Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Luokkanousun tehneenä en koe kuuluvani joukkoon - muita?
En nyt tarkoita luokkanousulla mitään "olin lapsena koditon ja nyt multimiljonääri" -tarinoita, jotka ovat aika harvassa. Vaan näitä tavallisempia tarinoita, missä matalista yhteiskuntaluokista noustaan keskituloisiksi ja missä keskituloiset kipuavat vielä ylöspäin. Olen itse kasvanut melko keskiluokkaisessa kodissa maakunnassa, mutta vanhempieni tausta oli matalampi, isäni lapsuuskoti oli todella köyhä. Tämä näkyy minussa taloudellisena tarkkuutena ja tuhlailun välttämisenä, vaikkei taloudellista huolta ole itselläni ollutkaan. Taustani näkyy minussa yhä, vaikka tienaan hyvin ja asun yhdellä Suomen hyvätuloisimmista postinumeroalueista.
Luokkanousijana minulta puuttuvat monille ylemmissä yhteiskuntaluokissa olleille luontaiset taidot ja elintavat. En "osaa" harrastaa mitään hienoa, en osaa golfata, en lasketella, en purjehtia, kaukomatkat eivät kiinnosta jne. En ole edes koskaan kokeillut noita urheilulajeja, lapsena harrastin vain jumppaa, kokkipuuhakerhoa ja kuvataidekerhoa. Monet menot kauneushoidoista kalliisiin vaatteisiin ja fiineihin ravintoloihin tuntuvat tuhlaukselta, enkä käytä rahaani sellaiseen. Sen sijaan käyn kirjastossa, retkeilen luonnossa, käyn uimahallissa vesijumpassa, luen ja nautin mökkeilystä ilman mukavuuksia.
Tunnen itseni maalaiseksi ja huonommaksi muiden ulkoisesti kaltaisteni seurassa. Tuntuu, etten osaa keskustellakaan kunnolla ihmisten kanssa, joilla monet asiat tulevat luonnostaan. Osalla arvot tuntuvat melko kovilta, elämä on suorittamista, rahan ansaitsemista ja kaikkea materialista menestystä. Toisissa arvostetaan sitä, miten menestyneitä he ovat. Minä arvostan yksinkertaista (monen mielestä tylsää) arkea ja terveyttä. Ammattini on arkinen verrattuna siihen, kun ympärillä on vaikka minkälaista juristia, järjestöjohtajaa, kansainvälistä asiantuntijaa jne.
Minulla ei ole hienoa sukutaustaa tai maistereita suvussa monessa polvessa. Lapsuuskotini ei ollut mikään sosiaalinen kulttuurikoti. En ole koskaan käynyt oopperassa, teatterissa käyminen tuntuu yhä vieraalta ja klassisen musiikin konsertissa kävin ensimmäistä kertaa aikuisena. Olen välillä pihalla sosiaalista normeista, kun lapsuuskodissani ei paljon harrastettu kyläilyä ja vanhempani olivat kotona lähinnä keskenään. Kielitaitoni on huono, ymmärrän englantia hyvin ja ruotsiakin jotenkin, mutta en puhu noita kieliä itse. Kadehdin, kun toiset sulavasti juttelevat small talkia englanniksi tai ruotsiksi ja itse yritän mongertaa jonkin sanan suustani. Harmittaa, kun lapsuuskodissa en ole oppinut asioita, joista olisi nyt aikuisena apua. Yliopistossakin kaikki oli vierasta sitseistä dekaaneihin ja stipendien hakemisesta publiikeihin, jokainen asia on täytynyt opetella alusta.
