, iloista ja suruista. Olen päättänyt, että se mitä loppuelämässäni teen, sen pitää olla kivaa. Eihän se tietenkään aina kivaa ole, mutta siihen voi pyrkiä. Voi siivota vaikka kruunu päässä.
Itsesääliä, itsekeskeisyyttä ja huonoa kieltä. Kuka näitä lukee?
Muistelmissa ihmiset kertovat itsestään ja tunteistaan, myös elämänsä ihmisistä.
Kuten vauvapalstan aloituksetkin, miten äitini on ikävä ihminen, miten puolisoni on jotain ja hänen lapsensa, miten koen itseni yhteiskunnallisessa luokassa, miten kärsin anopistani jne.
Oletko vauvalla nähnyt aloitusta hyvistä asioista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon pamfletin (pefletin?) kirjoittaja on ilmeisesti laittanut psykoterapeutti Pyykkösen sanomaksi asioita jota tämä ei ole sanonut. Tämä teksti on ilmeisesti vain tuon Leena Sorvalin omakustanteen esittelytekstissä: "Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen."
Jos näin, niin aika tuhmaa
Korjaan: tuo Pyykkösen teksti on osittainen lainaus hesarin artikkelista. https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html
Mutta kaikki ammattitaitoiset psykoterapeutit kyllä tietävät, että syyllistäminen ei kuulu mihinkään psykoterapiaprosessiin. Ehkä siellä vastaanotolla, mutta ei todellakaan niin että siviilissä hyökätään syyllistetyn kimppuun. Keskustelu on sitten ihan eri juttu.
Eihän tossakaan siviilistä puhutti vaan nimenomaan terapiaprosessista. Ja kaikki terapeutit tietävät sen usein kuuluvan siihen terapiaan.
Kyllä tuossa hesarin jutussa pidettiin (tuo Nina Pääkköndn piti) ihan kivana, jos aikuinen lapsi menee kakkimaan vanhemman naamalle psykoterapian autofiktion: "Kun potilaan mieli avautuu synkälle, syyllistävälle vaiheelle, vanhemman tulisi antaa sille tilaa. Tällöin terapiassa käyvä katsoo menneisyyden tapahtumia vain omasta, ei muiden ihmisten näkökulmasta.
Istuntojen tarkoituksena on kuitenkin pohtia vaikeita tunnekokemuksia eri näkökulmista ja saada rakennettua potilaan mieleen tasapainoinen kuva tapahtuneista.
Tämä on helpottavaa tietoa vanhemmille: lapsi syyllistää, mutta tilanteen pitäisi muuttua terapiaprosessin edetessä."
Ts. terapia-asiakas saa aiheuttaa toiselle ihmiselle ahdistusta ja mahdollisen terapiatarpeen.
Miksi ei saisi? Jos se asiakas haluaa lähipiirilleen asian kertoa eheytyäkseen, ei ole terapeutin asia sitä estää.
Mitäpä olisit mieltä, jos terapiassa käyvä puolisosi päättäisi terapiasta innostuneena tulla sylkemään naamallesi terapiassa syntyneen autofiktion? Ehkä vähän paiskoisi tavaroita samalla aggression osoituksena.
Minä sanoisin, että terapeutti on epäonnistunut täysin provosoimalla asiakkaasta esiin hyökkäävän ihmisen, joka ei erota totta tarusta, mutta on tilapäisesti voimansa tunnossa.
Projektio eli kohteensiirto, jolla pyrit siirtämään tyttäreen liittyvän vihan tähän terapeuttiin. Psykologinen defenssi.
Voi helvetti sua! Ei minulla ole mitään tyttäreen liittyvää vihaa enkä vihaa tuota terapeuttiakaan. Pidän sitä vain omien kirjoitustensa perusteella ammattitaidottomana ja vahingollisena pellenä. Mutta jos se joskus saa väitöskirjansa UEF:lle esitarkastuksesta läpi, lupaan matkustaa Joensuuhun kuuntelemaan väitöksen.
Mistä sä tuon kirjailijan terapeutin tiedät? Vai puhutko nyt tuosta, jota kirjailija ”siteeraa” kirjansa markkinoinnissa? Miksi hänen pitäisi olla tohtori? Eikö lisensiaatti riitä? Ja millä tiedolla sä häntä kritisoit?
