Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja" - ihan todellako meno on tällaista?

Vierailija
01.11.2026 |

Työskentelen eräässä suuhygieniaan liittyvässä firmassa. Meiltä järjestyy lahjoituksena noin kolmellekymmenelle kotitaloudelle suuhygieniatarvikkeita (hammasharjoja, hammastahnoja, hammaslankaa). Olin asiasta yhteydessä erääseen paikalliseen auttamistahoon, joka järjestää joulukeräystä. Heidän verkkosivuillaan lukee, että ottavat lahjoitettavaksi elintarvikkeita ja hygieniatuotteita. Olen uutisista lukenut, että vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut ja ihan arkisista asioista on joillakin huutava pula. Ajattelin siis lahjoituksen tulevan tarpeeseen. 

Kun otin auttamistahoon yhteyttä, kerroin lahjoituksesta ja kysyin, milloin voisin toimittaa tavarat. Sain aivan erilaisen reaktion, kuin olisin odottanut. Kiittämisen sijaan totesivat, että avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja, joilla voivat itse valita, mitä ostavat. 

Anteeksi nyt vaan, mutta mitä hemmettiä? Jos ihmisillä on huutava pula ruoasta, hygieniatarvikkeista ja muusta sellaisesta, miksi ne eivät suoraan kelpaa? Miksi pitäisi olla ruokakaupan lahjakortti? Menee yli oman ymmärryksen, miksi suorat tavaralahjoitukset eivät kävisi.

Kommentit (1371)

Vierailija
1341/1371 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lifehack: Jos oikeasti haluatte auttaa, niin kysykää millaista apua tarvitaan. Se on niin yksinkertaista. Tuollainen "jos ei minun tarjoama kelpaa niin ette saa mitään" -mentaliteetti on lapsellista ja kaukana altruistisesta auttamisesta.

Mitäpä jos jokainen kuitenkin saisi auttaa niillä resursseilla mitä itsellä on tarjottavana siihen auttamiseen. Jos se tarvittava apu on vaikka halkojen hakkaamista, niin tuskin sitä joku reumasta kärsivä vanha mummo voi antaa. Sen sijaan hän ehkä pystyisi tarjoamaan apuna neulomansa sukat. Vastaavasti jollain ei ehkä ole rahaa ostaa niitä lahjakortteja, mutta voisi olla kaapissa kasa käyttämättömiä uusia lastenvaatteita. Tässä tapauksessa ap:lla olisi ollut mahdollisuus auttaa lahjoittamalla hygieniatarvikkeita, mutta jostain syystä niitä ei haluttu ottaa vastaan vaikka kyseinen organisaatio nimenomaan kertoi ottavansa vastaan sellaisia. 

Tietenkin jokainen saa tarjota millaista apua haluaa ja kykenee tarjoamaan! Mutta jos se apu ei satu olemaan sellaista mitä se autettava haluaa ja tarvitsee, niin on aika itsekästä alkaa loukkaantumaan siitä, aivan kuin koko hommassa olisi tärkeintä sen auttajan tunteet eikä sen autettavan tarpeet.

En havaitse loukkaantumista, lähinnä ihmetystä ap:n jutussa. Mutta samalla tavalla ei tarvitse kohdistaa sitä turhautumista niitä kohtaan, jotka haluavat auttaa. En usko, että kukaan loukkaantuu siitä, jos kieltäytyy lahjoituksesta sen perusteella, että se ei ole tarpeellinen vastaanottajalle. Jollekin nämä voivat olla hyödyksi, niin onko sitten parempi, että heitä kielletään lahjoittamasta kokonaan? Nämä puheet, että ihmiset ovat itsekkäitä, kun villasukkien, ruokalahjoitusten ja hammastahnojen sijaan eivät tarjoa lahjakortteja ovat jotenkin absurdeja ja älyttömiä. Tulee sellainen fiilis, että ihmiset ovat itsekkäitä kun tarjoavat yhtään mitään ellei kyse ole rahasta. 

Onko ketään kielletty lahjoittamasta? Kyllä ap ja moni muu on nyt joko loukkaantunut tai asenteellinen, jos se että noita hammastahnoja ei tuohon järjestöön haluttu, on köyhien itsekkyyttä tai vajaaälyisyyttä. 

Ei, se viittaa ennemmin avustusjärjestön tai sen työntekijän vilpillisyyteen. 

Köyhinä esiintyvät palstakirjoittajat todistavat itsekkyytensä ja vajaaälyisyytensä aivan itse omilla kirjoituksillaan. 

