Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja" - ihan todellako meno on tällaista?

Vierailija
01.11.2026 |

Työskentelen eräässä suuhygieniaan liittyvässä firmassa. Meiltä järjestyy lahjoituksena noin kolmellekymmenelle kotitaloudelle suuhygieniatarvikkeita (hammasharjoja, hammastahnoja, hammaslankaa). Olin asiasta yhteydessä erääseen paikalliseen auttamistahoon, joka järjestää joulukeräystä. Heidän verkkosivuillaan lukee, että ottavat lahjoitettavaksi elintarvikkeita ja hygieniatuotteita. Olen uutisista lukenut, että vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut ja ihan arkisista asioista on joillakin huutava pula. Ajattelin siis lahjoituksen tulevan tarpeeseen. 

Kun otin auttamistahoon yhteyttä, kerroin lahjoituksesta ja kysyin, milloin voisin toimittaa tavarat. Sain aivan erilaisen reaktion, kuin olisin odottanut. Kiittämisen sijaan totesivat, että avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja, joilla voivat itse valita, mitä ostavat. 

Anteeksi nyt vaan, mutta mitä hemmettiä? Jos ihmisillä on huutava pula ruoasta, hygieniatarvikkeista ja muusta sellaisesta, miksi ne eivät suoraan kelpaa? Miksi pitäisi olla ruokakaupan lahjakortti? Menee yli oman ymmärryksen, miksi suorat tavaralahjoitukset eivät kävisi.

Kommentit (1586)

Vierailija
1441/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kotimaanapu.fi 

Vierailija
1442/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se luetun ymmärtäminen, jos avustusjärjestö on pyytänyt sivuillaan hygieniatarvikkeista, niin se ei suinkaan tarkoita, että joku lahjoittaa sinne toisen yrityksen lahjoittamia näytepakkauksia tai mainoskamaa. Ne on tarkoitettu yrityksen omille asiakkaille jaettavaksi/käytettäväksi. Periaatteessa niitä ei saisi edes henkilökunta käyttää tai ottaa omaan käyttöön. Muussa tapauksessa syyllistytään kirjanpitorikokseen. 

Onko sinulla jokin fetissi, vai miksi hoet sanaa ”mainoskama”? Aloittaja ei sano missään, että kyse olisi mainosnäytteistä, vaan nimenomaan päivittäistavarakaupoissa laajasti myydyistä tuotteista. Tee oma ketjusi aiheesta, jos katsot, että yritysten tuputtamat mainokset ovat ongelma hyväntekeväisyydessä. 

Mutta sanoi vasta hetki sitten ettei ne sellaisia olleet. Ennen sitä ehdittiin puhua mainoskamasta. Onko se ongelma sulle ettei ehkä puhutakaan just niistä apn hammasharjoista keskustelupalstalla? 

Ja vaikka nyt on selvinnyt että ne on pieni erä markettikamaa, asia ei muutu miksikään. Tonne ei mielellään otettu, ketjussa on mainittu monta muuta keinoa laittaa ne itse eteenpäin. 

Sinä ehdit puhua ”mainoskamasta” ilman mitään perustetta. Dildot ja kalukukkarotkin on tuotu keskusteluun jostain syystä, vaikka kyse on hammasharjoista ja hammastahnasta, villeimmillään hammaslangasta. 

Aha. Juu, minäkin kerroin miksi mainoskamaa ei noihin oteta. Apn tuotteet ei kiinnosta minus pätkääkään. 

KAIKKI brändätyt tuotteet ovat laskettavissa "mainoskamaksi", kun niitä ilmaiseksi jaetaaan. Jos siinä avustuskassissa on Pepsodentin sijaan Pirkka-tonnikalaa ja Kantolan pipareita, niin missä ero? En ymmärrä.

En myöskään ymmärrä, miksi olisi parempaa ja suoraselkäisempää, että yhdistys ostaa lahjoitetulla rahalla Prismasta Kantolan pipareita (joissa on katteet jo mukana) avustuskasseihin, kuin että leipomo lahjoittaa niitä Kantolan pipareita suoraan.

