Tytär vaatii myös toiselle lapselle kallista lahjaa
Mitä ihmettä teen? Olen lahjoittanut joiakin vuosia sitten tyttären tyttärelle kesämökkini. Itselläni on hallintaoikeus mutta kuitenkin: mökki on lapsenlapsen.
En olisi ikinä tehnyt tuota jos olisin tiennyt: tytär tekeekin iltatähden. Iloinen uutinen muuttui huonoksi kun tytär kysyi mitä vastaavaa annan tälle toiselle lapselle? Ei mulla ole varaa antaa mitään! Mökki on noin 170 000€ arvoinen. Asun osakkeesta jonka arvo on noin 50 000€, taantuva kaupunki. Enkä mä tätä muutenkaan pois antaisi. Tilillä ei juuri mitään ole. Ei ole taidetta, ei sijoitusta.
Tytär on vihainen: tasapuolisesti pitäisi toisenkin saada tai tulee pahaa mieltä sisaruksille. No niin mutta en voi mitään.
Tältä kesämökin omistajalta ei voida siirtää pois mitään, kysytty on holhouksen viranomaisilta. On alaikäinen vielä kauan. Eikä olisi mun mielestä oikein vaatia antaa puolia sisarelleen vaikka olisi täysi -ikäinenkin.
Tässä se kiitos on kun jotain antaa. Lasten pappa on varaton, olemme eronneet.
Kommentit (638)
Kuule kyllä nykyään voi tehdä vaikka mitä. Jopa miljoona omaisuuden voi testamentilla jakaa niin, ettei rintaperillinen saa kuin vaivan mennä perunkirjoitustilaisuuteen kuulemaan, ettei saa kuin rupia perseeseensä.
Vastaus alkuperäiseen kysymykseesi : sanot että varallisuutta eikä rahaa ole, eikä tilanne tyttären inttämisellä parane.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiittämätön äiti voi ostaa tyttäreltään puolet mökistä ja lahjoittaa sen puolikkaan sitten sille toiselle tyttärelle. Ap:n ei tarvitse tässä kohtaa antaa enempää lahjoja.
Näin minäkin ratkaisisin asian, ostamalla puolikkaan ja lahjoittamalla sen toiselle lapselle.
Ihan ehdotuskelpoinen idea ap, otapa asia puheeksi tyttären kanssa.
Miksi apn tytär ostaisi mitään, joka on osa hänen perintöään? Hirmu fiksua ajattelua.
Ei ole tyttären vaan tyttären tyttären.
Älä nyt jaksa oikeesti enää. Miten tämä voi olla noin vaikea tajuta? 😂
No selitä tyhmälle miten tyttären tyttärelle annettu omaisuus kuuluu tyttärelle.
No siten että hän on äitinsä rintaperillinen. Et sä voi antaa perintökaaressa ensimmäisen ohi omaisuuttasi kuin ennakkoperintönä ja silloinkaan se ei saa loukata perillisen lakiosaa.
Tuohan menee niin, että apn kuoltua, jos hän ei ole hoitanut asiaa kuntoon, apn tytär vaatii lakiosansa ja tuo mökki menee myyntiin.
Hyvä että pääsee mökistä eroon kun on riitaa jo nyt.
No se on totta. Mutta apn mokahan on sellainen että sitä ei nyt enää korjata millään muulla kuin sillä, että hän yrittää poistaa tyttärensä mielipahan. Kun mokaa jonkin asian perinnössään, kannattaa sitten pysyä väleissä asianosaisten kanssa ettei käy näin.
Minä tekisin apna niin, että tekisin testamentin, jossa jäljellä olevan muun omaisuuden määrään suoraan nuoremmalle lapsenlapselle. Jos tämä muu omaisuus ei riitä samanlaiseen 170 000 euron summaan, määräisin, että mökin saanut lapsenlapsi velvoitetaan maksamaan tasoitusta suoraan sisarukselleen. Toki tyttörelle jää edelleen oikeus lakiosansa vaatimiseen, mutta ehkä tuo nyt kelpaisi vaikka itse jää ilman.

