Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Luokkanousun tehneenä en koe kuuluvani joukkoon - muita?
En nyt tarkoita luokkanousulla mitään "olin lapsena koditon ja nyt multimiljonääri" -tarinoita, jotka ovat aika harvassa. Vaan näitä tavallisempia tarinoita, missä matalista yhteiskuntaluokista noustaan keskituloisiksi ja missä keskituloiset kipuavat vielä ylöspäin. Olen itse kasvanut melko keskiluokkaisessa kodissa maakunnassa, mutta vanhempieni tausta oli matalampi, isäni lapsuuskoti oli todella köyhä. Tämä näkyy minussa taloudellisena tarkkuutena ja tuhlailun välttämisenä, vaikkei taloudellista huolta ole itselläni ollutkaan. Taustani näkyy minussa yhä, vaikka tienaan hyvin ja asun yhdellä Suomen hyvätuloisimmista postinumeroalueista.
Luokkanousijana minulta puuttuvat monille ylemmissä yhteiskuntaluokissa olleille luontaiset taidot ja elintavat. En "osaa" harrastaa mitään hienoa, en osaa golfata, en lasketella, en purjehtia, kaukomatkat eivät kiinnosta jne. En ole edes koskaan kokeillut noita urheilulajeja, lapsena harrastin vain jumppaa, kokkipuuhakerhoa ja kuvataidekerhoa. Monet menot kauneushoidoista kalliisiin vaatteisiin ja fiineihin ravintoloihin tuntuvat tuhlaukselta, enkä käytä rahaani sellaiseen. Sen sijaan käyn kirjastossa, retkeilen luonnossa, käyn uimahallissa vesijumpassa, luen ja nautin mökkeilystä ilman mukavuuksia.
Tunnen itseni maalaiseksi ja huonommaksi muiden ulkoisesti kaltaisteni seurassa. Tuntuu, etten osaa keskustellakaan kunnolla ihmisten kanssa, joilla monet asiat tulevat luonnostaan. Osalla arvot tuntuvat melko kovilta, elämä on suorittamista, rahan ansaitsemista ja kaikkea materialista menestystä. Toisissa arvostetaan sitä, miten menestyneitä he ovat. Minä arvostan yksinkertaista (monen mielestä tylsää) arkea ja terveyttä. Ammattini on arkinen verrattuna siihen, kun ympärillä on vaikka minkälaista juristia, järjestöjohtajaa, kansainvälistä asiantuntijaa jne.
Minulla ei ole hienoa sukutaustaa tai maistereita suvussa monessa polvessa. Lapsuuskotini ei ollut mikään sosiaalinen kulttuurikoti. En ole koskaan käynyt oopperassa, teatterissa käyminen tuntuu yhä vieraalta ja klassisen musiikin konsertissa kävin ensimmäistä kertaa aikuisena. Olen välillä pihalla sosiaalista normeista, kun lapsuuskodissani ei paljon harrastettu kyläilyä ja vanhempani olivat kotona lähinnä keskenään. Kielitaitoni on huono, ymmärrän englantia hyvin ja ruotsiakin jotenkin, mutta en puhu noita kieliä itse. Kadehdin, kun toiset sulavasti juttelevat small talkia englanniksi tai ruotsiksi ja itse yritän mongertaa jonkin sanan suustani. Harmittaa, kun lapsuuskodissa en ole oppinut asioita, joista olisi nyt aikuisena apua. Yliopistossakin kaikki oli vierasta sitseistä dekaaneihin ja stipendien hakemisesta publiikeihin, jokainen asia on täytynyt opetella alusta.
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
Kommentit (619)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on luokannousun kanssa hieman haasteita. Tosi vaikea sopeutua "parempiin" piireihin. Varsinkin rapujuhlissa käyttäytimen on hankalaa. Luokannousu tapahtui kun menin naimisiin DI mieheni kanssa.
Mikäs rapujuhlisa niin hankalaa on? Nehän ovat iloisia juhlia. Kauluri vain kaulaan ja nauttimaan! Eikä haittaa jos hiukan humaltuukin, kunhan ei juo työväenluokkaisesti päätään täyteen.