Jos olet tosissasi etkä ymmärrä, kysy joltain joka ymmärtää. 

Se Kantola jos lahjoittaa suoraan itseltään ne tuotteet, maksaa verot, tekee poistot ja tarvittavat paperit ja järjestö omansa. Firma ei voi käyttää hyväntekeväisyyttä markinnoinnissaan tai kuten eilen joku väläytti, varastonsa tyhjentämisenä. 

Jos varastossa on hyvää käyttökelpoista uutta tavaraa, niin se ei tietenkään hieno perseelle kelpaa, kun pitää saada massia, rahulia ja lahjakortteja 

Varmaan puhut nyt verottajasta hienoperseenä, koska muuten tossa ei ole mitään logiikkaa. 

Sinun kirjoituksistasi puuttuu kaikki logiikka, mutta ei siinä mitään. Lahjoittaminen loppui joka tapauksessa ja ne varastot mieluummin sitten vaikka roskiin 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1443/1586 |

Satojen viestien verran näyttää kiinnostaneen :)

Kirjoitustyylisi tunnistaa kyllä, kivaa jankkauspäivää sinulle!

😂 Kukahan täällä istuu kyttäämässä satoja viestejä kirjoitusasuineen? Ja vielä toteaa sen itse. Tolla logiikalla kaikki muut kommentit on sun. Tunnistaa kyllä! 

Sinä olit ainoa joka väitti ettei kiinnosta 

Ja sä tulkitsit että kiinnostaa. Miksi kiinnostaisi? Olen minäkin täällä kirjoittanut kommentteja eikä muakaan kiinnosta nuo apn tuotteet. Mitkäs mun kommentteja on ja onko niissä sanaakaan apn tuotteista? 

-ohis

Vierailija
1444/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se luetun ymmärtäminen, jos avustusjärjestö on pyytänyt sivuillaan hygieniatarvikkeista, niin se ei suinkaan tarkoita, että joku lahjoittaa sinne toisen yrityksen lahjoittamia näytepakkauksia tai mainoskamaa. Ne on tarkoitettu yrityksen omille asiakkaille jaettavaksi/käytettäväksi. Periaatteessa niitä ei saisi edes henkilökunta käyttää tai ottaa omaan käyttöön. Muussa tapauksessa syyllistytään kirjanpitorikokseen. 

Onko sinulla jokin fetissi, vai miksi hoet sanaa ”mainoskama”? Aloittaja ei sano missään, että kyse olisi mainosnäytteistä, vaan nimenomaan päivittäistavarakaupoissa laajasti myydyistä tuotteista. Tee oma ketjusi aiheesta, jos katsot, että yritysten tuputtamat mainokset ovat ongelma hyväntekeväisyydessä. 

Mutta sanoi vasta hetki sitten ettei ne sellaisia olleet. Ennen sitä ehdittiin puhua mainoskamasta. Onko se ongelma sulle ettei ehkä puhutakaan just niistä apn hammasharjoista keskustelupalstalla? 

Ja vaikka nyt on selvinnyt että ne on pieni erä markettikamaa, asia ei muutu miksikään. Tonne ei mielellään otettu, ketjussa on mainittu monta muuta keinoa laittaa ne itse eteenpäin. 

Sinä ehdit puhua ”mainoskamasta” ilman mitään perustetta. Dildot ja kalukukkarotkin on tuotu keskusteluun jostain syystä, vaikka kyse on hammasharjoista ja hammastahnasta, villeimmillään hammaslangasta. 

Aha. Juu, minäkin kerroin miksi mainoskamaa ei noihin oteta. Apn tuotteet ei kiinnosta minus pätkääkään. 

KAIKKI brändätyt tuotteet ovat laskettavissa "mainoskamaksi", kun niitä ilmaiseksi jaetaaan. Jos siinä avustuskassissa on Pepsodentin sijaan Pirkka-tonnikalaa ja Kantolan pipareita, niin missä ero? En ymmärrä.

