Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja" - ihan todellako meno on tällaista?

Vierailija
01.11.2026 |

Työskentelen eräässä suuhygieniaan liittyvässä firmassa. Meiltä järjestyy lahjoituksena noin kolmellekymmenelle kotitaloudelle suuhygieniatarvikkeita (hammasharjoja, hammastahnoja, hammaslankaa). Olin asiasta yhteydessä erääseen paikalliseen auttamistahoon, joka järjestää joulukeräystä. Heidän verkkosivuillaan lukee, että ottavat lahjoitettavaksi elintarvikkeita ja hygieniatuotteita. Olen uutisista lukenut, että vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut ja ihan arkisista asioista on joillakin huutava pula. Ajattelin siis lahjoituksen tulevan tarpeeseen. 

Kun otin auttamistahoon yhteyttä, kerroin lahjoituksesta ja kysyin, milloin voisin toimittaa tavarat. Sain aivan erilaisen reaktion, kuin olisin odottanut. Kiittämisen sijaan totesivat, että avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja, joilla voivat itse valita, mitä ostavat. 

Anteeksi nyt vaan, mutta mitä hemmettiä? Jos ihmisillä on huutava pula ruoasta, hygieniatarvikkeista ja muusta sellaisesta, miksi ne eivät suoraan kelpaa? Miksi pitäisi olla ruokakaupan lahjakortti? Menee yli oman ymmärryksen, miksi suorat tavaralahjoitukset eivät kävisi.

Kommentit (1584)

Vierailija
1501/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lähikaupan ovella oli kyttäämässä joku vanhempi ulkomaalaistaustainen mummo. Kertoi, että hänellä on tässä s-kaupan lahjakortilla 15 euroa ja pitäis saada tupakkaa niin jos ostan sitä tupakkaa niin hän voi antaa sen lahjakortin sitten minulle.  Kun se kortti oli saatu kai sossusta ja siinä luki, että ei alkoholia eikä tupakkaa.

Hentomielisyyttäni sitten tein vaihtarit. Kortilla oli se luvattu summa ja mummo sai tupakkansa.

Uskon, että niiden lahjakorttien kanssa käy ihan justiinsa näin. Eivät mene oikeaan tarkoitukseen

ai jaa, katsoitko oli saldoa jäljellä.

Vierailija
1502/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on jotenkin semmonen olo, että Suomessa ei oikeasti ole kovin paljoa niin köyhiä perheitä, ettei olisi varaa ostaa hammasharjaa tai kaurapuuroa 

Eiköhän näitä joulukeräyksiä järjestetä lähinnä sen takia, että huonotuloisimpien perheidenkin lapset saisivat viettää mukavan joulun, johon kuuluu arjesta poikkeava ruoka, ja jokin toivelahja 

Edelleenkin köyhät elää niin pienillä summilla, että se lahjoituksena saatu hammasharja tai kauraryynipaketti vapauttaa sitä erittäin vähäistä tukirahaa muuhun menoon.

Nykyään perusosaa voidaan leikata 50 %:a ja siitäkin maksetaan kohtuullisten asumiskulujen ylittävä osuus, joten kuukauden käyttöön jäävä raha voi kutistua nollan ja parinsadan euron väliin, josta maksetaan ruoka, puhelin, netti, liikkuminen ja vaatetus.

Mutta jos juuri sillä hetkellä tarvitsisi ruokaa tai haluaisi ostaa lapselle joululahjan, ei kauheasti auta se, että hammastahnasta tuli säätöä 0,50 eur.

Auttaa se sen puoli euroa. 

Ja joku oikeasti ajattelee, että tämä on jotenkin hyödyllistä? Jos järjestön tarkoitus on auttaa perheitä järjestämään lapsille joulua tms, niin ei silloin jaeta mitään 50 sentin "avustuksia" ohjeistuksella "ostakaa vaikka ilta-alesta maitopurkki".

Pienistä puroista kertyy iso virta. Kyllä se aina auttaa, jos saa ilmaiseksi jotakin, mitä muuten joutuisi ostamaan itse. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1503/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Porukka varmaan tossa raha-asiassa arvostaa eniten vapautta. Että on vapaus kuluttaa miten haluaa ja tunne siitä että on itse ottanut ja valinnut tuotteen tuntuu jotenkin paremmalta kuin että joku antaa jotain suoraa. Ehkä se voi tuntua holhoavalta. Monet eivät pidä siitä että joku olisi yläpuolella antavana osapuolena ja rajoittaisi ja päättäisi puolesta mitä saa ja mitä annetaan.

Mietin omalla kohdallani sitä tilannetta, että joku sanoisi maksavansa 50 euron ostokseni. Ok, kiitos siitä, että kuulemma jopa saisin kyllä itse valita mitä tuotteita otan koriin. Mutta kuinka kiusalliseksi tilanteen tekisi kun ensiksikin miettisin koko ajan että kun tuo henkilö maksaa, niin mitkä tuotteet nyt ovat hänen mielestään hyväksyttäviä. Toisaalta olisin senverran kiusaantunut ja hermostunut tilanteesta, että päätyisikö ostoskoriin itselleni eniten tarvitsemia tuotteita kuitnkaan. Ajatelkaa itse tilanne omakohtaisesti. Menette kauppaa ja toinen maksaa, mutta tuntuisiko tilanne luontevalta kummastakaan? Köyhät ovat psyykeltään ja ihmisarvoltaa ihan normaaleilta ja tuntevia ihmisiä. Ainakin hyvin suuri osa. Siksi ymmärrän oikein hyvin tuon lahjakortin mieluummin kuin joko "valvotun" kauppareissun jonkun kanssa tai vaikkapa sen suihkusaippuan saamisen jos oletkin juuri ostanut kotiin ison halvan pakkauksen kuukausiksi, mutta jääkaappi ja kuivakaappi on tyhjä tai joku muu loppu. Oma valinnanvapaus on ehkä eräs tärkeä keino säilyttää se pieni omanarvontunne ja elämänilo mikä köyhälläkin pitäisi säilyä. Ja on oikeus säilyä, toki sekin on väärin ja turhaa monista kommenteista päätellen. Piilotetaan kommentteihin omahyväisyys ja ylemmyydentunne, tai yritetään piilottaa. Tai sitten ei edes yritetä. "Itseäpä olette ansainneet miten teihin suhtaudutaan meidän asiansa kunnossa pitävien mielestä. Miksei sitä saa silloin myös tuoda julki. Jos MEIDÄN mielestämme ja meidän määräämämme "oikeanlainen" apu ei kelpaa niin jo on kumma". 

