Tytär vaatii myös toiselle lapselle kallista lahjaa
Mitä ihmettä teen? Olen lahjoittanut joiakin vuosia sitten tyttären tyttärelle kesämökkini. Itselläni on hallintaoikeus mutta kuitenkin: mökki on lapsenlapsen.
En olisi ikinä tehnyt tuota jos olisin tiennyt: tytär tekeekin iltatähden. Iloinen uutinen muuttui huonoksi kun tytär kysyi mitä vastaavaa annan tälle toiselle lapselle? Ei mulla ole varaa antaa mitään! Mökki on noin 170 000€ arvoinen. Asun osakkeesta jonka arvo on noin 50 000€, taantuva kaupunki. Enkä mä tätä muutenkaan pois antaisi. Tilillä ei juuri mitään ole. Ei ole taidetta, ei sijoitusta.
Tytär on vihainen: tasapuolisesti pitäisi toisenkin saada tai tulee pahaa mieltä sisaruksille. No niin mutta en voi mitään.
Tältä kesämökin omistajalta ei voida siirtää pois mitään, kysytty on holhouksen viranomaisilta. On alaikäinen vielä kauan. Eikä olisi mun mielestä oikein vaatia antaa puolia sisarelleen vaikka olisi täysi -ikäinenkin.
Tässä se kiitos on kun jotain antaa. Lasten pappa on varaton, olemme eronneet.
Kommentit (638)
Miksi mökin saanut lapsi on holhouksen alainen, vaikka äitinsä on niin kovasti elossa että on iltatähdenkin pyöräyttänyt?
Eihän tyttärellä ole oikeutta vaatia yhtään mitään. Se on voi voi. Yksi tuttu on aivan älyttömän kade miehensä edellisen avioliiton lapsille, jotka olivat perineet äidiltä ja äidin suvulta asuntoja, mökkejä ja sijoituksia ja hänen lapsensa ei peri aikanaan kuin omat vanhempansa - ja isän perinnössä on nuo muutkin osallisia.
Tasan ei mene nallekarkit. Paree tehdä omaisuutensa itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiittämätön äiti voi ostaa tyttäreltään puolet mökistä ja lahjoittaa sen puolikkaan sitten sille toiselle tyttärelle. Ap:n ei tarvitse tässä kohtaa antaa enempää lahjoja.
Näin minäkin ratkaisisin asian, ostamalla puolikkaan ja lahjoittamalla sen toiselle lapselle.
Ihan ehdotuskelpoinen idea ap, otapa asia puheeksi tyttären kanssa.
Miksi apn tytär ostaisi mitään, joka on osa hänen perintöään? Hirmu fiksua ajattelua.
Ei ole tyttären vaan tyttären tyttären.
Älä nyt jaksa oikeesti enää. Miten tämä voi olla noin vaikea tajuta? 😂
No selitä tyhmälle miten tyttären tyttärelle annettu omaisuus kuuluu tyttärelle.
No siten että hän on äitinsä rintaperillinen. Et sä voi antaa perintökaaressa ensimmäisen ohi omaisuuttasi kuin ennakkoperintönä ja silloinkaan se ei saa loukata perillisen lakiosaa.
Tuohan menee niin, että apn kuoltua, jos hän ei ole hoitanut asiaa kuntoon, apn tytär vaatii lakiosansa ja tuo mökki menee myyntiin.
Hyvä että pääsee mökistä eroon kun on riitaa jo nyt.
No se on totta. Mutta apn mokahan on sellainen että sitä ei nyt enää korjata millään muulla kuin sillä, että hän yrittää poistaa tyttärensä mielipahan. Kun mokaa jonkin asian perinnössään, kannattaa sitten pysyä väleissä asianosaisten kanssa ettei käy näin.
Minä tekisin apna niin, että tekisin testamentin, jossa jäljellä olevan muun omaisuuden määrään suoraan nuoremmalle lapsenlapselle. Jos tämä muu omaisuus ei riitä samanlaiseen 170 000 euron summaan, määräisin, että mökin saanut lapsenlapsi velvoitetaan maksamaan tasoitusta suoraan sisarukselleen. Toki tyttörelle jää edelleen oikeus lakiosansa vaatimiseen, mutta ehkä tuo nyt kelpaisi vaikka itse jää ilman.
