Lue keskustelun säännöt.
Joko hyvä hetki katkoa välit aikuisiin lapsiin?
09.11.2026 |
Ei onnitteluja isänpäivänä. Onko sopivaa jos katkon passiivisesti välit parikymppisiin lapsiin? En siis polta siltoja, mutta en pidä yhteyttä enkä kustanna yhtään mitään enkä muista heidän juhliaan.
M50
Kommentit (92)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi monista syistä miksi otin vaimon eri kulttuurista oli se, että lapsen äidiltä periytyy hyvät käytöstavat ja kunnioitus lapsille. Perustin perheen vähän vanhemmalla iälläkin, ettei tarvitse kokea niin monen kohtaloa, että lapset lentävät pesästä, kun he tarvitsevat vielä paljon rakkautta ja turvaa. Suomalainen kulttuuri tosin on aika junttimaista varsinkin tunteiden näyttämisessä.
Tälle foorumille on valitettavasti kerääntynyt mielisairaita kakaroita.
’’Perustin perheen vähän vanhemmalla iälläkin, ettei tarvitse kokea niin monen kohtaloa, että lapset lentävät pesästä, kun he tarvitsevat vielä paljon rakkautta ja turvaa’’
Meinaatko olla jo kuollut silloin? Lapsen turvan ja rakkauden tarve riippuu lapsen iästä, tarkoitit ilmeisesti sitä, eikä vanhemman iästä. Parikymppinen lapsi voi tarvita sitä, oli hänen isänsä silloin nelikymppinen tai kahdeksankymppinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee mitä haluat. Ehkä heillä on niin omia kiireitä? Vai onko välit mennyt muusta syystä?
Ei välit ole menneet. Mutta onhan ne yleensä niin että minä kysyn miten heillä menee tai kutsun lounaalle tai viikonlopun viettoon. Toisensuuntainen kommunikointi on lähinnä silloin kun lapsilla on joku ongelma johon tarvitsevat neuvoa tai apuja.
Ap
Tämä on todellisuuttamme. Emme me kiinnosta aikuisia lapsiamme, mutta meidän on oltava kiinnostuneita heistä - heidän ehdoillaan. Vanhempien ja lasten suhde ei koskaan ole demokraattinen, eikä sen pidäkään olla.
Mielenkiinnolla odotan alkaako "tarvetta" taas tulla kun eteen tulee omien talojen rakentamiset, lasten teot ja avut niiden kanssa.
Ja mielenkiinnolla odotan jaksanko sitten enää jeesiä.
Ap
Myrkyllisyytesi suorastaan paistaa näistä vastauksista. Ja kostonhalu.
Lapset ovat varmaan onnellisia kun ovat päässeet pois läheisyydestäsi.
Se voi nyt tuntua siltä, mutta muuta avuntarvetta voi tulla myöhemmin ja onko isällä silloin aikaa?
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos satut olemaan minun isäni, niin syy löytyy peilistä.
Kyllä, sinun peilistä jonka minä siihen kämppääsi ruuvasin ja ostin.
Ap
Tyypillistä vanhemman uhriutumista: katso mitä kaikkea minä olen tehnyt hyväksesi, enkä saa mitään kiitokseksi!
Meillä on kaksi aikuista naimatonta lasta. Molemmat opiskelevat. Ovat saaneet aikuisinakin olla asua kotona, kun ovat olleet kesätöissä kotipaikkakunnalla tai jos on elämä potkinut päähän, ollut asunnottomuutta tai työttömyyttä. Nyt ovat molemmat ottaneet tavan, kun on jotkut juhlat tms. niin tulevat juuri ennen tapahtumaa, ettei tarvitse tai etteivät ehdi tehdä mitään järjestelyjen eteen. Poislähdön kanssa ei sitten olekaan kiirettä. Syövät vielä kiitokseksi jääkaapin tyhjäksi.
Voi olla, että sitten, kun edeltävä polvi poistuu keskuudestamme, jäävät isän-, äitien-, itsenäisyyspäivän ja joulun järjestämiset järjestämättä.Kyse ei ole mistään uhrautumisesta vaan aikuisten lasten passaamisesta.