Nyt puhuttiin siitä, että avustusjärjestö ei huoli hammasharjoja avustuspakettiin, vaan haluaa niiden sijaan lahjakortteja. Miksi?

Ja köyhät kirjoittavat, ettei heille kelpaa avustushammasharja, koska se on todennäköisesti vääränlainen. Kukaan ei ole kertonut millaisia hammasharjoja jaossa olisi ollut, mutta silti olisivat kuulemma vääränlaisia. Itse taas ajattelen, että 99% kaupassa myytävistä hammasharjoista on erittäin käyttökelpoisia, ja jos harja olisi huono, voisin putsata sillä vaikka kaakeleiden saumoja.

Jos luit ketjua, niin oli myös kommentti, että mieluummin kuin antaa lahjakortin tai rahaa niin menee köyhän kanssa kauppaan ja ja köyhä "saa valita" esimerkiksi 50 eurolla tuotteita. Tietysti antajan valvonnassa ja hänen mielestään vain hyödyllisiä tuotteita. Tästä asiasta kirjoitin. Ei ole kovin laajaa lukutaitoa näillä hyväosaisillakaan, näemmä. 

Hammasharjalla keskustelu aloitettiin, mutta nythän keskustelu on rönsyillyt sinne ja tänne. Vallalla oleva ajatus on ollut, että köyhille ei pidä antaa omaa vapautta valita mitä hän tarvitsee. Valta pitää olla lahjoittajan hanskassa, oli se sitten hammasharja, suihkusaippua, ryynipussi, mikämuutahansa, niin lahjoittaja päättää. Se on lahjoituksen idea, ei se, että lahjoitus olisi järkevä tai tulisi köyhän tiettyyn tarpeeseen, saati köyhä ilahtuisi. Pahinta ja pahin tunne lahjoittajalle on juuri se, että köyhä pääsisi itse valitsemaan ja se poikkeaisi normiarjesta edes hiukan. 

Sinä moitit meitä siitä, että "köyhä ei saa valita" ja samaan aikaan olet sitä mieltä, että lahjoittaja ei saa valita, mitä omalla rahallaan lahjoittaa? 

Oikeastihan köyhä saa aivan vapaasti päättää, mitä tekee OMILLA rahoillaan. Ja lahjoittaja tietysti päättää, mitä tekee omillaan. Eli mitä lahjoittaa. Köyhällä on siinäkin valinnanvapaus, aina voi sanoa että nietu kauppa gamla kläder. 

Lisäksi aloituksessahan on kyse siitä, että firma lahjoittaa omia tuotteitaan tai ei (oletettavasti) yhtään mitään. Avustusyhdistys on nyt köyhien puolesta päättänyt, että nekään köyhät, jotka voisivat hammasharjoja mielellään ottaa, eivät niitä saa, eivätkä mitään muutakaan. 

Vierailija
1504/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko täällä ihan oikeasti useita ihmisiä, joiden mielestä on hyvä idea lahjoittaa mitä vaan tavaraa ja ruokaa, ja avustusten saajat sitten kätevästi keskenään sumplivat, mitä kukin haluaa, tarvitsee ja voi käyttää? Sen sijaan, että lahjottaisi täsmänä tarpeeseen?

Ylipäätään en tajua tätä, että lahjan antajalla pitäisi mielestään olla oikeus määrätä, kuinka lahja käytetään. Ei ole. Kun olet jotain antanut pois, sinulla ei ole enää määräysvaltaa siihen, uusi omistaja päättää. Lahjoitus johonkin keräykseen on ihan samanlainen lahja kuin muutkin lahjat.

En myöskään ymmärrä sitä, että köyhän pitäisi aina haluta se halvin mahdollinen vaihtoehto. On hyviä ja huonoja syitä haluta esim. tietynmerkkinen tavara, ja itse ainakin mieluummin sekä lahjoitan että hankin itselleni sellaista, joka täyttää tarpeeni, enkä aina halvinta mahdollista. Esimerkiksi jos vaikka olisin toivonut saavani villasukat, ja lahjanantaja ajattelisi, että halvemmat polyesteripörrösukat lämmittää jalkoja ihan samalla tavalla, harmittaisi ihan hirveästi, kun minulla olisi sukat, jotka eivät sovi minulle, ja sitten toisaalta tuntuisi "väärältä" ostaa ne tarpeen täyttävät sukat ja jättää ne "ihan hyvät" pörrösukat käyttämättä. 

No, onneksi en ole köyhä enkä muutenkaan muiden lahjoitusten varassa. Täytyy toivoa, että asiat ovat tulevaisuudessakin yhtä hyvin. Harmittaa kuitenkin nämä asenteet köyhien puolesta.

No aika varmaksi voi ainakin sanoa, että useimmille hammashygieniatuotteet eivät ole turhia.

Ja jos ap työskentelee suuhygieniaan liittyvässä firmassa, ne tuotteet todennäköisesti eivät ole mitään halvinta Coopia tai Pirkkaa.

Paskimmat hammasharjat, mitä minun käsiini on päätynyt, ovat olleet hammaslääkäristä saatuja.

Ja onhan se hammashygieniaväline turha, jos ei sovi omaan suuhun. Eikä nyt sillä, että ap:n "noin kolmenkymmenen kotitalouden hammashygieniatarvikkeet" olisivat iso ongelma tässä lahjoituskiertotaloudessa, mikä Suomessa pyörii. Mutta jos kaikki lahjoittajat toimivat samalla mentaliteetilla, että haluavat suuressa armollisuudessaan lahjoittaa juuri jotain tiettyä tavaraa saajan tarpeista välittämättä, niin ihan varmasti iso osa lahjoituksista on huteja. Ja niitä huteja sitten on ilmeisesti köyhien tarkoitus diilata ympäriinsä, jotta saavat tarvitsemaansa. Sen sijaan, että saisivat lahjoitukset suoraan siinä muodossa, josta on heille hyötyä.