On tässä toki sekin mahdollisuus, että aika tekee tehtävänsä ja tytär toteaa, että minkäs aplle voi ja antaa asian olla.
Juu, ap elänee vielä vuosikymmeniä, joten paljon ehtii virrata vettä Vantaanjoessa. Tytär pitää huolen, että esikoisensa ei kasva kieroon ja korjaa mummonsa mokan sisarensa kanssa.
Lapsi ei voi korjata "mokaa", omaisuus on hänen eikä hän voi edes aikuisena perua hänelle tehtyä oikeustointa. Jos lapsi luopuu mökistä tai sen osasta, kyseessä on kokonaan uusi kiinteistökauppa tai lahjoitus, jonka osallinen mummo ei millään tavalla ole.
Mihin se ”jokainen saa tehdä omaisuudellaan mitä vaan” nyt unohtui? 😂
jos olisin mummoni typeryyden vuoksi tuollaisessa tilanteessa, jossa paitsi äitini, myös sisarukseni on vedetty kölin ali, siirtäisin pikkuhiljaa (3 vuoden aikana 7499€) mökkiä hänelle kunnes hän omistaa siitä puolet.
Olipa vitsi.
Eipä taida löytyä montaakaan ihmistä, joka ihan hyvää hyvyyttään luovuttaa sisarelleen omaa omaisuutta. Ja kuten kirjoitit, jos olisit rikkaamman tilanteessa... joka viittaa lähinnä siihen, että jonkun muun pitäisi toimia yhtä anteliaasti kun sinä väittäisit tekeväsi.
No miksi hemmetissä molempien lapsien pitäisi saada jotain? Ei se toinen kakara mitään tarvitse. Miksi sille pitäisi edes antaa mitään?
Toivottavasti lapsenlapsesi ei ole äitinsä kaltainen ahne sika! Anteeksi nyt vain, mutta miten tyttäresi oikeasti kehtaa! Yrittää hyväksikäyttää omaa äitiään, aikamoinen nilkki… Mitä jos näytät hänelle tätä keskustelua, jos hän ei muuten pysty ymmärtämään omaa kohtuuttomuuttaan…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiittämätön äiti voi ostaa tyttäreltään puolet mökistä ja lahjoittaa sen puolikkaan sitten sille toiselle tyttärelle. Ap:n ei tarvitse tässä kohtaa antaa enempää lahjoja.
Näin minäkin ratkaisisin asian, ostamalla puolikkaan ja lahjoittamalla sen toiselle lapselle.
Ihan ehdotuskelpoinen idea ap, otapa asia puheeksi tyttären kanssa.
Miksi apn tytär ostaisi mitään, joka on osa hänen perintöään? Hirmu fiksua ajattelua.
Ei ole tyttären vaan tyttären tyttären.
Älä nyt jaksa oikeesti enää. Miten tämä voi olla noin vaikea tajuta? 😂
No selitä tyhmälle miten tyttären tyttärelle annettu omaisuus kuuluu tyttärelle.
No siten että hän on äitinsä rintaperillinen. Et sä voi antaa perintökaaressa ensimmäisen ohi omaisuuttasi kuin ennakkoperintönä ja silloinkaan se ei saa loukata perillisen lakiosaa.
Tuohan menee niin, että apn kuoltua, jos hän ei ole hoitanut asiaa kuntoon, apn tytär vaatii lakiosansa ja tuo mökki menee myyntiin.
Hyvä että pääsee mökistä eroon kun on riitaa jo nyt.
No se on totta. Mutta apn mokahan on sellainen että sitä ei nyt enää korjata millään muulla kuin sillä, että hän yrittää poistaa tyttärensä mielipahan. Kun mokaa jonkin asian perinnössään, kannattaa sitten pysyä väleissä asianosaisten kanssa ettei käy näin.
Minä tekisin apna niin, että tekisin testamentin, jossa jäljellä olevan muun omaisuuden määrään suoraan nuoremmalle lapsenlapselle. Jos tämä muu omaisuus ei riitä samanlaiseen 170 000 euron summaan, määräisin, että mökin saanut lapsenlapsi velvoitetaan maksamaan tasoitusta suoraan sisarukselleen. Toki tyttörelle jää edelleen oikeus lakiosansa vaatimiseen, mutta ehkä tuo nyt kelpaisi vaikka itse jää ilman.