Kun sun kotona on kemut, niin miksi muualla asuvat lapsesi pitäisi niitä järjestellä?
Lapset pitävät lapsuuskotiaan vieläkin kotinaan, tulevat kuin kotiinsa, mutta taantuvat teineiksi jälleen. Yleensä niihin tulee mm. lasten isovanhempia ja tätejä jne. ja siinä olisi kaikenlaista järjesteltävää ja yleensä lapset esittävät toiveitaankin esim. ruokien suhteen. Apu ei olisi pahitteeksi. Siksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee mitä haluat. Ehkä heillä on niin omia kiireitä? Vai onko välit mennyt muusta syystä?
Ei välit ole menneet. Mutta onhan ne yleensä niin että minä kysyn miten heillä menee tai kutsun lounaalle tai viikonlopun viettoon. Toisensuuntainen kommunikointi on lähinnä silloin kun lapsilla on joku ongelma johon tarvitsevat neuvoa tai apuja.
Ap
Tämä on todellisuuttamme. Emme me kiinnosta aikuisia lapsiamme, mutta meidän on oltava kiinnostuneita heistä - heidän ehdoillaan. Vanhempien ja lasten suhde ei koskaan ole demokraattinen, eikä sen pidäkään olla.
Tämä on juurikin näin! Eräs ystäväni kiteytti asian kerran minulle, kun en itse ollut tullut ajatelleeksi. Yksi lapsistani oli reppureissulla Aasiassa ja minä totta kai murehdin. Odotin, että lapsi olisi laittanut minulle joka päivä viestin (hän laittoikin usein, muttei joka päivä). Kun vähän kiukkuisena purnasin asiasta ystävälleni, hän sanoi viisaasti: Sinä ajattelet lapsiasi jatkuvasti, mutta he eivät ajattele jatkuvasti sinua. Tämä lause iski tajuntaani ja käsityskykyyni kuin salama, juuri näin se on ja näin sen pitääkin olla! En haluaisikaan että lapseni ajattelisivat (ja murehtisivat) minua jatkuvasti. Nämä toimet ovat varattuina vanhemmille, ei lapsille. Se on maailman laki.
Onko kaksi eri asiaa 1. Ajatella jatkuvasti 2. Muistaa tai viitsiä laittaa edes onnitteluviesti tai soittaa 1-2 kertaa vuodessa?
Mulle on ihan sama muistaako lapset mua vai ei. Tiedän itse toimineeni oikein ja se riittää mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos satut olemaan minun isäni, niin syy löytyy peilistä.
Kyllä, sinun peilistä jonka minä siihen kämppääsi ruuvasin ja ostin.
Ap
Tyypillistä vanhemman uhriutumista: katso mitä kaikkea minä olen tehnyt hyväksesi, enkä saa mitään kiitokseksi!
Meillä on kaksi aikuista naimatonta lasta. Molemmat opiskelevat. Ovat saaneet aikuisinakin olla asua kotona, kun ovat olleet kesätöissä kotipaikkakunnalla tai jos on elämä potkinut päähän, ollut asunnottomuutta tai työttömyyttä. Nyt ovat molemmat ottaneet tavan, kun on jotkut juhlat tms. niin tulevat juuri ennen tapahtumaa, ettei tarvitse tai etteivät ehdi tehdä mitään järjestelyjen eteen. Poislähdön kanssa ei sitten olekaan kiirettä. Syövät vielä kiitokseksi jääkaapin tyhjäksi.
Voi olla, että sitten, kun edeltävä polvi poistuu keskuudestamme, jäävät isän-, äitien-, itsenäisyyspäivän ja joulun järjestämiset järjestämättä.Kyse ei ole mistään uhrautumisesta vaan aikuisten lasten passaamisesta.
Kun sun kotona on kemut, niin miksi muualla asuvat lapsesi pitäisi niitä järjestellä?
