Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Luokkanousun tehneenä en koe kuuluvani joukkoon - muita?
En nyt tarkoita luokkanousulla mitään "olin lapsena koditon ja nyt multimiljonääri" -tarinoita, jotka ovat aika harvassa. Vaan näitä tavallisempia tarinoita, missä matalista yhteiskuntaluokista noustaan keskituloisiksi ja missä keskituloiset kipuavat vielä ylöspäin. Olen itse kasvanut melko keskiluokkaisessa kodissa maakunnassa, mutta vanhempieni tausta oli matalampi, isäni lapsuuskoti oli todella köyhä. Tämä näkyy minussa taloudellisena tarkkuutena ja tuhlailun välttämisenä, vaikkei taloudellista huolta ole itselläni ollutkaan. Taustani näkyy minussa yhä, vaikka tienaan hyvin ja asun yhdellä Suomen hyvätuloisimmista postinumeroalueista.
Luokkanousijana minulta puuttuvat monille ylemmissä yhteiskuntaluokissa olleille luontaiset taidot ja elintavat. En "osaa" harrastaa mitään hienoa, en osaa golfata, en lasketella, en purjehtia, kaukomatkat eivät kiinnosta jne. En ole edes koskaan kokeillut noita urheilulajeja, lapsena harrastin vain jumppaa, kokkipuuhakerhoa ja kuvataidekerhoa. Monet menot kauneushoidoista kalliisiin vaatteisiin ja fiineihin ravintoloihin tuntuvat tuhlaukselta, enkä käytä rahaani sellaiseen. Sen sijaan käyn kirjastossa, retkeilen luonnossa, käyn uimahallissa vesijumpassa, luen ja nautin mökkeilystä ilman mukavuuksia.
Tunnen itseni maalaiseksi ja huonommaksi muiden ulkoisesti kaltaisteni seurassa. Tuntuu, etten osaa keskustellakaan kunnolla ihmisten kanssa, joilla monet asiat tulevat luonnostaan. Osalla arvot tuntuvat melko kovilta, elämä on suorittamista, rahan ansaitsemista ja kaikkea materialista menestystä. Toisissa arvostetaan sitä, miten menestyneitä he ovat. Minä arvostan yksinkertaista (monen mielestä tylsää) arkea ja terveyttä. Ammattini on arkinen verrattuna siihen, kun ympärillä on vaikka minkälaista juristia, järjestöjohtajaa, kansainvälistä asiantuntijaa jne.
Minulla ei ole hienoa sukutaustaa tai maistereita suvussa monessa polvessa. Lapsuuskotini ei ollut mikään sosiaalinen kulttuurikoti. En ole koskaan käynyt oopperassa, teatterissa käyminen tuntuu yhä vieraalta ja klassisen musiikin konsertissa kävin ensimmäistä kertaa aikuisena. Olen välillä pihalla sosiaalista normeista, kun lapsuuskodissani ei paljon harrastettu kyläilyä ja vanhempani olivat kotona lähinnä keskenään. Kielitaitoni on huono, ymmärrän englantia hyvin ja ruotsiakin jotenkin, mutta en puhu noita kieliä itse. Kadehdin, kun toiset sulavasti juttelevat small talkia englanniksi tai ruotsiksi ja itse yritän mongertaa jonkin sanan suustani. Harmittaa, kun lapsuuskodissa en ole oppinut asioita, joista olisi nyt aikuisena apua. Yliopistossakin kaikki oli vierasta sitseistä dekaaneihin ja stipendien hakemisesta publiikeihin, jokainen asia on täytynyt opetella alusta.
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
Kommentit (619)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kuulun henkisesti pappisluokkaan ja arvostan samaan luokkaan kuuluviksi tunnistamieni ihmisten seuraa riippumatta heidän näennäisestä luokastaan.
Mihin yhteiskuntaluokkaan määrittelet pappisluokan nykyään? Ennen ollut arvostettu ammatti, enää ei.
Henkisellä pappisluokalla en tarkoita papin ammattia vaan ihmisiä, joiden kutsumus elämässä on etsiä totuutta ja ymmärtää syvempiä merkityksiä. Tällainen ihminen voi näennäisesti kuulua mihin tahansa yhteiskuntaluokkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suvun ensimmäinen ylioppilas tässä moi. Tai yksi äitini sisaruksista ehti kirjoittaa ylioppilaaksi iltalukiosta ennen minua, mutta minä olin ensimmäinen siitä sukupolvesta, jossa nuorena mentiinkin jo usein lukioon, 70-luvulla syntynyt. Toistaiseksi olen tietääkseni ainoa ylipistossa opiskellut, ammattikorkeakoulua käyneitä on serkuissa.
En ole ikinä kokeillut golfia tai laskettelua. Matkaillut vain vähän. Nyt keski-ikäistyttyäni olen kai keskiluokkaistunutkin, ei se kaikki enää ihan vieraalta tunnu, mutta moni asia tuntuu. Sivistyksen osalta koen, että kotitaustassani arvostettiin kyllä lukemista, kulttuuria ja opiskelua. Äitini sisaruksineen ei saanut mennä lukioon, koska perhe oli köyhä, ammatti piti opiskella, mutta älliä olisi käsittääkseni riittänyt heillä kaikilla pitempiikin opintoihin. Heillä olisi varmaan ollut mahdollisuus hakeutua aikuisena enemän opiskelemaan, jos olisi ollut kova hinku, mutta en tiedä, osasivatko he sellaista edea haikailla. Isovanhempieni sukupolvi eli hyvin köyhästi ja kirpaisi kuulla, miten isotäri vielä vamhana muisteli sitä surua, kun ei voinut mennä oppikouluun, vaikka oli luokan paras, kun opettaja sanoi 'hän on köyhästä perheestä'. Tunnen suvustani sen mentaliteetin, jonkinlaisen huonommuuden tunteen edelleen, ettei kaikki ole mahdollista. Ne on ihan eri ihmisiä, jotka opiskelee lääkäriksi tai tuomariksi. Minä olin oikeasti suvun ensimmäinen, jolle ne kaikki olivat avoimia mahdollisuuksia, vaikka kovin vieraita. Isä oli sentään saanut opiskella opistoinsinööriksi ja itsellekin tekninen ala tuntui helpommin lähestyttävältä. Köyhää oli kyllä meilläkin kotona, isä kun menetti terveytensä päihteiden käytön sivutuotteena, eikä enää kyennyt työskentelemään.
En kyllä sitten ole mitenkään hienoa uraa tehnyt, vaan jotenkin räpilöinyt elämää tutkinnoista huolimatta. Puolison perhetausta on piirun verran vakaampi henkisesti ja taloudellisesti paljonkin vakaampi (itse en tule saamaan perintöä, hyvä jos hautauskuluihin riittää se mitä vanhemmiltani jää). Niin myös puolison tulotaso vastaa paremmin koulutusta. Yksin tuskin olisin koskaan saanut asuntolainaa, mutta niin vain sitä asutaam omistusasunnossa ja bjkmoneen asiaan olisi paremmin rahaa kuin aikaa.
Teatterissa tykkään käydä ja kävimpä kerran oopperaakin ihmettelemässä. Jostain olen omaksunut korkean sivistyksen ihanteen, kasvatan lapsiani kuin korkeakoulutettu, vaikken heitäkään osaa viedä sen enempää golfaamaan kuin laskettelemaankaan. Taideharrastuksiin kannustan ja lukemiseen ja koulunkäyntiin. Ehkä vielä joskus hankin autonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama se sopeutumattomuudenntunne on meillä luokkalaskun tehneillä.
