"Avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja" - ihan todellako meno on tällaista?
Työskentelen eräässä suuhygieniaan liittyvässä firmassa. Meiltä järjestyy lahjoituksena noin kolmellekymmenelle kotitaloudelle suuhygieniatarvikkeita (hammasharjoja, hammastahnoja, hammaslankaa). Olin asiasta yhteydessä erääseen paikalliseen auttamistahoon, joka järjestää joulukeräystä. Heidän verkkosivuillaan lukee, että ottavat lahjoitettavaksi elintarvikkeita ja hygieniatuotteita. Olen uutisista lukenut, että vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut ja ihan arkisista asioista on joillakin huutava pula. Ajattelin siis lahjoituksen tulevan tarpeeseen.
Kun otin auttamistahoon yhteyttä, kerroin lahjoituksesta ja kysyin, milloin voisin toimittaa tavarat. Sain aivan erilaisen reaktion, kuin olisin odottanut. Kiittämisen sijaan totesivat, että avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja, joilla voivat itse valita, mitä ostavat.
Anteeksi nyt vaan, mutta mitä hemmettiä? Jos ihmisillä on huutava pula ruoasta, hygieniatarvikkeista ja muusta sellaisesta, miksi ne eivät suoraan kelpaa? Miksi pitäisi olla ruokakaupan lahjakortti? Menee yli oman ymmärryksen, miksi suorat tavaralahjoitukset eivät kävisi.
Kommentit (1586)
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus on ollut, että hyvin monia köyhiä yhdistää se, etteivät he osaa käyttää rahaa. Kun rahaa tulee, vaikka sitten lahjakortin muodossa, niin se menee hujauksessa. Ei malteta pysähtyä miettimään ja suunnittelemaan, mitä tällä summalla nyt kannattaisi hankkia. Tai jos kotona pärjäisi pari päivää kaapista löytyvillä ruoilla ja torstaina alkaisi vaikka hyvät ruoka-alet, niin ostettaisiin sitten tarjouksesta sitä ruokaa. Saisi samalla summalla enemmän. Mutta tällainen taloudenhallinta on monille köyhille ihan mahdottoman vaikeaa.
Minulle ei. Osaan ostaa kaiken tarpeellisen ja saan rahani riittämään. En halveksi yhtäkään tyhjää tölkkiä, kaikki poimin mukaani, viimeksi eilen poimin kaupan edustalta kuusi tölkkiä. Lievästi hävetti kyllä.
Mä silti ymmärrän, että kun rahat ovat olleet pitkään tiukoilla, niin se "ylimääräinen" raha tuntuu sellaiselta, että ihanaa, kerrankin voin ostaa mitä haluan, olkoonkin että se on lyhytnäköistä ja typerää, mutta varsin inhimillistä.
Miesystäväni lapsi oli pa ja isänsä antoi marketissa 50 euroa, jotta saa jotain ostettua. Ratkaisu oli sushia, energiajuomaa ja kapseleita kahvinkeittimeen. Tuntui älyttömältä. Olisin ymmärtänyt, jos olisi ostanut jonkin noista turhakkeista, mutta että kaikki.
Meidän perhe sai kerran lahjakortin, muistaakseni sossusta. Ostettiin joulun jälkeen Prisman poistonurkasta valtava kasa vaatteita kaikille. Eivät ehkä kovin hienoja tai muodinmukaisia, mutta uusia yhtä kaikki. Osan myin, osa pidettiin.
Suurin osa mun tuntemista köyhistä osaa käyttää rahaa.

Tämähän se ongelma on. Minusta ylipäätään on hyvä kysymys, miksi yhteiskunnan tai vapaaehtoisten pitäisi loputtomasti syytää rahaa siihen, ettei joku osaa käyttää sitä? Tällaista talouden hallintaa ja fiksua rahankäyttöä joutuvat tekemään monet muutkin. Kyllä minun tietämäni pienituloiset ja keskituloiset suunnittelevat menojaan. Tarkkaillaan tarjouksia ja ostetaan sen mukaan. Jätetään ostamatta, jos kilohinta on kallis. Otetaan töihin kotoa eilisen päivällisen tähteitä sen sijaan, että mentäisiin ulos syömään. Lasten kanssa ulkoillessa mukaan pakataan kotoa eväsleivät, eikä mennä Mäkkäriin. Ei sitä rahaa jäisi säästöön tai elämiseen, jos ostaisi vain kaikkea, mitä mieli tekisi.