Ehkä niiden rapujen kuoriminen on hankalaa. Ehkä joku voi auttaa.
Katsopas vaikka Youtubesta video, miten se kuoriminen tapahtuu. Sitten käy ostamassa kaupan pakastealtaasta paketillinen rapuja ja harjoittele kotona kaikessa rauhassa. Toiset ovat alkaneet harjoitella rapujen kuorimista jo alle kouluikäisinä, joten ovat siinä todella näppäriä. Mutta kyllä sen vielä aikuisenakin oppii.
Osa tuntuu olevan täysin uusavuttomia vaikka muka ovat duunaritaustaisia. Outo kontradiktio. Käytännöllisyys ja neuvokkuus pitäisi olla vähän kuin tavaramerkkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alemmassa yhteiskuntaluokassa on suurimpana ongelmana näköalattomuus. Tämä vaivasi lapsuudenperhettänikin. Jaksan yhä ihmetellä, miten pääsinkin sieltä nousemaan.
Puolisoni on vahvasti keskiluokkaisesta taustasta, monen sukupolven ajalta. Huomaan sellaisen perustavanlaatuisen eron, että lapsiin suhtaudutaan aina toiveikkaasti ja kannustavasti. Vaikka olisi oppimisen haasteita, niin lapsella nähdään olevan valoisa tulevaisuus.
Trendejä toki on havaittavissa, mutta kyllä täysiä kusipäitä vanhempina löytyy varmasti kaikista yhteiskuntaluokista. Kuten löytyy myös kannustavia vanhempia. Ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä pelkästään henkilökohtaisista kokemuksista.
No mutta kyllähän sosioekonominen asema on vahvasti periytyvää. Eikä se taikaiskusta tai verenperintönäkään tule vaan asenteista.
Vierailija kirjoitti:
Harvemmin sillä professorisuvun akateemisella pojalla on kainalossaan prolesutturaa ihan vaimoksi asti. Kyllä siellä vihille mennään ihan säädyn mukaisesti toisen akateemisesti koulutetun keskiluokkaisen kanssa.
Puhut hyvin rumasti toisista ihmisistä prolesutturoina. Sydämen sivistystä sinulla ei ainakaan ole. Ja olen itse ylemmän keskiluokan kulttuurisuvusta
Itse olisin tosi hyvä ns edustusvaimo,vaikka itse sanonkin. Olen hyvästä suvusta, ihan hyvännäköinen, pukeudun tyylikkäästi ja kauniisti. Osaan keskustella monista asioista, osaan kaikki käytöstavat ja etiketin, olen kiinnostunut historiasta, kirjallisuuden klassikoista ja klassisesta musiikista. Olen myös empaattinen, kiltti ja naisellinen. Siltikään en riitä akateemiselle nirppanokalle, koska minulla ei ole akateemista koulutusta.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä mitään luokkia ole. Kaikki olemme samanlaisia ja samanarvoisia. Jos jollain on rahaa enemmän, niin ei se tee hmisestä parempaa. Pikemminkin täysin päinvastoin.
Anteeksi nyt vaan, mutta Suomikin on luokkayhteiskunta, ja tulevaisuudessa entistä selkeämmin. Ei toki niin silmiinpistävästi kuin vaikkapa Britannia, mutta on kuitenkin. Meillä se luokkajako ei aina liity välttämättä rahaan (vaikka toki voi liittyä siihenkin), vaan usein kulttuuriseen pääomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ei ehkä ymmärrä sitä kuinka häpeä kulkee sulkupolvelta toiselle ja kuinka vaikeaa sitä on karistaa harteiltaan. Kyse ei ole pelkästään siitä, ettei tiedä mistä keskustella ja miten käyttäytyä, se ulkopuolisuuden tunne vahvistaa alemmuuden ja häpeän tunnetta, johon on kasvanut lapsuudessa. Se on myös käyttäytymismalli, joka pitää rikkoa ja joka on hemmetin vaikeaa. Se on niitä lauseita aikuisten suusta:
- se on sellainen hienohelma
- siivosti, se on LÄÄKÄRIn lapsi, on ne ny vähän hienompaa sakkia
- Kyllä ne on sellaisia porvareita. Porvareilla vaan rahaa riittää
- Älä hienostele, ei se onnistu, ei kannata.