Et ilmeisesti kykene ymmärtämään sitä, että suurin osa näistä lahjoituksista on ylijäämää? Kaikki ruokajonolahjoitukset on, samoin suurin osa joulupakettitavarasta. 

Jos minulla on 10 ylimääräistä pakettia Löfberg's Lilan Cresendoa, annan tietysti niitä jos kahvia joku on vailla tai sitten en yhtään mitään. Enkä mene ostamaan JuhlaMokkaa vaikka saaja sitä toivoisikin.  

Hyvin, hyvin harva ostaa hyvällä rahalla jotain joulupuukeräyksen "tilauslahjoja". Eikä niissäkään muuten köyhä juuri valita saa, lapsi toivoo shampoota ja hoitoainetta mutta ei niissä merkkiä sanota yleensä. 

(Todettakoon että henkilökohtaisesti lahjoitan kyllä ihan rahaakin, Merimieslähetykselle ja kerään pulloja ja ne rahat aina lahjoitan. Mutta näihin kerjuukampanjoihin ei firmat lahjoita muuta kuin ylijäämäänsä.)

Vielä yksi juttu: Tutulta alkoholistilta puuttui kaupan kassalla pari euroa viinipullon hinnasta. Olin siinä samaan aikaan, pyysi vippaamaan. Sanoin, että alkoholia en sinulle osta, mutta ruokaa saat vaikka koko kassillisen. Teinkö nyt kauhean väärin kun en antanut köyhän itse päättää? 

Vierailija
1505/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on ollut, että hyvin monia köyhiä yhdistää se, etteivät he osaa käyttää rahaa. Kun rahaa tulee, vaikka sitten lahjakortin muodossa, niin se menee hujauksessa. Ei malteta pysähtyä miettimään ja suunnittelemaan, mitä tällä summalla nyt kannattaisi hankkia. Tai jos kotona pärjäisi pari päivää kaapista löytyvillä ruoilla ja torstaina alkaisi vaikka hyvät ruoka-alet, niin ostettaisiin sitten tarjouksesta sitä ruokaa. Saisi samalla summalla enemmän. Mutta tällainen taloudenhallinta on monille köyhille ihan mahdottoman vaikeaa.

Tämähän se ongelma on. Minusta ylipäätään on hyvä kysymys, miksi yhteiskunnan tai vapaaehtoisten pitäisi loputtomasti syytää rahaa siihen, ettei joku osaa käyttää sitä? Tällaista talouden hallintaa ja fiksua rahankäyttöä joutuvat tekemään monet muutkin. Kyllä minun tietämäni pienituloiset ja keskituloiset suunnittelevat menojaan. Tarkkaillaan tarjouksia ja ostetaan sen mukaan. Jätetään ostamatta, jos kilohinta on kallis. Otetaan töihin kotoa eilisen päivällisen tähteitä sen sijaan, että mentäisiin ulos syömään. Lasten kanssa ulkoillessa mukaan pakataan kotoa eväsleivät, eikä mennä Mäkkäriin. Ei sitä rahaa jäisi säästöön tai elämiseen, jos ostaisi vain kaikkea, mitä mieli tekisi.

Enkä koe, että yksikään köyhä ottaa opiksi näistä "hupsis, sain 50 e ruokakauppalahjakortin ja tuhlasin sen lapsen joululahjan ja ruoan sijaan omiin kosmetiikkatuotteisiini" tapauksista. Samanlainen moka toistuu taas seuraavalla kerralla.

Köyhällä ei ole tilannetta, jossa hänellä olisi vaihtoehtona törsätä tai ei. Mietipäs tilanne, jossa henkilölle tulee kuun eka päivä tilille 590€ ja hän maksaa siitä vuokraa 150€, sähköä, vettä, vakuutuksia ja puhelimen jne. Toisen mokoman. Paljonko hänellä on sitä törsäilyrahaa loppukuuksi? Jos hän saa 50€ puolessa kuussa, kerro ihmeessä miten hän voisi ostaa sillä jotakin muuta kuin ruokaa? 

Ihan uskomattomia aivoituksia tällä palstalla kyllä näkee. 

Vierailija
1506/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla ei autottomana ole paljonkaan mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, että missä kaupassa käyn ja milloin. Asun pitkän matkan päässä lähikaupasta, joka sattuu olemaan peevelin kallis K-Supermarket, mutta siellä asioin silti enimmäkseen, pakon sanelemana. Bussikyydit kauemmas söisivät sen säästön, mitä edullisimmilla hinnoilla olisi saatavilla. 

Pummaan kyytejä kaikilta mahdollisilta, mutta harvoin pääsen markettiin, enkä voi vaikuttaa siihen, milloin sinne menen. Ilta-alet ovat saavuttamattomissa, vaikka bussilla menisin, en pääsisi takaisin kotiin, sillä bussit eivät kulje. 

Joku kirjoitti, että kirppikset ovat kallistuneet. Se on totta. Katselin hyväntekeväisyyskirppiksellä paitoja. Alle kuudella eurolla ei saanut oikein mitään t-paitoja lukuun ottamatta. Takit olivat alkaen 15 euroa ja kovin vain tuntui kalliilta kaikki. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1507/1584 |

Mä olisin antanut sen muutaman euron. Autan aina kun voin, enkä jeesustele. Ihan sama mihin raha menee, ei kiinnostele. Mulla onkin mukavan ihmisen maine. 

Vierailija
1508/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Porukka varmaan tossa raha-asiassa arvostaa eniten vapautta. Että on vapaus kuluttaa miten haluaa ja tunne siitä että on itse ottanut ja valinnut tuotteen tuntuu jotenkin paremmalta kuin että joku antaa jotain suoraa. Ehkä se voi tuntua holhoavalta. Monet eivät pidä siitä että joku olisi yläpuolella antavana osapuolena ja rajoittaisi ja päättäisi puolesta mitä saa ja mitä annetaan.