En myöskään ymmärrä, miksi olisi parempaa ja suoraselkäisempää, että yhdistys ostaa lahjoitetulla rahalla Prismasta Kantolan pipareita (joissa on katteet jo mukana) avustuskasseihin, kuin että leipomo lahjoittaa niitä Kantolan pipareita suoraan.

Jos olet tosissasi etkä ymmärrä, kysy joltain joka ymmärtää. 

Se Kantola jos lahjoittaa suoraan itseltään ne tuotteet, maksaa verot, tekee poistot ja tarvittavat paperit ja järjestö omansa. Firma ei voi käyttää hyväntekeväisyyttä markinnoinnissaan tai kuten eilen joku väläytti, varastonsa tyhjentämisenä. 

Jos varastossa on hyvää käyttökelpoista uutta tavaraa, niin se ei tietenkään hieno perseelle kelpaa, kun pitää saada massia, rahulia ja lahjakortteja 

Varmaan puhut nyt verottajasta hienoperseenä, koska muuten tossa ei ole mitään logiikkaa. 

Sinun kirjoituksistasi puuttuu kaikki logiikka, mutta ei siinä mitään. Lahjoittaminen loppui joka tapauksessa ja ne varastot mieluummin sitten vaikka roskiin 

Parempi onkin, koska et niitä voi hyväntekeväisyyteen dumpata. Toivottavasti et ole niin tehnyt ennenkään. 

Vierailija
1445/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

(Vastauksena viestiin 1433.)

"Se Kantola jos lahjoittaa suoraan itseltään ne tuotteet, maksaa verot, tekee poistot ja tarvittavat paperit ja järjestö omansa. Firma ei voi käyttää hyväntekeväisyyttä markinnoinnissaan tai kuten eilen joku väläytti, varastonsa tyhjentämisenä. "

En ymmärrä. Miten tämä eroaa siitä, että hammashygieniatuotefirma lahjoittaa omia tuotteitaan?

Ja muuten, ainakin täällä niitä piparkakkuja sun muita on ollut lahjoittamassa myös paikalliset kauppiaat, joten ei niiden tarvitse suoraan Kantolan varastoista tulla.

1446/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjen köyhyyttä on roudata  hammaslääkärifirman kertakäyttöisiä hammasharjoja johonkin hyväntekeväisyyteen/joulukeräykseen ja varastoida niitä useamman kuukauden ja antaa joululahjaksi hammasharjoja, jotka on tarkoitettu kertakäytöiseksi. Sama tahnoissa. 

S-marketista saa hammasharjoja 20 sentillä ja jostakin Tokmannilta vielä edullisimmin ja voi itse valita mieleisensä.  sama hammastahnoissa.  Hyvä ettei pahvisia kertak.mukia. 

Ja niissä hammastahnoissakin on viimeinen käyttöpäivämäärä ja ovat ongelmajätettä, jos kaapissa olleet vuosia. 

Siis onko ne harjat kertakäyttöisiä? Jessus sentään, koko juttu menee sitten ihan absurdiksi.

Mitäpä lottoat kun apn firman kaapissa niitä on 30? Mitäs siellä kaapeissa ylimääräisenä yleensä on? 

Kolmellekymmenelle taloudelle ei välttämättä tarkoita kolmeakymmentä harjaa. Ohis

Miten tämä muuttaa tilannetta? 

Muuttaa tai ei, jostain syystä aloittajan suuhygieniapaketit kolmellekymmenelle taloudelle ovat muuttuneet kolmeksikymmeneksi pilaantuneeksi, lainvastaiseksi, ikenet tuhoavaksi kertakäyttöhammasharjaksi :’)

Palsta tietää aina parhaiten!

No eihän ole. Ihan vain keskustellaan asiasta, kun ap veti itkupotkuraivarit ja toiset komppaa että köyhille ei mikään kelpaa ja siksi ei pidä lahjoittaa mitään. Mitä tuotteita sä ajattelet noiden mahdollisesti olevan? Jotsin suoerhammasharjoja? Miksi he eivät jaa niitä itse? 