Ylemmän keskiluokan lapsuudenperheestä kulttuuri-, harrastus- ja sivistyspohjalta pikkukaupunkiin duunaritaustaisen miehen kanssa jumahtaneena ja yAMK-duunia tekevänä voin sanoa, etten löydä mitään yhteistä niin työkavereiden kuin miehen lapsuudenperheen kanssa. Tulen kyllä toimeen hyvin ja minusta pidetään, mutten sujahda joukkoon tai jaksa yksitoikkoisia keskustelunaiheita.
Mies itse on älykäs ja duunarin työstä huolimatta hyvää keskusteluseuraa, mitä parhain puoliso ja isä.. mutta nämä ympyrät täällä saavat minut huokaisemaan kahdesti. Olen kuin kolikko, jota yritetään mahduttaa neliönmalliseen koloon, ei vain onnistu. Käynti kotona pk-seudulla on aina virkistävää ja rentouttavaa, siellä tunnen olevani.. noh, kotona.
Rehellistä puhetta. Kiitos. Oma äitini tuli hyvästä suvusta (ylempää keskiluokkaa, kulttuurikoti) mutta teki pahan virheen. Hän nai alaspäin eli valitsi miehen joka on tukevasti keskikeskiluokkaa ja duunarityyppiset elämäntavat. Äiti kuvitteli olevansa rakastunut. Järkiperäinen pohdinta ja harkinta unohtui. Eihän siitä muuta tullut kuin loppuelämän kestävä vitutus (avioliitto kaduttaa) ja jatkuvat riidat aviomiehen kanssa.
Isäni ei ollut vapaamatkustaja. Hän teki pitkän työuran vakituisessa virassa ja sai normihyvää palkkaa. Minun lapsuudenkotini oli omistusasunto. Sain harrastaa ratsastusta ja laskettelua. Ei ollut rahasta puutetta koskaan, mutta isän ja äidin luokkaero näkyi arjessa selvästi. Äiti oli meillä aina se fiksumpi, paremmin koulutettu, parempi kielitaito, paremmat sosiaaliset verkostot, kulttuuriharrastukset. Isä eli kuin duunari. Kävi töissä ja istui illat kotona. Luki kyllä paljon (on älykäs) mutta ei hyödyntänyt potentiaaliaan kunnolla opinnoissa ja työelämässä. Liikuntaharrastuksia isä halveksi.
Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."
Äidin oma isä oli pitkäikäinen. Harrasti paljon liikuntaa, söi terveellisesti ja piti huolta itsestään. Eli melkein 90-vuotiaaksi. Minua hämmästyttää se, että oma äitini sai hyvän roolimallin lapsuudenkodistaan, mutta päätti kuitenkin pilata oman elämänsä (aikuisuus ja lyhyet eläkevuodet) sillä, että laiminlöi hyvinvointiaan. Itse en osaisi tehdä noin. Olen aina ollut hyvin tarkka elämäntavoistani, koska sain isoisältä hyvän roolimallin jo lapsuudessa. Hän kannusti minun liikuntaharrastuksiani. Osti harrastusvälineitä (minä ratsastin) ja kävi kanssani ulkona leikkimässä. Hän myös kannusti minua lukemaan paljon (isoisällä oli kotikirjasto), opiskelemaan pitkälle (isoisä oli insinööri) ja valitsemaan aviopuolison tarkasti. Ei kannata naida alaspäin, koska siitä tulee vain ongelmia. Ota oman tasoinen puoliso tai nai ylöspäin. Luokkanousulle ei ole tarvetta (isoisä on hyvin tunnettua sukua) mutta jos löytyy sattumalta joku aatelinen Von Kyygelbyygel joka haluaa naida sinut, niin iske kiinni. Raha on hvyä asia. Isoisä itse osasi tehdä rahaa, käyttää rahaa ja jättää sitä perinnöksi. Sellainen vanhan koulukunnan mies, joka elättää vaimonsa ja kokee itselleen kunnia-asiaksi, että vaimo ei joudu raatamaan paskaduunissa.Moni on tätä yllä olevaa kommentoinut, ja kiva että keskustelua syntyy, mutta haistan kyllä aika vahvasti botin tai ainakin trollin tekstin takaa. Kaikki luokkakliseet ylipainoa myöten otettu käyttöön.
Samoin hymyilytti tuo, kuinka äidin ylemmän keskiluokan kulttuurikoti ja tunnettu suku muuttuivatkin tekstin loppua kohti liikuntaan kannustavaksi insinööripapaksi, joka osasi kyllä itse tehdä rahaa, mutta usutti tyttärentytärtä naimaan rahaa.
Tosielämä on usein aika kliseistä. Minua huvittaa kuulla, että totuuden kertominen omasta elämästäni ja suvustani leimataan "trollaamiseksi". Se vain paljastaa, miten vähän lukijat ymmärtävät ylemmän keskiluokan elämää.
Mitä outoa on siinä, että isoisä kehottaa tyttärentytärtä naimaan oman tasoisensa miehen? Viisas neuvo. Oma tytär nai alaspäin ja otti köyhemmän miehen. Kyllä siitä varoitettiin mutta tytär kapinoi. Isä ymmärtää, että avioliitto ei ollut kovin onnellinen. Vanhempien välinen luokkaero ja siitä kumpuava katkeruus (molemminpuolinen kauna) heijastuvat lapsiin. Samoin se, että äiti hylkää terveet elämäntavat ja alkaa elää duunarityyppistä arkea, johon ei kuulu liikuntaharrastus ja terveellinen ruokavalio. Lapsille sentään tehdään kunnon ruokaa. Äiti syö mitä huvittaa (karkkia, keksiä, pullaa) ja isä syö kuin duunari. Onneksi sentään piti näppinsä irti tupakasta ja alkoholista.
Terveisin,
se tyttärentytär joka nai rahaa ja on päätöksestään tyytyväinen
PS. Minulle se raha on ensimmäinen karsintaperuste miehessä. Olen rakastunut elämäni aikana pari kertaa ja onneksi osasin pitää pääni kylmänä. Ei se jännämies ole aviomiesmatskua.Hieman repsahdan joka kerta, kun mietin tätä ylemmän keskiluokan kulttuurisukua, jonka keskipisteenä on - insinööri. Diplomi-insinööri olisikin jo aatelia.
Väärin. Suvun tunnetuimmat jäsenet ovat kansainvälisten yritysten johtajia, yritysten perustaja-omistajia, korkean tason virkamiehiä, tunnettuja taiteilijoita. Oma isoisäni oli "vain" insinööri ja liikemies. Sekin varmasti tuntuu vauvapalstan incelmiesten silmissä alfaurokselta. Ei ihme, että defenssit (naurun repsahdukset) puskevat heti pintaan.
No siitähän se kenkä puristaakin. Luuserimiehet yrittävät kaikin tavoin dissata menestyvää miestä. Menestys elämässä ei ole kiinni tutkintonimikkeestä (insinööri VS diplomi-insinööri). Jos olisi niin vauvapalsta ja ylilauta eivät olisi täynnä katkeria diplomi-insinöörejä, jotka jäivät ilman naista. Nämä sankarit eli incelit kuvittelivat, että korkeakoulututkinto on avain menestykseen. Ei ole, jos et osaa sosialisoida ja verkostoitua opiskeluaikanasi. Juuri tuo sosiaalinen elämä onkin ylitsepääsemättömän vaikeaa autismin kirjolla eläville inceleille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-----Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."------
Täsähän on suorastaan sosiologian gradun aineisto valmiina.