Eri

No ei se ole vilpillisyyttä, jos ei kaikkea ota vastaan. En ole loukkaantunut en 😅

Vierailija
1342/1371 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiittämättömyys on maailman palkka. Jos ei lahjoitetut tavarat kiinnosta, niin pärjätköön ilman.

Jos on vaikka saippua ja leipä loppu, niin jos joku tulee ja lahjoittaa sen leivän ja saippuan, niin miksei se pulassa olevalle kelpaa, vaan pitäisi rahaa antaa, jolla käy sitten ostamassa saippuaa ja leipää? No, siinä on nyt se leipä ja saippua, josta hätä oli, ei niitä nyt voi tuosta noin vaan rahaksi muuttaa, kun ei se lahjoittaja mikään Jeesus ole, joka muuttelee milloin mitäkin. Mutta kun se raha menisi johonkin muuhun kuin leipään ja saippuaan. Siksi se on ongelma, kun on loppu leipä ja saippua ja sitten joku tuo rahan sijaan sen leivän ja saippuan. 

Vertauksesi toimisi jos tosiaan se köyhä saisi sitä mitä tarvitsee ja mikä on loppu. Eli rahaa tai ruokaa. Ei villasukkia ja hammastahnoja. Harvemmin kenelläkään on hätätilannetta jossa juuri villasukat ja/tai hammastahna toisivat ratkaisevan avun. 

En nyt puhunut yhtään mitään mistään villasukista ja hammastahnoista, vaan siitä ihmeellisestä tilanteesta, että kun on loppu leipä ja saippua eli ruoka ja hygieniatuotteet eikä ole rahaa ostaa niitä, niin sitten ei käy päinsä, että saa ne puuttuvat, vaan pitäisi saada rahaa, jotta voi käydä ne ostamassa. Miksi ihmeessä ne pitäisi päästä erikseen ostamaan, ettei käy, että saa ne ilmaiseksi? Miten niin ei ole muka problem solved sillä? No kun se raha menisi johonkin muuhun kuin ruokaan ja hygieniatuotteisiin. 

Täällä mongutaan, että kun pitää itse saada valita.

Jos itse olisin tilanteessa, ettei minulla olisi ruokaa eikä hygieniatarvikkeita. Jos saisin eteeni annoksen makaronilaatikkoa, niin enpä kitisisi, että miksei ole uunilohta. Ja olisi ihan sama, mitkä pepsodentit ja palmolivet odottaisivat suihkussa, kunhan saisin niitä vain käyttää.

Entä jos saisit siitä makaronilaatikosta allergisia oireita tai kovia vatsanväänteitä? Tai siitä saippuasta vaikka ihottumaa? 

Juu, enemmistöllä tuollaisia ongelmia ei varmaan olisi, mutta miten helkutin vaikeaa on tajuta, että joillain ihan oikeasti on? Onko täällä palstalla oikeasti niin totaalisia imbesillejä, että eivät mitenkään käsitä, että köyhätkin ovat yksilöitä, ja joillakin heistä voi olla sairauksia ja rajoitteita ihan niin kuin ei-köyhilläkin? Miten se voi olla niin ylivoimaista tajuta???

Niin, jokaisella auttamiskeinolla ei varmasti pystytä auttamaan ihan jokaista, mutta jos tosiaan enemmistöä pystytään niin sehän on vain hyvä asia. Sen uniikin lumihiutaleen täytyy vaan valitettavasti löytää joku toinen keino mistä saa apua jos juuri kyseinen ei hänelle sovi. Ihan kuten jokainen muukin tekee tässä elämässä. 

Minä teenkin niin. Kerroin tuolla toisessa viestissä, etten hae avustuksia, koska en todennäköisesti saa sieltä, mitä tarvitsen. Siihen viestiin tuli useita alapeukkuja, en tiedä miksi. Tulee sellainen olo, että köyhä ei voi toimia koskaan oikein, paitsi silloin kun ottaa vastaan ihan mitä vain ja vielä ihan valtaisan kiitollisena. Pidetään köyhää muita alempiarvoisena ihmisenä. :(

Alapeukut varmaan tulevat siitä, että tuntuu hölmöltä kuinka paljon ketjun vastauksissa korostetaan yksittäisten ihmisten erityistarpeita, kun keskustelu koski jaettavaksi lahjoitettavaa tavaraerää, eikä kenellekään yksittäiselle köyhälle ole tuputettu mitään.