- ei työläisen kannata haaveilla, kunnon ammatti pitää olla
- ei se ole naisten ammatti
- nyt siivotaan, tulee parempaa väkeä vierailulle. Se on JOHTAJA.
Fake it until you make it. Ylemmän luokan kasvatit solahtavat juurikin näihin uusiin sosiaalisiin tilanteiseen hyvällä itseluottamuksella, rennolla mielellä ja uteliaisuudella.
Tämä!
Vanhempani ovat maalla vaatimattomissa oloissa kasvaneita, kaupunkiin muuttaneita duunareita ja kodin henkinen perintö on tosiaan tuota tyyliä. Kun tähän vielä lisää tietynlaiset käyttäytymismallit - syrjäänvetäytyminen, tietynlainen passiivisagressiivinen suhtautuminen kaikkeen oman kokemuspiirin ulkopuoliseen, olematon aloitekyky ja muutosvastarinta - niin aika vaikea sitä on sujahtaa sujuvasti täysin uudenlaiseen ympäristöön.
Olen tietysti hyvin ylpeä omista saavutuksistani - väitöskirja on viimeistelyssä ja koulutusta vastaava haastava työ. Mutta esimerkiksi tällä hetkellä tunnen välillä suurta ahdistusta väitöstilaisuudesta ja karonkasta - jopa niin siinä määrin, että välillä tekee mieli jättää koko homma kesken loppumetreillä. Kyse ei ole siitä, etteikö väitöskirja olisi hyvä tai etten olisi ylpeä siitä - nuo tilaisuudet tuntuvat vain niin epäluonnollisilta itselle. Luulenpa myös, että huijarisyndrooma voi tuntua tällä taustalla kertaluokkaa pahemmalta.
Samaan aikaan useamalla työkaverilla taustalla on ylemmän keskiluokan perhe - muutamalla jopa isoisät ovat olleet professoreja - ja kyllä, kadehdin heitä toisinaan siitä helppoudesta, joka heillä näyttää olevan näissä ympyröissä.
Tällaisessa ongelmassa ei ole järjellä paljoa tekemistä - kaikkiin järjestelyihin löytyy ohjeet, tilaisuudet ovat vain muodollisuus ja järki sanoo, että kaikki sujuu hyvin. Kuitenkin tunteet vääntävät välillä aivot solmuun ja kaikki tuntuu yhdeltä mustalta möykyltä, joka uhkaa päättyä julkiseen häpäisyyn ja paniikkikohtaukseen.
Hei ryhtiä nyt! Ei kai kaikki ole mennyt hukkaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin kotipaikkakunnallani isänpäivänä ja ennemminkin tuntui, että luokkanousun myötä en osaa enää olla perheeni kanssa. Vaikuttavat tosi kapeakatseisilta ja jumahtaneilta, osin jopa negatiivisilta. Keskustelut pyörivät sukulaisten ja vanhojen juttujen ympärillä enkä olisi oikein jaksanut osallistua. En minäkään pelaa golfia tai purjehdi, mutta koulutus ja sivistys on tuonut maailmaani avaruutta ja mahdollisuuksia.
Tällainen kokemus itsellä. Meillä ehkä kapeakatseisuuden sijaan näkyy tuo negatiivisuus. Keskitytään vain valittamaan asioista, mutta ei tehdä elettäkään muuttaakseen asioita. Meillä arvostettiin kyllä opiskelua, mutta sen tuomat asiat, sivistys, tieteen arvostus ja muu, loistaa aika pitkälti poissaolollaan. Vanhempani arvostavat käytännön kokemuksen tuomaa tietoa, silloinkin, kun se on ristiriidassa tieteen kanssa.