Jotenkin tämä kolahti itseeni.
Aikoinaan Eva Illoinen kirjoitti viiltävän tarkasti parikin kirjaa naisesta, joka oli päätynyt pieneen teollisuuskaupunkiin (arvattavasti Uusikaupunki) , pieniin vähän parempiin piireihin, tasaisen keskiluokkaisen miehen kanssa, ja koko elämä oli vain yhtä Harmaata janaa.
Itsekin olen saanut suuren ilon tavata juuri kijoittamasi tätisi kaltaisia vanhuksia. Esim anoppini, joka oli 20-luvulla syntynyt ja elänyt Helsingforsissa hyvätasoisen nuoruuden. Vanhoissa mustavalkokuvissa ollaan pitkässä iltapuvussa tanssiaissa, ajellaan jollain avomoottorivenellä leningit päällä ja olipa hän käynyt jo 50-luvulla mm. laivamatkalla Eurooppaan ja mm. käynyt Brisish Museossa. Tämmöistä ei taas minun isoäitini saman aikaan tapahtuneessa elämässä kyllä tapahnut edes samassa läänissä! Senverran kaukana oli nuo elämänpiirit kyllä. Anoppi eli pitkän ja vaihderikkaan elämän, jonka viimeisiä vuosia koetteli fyysinen sairaus, mutta ei sekään häntä tylsistyttänyt.
Takas asiaan: äitisi elämän semmoinen taantuminen ja juuri tuo ihan fyysinen elämäntason romahtaminen oli varmasti karua katseltavaa. Ja varsinkin, kun asianomainen itse ei jotenkin näe eikä havahdu ongelmaan tai sen seurauksiin ollenkaan! Siis yhtään. Nähty on.
Nyt kun tässä itse vanhenee ja kukkeimmat vuoteni sijoittuvat sinne, kun Madonna julkaisi levyjään ( eli siis kuulemma 40 v sitten), niin totisesti olen kiinnittänyt huomiota ihan tähän fyysiseen puoleen , sekä mielenkiinnon ja uteliaisuuden ylläpitämiseen. Tähän täytyy minun vielä enemmän paneutua ja pitää visu huoli siitä, ettei mieheni vaan tipahda mihinkään ns. gubbe-tilaan vielä. Kiitos kirjoituksestasi, se oli hyvä.
Kiitos. Hyvä että löytyy hengenheimolaisia, jotka tunnistavat ilmiön. Itse en tuntenut lapsena jääneeni paitsi mistään, vaikka äiti nai alaspäin. Elämäni on aina ollut taloudellisesti turvattua ja myös emotionaalisesti melko turvallista. Minulla oli neljä rakastavaa isovanhempaa, läheisiä serkkuja, tätejä, setiä ja kaksi ihan normihyvää vanhempaa. Riitelivät kyllä usein ja vaistosin, että liitto on kulissi. Molemmat osapuolet tekivät selväksi, että tuli naitua väärä puoliso, mutta enpäs eroa koska se on sama kuin myöntäisi erehtyneensä. Naimisiin mentiin kovalla tohinalla ja nuoruuden yltiöpäisellä optimismilla. Mukana saattoi olla myös kapinaa, koska äiti halusi päästä naimisiin ennen kuin oma sisar ehtii ensin. Äidin avioliitto on hyvä paperilla, mutta henkilökemiat eivät pitkässä juoksussa (50 vuoden liitto) toimineet.
Ulkoa päin katsottuna minulla oli todella tyypillinen ylemmän keskiluokan lapsuus ja nuoruus. Mukava ja tilava koti (omistusasunto), kesämökki, harrastuksia (ratsastus, uinti, laskettelu). Pärjäsin koulussa hyvin ja lukiossa olin laudaturin ylioppilas. Sain opiskella mitä halusin (isä maksoi viulut) joten valitsin yliopiston. Isä kustansi minulle myös autokoulun ja uuden auton. Maksoi osamaksulla, ettei verottaja pääse huomauttamaan "lahjasta" josta pitäisi maksaa lahjaverot. Isä maksoi myös ulkomaanmatkojani, liikuntaharrastuksiani, shoppailua ja muita "nuorten naisten hömpötyksiä" mitä nyt minulle sattui mieleen juolahtamaan. Isä tiesi, että tyttärestä voi tulla vähän hemmoteltu kermaperse, koska äidin suku on vanhoillinen ja kultturelli kauppiassuku. En paljasta suvun nimeä, koska sen perusteella minut tunnistettaisiin heti. Äidin suvussa avioliitto on vakava sitoumus. Mies maksaa vaimon ja lasten kulut. Jos ei maksa niin kohta joku toinen mies maksaa. Vaimo ottaa eron.
Itse olen nyt "vapaaherratar" eli poissa työelämästä. Elän miesten rahoilla. Asuinkumppani maksaa ja oma isä maksaa. Ei tullut mieleenkään, että olisin mennyt naimisiin "rakkaudesta" eli puhtaasti tunteella. Ylemmässä keskiluokassa avioliitto on aina sukujen välinen "bisnesdiili" eli kyse on rahasta, omaisuudesta (kiinteistöomaisuus, säästöt, isovanhempien perintö, yms) ja lasten tulevaisuuden turvaamisesta. Rakastua voi vaikka köyhään taiteilijarenttuun, mutta ei ole pakko naida sitä. Siis ottaa aviopuolisoksi. Naida voi kyllä huvikseen (paneskella komeaa taiteilijaa) mutta elämänkumppaniksi otetaan se järkevä valinta eli hyvätuloinen, hyvää syntyperää oleva järkimies joka tietää paikkansa. Miehen paikka on vaimon tossun alla. :D
Ihan kivaa satuilua, mutta ylempään keskiluokkaanhan tuo ei liity mitenkään. Pikemminkin materialistiseen alempaan keskiluokkaan pienellä provokierteellä.
Oma suosikkikohtani oli tuo, miten äitisi ylemmän keskiluokan suvussa avioliitto on vakava sitoumus, niin vakava että jos mies ei elätä pikkurouvaa, ottaa rouva eron. Paitsi tietenkin äitisi, jolla olisi oikeasti syytä erota.
Kolmannen sukupolven akateeminen (yliopiston käynyt) tässä moi. Huvittavaa nähdä, miten miehet yrittävät leimata minut "nousukkaaksi" tai "gold diggeriksi" kun vaadin heiltä maksukykyä ja maksuhalukkuutta parisuhteessa. Miksi tyytyisin rahojaan pihtailevaan mieslapseen? Miehen tehtävä on tuoda parisuhteeseen muutakin kuin peniksensä ja spermansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-----Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."------
Täsähän on suorastaan sosiologian gradun aineisto valmiina.
Jotenkin tämä kolahti itseeni.
Aikoinaan Eva Illoinen kirjoitti viiltävän tarkasti parikin kirjaa naisesta, joka oli päätynyt pieneen teollisuuskaupunkiin (arvattavasti Uusikaupunki) , pieniin vähän parempiin piireihin, tasaisen keskiluokkaisen miehen kanssa, ja koko elämä oli vain yhtä Harmaata janaa.