Tuosta voit tutustua, oman ilmoituksensa mukaan tekee väitöskirjaa. https://www.ekopsykologi.fi/minusta/
Kannattaa katsoa sivun linkistä myös luettelo hänen laajasta tuotannostaan. Yksi linkki on vauva.fi keskusteluun, mutta valitettavasti keskustelu on poistettu 😢
Niin? Pointtisi?
Joku kysyi, miksi pitäisi olla tohtori. Linkitin sivun, missä hän itse kertoo tekevänsä väitöskirjaa UEF:lle
Eli et vastannut. Ja se pointtisi jäi edelleen sanomatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tän tarkoitus olla kirja-arvostelu tai vinkkaus muille? Ihan nyt vielä nämä sanat eivät saa minua tarttumaan kirjaan. Kuka muka käy terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista?
80 % palstan keski-ikäisistä naisista. Välit poikki äitiin lapsuuden takia.
Onneksi sua ei pian ole, lastehakkaajaboomeri....
Boomerihullun paluu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hämmentävää, että aloittaja ja tämä kovasti aloittajan markkinoima kirjailija ovat sitä mieltä, että äidin pitäisi ängetä mukaan tyttären terapiaistuntoihin "tuomaan omaa näkökulmaansa".
Tässä on ymmärretty aivan väärin terapian tarkoitus sekä myös toimivan terapeutti-asiakas-suhteen perusedellytys.
Kuvannee sitä rajattomuutta josta ne alkuperäiset ongelmatkin ovat syntyneet.
Kyllä. Oikeasti ahdistavaa, että ihminen oli yli 80, ja vieläkin noin vihjeetön ja itsekeskeinen, että pitäisi päästä toisen ihmisen terapiaan kertomaan oma näkökulmansa!
Niin suunnaton huomiontarve?
Ja nyt se vänisee pientä eläkettään lehtiartikkeleissa. Herää kysymys, mitä se on sitten osannut lapsilleenkaan opettaa, kun ei ole omaa elämäänsä osannut elää? Maksanut yrittäjänä pienintä mahdollista YEL:ä, ei yksityistä eläkevakuutusta siihen päälle ja YLLÄTYS eläke on pieni?
Ja hauskaa, miten se valitettuaan kolmen kappaleen verran kertoo "tapanani ei ole valittaa, enkä tee sitä nytkään." Tekstissä, jonka on tarkoitus olla myyntipuhetta kirjoilleen. Ja puhumme siis ihmisestä, joka on mielestään viestinnän ammattilainen.
Viestinnän ammattilainen, joka ei osaa äidinkieltään: kirjoittaa "haudan poveen". Ei. Hautaan, tai "maan poveen".
https://salpausselankirjailijat.yhdistysavain.fi/kirjailijoitamme/sorva…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä miten joku keski-ikäinen on jäänyt niin äitiriippuvaiseksi että vielä siinä iässä suuttuu äitinsä jostain turhanpäiväisyydestä tyyliin oletko jo vaihtanut jouluverhot? Tai pärjäähän se Siru lukiossa?
Että ihan sairastuu.
No eihän se tytär niistä sairastukaan, mutta tuo on vain jatkumoa siitä kokemuksesta, että vieläkin vaikka tytär on jo aikuinen, äitinsä puuttuu elämään verhoista lähtien. Ja jos tytär on tajunnut miten kontrolloiva äitinsä on ollut aina, nuo nostavat vihan pintaan. Mikä siinä on, että sen äidin pitää uhriutua ja puolustautua?
Minun äitini ei ollut kontrolloiva, eikä aiheuttanut suoraan traumaa, vaan hän eli itse suhteessa, jossa mies oli kontrolloiva. Kun hän sitä oireili meille aikuisille lapsille ja itki jne., sanoin hänelle, että ymmärrätkö että me elimme sitä todellisuutta lapsina myös. Koska hän ei ole martyyri, hän tajusi, että hyvän tähen, minähän en ole osannut teitä suojella kun mulla oli paha olla. Siinä se, jaettu traumakokemus ja puhdistavaa. Siitä on pikkasen helpompi lähteä tervehtymään kuin siitä, että äiti saa itkupotkuraivarit ja pyrkii selittämään pois tyttärensä kokemuksen jollain sairaalla ”mutku minä”-puolustuksella.Eli siis kuten kirjassa ilmeisesti kerrotaan tyttäret eivät jätä äitiään rauhaan vaan syyttelevät häntä jotta terapeuttikin sanoi että sinun syysi että voin vaihdevuosissa huonosti.