Enkä koe, että yksikään köyhä ottaa opiksi näistä "hupsis, sain 50 e ruokakauppalahjakortin ja tuhlasin sen lapsen joululahjan ja ruoan sijaan omiin kosmetiikkatuotteisiini" tapauksista. Samanlainen moka toistuu taas seuraavalla kerralla.

Ero on usein siinä, onko köyhä ns. pelkkien tukien varassa eläjä vai esim. pienituloinen. Monet pienituloiset ovat todella tarkkoja rahanmenosta, koska eivät välttämättä saa mitään tukia (tai korkeintaan asumistukea). Sitten taas moni pelkkien tukien varassa elävä tuhlaa surutta, koska eivät itse maksa tippaakaan menoistaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. Palasin lukemaan keskustelua parin päivän jälkeen ja viestejä on tullut kauheasti! Kaikkia en ehtinyt lukemaan läpi, mutta tiivistetysti muutamiin asioihin vastaus.
Auttamistaho ei kieltäytynyt suuhygieniatarvikkeista, vaikka heiltä todettiin, että avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja. He ottavat kyllä vastaan elintarvikkeita ja hygieniatuotteita, kuten verkkosivuillaan sanovat. Avustuksia saavat vaan mieluummin haluaisivat lahjakortteja ja tämä minulle suoraan todettiin. Emme sopineet suuhygieniatarvikkeiden toimittamisesta, koska jäin itse vielä miettimään asiaa (haluanko lahjoittaa tuotteita sellaisen auttajatahon joulukeräykseen, joka alkaakin yhtäkkiä esittää toiveita lahjakorteista). Minusta on mautonta mennä kommentoimaan, että haluttaisiin lahjakortteja, jos kuitenkin on kerrottu, että otetaan vastaan elintarvikkeita ja hygieniatuotteita.
Tämä joulukeräys ei siis ole mikään joululahjakeräys, ei lapsille eikä aikuisille. Joulukeräyksen tarkoituksena on jakaa joulukuun aikana kotitalouksille kassi, joka pitää sisällään tavallisia elintarvikkeita, hygieniatuotteita sekä mahdollisesti jouluisia elintarvikkeita, mikäli niitä kertyy keräykseen. Eli jos keräykseen osallistuvat yksityiset tahot tai ihmiset lahjoittavat vaikka suuhygieniatuotteita, shampoota, saippuaa jne, eivät nämä ole mitään "joululahjoja", vaan normaalia käyttötavaraa, jota keräykseen on pyydetty.
Joku oli arvellut, että tuotteemme olisivat vanhoja/huonoja tai muuten sopimattomia. Tuotteet ovat yleistä merkkiä, jota myydään päivittäistavarakaupoissa koko Suomessa. Käyttäjävolyymi on Suomessakin suuri, joten en millään usko, että tuotteemme olisivat huonoja. Kyse on poistuvista eristä, joissa on päiväystä jäljellä oikein hyvin. Meillä on mahdollisuus lahjoittaa suuhygieniatuotteita isompi satsi, ei vastaavaa summaa rahana tai lahjakortteina. En ymmärrä, miksi tätä on ihmetelty keskustelussa. Totta kai yrityksellä on lahjoitettavana ns. oman alansa tuotteita, eikä jotakin ihan muuta.
Ap
"Köyhät" vinkuvat, kun haluaisivat hammastahnojenne ja harjojenne sijaan lahjakortteja. Eivät käsitä, että ette ole antamassa samalla summalla lahjakortteja. Sinuna veisin lahjoituksen johonkin toiseen keräykseen, jopa toiselle paikkakunnalle. Siellä kenties arvostaisivat enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus on ollut, että hyvin monia köyhiä yhdistää se, etteivät he osaa käyttää rahaa. Kun rahaa tulee, vaikka sitten lahjakortin muodossa, niin se menee hujauksessa. Ei malteta pysähtyä miettimään ja suunnittelemaan, mitä tällä summalla nyt kannattaisi hankkia. Tai jos kotona pärjäisi pari päivää kaapista löytyvillä ruoilla ja torstaina alkaisi vaikka hyvät ruoka-alet, niin ostettaisiin sitten tarjouksesta sitä ruokaa. Saisi samalla summalla enemmän. Mutta tällainen taloudenhallinta on monille köyhille ihan mahdottoman vaikeaa.