Minä olen köyhä, keliaakikko, useille ruoka-aineille allerginen ja vieläpä useimmille hammastahnoillekin (!), mutta minusta ei ole mitenkään huono idea lahjoittaa useimmille sopivia kulutustavaroita köyhille jaettavaksi.

Minua sei ei auttaisi, mutta monta muuta kyllä.

Voi olla näin, ja noista keräyksistä tietenkin moni saa apua. Ja ymmärrän totta kai, että kaikkien ihmisten kaikkia erityistarpeita ei voida ottaa huomioon, itsestään selväähän tuo on. Kyse on kuitenkin laajemmasta asiasta, kun puhutaan erityistarpeista. Niitä on nimittäin todella isolla osalla ihmisiä nykyään, toki jokaisella omat yksilölliset juttunsa. Yhdellä on keliakiaa, toisella jokin muu suolistosairaus, kolmannella jokin muu sairaus, jota hoitaa tietyllä ruokavaliolla, erilaisia allergioita ja yliherkkyyksiä on aivan valtavasti. Eli ne "uniikit lumihiutaleet", kuten pilkkaavasti sanotaan, eivät ole enää pieni vähemmistö, en hämmästyisi vaikka olisivat jo enemmistö. Omassa lähipiirissäni ei ole yhtään ihmistä, jolla ei ole mitään rajoitteita missään tuotteissa.

Eli itseäni ärsyttää eniten asenne, joka on auttamattoman vanhanaikainen, ja usein hyvin alentuva, jopa nöyryyttävä. 

Jos tälle linjalle lähdetään, ei auttamista kannata enää tehdä. Koska aina on joku, joka suuttuu siitä, ettei juuri häntä huomioida. Vegaani pahastuu, jos tarjolla on lihaa. Paatunut lihansyöjä nyrpistelee vegaaniruoalle. Helpointa kaikkien kannalta on lopettaa VAPAAEHTOINEN auttaminen (mitä nämä keräykset ovat), niin kukaan ei pahoita mieltään "vääristä" tuotteista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1343/1371 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kun halvin hammasharja maksaa 0,50 eur ja iso hammastahna euron. Silloin kun ihmisellä on oikeasti pulaa vähän kaikesta, ei häntä oikeasti auta yhtään, jos hän saa ilmaiseksi vähän kalliimman hammasharjan ja jonkun erikoishammastahnan, mutta joutuu silti miettimään, miten raha riittää ruokaan.

Mutta jos hän saa hammashoitotuotteet ja viikon sapuskat ruoka-avun kassissa, niin kyllä se on iso apu ja säästö. 

Jos minä normaalituloisena saan 50 sentin hammasharjan ja  euron hammastahnan, minulle jää puolitoista euroa muuhun käyttöön. Miksi köyhälle ei käy samoin? 1,50 € riittää lähikaupassani kahteen jäähdytettyyn grillikanankoipeen tai kolmeen kiloon perunoita, tai moneen muuhun asiaan, mikä vain miellyttää. Miksei kelpaa?

Miten tämä köyhä muuttaa sen hammastahnan siinä hetkessä euroksi ja 50 sentiksi ja ostaa sillä ruokaa? Se säästö tapahtuu vasta siinä vaiheessa kun edellinen hammastahna loppuu eikä tarvitse ostaa uutta. Sinne asti jos odottaa perunakilojen syömistä, niin ei varmaan tarvitse enää huolehtia mistään.

Mistäpä tälle köyhälle saisi sen ylimääräisen aivosolun, jotta hän ymmärtäisi lähteä ruokajonoon hieman ennen kuin kaapit tyhjenevät? Ja kuka kertoisi selkokielellä, että säästö on säästö myös parin kuukauden päästä, kun tahna loppuu ja hammasharja täytyy vaihtaa, ja tämän voi tehdä kuluttamatta senttiäkään?

Sulle, jolla on asiat hyvin, onkin varmaan pirun vaikeaa ymmärtää ja asettautua apua tarvitsevan asemaan. Onko pakko tuputtaa jotain tavaraa mitä tarvitsee kuukausien päästä kun juuri nyt on akuutti tarve jollekin muulle asialle? 

Se tavara on kuukauden päästä pois köyhän ostoslistalta, eikä edes maksanut mitään 

Ei ihme, että olet köyhä, jos olet noin tyhmä 

Ihminen ei voi olla kuukautta syömättä odottaessaan hammastahnasäästöjen realisoitumista.

Tuhoaako se hammastahna kaiken syötäväksi kelpaavan siitä lahjoituskassista ympäriltään? Marraskuun alku on toki taikavoimien aikaa, mutta hurjalta silti kuulostaa!