Ns. tolkun ihmisethän ovat olleet eräissä piireissä muotia viime vuosina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen henkilökohtaisesti yhden IT-miljonäärin. Hän syntyi ylempään keskiluokkaan ja suoritti opintonsa Helsingin Yliopistossa. Nyt hän on erään IT-yrityksen osakas ja tekee vaativaa asiantuntijatyötä tälle yritykselle.
Vaikuttaa siltä, että vauvapalstalla päivystää paljon duunarimiehiä. He häpeävät itseään niin paljon, että yrittävät pakkomielteisesti leimata kaikki IT-miljonäärit duunaritaustaisiksi.
IT-alalla silloin ennen, merkitsi enemmän se älyn tapainen enemmän kuin mikään. Sitä ei voi tempaista suvusta eikä mistään ja siitä maksettiin.
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin tosi hyvä ns edustusvaimo,vaikka itse sanonkin. Olen hyvästä suvusta, ihan hyvännäköinen, pukeudun tyylikkäästi ja kauniisti. Osaan keskustella monista asioista, osaan kaikki käytöstavat ja etiketin, olen kiinnostunut historiasta, kirjallisuuden klassikoista ja klassisesta musiikista. Olen myös empaattinen, kiltti ja naisellinen. Siltikään en riitä akateemiselle nirppanokalle, koska minulla ei ole akateemista koulutusta.
Ja edustusvaimo akateemiselle on haaveesi? Ei akateemisuus ole edustamista kuin harvoille. Ja siinä merkitsee myös vaimon koulutus, koska muille kuin suomalaisille se voi olla hyvin tärkeä juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ihmiset keskittyvät ihan liikaa yhteiskuntaluokkiin, ja siihen että mikä asia kuuluu mihinkin yhteiskuntaluokkaan. Ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa määritelmää, ja vaikka perhe saataisiinkiin luokiteltua johonkin yhteiskuntaluokkaan niin ei sekään kerro ihan totuutta.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole jäänyt lapsuuden kavereista yhtäkään, joka ei olisi vähintään yhtä keskiluokkainen kuin itsekin olen. Joukossa voi olla muutama amk-taustainen, mutta loput maistereita. Yhdellä naismaisterilla amismies, joka on ehkä ainoa ystäväpiirin amis. Jako tapahtui yläkoulun aikana, kun amikseen kapasiteetiltaan ja taustoiltaan hakeutuvat täyttivät tupakkapaikan koulun nurkilla. Sillä hengaili muutamia lukioon meneviäkin, mutta eivät he seurustelusuhteita liiemmin aloittaneet luokkarajojen yli. Kunhan pitivät pahisteluvaiheen ja uurastivat älyllisesti sitten lukiossa tai viimeistään sen jälkeen.
Kyse tässä kaikessa ei ollut millään tavalla tietoisesta valinnasta, vaan jostain tiedostamattomammasta ohjautumisesta samantyyppisten ihmisten pariin. En edelleenkään välttele ammattikoulutaustaisia ystävissäni mitenkään tietoisesti, mutta en vain tutustu heihin juurikaan. Tai sitten intressimme ovat aika erilaiset.
Noinhan se tosiaan menee. Eriytyminen tapahtuu aikaisin, omalla kohdallani jo ala-asteella. Jokainen silloisista kavereistani on opiskellut pitkälle. Ei lapsenakaan ollut mitään yhteistä liian erilaisten kanssa, vaan leikit sujui paremmin omankaltaisten kanssa.
Seurustelusuhteitakaan noiden ryhmien välillä ei ollut eikä tapahtunut missään vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein kai luokkaa ajatellaan tuloina, mutta idioottikin voi onnistua saamaan hyvät tulot. Vaikka ulkonäöllä tai voittamalla lotossa. Kyllä duunarihommillakin voi ihan hyvin tienata, vaikka on melkein tyhmä kuin saapas.
Itse ajattelen "luokkaa" enemmän sellaisena että miten järkevä ja järkevästi käyttäytyvä on.
Vai oletteko sitä mieltä että vaikka sivistynyt ja huippuälykäs yliopiston professori on alempaa luokkaa kuin joku Sofia Belörf, koska blörffi on saanut rahaa Dubain miljonääriltä rahaa jakamalla hänelle tavaraansa?