Itsekin olen saanut suuren ilon tavata juuri kijoittamasi tätisi kaltaisia vanhuksia. Esim anoppini, joka oli 20-luvulla syntynyt ja elänyt Helsingforsissa hyvätasoisen nuoruuden. Vanhoissa mustavalkokuvissa ollaan pitkässä iltapuvussa tanssiaissa, ajellaan jollain avomoottorivenellä leningit päällä ja olipa hän käynyt jo 50-luvulla mm. laivamatkalla Eurooppaan ja mm. käynyt Brisish Museossa. Tämmöistä ei taas minun isoäitini saman aikaan tapahtuneessa elämässä kyllä tapahnut edes samassa läänissä! Senverran kaukana oli nuo elämänpiirit kyllä. Anoppi eli pitkän ja vaihderikkaan elämän, jonka viimeisiä vuosia koetteli fyysinen sairaus, mutta ei sekään häntä tylsistyttänyt.
Takas asiaan: äitisi elämän semmoinen taantuminen ja juuri tuo ihan fyysinen elämäntason romahtaminen oli varmasti karua katseltavaa. Ja varsinkin, kun asianomainen itse ei jotenkin näe eikä havahdu ongelmaan tai sen seurauksiin ollenkaan! Siis yhtään. Nähty on.
Nyt kun tässä itse vanhenee ja kukkeimmat vuoteni sijoittuvat sinne, kun Madonna julkaisi levyjään ( eli siis kuulemma 40 v sitten), niin totisesti olen kiinnittänyt huomiota ihan tähän fyysiseen puoleen , sekä mielenkiinnon ja uteliaisuuden ylläpitämiseen. Tähän täytyy minun vielä enemmän paneutua ja pitää visu huoli siitä, ettei mieheni vaan tipahda mihinkään ns. gubbe-tilaan vielä. Kiitos kirjoituksestasi, se oli hyvä.
Kiitos. Hyvä että löytyy hengenheimolaisia, jotka tunnistavat ilmiön. Itse en tuntenut lapsena jääneeni paitsi mistään, vaikka äiti nai alaspäin. Elämäni on aina ollut taloudellisesti turvattua ja myös emotionaalisesti melko turvallista. Minulla oli neljä rakastavaa isovanhempaa, läheisiä serkkuja, tätejä, setiä ja kaksi ihan normihyvää vanhempaa. Riitelivät kyllä usein ja vaistosin, että liitto on kulissi. Molemmat osapuolet tekivät selväksi, että tuli naitua väärä puoliso, mutta enpäs eroa koska se on sama kuin myöntäisi erehtyneensä. Naimisiin mentiin kovalla tohinalla ja nuoruuden yltiöpäisellä optimismilla. Mukana saattoi olla myös kapinaa, koska äiti halusi päästä naimisiin ennen kuin oma sisar ehtii ensin. Äidin avioliitto on hyvä paperilla, mutta henkilökemiat eivät pitkässä juoksussa (50 vuoden liitto) toimineet.
Ulkoa päin katsottuna minulla oli todella tyypillinen ylemmän keskiluokan lapsuus ja nuoruus. Mukava ja tilava koti (omistusasunto), kesämökki, harrastuksia (ratsastus, uinti, laskettelu). Pärjäsin koulussa hyvin ja lukiossa olin laudaturin ylioppilas. Sain opiskella mitä halusin (isä maksoi viulut) joten valitsin yliopiston. Isä kustansi minulle myös autokoulun ja uuden auton. Maksoi osamaksulla, ettei verottaja pääse huomauttamaan "lahjasta" josta pitäisi maksaa lahjaverot. Isä maksoi myös ulkomaanmatkojani, liikuntaharrastuksiani, shoppailua ja muita "nuorten naisten hömpötyksiä" mitä nyt minulle sattui mieleen juolahtamaan. Isä tiesi, että tyttärestä voi tulla vähän hemmoteltu kermaperse, koska äidin suku on vanhoillinen ja kultturelli kauppiassuku. En paljasta suvun nimeä, koska sen perusteella minut tunnistettaisiin heti. Äidin suvussa avioliitto on vakava sitoumus. Mies maksaa vaimon ja lasten kulut. Jos ei maksa niin kohta joku toinen mies maksaa. Vaimo ottaa eron.
Itse olen nyt "vapaaherratar" eli poissa työelämästä. Elän miesten rahoilla. Asuinkumppani maksaa ja oma isä maksaa. Ei tullut mieleenkään, että olisin mennyt naimisiin "rakkaudesta" eli puhtaasti tunteella. Ylemmässä keskiluokassa avioliitto on aina sukujen välinen "bisnesdiili" eli kyse on rahasta, omaisuudesta (kiinteistöomaisuus, säästöt, isovanhempien perintö, yms) ja lasten tulevaisuuden turvaamisesta. Rakastua voi vaikka köyhään taiteilijarenttuun, mutta ei ole pakko naida sitä. Siis ottaa aviopuolisoksi. Naida voi kyllä huvikseen (paneskella komeaa taiteilijaa) mutta elämänkumppaniksi otetaan se järkevä valinta eli hyvätuloinen, hyvää syntyperää oleva järkimies joka tietää paikkansa. Miehen paikka on vaimon tossun alla. :DIhan kivaa satuilua, mutta ylempään keskiluokkaanhan tuo ei liity mitenkään. Pikemminkin materialistiseen alempaan keskiluokkaan pienellä provokierteellä.
Oma suosikkikohtani oli tuo, miten äitisi ylemmän keskiluokan suvussa avioliitto on vakava sitoumus, niin vakava että jos mies ei elätä pikkurouvaa, ottaa rouva eron. Paitsi tietenkin äitisi, jolla olisi oikeasti syytä erota.
Lopeta jo. Totuuden leimaaminen satuiluksi paljastaa vain yhden asian. Sinun miehisen alemmuuskompleksisi ja sadistisen luonteesi. Meinasitko päästä pitkälle tuolla kykypaletilla?
Vierailija kirjoitti:
Kolmannen sukupolven akateeminen (yliopiston käynyt) tässä moi. Huvittavaa nähdä, miten miehet yrittävät leimata minut "nousukkaaksi" tai "gold diggeriksi" kun vaadin heiltä maksukykyä ja maksuhalukkuutta parisuhteessa. Miksi tyytyisin rahojaan pihtailevaan mieslapseen? Miehen tehtävä on tuoda parisuhteeseen muutakin kuin peniksensä ja spermansa.
Ja sitten heräsit ja huomasit olevasi ikisinkku palstapappa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kolmannen sukupolven akateeminen (yliopiston käynyt) tässä moi. Huvittavaa nähdä, miten miehet yrittävät leimata minut "nousukkaaksi" tai "gold diggeriksi" kun vaadin heiltä maksukykyä ja maksuhalukkuutta parisuhteessa. Miksi tyytyisin rahojaan pihtailevaan mieslapseen? Miehen tehtävä on tuoda parisuhteeseen muutakin kuin peniksensä ja spermansa.
Sinun kannattaa ottaa maksukykyinen ja -halukas mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-----Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."------
Täsähän on suorastaan sosiologian gradun aineisto valmiina.
Jotenkin tämä kolahti itseeni.
