Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Luokkanousun tehneenä en koe kuuluvani joukkoon - muita?
En nyt tarkoita luokkanousulla mitään "olin lapsena koditon ja nyt multimiljonääri" -tarinoita, jotka ovat aika harvassa. Vaan näitä tavallisempia tarinoita, missä matalista yhteiskuntaluokista noustaan keskituloisiksi ja missä keskituloiset kipuavat vielä ylöspäin. Olen itse kasvanut melko keskiluokkaisessa kodissa maakunnassa, mutta vanhempieni tausta oli matalampi, isäni lapsuuskoti oli todella köyhä. Tämä näkyy minussa taloudellisena tarkkuutena ja tuhlailun välttämisenä, vaikkei taloudellista huolta ole itselläni ollutkaan. Taustani näkyy minussa yhä, vaikka tienaan hyvin ja asun yhdellä Suomen hyvätuloisimmista postinumeroalueista.
Luokkanousijana minulta puuttuvat monille ylemmissä yhteiskuntaluokissa olleille luontaiset taidot ja elintavat. En "osaa" harrastaa mitään hienoa, en osaa golfata, en lasketella, en purjehtia, kaukomatkat eivät kiinnosta jne. En ole edes koskaan kokeillut noita urheilulajeja, lapsena harrastin vain jumppaa, kokkipuuhakerhoa ja kuvataidekerhoa. Monet menot kauneushoidoista kalliisiin vaatteisiin ja fiineihin ravintoloihin tuntuvat tuhlaukselta, enkä käytä rahaani sellaiseen. Sen sijaan käyn kirjastossa, retkeilen luonnossa, käyn uimahallissa vesijumpassa, luen ja nautin mökkeilystä ilman mukavuuksia.
Tunnen itseni maalaiseksi ja huonommaksi muiden ulkoisesti kaltaisteni seurassa. Tuntuu, etten osaa keskustellakaan kunnolla ihmisten kanssa, joilla monet asiat tulevat luonnostaan. Osalla arvot tuntuvat melko kovilta, elämä on suorittamista, rahan ansaitsemista ja kaikkea materialista menestystä. Toisissa arvostetaan sitä, miten menestyneitä he ovat. Minä arvostan yksinkertaista (monen mielestä tylsää) arkea ja terveyttä. Ammattini on arkinen verrattuna siihen, kun ympärillä on vaikka minkälaista juristia, järjestöjohtajaa, kansainvälistä asiantuntijaa jne.
Minulla ei ole hienoa sukutaustaa tai maistereita suvussa monessa polvessa. Lapsuuskotini ei ollut mikään sosiaalinen kulttuurikoti. En ole koskaan käynyt oopperassa, teatterissa käyminen tuntuu yhä vieraalta ja klassisen musiikin konsertissa kävin ensimmäistä kertaa aikuisena. Olen välillä pihalla sosiaalista normeista, kun lapsuuskodissani ei paljon harrastettu kyläilyä ja vanhempani olivat kotona lähinnä keskenään. Kielitaitoni on huono, ymmärrän englantia hyvin ja ruotsiakin jotenkin, mutta en puhu noita kieliä itse. Kadehdin, kun toiset sulavasti juttelevat small talkia englanniksi tai ruotsiksi ja itse yritän mongertaa jonkin sanan suustani. Harmittaa, kun lapsuuskodissa en ole oppinut asioita, joista olisi nyt aikuisena apua. Yliopistossakin kaikki oli vierasta sitseistä dekaaneihin ja stipendien hakemisesta publiikeihin, jokainen asia on täytynyt opetella alusta.
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
Kommentit (619)
Miksi suomalainen ei voi hyväksyä suomalaisuuttaan sellaisena kuin se on tänään, menneisyys ja historia huomioon ottaen. Nyt pitää saada muka joku luokkajako aikaan, eikä uskalleta olla vieläkään aitoja suomalaisia, vaan haetaan malli oikein Britanniasta saakka. Oi, miten hurmaavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletkohan oikeasti tehnyt mitään luokkanousua? Kuulostaa niin stereotyyppisiltä nuo kuvauksesi ihmisistä, että ei vaikuta ihan aidolta tarinalta.
