Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Luokkanousun tehneenä en koe kuuluvani joukkoon - muita?
En nyt tarkoita luokkanousulla mitään "olin lapsena koditon ja nyt multimiljonääri" -tarinoita, jotka ovat aika harvassa. Vaan näitä tavallisempia tarinoita, missä matalista yhteiskuntaluokista noustaan keskituloisiksi ja missä keskituloiset kipuavat vielä ylöspäin. Olen itse kasvanut melko keskiluokkaisessa kodissa maakunnassa, mutta vanhempieni tausta oli matalampi, isäni lapsuuskoti oli todella köyhä. Tämä näkyy minussa taloudellisena tarkkuutena ja tuhlailun välttämisenä, vaikkei taloudellista huolta ole itselläni ollutkaan. Taustani näkyy minussa yhä, vaikka tienaan hyvin ja asun yhdellä Suomen hyvätuloisimmista postinumeroalueista.
Luokkanousijana minulta puuttuvat monille ylemmissä yhteiskuntaluokissa olleille luontaiset taidot ja elintavat. En "osaa" harrastaa mitään hienoa, en osaa golfata, en lasketella, en purjehtia, kaukomatkat eivät kiinnosta jne. En ole edes koskaan kokeillut noita urheilulajeja, lapsena harrastin vain jumppaa, kokkipuuhakerhoa ja kuvataidekerhoa. Monet menot kauneushoidoista kalliisiin vaatteisiin ja fiineihin ravintoloihin tuntuvat tuhlaukselta, enkä käytä rahaani sellaiseen. Sen sijaan käyn kirjastossa, retkeilen luonnossa, käyn uimahallissa vesijumpassa, luen ja nautin mökkeilystä ilman mukavuuksia.
Tunnen itseni maalaiseksi ja huonommaksi muiden ulkoisesti kaltaisteni seurassa. Tuntuu, etten osaa keskustellakaan kunnolla ihmisten kanssa, joilla monet asiat tulevat luonnostaan. Osalla arvot tuntuvat melko kovilta, elämä on suorittamista, rahan ansaitsemista ja kaikkea materialista menestystä. Toisissa arvostetaan sitä, miten menestyneitä he ovat. Minä arvostan yksinkertaista (monen mielestä tylsää) arkea ja terveyttä. Ammattini on arkinen verrattuna siihen, kun ympärillä on vaikka minkälaista juristia, järjestöjohtajaa, kansainvälistä asiantuntijaa jne.
Minulla ei ole hienoa sukutaustaa tai maistereita suvussa monessa polvessa. Lapsuuskotini ei ollut mikään sosiaalinen kulttuurikoti. En ole koskaan käynyt oopperassa, teatterissa käyminen tuntuu yhä vieraalta ja klassisen musiikin konsertissa kävin ensimmäistä kertaa aikuisena. Olen välillä pihalla sosiaalista normeista, kun lapsuuskodissani ei paljon harrastettu kyläilyä ja vanhempani olivat kotona lähinnä keskenään. Kielitaitoni on huono, ymmärrän englantia hyvin ja ruotsiakin jotenkin, mutta en puhu noita kieliä itse. Kadehdin, kun toiset sulavasti juttelevat small talkia englanniksi tai ruotsiksi ja itse yritän mongertaa jonkin sanan suustani. Harmittaa, kun lapsuuskodissa en ole oppinut asioita, joista olisi nyt aikuisena apua. Yliopistossakin kaikki oli vierasta sitseistä dekaaneihin ja stipendien hakemisesta publiikeihin, jokainen asia on täytynyt opetella alusta.
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
Kommentit (619)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallisen stereotyyppinen käsitys työväenluokkaisista ihmisistä tässä ketjussa. Sivistymättömiä ja laiskoja, eivät edes harrasta liikuntaa vaan juovat olutta kotona. :)
Tässä esimerkki:
En esimerkiksi ymmärtänyt lainkaan, mitä hauskaa siinä on, että keski-ikäiset vanhemmat pyörivät ympäripäissään kotona ja lapset ryyppäsivät vanhempiensa kanssa. Omassa kodissani olen saanut mallin, että alkoholia käytetään sivistyneesti vain vähän ja vanhemmat eivät ole koskaan olleet humalassa, kun olen läsnä.
Oudolta tuntuu ajatus, että päihdeongelmaa olisi vain työväenluokkataustaisissa perheissä, eikä se ainakaan oman kokemukseni mukaan pidä paikkaansa.
Tilasto kertoo, että päihdeongelmat ovat yleisimpiä raskaissa ja vaarallisissa ammateissa, ravintola-alalla, merimiehillä, viihde- ja taidealalla sekä korkean tason asiantuntija-ammateissa kuten juristeilla ja lääkäreillä.
Päihdeongelmat ovat kärjistetysti erilaisia. Se keski-ikäisenä kotona teini-ikäistensä kanssa ryyppäävä mekaanikkomikko on eri asia. Sitten taas se lääkärilaura tai juristijuuso hörppii muilta salaa viininsä. Ensimmäisen mielestä on ihan normaalia dokailla muiden kanssa. Jälkimmäinen ei halua leimautua holistiksi.
Miten tuo ero näkyy maksassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama se sopeutumattomuudenntunne on meillä luokkalaskun tehneillä.
Ylemmän keskiluokan lapsuudenperheestä kulttuuri-, harrastus- ja sivistyspohjalta pikkukaupunkiin duunaritaustaisen miehen kanssa jumahtaneena ja yAMK-duunia tekevänä voin sanoa, etten löydä mitään yhteistä niin työkavereiden kuin miehen lapsuudenperheen kanssa. Tulen kyllä toimeen hyvin ja minusta pidetään, mutten sujahda joukkoon tai jaksa yksitoikkoisia keskustelunaiheita.
Mies itse on älykäs ja duunarin työstä huolimatta hyvää keskusteluseuraa, mitä parhain puoliso ja isä.. mutta nämä ympyrät täällä saavat minut huokaisemaan kahdesti. Olen kuin kolikko, jota yritetään mahduttaa neliönmalliseen koloon, ei vain onnistu. Käynti kotona pk-seudulla on aina virkistävää ja rentouttavaa, siellä tunnen olevani.. noh, kotona.