Aikoinaan Eva Illoinen kirjoitti viiltävän tarkasti parikin kirjaa naisesta, joka oli päätynyt pieneen teollisuuskaupunkiin (arvattavasti Uusikaupunki) , pieniin vähän parempiin piireihin, tasaisen keskiluokkaisen miehen kanssa, ja koko elämä oli vain yhtä Harmaata janaa.
Itsekin olen saanut suuren ilon tavata juuri kijoittamasi tätisi kaltaisia vanhuksia. Esim anoppini, joka oli 20-luvulla syntynyt ja elänyt Helsingforsissa hyvätasoisen nuoruuden. Vanhoissa mustavalkokuvissa ollaan pitkässä iltapuvussa tanssiaissa, ajellaan jollain avomoottorivenellä leningit päällä ja olipa hän käynyt jo 50-luvulla mm. laivamatkalla Eurooppaan ja mm. käynyt Brisish Museossa. Tämmöistä ei taas minun isoäitini saman aikaan tapahtuneessa elämässä kyllä tapahnut edes samassa läänissä! Senverran kaukana oli nuo elämänpiirit kyllä. Anoppi eli pitkän ja vaihderikkaan elämän, jonka viimeisiä vuosia koetteli fyysinen sairaus, mutta ei sekään häntä tylsistyttänyt.
Takas asiaan: äitisi elämän semmoinen taantuminen ja juuri tuo ihan fyysinen elämäntason romahtaminen oli varmasti karua katseltavaa. Ja varsinkin, kun asianomainen itse ei jotenkin näe eikä havahdu ongelmaan tai sen seurauksiin ollenkaan! Siis yhtään. Nähty on.
Nyt kun tässä itse vanhenee ja kukkeimmat vuoteni sijoittuvat sinne, kun Madonna julkaisi levyjään ( eli siis kuulemma 40 v sitten), niin totisesti olen kiinnittänyt huomiota ihan tähän fyysiseen puoleen , sekä mielenkiinnon ja uteliaisuuden ylläpitämiseen. Tähän täytyy minun vielä enemmän paneutua ja pitää visu huoli siitä, ettei mieheni vaan tipahda mihinkään ns. gubbe-tilaan vielä. Kiitos kirjoituksestasi, se oli hyvä.
Kiitos. Hyvä että löytyy hengenheimolaisia, jotka tunnistavat ilmiön. Itse en tuntenut lapsena jääneeni paitsi mistään, vaikka äiti nai alaspäin. Elämäni on aina ollut taloudellisesti turvattua ja myös emotionaalisesti melko turvallista. Minulla oli neljä rakastavaa isovanhempaa, läheisiä serkkuja, tätejä, setiä ja kaksi ihan normihyvää vanhempaa. Riitelivät kyllä usein ja vaistosin, että liitto on kulissi. Molemmat osapuolet tekivät selväksi, että tuli naitua väärä puoliso, mutta enpäs eroa koska se on sama kuin myöntäisi erehtyneensä. Naimisiin mentiin kovalla tohinalla ja nuoruuden yltiöpäisellä optimismilla. Mukana saattoi olla myös kapinaa, koska äiti halusi päästä naimisiin ennen kuin oma sisar ehtii ensin. Äidin avioliitto on hyvä paperilla, mutta henkilökemiat eivät pitkässä juoksussa (50 vuoden liitto) toimineet.
Ulkoa päin katsottuna minulla oli todella tyypillinen ylemmän keskiluokan lapsuus ja nuoruus. Mukava ja tilava koti (omistusasunto), kesämökki, harrastuksia (ratsastus, uinti, laskettelu). Pärjäsin koulussa hyvin ja lukiossa olin laudaturin ylioppilas. Sain opiskella mitä halusin (isä maksoi viulut) joten valitsin yliopiston. Isä kustansi minulle myös autokoulun ja uuden auton. Maksoi osamaksulla, ettei verottaja pääse huomauttamaan "lahjasta" josta pitäisi maksaa lahjaverot. Isä maksoi myös ulkomaanmatkojani, liikuntaharrastuksiani, shoppailua ja muita "nuorten naisten hömpötyksiä" mitä nyt minulle sattui mieleen juolahtamaan. Isä tiesi, että tyttärestä voi tulla vähän hemmoteltu kermaperse, koska äidin suku on vanhoillinen ja kultturelli kauppiassuku. En paljasta suvun nimeä, koska sen perusteella minut tunnistettaisiin heti. Äidin suvussa avioliitto on vakava sitoumus. Mies maksaa vaimon ja lasten kulut. Jos ei maksa niin kohta joku toinen mies maksaa. Vaimo ottaa eron.
Itse olen nyt "vapaaherratar" eli poissa työelämästä. Elän miesten rahoilla. Asuinkumppani maksaa ja oma isä maksaa. Ei tullut mieleenkään, että olisin mennyt naimisiin "rakkaudesta" eli puhtaasti tunteella. Ylemmässä keskiluokassa avioliitto on aina sukujen välinen "bisnesdiili" eli kyse on rahasta, omaisuudesta (kiinteistöomaisuus, säästöt, isovanhempien perintö, yms) ja lasten tulevaisuuden turvaamisesta. Rakastua voi vaikka köyhään taiteilijarenttuun, mutta ei ole pakko naida sitä. Siis ottaa aviopuolisoksi. Naida voi kyllä huvikseen (paneskella komeaa taiteilijaa) mutta elämänkumppaniksi otetaan se järkevä valinta eli hyvätuloinen, hyvää syntyperää oleva järkimies joka tietää paikkansa. Miehen paikka on vaimon tossun alla. :DIhan kivaa satuilua, mutta ylempään keskiluokkaanhan tuo ei liity mitenkään. Pikemminkin materialistiseen alempaan keskiluokkaan pienellä provokierteellä.
Oma suosikkikohtani oli tuo, miten äitisi ylemmän keskiluokan suvussa avioliitto on vakava sitoumus, niin vakava että jos mies ei elätä pikkurouvaa, ottaa rouva eron. Paitsi tietenkin äitisi, jolla olisi oikeasti syytä erota.
Lopeta jo. Totuuden leimaaminen satuiluksi paljastaa vain yhden asian. Sinun miehisen alemmuuskompleksisi ja sadistisen luonteesi. Meinasitko päästä pitkälle tuolla kykypaletilla?
Taidankin tietää, kumpi meistä on oikeasti mies. Olisihan se pitänyt arvata, että henkilö, jonka tietoisuus sosiaalisesta distinktiosta on heikonlainen ja joka paasaa, miten miesten pitää elättää vaimonsa, on oikeasti setä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen muuttanut asuinalueelle, jossa on lähes pelkästään yhteiskunnan hyväosaisia eli ylempää keskiluokkaa (tai siitäkin ylempää luokkaa). Käyn asuinalueen maksullisessa saunakerhossa, johon pääsyä ei siis ole muilla kuin paikan asukkailla. Puheenaiheista huomaa hyvin sen, mitä ylemmän keskiluokan keskustelut ovat. Usein puheenaiheet liikkuvat kirjallisuuden ympärillä. Myös ajankohtaiset uutiset, kunnallispolitiikka ja liikunta kiinnostavat. Politiikasta keskustellaan asiallisesti, eikä haukuta toisia. Musiikkia ja konsertteja arvostetaan. Kaikki ovat kouluttautuneita ja yhteiskunnallisesti valveutuneita naisia.