Kirjaselostuksista olen juuri tästä kirjailijan kertovan. Hoidettava ja terapeutti etsivät syntipukin äidistä joka ei tietenkään saa omaa kertomustaan kertoa. Tytär ei kuuntele eikä ymmärrä äitiään eikä sitä miksi elämä oli niinkuin oli silloin 40 vuotta sitten.
Hyvähän se on jos hoidettava saa mielenrauhan. Äidit, suurin osa, kestää sen hylkäämisen ja lakkaa toivomasta yhteydenpitoa. Ehkä laittavat joulukortin jos ei tule raivoa takaisin ja lähestymiskieltoa, ehkä lapsenlapsellekin synttärikortin jos uskaltavat.
😂 Siinä se martyyri, uhriutuva itsekäs äiti nyt on. Se että tytär pohtii asioita ja menneisyyttään, johon se äiti auttamattomasti kuuluu, ei ole syyllistämistä. Yritä nyt ymmärtää, että se on sen äidin kokemus, että tytär ei tajua ja etsii syyllistä. Se ei ole fakta. Jos edes silloin kun tytär sanoittaa asiaa, ei osaa itsereflektointia tai tajua mistä tytär puhuu, se on sitten voi voi ja varmasti tuleekin hylätyksi. Siinähän sitten jatkat sillä ”mutku minä tein parhaani ja kukaan ei tajuuuuuuu”-linjallaan.
Tytär sanoittaa asian eli syyttää äitiään. Ei tahdo edes aikuisenakaan ymmärtää edes esim sitä että ei ollut rahaa samaan kuin sun parhaalla kaverilla. Tai jos äiti yrittää selittää yritettiin varjella sua kun ei laskettu joka paikkaan pussikaljoja opettelemaan, tai oli pakko käydä töissä. Monilla on se tyhjän kodin trauma ja kaula-avain näissäkin keskusteluissa. Ja mitä se äiti selittäisikin, tytär ei hyväksy selitystä.
Sepä se kun sen äidin ei pidä selitellä mitään vaan ottaa vastuu. Tottakai se lapsikin tajuaa että olosuhteet vaikuttavat ja raha ja jaksaminen, mutta vanhemman tärkein tehtävä on ottaa vastaan se kokemus, jonka ne yhdessä perhedynamiikan kanssa luovat. Jos sitä ei ole osannut tehdä silloin kun lapsi on elänyt sen tioanteen, sitten se pitää ottaa vastaan aikuiselta lapselta. Jos ei osaa silloinkaan, jääkö kotain muuta kuin se että ei enää kannata edes yrittää?
Kun äiti myöntelee kaikki syytökset todeksi jotain ilmettä myöten niin mitä sitten?
Syytökset ja myöntelee 🙄 Siinäpä malliesimerkki ongelmasta.
No sitähän täällä on vaadittu. Myöntäisi huonoutensa kun 50 v sitä vaatii terapeutin opastamana.
Mutta sekään ei sitten kelpaa?
Pätevä terapeutti ei kyllä opasta yhtään mihinkään konfrontaatioihin, eikä vahvista että äidin syy, tai mitään muutakaan mitä olet väittänyt.
Pätevä terapeutti on peili, ja asiakas tekee työn. Pätevä terapeutti ei ota juurikaan kantaa, on vaan kuin lehmä ja kuuntelee.
Psykoterapeutit tutkitusti kokevat onnistuneensa parhaiten niissä istunnoissa, joissa olivat itse mahdollisimman hiljaa. On epäammattimaista olla asioista mitään mieltä.
Jo psykoanalyysin aikoina terapeutit pohtivat, onko epäeettistä torkkua kun potilas puhuu lapsuudestaan -terapian tehoon sillä ei ollut vaikutusta, mutta ne miettivät onko se liian epäammattimaista.
(Minulla oli muuten hyvä lapsuus, terapiassa käytiin ihan muita asioita.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?
Tämä.
5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.
Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.
Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.
Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.
Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?
Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään.
Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet."
Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta?
Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.
Yksikään pätevä laillistettu psykoterapeutti ei tee noin. Ne eivät KOSKAAN kannusta mihinkään tosielämän konfrontaatioihin, keskusteluihin, selvittelyihin, vaatimisiin. Eivätkä myöskään anna "läksyjä". Koskaan.