Rehellistä puhetta. Kiitos. Oma äitini tuli hyvästä suvusta (ylempää keskiluokkaa, kulttuurikoti) mutta teki pahan virheen. Hän nai alaspäin eli valitsi miehen joka on tukevasti keskikeskiluokkaa ja duunarityyppiset elämäntavat. Äiti kuvitteli olevansa rakastunut. Järkiperäinen pohdinta ja harkinta unohtui. Eihän siitä muuta tullut kuin loppuelämän kestävä vitutus (avioliitto kaduttaa) ja jatkuvat riidat aviomiehen kanssa.
Isäni ei ollut vapaamatkustaja. Hän teki pitkän työuran vakituisessa virassa ja sai normihyvää palkkaa. Minun lapsuudenkotini oli omistusasunto. Sain harrastaa ratsastusta ja laskettelua. Ei ollut rahasta puutetta koskaan, mutta isän ja äidin luokkaero näkyi arjessa selvästi. Äiti oli meillä aina se fiksumpi, paremmin koulutettu, parempi kielitaito, paremmat sosiaaliset verkostot, kulttuuriharrastukset. Isä eli kuin duunari. Kävi töissä ja istui illat kotona. Luki kyllä paljon (on älykäs) mutta ei hyödyntänyt potentiaaliaan kunnolla opinnoissa ja työelämässä. Liikuntaharrastuksia isä halveksi.
Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."
Äidin oma isä oli pitkäikäinen. Harrasti paljon liikuntaa, söi terveellisesti ja piti huolta itsestään. Eli melkein 90-vuotiaaksi. Minua hämmästyttää se, että oma äitini sai hyvän roolimallin lapsuudenkodistaan, mutta päätti kuitenkin pilata oman elämänsä (aikuisuus ja lyhyet eläkevuodet) sillä, että laiminlöi hyvinvointiaan. Itse en osaisi tehdä noin. Olen aina ollut hyvin tarkka elämäntavoistani, koska sain isoisältä hyvän roolimallin jo lapsuudessa. Hän kannusti minun liikuntaharrastuksiani. Osti harrastusvälineitä (minä ratsastin) ja kävi kanssani ulkona leikkimässä. Hän myös kannusti minua lukemaan paljon (isoisällä oli kotikirjasto), opiskelemaan pitkälle (isoisä oli insinööri) ja valitsemaan aviopuolison tarkasti. Ei kannata naida alaspäin, koska siitä tulee vain ongelmia. Ota oman tasoinen puoliso tai nai ylöspäin. Luokkanousulle ei ole tarvetta (isoisä on hyvin tunnettua sukua) mutta jos löytyy sattumalta joku aatelinen Von Kyygelbyygel joka haluaa naida sinut, niin iske kiinni. Raha on hvyä asia. Isoisä itse osasi tehdä rahaa, käyttää rahaa ja jättää sitä perinnöksi. Sellainen vanhan koulukunnan mies, joka elättää vaimonsa ja kokee itselleen kunnia-asiaksi, että vaimo ei joudu raatamaan paskaduunissa.Moni on tätä yllä olevaa kommentoinut, ja kiva että keskustelua syntyy, mutta haistan kyllä aika vahvasti botin tai ainakin trollin tekstin takaa. Kaikki luokkakliseet ylipainoa myöten otettu käyttöön.
Samoin hymyilytti tuo, kuinka äidin ylemmän keskiluokan kulttuurikoti ja tunnettu suku muuttuivatkin tekstin loppua kohti liikuntaan kannustavaksi insinööripapaksi, joka osasi kyllä itse tehdä rahaa, mutta usutti tyttärentytärtä naimaan rahaa.
Tosielämä on usein aika kliseistä. Minua huvittaa kuulla, että totuuden kertominen omasta elämästäni ja suvustani leimataan "trollaamiseksi". Se vain paljastaa, miten vähän lukijat ymmärtävät ylemmän keskiluokan elämää.
Mitä outoa on siinä, että isoisä kehottaa tyttärentytärtä naimaan oman tasoisensa miehen? Viisas neuvo. Oma tytär nai alaspäin ja otti köyhemmän miehen. Kyllä siitä varoitettiin mutta tytär kapinoi. Isä ymmärtää, että avioliitto ei ollut kovin onnellinen. Vanhempien välinen luokkaero ja siitä kumpuava katkeruus (molemminpuolinen kauna) heijastuvat lapsiin. Samoin se, että äiti hylkää terveet elämäntavat ja alkaa elää duunarityyppistä arkea, johon ei kuulu liikuntaharrastus ja terveellinen ruokavalio. Lapsille sentään tehdään kunnon ruokaa. Äiti syö mitä huvittaa (karkkia, keksiä, pullaa) ja isä syö kuin duunari. Onneksi sentään piti näppinsä irti tupakasta ja alkoholista.
Terveisin,
se tyttärentytär joka nai rahaa ja on päätöksestään tyytyväinen
PS. Minulle se raha on ensimmäinen karsintaperuste miehessä. Olen rakastunut elämäni aikana pari kertaa ja onneksi osasin pitää pääni kylmänä. Ei se jännämies ole aviomiesmatskua.
Tapahtuu tuota lapsien puolisovalintojen kommentointia kaikenlaisissa piireissä.
Oma isoäiti sai 1930-luvulla kuittia isältään, miten ei pitäisi mennä naimisiin isoisäni kanssa. Isoäitini isä oli työnjohtajana metsätyömaalla, isoisäni vanhemmat olivat maatilan viljelijöitä. Isoäitini valitsi silti isoisäni puolisoksi ja elivät onnellisina pitkän elämän.
2000-luvulla ensimmäisen aviomieheni äiti vastusti minua jyrkästi. Olin kuulemma liian hienohelma, kun opiskelin yliopistossa ja olin amk-tasoisten vanhempien lapsi. Anoppi ei ollut käynyt lukiota, eikä ammattikoulua. Työskenteli tehtaassa matalapalkalla. Appiukko oli käynyt lukion ja perustanut pienen kuljetusfirman. Ex-miehenikään ei arvostanut koulutusta, työelämä ja sivistys oli hänestä turhaa. Ero tuli miehen petettyä. Enää en ottaisi miestä, jolla on kovin erilainen tausta kuin omani. Onneksi on löytynyt aviomies, jonka kanssa taustat ovat samat ja kumpikin maisterina arvostaa sivistystä.