Se on tullut ilmi, että esim. tosi tv-ohjelmat, kauneusleikkaukset ja ryyppääminen eivät kiinnosta. Varakkuus näkyy lähinnä siinä, että perheillä on kalliit, siistit kodit, on auto tai pari taloudessa ja lapsilla maksullisia harrastuksia. Monet käyvät ulkomailla vuosittain. Pukeutuminen on tavallista, moni tulee saunalle urheiluvaatteissa. Saunajuomat ovat alkoholittomia, joskus on skoolattu kuohuviinillä juhlan kunniaksi. Ja nyt kun mietin, niin yhdelläkään naisista ei ole tatuointeja. Tämä on aika hämmentävää, sillä esim. työpaikallani monella viisikymppisellä maisterilla on tatuointeja.
Sanoisin, että tuo saunakerho kuvastaa hyvin sitä, mitä ylemmän keskiluokan arki on. Monen mielestä tylsää, siistiä, asiallista ja korrektia. Sivistys on se, mikä monilla näkyy, ei niinkään pankkitilin saldo.
Tämä. Politiikasta keskusteleminen on hämmentävä asia. Itselle politiikasta keskusteleminen on juurikin politiikan analysointia kiihkotta. Mietitään millaisia ratkaisuja puolueessa A tehdään, puolueen B aloitteeseen tai mietitään millaisia sisäisiä jännitteitä on näkyvissä. Pohditaan vaihtoehtoisia ratkaisuja miten asioita voitaisiin ratkoa. Se mitä kukin äänestää, ei välttämättä ilmene mitenkään. Työväenluokalle ilmeisesti keskustelu politiikasta on jotain tunteen palolla tehtävää väittelyä mallia porvarit ja vasemmisto kiistelevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama se sopeutumattomuudenntunne on meillä luokkalaskun tehneillä.
Ylemmän keskiluokan lapsuudenperheestä kulttuuri-, harrastus- ja sivistyspohjalta pikkukaupunkiin duunaritaustaisen miehen kanssa jumahtaneena ja yAMK-duunia tekevänä voin sanoa, etten löydä mitään yhteistä niin työkavereiden kuin miehen lapsuudenperheen kanssa. Tulen kyllä toimeen hyvin ja minusta pidetään, mutten sujahda joukkoon tai jaksa yksitoikkoisia keskustelunaiheita.
Mies itse on älykäs ja duunarin työstä huolimatta hyvää keskusteluseuraa, mitä parhain puoliso ja isä.. mutta nämä ympyrät täällä saavat minut huokaisemaan kahdesti. Olen kuin kolikko, jota yritetään mahduttaa neliönmalliseen koloon, ei vain onnistu. Käynti kotona pk-seudulla on aina virkistävää ja rentouttavaa, siellä tunnen olevani.. noh, kotona.
Rehellistä puhetta. Kiitos. Oma äitini tuli hyvästä suvusta (ylempää keskiluokkaa, kulttuurikoti) mutta teki pahan virheen. Hän nai alaspäin eli valitsi miehen joka on tukevasti keskikeskiluokkaa ja duunarityyppiset elämäntavat. Äiti kuvitteli olevansa rakastunut. Järkiperäinen pohdinta ja harkinta unohtui. Eihän siitä muuta tullut kuin loppuelämän kestävä vitutus (avioliitto kaduttaa) ja jatkuvat riidat aviomiehen kanssa.
Isäni ei ollut vapaamatkustaja. Hän teki pitkän työuran vakituisessa virassa ja sai normihyvää palkkaa. Minun lapsuudenkotini oli omistusasunto. Sain harrastaa ratsastusta ja laskettelua. Ei ollut rahasta puutetta koskaan, mutta isän ja äidin luokkaero näkyi arjessa selvästi. Äiti oli meillä aina se fiksumpi, paremmin koulutettu, parempi kielitaito, paremmat sosiaaliset verkostot, kulttuuriharrastukset. Isä eli kuin duunari. Kävi töissä ja istui illat kotona. Luki kyllä paljon (on älykäs) mutta ei hyödyntänyt potentiaaliaan kunnolla opinnoissa ja työelämässä. Liikuntaharrastuksia isä halveksi.
Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."
Äidin oma isä oli pitkäikäinen. Harrasti paljon liikuntaa, söi terveellisesti ja piti huolta itsestään. Eli melkein 90-vuotiaaksi. Minua hämmästyttää se, että oma äitini sai hyvän roolimallin lapsuudenkodistaan, mutta päätti kuitenkin pilata oman elämänsä (aikuisuus ja lyhyet eläkevuodet) sillä, että laiminlöi hyvinvointiaan. Itse en osaisi tehdä noin. Olen aina ollut hyvin tarkka elämäntavoistani, koska sain isoisältä hyvän roolimallin jo lapsuudessa. Hän kannusti minun liikuntaharrastuksiani. Osti harrastusvälineitä (minä ratsastin) ja kävi kanssani ulkona leikkimässä. Hän myös kannusti minua lukemaan paljon (isoisällä oli kotikirjasto), opiskelemaan pitkälle (isoisä oli insinööri) ja valitsemaan aviopuolison tarkasti. Ei kannata naida alaspäin, koska siitä tulee vain ongelmia. Ota oman tasoinen puoliso tai nai ylöspäin. Luokkanousulle ei ole tarvetta (isoisä on hyvin tunnettua sukua) mutta jos löytyy sattumalta joku aatelinen Von Kyygelbyygel joka haluaa naida sinut, niin iske kiinni. Raha on hvyä asia. Isoisä itse osasi tehdä rahaa, käyttää rahaa ja jättää sitä perinnöksi. Sellainen vanhan koulukunnan mies, joka elättää vaimonsa ja kokee itselleen kunnia-asiaksi, että vaimo ei joudu raatamaan paskaduunissa.Moni on tätä yllä olevaa kommentoinut, ja kiva että keskustelua syntyy, mutta haistan kyllä aika vahvasti botin tai ainakin trollin tekstin takaa. Kaikki luokkakliseet ylipainoa myöten otettu käyttöön.
Samoin hymyilytti tuo, kuinka äidin ylemmän keskiluokan kulttuurikoti ja tunnettu suku muuttuivatkin tekstin loppua kohti liikuntaan kannustavaksi insinööripapaksi, joka osasi kyllä itse tehdä rahaa, mutta usutti tyttärentytärtä naimaan rahaa.
Tosielämä on usein aika kliseistä. Minua huvittaa kuulla, että totuuden kertominen omasta elämästäni ja suvustani leimataan "trollaamiseksi". Se vain paljastaa, miten vähän lukijat ymmärtävät ylemmän keskiluokan elämää.
Mitä outoa on siinä, että isoisä kehottaa tyttärentytärtä naimaan oman tasoisensa miehen? Viisas neuvo. Oma tytär nai alaspäin ja otti köyhemmän miehen. Kyllä siitä varoitettiin mutta tytär kapinoi. Isä ymmärtää, että avioliitto ei ollut kovin onnellinen. Vanhempien välinen luokkaero ja siitä kumpuava katkeruus (molemminpuolinen kauna) heijastuvat lapsiin. Samoin se, että äiti hylkää terveet elämäntavat ja alkaa elää duunarityyppistä arkea, johon ei kuulu liikuntaharrastus ja terveellinen ruokavalio. Lapsille sentään tehdään kunnon ruokaa. Äiti syö mitä huvittaa (karkkia, keksiä, pullaa) ja isä syö kuin duunari. Onneksi sentään piti näppinsä irti tupakasta ja alkoholista.
