Lue keskustelun säännöt.
Mies tunnusti, että on katkera koska ainoa lapsemme on kehitysvammainen
08.11.2026 |
Illalla 15- vuotias poikamme hössöttää isänpäivälahjansa kanssa, jonka oli koulussa tehnyt. Ei millään olisi malttanut odottaa sunnuntaiaamuun asti että saisi antaa sen isälleen. Siitä sitten seurasi kiukuttelua ja jumittamista koko illaksi, poika on henkisesti n 5- vuotiaan tasolla.
Sain pojan rauhoittumaan huoneeseensa ja kun palasin olohuoneeseen, mies puuskahti, että miksi piti ainoasta lapsesta tulla tuollainen.
Jotenkin luulin, että hän olisi hyväksynyt tilanteen, mutta ei sitten olekaan. Olen kyllä huomannut, että hän ei ole enää vuosiin halunnut viettää aikaa pojan kanssa kahdestaan. Ennen kävivät uimahallissa ja futista pelaamassa. Hän näyttää myös häpeävän poikaa, erot ns normaalilapsiin ovat tietysti kasvaneet vuosi vuodelta.
Minulle lapsen kehitysvammaisuus on suuri suru, mutta en sitä hänelle näytä. Katkeruutta en tunne, tiedostan, että elämä on nyt vain mennyt näin.
Kommentit (95)
Kyllä muakin harmittaisi. Jos olisi ultrassa näkynyt että vammainen lapsi tulossa, olisin tehnyt abortin. Mulla on kolme lasta, ja onneksi terveitä, mitä nyt yhdellä add vähän hankaloittaa opiskeluja, aina sitä riittää murehtimista normaaleistakin lapsista. En olisi jaksanut vammaista lasta. Ja nyt tiedän että ei olisi meidän avioliittokaan sitä jaksanut, koska mies on ollut raskaassa työssä liki 30 vuotta, sekä fyysisesti että psyykkisesti ja hän on jo kuusikymppisenä monisairas, mutta silti sairaseläkkeelle ei pääse. Minulla on ollut paljon työttömyyttä ja se on aiheuttanut sen, että meillä on ollut taloudellisesti vaikeaa aina. Varmasti olisin jopa katkera, jos ei olisi saatu kuin yksi lapsi, ja hänkin siitä huolimatta että olisi rakas, vammainen ja lapsenlapsia olisi turha odottaa.
Se on inhimillistä. Älä ap ole siitä miehellesi vihainen tai pettynyt häneen, että hän on vain ihminen.
N52
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tulevilla vanhemmilla on odotuksia lastensa suhteen. Ajatellaan, että sitten tulevaisuudessa mökkeillään, kalastetaan, pyöräillään, käydään kesälomilla... Ja mitähän heistä tulee aikuisena jne.
Sitten kun syntyy kehitysvammainen lapsi, niin haaveet eivät toteudu!
Miksi jollain olisi haaveita lapsista? Lapsiaan sen määrää, mitä tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tulevilla vanhemmilla on odotuksia lastensa suhteen. Ajatellaan, että sitten tulevaisuudessa mökkeillään, kalastetaan, pyöräillään, käydään kesälomilla... Ja mitähän heistä tulee aikuisena jne.
Sitten kun syntyy kehitysvammainen lapsi, niin haaveet eivät toteudu!
Mikään maintsemasi asia ei mene pilalle kehitysvammaisuuden takia.
Kehitysvammaisen äitinä varmaan voin kertoa että moni haave ei toteudu. Ei minun lapsesta ole isäksi, ei pärjää omillaan koskaan, ihmiset tuijottaa kun 30 vuotias käyttäytyy kuin ala-aste ikäinen jne. Ei kuule pojasta tule lääkäriä
Vierailija kirjoitti:
Eikä vammaisesta lapsesta riemuita voi. Surullista kaikille.
Huutonaurua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Misogyyni tuttu pilkkasi meidän tyttövauvaa, heillä oli samanikäinen poikavauva. "Miksi pidät varpajaiset? Ei tytöt jatka edes sukua"
2 v myöhemmin selvisi että poikansa on kehitysvammainen eikä todellakaan koskaan jatka sukua.
Muita lapsia he eivät saaneet. Minun tyttärelläni on jo kaksi lasta.
Ylpeä isä ja isoisä
Miten tämä liittyy aloitukseen? Ei ketään kiinnosta sun kakarasi.
Sinun äpäriesi isä on kuulemma afrikkalainen jalkapallojoukkue.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä vammaisesta lapsesta riemuita voi. Surullista kaikille.
Mä olen aina riemuinnut ihan täysillä: kun oppi kävelemään 2.5 vuotiaana, kun oppi kirjaimia ja rakensi niistä sanoja 5- vuotiaana, kun nauroi retkotti tilannekomiikalle, kun oli iloinen saamastaan lahjasta jne. Mun ihana ja rakas kehitysvammainen tyttöni.