On tässä toki sekin mahdollisuus, että aika tekee tehtävänsä ja tytär toteaa, että minkäs aplle voi ja antaa asian olla.
Juu, ap elänee vielä vuosikymmeniä, joten paljon ehtii virrata vettä Vantaanjoessa. Tytär pitää huolen, että esikoisensa ei kasva kieroon ja korjaa mummonsa mokan sisarensa kanssa.
Lapsi ei voi korjata "mokaa", omaisuus on hänen eikä hän voi edes aikuisena perua hänelle tehtyä oikeustointa. Jos lapsi luopuu mökistä tai sen osasta, kyseessä on kokonaan uusi kiinteistökauppa tai lahjoitus, jonka osallinen mummo ei millään tavalla ole.
Mihin se ”jokainen saa tehdä omaisuudellaan mitä vaan” nyt unohtui? 😂
jos olisin mummoni typeryyden vuoksi tuollaisessa tilanteessa, jossa paitsi äitini, myös sisarukseni on vedetty kölin ali, siirtäisin pikkuhiljaa (3 vuoden aikana 7499€) mökkiä hänelle kunnes hän omistaa siitä puolet.Olipa vitsi.
Eipä taida löytyä montaakaan ihmistä, joka ihan hyvää hyvyyttään luovuttaa sisarelleen omaa omaisuutta. Ja kuten kirjoitit, jos olisit rikkaamman tilanteessa... joka viittaa lähinnä siihen, että jonkun muun pitäisi toimia yhtä anteliaasti kun sinä väittäisit tekeväsi.
Mikä rikkaampi-tilanne tuo nyt muka on? Ihan jokainen siirtäisi tossa tilanteessa tota mökkiä sisarukselleen. Ap on paitsi tehnyt lapselleen perintöoikeudellisesti paskasti, myös pienemmälle lapsenlapselleen kusiset. Että saa olla kyllä aika perse ja pa, jos toi on ok.
-eri
Meiltä lähtee perintö kun olen kuollut. Ei yhtään aikaisemmin. Sun ainoa omaisuus ja annoit sen pois. Puskuria ei ole, voi hyvää päivää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mökin saanut lapsi on holhouksen alainen, vaikka äitinsä on niin kovasti elossa että on iltatähdenkin pyöräyttänyt?
Eihän tyttärellä ole oikeutta vaatia yhtään mitään. Se on voi voi. Yksi tuttu on aivan älyttömän kade miehensä edellisen avioliiton lapsille, jotka olivat perineet äidiltä ja äidin suvulta asuntoja, mökkejä ja sijoituksia ja hänen lapsensa ei peri aikanaan kuin omat vanhempansa - ja isän perinnössä on nuo muutkin osallisia.
Tasan ei mene nallekarkit. Paree tehdä omaisuutensa itse.
Käsittääkseni maistraatti valvoo kun on alaikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiittämätön äiti voi ostaa tyttäreltään puolet mökistä ja lahjoittaa sen puolikkaan sitten sille toiselle tyttärelle. Ap:n ei tarvitse tässä kohtaa antaa enempää lahjoja.
Näin minäkin ratkaisisin asian, ostamalla puolikkaan ja lahjoittamalla sen toiselle lapselle.
Ihan ehdotuskelpoinen idea ap, otapa asia puheeksi tyttären kanssa.
Miksi apn tytär ostaisi mitään, joka on osa hänen perintöään? Hirmu fiksua ajattelua.
Ei ole tyttären vaan tyttären tyttären.
Älä nyt jaksa oikeesti enää. Miten tämä voi olla noin vaikea tajuta? 😂
No selitä tyhmälle miten tyttären tyttärelle annettu omaisuus kuuluu tyttärelle.
No siten että hän on äitinsä rintaperillinen. Et sä voi antaa perintökaaressa ensimmäisen ohi omaisuuttasi kuin ennakkoperintönä ja silloinkaan se ei saa loukata perillisen lakiosaa.
Tuohan menee niin, että apn kuoltua, jos hän ei ole hoitanut asiaa kuntoon, apn tytär vaatii lakiosansa ja tuo mökki menee myyntiin.
Hyvä että pääsee mökistä eroon kun on riitaa jo nyt.