Mietin omalla kohdallani sitä tilannetta, että joku sanoisi maksavansa 50 euron ostokseni. Ok, kiitos siitä, että kuulemma jopa saisin kyllä itse valita mitä tuotteita otan koriin. Mutta kuinka kiusalliseksi tilanteen tekisi kun ensiksikin miettisin koko ajan että kun tuo henkilö maksaa, niin mitkä tuotteet nyt ovat hänen mielestään hyväksyttäviä. Toisaalta olisin senverran kiusaantunut ja hermostunut tilanteesta, että päätyisikö ostoskoriin itselleni eniten tarvitsemia tuotteita kuitnkaan. Ajatelkaa itse tilanne omakohtaisesti. Menette kauppaa ja toinen maksaa, mutta tuntuisiko tilanne luontevalta kummastakaan? Köyhät ovat psyykeltään ja ihmisarvoltaa ihan normaaleilta ja tuntevia ihmisiä. Ainakin hyvin suuri osa. Siksi ymmärrän oikein hyvin tuon lahjakortin mieluummin kuin joko "valvotun" kauppareissun jonkun kanssa tai vaikkapa sen suihkusaippuan saamisen jos oletkin juuri ostanut kotiin ison halvan pakkauksen kuukausiksi, mutta jääkaappi ja kuivakaappi on tyhjä tai joku muu loppu. Oma valinnanvapaus on ehkä eräs tärkeä keino säilyttää se pieni omanarvontunne ja elämänilo mikä köyhälläkin pitäisi säilyä. Ja on oikeus säilyä, toki sekin on väärin ja turhaa monista kommenteista päätellen. Piilotetaan kommentteihin omahyväisyys ja ylemmyydentunne, tai yritetään piilottaa. Tai sitten ei edes yritetä. "Itseäpä olette ansainneet miten teihin suhtaudutaan meidän asiansa kunnossa pitävien mielestä. Miksei sitä saa silloin myös tuoda julki. Jos MEIDÄN mielestämme ja meidän määräämämme "oikeanlainen" apu ei kelpaa niin jo on kumma". 

Nyt puhuttiin siitä, että avustusjärjestö ei huoli hammasharjoja avustuspakettiin, vaan haluaa niiden sijaan lahjakortteja. Miksi?

Ja köyhät kirjoittavat, ettei heille kelpaa avustushammasharja, koska se on todennäköisesti vääränlainen. Kukaan ei ole kertonut millaisia hammasharjoja jaossa olisi ollut, mutta silti olisivat kuulemma vääränlaisia. Itse taas ajattelen, että 99% kaupassa myytävistä hammasharjoista on erittäin käyttökelpoisia, ja jos harja olisi huono, voisin putsata sillä vaikka kaakeleiden saumoja.

Jos luit ketjua, niin oli myös kommentti, että mieluummin kuin antaa lahjakortin tai rahaa niin menee köyhän kanssa kauppaan ja ja köyhä "saa valita" esimerkiksi 50 eurolla tuotteita. Tietysti antajan valvonnassa ja hänen mielestään vain hyödyllisiä tuotteita. Tästä asiasta kirjoitin. Ei ole kovin laajaa lukutaitoa näillä hyväosaisillakaan, näemmä. 

Hammasharjalla keskustelu aloitettiin, mutta nythän keskustelu on rönsyillyt sinne ja tänne. Vallalla oleva ajatus on ollut, että köyhille ei pidä antaa omaa vapautta valita mitä hän tarvitsee. Valta pitää olla lahjoittajan hanskassa, oli se sitten hammasharja, suihkusaippua, ryynipussi, mikämuutahansa, niin lahjoittaja päättää. Se on lahjoituksen idea, ei se, että lahjoitus olisi järkevä tai tulisi köyhän tiettyyn tarpeeseen, saati köyhä ilahtuisi. Pahinta ja pahin tunne lahjoittajalle on juuri se, että köyhä pääsisi itse valitsemaan ja se poikkeaisi normiarjesta edes hiukan. 

Sinä moitit meitä siitä, että "köyhä ei saa valita" ja samaan aikaan olet sitä mieltä, että lahjoittaja ei saa valita, mitä omalla rahallaan lahjoittaa? 

Oikeastihan köyhä saa aivan vapaasti päättää, mitä tekee OMILLA rahoillaan. Ja lahjoittaja tietysti päättää, mitä tekee omillaan. Eli mitä lahjoittaa. Köyhällä on siinäkin valinnanvapaus, aina voi sanoa että nietu kauppa gamla kläder. 

Lisäksi aloituksessahan on kyse siitä, että firma lahjoittaa omia tuotteitaan tai ei (oletettavasti) yhtään mitään. Avustusyhdistys on nyt köyhien puolesta päättänyt, että nekään köyhät, jotka voisivat hammasharjoja mielellään ottaa, eivät niitä saa, eivätkä mitään muutakaan. 

Avustusjärjestöllä on oma toimintalinjaus, eivätkö he todennäköisesti voi ottaa jokaiselta tuotelahjoittajalta mitä milloinkin. Kyllä niitä hammashoitotuotteita voi varmasti jotain kautta lahjoittaa, mutta järjestö, joka keskittyy lahjakorttien koordinoimiseen, ei ole silloin oikea paikka. Toimin itse järjestötyössä, ja siinä on tullut huomattua, että kaikki ylimääräinen säätö on järjestön sisällä yllättävän raskasta. Varmasti noille hyväntekeväisyysjärjestöille vaan on yksinkertaisempaa ja helpompaa, kun keskittyvät vain siihen, mitä ovat linjanneet tekevänsä, eivätkä ota mukaan mitään rönsyjä sieltä täältä.