Tässä näkyy jälleen ”köyhän” vajaaälyisyys. 

Ap:n työpaikka voi olla esimerkiksi suuhygieniatuotteiden maahantuoja, vaikkapa verkkokauppa, jolla ei ole kuluttaja-asiakkaille käyntiosoitetta. Tai kenties he myyvät vain yrityksille. 

Varastontasauksen yhteydessä voi olla taloudellisesti pieni asia koota suuhygieniapakkauksia täysin käyvästä, mutta mallistosta poistuvasta tavarasta, ja viedä ne lahjoittavalle taholle. Sen sijaan ei ole taloudellisesti järkevää lähteä organisoimaan jakoa kuluttajille tai tarvitseville, kun työntekijöiden panos tarvitaan muuhun. 

Turha näin monimutkaisia on selittää. Köyhän ajatus on niin kapeutunut jatkuvassa hätätilassa olemisen takia, että tällaisten asioiden hahmottaminen voi olla ylivoimaista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1447/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

^ Ihan uteliaisuudesta: mihin hävikkiruuan jakaminen istuu tässä jatkumossa, jossa "hyväntekeväisyyteen dumppaaminen" on lähtökohtaisesti väärin?

Vierailija
1448/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

(Vastauksena viestiin 1433.)

"Se Kantola jos lahjoittaa suoraan itseltään ne tuotteet, maksaa verot, tekee poistot ja tarvittavat paperit ja järjestö omansa. Firma ei voi käyttää hyväntekeväisyyttä markinnoinnissaan tai kuten eilen joku väläytti, varastonsa tyhjentämisenä. "

En ymmärrä. Miten tämä eroaa siitä, että hammashygieniatuotefirma lahjoittaa omia tuotteitaan?

Ja muuten, ainakin täällä niitä piparkakkuja sun muita on ollut lahjoittamassa myös paikalliset kauppiaat, joten ei niiden tarvitse suoraan Kantolan varastoista tulla.

Tämä on selitetty tässä ketjussa moneen kertaan. 

Lähdepäs tutustumaan asiaan verotuksen ja poistojen kautta. Onnea matkaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1449/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kakkahattutäti kirjoitti:

Joopa joo. Tuostahan näkyy kilometrien päähän ettei ole minkäänlaista käsitystä firman toiminnasta. 

Vierailija
1450/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

(Vastauksena viestiin 1433.)

"Se Kantola jos lahjoittaa suoraan itseltään ne tuotteet, maksaa verot, tekee poistot ja tarvittavat paperit ja järjestö omansa. Firma ei voi käyttää hyväntekeväisyyttä markinnoinnissaan tai kuten eilen joku väläytti, varastonsa tyhjentämisenä. "

En ymmärrä. Miten tämä eroaa siitä, että hammashygieniatuotefirma lahjoittaa omia tuotteitaan?

Ja muuten, ainakin täällä niitä piparkakkuja sun muita on ollut lahjoittamassa myös paikalliset kauppiaat, joten ei niiden tarvitse suoraan Kantolan varastoista tulla.

Tämä on selitetty tässä ketjussa moneen kertaan. 

Lähdepäs tutustumaan asiaan verotuksen ja poistojen kautta. Onnea matkaan. 

Ei, et vieläkään ole tuohon kysymykseen vastannut mitään vaan jankutat vain noita verotuksen ja poistojasi ilman että selittäisit miten ne eroavat riippuen siitä onko pakkauksessa mainittu yritys Kantola vai Pekan putkityöt. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1451/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siksi että lahjakorteilla on jälleenmyyntimarkkinat. Esim. 50 euron lahjakortin myynnillä käteistä vastaan vaikka neljään kymppiin taas on rahaa kaljaan ja tupakkaan. Tai. En tietenkään tähän yllytä. Älkää nyt olko ihan idiootteja, just tuo auttamisen vimma ja usko joulupukkiin on saanut tämän maan tähän jamaan. Jos minä tämän pystyin kuvittelemaan tekee joku tätä jo työkseen sen muun kuppaamisen ja trokaamisen ohella. 