Tuloluokka ja yhteiskuntaluokka ovat eri asioita.
Kuka on yläluokkaa? Ei ole kuningaskuntaa, joten uusia aatelisia ei tule. Ei ole Eaton tasoisia sisäoppilaitoksia. Parhaatkaan koulut eivät pärjää ilma yhteiskunnan tukea. Raha on ainut millä täällä muka yläluokkaan mennään. Kertokaa lisää. Vanha raha? Vanha suku.
Yläluokka Suomessa on pieni, mutta omistavaa luokkaa kyllä löytyy, ja heillä on aivan omat piirinsä. Yläluokkaiset pyörivät omistavan luokan seassa Suomessa.
Nousukkaita jonkin verran seassa myös, mutta lopulta aika vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku, ehkä ap, kirjoitti tuolla aiemmin että on pakko asua varakkaalla alueella koska "huonommilla" alueilla on ongelmia. Anteeksi vain mutta minusta ajatus että matalamman yhteiskuntaluokan alueet ovat levottomia ja turvattomia on ikävä ja itseään vahvistava rikkaiden stereotypia. Näin vahvistamme segregaatiota yhteiskunnassa. No, olenkin ihminen joka vastustaa lujasti myös koulushoppailua vaikka itselläni on korkeat tulot ja koulutus. T. Se joka kakkossivulla kehotti muuttamaan matalamman koulutustason lähiöön
Minä olen asunut vuosikymmeniä Helsingin lähiöissä joilla ei ole kovin hyvä maine, esimerkiksi Kannelmäessä. Siellä taloyhtiössämme asui mm. kolme Helsingin yliopiston professoria, ja pääsääntöisesti koulutettua keskiluokkaa, sellaisia joilla ei ollut kiinnostusta statusajatteluun ja terve itsetunto. Ja mikä parasta, siellä ei asunut ketään joka "ei ikinä vois tietsä niinku asua missään tietsä Kannelmäessä niinku."
OT. Nyt on pakko vastata, kun Kannelmäki mainittiin. Olen sieltä kotoisin, 80-90-luvulla kävin kouluni siellä. Voisin yhä asua siellä, mutta lastani en alueen kouluihin laittaisi. Eiköhän ne "paremman väen" lapsetkin käy jotain muuta kuin lähikoulua.
Parempi väki muuttaa jonnekin Munkkiniemeen, missä ne koulut ovat hyviä.
Sellaisilla alueilla myös verkostoituu jo nuorena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen henkilökohtaisesti yhden IT-miljonäärin. Hän syntyi ylempään keskiluokkaan ja suoritti opintonsa Helsingin Yliopistossa. Nyt hän on erään IT-yrityksen osakas ja tekee vaativaa asiantuntijatyötä tälle yritykselle.
Vaikuttaa siltä, että vauvapalstalla päivystää paljon duunarimiehiä. He häpeävät itseään niin paljon, että yrittävät pakkomielteisesti leimata kaikki IT-miljonäärit duunaritaustaisiksi.
IT-alalla silloin ennen, merkitsi enemmän se älyn tapainen enemmän kuin mikään. Sitä ei voi tempaista suvusta eikä mistään ja siitä maksettiin.
IT-alalla olen itse, ja suoraan sanottuna jokainen tuntemani alalla menestyvä on tullut vähintään keskiluokkaisesta perheestä.
Joitain vanhempia jääriä tunnen myös, ja hekin ovat omassa lapsuudessaan olleet ns hyvästä perheestä.
Vierailija kirjoitti:
Monissa kommenteissa luodaan kuvaa, että "oikeasti ylempää luokkaa oleva" tai "oikeasti rikas" voisi olla vain olemalla vaatimaton - kulkemalla ryysyissä ja ajamalla vanhalla toyotalla. Rahaa avoimesti käyttävät ovat taas vain sivistymättömiä nousukkaita ja ilkeitä/pahoja ihmisiä.