Tässä keskustelussa muutenkin on hyvä muistaa, että itse köyhäthän eivät kieltäytyneet hammastahnasta, vaan järjestö itse ilmoitti, että eivät ota hammastahnoja vastaan. On ihan mahdollista, että tuontyyppisten hygieniatuotteiden välittäminen ei joidenkin sääntöjen mukaan ole heille edes mahdollista. Vähän sama juttu kuin ostettua hammastahnaa ei hygianiasyistä voi palauttaa kauppaan edes avaamattomana. Voi olla, että samantyyppinen periaate linjaa sitä, että avustusjärjestöt eivät voi jakaa lahjoituksena saatuja hammastahnoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1509/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei autottomana ole paljonkaan mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, että missä kaupassa käyn ja milloin. Asun pitkän matkan päässä lähikaupasta, joka sattuu olemaan peevelin kallis K-Supermarket, mutta siellä asioin silti enimmäkseen, pakon sanelemana. Bussikyydit kauemmas söisivät sen säästön, mitä edullisimmilla hinnoilla olisi saatavilla. 

Pummaan kyytejä kaikilta mahdollisilta, mutta harvoin pääsen markettiin, enkä voi vaikuttaa siihen, milloin sinne menen. Ilta-alet ovat saavuttamattomissa, vaikka bussilla menisin, en pääsisi takaisin kotiin, sillä bussit eivät kulje. 

Joku kirjoitti, että kirppikset ovat kallistuneet. Se on totta. Katselin hyväntekeväisyyskirppiksellä paitoja. Alle kuudella eurolla ei saanut oikein mitään t-paitoja lukuun ottamatta. Takit olivat alkaen 15 euroa ja kovin vain tuntui kalliilta kaikki. 

Hyväntekeväisyyskirppisten sijaan kannatta katsoa tavallisia itsepalvelukirppiksiä. Siellä hinnat ovat nykyään romahtaneet.

Vierailija
1510/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on ollut, että hyvin monia köyhiä yhdistää se, etteivät he osaa käyttää rahaa. Kun rahaa tulee, vaikka sitten lahjakortin muodossa, niin se menee hujauksessa. Ei malteta pysähtyä miettimään ja suunnittelemaan, mitä tällä summalla nyt kannattaisi hankkia. Tai jos kotona pärjäisi pari päivää kaapista löytyvillä ruoilla ja torstaina alkaisi vaikka hyvät ruoka-alet, niin ostettaisiin sitten tarjouksesta sitä ruokaa. Saisi samalla summalla enemmän. Mutta tällainen taloudenhallinta on monille köyhille ihan mahdottoman vaikeaa.

Tämähän se ongelma on. Minusta ylipäätään on hyvä kysymys, miksi yhteiskunnan tai vapaaehtoisten pitäisi loputtomasti syytää rahaa siihen, ettei joku osaa käyttää sitä? Tällaista talouden hallintaa ja fiksua rahankäyttöä joutuvat tekemään monet muutkin. Kyllä minun tietämäni pienituloiset ja keskituloiset suunnittelevat menojaan. Tarkkaillaan tarjouksia ja ostetaan sen mukaan. Jätetään ostamatta, jos kilohinta on kallis. Otetaan töihin kotoa eilisen päivällisen tähteitä sen sijaan, että mentäisiin ulos syömään. Lasten kanssa ulkoillessa mukaan pakataan kotoa eväsleivät, eikä mennä Mäkkäriin. Ei sitä rahaa jäisi säästöön tai elämiseen, jos ostaisi vain kaikkea, mitä mieli tekisi.

Enkä koe, että yksikään köyhä ottaa opiksi näistä "hupsis, sain 50 e ruokakauppalahjakortin ja tuhlasin sen lapsen joululahjan ja ruoan sijaan omiin kosmetiikkatuotteisiini" tapauksista. Samanlainen moka toistuu taas seuraavalla kerralla.

Köyhällä ei ole tilannetta, jossa hänellä olisi vaihtoehtona törsätä tai ei. Mietipäs tilanne, jossa henkilölle tulee kuun eka päivä tilille 590€ ja hän maksaa siitä vuokraa 150€, sähköä, vettä, vakuutuksia ja puhelimen jne. Toisen mokoman. Paljonko hänellä on sitä törsäilyrahaa loppukuuksi? Jos hän saa 50€ puolessa kuussa, kerro ihmeessä miten hän voisi ostaa sillä jotakin muuta kuin ruokaa? 

Ihan uskomattomia aivoituksia tällä palstalla kyllä näkee. 

Kyllähän näitä näkee, valitettavasti. Siinä jossain tv-ohjelmassakin (sorry en muista nimeä) ihmiset osti ihan mitä sattui. Joku tyttö osti jotain fanikamaa, joku toinen autoon jonkun kivan härpäkkeen. Vailla huolta huomisesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1511/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on turha vinkua, jos lahjoituksessa tuoreet elintarvikkeet ja uudet tavarat ei kelpaa. Olipa syy ihmisen mielestä mikä tahansa. Ei niitä ole pakko ottaa vastaan. Sanoo, että en tarvitse, laittakaa jonkun toisen kassiin.

Ja silloinko hän saa tarvitsemansa? Luuletko todella että se ihminen menee sinne hakemaan jotain hammasharjoja? Ja sitten kun niistä kieltäytyy, hän saakin sen mitä meni hakemaan? Joopa joo. 

Eihän ruokakassijaossakaan porukka tiedä millainen kassin sisältö on. Omilla rahoilla voi ostaa mitä haluaa ja lahjoitukset on mitä milloinkin. Avustukset ei ole kuin pankki, josta haetaan rahaa. 

Vierailija
1512/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

vai kitinää kuuluu.ottakaa kiitollisena vastaan mitä ilmaiseksi annetaan.

nyt loppui loisten avustaminen..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1513/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on ollut, että hyvin monia köyhiä yhdistää se, etteivät he osaa käyttää rahaa. Kun rahaa tulee, vaikka sitten lahjakortin muodossa, niin se menee hujauksessa. Ei malteta pysähtyä miettimään ja suunnittelemaan, mitä tällä summalla nyt kannattaisi hankkia. Tai jos kotona pärjäisi pari päivää kaapista löytyvillä ruoilla ja torstaina alkaisi vaikka hyvät ruoka-alet, niin ostettaisiin sitten tarjouksesta sitä ruokaa. Saisi samalla summalla enemmän. Mutta tällainen taloudenhallinta on monille köyhille ihan mahdottoman vaikeaa.