Enintään ne voivat neuvoa kirjoittamaan kirjeen sille ihmiselle -ja sitten polttamaan sen. Mutta tämäkin on vapaaehtoista, asiakas valitsee itse, mitkä terapeutin vinkit ottaa onkeensa.
Terapeuttia ei kiinnosta se äidin näkökulma, koska sillä ei ole prosessin kannalta merkitystä. Koska tarkoitus on saavuttaa tilanne, missä asiakastakaan ei enää kiinnosta oma lapsuutensa, vaan se elää elämäänsä eteenpäin.
(Minulla oli hyvä lapsuus, kiitos kysymystä, satun muista syistä tietämään paljon siitä, miten terapiaprosessi etenee.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon pamfletin (pefletin?) kirjoittaja on ilmeisesti laittanut psykoterapeutti Pyykkösen sanomaksi asioita jota tämä ei ole sanonut. Tämä teksti on ilmeisesti vain tuon Leena Sorvalin omakustanteen esittelytekstissä: "Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen."
Jos näin, niin aika tuhmaa
Korjaan: tuo Pyykkösen teksti on osittainen lainaus hesarin artikkelista. https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html
Mutta kaikki ammattitaitoiset psykoterapeutit kyllä tietävät, että syyllistäminen ei kuulu mihinkään psykoterapiaprosessiin. Ehkä siellä vastaanotolla, mutta ei todellakaan niin että siviilissä hyökätään syyllistetyn kimppuun. Keskustelu on sitten ihan eri juttu.
Eihän tossakaan siviilistä puhutti vaan nimenomaan terapiaprosessista. Ja kaikki terapeutit tietävät sen usein kuuluvan siihen terapiaan.
Kyllä tuossa hesarin jutussa pidettiin (tuo Nina Pääkköndn piti) ihan kivana, jos aikuinen lapsi menee kakkimaan vanhemman naamalle psykoterapian autofiktion: "Kun potilaan mieli avautuu synkälle, syyllistävälle vaiheelle, vanhemman tulisi antaa sille tilaa. Tällöin terapiassa käyvä katsoo menneisyyden tapahtumia vain omasta, ei muiden ihmisten näkökulmasta.
Istuntojen tarkoituksena on kuitenkin pohtia vaikeita tunnekokemuksia eri näkökulmista ja saada rakennettua potilaan mieleen tasapainoinen kuva tapahtuneista.
Tämä on helpottavaa tietoa vanhemmille: lapsi syyllistää, mutta tilanteen pitäisi muuttua terapiaprosessin edetessä."
Ts. terapia-asiakas saa aiheuttaa toiselle ihmiselle ahdistusta ja mahdollisen terapiatarpeen.
Miksi ei saisi? Jos se asiakas haluaa lähipiirilleen asian kertoa eheytyäkseen, ei ole terapeutin asia sitä estää.
Mitäpä olisit mieltä, jos terapiassa käyvä puolisosi päättäisi terapiasta innostuneena tulla sylkemään naamallesi terapiassa syntyneen autofiktion? Ehkä vähän paiskoisi tavaroita samalla aggression osoituksena.
Minä sanoisin, että terapeutti on epäonnistunut täysin provosoimalla asiakkaasta esiin hyökkäävän ihmisen, joka ei erota totta tarusta, mutta on tilapäisesti voimansa tunnossa.
Projektio eli kohteensiirto, jolla pyrit siirtämään tyttäreen liittyvän vihan tähän terapeuttiin. Psykologinen defenssi.
Voi helvetti sua! Ei minulla ole mitään tyttäreen liittyvää vihaa enkä vihaa tuota terapeuttiakaan. Pidän sitä vain omien kirjoitustensa perusteella ammattitaidottomana ja vahingollisena pellenä. Mutta jos se joskus saa väitöskirjansa UEF:lle esitarkastuksesta läpi, lupaan matkustaa Joensuuhun kuuntelemaan väitöksen.
Mistä sä tuon kirjailijan terapeutin tiedät? Vai puhutko nyt tuosta, jota kirjailija ”siteeraa” kirjansa markkinoinnissa? Miksi hänen pitäisi olla tohtori? Eikö lisensiaatti riitä? Ja millä tiedolla sä häntä kritisoit?