Tällainen asenne vähän ihmetyttää - jos rahaa on ja sen on ansainnut itse, niin miksi siitä ei voisi nauttia - jos vain siltä tuntuu. Siksikö, ettei mullle vain tule paha mieli?
Minä ainakin saan nautintoa siitä, että opiskelu ja luokkanousu ovat mahdollistaneet sen, että voi ostaa laadukkaita hyviä tuotteita, arjen luksusta - enkä suostu häpeilemään sitä. Miksi esim. ajaa vanhalla riisikupilla, jos on varaa ostaa uusi BMW?
Ei siinä ole mitään pahaa. Sehän on ihanaa, että olet saanut nousta sosiaalisesti, nauttia työsi hedelmistä ja hankkia statussymboleita.
Mutta toisaalta sinä et myöskään pysty pakottamaan toisia ihailemaan samoja asioita kuin mitä itse ihailet. Se riisikuppi yhdistyy yleisesti ylemmän keskiluokan elämäntapaan, kun taas uusi bemari yhdistyy alemman keskiluokan elämäntapaan. Pahasta mielestä tässä ei ole kenenkään puolelta kysymys, vaan erilaisista arvostuksen kohteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ei ehkä ymmärrä sitä kuinka häpeä kulkee sulkupolvelta toiselle ja kuinka vaikeaa sitä on karistaa harteiltaan. Kyse ei ole pelkästään siitä, ettei tiedä mistä keskustella ja miten käyttäytyä, se ulkopuolisuuden tunne vahvistaa alemmuuden ja häpeän tunnetta, johon on kasvanut lapsuudessa. Se on myös käyttäytymismalli, joka pitää rikkoa ja joka on hemmetin vaikeaa. Se on niitä lauseita aikuisten suusta:
- se on sellainen hienohelma
- siivosti, se on LÄÄKÄRIn lapsi, on ne ny vähän hienompaa sakkia
- Kyllä ne on sellaisia porvareita. Porvareilla vaan rahaa riittää
- Älä hienostele, ei se onnistu, ei kannata.
- ei työläisen kannata haaveilla, kunnon ammatti pitää olla
- ei se ole naisten ammatti
- nyt siivotaan, tulee parempaa väkeä vierailulle. Se on JOHTAJA.
Fake it until you make it. Ylemmän luokan kasvatit solahtavat juurikin näihin uusiin sosiaalisiin tilanteiseen hyvällä itseluottamuksella, rennolla mielellä ja uteliaisuudella.
Tämä!
Vanhempani ovat maalla vaatimattomissa oloissa kasvaneita, kaupunkiin muuttaneita duunareita ja kodin henkinen perintö on tosiaan tuota tyyliä. Kun tähän vielä lisää tietynlaiset käyttäytymismallit - syrjäänvetäytyminen, tietynlainen passiivisagressiivinen suhtautuminen kaikkeen oman kokemuspiirin ulkopuoliseen, olematon aloitekyky ja muutosvastarinta - niin aika vaikea sitä on sujahtaa sujuvasti täysin uudenlaiseen ympäristöön.
Olen tietysti hyvin ylpeä omista saavutuksistani - väitöskirja on viimeistelyssä ja koulutusta vastaava haastava työ. Mutta esimerkiksi tällä hetkellä tunnen välillä suurta ahdistusta väitöstilaisuudesta ja karonkasta - jopa niin siinä määrin, että välillä tekee mieli jättää koko homma kesken loppumetreillä. Kyse ei ole siitä, etteikö väitöskirja olisi hyvä tai etten olisi ylpeä siitä - nuo tilaisuudet tuntuvat vain niin epäluonnollisilta itselle. Luulenpa myös, että huijarisyndrooma voi tuntua tällä taustalla kertaluokkaa pahemmalta.
Samaan aikaan useamalla työkaverilla taustalla on ylemmän keskiluokan perhe - muutamalla jopa isoisät ovat olleet professoreja - ja kyllä, kadehdin heitä toisinaan siitä helppoudesta, joka heillä näyttää olevan näissä ympyröissä.