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
Kommentit (619)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tähän vielä lisää tietynlaiset käyttäytymismallit - syrjäänvetäytyminen, tietynlainen passiivisagressiivinen suhtautuminen kaikkeen oman kokemuspiirin ulkopuoliseen, olematon aloitekyky ja muutosvastarinta - niin aika vaikea sitä on sujahtaa sujuvasti täysin uudenlaiseen ympäristöön
Eiköhän työväenluokkaisen ja maalaisen ole pitänyt sujahtaa sujuvasti hyvinkin uudenlaiseen ympäristöön, kun leipä on käynyt kapeaksi vanhoissa ympyröissä. On pitänyt olla aloitekykyinen ja muutoshalukas.
Pakon sanelemana ympäristön vaihto on aika eri asia kuin se, että luontevasti pystyy sukkuloimaan eri yhteisöiden välillä.
Vanha yläluokka iskosti hyvin alemmuutta Suomen salojen turvenuijiin. Kun kyse oli koulutuksen tuomasta statuksesta, niin se hyväksyttiin. Nyt on amikset tapetilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voiko luokkanousu olla koskaan todellista kun jos oma lähtökohta on proletariaattiperheessä. Se vaikuttaa pikemmin keinotekoiselta kiipeämiseltä joka Suomessa voidaan hyväksyä mutta Iso-Britanniassa aatelispiireihin tai muuhun älymystöön ei oikeasti pääse koskaan sisälle jos vanhemmat ovat työläistaustaisia.
Ei pääse kuin syntymällä yläluokkaan. Keskiluokka vain kuvittelee liikoja itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen tarve se on luokitella itsensä johonkin ryhmään kuuluvaksi?
Se on ihmisen luontainen tarve; kuulua joukkoon. Jo lapset hakeutuu omanlaistensa seuraan. Lika barn leka best. Aikuisena valitset ryhmäsi. Yhteiskuntia ohjataan poliittisin päätöksin. Niissäkin on tärkeää tietää, missä ryhmässä haluat vaikuttaa.
Sama se sopeutumattomuudenntunne on meillä luokkalaskun tehneillä.
Ylemmän keskiluokan lapsuudenperheestä kulttuuri-, harrastus- ja sivistyspohjalta pikkukaupunkiin duunaritaustaisen miehen kanssa jumahtaneena ja yAMK-duunia tekevänä voin sanoa, etten löydä mitään yhteistä niin työkavereiden kuin miehen lapsuudenperheen kanssa. Tulen kyllä toimeen hyvin ja minusta pidetään, mutten sujahda joukkoon tai jaksa yksitoikkoisia keskustelunaiheita.
Mies itse on älykäs ja duunarin työstä huolimatta hyvää keskusteluseuraa, mitä parhain puoliso ja isä.. mutta nämä ympyrät täällä saavat minut huokaisemaan kahdesti. Olen kuin kolikko, jota yritetään mahduttaa neliönmalliseen koloon, ei vain onnistu. Käynti kotona pk-seudulla on aina virkistävää ja rentouttavaa, siellä tunnen olevani.. noh, kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko luokkanousu olla koskaan todellista kun jos oma lähtökohta on proletariaattiperheessä. Se vaikuttaa pikemmin keinotekoiselta kiipeämiseltä joka Suomessa voidaan hyväksyä mutta Iso-Britanniassa aatelispiireihin tai muuhun älymystöön ei oikeasti pääse koskaan sisälle jos vanhemmat ovat työläistaustaisia.
Ei pääse kuin syntymällä yläluokkaan. Keskiluokka vain kuvittelee liikoja itsestään.
Nyt kun puolet kansasta on akateemisia, vanha eliitti siirtää statusta syntyperään ihan kuin vanhaan hyvään aikaan. 🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen henkilökohtaisesti yhden IT-miljonäärin. Hän syntyi ylempään keskiluokkaan ja suoritti opintonsa Helsingin Yliopistossa. Nyt hän on erään IT-yrityksen osakas ja tekee vaativaa asiantuntijatyötä tälle yritykselle.
Vaikuttaa siltä, että vauvapalstalla päivystää paljon duunarimiehiä. He häpeävät itseään niin paljon, että yrittävät pakkomielteisesti leimata kaikki IT-miljonäärit duunaritaustaisiksi.