No se on totta. Mutta apn mokahan on sellainen että sitä ei nyt enää korjata millään muulla kuin sillä, että hän yrittää poistaa tyttärensä mielipahan. Kun mokaa jonkin asian perinnössään, kannattaa sitten pysyä väleissä asianosaisten kanssa ettei käy näin.
Minä tekisin apna niin, että tekisin testamentin, jossa jäljellä olevan muun omaisuuden määrään suoraan nuoremmalle lapsenlapselle. Jos tämä muu omaisuus ei riitä samanlaiseen 170 000 euron summaan, määräisin, että mökin saanut lapsenlapsi velvoitetaan maksamaan tasoitusta suoraan sisarukselleen. Toki tyttörelle jää edelleen oikeus lakiosansa vaatimiseen, mutta ehkä tuo nyt kelpaisi vaikka itse jää ilman.
On tässä toki sekin mahdollisuus, että aika tekee tehtävänsä ja tytär toteaa, että minkäs aplle voi ja antaa asian olla.
Juu, ap elänee vielä vuosikymmeniä, joten paljon ehtii virrata vettä Vantaanjoessa. Tytär pitää huolen, että esikoisensa ei kasva kieroon ja korjaa mummonsa mokan sisarensa kanssa.
Lapsi ei voi korjata "mokaa", omaisuus on hänen eikä hän voi edes aikuisena perua hänelle tehtyä oikeustointa. Jos lapsi luopuu mökistä tai sen osasta, kyseessä on kokonaan uusi kiinteistökauppa tai lahjoitus, jonka osallinen mummo ei millään tavalla ole.
Mihin se ”jokainen saa tehdä omaisuudellaan mitä vaan” nyt unohtui? 😂
jos olisin mummoni typeryyden vuoksi tuollaisessa tilanteessa, jossa paitsi äitini, myös sisarukseni on vedetty kölin ali, siirtäisin pikkuhiljaa (3 vuoden aikana 7499€) mökkiä hänelle kunnes hän omistaa siitä puolet.Olipa vitsi.
Eipä taida löytyä montaakaan ihmistä, joka ihan hyvää hyvyyttään luovuttaa sisarelleen omaa omaisuutta. Ja kuten kirjoitit, jos olisit rikkaamman tilanteessa... joka viittaa lähinnä siihen, että jonkun muun pitäisi toimia yhtä anteliaasti kun sinä väittäisit tekeväsi.
Mikä rikkaampi-tilanne tuo nyt muka on? Ihan jokainen siirtäisi tossa tilanteessa tota mökkiä sisarukselleen. Ap on paitsi tehnyt lapselleen perintöoikeudellisesti paskasti, myös pienemmälle lapsenlapselleen kusiset. Että saa olla kyllä aika perse ja pa, jos toi on ok.
-eri
Ei tarvii olla kuin itsekäs idiootti. Sisarukset ei vissiin kovin paljon av-wt:tä kiinnostele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiittämätön äiti voi ostaa tyttäreltään puolet mökistä ja lahjoittaa sen puolikkaan sitten sille toiselle tyttärelle. Ap:n ei tarvitse tässä kohtaa antaa enempää lahjoja.
Näin minäkin ratkaisisin asian, ostamalla puolikkaan ja lahjoittamalla sen toiselle lapselle.
Ihan ehdotuskelpoinen idea ap, otapa asia puheeksi tyttären kanssa.
Miksi apn tytär ostaisi mitään, joka on osa hänen perintöään? Hirmu fiksua ajattelua.
Ei ole tyttären vaan tyttären tyttären.
Älä nyt jaksa oikeesti enää. Miten tämä voi olla noin vaikea tajuta? 😂
Alaikäinen lahjansaajana
Jos lapsenlapsi on alaikäinen, hän omistaa mökin, mutta hänen vanhempansa toimivat hänen edunvalvojinaan.
Vanhemmat hallinnoivat mökkiä lapsen edun mukaisesti, mutta heillä ei ole oikeutta esimerkiksi myydä tai kiinnittää mökkiä ilman Digi- ja väestötietoviraston (DVV) lupaa.
Näin. Ja jos mökki myydään, Dvv valvoo sitä että myynnistä saadut varat pysyvät alaikäisen tilillä. Tai sijoitettu vaikka osakkeisiin mutta tulee olla alaikäisen nimissä. Mikäli edunvalvoja tekee väärin niin hänen tulee korvata ne lapselle.