Tällaisessa ongelmassa ei ole järjellä paljoa tekemistä - kaikkiin järjestelyihin löytyy ohjeet, tilaisuudet ovat vain muodollisuus ja järki sanoo, että kaikki sujuu hyvin. Kuitenkin tunteet vääntävät välillä aivot solmuun ja kaikki tuntuu yhdeltä mustalta möykyltä, joka uhkaa päättyä julkiseen häpäisyyn ja paniikkikohtaukseen.
Hei ryhtiä nyt! Ei kai kaikki ole mennyt hukkaan?
No, kyllä tämä loppuun rutistetaan - eikä elämä muutenkaan ole silkkaa kärsimystä "väärässä roolissa". Aika ajoin sitä vain toivoo, etteivät tällaiset vieraat asiat olisi aina niin tuskaa - siitäkin huolimatta, että vuosien varrella olen oppinut selvittämään asiat etukäteen ja nopeasti oppimaan uudet asiat seuraamalla mitä muut tekevät. Jossain taustalla on kuitenkin aina se kaupunkiin muuttaneiden maalaisvanhempien ujo pikkupoika, jota käskettiin aina olemaan hiljaa, nauramatta turhille asioille ja haaveilemasta mahdottomista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on luokannousun kanssa hieman haasteita. Tosi vaikea sopeutua "parempiin" piireihin. Varsinkin rapujuhlissa käyttäytimen on hankalaa. Luokannousu tapahtui kun menin naimisiin DI mieheni kanssa.
Mikäs rapujuhlisa niin hankalaa on? Nehän ovat iloisia juhlia. Kauluri vain kaulaan ja nauttimaan! Eikä haittaa jos hiukan humaltuukin, kunhan ei juo työväenluokkaisesti päätään täyteen.
Ehkä niiden rapujen kuoriminen on hankalaa. Ehkä joku voi auttaa.
Katsopas vaikka Youtubesta video, miten se kuoriminen tapahtuu. Sitten käy ostamassa kaupan pakastealtaasta paketillinen rapuja ja harjoittele kotona kaikessa rauhassa. Toiset ovat alkaneet harjoitella rapujen kuorimista jo alle kouluikäisinä, joten ovat siinä todella näppäriä. Mutta kyllä sen vielä aikuisenakin oppii.
Osa tuntuu olevan täysin uusavuttomia vaikka muka ovat duunaritaustaisia. Outo kontradiktio. Käytännöllisyys ja neuvokkuus pitäisi olla vähän kuin tavaramerkkejä.
Kaikki ei halua osata kaluta rapuja. Siinä tulee jo eroa kulttuuripääoman suhteen, millaista se on olla ylemmyydentuntoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ei ehkä ymmärrä sitä kuinka häpeä kulkee sulkupolvelta toiselle ja kuinka vaikeaa sitä on karistaa harteiltaan. Kyse ei ole pelkästään siitä, ettei tiedä mistä keskustella ja miten käyttäytyä, se ulkopuolisuuden tunne vahvistaa alemmuuden ja häpeän tunnetta, johon on kasvanut lapsuudessa. Se on myös käyttäytymismalli, joka pitää rikkoa ja joka on hemmetin vaikeaa. Se on niitä lauseita aikuisten suusta:
- se on sellainen hienohelma
- siivosti, se on LÄÄKÄRIn lapsi, on ne ny vähän hienompaa sakkia
- Kyllä ne on sellaisia porvareita. Porvareilla vaan rahaa riittää
- Älä hienostele, ei se onnistu, ei kannata.
- ei työläisen kannata haaveilla, kunnon ammatti pitää olla
- ei se ole naisten ammatti
- nyt siivotaan, tulee parempaa väkeä vierailulle. Se on JOHTAJA.
Fake it until you make it. Ylemmän luokan kasvatit solahtavat juurikin näihin uusiin sosiaalisiin tilanteiseen hyvällä itseluottamuksella, rennolla mielellä ja uteliaisuudella.
Tämä!