Samaa mieltä. Noin monipuolisesti ja tarkasti eroja ruotiva on jotenkin teennäinen, tekoäly tai provo. Jokaiseen ryhmään kuuluu hyvinkin erilaisia ihmisiä niin harrrastusten, keskustelujen ja elintapojen suhteen. Itse köyhästä perheestä lähteneenä ja aikuisena kouluttautuneena en ole kokenut joukkoon kuulumattomuutta en erilaisissa työyhteisöissä enkä myöskään harrastuksissa. Oma suhtautuminen ratkaisee paljon, jos jotain ei osaa niin sen voi opetella. Reiluus muita kohtaan, nöyristellä ei tarvi mutta kunnioittaa muita ja olla itsevarma.
Mä oon tehny taloudellisen nousun, mutta mua ei kyllä ole huolittu ylemmän luokan piireihin... En vaan osaa ilmeisesti siellä olla. Kai oon liian juntti.
Vanhat kaverit taas toisaalta on alkanu kans vierastaa...
Katsotko nyt "alempiluokkaisia" nenän vartta pitkin, kun pitää mainostaa itseään??
Olin ainoa kylän muksuista jonka vanhemmat eivät olleet sahalla töissä. Isä oli linjaauto kuski ja äiti kotirouva. Se on jättänyt minuun puolestaan sellaisen ajatuksen että olen parempaa kastia vaikka olen taatusti kouluttamattomampi ja köyhempi kuin muut sieltä maailmalle ponnistaneet aikalaiseni.
Hassua miten tämmöinen tunne kasvaa ja pysyy luonteessa.
Että näinkin päin se toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tähän vielä lisää tietynlaiset käyttäytymismallit - syrjäänvetäytyminen, tietynlainen passiivisagressiivinen suhtautuminen kaikkeen oman kokemuspiirin ulkopuoliseen, olematon aloitekyky ja muutosvastarinta - niin aika vaikea sitä on sujahtaa sujuvasti täysin uudenlaiseen ympäristöön
Eiköhän työväenluokkaisen ja maalaisen ole pitänyt sujahtaa sujuvasti hyvinkin uudenlaiseen ympäristöön, kun leipä on käynyt kapeaksi vanhoissa ympyröissä. On pitänyt olla aloitekykyinen ja muutoshalukas.
Pakon sanelemana ympäristön vaihto on aika eri asia kuin se, että luontevasti pystyy sukkuloimaan eri yhteisöiden välillä.
Niinpä. Omat vanhempani asuivat ulkomaillakin, kun ei Suomesta löytynyt töitä. Pysyivät sujuvasti kielitaidottomina ja sisarukseni oli vähällä kuolla sillä reissulla, kun eivät osanneet toimia. Tuo seikkailu ennemmin vain aiheutti vanhemmissani pelkoa kaikkea vierasta ja uutta kohtaan, mikä näkyi lapsuudessani suomalaisessa lähiössäkin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi suomalainen ei voi hyväksyä suomalaisuuttaan sellaisena kuin se on tänään, menneisyys ja historia huomioon ottaen. Nyt pitää saada muka joku luokkajako aikaan, eikä uskalleta olla vieläkään aitoja suomalaisia, vaan haetaan malli oikein Britanniasta saakka. Oi, miten hurmaavaa!
Aivan perisuomalainen malli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi suomalainen ei voi hyväksyä suomalaisuuttaan sellaisena kuin se on tänään, menneisyys ja historia huomioon ottaen. Nyt pitää saada muka joku luokkajako aikaan, eikä uskalleta olla vieläkään aitoja suomalaisia, vaan haetaan malli oikein Britanniasta saakka. Oi, miten hurmaavaa!
Miksi et uskalla olla suomalainen ja myöntää niitä eroja? Miksi olet Neuvostoliiton peopagan uhri?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on luokannousun kanssa hieman haasteita. Tosi vaikea sopeutua "parempiin" piireihin. Varsinkin rapujuhlissa käyttäytimen on hankalaa. Luokannousu tapahtui kun menin naimisiin DI mieheni kanssa.
Mikäs rapujuhlisa niin hankalaa on? Nehän ovat iloisia juhlia. Kauluri vain kaulaan ja nauttimaan! Eikä haittaa jos hiukan humaltuukin, kunhan ei juo työväenluokkaisesti päätään täyteen.
Ehkä niiden rapujen kuoriminen on hankalaa. Ehkä joku voi auttaa.
Katsopas vaikka Youtubesta video, miten se kuoriminen tapahtuu. Sitten käy ostamassa kaupan pakastealtaasta paketillinen rapuja ja harjoittele kotona kaikessa rauhassa. Toiset ovat alkaneet harjoitella rapujen kuorimista jo alle kouluikäisinä, joten ovat siinä todella näppäriä. Mutta kyllä sen vielä aikuisenakin oppii.
