Mikä yllätti aikuisuudessa eniten?

Vähän sama kuin ap. Eniten yllätti se, etten tiennyt koska aikuisuus alkaa. Toisin sanoen se yllätti, että kun olin ikäni puolesta aikuinen, niin olin oikeasti ihan kakara. Ja olen tavallaan vieläkin.

Juoksuhiekka ei niin yleinen ongelma kuin lapsena kuvitteli.

Yllätyin superälystä, aivot toimivat välillä kuin tietokone. Ei aina tietysti jos pitää latailla. :D Valaistuminen. Elämäpiirin pienuus Suomessa maisemallisesti autottomille. Avaruuksien ja dimensioiden mysteerit. Elintasoerot. Suomalaisten usko politiikkaan ja yhteiskuntaohjelmointiin on outo. Luulin nuorena että moni ihminen on miljardeja vuosia kehittyneempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, ettei aikuisia ole oikeasti olemassa. Se on käsite lapsille, kunnes on riittävän vanha tajutakseen, että sua on kusetettu. Kuin joulupukki.

Kusettaako joulupukki?

Siis mitäh , eikö pukkia ole olemassa oikeasti ? Siinäkin kusetettu 🤬🤬

Eniten yllätti se, ettei minusta koskaan kasvanut aikuista vaikka kaikista muista tuntuu kasvaneen

Eniten yllätti erityisesti kaikki . Miten yksin joutuu elämään koko elämän . Miten vaikeaa on saada töitä . Se miten pahuus voittaa tässä maailmassa ja ystävällisyyttä käytetään hyväksi . Karman laki toimii väärinpäin eli pahoilla tapahtuu hyvää . 

Se, että maha ja persu leviää uhkaavasti.

Se jotta kuinka pahoja ihmiset ovat toisilleen 😥 jopa lähipiiri ajaa vaan omaa etuaan seurauksista välittämättä . Ihan liikaa on tämä kylmä nykymaailma tällaiselle herkälle ihmiselle 🥺

Yksinkertaisten totuuksien tilalle tuli harmaasävyjen skaala. Aika usein joutuu elämässään valitsemaan vähiten huonoja asioita parhaiden sijaan.

Vaikka ikää kertyi niin pään sisällä ikäännyin hitaammin kuin kehoni, jonka nivelet nitisevät ja lonkat lonksuvat.

Sitä viisautta en vielä ole kokenut mikä kuulemma tulee iän myötä. 

Yllätti se, kuinka töissä on niin paljon kivempaa kuin koulussa. Ollessani lapsi/nuori työelämästä annettiin hirveän negatiivinen kuva, mutta kyllähän tuo koulut voittaa 100-0.

Miten voimakkaasti monet ihmiset on lapsuudenperheensä jatkeita. 
Näkyy yleisistä elämänarvoista ja poliittisista arvoista lähtien. 

Nuorena voi olla vaihe kun ollaan jotain muuta, mutta sen jälkeen moni palaa jossain määrin siihen mitä oppi lapsena. 

Vierailija kirjoitti:

Miten voimakkaasti monet ihmiset on lapsuudenperheensä jatkeita. 
Näkyy yleisistä elämänarvoista ja poliittisista arvoista lähtien. 

Nuorena voi olla vaihe kun ollaan jotain muuta, mutta sen jälkeen moni palaa jossain määrin siihen mitä oppi lapsena. 

Hyvä esimerkki tästä on vaikka se, että synnytään jossain Kurikassa, muutetaan nuorina Helsinkiin mentaliteetillä ”ei enää tuppukylään” ja kun saadaan lapsia, se Kurikan luonto ja yhteisöllisyys onkin ihan jees.

Varmaan se, miten monella asialla on olevinaan elämässä ihan hirveästi väliä, ja miten harvalla asialla oikeasti on. "Aikuistuminen" kasvattaa kaikenlaisiin turhuuksiin. Mitä lähemmäs pääsee lapsen mielenmaisemaa, sitä oikeammilla jäljillä on.

Se kuinka paljon pinppiä saa kun on juristi.

Se, miten täysin pikkumaisia ja negatiivisessa mielessä lapsellisia aikuiset yleensä ovat.

Vierailija kirjoitti:

Se, miten raskasta työelämä on ja miten yksinäistä oma elämäni on. Ja että kumpaankaan noista ei tule mitään muutosta eikä muutosta muutenkaan mihinkään ikinä paitsi tämä hidas vanhentuminen. 

!

-positiivisessa mielessä yllätti vapaus: oikeasti saa itse valita mitä tekee vaikka viikonloppuisin. Se on niin suuri mahdollisuus! 

-negatiivisessa mielessä yllätti se, miten ilon tunteet laimenevat, mutta uusia negatiivisia tunteita tulee koettua. Miten uskomattoman vaikeita ja pitkäkestoisia ongelmat voivat olla... 

Ja miten vaikea on olla tyytyväinen menneisyyden elämänvalintohinsa... 

Positiivisesti. Lapsuuteni oli huono. Tai ehkä vanhempani olivat huonoja. Aikuisuudessa on hyvää turvallisuuden tunne. Ja se, että en itse kasvanut heidän kaltaisikseen. Ei elämän tarvinnutkaan olla selviytymistä ja sekoilua. Tämä on tavallista, ennakoitavaa, hyvää. 

Nyt juuri yllättää se, että minun oletettaisiin hoitavan ikääntyneitä vanhempiani, vaikka he ovat suoriutuneet omasta vanhemmuudestaan surkeasti. Tämä on vaikeaa käytännössä, mutta hieman moraalisestikin. Mua hämmästyttää yhteiskunnan ja järjestelmän hiljaiset oletukset. Jos minä en suostu tekemään/järjestämään asiaa x heille, hoitaja puhelimessa vaikuttaa olevan aidon hämmästynyt ja neuvoton mitä tehdä.

Se,että olen köyhä vielä aikuisenakin..v i t u t t a a yli kaiken,ja estää normaalin länsimaisen elämisen.

Miten sinisilmäisiä ja suorastaan itsetuhoisen tyhmiä iso osa ihmisistä on.