Minulle ei. Osaan ostaa kaiken tarpeellisen ja saan rahani riittämään. En halveksi yhtäkään tyhjää tölkkiä, kaikki poimin mukaani, viimeksi eilen poimin kaupan edustalta kuusi tölkkiä. Lievästi hävetti kyllä.
Mä silti ymmärrän, että kun rahat ovat olleet pitkään tiukoilla, niin se "ylimääräinen" raha tuntuu sellaiselta, että ihanaa, kerrankin voin ostaa mitä haluan, olkoonkin että se on lyhytnäköistä ja typerää, mutta varsin inhimillistä.
Miesystäväni lapsi oli pa ja isänsä antoi marketissa 50 euroa, jotta saa jotain ostettua. Ratkaisu oli sushia, energiajuomaa ja kapseleita kahvinkeittimeen. Tuntui älyttömältä. Olisin ymmärtänyt, jos olisi ostanut jonkin noista turhakkeista, mutta että kaikki.
Meidän perhe sai kerran lahjakortin, muistaakseni sossusta. Ostettiin joulun jälkeen Prisman poistonurkasta valtava kasa vaatteita kaikille. Eivät ehkä kovin hienoja tai muodinmukaisia, mutta uusia yhtä kaikki. Osan myin, osa pidettiin.
Suurin osa mun tuntemista köyhistä osaa käyttää rahaa.
Ero on usein siinä, onko köyhä ns. pelkkien tukien varassa eläjä vai esim. pienituloinen. Monet pienituloiset ovat todella tarkkoja rahanmenosta, koska eivät välttämättä saa mitään tukia (tai korkeintaan asumistukea). Sitten taas moni pelkkien tukien varassa elävä tuhlaa surutta, koska eivät itse maksa tippaakaan menoistaan.
Elän itse pelkkien tukien varassa tai siis olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Olen siis ollut työelämässä ja minulla on jonkinlainen käsitys siitä, mistä raha tulee. Samoin tämä tytär on ollut työelämässä, mutta sama kuvio toistui, rahat ovat aina lopussa, riippumatta siitä oliko se palkkatuloa vai jotain muuta.
Hänen sisarellaan on samat meiningit. Kaikki menee heti. Hän on ollut tukien varassa aina. Tuli mieleen, kun kerran grillattiin ja mulla oli coop-olutta. Neitokainen katsoi tarpeelliseksi haukkua sitä "kuraksi" ja hyihytellä. No, mä olin just sille kustantanut grilliruoat. Teki mieli ottaa lautanen nenän alta pois ja todeta, että varmaan täyttä pskaa tämäkin, älä syö.
Rahankäytössä on ongelmia sekä köyhillä, että työssä käyvillä, ehkä sitä ei voi yleistää. Itsekin sorrun välillä raha päivänä törsäämään, mutta tiedän sen tulevan loppukuussa vastaan, silti teen sitä välillä.
Lähikaupan ovella oli kyttäämässä joku vanhempi ulkomaalaistaustainen mummo. Kertoi, että hänellä on tässä s-kaupan lahjakortilla 15 euroa ja pitäis saada tupakkaa niin jos ostan sitä tupakkaa niin hän voi antaa sen lahjakortin sitten minulle. Kun se kortti oli saatu kai sossusta ja siinä luki, että ei alkoholia eikä tupakkaa.
Hentomielisyyttäni sitten tein vaihtarit. Kortilla oli se luvattu summa ja mummo sai tupakkansa.