Tuosta voit tutustua, oman ilmoituksensa mukaan tekee väitöskirjaa. https://www.ekopsykologi.fi/minusta/
Kannattaa katsoa sivun linkistä myös luettelo hänen laajasta tuotannostaan. Yksi linkki on vauva.fi keskusteluun, mutta valitettavasti keskustelu on poistettu 😢
Niin? Pointtisi?
Joku kysyi, miksi pitäisi olla tohtori. Linkitin sivun, missä hän itse kertoo tekevänsä väitöskirjaa UEF:lle
Eli et vastannut. Ja se pointtisi jäi edelleen sanomatta.
Vastannut mihin? En minä voi tietää miksi hän haluaa tehdä väitöskirjan ja väitellä tohtoriksi.
Kysy häneltä itseltään, yhteystiedot ovat siellä hänen sivullaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?
Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?
Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.
Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.
Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.
Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.
Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.
Jep jepNiinpä.
Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.
Sun mielestä ja sinä ja sinä ja vielä kerran sinä.
Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.
Mites sen tyttären tunteet samasta asiasta?
Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.
Juu, ei ole ok siirtää traumaa. Olisit ylpeä että tyttäresi sen ketjun katkaisee.Olen vaan tytär, en äiti. Mutta karmeaa luettavaa tuo äitiviha. Etkö tajua että vihaat itseäsi projisoit vaan äitiisi.
Tulispa sota että ihmisillä olisi muuta kuin aikaa syyttää muita omista ongelmistaan. Suomesta tulee vaan märkä läntti kiitos sinunlaistesi.
Siis tossahan nimenomaan tämä äiti suytti tytärtään, ei toisinpäin. Tutär on laittanut välit poikki ja äiti kirjoittaa asiasta kirjan olettamalla että hänessä ei ole vikaa vaan tyttäressä ja hänen terapiassaan. Missä kohtaa tuo äiti otti vastuun?
Mitä lottoatte, paraneeko välit tyttäreen kirjan myötä?
Klassinen olen mieluummin oikeassa kuin onnellinen -tapaus...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon pamfletin (pefletin?) kirjoittaja on ilmeisesti laittanut psykoterapeutti Pyykkösen sanomaksi asioita jota tämä ei ole sanonut. Tämä teksti on ilmeisesti vain tuon Leena Sorvalin omakustanteen esittelytekstissä: "Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen."
Jos näin, niin aika tuhmaa
Korjaan: tuo Pyykkösen teksti on osittainen lainaus hesarin artikkelista. https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html
Mutta kaikki ammattitaitoiset psykoterapeutit kyllä tietävät, että syyllistäminen ei kuulu mihinkään psykoterapiaprosessiin. Ehkä siellä vastaanotolla, mutta ei todellakaan niin että siviilissä hyökätään syyllistetyn kimppuun. Keskustelu on sitten ihan eri juttu.
Mielenkiintoisella tavalla tuo hesarin artikkelin nimetön päähenkilö kertoo hyvin samanlaista tarinaa kuin tästä ketjun kirjailijasta Leena Sorvalista olevat muutamat lehtijutut. Jotenkin myös ketjun aloittajalla on hyvin samanlainen tarina kerrottavanaan. Puhutaanko nyt yhdestä ja samasta ihmisestä subjektiivisine äidinmurhakokemuksineen.
Kas, jopa Hesarin graafikko oli piirtänyt hyvin Leena Sorvalin kasvojen näköisen kuvan kuvitukseen, silmälasimallia myöten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon pamfletin (pefletin?) kirjoittaja on ilmeisesti laittanut psykoterapeutti Pyykkösen sanomaksi asioita jota tämä ei ole sanonut. Tämä teksti on ilmeisesti vain tuon Leena Sorvalin omakustanteen esittelytekstissä: "Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen."
Jos näin, niin aika tuhmaa
Korjaan: tuo Pyykkösen teksti on osittainen lainaus hesarin artikkelista. https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html
Mutta kaikki ammattitaitoiset psykoterapeutit kyllä tietävät, että syyllistäminen ei kuulu mihinkään psykoterapiaprosessiin. Ehkä siellä vastaanotolla, mutta ei todellakaan niin että siviilissä hyökätään syyllistetyn kimppuun. Keskustelu on sitten ihan eri juttu.
Eihän tossakaan siviilistä puhutti vaan nimenomaan terapiaprosessista. Ja kaikki terapeutit tietävät sen usein kuuluvan siihen terapiaan.