Eli myöntää suoraan loukanneensa tyttären lakiosaa. Eiköhän se vain kiihdytä tarvetta vaatia sitä lakiosaansa sitten kun apsta aika jättää.
Älkää hyvät ihmiset tehkö näin tyhmiä siirtoja. Tsiisus sentään 😂
Onneksi tämä toki on ragebaitti, kukaan ei lahjoita suurinta osaa omaisuudestaan jollekin pikkulapselle.

On tässä toki sekin mahdollisuus, että aika tekee tehtävänsä ja tytär toteaa, että minkäs aplle voi ja antaa asian olla.

Testamentataan... lahja hallintaoikeudella on myös käytössä.

Juu, ap elänee vielä vuosikymmeniä, joten paljon ehtii virrata vettä Vantaanjoessa. Tytär pitää huolen, että esikoisensa ei kasva kieroon ja korjaa mummonsa mokan sisarensa kanssa.
Siis miten joku voi olla niin tyhmä että lahjoittaa 170 000 pois ja jättää itselleen vain 50000!?! Eihän sitä tiedä mitä tulee eteen ja tarvis rahoja. En tiedä onko tätä jo aikaisemmin ihmetelty ketjussa, en jaksanut lukea. Enempää nyt ei ainakaan kannata jaella rahoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus alkuperäiseen kysymykseesi : sanot että varallisuutta eikä rahaa ole, eikä tilanne tyttären inttämisellä parane.
Eli myöntää suoraan loukanneensa tyttären lakiosaa. Eiköhän se vain kiihdytä tarvetta vaatia sitä lakiosaansa sitten kun apsta aika jättää.
Älkää hyvät ihmiset tehkö näin tyhmiä siirtoja. Tsiisus sentään 😂
Onneksi tämä toki on ragebaitti, kukaan ei lahjoita suurinta osaa omaisuudestaan jollekin pikkulapselle.Testamentataan... lahja hallintaoikeudella on myös käytössä.
No niin on. Pointtisi?

Lapsi ei voi korjata "mokaa", omaisuus on hänen eikä hän voi edes aikuisena perua hänelle tehtyä oikeustointa. Jos lapsi luopuu mökistä tai sen osasta, kyseessä on kokonaan uusi kiinteistökauppa tai lahjoitus, jonka osallinen mummo ei millään tavalla ole.
Onko sun tyttärellä joku persoonallisuushäiriö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallintaoikeus sinulla? Olet alinta saastaa.
Anteeksi mutta mitä? Tuo on vastaavissa tilanteissa ihan peruskäytäntö. Mummi saa käydä mökillä joskus mutta mökki on jo lapsenlapsen.
Ei hallintaoikeus tuota tarkoita. Hallintaoikuden omistaja yksin päättää mökin käytöstä. Voi vaikka vuokrata sitä ulkopuolisille. Mökkiä ei saa jättää huoltamatta tai aiheuttaa vahinkoa tai arvonalenemaa. Lisäksi se pitää olla vakuutettuna.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten joku voi olla niin tyhmä että lahjoittaa 170 000 pois ja jättää itselleen vain 50000!?! Eihän sitä tiedä mitä tulee eteen ja tarvis rahoja. En tiedä onko tätä jo aikaisemmin ihmetelty ketjussa, en jaksanut lukea. Enempää nyt ei ainakaan kannata jaella rahoja.
Voiko kukaan täysijärkinen vanhempi vaatia äitiään antamaan myöhemmin syntyneelle iltatähdelle saman verran, mitä hänen esikoinen sai ennen toisen tyttären syntymää?