Uskon, että niiden lahjakorttien kanssa käy ihan justiinsa näin. Eivät mene oikeaan tarkoitukseen

Mä ostin kerran kadulla yhdeltä naiselta paidan. Ei oikein ajatus kulkenut siinä, mutta jälkeenpäin tuli mieleen, että se oli varmasti varastettu paikalliselta kirppiksellä, vaikka uusi olikin. No, paita on yhä pojalla käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus on ollut, että hyvin monia köyhiä yhdistää se, etteivät he osaa käyttää rahaa. Kun rahaa tulee, vaikka sitten lahjakortin muodossa, niin se menee hujauksessa. Ei malteta pysähtyä miettimään ja suunnittelemaan, mitä tällä summalla nyt kannattaisi hankkia. Tai jos kotona pärjäisi pari päivää kaapista löytyvillä ruoilla ja torstaina alkaisi vaikka hyvät ruoka-alet, niin ostettaisiin sitten tarjouksesta sitä ruokaa. Saisi samalla summalla enemmän. Mutta tällainen taloudenhallinta on monille köyhille ihan mahdottoman vaikeaa.
Minulle ei. Osaan ostaa kaiken tarpeellisen ja saan rahani riittämään. En halveksi yhtäkään tyhjää tölkkiä, kaikki poimin mukaani, viimeksi eilen poimin kaupan edustalta kuusi tölkkiä. Lievästi hävetti kyllä.
Mä silti ymmärrän, että kun rahat ovat olleet pitkään tiukoilla, niin se "ylimääräinen" raha tuntuu sellaiselta, että ihanaa, kerrankin voin ostaa mitä haluan, olkoonkin että se on lyhytnäköistä ja typerää, mutta varsin inhimillistä.
Miesystäväni lapsi oli pa ja isänsä antoi marketissa 50 euroa, jotta saa jotain ostettua. Ratkaisu oli sushia, energiajuomaa ja kapseleita kahvinkeittimeen. Tuntui älyttömältä. Olisin ymmärtänyt, jos olisi ostanut jonkin noista turhakkeista, mutta että kaikki.
Meidän perhe sai kerran lahjakortin, muistaakseni sossusta. Ostettiin joulun jälkeen Prisman poistonurkasta valtava kasa vaatteita kaikille. Eivät ehkä kovin hienoja tai muodinmukaisia, mutta uusia yhtä kaikki. Osan myin, osa pidettiin.
Suurin osa mun tuntemista köyhistä osaa käyttää rahaa.
Ero on usein siinä, onko köyhä ns. pelkkien tukien varassa eläjä vai esim. pienituloinen. Monet pienituloiset ovat todella tarkkoja rahanmenosta, koska eivät välttämättä saa mitään tukia (tai korkeintaan asumistukea). Sitten taas moni pelkkien tukien varassa elävä tuhlaa surutta, koska eivät itse maksa tippaakaan menoistaan.
Lainaus: "Sitten taas moni pelkkien tukien varassa elävä tuhlaa surutta, koska eivät itse maksa tippaakaan menoistaan."
Tämä on taas järjetöntä herjaa, koska suurin osa köyhistä elää sillä tuella, josta ei todellakaan jää rahaa tuhlattavaksi. Toki toiset tuhlaa, mutta eiköhän merkittävä osasyyllinen siihenkin tuhlailuun ole se lisärahan antaja - omainen tai tuhlailun lisärahalla palkitseva yhteiskunta (velkajärjestely ja velkojen anteeksi antaminen).
Mulla on jotenkin semmonen olo, että Suomessa ei oikeasti ole kovin paljoa niin köyhiä perheitä, ettei olisi varaa ostaa hammasharjaa tai kaurapuuroa
Eiköhän näitä joulukeräyksiä järjestetä lähinnä sen takia, että huonotuloisimpien perheidenkin lapset saisivat viettää mukavan joulun, johon kuuluu arjesta poikkeava ruoka, ja jokin toivelahja

Edelleenkin näitä keräyksiä on monenlaisia.
Ja kyllä ruokajonoihin riittää porukkaa, joille kelpaa kaurahiutaleetkin.
"avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja, joilla voivat itse valita, mitä ostavat."
"Jos ihmisillä on huutava pula ruoasta, hygieniatarvikkeista ja muusta sellaisesta, miksi ne eivät suoraan kelpaa?"
Näitten välillä on aika iso ero. Sanoiko joku, että hygieniatarvikkeet suoraan eivät kelpaa? Kyllä ne monelle kelpaavat. Mutta voisivat siitä huolimatta ottaa mieluummin sen lahjakortin.