IT-alalla silloin ennen, merkitsi enemmän se älyn tapainen enemmän kuin mikään. Sitä ei voi tempaista suvusta eikä mistään ja siitä maksettiin.
IT-alalla olen itse, ja suoraan sanottuna jokainen tuntemani alalla menestyvä on tullut vähintään keskiluokkaisesta perheestä.
Joitain vanhempia jääriä tunnen myös, ja hekin ovat omassa lapsuudessaan olleet ns hyvästä perheestä.
Olen työskennellyt IT-alalla 30 vuotta. Se että kaikki alalla menestyneet tulevat vähintään keskiluokkaisesta perhestä on täyttä kukkua.
Kyllä siellä on menestyneitä ihan laidasta laitaan taustoista lähtöisin. Motivaatio ja omat kyvykkyydet ratkaisevat eniten.
Kuten ovat aina ratkaisseet. Historiaa tutkimalla voi myös havaita etteivät kaikki suurmiehet/naiset olleet välttämättä erityisen yläluokkaisia, vaikka silloin huipulle nouseminen kansan keskuudesta oli aikaisemmin vielä kymmenen kertaa vaikeampaa kuin nykyään. Jokainen voi tietysti rakennella päänsä sisään keinotekoisia rajoja miten haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Voi, kun parisuhdeasioissa enemmän puhuttaisiin siitä, miten iso merkitys sillä omalla yhteiskuntaluokalla on! En itse tajunnut tätä nuorena, kun ihastuin kivannäköiseen ja samoja bändejä kuunnelleeseen poikaan. Olimme ihan eri taustoista. Minä olin keskiluokkaisen kodin kiltti tyttö, hän oli matalasti koulutettujen, sivistystä väheksyneiden vanhempien lapsi. Pojan vanhemmat eivät pitäneet minusta lainkaan, koska olin "liian kunnollinen". En esimerkiksi ymmärtänyt lainkaan, mitä hauskaa siinä on, että keski-ikäiset vanhemmat pyörivät ympäripäissään kotona ja lapset ryyppäsivät vanhempiensa kanssa. Omassa kodissani olen saanut mallin, että alkoholia käytetään sivistyneesti vain vähän ja vanhemmat eivät ole koskaan olleet humalassa, kun olen läsnä.
Kun vuosia kului, alkoi parisuhde rakoilla. Poika koki, että odotan häneltä liikaa ja hän ei ole minulle kyllin hyvä, kun häntä ei kiinnostaneet yliopisto-opinnot, matkustelu tai muu. Hänestä elämä oli jees, kun sai juoda kaljaa, rassata autoja, soittaa kitaraa ja pelata pleikkarilla. Minulle tuo ei olisi ikinä riittänyt. Sääli, etten tajunnut silloin nuorena, että kovin erilaisesta taustasta tulevien suhde ei ole kovin hyvä idea. Olisi pitänyt suoraan katsoa itselle kumppania, jonka kanssa taustat suunnilleen kohtaavat ja tulevaisuuden haaveet hyvän elämän osalta ovat samansuuntaiset.