Kyllä tuossa hesarin jutussa pidettiin (tuo Nina Pääkköndn piti) ihan kivana, jos aikuinen lapsi menee kakkimaan vanhemman naamalle psykoterapian autofiktion: "Kun potilaan mieli avautuu synkälle, syyllistävälle vaiheelle, vanhemman tulisi antaa sille tilaa. Tällöin terapiassa käyvä katsoo menneisyyden tapahtumia vain omasta, ei muiden ihmisten näkökulmasta.
Istuntojen tarkoituksena on kuitenkin pohtia vaikeita tunnekokemuksia eri näkökulmista ja saada rakennettua potilaan mieleen tasapainoinen kuva tapahtuneista.
Tämä on helpottavaa tietoa vanhemmille: lapsi syyllistää, mutta tilanteen pitäisi muuttua terapiaprosessin edetessä."
Ts. terapia-asiakas saa aiheuttaa toiselle ihmiselle ahdistusta ja mahdollisen terapiatarpeen.
Miksi ei saisi? Jos se asiakas haluaa lähipiirilleen asian kertoa eheytyäkseen, ei ole terapeutin asia sitä estää.
Mitäpä olisit mieltä, jos terapiassa käyvä puolisosi päättäisi terapiasta innostuneena tulla sylkemään naamallesi terapiassa syntyneen autofiktion? Ehkä vähän paiskoisi tavaroita samalla aggression osoituksena.
Minä sanoisin, että terapeutti on epäonnistunut täysin provosoimalla asiakkaasta esiin hyökkäävän ihmisen, joka ei erota totta tarusta, mutta on tilapäisesti voimansa tunnossa.
Projektio eli kohteensiirto, jolla pyrit siirtämään tyttäreen liittyvän vihan tähän terapeuttiin. Psykologinen defenssi.
Voi helvetti sua! Ei minulla ole mitään tyttäreen liittyvää vihaa enkä vihaa tuota terapeuttiakaan. Pidän sitä vain omien kirjoitustensa perusteella ammattitaidottomana ja vahingollisena pellenä. Mutta jos se joskus saa väitöskirjansa UEF:lle esitarkastuksesta läpi, lupaan matkustaa Joensuuhun kuuntelemaan väitöksen.
Mistä sä tuon kirjailijan terapeutin tiedät? Vai puhutko nyt tuosta, jota kirjailija ”siteeraa” kirjansa markkinoinnissa? Miksi hänen pitäisi olla tohtori? Eikö lisensiaatti riitä? Ja millä tiedolla sä häntä kritisoit?
Tuosta voit tutustua, oman ilmoituksensa mukaan tekee väitöskirjaa. https://www.ekopsykologi.fi/minusta/
Kannattaa katsoa sivun linkistä myös luettelo hänen laajasta tuotannostaan. Yksi linkki on vauva.fi keskusteluun, mutta valitettavasti keskustelu on poistettu 😢
Niin? Pointtisi?
Joku kysyi, miksi pitäisi olla tohtori. Linkitin sivun, missä hän itse kertoo tekevänsä väitöskirjaa UEF:lle
Eli et vastannut. Ja se pointtisi jäi edelleen sanomatta.
Vastannut mihin? En minä voi tietää miksi hän haluaa tehdä väitöskirjan ja väitellä tohtoriksi.
Kysy häneltä itseltään, yhteystiedot ovat siellä hänen sivullaan.
Sukta kysyttiin miksi sua hänen väikkärintä ja mahdollinen tohtorin tutkinto kiinnostaa. Miten se liittyy mihinkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon pamfletin (pefletin?) kirjoittaja on ilmeisesti laittanut psykoterapeutti Pyykkösen sanomaksi asioita jota tämä ei ole sanonut. Tämä teksti on ilmeisesti vain tuon Leena Sorvalin omakustanteen esittelytekstissä: "Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen."
Jos näin, niin aika tuhmaa
Korjaan: tuo Pyykkösen teksti on osittainen lainaus hesarin artikkelista. https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html
Mutta kaikki ammattitaitoiset psykoterapeutit kyllä tietävät, että syyllistäminen ei kuulu mihinkään psykoterapiaprosessiin. Ehkä siellä vastaanotolla, mutta ei todellakaan niin että siviilissä hyökätään syyllistetyn kimppuun. Keskustelu on sitten ihan eri juttu.