Samahan se on palkansaajillakin: Eiköhän sitä mieluummin valita palkka kuin työnantajalta saman rahan edestä valmis ruoka- ja pesuainekori?
Jos nyt vaikka suuhygieniaa ajattelen, niin monet tavalliset hammastahnat ärsyttävät suutani niin paljon, että ostan mieluummin vaahtoamatonta. Ja käytän enemmän hammastikkuja kuin hammaslankaa, on sen verran isot hampaanvälit. Ja harja mielellään pehmeä ja harjakset tasaiset, ei mitään sahalaitaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on jotenkin semmonen olo, että Suomessa ei oikeasti ole kovin paljoa niin köyhiä perheitä, ettei olisi varaa ostaa hammasharjaa tai kaurapuuroa
Eiköhän näitä joulukeräyksiä järjestetä lähinnä sen takia, että huonotuloisimpien perheidenkin lapset saisivat viettää mukavan joulun, johon kuuluu arjesta poikkeava ruoka, ja jokin toivelahja
Edelleenkin köyhät elää niin pienillä summilla, että se lahjoituksena saatu hammasharja tai kauraryynipaketti vapauttaa sitä erittäin vähäistä tukirahaa muuhun menoon.
Nykyään perusosaa voidaan leikata 50 %:a ja siitäkin maksetaan kohtuullisten asumiskulujen ylittävä osuus, joten kuukauden käyttöön jäävä raha voi kutistua nollan ja parinsadan euron väliin, josta maksetaan ruoka, puhelin, netti, liikkuminen ja vaatetus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus on ollut, että hyvin monia köyhiä yhdistää se, etteivät he osaa käyttää rahaa. Kun rahaa tulee, vaikka sitten lahjakortin muodossa, niin se menee hujauksessa. Ei malteta pysähtyä miettimään ja suunnittelemaan, mitä tällä summalla nyt kannattaisi hankkia. Tai jos kotona pärjäisi pari päivää kaapista löytyvillä ruoilla ja torstaina alkaisi vaikka hyvät ruoka-alet, niin ostettaisiin sitten tarjouksesta sitä ruokaa. Saisi samalla summalla enemmän. Mutta tällainen taloudenhallinta on monille köyhille ihan mahdottoman vaikeaa.
Tämähän se ongelma on. Minusta ylipäätään on hyvä kysymys, miksi yhteiskunnan tai vapaaehtoisten pitäisi loputtomasti syytää rahaa siihen, ettei joku osaa käyttää sitä? Tällaista talouden hallintaa ja fiksua rahankäyttöä joutuvat tekemään monet muutkin. Kyllä minun tietämäni pienituloiset ja keskituloiset suunnittelevat menojaan. Tarkkaillaan tarjouksia ja ostetaan sen mukaan. Jätetään ostamatta, jos kilohinta on kallis. Otetaan töihin kotoa eilisen päivällisen tähteitä sen sijaan, että mentäisiin ulos syömään. Lasten kanssa ulkoillessa mukaan pakataan kotoa eväsleivät, eikä mennä Mäkkäriin. Ei sitä rahaa jäisi säästöön tai elämiseen, jos ostaisi vain kaikkea, mitä mieli tekisi.
Enkä koe, että yksikään köyhä ottaa opiksi näistä "hupsis, sain 50 e ruokakauppalahjakortin ja tuhlasin sen lapsen joululahjan ja ruoan sijaan omiin kosmetiikkatuotteisiini" tapauksista. Samanlainen moka toistuu taas seuraavalla kerralla.
Väitätkö, että syy köyhyyteen on se, että käydään liikaa ulkona syömässä tai ostetaan liikaa kosmetiikkaa? Tilastoissahan köyhyys ei määrity sen mukaan, kuinka paljon rahaa loppukuussa on jäänyt säästöön, vaan köyhyys määrittyy ihan vain tulojen perusteella. Nämä sinunkin viestisi tyyppiset töräykset pikemminkin antavat sen käsityksen, että puutteellinen talouden hallinta on pikemminkin joidenkin muiden kuin köyhien ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on jotenkin semmonen olo, että Suomessa ei oikeasti ole kovin paljoa niin köyhiä perheitä, ettei olisi varaa ostaa hammasharjaa tai kaurapuuroa
Eiköhän näitä joulukeräyksiä järjestetä lähinnä sen takia, että huonotuloisimpien perheidenkin lapset saisivat viettää mukavan joulun, johon kuuluu arjesta poikkeava ruoka, ja jokin toivelahjaEdelleenkin köyhät elää niin pienillä summilla, että se lahjoituksena saatu hammasharja tai kauraryynipaketti vapauttaa sitä erittäin vähäistä tukirahaa muuhun menoon.