Miksi sä lähdet ihan uusille laduille? Jos alkuperäinen viesti oli se että avun tarvitsija pyytää nälkäänsä ruokaa niin miksi hänelle tarjotaan hammastahnaa? Onko vaikeaa ymmärtää, että se ihminen huolisi siinä hädässä mielummin vaikka leipää, spagettia tai vaikka puurohiutaleita mielummin kuin tahnaa?

Lue aloitusviesti. Siinä hyväntekeväisyysjärjestö pyytää hygieniatarvikkeita lahjoituksena verkkosivuillaan. Työntekijä kuitenkin vaati vain lahjakortteja. 

Vierailija
1344/1371 |

Siellä ei ole koskaan lihaa eikä mitään muutakaan ruokaa, josta joku voisi nirsoilla. Sieltä saa jauhoja ja papuja, tonnikalaa ja makaronia. 

Kannattaa tutustua asiaan, josta puhuu. 

Vierailija
1345/1371 |

Ei vaatinut. Ja vaikka siellä lukisi mitä, niitä otetaan vastaan vain jos niille on tarvetta tai ne sopivat tilanteeseen. Tuokaan järjestö ei ole sun varastotila. 

Vierailija
1346/1371 |

Ylen jutut ruokajaosta ovat täynnään kuvia leikkelepaketeista ja tässä ketjussa joka viidennellä sivulla itketään, että ruokajaossa on muka pilaantunutta lihaa (josta ei kuitenkaan ilmoiteta minnekään). 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1347/1371 |

Ai noistako muka ei voi nirsoilla? Johan nuo kaikki on tainnut saada tässä keskustelussa murskatuomion kun niillä ei ilmeisesti yhtään kukaan tee yhtään mitään, jokainen ruokajonossa käyvä kun on keliaakikko, kala-allergikko, pavut turvottaa ja muutenkin tulee van paha mieli jos joku antaa jotain. 

Vierailija
1348/1371 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pn aika erikoista, että sivutolkulla jauhetaan siitä miten ahneita ja itsekkäitä lahjoittajat ovat kun eivät ymmärrä, että köyhä haluaa rahaa, jolla käydä itse kaupasta ostamassa tahnansa. Kyseessä on hyväntekeväisyys ja jos joku kokee, että voi antaa siitä mitä on, se ei välttämättä muutu rahaksi ja lahjakortiksi. Voitte kertoa siellä jakelussa, että tällainen lahjoitus loukkaa omanarvontunnetta ja kieltäydytte. Sama pätee kaikkeen muuhunkin lahjaan tai vastaavaan. Sen sijaan, että syyllistätte niitä, jotka typeryydessään eivät osaa lahjoittaa oikein, osoittakaan valituksenne hallitukselle ja muille päättäjille, joiden syy on, että ihmiset joutuvat elämään lahjoitusten varassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1349/1371 |

No eihän ilmeisesti ruokajaossa käyvät uskalla syödä kaksi kuukautta sitten valmistettua suklaata tai käyttää vuoden vanhaa huulipunaa, joten ei ihmekään jos pitävät pilaantuneena lihaa jossa on vielä viikko myyntiaikaa. 

Vierailija
1350/1371 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjosin kerran ompeluapua kaupunkimme vapaaehtoistöitä koordinoivaan yhteyshenkilöön. Olisin lyhentänyt verhoja, vaihtanut vetoketjuja, paikannut vaatteita, siis ammattitaitoista korjaustyötä tai apua omaan piikkiini sisältäen tarvikkeetkin. Vastaus oli, ettei kukaan tarvitse tuollaista ja on muutakin tärkeämpää tekemistä.
Soittelin jopa suoraan narkki- ja alkkisasuntoloihin ja nuorisoasuntoihin, niin ei tartte ompeluapua. Silti näen, että aika moni kulkee tosi risaisissa kamppeissa niissäkin asuntoloissa. 
Joten en anna enää mitään apua. Eläinsuojeluyhdistyksissä on sentään kelvannut eläinaiheiset käsityöt.
 
Onpa ihme. Jos olisit vielä viitsinyt ompelemisen lisäksi neuvos miten jatkossa vaatteet jne voi käsinkin korjata itse, olisit antanut niin arvokasta apua, että oksat pois. Se olisi lisännyt autettavien hallinnan ja pystyvyyden tunnettakin ja antanut muuta ajateltavaa. 