Ajatus, että työväenluokka olisi jotenkin huonompikuntoista poppoota kuin valkokaulukset, on historiallisesti varsin nuori. Ennen polttomoottorin keksimistä työväen oli monessa työtehtävässä vähän pakko olla hyväkuntoista. Edelleen tämä sama ihanne näkyy, kun katsoo vaikka urheiluseuroja. Asukaslukuun suhteutettuna parhaat jalkapalloseurat tulevat vanhoilta tehdaspaikkakunnilta ja pesäpalloseurat maaseudulta, missä korkeakoulutettuja on minimaalisen vähän.
Ap. Sinun ydinongelma tässä on se, että käsityksesi niinsanotusta "yläluokasta" on täysin harhainen.
Se, että ns. keskiluokkaan tai ns. ylempään keskiluokkaan "noussut", kokee joukkoon kuulumattomuutta, johtuu ennekaikkea siitä harhaisesta käsityksestä, että sillä kuinka paljon ansaitsee, olisi isoin merkitys siinä mihin luokkaan kuulut ja että voisit saavuttaa luikkastatuksen ulkoisilla elementeillä, kuten ostamalla tiettyjä tavaroita, tai harrastamalla vaikka sitä purjehdusta. Ja mainitsit myös kaukomatkat!? Se ei voisi olla kauempana siitä, mistä ns. eliittiin/sivistyneistöön kuulumisessa on kyse.
Paljastan nyt salaisuuden:
Keino kokea kuuluvansa joukkoon, kun olet tekemisissä ns. eliittiin/ sivistyneistöön kuuluvien kanssa, ei missään tapauksessa ole raha.
Mikä sitten on?
Se on ennenkaikkea sivistys, kulttuuripääoma ja hyvä käytös.
Kaksi ensimmäistä on omin ponnisteluin saavutettavissa, mutta hyvän käytöksen oppimiseen tarvitaan myös aitoa sydämen sivistystä, aitoa tahtoa ja aitoja kohtaamisia.
Jos haluat tuntea kuuluvasi joukkoon, suuntaa kirjastoon, galleriaan, teatteriin ja konserttiin. Lue, lue ja lue!
Unohda vauvapalsta, unohda tiktok, unohda influensserit. Unohda raha.
Vierailija kirjoitti:
Ajatus, että työväenluokka olisi jotenkin huonompikuntoista poppoota kuin valkokaulukset, on historiallisesti varsin nuori. Ennen polttomoottorin keksimistä työväen oli monessa työtehtävässä vähän pakko olla hyväkuntoista. Edelleen tämä sama ihanne näkyy, kun katsoo vaikka urheiluseuroja. Asukaslukuun suhteutettuna parhaat jalkapalloseurat tulevat vanhoilta tehdaspaikkakunnilta ja pesäpalloseurat maaseudulta, missä korkeakoulutettuja on minimaalisen vähän.
Siellä on myös rajallisesti harrastusmahdollisuuksia. Siksi lajiksi valikoituu pesäpallo eikä burleskitanssi. Ja pesäpallot yms lajien kustannukset ovat halvemmat kuin esim. muodostelmaluistelun ja jääkiekon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos luokkanousu tuntuu liian kuormittavalta niin aina voi palata entiseen paarialuokkaan. Kukaan ei arvostele jos pukeudut vanhoihin rätteihin ja jos kaverisi ovat peukun käyttäjiä tai muita ali-ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama se sopeutumattomuudenntunne on meillä luokkalaskun tehneillä.
Ylemmän keskiluokan lapsuudenperheestä kulttuuri-, harrastus- ja sivistyspohjalta pikkukaupunkiin duunaritaustaisen miehen kanssa jumahtaneena ja yAMK-duunia tekevänä voin sanoa, etten löydä mitään yhteistä niin työkavereiden kuin miehen lapsuudenperheen kanssa. Tulen kyllä toimeen hyvin ja minusta pidetään, mutten sujahda joukkoon tai jaksa yksitoikkoisia keskustelunaiheita.
Mies itse on älykäs ja duunarin työstä huolimatta hyvää keskusteluseuraa, mitä parhain puoliso ja isä.. mutta nämä ympyrät täällä saavat minut huokaisemaan kahdesti. Olen kuin kolikko, jota yritetään mahduttaa neliönmalliseen koloon, ei vain onnistu. Käynti kotona pk-seudulla on aina virkistävää ja rentouttavaa, siellä tunnen olevani.. noh, kotona.
Rehellistä puhetta. Kiitos. Oma äitini tuli hyvästä suvusta (ylempää keskiluokkaa, kulttuurikoti) mutta teki pahan virheen. Hän nai alaspäin eli valitsi miehen joka on tukevasti keskikeskiluokkaa ja duunarityyppiset elämäntavat. Äiti kuvitteli olevansa rakastunut. Järkiperäinen pohdinta ja harkinta unohtui. Eihän siitä muuta tullut kuin loppuelämän kestävä vitutus (avioliitto kaduttaa) ja jatkuvat riidat aviomiehen kanssa.
Isäni ei ollut vapaamatkustaja. Hän teki pitkän työuran vakituisessa virassa ja sai normihyvää palkkaa. Minun lapsuudenkotini oli omistusasunto. Sain harrastaa ratsastusta ja laskettelua. Ei ollut rahasta puutetta koskaan, mutta isän ja äidin luokkaero näkyi arjessa selvästi. Äiti oli meillä aina se fiksumpi, paremmin koulutettu, parempi kielitaito, paremmat sosiaaliset verkostot, kulttuuriharrastukset. Isä eli kuin duunari. Kävi töissä ja istui illat kotona. Luki kyllä paljon (on älykäs) mutta ei hyödyntänyt potentiaaliaan kunnolla opinnoissa ja työelämässä. Liikuntaharrastuksia isä halveksi.
Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."