Nykyään perusosaa voidaan leikata 50 %:a ja siitäkin maksetaan kohtuullisten asumiskulujen ylittävä osuus, joten kuukauden käyttöön jäävä raha voi kutistua nollan ja parinsadan euron väliin, josta maksetaan ruoka, puhelin, netti, liikkuminen ja vaatetus.
Mutta jos juuri sillä hetkellä tarvitsisi ruokaa tai haluaisi ostaa lapselle joululahjan, ei kauheasti auta se, että hammastahnasta tuli säätöä 0,50 eur.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi että lahjakorteilla on jälleenmyyntimarkkinat. Esim. 50 euron lahjakortin myynnillä käteistä vastaan vaikka neljään kymppiin taas on rahaa kaljaan ja tupakkaan. Tai. En tietenkään tähän yllytä. Älkää nyt olko ihan idiootteja, just tuo auttamisen vimma ja usko joulupukkiin on saanut tämän maan tähän jamaan. Jos minä tämän pystyin kuvittelemaan tekee joku tätä jo työkseen sen muun kuppaamisen ja trokaamisen ohella.
Tuskin oletvkovin väärässä. Monen tukia nostavien ongremat johtuvat siitä että rahat menee kaikkeen muuhun kuin välttämättömään. Ruuasta ei ainakaan ole puutetta maassa jossa yli puolet on ylipainoisia.
Ihme jankkaamista röökistä ja tupakasta. Jos joku köyhä polttaa tupakkaa ja se on hänen ainoa ilonsa niin miksi se sinua kaivelee. Halpa ruoka liittyy nimenomaan ylipaino ongelmiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on jotenkin semmonen olo, että Suomessa ei oikeasti ole kovin paljoa niin köyhiä perheitä, ettei olisi varaa ostaa hammasharjaa tai kaurapuuroa
Eiköhän näitä joulukeräyksiä järjestetä lähinnä sen takia, että huonotuloisimpien perheidenkin lapset saisivat viettää mukavan joulun, johon kuuluu arjesta poikkeava ruoka, ja jokin toivelahjaEdelleenkin köyhät elää niin pienillä summilla, että se lahjoituksena saatu hammasharja tai kauraryynipaketti vapauttaa sitä erittäin vähäistä tukirahaa muuhun menoon.
Nykyään perusosaa voidaan leikata 50 %:a ja siitäkin maksetaan kohtuullisten asumiskulujen ylittävä osuus, joten kuukauden käyttöön jäävä raha voi kutistua nollan ja parinsadan euron väliin, josta maksetaan ruoka, puhelin, netti, liikkuminen ja vaatetus.
Mutta jos juuri sillä hetkellä tarvitsisi ruokaa tai haluaisi ostaa lapselle joululahjan, ei kauheasti auta se, että hammastahnasta tuli säätöä 0,50 eur.
Auttaa se sen puoli euroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi että lahjakorteilla on jälleenmyyntimarkkinat. Esim. 50 euron lahjakortin myynnillä käteistä vastaan vaikka neljään kymppiin taas on rahaa kaljaan ja tupakkaan. Tai. En tietenkään tähän yllytä. Älkää nyt olko ihan idiootteja, just tuo auttamisen vimma ja usko joulupukkiin on saanut tämän maan tähän jamaan. Jos minä tämän pystyin kuvittelemaan tekee joku tätä jo työkseen sen muun kuppaamisen ja trokaamisen ohella.
Tuskin oletvkovin väärässä. Monen tukia nostavien ongremat johtuvat siitä että rahat menee kaikkeen muuhun kuin välttämättömään. Ruuasta ei ainakaan ole puutetta maassa jossa yli puolet on ylipainoisia.
