Lue keskustelun säännöt.
En enää usko, että selviän
23.10.2026 |
Kesällä näytti vielä siltä, että saan asiat jollakin tavalla järjestykseen. Enää en pysty uskottelemaan itselleni niin. Määräaikainen työsuhteeni päättyi heinäkuussa, ja tilalle olen löytänyt ainoastaan pieniä, sirpaleisia tilaustöitä. En edes haaveile työllistyväni omalle alalleni (kirjallisuustiede) mutten osannut ennakoida, että myös suunnitelmat b, c, d, e ja f sakkaavat näin rajusti. Niin ikään en osannut ennakoida, etten saa töitä edes jäätelökioskilta. Etsimisen aloitin hyvissä ajoin jo keväällä, mutta huonoin tuloksin.
En oikein jaksa enää yrittää. Työttömyyden ja rahavaikeuksien rinnalla ovat keskivaikea masennus, syömishäiriö, ajoittainen unettomuus sekä kaikista tärkeimpänä loputon, sietämätön itseviha, jonka kanssa en oikein tahdo enää selviytyä. Läheisiä minulla ei ole.
Olen liian luuseri tehdäkseni lopullisen ratkaisun, mutta vaihtoehtojakaan ei taida olla.
Kertokaahan kuulumisia! Miten teillä menee? Kaikki ajatukset tervetulleita (tosin toivoisin, että uskonnon ja maailmankatsomuksen tuputtajat siirtyisivät seuraavaan ketjuun)!
Kommentit (189)
Ottamatta nyt varsinaiseen työttömyysasiaan kantaa:
"...keskivaikea masennus, syömishäiriö, ajoittainen unettomuus sekä kaikista tärkeimpänä loputon, sietämätön itseviha"
Nää pitäis hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla on rima liian korkealla. Koulutus ei tarkota, että voi saada ihan minkä vaan haluumansa työ paikan. Kantsis vaan vähän nöyrtyä ja tajuta, että et oo mitenkään erityinen.
"En osannut ennakoida, etten saa töitä edes jäätelökioskilta" - suora lainaus ap:ltä.
Kuinka paljon nöyrtymistä oikein vaaditaan, jos jäätelökioski ei ole maisterilta riittävästi nöyrtymistä?
Työpaikka on kuitenkin monelle se pelastus.
Olet ollut työttömänä vasta muutaman kuukauden. Tuo on ensimmäinen pettymysvaihe on vaikein.
Työtönkin voi hakea sairauslomaa. Tosin ihan lyhyestä saikusta ei ole hyötyä, mutta kuukausi tai pari voi tehdä jo hyvääkin. Sairauspäivärahan aikana ei ole työnhakuvelvoitetta, ja ansiosidonnaista riittää pidemmälle. Saikun aikana voi myös hakea töitä, jos jaksaa ja löytyy kiinnostava työpaikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on rima liian korkealla. Koulutus ei tarkota, että voi saada ihan minkä vaan haluumansa työ paikan. Kantsis vaan vähän nöyrtyä ja tajuta, että et oo mitenkään erityinen.
"En osannut ennakoida, etten saa töitä edes jäätelökioskilta" - suora lainaus ap:ltä.
Kuinka paljon nöyrtymistä oikein vaaditaan, jos jäätelökioski ei ole maisterilta riittävästi nöyrtymistä?
No ainakin jonkin verran lisää, jos ei kerran tuolta tärpänny. (Ohis, mut jossain kommentissa ap taisi sanoa, et on väitelly.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjallisuustiede... hmm 😆😆😆
Mee siivoomaan tai päiväkotiin.
Raksalle tai haravoimaan.
Kyllä, kirjallisuustiede. Tähän saakka olen elättänyt itseni sillä ihan hyvin: pääsin onneksi useamman vuoden tutkimusprojektiin heti väitöksen jälkeen. Nyt on tietenkin etsittävä muita vaihtoehtoja, ja niin olen jo monta kuukautta tehnytkin. Vartijakoulutus voisi olla hyvä vaihtoehto. Vartijalle on usein tarjolla ainakin keikkatöitä.
Kestääkö sun hauras luusto, jos vartija opintoihin kuuluu erilaisia otteita ym. Toki aulavartiointiin varmasti sopisit työhön silti
Täytyy myöntää, että tätä en tullut edes ajatelleeksi... Hyvä huomio. Aika pienestä niitä murtumia on kyllä tullut, eli ehkä ajatuksessa on perää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista että se masennus on se joka sanoo ettei mistään tule mitään, en pysty ja olen huono. Onko masennuksen hoitoa mahdollista tehostaa? Tottakai toipuminen vie aikaa ja se on vaan hyväksyttävä mutta tarkoitan että saathan esim hyvää psykoterapiaa lääkehoidon lisäksi?
Ja tottakai sinulle kuuluu työttömyysetuudet ihan samalla tavalla kuin kaikille muillekin! Ei ole mitään syytä miksi sinun pitäisi rankaista itseäsi "epäonnistumisesta". Et ole epäonnistunut, vaan meidän maassa on tällä hetkellä erinäisistä syistä johtuen suurtyöttömyys eikä työpaikkoja yksinkertaisesti riitä kuin pienelle osalle työnhakijoista!
Minusta tuo rahasta kieltäytyminen vaikuttaa anoreksian alalajilta enemmän kuin masennukselta. Vaikka siis olen itsekin rahastakieltäytyjä, niin en tee sitä itsekurituksena enkä mielestäni masennuksen vuoksi, vaan siinä on takana ihan puhdas pelko, että laitetaan mankeliin. Joten elän mieluummin ilman pelkoa lisätraumoista. Toki minäkin koen aiheetta häpeää ja syyllisyyttä, mutta sen verran humanisti olen, etten itseäni kuitenkaan halveksi tai vihaa.
En tiedä mikä on se ihmeellinen vuori, joka aloittajan pitäisi mielestään valloittaa voidakseen kokea selviytyneensä. On minullakin projektini, mutta ne saavat epäonnistuakin. Oikeuteni olla riittävän tyytyväinen itseeni ei ole niistä kiinni. Jos en jaksa, se ei ole mikään ihme. Se on, että olen suhteellisen hyvän elämän onnistunut kyhäämään näissä olosuhteissa.
Tää on oikastaan aika kiinnostava ajatus! Mulle tuli myös vaikutelma "itsensä simputtamisesta", oli sitten kyse rahasta tai ruuasta. Ettei ansaitse edes sitä, että perustarpeet täyttyy. Tuli mieleen oma isosisko, jolla oli myös syömishäiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ite odotan koko ajan, milloin näytetään ovea. Muutosneuvottelut (taas!) käynnissä, ja tiedän, että mun homma on yksi niitä, mistä ainakin periaatteessa on mahollisuus karsia. Ei hajuakaan, mistä uuden työn löydän, jos huonosti käy.
Sulla on rima liian korkealla. Koulutus ei tarkota, että voi saada ihan minkä vaan haluumansa työ paikan. Kantsis vaan vähän nöyrtyä ja tajuta, että et oo mitenkään erityinen.