Osa tuntuu olevan täysin uusavuttomia vaikka muka ovat duunaritaustaisia. Outo kontradiktio. Käytännöllisyys ja neuvokkuus pitäisi olla vähän kuin tavaramerkkejä.
Kaikki ei halua osata kaluta rapuja. Siinä tulee jo eroa kulttuuripääoman suhteen, millaista se on olla ylemmyydentuntoinen.
Enhän sitä tarkoittanutkaan. Outoa on, jos ei duunaritaustaisena akateemisena osaa hakea tietoa ja harjoitella, jos haluaa jotakin oppia. Mieluiten rypee itsesäälissä ja epävarmuudessa kun mamma ja pappa eivät opettaneet jotain.
Eihän rapujuhlissa se rapujen avaaminen ja syöminen ole se vaativin juttu. Kyseessähän on ensisijaisesti sosiaalinen tapahtuma, jolle on voinut vuosien tai vuosikymmenien kuluessa kehkeytyä omat toimintatavat. Itseäni ainakin huolestuttaisi enemmän muu ohjelma - pidetäänkö puheita vuoron kiertäessä, lauletaanko "hauskoja" rapujuhlalauluja, virtaako viina niin vuolaasti, että pitää pitää varansa, että pysyy tolkuissaan jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen, että vähintään 85% täällä puhutuista asioista eli erilaisista 'kahnauksista' tms. liittyen ns. luokkanousuun tapahtuu vain ja ainostaan kokijansa pään sisällä. Yleensä ihmisiä ei juuri toisten taustat tai vanhempien ammatit kiinnosta.
Uskoisin, että olet varsin oikeassa. Tämä ei kuitenkaan tee yksilön subjektiivisia kokemuksia sen helpommaksi käsitellä - ja sehän tässä kai lienee yksi pääpointeista?
Voi kai se herättää ajatuksen, siitä että ehkä muut ei suhtaudukaan minuun jotenkin oudosti vaan itse omien ennakkokäsityksieni vuoksi luen ja huomioin ja tulkitsen pienimmätkin signaalit virheellisesti.
Klassisestihan suomalaiset sanotaan toivovan ulkomailta tunnusta ja selkään taputtelua, ja pelkäävät rakentavaa kritiikkiä. Se juontuu omasta alemmuuden tunteesta muihin nähden. Mitään todellisuuspohjaa tietystikään tällä ei ole, vaan se on omien aivojen tuotos.
Mikä ihmeen tarve se on luokitella itsensä johonkin ryhmään kuuluvaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko luokkiin. Kasvoin erilaisten nuorten porukoissa. Oli rahaa tai ei, koulutusta tai ei, vanhemmilla siis, niin oltiin tasavertaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on luokannousun kanssa hieman haasteita. Tosi vaikea sopeutua "parempiin" piireihin. Varsinkin rapujuhlissa käyttäytimen on hankalaa. Luokannousu tapahtui kun menin naimisiin DI mieheni kanssa.
Mikäs rapujuhlisa niin hankalaa on? Nehän ovat iloisia juhlia. Kauluri vain kaulaan ja nauttimaan! Eikä haittaa jos hiukan humaltuukin, kunhan ei juo työväenluokkaisesti päätään täyteen.
Ehkä niiden rapujen kuoriminen on hankalaa. Ehkä joku voi auttaa.
Katsopas vaikka Youtubesta video, miten se kuoriminen tapahtuu. Sitten käy ostamassa kaupan pakastealtaasta paketillinen rapuja ja harjoittele kotona kaikessa rauhassa. Toiset ovat alkaneet harjoitella rapujen kuorimista jo alle kouluikäisinä, joten ovat siinä todella näppäriä. Mutta kyllä sen vielä aikuisenakin oppii.
Osa tuntuu olevan täysin uusavuttomia vaikka muka ovat duunaritaustaisia. Outo kontradiktio. Käytännöllisyys ja neuvokkuus pitäisi olla vähän kuin tavaramerkkejä.
Kaikki ei halua osata kaluta rapuja. Siinä tulee jo eroa kulttuuripääoman suhteen, millaista se on olla ylemmyydentuntoinen.
Enhän sitä tarkoittanutkaan. Outoa on, jos ei duunaritaustaisena akateemisena osaa hakea tietoa ja harjoitella, jos haluaa jotakin oppia. Mieluiten rypee itsesäälissä ja epävarmuudessa kun mamma ja pappa eivät opettaneet jotain.