Johtuisikohan ihan siitä, että nykyisenlaista elämää ei oikein voi elää niin, että ostaa pelkät välttämättömyydet eli ruokaa, vaatteita ja ehkä kuukautissuojat. Jo tuo kohta "vaatteet" voi nousta pienillä tuloilla ongelmaksi. En ole itse köyhä, mutta käyn silti paljon kirpputoreilla, ja olen huomannut, että jopa lähestyskirpputorien hinnat ovat jo aika lailla H&M:n hintojen tasolla, UFF:illa voi olla jopa kalliimpaa. Ja lisäksihän nykymaailmassa elämä vaatii muitakin hygieniatuotteita kuin kuukautissiteitä, usein paikallisliikenteen lippuja, lasten koulutarvikkeita, puhelimen, netin, kodintarvikkeita, käsikauppalääkkeitä... jne. Että kyllä, köyhien rahaa menee muuhunkin kuin vättämättömään, mutta jos ei menisi, he olisivat täysin syrjäytyneitä, lapsensa myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on jotenkin semmonen olo, että Suomessa ei oikeasti ole kovin paljoa niin köyhiä perheitä, ettei olisi varaa ostaa hammasharjaa tai kaurapuuroa
Eiköhän näitä joulukeräyksiä järjestetä lähinnä sen takia, että huonotuloisimpien perheidenkin lapset saisivat viettää mukavan joulun, johon kuuluu arjesta poikkeava ruoka, ja jokin toivelahjaEdelleenkin köyhät elää niin pienillä summilla, että se lahjoituksena saatu hammasharja tai kauraryynipaketti vapauttaa sitä erittäin vähäistä tukirahaa muuhun menoon.
Nykyään perusosaa voidaan leikata 50 %:a ja siitäkin maksetaan kohtuullisten asumiskulujen ylittävä osuus, joten kuukauden käyttöön jäävä raha voi kutistua nollan ja parinsadan euron väliin, josta maksetaan ruoka, puhelin, netti, liikkuminen ja vaatetus.
Mutta jos juuri sillä hetkellä tarvitsisi ruokaa tai haluaisi ostaa lapselle joululahjan, ei kauheasti auta se, että hammastahnasta tuli säätöä 0,50 eur.
Auttaa se sen puoli euroa.
Ja joku oikeasti ajattelee, että tämä on jotenkin hyödyllistä? Jos järjestön tarkoitus on auttaa perheitä järjestämään lapsille joulua tms, niin ei silloin jaeta mitään 50 sentin "avustuksia" ohjeistuksella "ostakaa vaikka ilta-alesta maitopurkki".
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus on ollut, että hyvin monia köyhiä yhdistää se, etteivät he osaa käyttää rahaa. Kun rahaa tulee, vaikka sitten lahjakortin muodossa, niin se menee hujauksessa. Ei malteta pysähtyä miettimään ja suunnittelemaan, mitä tällä summalla nyt kannattaisi hankkia. Tai jos kotona pärjäisi pari päivää kaapista löytyvillä ruoilla ja torstaina alkaisi vaikka hyvät ruoka-alet, niin ostettaisiin sitten tarjouksesta sitä ruokaa. Saisi samalla summalla enemmän. Mutta tällainen taloudenhallinta on monille köyhille ihan mahdottoman vaikeaa.
Mistä olet hankkinut tämän oman kokemuksesi siitä, miten köyhät ihmiset suunnittelevat tai eivät suunnittele talouttaan? Miksi oletat, että he eivät hyödyntäisi torstain alennusmyyntiä? Toki, jos maanantaina on ruoka lopussa, on sitä pakko ostaa normaalihinnalla. Näin kaikki ei-köyhätkin tekevät. Ei kukaan kärvistele nälässä 3 päivää vain, voidakseen maksimoida torstain allennusmyynnistä ostelun, eikä kukaan vastuullinen ihminen varsinkaan laita lapsiaan kärvistelemään nälässä koko alkuviikkoa, koska on jokin periaate, että ruokaa saa ostaa vain alennusmyynnistä.
Miten sun aivot toimii? Laita tähän se kohta missä tossa yritetään estää lahjoitusten tekeminen.
Joo, teitä provoja ja trolleja tai yksinkertaisesti tyhmiä taas koko ketju täysi.