Äidin oma isä oli pitkäikäinen. Harrasti paljon liikuntaa, söi terveellisesti ja piti huolta itsestään. Eli melkein 90-vuotiaaksi. Minua hämmästyttää se, että oma äitini sai hyvän roolimallin lapsuudenkodistaan, mutta päätti kuitenkin pilata oman elämänsä (aikuisuus ja lyhyet eläkevuodet) sillä, että laiminlöi hyvinvointiaan. Itse en osaisi tehdä noin. Olen aina ollut hyvin tarkka elämäntavoistani, koska sain isoisältä hyvän roolimallin jo lapsuudessa. Hän kannusti minun liikuntaharrastuksiani. Osti harrastusvälineitä (minä ratsastin) ja kävi kanssani ulkona leikkimässä. Hän myös kannusti minua lukemaan paljon (isoisällä oli kotikirjasto), opiskelemaan pitkälle (isoisä oli insinööri) ja valitsemaan aviopuolison tarkasti. Ei kannata naida alaspäin, koska siitä tulee vain ongelmia. Ota oman tasoinen puoliso tai nai ylöspäin. Luokkanousulle ei ole tarvetta (isoisä on hyvin tunnettua sukua) mutta jos löytyy sattumalta joku aatelinen Von Kyygelbyygel joka haluaa naida sinut, niin iske kiinni. Raha on hvyä asia. Isoisä itse osasi tehdä rahaa, käyttää rahaa ja jättää sitä perinnöksi. Sellainen vanhan koulukunnan mies, joka elättää vaimonsa ja kokee itselleen kunnia-asiaksi, että vaimo ei joudu raatamaan paskaduunissa.Moni on tätä yllä olevaa kommentoinut, ja kiva että keskustelua syntyy, mutta haistan kyllä aika vahvasti botin tai ainakin trollin tekstin takaa. Kaikki luokkakliseet ylipainoa myöten otettu käyttöön.
Samoin hymyilytti tuo, kuinka äidin ylemmän keskiluokan kulttuurikoti ja tunnettu suku muuttuivatkin tekstin loppua kohti liikuntaan kannustavaksi insinööripapaksi, joka osasi kyllä itse tehdä rahaa, mutta usutti tyttärentytärtä naimaan rahaa.
Tosielämä on usein aika kliseistä. Minua huvittaa kuulla, että totuuden kertominen omasta elämästäni ja suvustani leimataan "trollaamiseksi". Se vain paljastaa, miten vähän lukijat ymmärtävät ylemmän keskiluokan elämää.
Mitä outoa on siinä, että isoisä kehottaa tyttärentytärtä naimaan oman tasoisensa miehen? Viisas neuvo. Oma tytär nai alaspäin ja otti köyhemmän miehen. Kyllä siitä varoitettiin mutta tytär kapinoi. Isä ymmärtää, että avioliitto ei ollut kovin onnellinen. Vanhempien välinen luokkaero ja siitä kumpuava katkeruus (molemminpuolinen kauna) heijastuvat lapsiin. Samoin se, että äiti hylkää terveet elämäntavat ja alkaa elää duunarityyppistä arkea, johon ei kuulu liikuntaharrastus ja terveellinen ruokavalio. Lapsille sentään tehdään kunnon ruokaa. Äiti syö mitä huvittaa (karkkia, keksiä, pullaa) ja isä syö kuin duunari. Onneksi sentään piti näppinsä irti tupakasta ja alkoholista.
Terveisin,
se tyttärentytär joka nai rahaa ja on päätöksestään tyytyväinen
PS. Minulle se raha on ensimmäinen karsintaperuste miehessä. Olen rakastunut elämäni aikana pari kertaa ja onneksi osasin pitää pääni kylmänä. Ei se jännämies ole aviomiesmatskua.
No, minua vähän taas hymyilytti se, että isoisä kehotti naimaan vähintään oman tasoisen miehen, alaspäin naiminen tuottaisi ongelmia. Mutta kehotti iskemään kiinni, jos joku aatelinen kiinnostuu. Eikös tässäkin tapauksessa tulisi ongelmia yhtä lailla, silloinhan se mies nai alaspäin? Vai oliko tärkeintä vain oman edun tavoittelu, ei avioliiton sopusointu? Muuten kyllä kiintoisia ajatuksia, osa raadollisen osuviakin. Silti jokainen on aika pitkälle oman onnensa seppä, miksi puolison harrastusten pitäisi määritellä kaikki omat harrastukset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
-----Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."------
Täsähän on suorastaan sosiologian gradun aineisto valmiina.
Jotenkin tämä kolahti itseeni.
Aikoinaan Eva Illoinen kirjoitti viiltävän tarkasti parikin kirjaa naisesta, joka oli päätynyt pieneen teollisuuskaupunkiin (arvattavasti Uusikaupunki) , pieniin vähän parempiin piireihin, tasaisen keskiluokkaisen miehen kanssa, ja koko elämä oli vain yhtä Harmaata janaa.
Itsekin olen saanut suuren ilon tavata juuri kijoittamasi tätisi kaltaisia vanhuksia. Esim anoppini, joka oli 20-luvulla syntynyt ja elänyt Helsingforsissa hyvätasoisen nuoruuden. Vanhoissa mustavalkokuvissa ollaan pitkässä iltapuvussa tanssiaissa, ajellaan jollain avomoottorivenellä leningit päällä ja olipa hän käynyt jo 50-luvulla mm. laivamatkalla Eurooppaan ja mm. käynyt Brisish Museossa. Tämmöistä ei taas minun isoäitini saman aikaan tapahtuneessa elämässä kyllä tapahnut edes samassa läänissä! Senverran kaukana oli nuo elämänpiirit kyllä. Anoppi eli pitkän ja vaihderikkaan elämän, jonka viimeisiä vuosia koetteli fyysinen sairaus, mutta ei sekään häntä tylsistyttänyt.
Takas asiaan: äitisi elämän semmoinen taantuminen ja juuri tuo ihan fyysinen elämäntason romahtaminen oli varmasti karua katseltavaa. Ja varsinkin, kun asianomainen itse ei jotenkin näe eikä havahdu ongelmaan tai sen seurauksiin ollenkaan! Siis yhtään. Nähty on.
Nyt kun tässä itse vanhenee ja kukkeimmat vuoteni sijoittuvat sinne, kun Madonna julkaisi levyjään ( eli siis kuulemma 40 v sitten), niin totisesti olen kiinnittänyt huomiota ihan tähän fyysiseen puoleen , sekä mielenkiinnon ja uteliaisuuden ylläpitämiseen. Tähän täytyy minun vielä enemmän paneutua ja pitää visu huoli siitä, ettei mieheni vaan tipahda mihinkään ns. gubbe-tilaan vielä. Kiitos kirjoituksestasi, se oli hyvä.