Vanhempani ovat maalla vaatimattomissa oloissa kasvaneita, kaupunkiin muuttaneita duunareita ja kodin henkinen perintö on tosiaan tuota tyyliä. Kun tähän vielä lisää tietynlaiset käyttäytymismallit - syrjäänvetäytyminen, tietynlainen passiivisagressiivinen suhtautuminen kaikkeen oman kokemuspiirin ulkopuoliseen, olematon aloitekyky ja muutosvastarinta - niin aika vaikea sitä on sujahtaa sujuvasti täysin uudenlaiseen ympäristöön.
Olen tietysti hyvin ylpeä omista saavutuksistani - väitöskirja on viimeistelyssä ja koulutusta vastaava haastava työ. Mutta esimerkiksi tällä hetkellä tunnen välillä suurta ahdistusta väitöstilaisuudesta ja karonkasta - jopa niin siinä määrin, että välillä tekee mieli jättää koko homma kesken loppumetreillä. Kyse ei ole siitä, etteikö väitöskirja olisi hyvä tai etten olisi ylpeä siitä - nuo tilaisuudet tuntuvat vain niin epäluonnollisilta itselle. Luulenpa myös, että huijarisyndrooma voi tuntua tällä taustalla kertaluokkaa pahemmalta.
Samaan aikaan useamalla työkaverilla taustalla on ylemmän keskiluokan perhe - muutamalla jopa isoisät ovat olleet professoreja - ja kyllä, kadehdin heitä toisinaan siitä helppoudesta, joka heillä näyttää olevan näissä ympyröissä.
Tällaisessa ongelmassa ei ole järjellä paljoa tekemistä - kaikkiin järjestelyihin löytyy ohjeet, tilaisuudet ovat vain muodollisuus ja järki sanoo, että kaikki sujuu hyvin. Kuitenkin tunteet vääntävät välillä aivot solmuun ja kaikki tuntuu yhdeltä mustalta möykyltä, joka uhkaa päättyä julkiseen häpäisyyn ja paniikkikohtaukseen.
Hei ryhtiä nyt! Ei kai kaikki ole mennyt hukkaan?
No, kyllä tämä loppuun rutistetaan - eikä elämä muutenkaan ole silkkaa kärsimystä "väärässä roolissa". Aika ajoin sitä vain toivoo, etteivät tällaiset vieraat asiat olisi aina niin tuskaa - siitäkin huolimatta, että vuosien varrella olen oppinut selvittämään asiat etukäteen ja nopeasti oppimaan uudet asiat seuraamalla mitä muut tekevät. Jossain taustalla on kuitenkin aina se kaupunkiin muuttaneiden maalaisvanhempien ujo pikkupoika, jota käskettiin aina olemaan hiljaa, nauramatta turhille asioille ja haaveilemasta mahdottomista.
Voi olla, muttei sen tarvitse noihin vanhoihin muodollisuuksiin kulminoitua. Ne voi nähdä turhina, mutta niillä on se oma historiallinen arvokkuutensa myös. Eikä liity nykyluokkien ihmisiin, vaan olet siinä osallisena kuin muutkin. Pätevyydessä olet vertaistesi joukossa, et kilpaile rahan iällä tai suvun kunnialla.
Itse olen akateemisesta kodista jossa tulotaso oli keskiluokkaista parempaa ja vanhemmat kartuttivat myös sijoitusvarallisuutta. Tiedän että tulen saamaan perintönä yhteensä lähes miljoona euroa ja minulle on jo kertynyt omaakin varallisuutta. Silti elän samanlaista elämää kuin sinä ja käytän rahaa nuukasti. En koe siinä mitään väärää enkä ole kiinnostunut elitistisesti elävien ihmisten seurasta tai muutenkaan siitä miten muut elävät. Minulle tärkeintä on se että voin elää sellaista elämää kuin haluan. Mennä töihin meikittömänä ja verkkareissa kauppaan. Minun ei tarvitse todistaa kenellekään mitään.
Alue: Aihe vapaa
Aika harvalla akateemisella ylipäätänsä on riippumatta millaisesta kodista tulee. Narskuille tuollainen asetelma sopii, koska matalasti koulutettua puolisoa on helppo pitää nyrkin ja hellan välissä.