--- Seuraava ei liity aloittajan tapaukseen vaan ihan yleisellä tasolla:
Rikkaat osaa hyödyntää kaikki keinot saadakseen ylimääräistä rahaa.
Yksi tapa on siirtää perintö yhden sukupolven yli, jolloin joka sukupolvi ei maksa perintöveroa. Lisäksi oletuksena voi olla arvon nousu, jolloin voivat aikaistaa omaisuuden siirtoa. Kun omaisuuden antaja säilyttää itsellään hallintaoikeuden, niin lahjavero on matalampi.
Sitten eläkeikäisenä saattaa edistää yhteiskunnan sosiaalitukien saamista, jos tuen hakijalla ei ole merkittävää omaisuutta. Esimerkiksi kotiäideille ei työeläkettä kerry vaan he saavat yleensä kansaneläkettä, jolloin omaisuus voi vaikuttaa niiden muiden tukien saamiseen.
Kaikki muuttuu koko ajan, mutta ennen taisi olla yleistä jakaa omaisuutta jälkipolvelle ennen kuin muutto vanhainkotiin tuli ajankohtaiseksi. Joku jo vähän väläytteli, että nykyään tuo omaisuuden hävittäminen saattaa vaatia enemmän lakitietämystä.
Esimerkiksi toimeentulotuessa kesämökki pitäisi realisoida, mutta hallintaoikeus ei vaikuta toimeentulotuen saamiseen.
jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiittämätön äiti voi ostaa tyttäreltään puolet mökistä ja lahjoittaa sen puolikkaan sitten sille toiselle tyttärelle. Ap:n ei tarvitse tässä kohtaa antaa enempää lahjoja.
Näin minäkin ratkaisisin asian, ostamalla puolikkaan ja lahjoittamalla sen toiselle lapselle.
Ihan ehdotuskelpoinen idea ap, otapa asia puheeksi tyttären kanssa.
Miksi apn tytär ostaisi mitään, joka on osa hänen perintöään? Hirmu fiksua ajattelua.
Ei ole tyttären vaan tyttären tyttären.
Älä nyt jaksa oikeesti enää. Miten tämä voi olla noin vaikea tajuta? 😂
No selitä tyhmälle miten tyttären tyttärelle annettu omaisuus kuuluu tyttärelle.
No siten että hän on äitinsä rintaperillinen. Et sä voi antaa perintökaaressa ensimmäisen ohi omaisuuttasi kuin ennakkoperintönä ja silloinkaan se ei saa loukata perillisen lakiosaa.
Tuohan menee niin, että apn kuoltua, jos hän ei ole hoitanut asiaa kuntoon, apn tytär vaatii lakiosansa ja tuo mökki menee myyntiin.
Hyvä että pääsee mökistä eroon kun on riitaa jo nyt.
No se on totta. Mutta apn mokahan on sellainen että sitä ei nyt enää korjata millään muulla kuin sillä, että hän yrittää poistaa tyttärensä mielipahan. Kun mokaa jonkin asian perinnössään, kannattaa sitten pysyä väleissä asianosaisten kanssa ettei käy näin.
Minä tekisin apna niin, että tekisin testamentin, jossa jäljellä olevan muun omaisuuden määrään suoraan nuoremmalle lapsenlapselle. Jos tämä muu omaisuus ei riitä samanlaiseen 170 000 euron summaan, määräisin, että mökin saanut lapsenlapsi velvoitetaan maksamaan tasoitusta suoraan sisarukselleen. Toki tyttörelle jää edelleen oikeus lakiosansa vaatimiseen, mutta ehkä tuo nyt kelpaisi vaikka itse jää ilman.
On tässä toki sekin mahdollisuus, että aika tekee tehtävänsä ja tytär toteaa, että minkäs aplle voi ja antaa asian olla.
Juu, ap elänee vielä vuosikymmeniä, joten paljon ehtii virrata vettä Vantaanjoessa. Tytär pitää huolen, että esikoisensa ei kasva kieroon ja korjaa mummonsa mokan sisarensa kanssa.