Kiitos. Hyvä että löytyy hengenheimolaisia, jotka tunnistavat ilmiön. Itse en tuntenut lapsena jääneeni paitsi mistään, vaikka äiti nai alaspäin. Elämäni on aina ollut taloudellisesti turvattua ja myös emotionaalisesti melko turvallista. Minulla oli neljä rakastavaa isovanhempaa, läheisiä serkkuja, tätejä, setiä ja kaksi ihan normihyvää vanhempaa. Riitelivät kyllä usein ja vaistosin, että liitto on kulissi. Molemmat osapuolet tekivät selväksi, että tuli naitua väärä puoliso, mutta enpäs eroa koska se on sama kuin myöntäisi erehtyneensä. Naimisiin mentiin kovalla tohinalla ja nuoruuden yltiöpäisellä optimismilla. Mukana saattoi olla myös kapinaa, koska äiti halusi päästä naimisiin ennen kuin oma sisar ehtii ensin. Äidin avioliitto on hyvä paperilla, mutta henkilökemiat eivät pitkässä juoksussa (50 vuoden liitto) toimineet.
Ulkoa päin katsottuna minulla oli todella tyypillinen ylemmän keskiluokan lapsuus ja nuoruus. Mukava ja tilava koti (omistusasunto), kesämökki, harrastuksia (ratsastus, uinti, laskettelu). Pärjäsin koulussa hyvin ja lukiossa olin laudaturin ylioppilas. Sain opiskella mitä halusin (isä maksoi viulut) joten valitsin yliopiston. Isä kustansi minulle myös autokoulun ja uuden auton. Maksoi osamaksulla, ettei verottaja pääse huomauttamaan "lahjasta" josta pitäisi maksaa lahjaverot. Isä maksoi myös ulkomaanmatkojani, liikuntaharrastuksiani, shoppailua ja muita "nuorten naisten hömpötyksiä" mitä nyt minulle sattui mieleen juolahtamaan. Isä tiesi, että tyttärestä voi tulla vähän hemmoteltu kermaperse, koska äidin suku on vanhoillinen ja kultturelli kauppiassuku. En paljasta suvun nimeä, koska sen perusteella minut tunnistettaisiin heti. Äidin suvussa avioliitto on vakava sitoumus. Mies maksaa vaimon ja lasten kulut. Jos ei maksa niin kohta joku toinen mies maksaa. Vaimo ottaa eron.
Itse olen nyt "vapaaherratar" eli poissa työelämästä. Elän miesten rahoilla. Asuinkumppani maksaa ja oma isä maksaa. Ei tullut mieleenkään, että olisin mennyt naimisiin "rakkaudesta" eli puhtaasti tunteella. Ylemmässä keskiluokassa avioliitto on aina sukujen välinen "bisnesdiili" eli kyse on rahasta, omaisuudesta (kiinteistöomaisuus, säästöt, isovanhempien perintö, yms) ja lasten tulevaisuuden turvaamisesta. Rakastua voi vaikka köyhään taiteilijarenttuun, mutta ei ole pakko naida sitä. Siis ottaa aviopuolisoksi. Naida voi kyllä huvikseen (paneskella komeaa taiteilijaa) mutta elämänkumppaniksi otetaan se järkevä valinta eli hyvätuloinen, hyvää syntyperää oleva järkimies joka tietää paikkansa. Miehen paikka on vaimon tossun alla. :D
Vierailija kirjoitti:
Jos luokkanousu tuntuu liian kuormittavalta niin aina voi palata entiseen paarialuokkaan. Kukaan ei arvostele jos pukeudut vanhoihin rätteihin ja jos kaverisi ovat peukun käyttäjiä tai muita ali-ihmisiä.
T: alu-ihminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap. Sinun ydinongelma tässä on se, että käsityksesi niinsanotusta "yläluokasta" on täysin harhainen.
Se, että ns. keskiluokkaan tai ns. ylempään keskiluokkaan "noussut", kokee joukkoon kuulumattomuutta, johtuu ennekaikkea siitä harhaisesta käsityksestä, että sillä kuinka paljon ansaitsee, olisi isoin merkitys siinä mihin luokkaan kuulut ja että voisit saavuttaa luikkastatuksen ulkoisilla elementeillä, kuten ostamalla tiettyjä tavaroita, tai harrastamalla vaikka sitä purjehdusta. Ja mainitsit myös kaukomatkat!? Se ei voisi olla kauempana siitä, mistä ns. eliittiin/sivistyneistöön kuulumisessa on kyse.
Paljastan nyt salaisuuden:
Keino kokea kuuluvansa joukkoon, kun olet tekemisissä ns. eliittiin/ sivistyneistöön kuuluvien kanssa, ei missään tapauksessa ole raha.
Mikä sitten on?
Se on ennenkaikkea sivistys, kulttuuripääoma ja hyvä käytös.
Kaksi ensimmäistä on omin ponnisteluin saavutettavissa, mutta hyvän käytöksen oppimiseen tarvitaan myös aitoa sydämen sivistystä, aitoa tahtoa ja aitoja kohtaamisia.
Jos haluat tuntea kuuluvasi joukkoon, suuntaa kirjastoon, galleriaan, teatteriin ja konserttiin. Lue, lue ja lue!
Unohda vauvapalsta, unohda tiktok, unohda influensserit. Unohda raha.
Taas tätä samaa romanttista shaibaa. Kuule, se "sivistys" voi tarkoittaa montaa asiaa. Kaikki sen myyttisen "ylemmän keskiluokan" ihmiset eivät ole lainkaan kiinnostuneita oopperasta, baletista jne. Ajatella! Ja voi luoja, että kyllästyttää nämä "sydämen sivistys" "sivistysporvari" ja kaikki muut jeesustelutermit. Lopettakaa jo. Kaikissa porukoissa riittää näitä jotka katsovat toisia alaspäin, vaikka tietäisivät miten paljon modernista taiteesta ja uusimmista teatterikappaleista. Ja sitten kaikissa porukoissa on niitä ihan normaaleja tyyppejä, jotka luovii luontevasti erilaisissa piireissä, tarvittaessa. Kotikasvatus ja se, onko vanhemmat olleet normaaleja on tärkein asia. Tässäkin ketjussa jokaisen pitää päästä kertomaan just ne omat perhetraumat ja sitten kuvitellaan, että se on se "luokka", joka on vastuussa, vaikka äiskä ja iskä vaan oli kusipäitä. Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama se sopeutumattomuudenntunne on meillä luokkalaskun tehneillä.