Itsekin auttaisin mieluummin niin, että toinen jatkossa osaa itse auttaa itseään. Mutta sille ei ole kysyntää. Eräältä opiskelijasukulaiselta kysyin haluaako hän joululahjaksi vuolukivipadan kun siinä on niin kätevä tehdä pitkää haudutusta vaativia ruokia (jotka, kuten tiedämme, ovat yleensä sekä huokeita että herkullisia). Pata siis varaa niin paljon lämpöä ettei uunia tarvitse pitää päällä kuin tunti. Vrt heinälaatikko tai slow cooker.

Liian vaivalloista kuulemma. Jäi 130 e pata kauppaan sitten. 

En ymmärrä, miksei ihminen tahdo tavaraa ja oppia joka säästää sekä rahaa, että aikaa? Ja parantaa ruokahuoltoa maunkin puolesta?

Ymmärrän oikein hyvin, jos joku ei halua. Minullakin jäisi varmaan tuollainen pata käyttämättä, koska teen aina hyvin yksinkertaista, helppoa ja edullista ruokaa. En edes muista, milloin olisin tehnyt jotain sellaista, jota pitäisi pidempään hauduttaa. Mulle riittää pari kattilaa, kasari ja paistinpannu, that's it. Kaikki muu on ylimääräistä "luksusta". Voi tietysti olla niinkin, että kun tietää, että johonkin tuollaiseen ei ole ikinä varaa, niin ei niiden käyttöäkään ajattele. Ne sulkee täysin pois mielestään ja keskittyy siihen, mihin on varaa. Ja jos joku yhtäkkiä ehdottaisi tuollaista vaikka lahjaksi, niin en tiedä miten suhtautuisin, kun koko ajatus tuollaisesta padasta tuntuu niin kaukaiselta. Ehkä toivoisin ennemmin jotain, jolle olisi varmasti käyttöä.

Tässä on nyt yksi konkreettinen esimerkki erosta keskiluokkaisen ja köyhän välillä. Se mikä on keskiluokkaiselle ihan tavallinen keittiötarvike, on köyhälle ylimääräinen turhan kallis "luksustuote". Ei köyhille ole kerta kaikkiaan varaa mihinkään slow cookereihin, joten ei sellaisia "osata" käyttää. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1351/1371 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjosin kerran ompeluapua kaupunkimme vapaaehtoistöitä koordinoivaan yhteyshenkilöön. Olisin lyhentänyt verhoja, vaihtanut vetoketjuja, paikannut vaatteita, siis ammattitaitoista korjaustyötä tai apua omaan piikkiini sisältäen tarvikkeetkin. Vastaus oli, ettei kukaan tarvitse tuollaista ja on muutakin tärkeämpää tekemistä.
Soittelin jopa suoraan narkki- ja alkkisasuntoloihin ja nuorisoasuntoihin, niin ei tartte ompeluapua. Silti näen, että aika moni kulkee tosi risaisissa kamppeissa niissäkin asuntoloissa. 
Joten en anna enää mitään apua. Eläinsuojeluyhdistyksissä on sentään kelvannut eläinaiheiset käsityöt.
 
Onpa ihme. Jos olisit vielä viitsinyt ompelemisen lisäksi neuvos miten jatkossa vaatteet jne voi käsinkin korjata itse, olisit antanut niin arvokasta apua, että oksat pois. Se olisi lisännyt autettavien hallinnan ja pystyvyyden tunnettakin ja antanut muuta ajateltavaa. 

Itsekin auttaisin mieluummin niin, että toinen jatkossa osaa itse auttaa itseään. Mutta sille ei ole kysyntää. Eräältä opiskelijasukulaiselta kysyin haluaako hän joululahjaksi vuolukivipadan kun siinä on niin kätevä tehdä pitkää haudutusta vaativia ruokia (jotka, kuten tiedämme, ovat yleensä sekä huokeita että herkullisia). Pata siis varaa niin paljon lämpöä ettei uunia tarvitse pitää päällä kuin tunti. Vrt heinälaatikko tai slow cooker.

Liian vaivalloista kuulemma. Jäi 130 e pata kauppaan sitten. 

En ymmärrä, miksei ihminen tahdo tavaraa ja oppia joka säästää sekä rahaa, että aikaa? Ja parantaa ruokahuoltoa maunkin puolesta?

Mun opiskeleva nuori ei tekisi mitään tuollaisella padalla. Hän ei syö lihaa, joten mitään sitkeitä, halpoja ruhonosia ei tarvitse haudutella. Sähkö kuuluu hänellä vuokraan, joten mitään säästöä ei syntyisi siitäkään. Hän tekee nopeita ruokia, keittoja, pastaa, riisiä, perunoita ja kastiketta. Turha tilaa vain veisi kaapissa moinen kapistus. Mulla on keraaminen pata, mutta aika jouten se on saanut olla. 