Tämä, siis todellakin elämä riemua täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin minäkin katkera jos ainoa lapsi olisi retardi. Onneksi ei ole.
Harmi lapsellesi että on saanut sinunlaisesi vanhemman.
Näytin tämän hänelle. Repesi nauruun, antoi suukon poskelle ja pyysi kirjoittamaan, että Kyllä näin on 😄
Elämä saattaa opettaa teitä kumpaakin ihan pian. Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä vammaisesta lapsesta riemuita voi. Surullista kaikille.
Mä olen aina riemuinnut ihan täysillä: kun oppi kävelemään 2.5 vuotiaana, kun oppi kirjaimia ja rakensi niistä sanoja 5- vuotiaana, kun nauroi retkotti tilannekomiikalle, kun oli iloinen saamastaan lahjasta jne. Mun ihana ja rakas kehitysvammainen tyttöni.
Mä kanssa riemuitsin ihan täysillä kun oppi kävelemään 10-kuisena ja kun puhui täysiä lauseita vuoden vanhana. Vammaisia ei tarvita mihinkään vaikka olisivat kuinka söpöjä
Onneksi maailma ei menekään ehdoillasi 😄
Millä ihmeen ehdoilla? Sanoin ettei vammaisia tarvita mihinkään. Ovat vain rasite yhteiskunnalle ja vanhemmilleen. Tämä on fakta. Niin mitä ehtoja tässä nyt latelin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä vammaisesta lapsesta riemuita voi. Surullista kaikille.
Mä olen aina riemuinnut ihan täysillä: kun oppi kävelemään 2.5 vuotiaana, kun oppi kirjaimia ja rakensi niistä sanoja 5- vuotiaana, kun nauroi retkotti tilannekomiikalle, kun oli iloinen saamastaan lahjasta jne. Mun ihana ja rakas kehitysvammainen tyttöni.
Mä kanssa riemuitsin ihan täysillä kun oppi kävelemään 10-kuisena ja kun puhui täysiä lauseita vuoden vanhana. Vammaisia ei tarvita mihinkään vaikka olisivat kuinka söpöjä
No nyt sait sitä huomiota joten voit häpipyä pilaamasta aikuisten ihmisten ketjuja.
Mene vaikka kysymään äidiltä missä ja kuka sinun isäsi on? Voit sitten värkätä hänelle korttia. Sillä sehän sinua pistelee, kun jollain fyysisesti sinua vammaisemmalla on perhe ja isäkin eikä sinulla ketään.
Okei. Kerron tämän sekä isälle että äidille 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsi syntyi kehitysvammaisena? Se on sitä kohtaloa. Se on vaan niin että elämässä kaikki ei mene niin kuin pitäisi, silleen kun itse oli alkuun ajatellut. Kaikkeen et voi itse vaikuttaa.
Öö... Et taida olla mikään ruudinkeksijä.
No aina se vamma ei näy ultrassa. Ja 50% mahdollisuus että ne on ne isän geenit mitkä sen vamman aiheuttaa. Eli voi olla ihan sen isänkin "vika" että lapsi ei ole normaali. Tämä noille aiemmille huutelijoille.
Mun veli on vammainen ja ei sitä ekoina vuosina huomattu. Oli keskonen, joten sen piikkiin meni että oppi vähän hitaammin. Kuitenkin kävelemään oppi 1,5v. Eli ei edes kovin myöhään. Nykyään on aikuinen ja yksin ei voisi asua. Isä ei ollut muutenkaan kovin paljon meidän kanssa ja he erosivat kun nämä nuoremmat oli koululaisia. Itse olin jo kotoa muuttanut. Mutta onneksi ei veljeä ja siskoa hylännyt kokonaan. Ehkä enemmän oli veljen kanssa kun veli aikuistui, käytti sitä harrastuksessa jne. Tai eihän veli vieläkään varsinaisesti aikuinen ole, ehkä 7-9v tasolla.
Mutta joo, ehkä AP mies oli turhautunut ja toivottavasti ei sitä lapselle kuitenkaan näytä. Meillä toki eri tilanne, kun on muitakin lapsia, tosin isämme kuoli viime vuonna ja oli toki veljelle kova paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on kehitysvammainen lapsi ja lisäksi vaikeasti autistinen. Ymmärrän harmisi, vammaisen lapsen kanssa jos jonkin parissa kaipaa puolison yhdessä elämistä ja nauttimistakin siitä elämästä. Lapsen vammaisuus on myös omalla tavallaan suru ja menetys, joka pitää käsitellä.