Tämähän se ongelma on. Minusta ylipäätään on hyvä kysymys, miksi yhteiskunnan tai vapaaehtoisten pitäisi loputtomasti syytää rahaa siihen, ettei joku osaa käyttää sitä? Tällaista talouden hallintaa ja fiksua rahankäyttöä joutuvat tekemään monet muutkin. Kyllä minun tietämäni pienituloiset ja keskituloiset suunnittelevat menojaan. Tarkkaillaan tarjouksia ja ostetaan sen mukaan. Jätetään ostamatta, jos kilohinta on kallis. Otetaan töihin kotoa eilisen päivällisen tähteitä sen sijaan, että mentäisiin ulos syömään. Lasten kanssa ulkoillessa mukaan pakataan kotoa eväsleivät, eikä mennä Mäkkäriin. Ei sitä rahaa jäisi säästöön tai elämiseen, jos ostaisi vain kaikkea, mitä mieli tekisi.

Enkä koe, että yksikään köyhä ottaa opiksi näistä "hupsis, sain 50 e ruokakauppalahjakortin ja tuhlasin sen lapsen joululahjan ja ruoan sijaan omiin kosmetiikkatuotteisiini" tapauksista. Samanlainen moka toistuu taas seuraavalla kerralla.

Köyhällä ei ole tilannetta, jossa hänellä olisi vaihtoehtona törsätä tai ei. Mietipäs tilanne, jossa henkilölle tulee kuun eka päivä tilille 590€ ja hän maksaa siitä vuokraa 150€, sähköä, vettä, vakuutuksia ja puhelimen jne. Toisen mokoman. Paljonko hänellä on sitä törsäilyrahaa loppukuuksi? Jos hän saa 50€ puolessa kuussa, kerro ihmeessä miten hän voisi ostaa sillä jotakin muuta kuin ruokaa? 

Ihan uskomattomia aivoituksia tällä palstalla kyllä näkee. 

Kyllähän näitä näkee, valitettavasti. Siinä jossain tv-ohjelmassakin (sorry en muista nimeä) ihmiset osti ihan mitä sattui. Joku tyttö osti jotain fanikamaa, joku toinen autoon jonkun kivan härpäkkeen. Vailla huolta huomisesta.

Tai kun köyhänä muutetaan pienempään asuntoon ja vanha sohva "ei sovi", joten pitää ostaa uusi. 

Itsellä tuli mieleen, että miten niin ei sovi, jos haluaa pitää sohvan, niin kyllä se ovesta sisään mahtuu ihan samalla tavalla kuin vanhaankin asuntoon. Kun kaikki vanhat huonekalut ei sovi pienempään asuntoon, niin siinä vaan pitää miettiä, mitkä huonekalut säästää ja mitkä laittaa kiertoon. Aikamoinen herjaus väittää olevansa köyhä, jos on varaa ostaa uusia huonekaluja vain sen vuoksi ettei mittakaava/väri/tyyli sovi uuteen asuntoon.

Rikkaat remontoi, sisustaa ja vaihtaa huonekaluja muodin ja omien mielihalujen mukaan - ei köyhät.

Vierailija
1514/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä. Palasin lukemaan keskustelua parin päivän jälkeen ja viestejä on tullut kauheasti! Kaikkia en ehtinyt lukemaan läpi, mutta tiivistetysti muutamiin asioihin vastaus.

Auttamistaho ei kieltäytynyt suuhygieniatarvikkeista, vaikka heiltä todettiin, että avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja. He ottavat kyllä vastaan elintarvikkeita ja hygieniatuotteita, kuten verkkosivuillaan sanovat. Avustuksia saavat vaan mieluummin haluaisivat lahjakortteja ja tämä minulle suoraan todettiin. Emme sopineet suuhygieniatarvikkeiden toimittamisesta, koska jäin itse vielä miettimään asiaa (haluanko lahjoittaa tuotteita sellaisen auttajatahon joulukeräykseen, joka alkaakin yhtäkkiä esittää toiveita lahjakorteista). Minusta on mautonta mennä kommentoimaan, että haluttaisiin lahjakortteja, jos kuitenkin on kerrottu, että otetaan vastaan elintarvikkeita ja hygieniatuotteita.

Tämä joulukeräys ei siis ole mikään joululahjakeräys, ei lapsille eikä aikuisille. Joulukeräyksen tarkoituksena on jakaa joulukuun aikana kotitalouksille kassi, joka pitää sisällään tavallisia elintarvikkeita, hygieniatuotteita sekä mahdollisesti jouluisia elintarvikkeita, mikäli niitä kertyy keräykseen. Eli jos keräykseen osallistuvat yksityiset tahot tai ihmiset lahjoittavat vaikka suuhygieniatuotteita, shampoota, saippuaa jne, eivät nämä ole mitään "joululahjoja", vaan normaalia käyttötavaraa, jota keräykseen on pyydetty.

Joku oli arvellut, että tuotteemme olisivat vanhoja/huonoja tai muuten sopimattomia. Tuotteet ovat yleistä merkkiä, jota myydään päivittäistavarakaupoissa koko Suomessa. Käyttäjävolyymi on Suomessakin suuri, joten en millään usko, että tuotteemme olisivat huonoja. Kyse on poistuvista eristä, joissa on päiväystä jäljellä oikein hyvin. Meillä on mahdollisuus lahjoittaa suuhygieniatuotteita isompi satsi, ei vastaavaa summaa rahana tai lahjakortteina. En ymmärrä, miksi tätä on ihmetelty keskustelussa. Totta kai yrityksellä on lahjoitettavana ns. oman alansa tuotteita, eikä jotakin ihan muuta. 

Ap

"Köyhät" vinkuvat, kun haluaisivat hammastahnojenne ja harjojenne sijaan lahjakortteja. Eivät käsitä, että ette ole antamassa samalla summalla lahjakortteja. Sinuna veisin lahjoituksen johonkin toiseen keräykseen, jopa toiselle paikkakunnalle. Siellä kenties arvostaisivat enemmän.