Tässä taas nähdään se ihmeellinen ylemmyydentunto, "kyllä minä tiedän, mitä joku muu tarvitsee". 

Vierailija
1352/1371 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pn aika erikoista, että sivutolkulla jauhetaan siitä miten ahneita ja itsekkäitä lahjoittajat ovat kun eivät ymmärrä, että köyhä haluaa rahaa, jolla käydä itse kaupasta ostamassa tahnansa. Kyseessä on hyväntekeväisyys ja jos joku kokee, että voi antaa siitä mitä on, se ei välttämättä muutu rahaksi ja lahjakortiksi. Voitte kertoa siellä jakelussa, että tällainen lahjoitus loukkaa omanarvontunnetta ja kieltäydytte. Sama pätee kaikkeen muuhunkin lahjaan tai vastaavaan. Sen sijaan, että syyllistätte niitä, jotka typeryydessään eivät osaa lahjoittaa oikein, osoittakaan valituksenne hallitukselle ja muille päättäjille, joiden syy on, että ihmiset joutuvat elämään lahjoitusten varassa.

Mitä järkeä on lahjoittaa jotakin, jos se ei kohtaa tarvetta? Siitähän tässä on kyse eikä siitä, että lahjoittajaa nyt jotrnkin loukattaisiin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1353/1371 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjosin kerran ompeluapua kaupunkimme vapaaehtoistöitä koordinoivaan yhteyshenkilöön. Olisin lyhentänyt verhoja, vaihtanut vetoketjuja, paikannut vaatteita, siis ammattitaitoista korjaustyötä tai apua omaan piikkiini sisältäen tarvikkeetkin. Vastaus oli, ettei kukaan tarvitse tuollaista ja on muutakin tärkeämpää tekemistä.
Soittelin jopa suoraan narkki- ja alkkisasuntoloihin ja nuorisoasuntoihin, niin ei tartte ompeluapua. Silti näen, että aika moni kulkee tosi risaisissa kamppeissa niissäkin asuntoloissa. 
Joten en anna enää mitään apua. Eläinsuojeluyhdistyksissä on sentään kelvannut eläinaiheiset käsityöt.
 
Onpa ihme. Jos olisit vielä viitsinyt ompelemisen lisäksi neuvos miten jatkossa vaatteet jne voi käsinkin korjata itse, olisit antanut niin arvokasta apua, että oksat pois. Se olisi lisännyt autettavien hallinnan ja pystyvyyden tunnettakin ja antanut muuta ajateltavaa. 

Itsekin auttaisin mieluummin niin, että toinen jatkossa osaa itse auttaa itseään. Mutta sille ei ole kysyntää. Eräältä opiskelijasukulaiselta kysyin haluaako hän joululahjaksi vuolukivipadan kun siinä on niin kätevä tehdä pitkää haudutusta vaativia ruokia (jotka, kuten tiedämme, ovat yleensä sekä huokeita että herkullisia). Pata siis varaa niin paljon lämpöä ettei uunia tarvitse pitää päällä kuin tunti. Vrt heinälaatikko tai slow cooker.

Liian vaivalloista kuulemma. Jäi 130 e pata kauppaan sitten. 

En ymmärrä, miksei ihminen tahdo tavaraa ja oppia joka säästää sekä rahaa, että aikaa? Ja parantaa ruokahuoltoa maunkin puolesta?

Onpa tullut vastaan ihmisiä, joiden mielestä ruokajakeluissa pitäisi antaa pakastepizzoja ja kaupan valmisaterioita. Kun ovat helpompia kuin perunat ja muut itse laitettavat ruoat.

Vierailija
1354/1371 |

Joillakin voi olla tarvetta. Ja ne, joilla ei ole, ei tarvitse loukkaantua siitä, jos kassiin tulee jotain ylimääräistä. Ei tässä kukaan ole loukkaantunut siitä, että lahjoitus ei kelpaa, vaan ärsyttää, että toitotetaan, että miksi ei näiden lahjoitusten sijaan anneta lahjakorttia, rahaa tai ruokaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1355/1371 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ihmiset toivoisi jouluna saavansa jotain mieleistä ja heti ilahduttavaa, ei järkevää ja sellaista, mikä hyödyttää mahdollisesti vasta kuukausien kuluttua. Hygieniatarvikkeet säilyy, mutta ne ei myöskään kovin äkkiä lopu. Hammasharjakin kestää kolme kuukautta.