Eihän rapujuhlissa se rapujen avaaminen ja syöminen ole se vaativin juttu. Kyseessähän on ensisijaisesti sosiaalinen tapahtuma, jolle on voinut vuosien tai vuosikymmenien kuluessa kehkeytyä omat toimintatavat. Itseäni ainakin huolestuttaisi enemmän muu ohjelma - pidetäänkö puheita vuoron kiertäessä, lauletaanko "hauskoja" rapujuhlalauluja, virtaako viina niin vuolaasti, että pitää pitää varansa, että pysyy tolkuissaan jne.
No ei toi nyt ihan rakettitiedettä ole peesata ja leikkiä mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan niin tämän! Koen alemmuutta, kun tutustun alueen lapsiperheiden kanssa ja kyläilemme toistemme kotona lasten myötä. Meillä kotona on paljon Ikeaa, lattialla on isoäidin tekemät vanhat, värikkäät räsymatot ja koti on sellainen arkisen oloinen. Sitten toisilla on hyvin siistit, simppelit ja beigen harmoniset kodit. Ei yhtään sovita joukkoon tummanpuhuvan kotimme kanssa. :D
Yllättyisit jos tietäisit miten paljon Ikeaa ( tosin valikoidusti) löytyy suomalaisen vauraan yläluokan loma-asunnoista.
Eräs ulkomaalainen miljardöörin rouva suorastaan rakasti Ikeaa.
Luultavasti Rouva Ikea itse?
Eli Ikean perustajan vaimo?
Sanoisin, että aloitus on provokaatiota, tai sitten kaikki sosiaaliluokat eivät ole osalla kirjoittajista hyvinvointivaltiossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on luokannousun kanssa hieman haasteita. Tosi vaikea sopeutua "parempiin" piireihin. Varsinkin rapujuhlissa käyttäytimen on hankalaa. Luokannousu tapahtui kun menin naimisiin DI mieheni kanssa.
Mikäs rapujuhlisa niin hankalaa on? Nehän ovat iloisia juhlia. Kauluri vain kaulaan ja nauttimaan! Eikä haittaa jos hiukan humaltuukin, kunhan ei juo työväenluokkaisesti päätään täyteen.
Ehkä niiden rapujen kuoriminen on hankalaa. Ehkä joku voi auttaa.
Katsopas vaikka Youtubesta video, miten se kuoriminen tapahtuu. Sitten käy ostamassa kaupan pakastealtaasta paketillinen rapuja ja harjoittele kotona kaikessa rauhassa. Toiset ovat alkaneet harjoitella rapujen kuorimista jo alle kouluikäisinä, joten ovat siinä todella näppäriä. Mutta kyllä sen vielä aikuisenakin oppii.
Osa tuntuu olevan täysin uusavuttomia vaikka muka ovat duunaritaustaisia. Outo kontradiktio. Käytännöllisyys ja neuvokkuus pitäisi olla vähän kuin tavaramerkkejä.
Kaikki ei halua osata kaluta rapuja. Siinä tulee jo eroa kulttuuripääoman suhteen, millaista se on olla ylemmyydentuntoinen.
Enhän sitä tarkoittanutkaan. Outoa on, jos ei duunaritaustaisena akateemisena osaa hakea tietoa ja harjoitella, jos haluaa jotakin oppia. Mieluiten rypee itsesäälissä ja epävarmuudessa kun mamma ja pappa eivät opettaneet jotain.
Eihän rapujuhlissa se rapujen avaaminen ja syöminen ole se vaativin juttu. Kyseessähän on ensisijaisesti sosiaalinen tapahtuma, jolle on voinut vuosien tai vuosikymmenien kuluessa kehkeytyä omat toimintatavat. Itseäni ainakin huolestuttaisi enemmän muu ohjelma - pidetäänkö puheita vuoron kiertäessä, lauletaanko "hauskoja" rapujuhlalauluja, virtaako viina niin vuolaasti, että pitää pitää varansa, että pysyy tolkuissaan jne.
No ei toi nyt ihan rakettitiedettä ole peesata ja leikkiä mukana.
Säästyy näiltäkin huolilta, kun en periaatteessa osallistu mihinkään alkoholinhuuruisiin juhliin. Kiitän kutsusta ja sanon ettei sovi tällä kertaa, vaikka presidentti esittäisi kutsun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on luokannousun kanssa hieman haasteita. Tosi vaikea sopeutua "parempiin" piireihin. Varsinkin rapujuhlissa käyttäytimen on hankalaa. Luokannousu tapahtui kun menin naimisiin DI mieheni kanssa.