Ylemmän keskiluokan lapsuudenperheestä kulttuuri-, harrastus- ja sivistyspohjalta pikkukaupunkiin duunaritaustaisen miehen kanssa jumahtaneena ja yAMK-duunia tekevänä voin sanoa, etten löydä mitään yhteistä niin työkavereiden kuin miehen lapsuudenperheen kanssa. Tulen kyllä toimeen hyvin ja minusta pidetään, mutten sujahda joukkoon tai jaksa yksitoikkoisia keskustelunaiheita.
Mies itse on älykäs ja duunarin työstä huolimatta hyvää keskusteluseuraa, mitä parhain puoliso ja isä.. mutta nämä ympyrät täällä saavat minut huokaisemaan kahdesti. Olen kuin kolikko, jota yritetään mahduttaa neliönmalliseen koloon, ei vain onnistu. Käynti kotona pk-seudulla on aina virkistävää ja rentouttavaa, siellä tunnen olevani.. noh, kotona.
Rehellistä puhetta. Kiitos. Oma äitini tuli hyvästä suvusta (ylempää keskiluokkaa, kulttuurikoti) mutta teki pahan virheen. Hän nai alaspäin eli valitsi miehen joka on tukevasti keskikeskiluokkaa ja duunarityyppiset elämäntavat. Äiti kuvitteli olevansa rakastunut. Järkiperäinen pohdinta ja harkinta unohtui. Eihän siitä muuta tullut kuin loppuelämän kestävä vitutus (avioliitto kaduttaa) ja jatkuvat riidat aviomiehen kanssa.
Isäni ei ollut vapaamatkustaja. Hän teki pitkän työuran vakituisessa virassa ja sai normihyvää palkkaa. Minun lapsuudenkotini oli omistusasunto. Sain harrastaa ratsastusta ja laskettelua. Ei ollut rahasta puutetta koskaan, mutta isän ja äidin luokkaero näkyi arjessa selvästi. Äiti oli meillä aina se fiksumpi, paremmin koulutettu, parempi kielitaito, paremmat sosiaaliset verkostot, kulttuuriharrastukset. Isä eli kuin duunari. Kävi töissä ja istui illat kotona. Luki kyllä paljon (on älykäs) mutta ei hyödyntänyt potentiaaliaan kunnolla opinnoissa ja työelämässä. Liikuntaharrastuksia isä halveksi.
Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."
Äidin oma isä oli pitkäikäinen. Harrasti paljon liikuntaa, söi terveellisesti ja piti huolta itsestään. Eli melkein 90-vuotiaaksi. Minua hämmästyttää se, että oma äitini sai hyvän roolimallin lapsuudenkodistaan, mutta päätti kuitenkin pilata oman elämänsä (aikuisuus ja lyhyet eläkevuodet) sillä, että laiminlöi hyvinvointiaan. Itse en osaisi tehdä noin. Olen aina ollut hyvin tarkka elämäntavoistani, koska sain isoisältä hyvän roolimallin jo lapsuudessa. Hän kannusti minun liikuntaharrastuksiani. Osti harrastusvälineitä (minä ratsastin) ja kävi kanssani ulkona leikkimässä. Hän myös kannusti minua lukemaan paljon (isoisällä oli kotikirjasto), opiskelemaan pitkälle (isoisä oli insinööri) ja valitsemaan aviopuolison tarkasti. Ei kannata naida alaspäin, koska siitä tulee vain ongelmia. Ota oman tasoinen puoliso tai nai ylöspäin. Luokkanousulle ei ole tarvetta (isoisä on hyvin tunnettua sukua) mutta jos löytyy sattumalta joku aatelinen Von Kyygelbyygel joka haluaa naida sinut, niin iske kiinni. Raha on hvyä asia. Isoisä itse osasi tehdä rahaa, käyttää rahaa ja jättää sitä perinnöksi. Sellainen vanhan koulukunnan mies, joka elättää vaimonsa ja kokee itselleen kunnia-asiaksi, että vaimo ei joudu raatamaan paskaduunissa.Moni on tätä yllä olevaa kommentoinut, ja kiva että keskustelua syntyy, mutta haistan kyllä aika vahvasti botin tai ainakin trollin tekstin takaa. Kaikki luokkakliseet ylipainoa myöten otettu käyttöön.
Samoin hymyilytti tuo, kuinka äidin ylemmän keskiluokan kulttuurikoti ja tunnettu suku muuttuivatkin tekstin loppua kohti liikuntaan kannustavaksi insinööripapaksi, joka osasi kyllä itse tehdä rahaa, mutta usutti tyttärentytärtä naimaan rahaa.
Tosielämä on usein aika kliseistä. Minua huvittaa kuulla, että totuuden kertominen omasta elämästäni ja suvustani leimataan "trollaamiseksi". Se vain paljastaa, miten vähän lukijat ymmärtävät ylemmän keskiluokan elämää.
Mitä outoa on siinä, että isoisä kehottaa tyttärentytärtä naimaan oman tasoisensa miehen? Viisas neuvo. Oma tytär nai alaspäin ja otti köyhemmän miehen. Kyllä siitä varoitettiin mutta tytär kapinoi. Isä ymmärtää, että avioliitto ei ollut kovin onnellinen. Vanhempien välinen luokkaero ja siitä kumpuava katkeruus (molemminpuolinen kauna) heijastuvat lapsiin. Samoin se, että äiti hylkää terveet elämäntavat ja alkaa elää duunarityyppistä arkea, johon ei kuulu liikuntaharrastus ja terveellinen ruokavalio. Lapsille sentään tehdään kunnon ruokaa. Äiti syö mitä huvittaa (karkkia, keksiä, pullaa) ja isä syö kuin duunari. Onneksi sentään piti näppinsä irti tupakasta ja alkoholista.
Terveisin,
se tyttärentytär joka nai rahaa ja on päätöksestään tyytyväinen
PS. Minulle se raha on ensimmäinen karsintaperuste miehessä. Olen rakastunut elämäni aikana pari kertaa ja onneksi osasin pitää pääni kylmänä. Ei se jännämies ole aviomiesmatskua.