Vierailija
1452/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kakkahattutäti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjen köyhyyttä on roudata  hammaslääkärifirman kertakäyttöisiä hammasharjoja johonkin hyväntekeväisyyteen/joulukeräykseen ja varastoida niitä useamman kuukauden ja antaa joululahjaksi hammasharjoja, jotka on tarkoitettu kertakäytöiseksi. Sama tahnoissa. 

S-marketista saa hammasharjoja 20 sentillä ja jostakin Tokmannilta vielä edullisimmin ja voi itse valita mieleisensä.  sama hammastahnoissa.  Hyvä ettei pahvisia kertak.mukia. 

Ja niissä hammastahnoissakin on viimeinen käyttöpäivämäärä ja ovat ongelmajätettä, jos kaapissa olleet vuosia. 

Siis onko ne harjat kertakäyttöisiä? Jessus sentään, koko juttu menee sitten ihan absurdiksi.

Mitäpä lottoat kun apn firman kaapissa niitä on 30? Mitäs siellä kaapeissa ylimääräisenä yleensä on? 

Kolmellekymmenelle taloudelle ei välttämättä tarkoita kolmeakymmentä harjaa. Ohis

Miten tämä muuttaa tilannetta? 

Muuttaa tai ei, jostain syystä aloittajan suuhygieniapaketit kolmellekymmenelle taloudelle ovat muuttuneet kolmeksikymmeneksi pilaantuneeksi, lainvastaiseksi, ikenet tuhoavaksi kertakäyttöhammasharjaksi :’)

Palsta tietää aina parhaiten!

No eihän ole. Ihan vain keskustellaan asiasta, kun ap veti itkupotkuraivarit ja toiset komppaa että köyhille ei mikään kelpaa ja siksi ei pidä lahjoittaa mitään. Mitä tuotteita sä ajattelet noiden mahdollisesti olevan? Jotsin suoerhammasharjoja? Miksi he eivät jaa niitä itse? 

Tässä näkyy jälleen ”köyhän” vajaaälyisyys. 

Ap:n työpaikka voi olla esimerkiksi suuhygieniatuotteiden maahantuoja, vaikkapa verkkokauppa, jolla ei ole kuluttaja-asiakkaille käyntiosoitetta. Tai kenties he myyvät vain yrityksille. 

Varastontasauksen yhteydessä voi olla taloudellisesti pieni asia koota suuhygieniapakkauksia täysin käyvästä, mutta mallistosta poistuvasta tavarasta, ja viedä ne lahjoittavalle taholle. Sen sijaan ei ole taloudellisesti järkevää lähteä organisoimaan jakoa kuluttajille tai tarvitseville, kun työntekijöiden panos tarvitaan muuhun. 

Turha näin monimutkaisia on selittää. Köyhän ajatus on niin kapeutunut jatkuvassa hätätilassa olemisen takia, että tällaisten asioiden hahmottaminen voi olla ylivoimaista. 

Suomen verolainsäädännössä tuotteen lahjoittaminen rinnastetaan omaan käyttöön. Yrityksen on tällöin maksettava tuotteen arvonlisävero (ALV) aivan kuin se olisi myyty, vaikka se ei saisi tuotteesta lainkaan rahaa.

Lahjoitukset eivät ole yrityksen tuloverotuksessa vähennyskelpoisia kuluja, toisin kuin esimerkiksi tuotteiden hävittäminen (joka kirjataan varaston arvonalentumiseksi tai romutukseksi). 
 