Näillä "köyhillä" on vääristynyt käsitys rahasta. Kuvittelevat, että jos joku Matti lahjoittaa keräykseen työnsä kautta 2 euron shampoon, että Matti voisi lahjoittaa saman summan rahana. Ei, Matin firmalle se marketissa 2 e hintaan myytävä shampoo on todennäköisesti merkittävästi halvempi, esim. 1 e. Vaikka Matti ei sitä shampoota lahjoittaisi, niin ei Matti antaisi samaa summaa keräykseen. Hänellä on lahjoitettavana sitä shampoota, ei rahaa. Eli jos Matti antaisi keräykseen 200 euron edestä shampoota, niin ei hän keräykseen antaisi 200 e edestä lahjakortteja, vaikka sitä kuinka toivottaisi. 

Näillä köyhillä unohtuu myös sen miettiminen, että entäs ne muut autettavat. Jos olisi 4 kpl 50 e lahjakortteja ja ne menisivät Virtasille, Korhosille, Mäkisille ja Jokisille, niin muut jäisivät ilman. Paljon järkevämpää on avustaa vaikka 40 perhettä 5 e arvoisella shampoo + saippua -setillä kuin satsata koko summa pariin perheeseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1515/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on ollut, että hyvin monia köyhiä yhdistää se, etteivät he osaa käyttää rahaa. Kun rahaa tulee, vaikka sitten lahjakortin muodossa, niin se menee hujauksessa. Ei malteta pysähtyä miettimään ja suunnittelemaan, mitä tällä summalla nyt kannattaisi hankkia. Tai jos kotona pärjäisi pari päivää kaapista löytyvillä ruoilla ja torstaina alkaisi vaikka hyvät ruoka-alet, niin ostettaisiin sitten tarjouksesta sitä ruokaa. Saisi samalla summalla enemmän. Mutta tällainen taloudenhallinta on monille köyhille ihan mahdottoman vaikeaa.

Minulle ei. Osaan ostaa kaiken tarpeellisen ja saan rahani riittämään. En halveksi yhtäkään tyhjää tölkkiä, kaikki poimin mukaani, viimeksi eilen poimin kaupan edustalta kuusi tölkkiä. Lievästi hävetti kyllä. 

Mä silti ymmärrän, että kun rahat ovat olleet pitkään tiukoilla, niin se "ylimääräinen" raha tuntuu sellaiselta, että ihanaa, kerrankin voin ostaa mitä haluan, olkoonkin että se on lyhytnäköistä ja typerää, mutta varsin inhimillistä. 

Miesystäväni lapsi oli pa ja isänsä antoi marketissa 50 euroa, jotta saa jotain ostettua. Ratkaisu oli sushia, energiajuomaa ja kapseleita kahvinkeittimeen. Tuntui älyttömältä. Olisin ymmärtänyt, jos olisi ostanut jonkin noista turhakkeista, mutta että kaikki. 

Meidän perhe sai kerran lahjakortin, muistaakseni sossusta. Ostettiin joulun jälkeen Prisman poistonurkasta valtava kasa vaatteita kaikille. Eivät ehkä kovin hienoja tai muodinmukaisia, mutta uusia yhtä kaikki. Osan myin, osa pidettiin. 

Suurin osa mun tuntemista köyhistä osaa käyttää rahaa. 

Ero on usein siinä, onko köyhä ns. pelkkien tukien varassa eläjä vai esim. pienituloinen. Monet pienituloiset ovat todella tarkkoja rahanmenosta, koska eivät välttämättä saa mitään tukia (tai korkeintaan asumistukea). Sitten taas moni pelkkien tukien varassa elävä tuhlaa surutta, koska eivät itse maksa tippaakaan menoistaan.

Lainaus: "Sitten taas moni pelkkien tukien varassa elävä tuhlaa surutta, koska eivät itse maksa tippaakaan menoistaan."

Tämä on taas järjetöntä herjaa, koska suurin osa köyhistä elää sillä tuella, josta ei todellakaan jää rahaa tuhlattavaksi. Toki toiset tuhlaa, mutta eiköhän merkittävä osasyyllinen siihenkin tuhlailuun ole se lisärahan antaja - omainen tai tuhlailun lisärahalla palkitseva yhteiskunta (velkajärjestely ja velkojen anteeksi antaminen).

Voi kuule, osa saa ylimääräisiäkin tukia. Paljon on heitä, jotka kovaääniset itkevät tilannettaan ja hakevat kaikki mahdolliset avustukset. Sitten on heitä, jotka niitä tarvitsisivat, mutta eivät kehtaa hakea.

Vierailija
1516/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on ollut, että hyvin monia köyhiä yhdistää se, etteivät he osaa käyttää rahaa. Kun rahaa tulee, vaikka sitten lahjakortin muodossa, niin se menee hujauksessa. Ei malteta pysähtyä miettimään ja suunnittelemaan, mitä tällä summalla nyt kannattaisi hankkia. Tai jos kotona pärjäisi pari päivää kaapista löytyvillä ruoilla ja torstaina alkaisi vaikka hyvät ruoka-alet, niin ostettaisiin sitten tarjouksesta sitä ruokaa. Saisi samalla summalla enemmän. Mutta tällainen taloudenhallinta on monille köyhille ihan mahdottoman vaikeaa.

Tämähän se ongelma on. Minusta ylipäätään on hyvä kysymys, miksi yhteiskunnan tai vapaaehtoisten pitäisi loputtomasti syytää rahaa siihen, ettei joku osaa käyttää sitä? Tällaista talouden hallintaa ja fiksua rahankäyttöä joutuvat tekemään monet muutkin. Kyllä minun tietämäni pienituloiset ja keskituloiset suunnittelevat menojaan. Tarkkaillaan tarjouksia ja ostetaan sen mukaan. Jätetään ostamatta, jos kilohinta on kallis. Otetaan töihin kotoa eilisen päivällisen tähteitä sen sijaan, että mentäisiin ulos syömään. Lasten kanssa ulkoillessa mukaan pakataan kotoa eväsleivät, eikä mennä Mäkkäriin. Ei sitä rahaa jäisi säästöön tai elämiseen, jos ostaisi vain kaikkea, mitä mieli tekisi.