Terveisin,
se tyttärentytär joka nai rahaa ja on päätöksestään tyytyväinen
PS. Minulle se raha on ensimmäinen karsintaperuste miehessä. Olen rakastunut elämäni aikana pari kertaa ja onneksi osasin pitää pääni kylmänä. Ei se jännämies ole aviomiesmatskua.Näitä kun lukee, niin tulee kyllä "kylmän kalan" vaikutelma. Mutta kuten sanottua, vakka kantensa valitsee.
Etkö huomaa, että hän on oikeasti trollaava mies?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama se sopeutumattomuudenntunne on meillä luokkalaskun tehneillä.
Ylemmän keskiluokan lapsuudenperheestä kulttuuri-, harrastus- ja sivistyspohjalta pikkukaupunkiin duunaritaustaisen miehen kanssa jumahtaneena ja yAMK-duunia tekevänä voin sanoa, etten löydä mitään yhteistä niin työkavereiden kuin miehen lapsuudenperheen kanssa. Tulen kyllä toimeen hyvin ja minusta pidetään, mutten sujahda joukkoon tai jaksa yksitoikkoisia keskustelunaiheita.
Mies itse on älykäs ja duunarin työstä huolimatta hyvää keskusteluseuraa, mitä parhain puoliso ja isä.. mutta nämä ympyrät täällä saavat minut huokaisemaan kahdesti. Olen kuin kolikko, jota yritetään mahduttaa neliönmalliseen koloon, ei vain onnistu. Käynti kotona pk-seudulla on aina virkistävää ja rentouttavaa, siellä tunnen olevani.. noh, kotona.
Rehellistä puhetta. Kiitos. Oma äitini tuli hyvästä suvusta (ylempää keskiluokkaa, kulttuurikoti) mutta teki pahan virheen. Hän nai alaspäin eli valitsi miehen joka on tukevasti keskikeskiluokkaa ja duunarityyppiset elämäntavat. Äiti kuvitteli olevansa rakastunut. Järkiperäinen pohdinta ja harkinta unohtui. Eihän siitä muuta tullut kuin loppuelämän kestävä vitutus (avioliitto kaduttaa) ja jatkuvat riidat aviomiehen kanssa.
Isäni ei ollut vapaamatkustaja. Hän teki pitkän työuran vakituisessa virassa ja sai normihyvää palkkaa. Minun lapsuudenkotini oli omistusasunto. Sain harrastaa ratsastusta ja laskettelua. Ei ollut rahasta puutetta koskaan, mutta isän ja äidin luokkaero näkyi arjessa selvästi. Äiti oli meillä aina se fiksumpi, paremmin koulutettu, parempi kielitaito, paremmat sosiaaliset verkostot, kulttuuriharrastukset. Isä eli kuin duunari. Kävi töissä ja istui illat kotona. Luki kyllä paljon (on älykäs) mutta ei hyödyntänyt potentiaaliaan kunnolla opinnoissa ja työelämässä. Liikuntaharrastuksia isä halveksi.
Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."
Äidin oma isä oli pitkäikäinen. Harrasti paljon liikuntaa, söi terveellisesti ja piti huolta itsestään. Eli melkein 90-vuotiaaksi. Minua hämmästyttää se, että oma äitini sai hyvän roolimallin lapsuudenkodistaan, mutta päätti kuitenkin pilata oman elämänsä (aikuisuus ja lyhyet eläkevuodet) sillä, että laiminlöi hyvinvointiaan. Itse en osaisi tehdä noin. Olen aina ollut hyvin tarkka elämäntavoistani, koska sain isoisältä hyvän roolimallin jo lapsuudessa. Hän kannusti minun liikuntaharrastuksiani. Osti harrastusvälineitä (minä ratsastin) ja kävi kanssani ulkona leikkimässä. Hän myös kannusti minua lukemaan paljon (isoisällä oli kotikirjasto), opiskelemaan pitkälle (isoisä oli insinööri) ja valitsemaan aviopuolison tarkasti. Ei kannata naida alaspäin, koska siitä tulee vain ongelmia. Ota oman tasoinen puoliso tai nai ylöspäin. Luokkanousulle ei ole tarvetta (isoisä on hyvin tunnettua sukua) mutta jos löytyy sattumalta joku aatelinen Von Kyygelbyygel joka haluaa naida sinut, niin iske kiinni. Raha on hvyä asia. Isoisä itse osasi tehdä rahaa, käyttää rahaa ja jättää sitä perinnöksi. Sellainen vanhan koulukunnan mies, joka elättää vaimonsa ja kokee itselleen kunnia-asiaksi, että vaimo ei joudu raatamaan paskaduunissa.Moni on tätä yllä olevaa kommentoinut, ja kiva että keskustelua syntyy, mutta haistan kyllä aika vahvasti botin tai ainakin trollin tekstin takaa. Kaikki luokkakliseet ylipainoa myöten otettu käyttöön.
Samoin hymyilytti tuo, kuinka äidin ylemmän keskiluokan kulttuurikoti ja tunnettu suku muuttuivatkin tekstin loppua kohti liikuntaan kannustavaksi insinööripapaksi, joka osasi kyllä itse tehdä rahaa, mutta usutti tyttärentytärtä naimaan rahaa.
Samaa mieltä, että trollausta, vaikka olen vastannutkin. Ap:n skenaario on vanhentunut ja hieman tv-sarjamainen.
Myös epäilen, että pitkiä vastauksia ap:lle kirjoittava on sama ihminen.
Poistun takavasemmalle. Ei täällä ole mitään nähtävää.
Jaahas, se on taas normipäivä vauvapalstalla. Trolliarmeija larppaa naista ja yrittää leimata ketjussa kirjoittavat aidot naiset miestrolleiksi. Ei mitään uutta länsirintamalta (ylilaudan suunnalta) siis.
Nyt kannattaisi trolliarmeijan poistua ja mennä raivorunkkaamaan jonnekin pornosivustolle. Tässä ketjussa kirjoittavat fiksut, korkeasti koulutetut, hyvään sukuun syntyneet, taloudellisesti turvattua elämää elävät naiset eivät koskaan tule antamaan mahdollisuutta sille ujolle hiljaiselle trollimiehelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea tuota vuodatusta loppuun mutta kieliasusta päätellen se nousi viidenneltä luokalta kuudennelle.
Minusta olennaisempaa liitossa kuin taloudellinen ja koulutuksellinen tasaveroisuus liitossa on älyllinen tasaveroisuus.
Ap tuntuu lähtevän siitä, että vain varakkaat ja menestyneet ovat älykkäitä?
Toivottavasti ap ei ole työssä, jossa joutuu kohtaamaan tätä halveksimaansa omaa porukkaa eli duunareita, esim. lääkärinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen, että vähintään 85% täällä puhutuista asioista eli erilaisista 'kahnauksista' tms. liittyen ns. luokkanousuun tapahtuu vain ja ainostaan kokijansa pään sisällä. Yleensä ihmisiä ei juuri toisten taustat tai vanhempien ammatit kiinnosta.
Tietyissä piireissä kiinnostaa hyvinkin paljon se, mikä toisen tausta on, mitä hän tekee työkseen ja millaisesta kodista on lähtöisin. Me oltiin ihan keskiluokkainen perhe, mutta kyllä meilläkin äiti ja isä kysyivät lapsena/nuorena, että kenenkäs tyttöjä kaveri on ja mitä hänen vanhemmat tekevät työkseen. Kyllä tausta nyt vaan vaikuttaa paljon ihmisen elämään. Aina on poikkeuksia, mutta suurimmalla osalla menee ihan tilastojen mukaan.