Minä en ole luokkaloikkari, vaan luokkapudokas, eli tulen perheestä, joka on jotain duunarien ja keskiluokan väliltä, mutta itse olen mielenterveys- ja päihdeongelmien myötä syrjäytynyt ja jäänyt hyvin pienituloiseksi. Minulla on silti yhä olemassa ystäviä joihin olen tutustunut lapsena ja nuorena ja jotka elävät tänä päivänä ihan erilaista elämää kuin minä, mutta yhteisiäkin tekemisiä pystytään löytämään kuten luonnossa liikkuminen, uimahalli tai vaikka teatteri joskus. Päihderiippuvuus on sitkeä ja vankka ja sen myötä olen tutustunut myös ihmisiin, joilla on ihan käsittämättömän vähäistä sivistys ja maailman asioista tietäminen. Meitä yhdistää lähinnä se päihderiippuvuus ja vähävaraisuus. Autetaan toisiamme kaljassa ja ruoassa. Esimerkiksi yhden kaverin veli oli linnassa istumassa elinkautista ulkomaalaisen puolisonsa murhasta. Kysyin tältä kaverilta, että mistä maasta se puoliso oli? Niin sain vastaukseksi, että "Se oli afrikkalainen". Voi Jeesuksen mutteri... Myös nykyinen kumppanini on hyvin erilaisista taustoista kanssani. Hänenkin vanhempansa kävivät työssä, mutta hyvin vähäistä osaamista vaativassa ja ryyppäsivät yleensä kaiken vapaa-aikansa. Mies saiastui sitten myös hyvin nuorena ja pääsi aikaisin sairaseläkkeelle. En nuorena ikinä olisi valinnut tätä kumppania, vaan jos olisin silloin hänet kohdannut, olisin pysynyt kaukana. Mutta nyt vanhenen ja kumppanin sivistyksellä on hyvin vähän väliä. Hän on minulle hellä ja on minun puolella vaikka koko maailmaa vastaan. Se riittää. Olen tapaillut ihan viime vuosina menestyneitäkin miehiä, mutta he on aina käyttäneet minun heikompaa asemaa minun satuttamiseen. Voisin niistä suhteista saada älyllisempää keskustelukaveria, mutta en saa ehdotonta rakkautta, kun en voi täyttää heidän vaatimuksiaan terveydestä, työelämässä olemisesta yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tähän vielä lisää tietynlaiset käyttäytymismallit - syrjäänvetäytyminen, tietynlainen passiivisagressiivinen suhtautuminen kaikkeen oman kokemuspiirin ulkopuoliseen, olematon aloitekyky ja muutosvastarinta - niin aika vaikea sitä on sujahtaa sujuvasti täysin uudenlaiseen ympäristöön
Eiköhän työväenluokkaisen ja maalaisen ole pitänyt sujahtaa sujuvasti hyvinkin uudenlaiseen ympäristöön, kun leipä on käynyt kapeaksi vanhoissa ympyröissä. On pitänyt olla aloitekykyinen ja muutoshalukas.
Pakon sanelemana ympäristön vaihto on aika eri asia kuin se, että luontevasti pystyy sukkuloimaan eri yhteisöiden välillä.
Vanha yläluokka iskosti hyvin alemmuutta Suomen salojen turvenuijiin. Kun kyse oli koulutuksen tuomasta statuksesta, niin se hyväksyttiin. Nyt on amikset tapetilla.
MItä pidempään on työuralla, sitä vähemmän kysytään paperien perään, puhumattakaan aiheena olevista perhetaustoista. Ja näin tuleekin olla jos aiomme kansakuntana menestyä osaamisellamme. Koska muita avuja kuten luonnonvaroja meillä ei mainittavasti ole.
Englannin yläluokalla oli aikoinaan varaa perseillä ikiviihteellä dandy -kulttuurissa. Mutta vain koska siirtomaista saatiin käytännössä loputtomat materiaaliset resurssit ja työvoimaa sai omasta maasta ruokapalkalla. Nyt sielläkin ajat ovat muuttuneet, ja jopa kartanoherran on useimmiten tehtävä töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen tarve se on luokitella itsensä johonkin ryhmään kuuluvaksi?
Jos ei itse, niin muut tekee sen.
Mitä sillä on väliä, jokainen voi ajatella mitä huvittaa?
Poliisi ajattelee että olet yhteiskunnalle vaarallinen. Vankilatuomio loppuelämäksi. Mitä väliä mitä muut ajattelee...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi suomalainen ei voi hyväksyä suomalaisuuttaan sellaisena kuin se on tänään, menneisyys ja historia huomioon ottaen. Nyt pitää saada muka joku luokkajako aikaan, eikä uskalleta olla vieläkään aitoja suomalaisia, vaan haetaan malli oikein Britanniasta saakka. Oi, miten hurmaavaa!