Me olemme molemmat aikanaan käyneet keskustelemasta aiheesta ammattilaisen kanssa. Onko teille olljt tarjolla tällaista palvelua? Uudet ikävaiheet voivat tuoda pettymyksen ja häpeänkin tunnetta vähän "puskista". Oma mieheni kulkee lapsemme kanssa kaikkialla vaikka lapsen käytös tosiaan herättää erittäin paljon huomiota liikkeellä. Mieleeni on jäänyt kerta jolloin ravintolan työntekijä kehui miestäni hyväksi isäksi kun hän oli ravintolassa lapsemme kanssa. Luulen että sellaiset asiat kantavat pitkälle. Mitä enemmän lapsen kanssa uskaltautuu ulos, niin usein sen enemmän saattaa yllättyä niistä muutamista ihmisistä, jotka katsovatkin arvostaen meitä eri polkua vanhemmuudessa kulkevia.
Ehkä miehesi olisi hyvä mennä jonnekin juttelemaan aiheesta? Tilanteeseen voi liittyä omaa ikäkriisiä ja oman tilanteen peilaamista muihin. Siihen auttaa parhaiten keskutelu, jonka avulla oppii hyväksymään asioita. Kukaanhan meistä ei voi olettaa, että elämä menee tietyllä tavalla. Pitää oppia nauttimaan asioista, joita on. Me nykyään näemme arvoa siinäkin, että lapsemme elämä on jokseenkin kontrolloitua ja turvallista. Hän ei koe samoja asioita kuin muut - mutta ei niitä osaa kaivatakaan. Häntä ei myöskään kosketa ne surut ja vaarat joita muoden lastemme kohdalla joudumme pelkäämään. Aivan aidosti osaan sanoa, että lapsemme elää hyvin onnellista ja rikasta elämää.
Olin koko siihen astisen elämäni jotenkin jännittänyt ja joo - karsastanutkin kehitysvammaisia ihmisiä.
Kunnes elämä heitti minut monien mutkien kautta kehitysvammaisen lapsen avustajaksi. Voin täydestä sydämestä sanoa että se, että minut valittiin kyseiseen hommaan on parasta mitä minulle koskaan on tapahtunut. Lapsi, työyhteisöni sekä vaikutus joka työn kautta minuun ihmisenä oli, oli jotain niin hienoa että se muutti minussa paljon epäitsekkääseen ja ymmärtäväisempään suuntaan, varsinkin asennetta elämään ja ihmisiin ympärilläni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se, että elämässä kaikki ei mene niin kuin toivoisi, on kipeä asia joka ottaa aikansa sulattaa. Vertaistuki on arvokasta. Säälittelijöitä ja kuittailijoita tulee takuulla riittämään, mutta käänteisesti lapsen haastava tilanne erottaa kirjaimellisesti ihmistyypit toisistaan - jyvät akanoista.
Sairas tai kehitysvammainen lapsi tuo yleensä mukanaan perheen elämään aidosti fiksuja ihmisiä , heitä joita vaille moni vaikkapa "10-Apgar-pisteen" lapsen vanhempi jää, saati edes kykenee omassa "normaaliuden" kuplassaan heidänlaisiaan tapaamaan tai tunnistamaan.
Kyllä, mutta muista että keva voi olla heittämällä 9 apgar.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että hän tunnusti. Ihmisillä, olisi he lapsia tai aikuisia erilaiset tunteet vaihtelevat. Voimia teidän perheelle. Lapsi ei kasva koskaan aikuiseksi. Toivottavasti saatte apuja tarvittaessa.
Puhutpa typeriä. Älä viitsi sanoa mitään.
Minä ymmärrän. Saattaisin itsekin olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tulevilla vanhemmilla on odotuksia lastensa suhteen. Ajatellaan, että sitten tulevaisuudessa mökkeillään, kalastetaan, pyöräillään, käydään kesälomilla... Ja mitähän heistä tulee aikuisena jne.
Sitten kun syntyy kehitysvammainen lapsi, niin haaveet eivät toteudu!
Mikään maintsemasi asia ei mene pilalle kehitysvammaisuuden takia.
Kehitysvammaisen äitinä varmaan voin kertoa että moni haave ei toteudu. Ei minun lapsesta ole isäksi, ei pärjää omillaan koskaan, ihmiset tuijottaa kun 30 vuotias käyttäytyy kuin ala-aste ikäinen jne. Ei kuule pojasta tule lääkäriä
Et ole vammaisen äiti. Vammaisen äiti ei puhu noin.
Olette ehkä vetäneet ihan hyvin kuitenkin. Mieti verrokkina sitä, että perheissä ei vanhemmat tai vanhempi kestä edes ns. normaalien lapsien kehitysvaiheita ja käytöstä ja paiskaavat sijoitukseen varsinkin uusperheissä. Ehkä sä olet puhki ja poikki, ehkä te molemmat. On ihan luonnollista, että kun vanhemmuutta kestää tietyt vuodet, alkaa odottaa lisää happea ja tilaa itselle. Kaikenlainen omaishoito ON todella raskasta ja vuodet kurinalaisia. Silti tunteet on jossain ja kyllä niitä on oikeus tarkastella ihan avoimesti.
Haistakaa paska ihmisiä ne vammaisetkin on kai niilläkin on oikeus elää
Lapset ovat ilo:3