Viime kädessä vaikka rikosilmoitus.
Onhan näitä ollut lehdissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiittämätön äiti voi ostaa tyttäreltään puolet mökistä ja lahjoittaa sen puolikkaan sitten sille toiselle tyttärelle. Ap:n ei tarvitse tässä kohtaa antaa enempää lahjoja.
Näin minäkin ratkaisisin asian, ostamalla puolikkaan ja lahjoittamalla sen toiselle lapselle.
Ihan ehdotuskelpoinen idea ap, otapa asia puheeksi tyttären kanssa.
Miksi apn tytär ostaisi mitään, joka on osa hänen perintöään? Hirmu fiksua ajattelua.
Ei ole tyttären vaan tyttären tyttären.
Älä nyt jaksa oikeesti enää. Miten tämä voi olla noin vaikea tajuta? 😂
No selitä tyhmälle miten tyttären tyttärelle annettu omaisuus kuuluu tyttärelle.
No siten että hän on äitinsä rintaperillinen. Et sä voi antaa perintökaaressa ensimmäisen ohi omaisuuttasi kuin ennakkoperintönä ja silloinkaan se ei saa loukata perillisen lakiosaa.
Tuohan menee niin, että apn kuoltua, jos hän ei ole hoitanut asiaa kuntoon, apn tytär vaatii lakiosansa ja tuo mökki menee myyntiin.
Hyvä että pääsee mökistä eroon kun on riitaa jo nyt.
No se on totta. Mutta apn mokahan on sellainen että sitä ei nyt enää korjata millään muulla kuin sillä, että hän yrittää poistaa tyttärensä mielipahan. Kun mokaa jonkin asian perinnössään, kannattaa sitten pysyä väleissä asianosaisten kanssa ettei käy näin.
Minä tekisin apna niin, että tekisin testamentin, jossa jäljellä olevan muun omaisuuden määrään suoraan nuoremmalle lapsenlapselle. Jos tämä muu omaisuus ei riitä samanlaiseen 170 000 euron summaan, määräisin, että mökin saanut lapsenlapsi velvoitetaan maksamaan tasoitusta suoraan sisarukselleen. Toki tyttörelle jää edelleen oikeus lakiosansa vaatimiseen, mutta ehkä tuo nyt kelpaisi vaikka itse jää ilman.
On tässä toki sekin mahdollisuus, että aika tekee tehtävänsä ja tytär toteaa, että minkäs aplle voi ja antaa asian olla.
Juu, ap elänee vielä vuosikymmeniä, joten paljon ehtii virrata vettä Vantaanjoessa. Tytär pitää huolen, että esikoisensa ei kasva kieroon ja korjaa mummonsa mokan sisarensa kanssa.
Lapsi ei voi korjata "mokaa", omaisuus on hänen eikä hän voi edes aikuisena perua hänelle tehtyä oikeustointa. Jos lapsi luopuu mökistä tai sen osasta, kyseessä on kokonaan uusi kiinteistökauppa tai lahjoitus, jonka osallinen mummo ei millään tavalla ole.
Mihin se ”jokainen saa tehdä omaisuudellaan mitä vaan” nyt unohtui? 😂
jos olisin mummoni typeryyden vuoksi tuollaisessa tilanteessa, jossa paitsi äitini, myös sisarukseni on vedetty kölin ali, siirtäisin pikkuhiljaa (3 vuoden aikana 7499€) mökkiä hänelle kunnes hän omistaa siitä puolet.Olipa vitsi.
Eipä taida löytyä montaakaan ihmistä, joka ihan hyvää hyvyyttään luovuttaa sisarelleen omaa omaisuutta. Ja kuten kirjoitit, jos olisit rikkaamman tilanteessa... joka viittaa lähinnä siihen, että jonkun muun pitäisi toimia yhtä anteliaasti kun sinä väittäisit tekeväsi.
Mikä rikkaampi-tilanne tuo nyt muka on? Ihan jokainen siirtäisi tossa tilanteessa tota mökkiä sisarukselleen. Ap on paitsi tehnyt lapselleen perintöoikeudellisesti paskasti, myös pienemmälle lapsenlapselleen kusiset. Että saa olla kyllä aika perse ja pa, jos toi on ok.