Eihän tossakaan siviilistä puhutti vaan nimenomaan terapiaprosessista. Ja kaikki terapeutit tietävät sen usein kuuluvan siihen terapiaan.
Kyllä tuossa hesarin jutussa pidettiin (tuo Nina Pääkköndn piti) ihan kivana, jos aikuinen lapsi menee kakkimaan vanhemman naamalle psykoterapian autofiktion: "Kun potilaan mieli avautuu synkälle, syyllistävälle vaiheelle, vanhemman tulisi antaa sille tilaa. Tällöin terapiassa käyvä katsoo menneisyyden tapahtumia vain omasta, ei muiden ihmisten näkökulmasta.
Istuntojen tarkoituksena on kuitenkin pohtia vaikeita tunnekokemuksia eri näkökulmista ja saada rakennettua potilaan mieleen tasapainoinen kuva tapahtuneista.
Tämä on helpottavaa tietoa vanhemmille: lapsi syyllistää, mutta tilanteen pitäisi muuttua terapiaprosessin edetessä."
Ts. terapia-asiakas saa aiheuttaa toiselle ihmiselle ahdistusta ja mahdollisen terapiatarpeen.
Miksi ei saisi? Jos se asiakas haluaa lähipiirilleen asian kertoa eheytyäkseen, ei ole terapeutin asia sitä estää.
Mitäpä olisit mieltä, jos terapiassa käyvä puolisosi päättäisi terapiasta innostuneena tulla sylkemään naamallesi terapiassa syntyneen autofiktion? Ehkä vähän paiskoisi tavaroita samalla aggression osoituksena.
Minä sanoisin, että terapeutti on epäonnistunut täysin provosoimalla asiakkaasta esiin hyökkäävän ihmisen, joka ei erota totta tarusta, mutta on tilapäisesti voimansa tunnossa.
Projektio eli kohteensiirto, jolla pyrit siirtämään tyttäreen liittyvän vihan tähän terapeuttiin. Psykologinen defenssi.
Voi helvetti sua! Ei minulla ole mitään tyttäreen liittyvää vihaa enkä vihaa tuota terapeuttiakaan. Pidän sitä vain omien kirjoitustensa perusteella ammattitaidottomana ja vahingollisena pellenä. Mutta jos se joskus saa väitöskirjansa UEF:lle esitarkastuksesta läpi, lupaan matkustaa Joensuuhun kuuntelemaan väitöksen.
Mistä sä tuon kirjailijan terapeutin tiedät? Vai puhutko nyt tuosta, jota kirjailija ”siteeraa” kirjansa markkinoinnissa? Miksi hänen pitäisi olla tohtori? Eikö lisensiaatti riitä? Ja millä tiedolla sä häntä kritisoit?
Tuosta voit tutustua, oman ilmoituksensa mukaan tekee väitöskirjaa. https://www.ekopsykologi.fi/minusta/
Kannattaa katsoa sivun linkistä myös luettelo hänen laajasta tuotannostaan. Yksi linkki on vauva.fi keskusteluun, mutta valitettavasti keskustelu on poistettu 😢
Niin? Pointtisi?
Joku kysyi, miksi pitäisi olla tohtori. Linkitin sivun, missä hän itse kertoo tekevänsä väitöskirjaa UEF:lle
Eli et vastannut. Ja se pointtisi jäi edelleen sanomatta.
Vastannut mihin? En minä voi tietää miksi hän haluaa tehdä väitöskirjan ja väitellä tohtoriksi.
Kysy häneltä itseltään, yhteystiedot ovat siellä hänen sivullaan.
Sukta kysyttiin miksi sua hänen väikkärintä ja mahdollinen tohtorin tutkinto kiinnostaa. Miten se liittyy mihinkään?
No en arvosta noita hänen ammatillisia avautumisiaan. Muutenkin kun tuota hiekkakuvaterapia-animalia-shamanismi ym. CVTä katsoo, herää kyllä mielenkiinto hänen suunnitelemastaan väitöksestä. Ihan akateemisessa mielessä.
Alue: Aihe vapaa
No huh huh. Jos puolisoni terapiassa käydessään löytäisi sisältään tällaisen puolen ja kokisi minun ylläpitävän pahaa oloaan, mikäpä minä olisin häntä estämään ja kontrolloimaan? Silloin en ole hänelle hyvää seuraa ja jotain olisin tehnyt väärin.