Näitä kun lukee, niin tulee kyllä "kylmän kalan" vaikutelma. Mutta kuten sanottua, vakka kantensa valitsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen muuttanut asuinalueelle, jossa on lähes pelkästään yhteiskunnan hyväosaisia eli ylempää keskiluokkaa (tai siitäkin ylempää luokkaa). Käyn asuinalueen maksullisessa saunakerhossa, johon pääsyä ei siis ole muilla kuin paikan asukkailla. Puheenaiheista huomaa hyvin sen, mitä ylemmän keskiluokan keskustelut ovat. Usein puheenaiheet liikkuvat kirjallisuuden ympärillä. Myös ajankohtaiset uutiset, kunnallispolitiikka ja liikunta kiinnostavat. Politiikasta keskustellaan asiallisesti, eikä haukuta toisia. Musiikkia ja konsertteja arvostetaan. Kaikki ovat kouluttautuneita ja yhteiskunnallisesti valveutuneita naisia.
Se on tullut ilmi, että esim. tosi tv-ohjelmat, kauneusleikkaukset ja ryyppääminen eivät kiinnosta. Varakkuus näkyy lähinnä siinä, että perheillä on kalliit, siistit kodit, on auto tai pari taloudessa ja lapsilla maksullisia harrastuksia. Monet käyvät ulkomailla vuosittain. Pukeutuminen on tavallista, moni tulee saunalle urheiluvaatteissa. Saunajuomat ovat alkoholittomia, joskus on skoolattu kuohuviinillä juhlan kunniaksi. Ja nyt kun mietin, niin yhdelläkään naisista ei ole tatuointeja. Tämä on aika hämmentävää, sillä esim. työpaikallani monella viisikymppisellä maisterilla on tatuointeja.
Sanoisin, että tuo saunakerho kuvastaa hyvin sitä, mitä ylemmän keskiluokan arki on. Monen mielestä tylsää, siistiä, asiallista ja korrektia. Sivistys on se, mikä monilla näkyy, ei niinkään pankkitilin saldo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama se sopeutumattomuudenntunne on meillä luokkalaskun tehneillä.
Ylemmän keskiluokan lapsuudenperheestä kulttuuri-, harrastus- ja sivistyspohjalta pikkukaupunkiin duunaritaustaisen miehen kanssa jumahtaneena ja yAMK-duunia tekevänä voin sanoa, etten löydä mitään yhteistä niin työkavereiden kuin miehen lapsuudenperheen kanssa. Tulen kyllä toimeen hyvin ja minusta pidetään, mutten sujahda joukkoon tai jaksa yksitoikkoisia keskustelunaiheita.
Mies itse on älykäs ja duunarin työstä huolimatta hyvää keskusteluseuraa, mitä parhain puoliso ja isä.. mutta nämä ympyrät täällä saavat minut huokaisemaan kahdesti. Olen kuin kolikko, jota yritetään mahduttaa neliönmalliseen koloon, ei vain onnistu. Käynti kotona pk-seudulla on aina virkistävää ja rentouttavaa, siellä tunnen olevani.. noh, kotona.
Rehellistä puhetta. Kiitos. Oma äitini tuli hyvästä suvusta (ylempää keskiluokkaa, kulttuurikoti) mutta teki pahan virheen. Hän nai alaspäin eli valitsi miehen joka on tukevasti keskikeskiluokkaa ja duunarityyppiset elämäntavat. Äiti kuvitteli olevansa rakastunut. Järkiperäinen pohdinta ja harkinta unohtui. Eihän siitä muuta tullut kuin loppuelämän kestävä vitutus (avioliitto kaduttaa) ja jatkuvat riidat aviomiehen kanssa.
Isäni ei ollut vapaamatkustaja. Hän teki pitkän työuran vakituisessa virassa ja sai normihyvää palkkaa. Minun lapsuudenkotini oli omistusasunto. Sain harrastaa ratsastusta ja laskettelua. Ei ollut rahasta puutetta koskaan, mutta isän ja äidin luokkaero näkyi arjessa selvästi. Äiti oli meillä aina se fiksumpi, paremmin koulutettu, parempi kielitaito, paremmat sosiaaliset verkostot, kulttuuriharrastukset. Isä eli kuin duunari. Kävi töissä ja istui illat kotona. Luki kyllä paljon (on älykäs) mutta ei hyödyntänyt potentiaaliaan kunnolla opinnoissa ja työelämässä. Liikuntaharrastuksia isä halveksi.
Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."
Äidin oma isä oli pitkäikäinen. Harrasti paljon liikuntaa, söi terveellisesti ja piti huolta itsestään. Eli melkein 90-vuotiaaksi. Minua hämmästyttää se, että oma äitini sai hyvän roolimallin lapsuudenkodistaan, mutta päätti kuitenkin pilata oman elämänsä (aikuisuus ja lyhyet eläkevuodet) sillä, että laiminlöi hyvinvointiaan. Itse en osaisi tehdä noin. Olen aina ollut hyvin tarkka elämäntavoistani, koska sain isoisältä hyvän roolimallin jo lapsuudessa. Hän kannusti minun liikuntaharrastuksiani. Osti harrastusvälineitä (minä ratsastin) ja kävi kanssani ulkona leikkimässä. Hän myös kannusti minua lukemaan paljon (isoisällä oli kotikirjasto), opiskelemaan pitkälle (isoisä oli insinööri) ja valitsemaan aviopuolison tarkasti. Ei kannata naida alaspäin, koska siitä tulee vain ongelmia. Ota oman tasoinen puoliso tai nai ylöspäin. Luokkanousulle ei ole tarvetta (isoisä on hyvin tunnettua sukua) mutta jos löytyy sattumalta joku aatelinen Von Kyygelbyygel joka haluaa naida sinut, niin iske kiinni. Raha on hvyä asia. Isoisä itse osasi tehdä rahaa, käyttää rahaa ja jättää sitä perinnöksi. Sellainen vanhan koulukunnan mies, joka elättää vaimonsa ja kokee itselleen kunnia-asiaksi, että vaimo ei joudu raatamaan paskaduunissa.Moni on tätä yllä olevaa kommentoinut, ja kiva että keskustelua syntyy, mutta haistan kyllä aika vahvasti botin tai ainakin trollin tekstin takaa. Kaikki luokkakliseet ylipainoa myöten otettu käyttöön.