Mikäs rapujuhlisa niin hankalaa on? Nehän ovat iloisia juhlia. Kauluri vain kaulaan ja nauttimaan! Eikä haittaa jos hiukan humaltuukin, kunhan ei juo työväenluokkaisesti päätään täyteen.
Ehkä niiden rapujen kuoriminen on hankalaa. Ehkä joku voi auttaa.
Katsopas vaikka Youtubesta video, miten se kuoriminen tapahtuu. Sitten käy ostamassa kaupan pakastealtaasta paketillinen rapuja ja harjoittele kotona kaikessa rauhassa. Toiset ovat alkaneet harjoitella rapujen kuorimista jo alle kouluikäisinä, joten ovat siinä todella näppäriä. Mutta kyllä sen vielä aikuisenakin oppii.
Osa tuntuu olevan täysin uusavuttomia vaikka muka ovat duunaritaustaisia. Outo kontradiktio. Käytännöllisyys ja neuvokkuus pitäisi olla vähän kuin tavaramerkkejä.
Kaikki ei halua osata kaluta rapuja. Siinä tulee jo eroa kulttuuripääoman suhteen, millaista se on olla ylemmyydentuntoinen.
Enhän sitä tarkoittanutkaan. Outoa on, jos ei duunaritaustaisena akateemisena osaa hakea tietoa ja harjoitella, jos haluaa jotakin oppia. Mieluiten rypee itsesäälissä ja epävarmuudessa kun mamma ja pappa eivät opettaneet jotain.
Eihän rapujuhlissa se rapujen avaaminen ja syöminen ole se vaativin juttu. Kyseessähän on ensisijaisesti sosiaalinen tapahtuma, jolle on voinut vuosien tai vuosikymmenien kuluessa kehkeytyä omat toimintatavat. Itseäni ainakin huolestuttaisi enemmän muu ohjelma - pidetäänkö puheita vuoron kiertäessä, lauletaanko "hauskoja" rapujuhlalauluja, virtaako viina niin vuolaasti, että pitää pitää varansa, että pysyy tolkuissaan jne.
Jos sut on kutsuttu, ajatellaan että olet hyödyllinen ja syytä ottaa mukaan, vaikka taustasi tiedetään, eikä kömmähdyksiäkään paheksuta. Jos et itse hyödy ei ole pakko mennä, mutta oikein kieltäytyminen pitää osata.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen tarve se on luokitella itsensä johonkin ryhmään kuuluvaksi?
Jos ei itse, niin muut tekee sen.
Luokkayhteiskunta on totta Suomessa jo pitkään. On helppo todeta kaksi luokkaa eli työtä tekevä yläluokka ja näiden elättämä alaluokka kuten työttömät. Luokkanousu on mahdollsta jos sattuu pääsemään töihin ja pystyy jättämään alempaan luokkaan kuuluvat taakseen.
Alue: Aihe vapaa
Taloudellisesti olen tehnyt nousun, koulutuksellisesti jo omat vanhempani kävivät yliopistoa äitini sieltä koskaan valmistumatta. He olivat ensimmäistä polvea järeän koulutuksen hankinnan saralla ja muuttaneet korvesta Helsinkiin. Sivistystä ja lukeneisuutta korostettiin vahvasti, mutta samalla sellainen maalainen kepulainen henki välittyi meillekin. Hassua, sillä emme lapsena koskaan asuneet maalla tai maakunnissa. Vanhempieni kohdalla näkyi edelleen tietynlainen heikosti peitelty alemmuudentunto esim. suomenruotsalaisia sukuja tai pitkän linjan sivistyssukuja kohtaan. Siinä oli mukana ihailua ja pyrkimystä samaan, mutta kuitenkin myös kokemusta siitä, että heitä ei ihan pidetty samanarvoisina. Poroporvarillisuudelle naureskeltiin, mutta toisaalta punikkius oli vieläkin saatanallisempaa. Vanhan liiton meininkiä oli meillä.
Itselleni on lunnollista asua kaupungissa ja olla akateeminen, ilman sen kummempia alemmuudentuntoja. Joskus harvoin kohtaa joitain suvustaan hyvin ylpeitä, jotka tuovat esiin taustaansa ja historiaansa ylpeinä. Se on siis ihan ok, eivät tuntemani sillä kersku. Niissä kohtaa vain tajuaa, että oman sukuni kulttuurinen viitekehys on ollut hyvin erilainen.