Et ole tajunnut koko helevetin pitkästä keskustelusta koko asiaa, mistä edes puhutaan. Et siis palaakaan. Melkein tuntuu vaikealta uskoa, että noinkin puusilmäisiä lukijoita on, mutta pakko kait se on uskoa…. Otan osaa kyllä sun puolesta.
Vaikuttaa nykypäivän La Promesalta. Luokkanousu, hah.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi suomalainen ei voi hyväksyä suomalaisuuttaan sellaisena kuin se on tänään, menneisyys ja historia huomioon ottaen. Nyt pitää saada muka joku luokkajako aikaan, eikä uskalleta olla vieläkään aitoja suomalaisia, vaan haetaan malli oikein Britanniasta saakka. Oi, miten hurmaavaa!
Et ole tajunnut koko helevetin pitkästä keskustelusta koko asiaa, mistä edes puhutaan. Et siis palaakaan. Melkein tuntuu vaikealta uskoa, että noinkin puusilmäisiä lukijoita on, mutta pakko kait se on uskoa…. Otan osaa kyllä sun puolesta.
Suomalaisten pitäisi olla suomalaisia. Jättää menneisyyden imperiumien epäonnistuneet sekoilut taakseen ja tehdä asioita, jotka oikeasti toimivat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi suomalainen ei voi hyväksyä suomalaisuuttaan sellaisena kuin se on tänään, menneisyys ja historia huomioon ottaen. Nyt pitää saada muka joku luokkajako aikaan, eikä uskalleta olla vieläkään aitoja suomalaisia, vaan haetaan malli oikein Britanniasta saakka. Oi, miten hurmaavaa!
Et ole tajunnut koko helevetin pitkästä keskustelusta koko asiaa, mistä edes puhutaan. Et siis palaakaan. Melkein tuntuu vaikealta uskoa, että noinkin puusilmäisiä lukijoita on, mutta pakko kait se on uskoa…. Otan osaa kyllä sun puolesta.
Suomalaisten pitäisi olla suomalaisia. Jättää menneisyyden imperiumien epäonnistuneet sekoilut taakseen ja tehdä asioita, jotka oikeasti toimivat
Väitteesihän vain vahivstaa ap:n näkemystä, että sinun tulisi olla sellainen kuin taustasi perusteella muut voisivat yleistää, eikä sellainen kuin haluat olla. Pitää tuntea syyllisyyttä ja huonoa omatuntoa, jos poikkeat joukosta. Laumasieluisuutta puhtaimmillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monissa kommenteissa luodaan kuvaa, että "oikeasti ylempää luokkaa oleva" tai "oikeasti rikas" voisi olla vain olemalla vaatimaton - kulkemalla ryysyissä ja ajamalla vanhalla toyotalla. Rahaa avoimesti käyttävät ovat taas vain sivistymättömiä nousukkaita ja ilkeitä/pahoja ihmisiä.
Tällainen asenne vähän ihmetyttää - jos rahaa on ja sen on ansainnut itse, niin miksi siitä ei voisi nauttia - jos vain siltä tuntuu. Siksikö, ettei mullle vain tule paha mieli?
Minä ainakin saan nautintoa siitä, että opiskelu ja luokkanousu ovat mahdollistaneet sen, että voi ostaa laadukkaita hyviä tuotteita, arjen luksusta - enkä suostu häpeilemään sitä. Miksi esim. ajaa vanhalla riisikupilla, jos on varaa ostaa uusi BMW?