Samoin hymyilytti tuo, kuinka äidin ylemmän keskiluokan kulttuurikoti ja tunnettu suku muuttuivatkin tekstin loppua kohti liikuntaan kannustavaksi insinööripapaksi, joka osasi kyllä itse tehdä rahaa, mutta usutti tyttärentytärtä naimaan rahaa.
Tosielämä on usein aika kliseistä. Minua huvittaa kuulla, että totuuden kertominen omasta elämästäni ja suvustani leimataan "trollaamiseksi". Se vain paljastaa, miten vähän lukijat ymmärtävät ylemmän keskiluokan elämää.
Mitä outoa on siinä, että isoisä kehottaa tyttärentytärtä naimaan oman tasoisensa miehen? Viisas neuvo. Oma tytär nai alaspäin ja otti köyhemmän miehen. Kyllä siitä varoitettiin mutta tytär kapinoi. Isä ymmärtää, että avioliitto ei ollut kovin onnellinen. Vanhempien välinen luokkaero ja siitä kumpuava katkeruus (molemminpuolinen kauna) heijastuvat lapsiin. Samoin se, että äiti hylkää terveet elämäntavat ja alkaa elää duunarityyppistä arkea, johon ei kuulu liikuntaharrastus ja terveellinen ruokavalio. Lapsille sentään tehdään kunnon ruokaa. Äiti syö mitä huvittaa (karkkia, keksiä, pullaa) ja isä syö kuin duunari. Onneksi sentään piti näppinsä irti tupakasta ja alkoholista.
Terveisin,
se tyttärentytär joka nai rahaa ja on päätöksestään tyytyväinen
PS. Minulle se raha on ensimmäinen karsintaperuste miehessä. Olen rakastunut elämäni aikana pari kertaa ja onneksi osasin pitää pääni kylmänä. Ei se jännämies ole aviomiesmatskua.Hieman repsahdan joka kerta, kun mietin tätä ylemmän keskiluokan kulttuurisukua, jonka keskipisteenä on - insinööri. Diplomi-insinööri olisikin jo aatelia.
Väärin. Suvun tunnetuimmat jäsenet ovat kansainvälisten yritysten johtajia, yritysten perustaja-omistajia, korkean tason virkamiehiä, tunnettuja taiteilijoita. Oma isoisäni oli "vain" insinööri ja liikemies. Sekin varmasti tuntuu vauvapalstan incelmiesten silmissä alfaurokselta. Ei ihme, että defenssit (naurun repsahdukset) puskevat heti pintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ottaisi jotain kirjastopuolen hömppähumanistia vaimoksi, ei se ole mitään oikeaa tiedettä nähnytkään,eikä sellainen osaa keskustella mistään asioista oikeasti.
T. DI
Vierailija kirjoitti:
En ottaisi jotain kirjastopuolen hömppähumanistia vaimoksi, ei se ole mitään oikeaa tiedettä nähnytkään,eikä sellainen osaa keskustella mistään asioista oikeasti.
T. DI
Tämä selvä.
Itse kuulun henkisesti pappisluokkaan ja arvostan samaan luokkaan kuuluviksi tunnistamieni ihmisten seuraa riippumatta heidän näennäisestä luokastaan.
Kyllä se ihmisen tausta nyt vain näkyy ulospäin siinä, miten luontevaksi ihminen kokee olonsa erilaisissa tilanteissa. Tuttavapiirissäni on viisikymppinen rouva, jolla on aatelisia juuria ja miehensä on arvostetusta suvusta + kovapalkkaisessa työssä + arvostetussa ammatissa. Nainen liikkuu sulavasti kulttuuririennoissa, pukeutuminen henkii tyylikkyyttä ja käytöksessä on sellaista korrektia hyvätapaisuutta, jota harvoin näkee. Vaikka hän liikkuisi jossain arkisemmissa ympyröissä, niin silti hänen käytöksestään havaitsee sen, että hän on luonteva juuri ylemmän yhteiskuntaluokan menoissa ja seurueissa.
Toinen tuttavani taas on ottanut luokkaharppauksen alaspäin. Hän on kuuluisien, korkeasti kouluttautuneiden vanhempien lapsi, joka on kasvanut politiikan, kulttuurin ja sivistyksen ympäröimänä. Juuri näitä lapsia, joita on viety hienoille juhlavastaanotoille vanhempien mukana ja on elänyt hyvin etuoikeutettua elämää. Aikuisena haahuili pitkään ennen valmistumista. Kitkuttelee yksinhuoltajana, koti on boheemi, pukeutuminen hieman rönttäistä, siisteystaso ja elämänhallinta kuin matalassa yhteiskuntaluokassa. Silti hän on henkisesti hyvin itsevarma ja sinut ylemmän yhteiskuntaluokan ihmisten seurassa. On tottunut siihen ja osaa olla luontevasti. Joku ns. nousukas voi olla hyvin epävarma, vaikka ulkoiset puitteet olisivat kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Itse kuulun henkisesti pappisluokkaan ja arvostan samaan luokkaan kuuluviksi tunnistamieni ihmisten seuraa riippumatta heidän näennäisestä luokastaan.
Mihin yhteiskuntaluokkaan määrittelet pappisluokan nykyään? Ennen ollut arvostettu ammatti, enää ei.
Vierailija kirjoitti:
En ottaisi jotain kirjastopuolen hömppähumanistia vaimoksi, ei se ole mitään oikeaa tiedettä nähnytkään,eikä sellainen osaa keskustella mistään asioista oikeasti.
T. DI
Älä huoli. Meillä on diplomi-insinööri mies ja yliopiston (luonnontieteellinen) käynyt nainen. Molemmat iältään millenniaaleja. Kevyet keskustelunaiheet iltaisin sohvalla popcorneja syödessä ovat teknologia, tähtitiede, historia, teatteri, veneily (huvijahdit), autot (työsuhdeautot), matkailu ja stand-up komiikka. Yhdessä katsomme brittiläisiä kanavia televiosta (maksullinen kanavapaketti) ja nauramme räkänaurua kun ruudulla pyörii Top Gear tai tietovisa QI.
Alue: Aihe vapaa
Kielten opiskelusta. Kaikille se ei todellakaan ole helppoa.
Minulle kielet ovat aina olleet kouluaikana vaikeita. En vain oppinut millään. Nyt taas aikuisena elämä on niin intensiivistä, ettei kieliopintoja jaksaisi pikkulapsiarjen, kotitöiden ja kiireisen päivätyön ohessa.