-eri
Minä kehottaisin äitiäni vaatimaan lakiosaansa ja laittaisin mökin myyntiin. Ei tulisi mieleenikään tollasta mummon lahjaa katsella, kun sen hintana on oma perhe.
No sehän ei ole millään tavalla sun murheesi! Sä olet tehnyt jalon teon, jonka vuoksi ansaitset kiitosta ja ylistystä, et todellakaan mitään kohtuuttomia lisävaatimuksia.Tytär ratkaiskoon ongelmansa itse, joko lahjoittamalla omastaan tai pyytämällä esikoista jakamaan lahjan siskonsa kanssa. Sun ei tosiaan kuulu sillä päätäsi vaivata.
Vierailija kirjoitti:
Vastaus alkuperäiseen kysymykseesi : sanot että varallisuutta eikä rahaa ole, eikä tilanne tyttären inttämisellä parane.
Ja ap:lla ei ole moraalista tai muutakaan velvollisuutta alkaa tehdä esim. velkaa jotta saisi kuitattua 170 000 miinus hallintaoikeus, toiselle lapsen lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiittämätön äiti voi ostaa tyttäreltään puolet mökistä ja lahjoittaa sen puolikkaan sitten sille toiselle tyttärelle. Ap:n ei tarvitse tässä kohtaa antaa enempää lahjoja.
Näin minäkin ratkaisisin asian, ostamalla puolikkaan ja lahjoittamalla sen toiselle lapselle.
Ihan ehdotuskelpoinen idea ap, otapa asia puheeksi tyttären kanssa.
Miksi apn tytär ostaisi mitään, joka on osa hänen perintöään? Hirmu fiksua ajattelua.
Ei ole tyttären vaan tyttären tyttären.
Älä nyt jaksa oikeesti enää. Miten tämä voi olla noin vaikea tajuta? 😂
No selitä tyhmälle miten tyttären tyttärelle annettu omaisuus kuuluu tyttärelle.
No siten että hän on äitinsä rintaperillinen. Et sä voi antaa perintökaaressa ensimmäisen ohi omaisuuttasi kuin ennakkoperintönä ja silloinkaan se ei saa loukata perillisen lakiosaa.
Tuohan menee niin, että apn kuoltua, jos hän ei ole hoitanut asiaa kuntoon, apn tytär vaatii lakiosansa ja tuo mökki menee myyntiin.
Hyvä että pääsee mökistä eroon kun on riitaa jo nyt.
No se on totta. Mutta apn mokahan on sellainen että sitä ei nyt enää korjata millään muulla kuin sillä, että hän yrittää poistaa tyttärensä mielipahan. Kun mokaa jonkin asian perinnössään, kannattaa sitten pysyä väleissä asianosaisten kanssa ettei käy näin.
Minä tekisin apna niin, että tekisin testamentin, jossa jäljellä olevan muun omaisuuden määrään suoraan nuoremmalle lapsenlapselle. Jos tämä muu omaisuus ei riitä samanlaiseen 170 000 euron summaan, määräisin, että mökin saanut lapsenlapsi velvoitetaan maksamaan tasoitusta suoraan sisarukselleen. Toki tyttörelle jää edelleen oikeus lakiosansa vaatimiseen, mutta ehkä tuo nyt kelpaisi vaikka itse jää ilman.
Kyllä täällä on porukka sekaisin. Ja väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten joku voi olla niin tyhmä että lahjoittaa 170 000 pois ja jättää itselleen vain 50000!?! Eihän sitä tiedä mitä tulee eteen ja tarvis rahoja. En tiedä onko tätä jo aikaisemmin ihmetelty ketjussa, en jaksanut lukea. Enempää nyt ei ainakaan kannata jaella rahoja.
Ja kun nyt juuri pitäisi jaella enemmän. Ja se 50 000€ kämppä ei riitä. Tarttis pieraista jostain 170 000 - 50 000 eli 120 000 riihikuivaa jotka voisi antaa tyttären tyttärelle.
Saako eläkeläinen velkaa, tulothan ovat varmoja. Saisiko 20v maksuajalla vaikka 120 000€ lainan? Voisiko ekan lapsen lapsen mökin laittaa velan vakuudeksi? Siihen saattas saada luvan Dvv:stä. Kysyminen ei ainakaan maksa kuin lupamaksun verran. Lupamaksu otetaan tämän alaikäisen mökin omistajan varoista.