Ai. Mua ainakin köyhänä vähän harmittaa kun perustarvikkeita on pulaa ja sitten paketista paljastuu jotakin ylellistä mille on käyttöä hyvin harvoin tai ei koskaan. Toki olen lahjasta kiitollinen, mutta ihminen joka tietää taloudellisen ahdingon voisi ajatella antavan sellaista mistä on oikeasti hyötyä ja elämää kohentavat vaikutus. Jos vaikka saakin tuollaisia kuten hammasharjoja tai shampoota niin omat rahat säästyy muuhun.

Vierailija
1356/1371 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun tulin äidiksi ekaa kertaa, sain monta paria junasukkia. En kuitenkaan ruvennut valittamaan ihmisille, vaikka rahasta oli tiukkaa, että miksi ette antaneet potkupukuja tai puklurättejä, kn niile oi tarvetta. Nämä ihmiset kutoivat harrastuksekseen eikä olisi tullut mieleenkään ehdottaa, että seuraavat lankarahat voisitte säästää ja antaa ne rahana.

Vierailija
1357/1371 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pn aika erikoista, että sivutolkulla jauhetaan siitä miten ahneita ja itsekkäitä lahjoittajat ovat kun eivät ymmärrä, että köyhä haluaa rahaa, jolla käydä itse kaupasta ostamassa tahnansa. Kyseessä on hyväntekeväisyys ja jos joku kokee, että voi antaa siitä mitä on, se ei välttämättä muutu rahaksi ja lahjakortiksi. Voitte kertoa siellä jakelussa, että tällainen lahjoitus loukkaa omanarvontunnetta ja kieltäydytte. Sama pätee kaikkeen muuhunkin lahjaan tai vastaavaan. Sen sijaan, että syyllistätte niitä, jotka typeryydessään eivät osaa lahjoittaa oikein, osoittakaan valituksenne hallitukselle ja muille päättäjille, joiden syy on, että ihmiset joutuvat elämään lahjoitusten varassa.

Mitä järkeä on lahjoittaa jotakin, jos se ei kohtaa tarvetta? Siitähän tässä on kyse eikä siitä, että lahjoittajaa nyt jotrnkin loukattaisiin. 

Joillakin voi olla tarvetta. Ja ne, joilla ei ole, ei tarvitse loukkaantua siitä, jos kassiin tulee jotain ylimääräistä. Ei tässä kukaan ole loukkaantunut siitä, että lahjoitus ei kelpaa, vaan ärsyttää, että toitotetaan, että miksi ei näiden lahjoitusten sijaan anneta lahjakorttia, rahaa tai ruokaa. 

Kun se todellisuus ei ole mikään kassissa on ylimääräistä. Tutustupas vähän asiaan ennenkuin uliset. 

Vierailija
1358/1371 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pn aika erikoista, että sivutolkulla jauhetaan siitä miten ahneita ja itsekkäitä lahjoittajat ovat kun eivät ymmärrä, että köyhä haluaa rahaa, jolla käydä itse kaupasta ostamassa tahnansa. Kyseessä on hyväntekeväisyys ja jos joku kokee, että voi antaa siitä mitä on, se ei välttämättä muutu rahaksi ja lahjakortiksi. Voitte kertoa siellä jakelussa, että tällainen lahjoitus loukkaa omanarvontunnetta ja kieltäydytte. Sama pätee kaikkeen muuhunkin lahjaan tai vastaavaan. Sen sijaan, että syyllistätte niitä, jotka typeryydessään eivät osaa lahjoittaa oikein, osoittakaan valituksenne hallitukselle ja muille päättäjille, joiden syy on, että ihmiset joutuvat elämään lahjoitusten varassa.

Mitä järkeä on lahjoittaa jotakin, jos se ei kohtaa tarvetta? Siitähän tässä on kyse eikä siitä, että lahjoittajaa nyt jotrnkin loukattaisiin. 

Mitä järkeä on kirjoittaa verkkosivulle, että ottaa vastaan tällaisia ja tällaisia lahjoituksia, ja sitten kieltäytyä toiveen mukaisista lahjoituksista?

Herää jo pikku hiljaa epäilys, että yksi näistä ketjun vajaakykyisistä jankkaajista on ollut vapaaehtoisena vastaamassa aloittajan puheluun, ja on siellä itsetyytyväisenä jaapattanut lahjakorteista järjestön ohjeista ja toiveista piittaamatta. 