Enkä koe, että yksikään köyhä ottaa opiksi näistä "hupsis, sain 50 e ruokakauppalahjakortin ja tuhlasin sen lapsen joululahjan ja ruoan sijaan omiin kosmetiikkatuotteisiini" tapauksista. Samanlainen moka toistuu taas seuraavalla kerralla.

Väitätkö, että syy köyhyyteen on se, että käydään liikaa ulkona syömässä tai ostetaan liikaa kosmetiikkaa? Tilastoissahan köyhyys ei määrity sen mukaan, kuinka paljon rahaa loppukuussa on jäänyt säästöön, vaan köyhyys määrittyy ihan vain tulojen perusteella. Nämä sinunkin viestisi tyyppiset töräykset pikemminkin antavat sen käsityksen, että puutteellinen talouden hallinta on pikemminkin joidenkin muiden kuin köyhien ongelma.

Onhan se köyhän ongelma, jos elää yli varojensa. Juuri yllä joku sanoi, miten kuukaudessa voi jäädä pari satasta pakollisiin menoihin (ruoka, puhelinmaksu jne). Kyllä se silloin on köyhän ongelmaista käytöstä, jos tietää elävänsä pienellä budjetilla ja rahan tullessa ostaa kossua ja pizzaa viidelläkympillä illaksi. Tajuaahan sen, että se jo valmiiksi pieni summa ei tule riittämään niihin pakollisiin menoihin, jos ostelee ensin kaikkea muuta. Ihan perusasia talouden osalta: ensin maksetaan pakolliset menot, sen jälkeen vasta kaikki muu.

Vierailija
1517/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laittaa lahjaksi ihan resellistä viinaa niin ovat tyytyväisiä. 6 pullon setti leijonaa on ihan ok.

Vierailija
1518/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei autottomana ole paljonkaan mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, että missä kaupassa käyn ja milloin. Asun pitkän matkan päässä lähikaupasta, joka sattuu olemaan peevelin kallis K-Supermarket, mutta siellä asioin silti enimmäkseen, pakon sanelemana. Bussikyydit kauemmas söisivät sen säästön, mitä edullisimmilla hinnoilla olisi saatavilla. 

Pummaan kyytejä kaikilta mahdollisilta, mutta harvoin pääsen markettiin, enkä voi vaikuttaa siihen, milloin sinne menen. Ilta-alet ovat saavuttamattomissa, vaikka bussilla menisin, en pääsisi takaisin kotiin, sillä bussit eivät kulje. 

Joku kirjoitti, että kirppikset ovat kallistuneet. Se on totta. Katselin hyväntekeväisyyskirppiksellä paitoja. Alle kuudella eurolla ei saanut oikein mitään t-paitoja lukuun ottamatta. Takit olivat alkaen 15 euroa ja kovin vain tuntui kalliilta kaikki. 

Toi kyytien pummiminen on kamalaa, lopetathan sen?

Vierailija
1519/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on ollut, että hyvin monia köyhiä yhdistää se, etteivät he osaa käyttää rahaa. Kun rahaa tulee, vaikka sitten lahjakortin muodossa, niin se menee hujauksessa. Ei malteta pysähtyä miettimään ja suunnittelemaan, mitä tällä summalla nyt kannattaisi hankkia. Tai jos kotona pärjäisi pari päivää kaapista löytyvillä ruoilla ja torstaina alkaisi vaikka hyvät ruoka-alet, niin ostettaisiin sitten tarjouksesta sitä ruokaa. Saisi samalla summalla enemmän. Mutta tällainen taloudenhallinta on monille köyhille ihan mahdottoman vaikeaa.

Tämähän se ongelma on. Minusta ylipäätään on hyvä kysymys, miksi yhteiskunnan tai vapaaehtoisten pitäisi loputtomasti syytää rahaa siihen, ettei joku osaa käyttää sitä? Tällaista talouden hallintaa ja fiksua rahankäyttöä joutuvat tekemään monet muutkin. Kyllä minun tietämäni pienituloiset ja keskituloiset suunnittelevat menojaan. Tarkkaillaan tarjouksia ja ostetaan sen mukaan. Jätetään ostamatta, jos kilohinta on kallis. Otetaan töihin kotoa eilisen päivällisen tähteitä sen sijaan, että mentäisiin ulos syömään. Lasten kanssa ulkoillessa mukaan pakataan kotoa eväsleivät, eikä mennä Mäkkäriin. Ei sitä rahaa jäisi säästöön tai elämiseen, jos ostaisi vain kaikkea, mitä mieli tekisi.

Enkä koe, että yksikään köyhä ottaa opiksi näistä "hupsis, sain 50 e ruokakauppalahjakortin ja tuhlasin sen lapsen joululahjan ja ruoan sijaan omiin kosmetiikkatuotteisiini" tapauksista. Samanlainen moka toistuu taas seuraavalla kerralla.

Köyhällä ei ole tilannetta, jossa hänellä olisi vaihtoehtona törsätä tai ei. Mietipäs tilanne, jossa henkilölle tulee kuun eka päivä tilille 590€ ja hän maksaa siitä vuokraa 150€, sähköä, vettä, vakuutuksia ja puhelimen jne. Toisen mokoman. Paljonko hänellä on sitä törsäilyrahaa loppukuuksi? Jos hän saa 50€ puolessa kuussa, kerro ihmeessä miten hän voisi ostaa sillä jotakin muuta kuin ruokaa? 

Ihan uskomattomia aivoituksia tällä palstalla kyllä näkee. 

Silloinhan juuri sen hammastahnapötkylänkin luulisi olevan tervetullut, koska joudut joka tapauksessa sen ostamaan 

Vierailija
1520/1584 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

vai kitinää kuuluu.ottakaa kiitollisena vastaan mitä ilmaiseksi annetaan.

nyt loppui loisten avustaminen..

Trollotiloo ja 0/5 PersuBoi 

Meneppäs takaisin ulinalaudalle trollailemaan

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kaksi seitsemän