Lapsi ei voi korjata "mokaa", omaisuus on hänen eikä hän voi edes aikuisena perua hänelle tehtyä oikeustointa. Jos lapsi luopuu mökistä tai sen osasta, kyseessä on kokonaan uusi kiinteistökauppa tai lahjoitus, jonka osallinen mummo ei millään tavalla ole.
Mihin se ”jokainen saa tehdä omaisuudellaan mitä vaan” nyt unohtui? 😂
jos olisin mummoni typeryyden vuoksi tuollaisessa tilanteessa, jossa paitsi äitini, myös sisarukseni on vedetty kölin ali, siirtäisin pikkuhiljaa (3 vuoden aikana 7499€) mökkiä hänelle kunnes hän omistaa siitä puolet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallintaoikeus sinulla? Olet alinta saastaa.
Anteeksi mutta mitä? Tuo on vastaavissa tilanteissa ihan peruskäytäntö. Mummi saa käydä mökillä joskus mutta mökki on jo lapsenlapsen.
Ei hallintaoikeus tuota tarkoita. Hallintaoikuden omistaja yksin päättää mökin käytöstä. Voi vaikka vuokrata sitä ulkopuolisille. Mökkiä ei saa jättää huoltamatta tai aiheuttaa vahinkoa tai arvonalenemaa. Lisäksi se pitää olla vakuutettuna.
Hallintaoikeuden omistaja voi myös päättää, että sukulainen voi käyttää mökkiään hallintaoikeudesta huolimatta kuin omaansa, vaikka hän pidättääkin itsellään oikeuden käyttää mökkiä.
Joskus niitä kesämökkejä on voinut siunaantua useampia, jolloin tarpeettoman mökin lahjoittaminen perilliselle on järkevintä siirtää hallintaoikeuden säilyttäen (lahjavero pienempi).
Yksi tapa on siirtää perintö yhden sukupolven yli, jolloin joka sukupolvi ei maksa perintöveroa.
😆 Kerro ihmeessä lisää tästä erinomaisesta mahdollisuudesta, meinaan haiskahtaa pikkasen siltä ettet ymmärrä mitä tuo tarkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus alkuperäiseen kysymykseesi : sanot että varallisuutta eikä rahaa ole, eikä tilanne tyttären inttämisellä parane.
Eli myöntää suoraan loukanneensa tyttären lakiosaa. Eiköhän se vain kiihdytä tarvetta vaatia sitä lakiosaansa sitten kun apsta aika jättää.
Älkää hyvät ihmiset tehkö näin tyhmiä siirtoja. Tsiisus sentään 😂
Onneksi tämä toki on ragebaitti, kukaan ei lahjoita suurinta osaa omaisuudestaan jollekin pikkulapselle.Testamentataan... lahja hallintaoikeudella on myös käytössä.
No niin on. Pointtisi?
Väite, että kukaan ei lahjoita, ei siis pidä paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallintaoikeus sinulla? Olet alinta saastaa.
Anteeksi mutta mitä? Tuo on vastaavissa tilanteissa ihan peruskäytäntö. Mummi saa käydä mökillä joskus mutta mökki on jo lapsenlapsen.
Ei hallintaoikeus tuota tarkoita. Hallintaoikuden omistaja yksin päättää mökin käytöstä. Voi vaikka vuokrata sitä ulkopuolisille. Mökkiä ei saa jättää huoltamatta tai aiheuttaa vahinkoa tai arvonalenemaa. Lisäksi se pitää olla vakuutettuna.
Hallintaoikeuden omistaja voi myös päättää, että sukulainen voi käyttää mökkiään hallintaoikeudesta huolimatta kuin omaansa, vaikka hän pidättääkin itsellään oikeuden käyttää mökkiä.