Ja mikäs siinä, jos nuo asiat hoitaa kuntoon, mutta tuo ”kätevästi laitan nämä pussukoihin” ei ole millään tavalla asian hoitamista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1453/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuiva-ainekassi, joka kelpaa köyhälle lapsiperheelle koska tuotteet on kalliita, mutta niistä saa ruokaa tehtyä:

-kaakaojauhe

-maitojauhe

-pastaa, muu kuin halvimmat makaronit ja spagetti

-tomaattimurskaa

-linssejä, papuja

-tonnikalaa

-oliiviöljyä ja muita öljyjä

-ketsuppi perhekoko

-majoneesi perhekoko

-hillopurkki

-hunajaa

-leivontatarvikkeet kuten tomusokeri, tumma kaakao

-isot purkit mausteita ja liemikuutioita

-kananmunat

Terveisin köyhän perheen äiti

Vierailija
1454/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

(Vastauksena viestiin 1433.)

"Se Kantola jos lahjoittaa suoraan itseltään ne tuotteet, maksaa verot, tekee poistot ja tarvittavat paperit ja järjestö omansa. Firma ei voi käyttää hyväntekeväisyyttä markinnoinnissaan tai kuten eilen joku väläytti, varastonsa tyhjentämisenä. "

En ymmärrä. Miten tämä eroaa siitä, että hammashygieniatuotefirma lahjoittaa omia tuotteitaan?

Ja muuten, ainakin täällä niitä piparkakkuja sun muita on ollut lahjoittamassa myös paikalliset kauppiaat, joten ei niiden tarvitse suoraan Kantolan varastoista tulla.

Tämä on selitetty tässä ketjussa moneen kertaan. 

Lähdepäs tutustumaan asiaan verotuksen ja poistojen kautta. Onnea matkaan. 

Ei, et vieläkään ole tuohon kysymykseen vastannut mitään vaan jankutat vain noita verotuksen ja poistojasi ilman että selittäisit miten ne eroavat riippuen siitä onko pakkauksessa mainittu yritys Kantola vai Pekan putkityöt. 

Kyllä on sanottu useaan kertaan. Mitä tarkennusta tarvitset? Miksi se ei riitä, että sanotaan miksi tuo ei ole mahdollista tai suotavaa? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1455/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nimenomaan. Jollei köyhä jotain perusjuttuja ymmärrä syntyy noidankehä joka lopulta selittää kyseisen köyhän köyhyyden. Siihen ei loputon kelaraha tai ilmaiset hammasharjat auta. 

Vierailija
1456/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kakkahattutäti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjen köyhyyttä on roudata  hammaslääkärifirman kertakäyttöisiä hammasharjoja johonkin hyväntekeväisyyteen/joulukeräykseen ja varastoida niitä useamman kuukauden ja antaa joululahjaksi hammasharjoja, jotka on tarkoitettu kertakäytöiseksi. Sama tahnoissa. 

S-marketista saa hammasharjoja 20 sentillä ja jostakin Tokmannilta vielä edullisimmin ja voi itse valita mieleisensä.  sama hammastahnoissa.  Hyvä ettei pahvisia kertak.mukia. 

Ja niissä hammastahnoissakin on viimeinen käyttöpäivämäärä ja ovat ongelmajätettä, jos kaapissa olleet vuosia. 

Siis onko ne harjat kertakäyttöisiä? Jessus sentään, koko juttu menee sitten ihan absurdiksi.

Mitäpä lottoat kun apn firman kaapissa niitä on 30? Mitäs siellä kaapeissa ylimääräisenä yleensä on? 

Kolmellekymmenelle taloudelle ei välttämättä tarkoita kolmeakymmentä harjaa. Ohis

Miten tämä muuttaa tilannetta? 

Muuttaa tai ei, jostain syystä aloittajan suuhygieniapaketit kolmellekymmenelle taloudelle ovat muuttuneet kolmeksikymmeneksi pilaantuneeksi, lainvastaiseksi, ikenet tuhoavaksi kertakäyttöhammasharjaksi :’)

Palsta tietää aina parhaiten!

No eihän ole. Ihan vain keskustellaan asiasta, kun ap veti itkupotkuraivarit ja toiset komppaa että köyhille ei mikään kelpaa ja siksi ei pidä lahjoittaa mitään. Mitä tuotteita sä ajattelet noiden mahdollisesti olevan? Jotsin suoerhammasharjoja? Miksi he eivät jaa niitä itse? 