Nimenomaan tietyissä piireissä. Tuo ”kenenkäs tyttöjä” -juttu liittyy etenkin maaseudulle, missä maanomistus on ollut tärkeä juttu ja osa suvuista ystäviä ja osa vihollisia, ja pikkukaupunkeihin missä niin ikään paikallinen muisti on ollut pitkä. Suomenruotsalaisuutta en niin tunne, mutta epäilisin että siellä on sama juttu.
Itselleni on ollut ammatillisen kehityksen ja luokkanousun kannalta suorastaan välttämätöntä, että olen päässyt ympäristöön, jossa en ole kenenkään tyttöjä tai poikia.
Aijaa. Vain niin. Itselläni taas on työuralla moni ovi auennut siksi, että joku tietää mistä suvusta tulen.
Terveisin,
se jonka oma sukunimi on rekisteröity tavaramerkki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muuttanut asuinalueelle, jossa on lähes pelkästään yhteiskunnan hyväosaisia eli ylempää keskiluokkaa (tai siitäkin ylempää luokkaa). Käyn asuinalueen maksullisessa saunakerhossa, johon pääsyä ei siis ole muilla kuin paikan asukkailla. Puheenaiheista huomaa hyvin sen, mitä ylemmän keskiluokan keskustelut ovat. Usein puheenaiheet liikkuvat kirjallisuuden ympärillä. Myös ajankohtaiset uutiset, kunnallispolitiikka ja liikunta kiinnostavat. Politiikasta keskustellaan asiallisesti, eikä haukuta toisia. Musiikkia ja konsertteja arvostetaan. Kaikki ovat kouluttautuneita ja yhteiskunnallisesti valveutuneita naisia.
Se on tullut ilmi, että esim. tosi tv-ohjelmat, kauneusleikkaukset ja ryyppääminen eivät kiinnosta. Varakkuus näkyy lähinnä siinä, että perheillä on kalliit, siistit kodit, on auto tai pari taloudessa ja lapsilla maksullisia harrastuksia. Monet käyvät ulkomailla vuosittain. Pukeutuminen on tavallista, moni tulee saunalle urheiluvaatteissa. Saunajuomat ovat alkoholittomia, joskus on skoolattu kuohuviinillä juhlan kunniaksi. Ja nyt kun mietin, niin yhdelläkään naisista ei ole tatuointeja. Tämä on aika hämmentävää, sillä esim. työpaikallani monella viisikymppisellä maisterilla on tatuointeja.
Sanoisin, että tuo saunakerho kuvastaa hyvin sitä, mitä ylemmän keskiluokan arki on. Monen mielestä tylsää, siistiä, asiallista ja korrektia. Sivistys on se, mikä monilla näkyy, ei niinkään pankkitilin saldo.
Tämä. Politiikasta keskusteleminen on hämmentävä asia. Itselle politiikasta keskusteleminen on juurikin politiikan analysointia kiihkotta. Mietitään millaisia ratkaisuja puolueessa A tehdään, puolueen B aloitteeseen tai mietitään millaisia sisäisiä jännitteitä on näkyvissä. Pohditaan vaihtoehtoisia ratkaisuja miten asioita voitaisiin ratkoa. Se mitä kukin äänestää, ei välttämättä ilmene mitenkään. Työväenluokalle ilmeisesti keskustelu politiikasta on jotain tunteen palolla tehtävää väittelyä mallia porvarit ja vasemmisto kiistelevät.
Älä nyt höpötä. Luuletko että ihan sattumalta politiikasta ja uskonnosta puhumista toisinaan vältellään? Ne nyt vaan kuumentaa tunteita yhteiskuntaluokasta riippumatta. Koko ketju täynnä tällaista stanan jeesustelua ja itsen ylentämistä. Mitä ihmeen pikkurilli pystyssä kahvia siemailevia keikistelijöitä te oikein olette? Missä teihin voi törmätä (että tiedän välttää)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallisen stereotyyppinen käsitys työväenluokkaisista ihmisistä tässä ketjussa. Sivistymättömiä ja laiskoja, eivät edes harrasta liikuntaa vaan juovat olutta kotona. :)
Tässä esimerkki:
En esimerkiksi ymmärtänyt lainkaan, mitä hauskaa siinä on, että keski-ikäiset vanhemmat pyörivät ympäripäissään kotona ja lapset ryyppäsivät vanhempiensa kanssa. Omassa kodissani olen saanut mallin, että alkoholia käytetään sivistyneesti vain vähän ja vanhemmat eivät ole koskaan olleet humalassa, kun olen läsnä.
Oudolta tuntuu ajatus, että päihdeongelmaa olisi vain työväenluokkataustaisissa perheissä, eikä se ainakaan oman kokemukseni mukaan pidä paikkaansa.
Tilasto kertoo, että päihdeongelmat ovat yleisimpiä raskaissa ja vaarallisissa ammateissa, ravintola-alalla, merimiehillä, viihde- ja taidealalla sekä korkean tason asiantuntija-ammateissa kuten juristeilla ja lääkäreillä.
Varallisuus ja korkea asema ovat hyvä sumuverho vakavallekin alkoholismille. Itse en ymmärrä alkuunkaan, miksi ns. älykkäät ihmiset haluavat niin kovasti turruttaa itseään ja kärsiä pöhnässä. Meidän presidentissämme näkyy melko hyvin kuinka energinen ihminen voi olla, kun elää tervellisesti.
Tuo energisyys Stubbissa on luonteenpiirre, ei merkki terveesti elmisestä.
Stubbin iässä ei harrasteta triathlonia, elleivät elämäntavat ole kunnossa. Maraton 3,5 tuntiin uinnin ja pyöräilyn päälle onnistuu melko harvalta yli viisikymppiseltä.
"hyvään sukuun syntyneet"
Kuka enää nykyaikana puhuu tuollaisia? Kuinka vanha olet, varmaan jo 80 vuoden tuolla puolen, luokka-asenteistasi päätellen.
Hyvissä suvuissa vanhemmat paahtaa töitä kerätäkseen rakastamaansa rahaa ja lapsille ei jää aikaa. Tästähän ne sitten haastatteluissa vanhana valittaa: olisi perheelle pitänyt olla enemmän aikaa. Hah!
Englantilaiset aatelissuvut ovat kuuluisia pervoiluistaan. Sisäsiittoisuus rappeuttaa geeniperimää. Niin myös se, jos avioliitot solmitaan rahaa, bisnestä ja tiluksia silmällä pitäen eikä veren voimasta.
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrän tunteesi. Itsekin identifioidun aatelissäätyyn voimakkaasti. Toisinaan tulee hankausta, kun jotkut selkeästi eivät hyväksy tätä tunnettani. Olen kuitenkin erittäin sivistynyt ja koen, että rahani tilillä ovat ns. "vanhaa rahaa". En pröystäile omaisuudellani koskaan ja koen sellaisen käytöksen hyvin karkeaksi. Toki oopperaan mennessä voin sujahtaa iltapukuun ilman ongelmia, vaikka normaalisti kuljenkin rikkinäisissä vaatteissa. Ajan tietenkin vanhalla koslalla, muuhan olisi mautonta.