Höpö höpö. Kukaan ei ole väittänyt, että "oikeasti" rikas tai "oikeasti" yläluokkainen voisi olla vain olemalla vaatimaton. Tuo ajatus on sun keksimä ragebait. Keksi ensi kerralla parempi niin joku voi ehkä erehtyä luulemaan, että olet tehnyt luokkanousun. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko luokkanousu olla koskaan todellista kun jos oma lähtökohta on proletariaattiperheessä. Se vaikuttaa pikemmin keinotekoiselta kiipeämiseltä joka Suomessa voidaan hyväksyä mutta Iso-Britanniassa aatelispiireihin tai muuhun älymystöön ei oikeasti pääse koskaan sisälle jos vanhemmat ovat työläistaustaisia.
Ei pääse kuin syntymällä yläluokkaan. Keskiluokka vain kuvittelee liikoja itsestään.
Suomalaisessa yhteiskuntaluokkien jaossa vanha yläluokka sisälllytetään useimmiten monimuotoiseen eliittiin, yhtenä eliitin alaryhmänä.
Eli tyyliin: syrjäytyneet - työväenluokka - alempi keskiluokka - keskimmäinen keskiluokka - ylempi keskiluokka - eliitti (sis. mm. vanhan yläluokan, valtakunnanpolitiikan vaikuttajat, suuryritysten johdon, rikastuneet urheilijat)
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa nykypäivän La Promesalta. Luokkanousu, hah.
La Promesan maailma oli erilainen. Silloin luokkien välillä ei juurikaan siirrytty. Toisaalta silloin harvoin jos sitä tapahtui, niin siirtyminen jyrkkien luokkaerojen välillä oli varmasti vaikeampaa.
Mutta ei se tarkoita, etteikö nykyään Suomessa silti olisi eroa alemman ja ylemmän keskiluokan elämässä, kuten ap. kuvasi. Erot ovat hienovaraisempia, mutta kyllä niitä silti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko luokkanousu olla koskaan todellista kun jos oma lähtökohta on proletariaattiperheessä. Se vaikuttaa pikemmin keinotekoiselta kiipeämiseltä joka Suomessa voidaan hyväksyä mutta Iso-Britanniassa aatelispiireihin tai muuhun älymystöön ei oikeasti pääse koskaan sisälle jos vanhemmat ovat työläistaustaisia.
Ei pääse kuin syntymällä yläluokkaan. Keskiluokka vain kuvittelee liikoja itsestään.
Suomalaisessa yhteiskuntaluokkien jaossa vanha yläluokka sisälllytetään useimmiten monimuotoiseen eliittiin, yhtenä eliitin alaryhmänä.
Eli tyyliin: syrjäytyneet - työväenluokka - alempi keskiluokka - keskimmäinen keskiluokka - ylempi keskiluokka - eliitti (sis. mm. vanhan yläluokan, valtakunnanpolitiikan vaikuttajat, suuryritysten johdon, rikastuneet urheilijat)
Kiireinen ja aikaansaava köyhä ehtii tuolla kalkyylilä jokaiseen yhteiiskuntaluokkaan elinaikanaan. Mikä sinänsä on pelkästään positiivinen asia. Ainakin perinteiseen Eton - Oxford -luokkamääritelmään verrattuna, jossa on verkostoiduttu soutukerhon pukuhuoneessa jo 14-vuotiaana, ja yritysten johtopaikat ovat käytännössä tuttujen kesken valmiiksi jaettu. Taitaa tosin olla sielläkin jo mennyttä maailmaa. Onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Sama se sopeutumattomuudenntunne on meillä luokkalaskun tehneillä.
Ylemmän keskiluokan lapsuudenperheestä kulttuuri-, harrastus- ja sivistyspohjalta pikkukaupunkiin duunaritaustaisen miehen kanssa jumahtaneena ja yAMK-duunia tekevänä voin sanoa, etten löydä mitään yhteistä niin työkavereiden kuin miehen lapsuudenperheen kanssa. Tulen kyllä toimeen hyvin ja minusta pidetään, mutten sujahda joukkoon tai jaksa yksitoikkoisia keskustelunaiheita.