Tässä näkyy jälleen ”köyhän” vajaaälyisyys. 

Ap:n työpaikka voi olla esimerkiksi suuhygieniatuotteiden maahantuoja, vaikkapa verkkokauppa, jolla ei ole kuluttaja-asiakkaille käyntiosoitetta. Tai kenties he myyvät vain yrityksille. 

Varastontasauksen yhteydessä voi olla taloudellisesti pieni asia koota suuhygieniapakkauksia täysin käyvästä, mutta mallistosta poistuvasta tavarasta, ja viedä ne lahjoittavalle taholle. Sen sijaan ei ole taloudellisesti järkevää lähteä organisoimaan jakoa kuluttajille tai tarvitseville, kun työntekijöiden panos tarvitaan muuhun. 

Turha näin monimutkaisia on selittää. Köyhän ajatus on niin kapeutunut jatkuvassa hätätilassa olemisen takia, että tällaisten asioiden hahmottaminen voi olla ylivoimaista. 

Suomen verolainsäädännössä tuotteen lahjoittaminen rinnastetaan omaan käyttöön. Yrityksen on tällöin maksettava tuotteen arvonlisävero (ALV) aivan kuin se olisi myyty, vaikka se ei saisi tuotteesta lainkaan rahaa.

Lahjoitukset eivät ole yrityksen tuloverotuksessa vähennyskelpoisia kuluja, toisin kuin esimerkiksi tuotteiden hävittäminen (joka kirjataan varaston arvonalentumiseksi tai romutukseksi). 
 
Ja mikäs siinä, jos nuo asiat hoitaa kuntoon, mutta tuo ”kätevästi laitan nämä pussukoihin” ei ole millään tavalla asian hoitamista. 

Ja tuotteista, jotka ovat jääneet lojumaan, on poistojen kautta saatu verohelpotusta useampana vuonna. Kätevä ja tarvitsevalle kiva muodostuukin verotuksen näkökulmasta pikkasen eri asiaksi. 

Vierailija
1457/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lupasin lähikaupassa ostaa pyytäjälle 50€ ruokaa. Ei kelvannut. Olisi halunnut rahaa. Ei saanut.

Niin ja olisi toki saanut valita ruuat. 

Raukka olisi tarvinnut lääkkeitä ja uudet kengät. Ruokaa hän oli jo saanut.

Mutta "lahjoittaja" veti herneet nenään kun ei ruoka kelvannut.

Ne uudet kengät voi ostaa sille tilille kilahtavalla sosiaaliturvalla ja sitten kun rahat ei enää riitä, niin on kiitollinen siitä, mitä saa lahjoituksina.

Ja ne lahjoitukset tulee mistä? Ymmärrätkö sä ollenkaan tätä kuviota? Tai sitä miten vähän sitä ”sossurahaa” on tai mihin se menee? 

Olen tähän asti äänestänyt vasemmistoa,  mutta nyt alan ajatella, että ehkäpä oli aikakin leikata sosiaalituista. Mieti sinä puolestasi hetki, mistä se ”sossuraha” tulee. 

Eri, sivusta

Vierailija
1458/1586 |

Eli sinä vaan oletat että firma ei hoida verovelvoitteitaan ja siksi ne lahjoitukset on mielestäsi laittomia? No just.

Vierailija
1459/1586 |

Eli et osaa vastata. Kaikki tietää mistä sossurahat tulee, sinä et selvästi tiedä miten se jaetaan ja kuinka paljon sitä jaetaan. Senkus olet huutamassa leikkauksia, vaadi niitä leikkauksia kuitenkin oikeaan tahoon. Lapsilisät, elatustuki, sijaishuolto, yh-korotukset nyt noin alkuun pitäisi syynätä läpi. Samoin tuet, joita maksetaan pääomatulojen tai YELin kikkailua harrastaville. Sitten voidaan keskustella enemmänkin asiasta. Meinaan ihan varmasti mulla on sua enemmän oikeus näistä puhua, jos puheoikeus jaetaan veronmaksun perusteella. 