Joskus niitä kesämökkejä on voinut siunaantua useampia, jolloin tarpeettoman mökin lahjoittaminen perilliselle on järkevintä siirtää hallintaoikeuden säilyttäen (lahjavero pienempi).
Edelleenkään hallintaoikeus ei ole sama asia kuin käyttöoikeus. Se paljonko kukin mökkiä käyttää, on ihan yks hailee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiittämätön äiti voi ostaa tyttäreltään puolet mökistä ja lahjoittaa sen puolikkaan sitten sille toiselle tyttärelle. Ap:n ei tarvitse tässä kohtaa antaa enempää lahjoja.
Näin minäkin ratkaisisin asian, ostamalla puolikkaan ja lahjoittamalla sen toiselle lapselle.
Ihan ehdotuskelpoinen idea ap, otapa asia puheeksi tyttären kanssa.
Miksi apn tytär ostaisi mitään, joka on osa hänen perintöään? Hirmu fiksua ajattelua.
Ei ole tyttären vaan tyttären tyttären.
Älä nyt jaksa oikeesti enää. Miten tämä voi olla noin vaikea tajuta? 😂
No selitä tyhmälle miten tyttären tyttärelle annettu omaisuus kuuluu tyttärelle.
No siten että hän on äitinsä rintaperillinen. Et sä voi antaa perintökaaressa ensimmäisen ohi omaisuuttasi kuin ennakkoperintönä ja silloinkaan se ei saa loukata perillisen lakiosaa.
Tuohan menee niin, että apn kuoltua, jos hän ei ole hoitanut asiaa kuntoon, apn tytär vaatii lakiosansa ja tuo mökki menee myyntiin.
Hyvä että pääsee mökistä eroon kun on riitaa jo nyt.
No se on totta. Mutta apn mokahan on sellainen että sitä ei nyt enää korjata millään muulla kuin sillä, että hän yrittää poistaa tyttärensä mielipahan. Kun mokaa jonkin asian perinnössään, kannattaa sitten pysyä väleissä asianosaisten kanssa ettei käy näin.
Minä tekisin apna niin, että tekisin testamentin, jossa jäljellä olevan muun omaisuuden määrään suoraan nuoremmalle lapsenlapselle. Jos tämä muu omaisuus ei riitä samanlaiseen 170 000 euron summaan, määräisin, että mökin saanut lapsenlapsi velvoitetaan maksamaan tasoitusta suoraan sisarukselleen. Toki tyttörelle jää edelleen oikeus lakiosansa vaatimiseen, mutta ehkä tuo nyt kelpaisi vaikka itse jää ilman.
On tässä toki sekin mahdollisuus, että aika tekee tehtävänsä ja tytär toteaa, että minkäs aplle voi ja antaa asian olla.
Juu, ap elänee vielä vuosikymmeniä, joten paljon ehtii virrata vettä Vantaanjoessa. Tytär pitää huolen, että esikoisensa ei kasva kieroon ja korjaa mummonsa mokan sisarensa kanssa.
Lapsi ei voi korjata "mokaa", omaisuus on hänen eikä hän voi edes aikuisena perua hänelle tehtyä oikeustointa. Jos lapsi luopuu mökistä tai sen osasta, kyseessä on kokonaan uusi kiinteistökauppa tai lahjoitus, jonka osallinen mummo ei millään tavalla ole.
Mihin se ”jokainen saa tehdä omaisuudellaan mitä vaan” nyt unohtui? 😂
jos olisin mummoni typeryyden vuoksi tuollaisessa tilanteessa, jossa paitsi äitini, myös sisarukseni on vedetty kölin ali, siirtäisin pikkuhiljaa (3 vuoden aikana 7499€) mökkiä hänelle kunnes hän omistaa siitä puolet.
Lapsen äiti itse vaati ja mummo toteutti. Lapsen äiti katsokoon peiliin.
Ketjussa näyttää olevan jokusia itseoppineita lakimiehiä.