Lapset pitävät lapsuuskotiaan vieläkin kotinaan, tulevat kuin kotiinsa, mutta taantuvat teineiksi jälleen. Yleensä niihin tulee mm. lasten isovanhempia ja tätejä jne. ja siinä olisi kaikenlaista järjesteltävää ja yleensä lapset esittävät toiveitaankin esim. ruokien suhteen. Apu ei olisi pahitteeksi. Siksi.
No eihän ne lapset oo sun kemuja päättäneet pitää. Sinä haluat kemut, sinä ne järkkäät.
Jätä kutsumatta ne, joita et halua sinne.
Vierailija kirjoitti:
Ei yllätä että vauva.fin katkerat ja sisäänpäinsuuntautuneet vanhemmat ei kuule niiden lapsista. Kyl mä mun äitiä muistan joka viikko ja rakastan viettää hänen kanssa aikaa. En silti muista äitienpäivän olemassaoloa kun en ole semmonen kalenteri-ihminen. Juttele lastesi kanssa.
Minulla on ollut tapana laittaa perheen wa-ryhmään äitienpäivänä viesti, jossa kiitän lapsiani siitä, että olen saanut olla heidän äitinsä. Olen heistä hyvin ylpeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos satut olemaan minun isäni, niin syy löytyy peilistä.
Kyllä, sinun peilistä jonka minä siihen kämppääsi ruuvasin ja ostin.
Ap
Tyypillistä vanhemman uhriutumista: katso mitä kaikkea minä olen tehnyt hyväksesi, enkä saa mitään kiitokseksi!
Meillä on kaksi aikuista naimatonta lasta. Molemmat opiskelevat. Ovat saaneet aikuisinakin olla asua kotona, kun ovat olleet kesätöissä kotipaikkakunnalla tai jos on elämä potkinut päähän, ollut asunnottomuutta tai työttömyyttä. Nyt ovat molemmat ottaneet tavan, kun on jotkut juhlat tms. niin tulevat juuri ennen tapahtumaa, ettei tarvitse tai etteivät ehdi tehdä mitään järjestelyjen eteen. Poislähdön kanssa ei sitten olekaan kiirettä. Syövät vielä kiitokseksi jääkaapin tyhjäksi.
Voi olla, että sitten, kun edeltävä polvi poistuu keskuudestamme, jäävät isän-, äitien-, itsenäisyyspäivän ja joulun järjestämiset järjestämättä.Kyse ei ole mistään uhrautumisesta vaan aikuisten lasten passaamisesta.
Kun sun kotona on kemut, niin miksi muualla asuvat lapsesi pitäisi niitä järjestellä?
Kyllä mä pääsääntöisesti olen auttamassa äitiäni, jos hän isommat kemut järjestää. Ennen ja jälkeen. Mutta, nämä on sovittu aina hyvissä ajoin ennen juhlia. Ei siis ole oletusta, että juhlien tullessa minä tulen juhlapuvussani kyökkipiiaksi.
En katkoisi välejä tuollaisesta, varsinkaan jos lapsi ei edes tiedä miksi niin teet, mutta ymmärrän hyvin miksi yhteydenpidon yksipuolisuus harmittaa. Itse rajaisin ehkä omaa saatavillaoloani, pikkujutuissa ei ole pakko olla aina auttamassa. Lapsen kanssa voi myös ottaa puheeksi ihan reilusti sen, miltä tuntuu kun aina vaan pyydetään mutta ne vähät muistopäivät unohdetaan. Ehkä parikymppinen ei ole asiaa ajatellut, mutta hän on ihan kykenevä päättämään miten haluaa jatkossa toimia kun tuosta mainitaan. Yhteydenpitoa voi syystäkin vähentää, jos keskustelun jälkeen ei ala synttärit tai isänpäivät muistumaan mieleen.
Mielestäni tuokin puoli pitänee ottaa huomioon. Nykyään nuoret saattavat olla hyvinkin itsekeskeisiä ja itsekkäitä, mutta hehän ovat kasvatuksen tuotoksia, kuvittelevat maailman pyörivän heidän napansa ympärillä. Eri asia, jos aloittaja ei itse muista lastensa merkkipäiviä.