Vierailija
1460/1586 |
03.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kakkahattutäti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjen köyhyyttä on roudata  hammaslääkärifirman kertakäyttöisiä hammasharjoja johonkin hyväntekeväisyyteen/joulukeräykseen ja varastoida niitä useamman kuukauden ja antaa joululahjaksi hammasharjoja, jotka on tarkoitettu kertakäytöiseksi. Sama tahnoissa. 

S-marketista saa hammasharjoja 20 sentillä ja jostakin Tokmannilta vielä edullisimmin ja voi itse valita mieleisensä.  sama hammastahnoissa.  Hyvä ettei pahvisia kertak.mukia. 

Ja niissä hammastahnoissakin on viimeinen käyttöpäivämäärä ja ovat ongelmajätettä, jos kaapissa olleet vuosia. 

Siis onko ne harjat kertakäyttöisiä? Jessus sentään, koko juttu menee sitten ihan absurdiksi.

Mitäpä lottoat kun apn firman kaapissa niitä on 30? Mitäs siellä kaapeissa ylimääräisenä yleensä on? 

Kolmellekymmenelle taloudelle ei välttämättä tarkoita kolmeakymmentä harjaa. Ohis

Miten tämä muuttaa tilannetta? 

Muuttaa tai ei, jostain syystä aloittajan suuhygieniapaketit kolmellekymmenelle taloudelle ovat muuttuneet kolmeksikymmeneksi pilaantuneeksi, lainvastaiseksi, ikenet tuhoavaksi kertakäyttöhammasharjaksi :’)

Palsta tietää aina parhaiten!

No eihän ole. Ihan vain keskustellaan asiasta, kun ap veti itkupotkuraivarit ja toiset komppaa että köyhille ei mikään kelpaa ja siksi ei pidä lahjoittaa mitään. Mitä tuotteita sä ajattelet noiden mahdollisesti olevan? Jotsin suoerhammasharjoja? Miksi he eivät jaa niitä itse? 

Tässä näkyy jälleen ”köyhän” vajaaälyisyys. 

Ap:n työpaikka voi olla esimerkiksi suuhygieniatuotteiden maahantuoja, vaikkapa verkkokauppa, jolla ei ole kuluttaja-asiakkaille käyntiosoitetta. Tai kenties he myyvät vain yrityksille. 

Varastontasauksen yhteydessä voi olla taloudellisesti pieni asia koota suuhygieniapakkauksia täysin käyvästä, mutta mallistosta poistuvasta tavarasta, ja viedä ne lahjoittavalle taholle. Sen sijaan ei ole taloudellisesti järkevää lähteä organisoimaan jakoa kuluttajille tai tarvitseville, kun työntekijöiden panos tarvitaan muuhun. 

Turha näin monimutkaisia on selittää. Köyhän ajatus on niin kapeutunut jatkuvassa hätätilassa olemisen takia, että tällaisten asioiden hahmottaminen voi olla ylivoimaista. 

Suomen verolainsäädännössä tuotteen lahjoittaminen rinnastetaan omaan käyttöön. Yrityksen on tällöin maksettava tuotteen arvonlisävero (ALV) aivan kuin se olisi myyty, vaikka se ei saisi tuotteesta lainkaan rahaa.

Lahjoitukset eivät ole yrityksen tuloverotuksessa vähennyskelpoisia kuluja, toisin kuin esimerkiksi tuotteiden hävittäminen (joka kirjataan varaston arvonalentumiseksi tai romutukseksi). 
 
Ja mikäs siinä, jos nuo asiat hoitaa kuntoon, mutta tuo ”kätevästi laitan nämä pussukoihin” ei ole millään tavalla asian hoitamista. 

Eli sinä vaan oletat että firma ei hoida verovelvoitteitaan ja siksi ne lahjoitukset on mielestäsi laittomia? No just.

Ei tarvitse kovin paljon miettiä, jos hämmästelee, että miksi sieltä varastosta ei voi laittaa niitä kamoja pusseihin hävittämisen sijaan. 😂

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän seitsemän kolme