Mies itse on älykäs ja duunarin työstä huolimatta hyvää keskusteluseuraa, mitä parhain puoliso ja isä.. mutta nämä ympyrät täällä saavat minut huokaisemaan kahdesti. Olen kuin kolikko, jota yritetään mahduttaa neliönmalliseen koloon, ei vain onnistu. Käynti kotona pk-seudulla on aina virkistävää ja rentouttavaa, siellä tunnen olevani.. noh, kotona.
Rehellistä puhetta. Kiitos. Oma äitini tuli hyvästä suvusta (ylempää keskiluokkaa, kulttuurikoti) mutta teki pahan virheen. Hän nai alaspäin eli valitsi miehen joka on tukevasti keskikeskiluokkaa ja duunarityyppiset elämäntavat. Äiti kuvitteli olevansa rakastunut. Järkiperäinen pohdinta ja harkinta unohtui. Eihän siitä muuta tullut kuin loppuelämän kestävä vitutus (avioliitto kaduttaa) ja jatkuvat riidat aviomiehen kanssa.
Isäni ei ollut vapaamatkustaja. Hän teki pitkän työuran vakituisessa virassa ja sai normihyvää palkkaa. Minun lapsuudenkotini oli omistusasunto. Sain harrastaa ratsastusta ja laskettelua. Ei ollut rahasta puutetta koskaan, mutta isän ja äidin luokkaero näkyi arjessa selvästi. Äiti oli meillä aina se fiksumpi, paremmin koulutettu, parempi kielitaito, paremmat sosiaaliset verkostot, kulttuuriharrastukset. Isä eli kuin duunari. Kävi töissä ja istui illat kotona. Luki kyllä paljon (on älykäs) mutta ei hyödyntänyt potentiaaliaan kunnolla opinnoissa ja työelämässä. Liikuntaharrastuksia isä halveksi.
Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."
Äidin oma isä oli pitkäikäinen. Harrasti paljon liikuntaa, söi terveellisesti ja piti huolta itsestään. Eli melkein 90-vuotiaaksi. Minua hämmästyttää se, että oma äitini sai hyvän roolimallin lapsuudenkodistaan, mutta päätti kuitenkin pilata oman elämänsä (aikuisuus ja lyhyet eläkevuodet) sillä, että laiminlöi hyvinvointiaan. Itse en osaisi tehdä noin. Olen aina ollut hyvin tarkka elämäntavoistani, koska sain isoisältä hyvän roolimallin jo lapsuudessa. Hän kannusti minun liikuntaharrastuksiani. Osti harrastusvälineitä (minä ratsastin) ja kävi kanssani ulkona leikkimässä. Hän myös kannusti minua lukemaan paljon (isoisällä oli kotikirjasto), opiskelemaan pitkälle (isoisä oli insinööri) ja valitsemaan aviopuolison tarkasti. Ei kannata naida alaspäin, koska siitä tulee vain ongelmia. Ota oman tasoinen puoliso tai nai ylöspäin. Luokkanousulle ei ole tarvetta (isoisä on hyvin tunnettua sukua) mutta jos löytyy sattumalta joku aatelinen Von Kyygelbyygel joka haluaa naida sinut, niin iske kiinni. Raha on hvyä asia. Isoisä itse osasi tehdä rahaa, käyttää rahaa ja jättää sitä perinnöksi. Sellainen vanhan koulukunnan mies, joka elättää vaimonsa ja kokee itselleen kunnia-asiaksi, että vaimo ei joudu raatamaan paskaduunissa.
Ketjua en ole lukenut, vain aloituksen.
Minusta ap tuntuu paljon fiksummalle ihmiselle kuin hänen kuvailemansa henkilöt. Paljon mieluummin itse viettäisin aikaa ap:n kaltaisen kanssa kuin jonkun, joka on olevinaan niin eliittiä, että oksat pois.
Ole ylpeä siitä mitä olet.
Alue: Aihe vapaa
Mitä sillä on väliä, jokainen voi ajatella mitä huvittaa?