Vierailija
1359/1371 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjosin kerran ompeluapua kaupunkimme vapaaehtoistöitä koordinoivaan yhteyshenkilöön. Olisin lyhentänyt verhoja, vaihtanut vetoketjuja, paikannut vaatteita, siis ammattitaitoista korjaustyötä tai apua omaan piikkiini sisältäen tarvikkeetkin. Vastaus oli, ettei kukaan tarvitse tuollaista ja on muutakin tärkeämpää tekemistä.
Soittelin jopa suoraan narkki- ja alkkisasuntoloihin ja nuorisoasuntoihin, niin ei tartte ompeluapua. Silti näen, että aika moni kulkee tosi risaisissa kamppeissa niissäkin asuntoloissa. 
Joten en anna enää mitään apua. Eläinsuojeluyhdistyksissä on sentään kelvannut eläinaiheiset käsityöt.
 
Onpa ihme. Jos olisit vielä viitsinyt ompelemisen lisäksi neuvos miten jatkossa vaatteet jne voi käsinkin korjata itse, olisit antanut niin arvokasta apua, että oksat pois. Se olisi lisännyt autettavien hallinnan ja pystyvyyden tunnettakin ja antanut muuta ajateltavaa. 

Itsekin auttaisin mieluummin niin, että toinen jatkossa osaa itse auttaa itseään. Mutta sille ei ole kysyntää. Eräältä opiskelijasukulaiselta kysyin haluaako hän joululahjaksi vuolukivipadan kun siinä on niin kätevä tehdä pitkää haudutusta vaativia ruokia (jotka, kuten tiedämme, ovat yleensä sekä huokeita että herkullisia). Pata siis varaa niin paljon lämpöä ettei uunia tarvitse pitää päällä kuin tunti. Vrt heinälaatikko tai slow cooker.

Liian vaivalloista kuulemma. Jäi 130 e pata kauppaan sitten. 

En ymmärrä, miksei ihminen tahdo tavaraa ja oppia joka säästää sekä rahaa, että aikaa? Ja parantaa ruokahuoltoa maunkin puolesta?

Onpa tullut vastaan ihmisiä, joiden mielestä ruokajakeluissa pitäisi antaa pakastepizzoja ja kaupan valmisaterioita. Kun ovat helpompia kuin perunat ja muut itse laitettavat ruoat.

Niin, no, nämä voivat olla niitä lähes kehitysvammaisen tasolle jääneitä tai vaikeasti masentuneita, tai ihan vain nivelrikon riivaamia, joilta ruoanlaitto ei oikeasti suju. Rumaahan se on valittaa, mutta hyvä, jos ruoka-apuna voi saada erilaisia tuotteita, jokaiselle jotakin. 

Vierailija
1360/1371 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pn aika erikoista, että sivutolkulla jauhetaan siitä miten ahneita ja itsekkäitä lahjoittajat ovat kun eivät ymmärrä, että köyhä haluaa rahaa, jolla käydä itse kaupasta ostamassa tahnansa. Kyseessä on hyväntekeväisyys ja jos joku kokee, että voi antaa siitä mitä on, se ei välttämättä muutu rahaksi ja lahjakortiksi. Voitte kertoa siellä jakelussa, että tällainen lahjoitus loukkaa omanarvontunnetta ja kieltäydytte. Sama pätee kaikkeen muuhunkin lahjaan tai vastaavaan. Sen sijaan, että syyllistätte niitä, jotka typeryydessään eivät osaa lahjoittaa oikein, osoittakaan valituksenne hallitukselle ja muille päättäjille, joiden syy on, että ihmiset joutuvat elämään lahjoitusten varassa.

Mitä järkeä on lahjoittaa jotakin, jos se ei kohtaa tarvetta? Siitähän tässä on kyse eikä siitä, että lahjoittajaa nyt jotrnkin loukattaisiin. 

Mitä järkeä on kirjoittaa verkkosivulle, että ottaa vastaan tällaisia ja tällaisia lahjoituksia, ja sitten kieltäytyä toiveen mukaisista lahjoituksista?

Herää jo pikku hiljaa epäilys, että yksi näistä ketjun vajaakykyisistä jankkaajista on ollut vapaaehtoisena vastaamassa aloittajan puheluun, ja on siellä itsetyytyväisenä jaapattanut lahjakorteista järjestön ohjeista ja toiveista piittaamatta. 

Teepä kuule niin, että laitat pystyyn hyväntekeväisyysjärjestön ja sanot kaikelle joo. Ennen sitä kuitenkin kannattaa ottaa haltuun säännöt ja lait ja ohjeet. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kahdeksan yhdeksän