Voiko kukaan täysijärkinen vanhempi vaatia äitiään antamaan myöhemmin syntyneelle iltatähdelle saman verran, mitä hänen esikoinen sai ennen toisen tyttären syntymää?
--- Seuraava ei liity aloittajan tapaukseen vaan ihan yleisellä tasolla:
Rikkaat osaa hyödyntää kaikki keinot saadakseen ylimääräistä rahaa.
Yksi tapa on siirtää perintö yhden sukupolven yli, jolloin joka sukupolvi ei maksa perintöveroa. Lisäksi oletuksena voi olla arvon nousu, jolloin voivat aikaistaa omaisuuden siirtoa. Kun omaisuuden antaja säilyttää itsellään hallintaoikeuden, niin lahjavero on matalampi.
Sitten eläkeikäisenä saattaa edistää yhteiskunnan sosiaalitukien saamista, jos tuen hakijalla ei ole merkittävää omaisuutta. Esimerkiksi kotiäideille ei työeläkettä kerry vaan he saavat yleensä kansaneläkettä, jolloin omaisuus voi vaikuttaa niiden muiden tukien saamiseen.
Kaikki muuttuu koko ajan, mutta ennen taisi olla yleistä jakaa omaisuutta jälkipolvelle ennen kuin muutto vanhainkotiin tuli ajankohtaiseksi. Joku jo vähän väläytteli, että nykyään tuo omaisuuden hävittäminen saattaa vaatia enemmän lakitietämystä.
Esimerkiksi toimeentulotuessa kesämökki pitäisi realisoida, mutta hallintaoikeus ei vaikuta toimeentulotuen saamiseen.
jne.
Mielenkiintoista! Missä menee raja tuossa omaisuuden hävittämisessä? Tuohan on kätevää että jakaa omaisuuden pois just ennenkuin on vanhainkoti kamaa niin sitten sosku maksaa kunnon korvaukset köyhälle mummolle! Mummo joka on lähimenneisyydessä hukannut tarkoituksella omaisuutensa!!!
Vierailija kirjoitti:
No sehän ei ole millään tavalla sun murheesi! Sä olet tehnyt jalon teon, jonka vuoksi ansaitset kiitosta ja ylistystä, et todellakaan mitään kohtuuttomia lisävaatimuksia.Tytär ratkaiskoon ongelmansa itse, joko lahjoittamalla omastaan tai pyytämällä esikoista jakamaan lahjan siskonsa kanssa. Sun ei tosiaan kuulu sillä päätäsi vaivata.
Mitä jalos tossa on? Ihan älytön, ajattelematon, typerä ja omaa lastaan kiusaava teko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten joku voi olla niin tyhmä että lahjoittaa 170 000 pois ja jättää itselleen vain 50000!?! Eihän sitä tiedä mitä tulee eteen ja tarvis rahoja. En tiedä onko tätä jo aikaisemmin ihmetelty ketjussa, en jaksanut lukea. Enempää nyt ei ainakaan kannata jaella rahoja.
Ja kun nyt juuri pitäisi jaella enemmän. Ja se 50 000€ kämppä ei riitä. Tarttis pieraista jostain 170 000 - 50 000 eli 120 000 riihikuivaa jotka voisi antaa tyttären tyttärelle.
Saako eläkeläinen velkaa, tulothan ovat varmoja. Saisiko 20v maksuajalla vaikka 120 000€ lainan? Voisiko ekan lapsen lapsen mökin laittaa velan vakuudeksi? Siihen saattas saada luvan Dvv:stä. Kysyminen ei ainakaan maksa kuin lupamaksun verran. Lupamaksu otetaan tämän alaikäisen mökin omistajan varoista.
Siis voi jösses mikä ruletti tästä saadaan.
Löytyykö vauvan toiselta mummolta/papalta fyffeä? Kummit? Keräys näin joulun alla?
Vierailija kirjoitti:
naiset on kyllä hölmöjä
Sikäli totta että tarinan pappahan on tyhjätasku. Saanut itse rällästää rahat eikä ole nyt nuoren polven haukuttavana. Sen jälkeen kun on eka antanut kalliin mökin lahjaksi!
Tarinan mies on kyllä toiminut oikein! Kieltämättä.
N57
No ei edelleenkään kukaan lahjoita suurinta osaa omaisuudestaan pikkulapselle.
-eri