AV:lta tuttu ilmiö: yhteiskuntaluokan merkitystä vähätellään
"Eribon kertoo kohdanneensa matkoillaan luokan merkityksen vähättelyä. Kirjan olosuhteet voivat kuulemma päteä Ranskassa, mutta 'ei meillä'.
Suomessa sosiologi Mari Käyhkö on puhunut tasa-arvon myytistä, hellitystä ajatuksesta, ettei luokka vaikuttaisi ihmisten elämänvalintoihin. Tutkimustieto osoittaa esimerkiksi koulutusvalintojen periytyvän 2000-luvulla yhä voimakkaammin."
Täällähän aina alkaa poru jonkun avatessa keskustelun luokista, että ei sellaisia muka (enää) ole...
Kommentit (221)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut yrittävät kovasti saada takaisin luokkajakoa. Ihmetyttää tuollainen.
Pitää kaivaa se luokkavihollinen vaikka kiven silmästä. Suomessa se on vaan niin pirskatin vaikeaa. Toista se on vaikka Ranskassa, siellä ollaan sosialismissa pidemmällä kuin Suomessa ja kansa muutenkin herkästi lähtee barrikadeille.
Vasemmiston ansiosta Ranskan valtionlainat ovat 120% bruttokansantuotteesta. Aina kun on yritetty korjata asioita, vasemmisto järjestää mellakoita.
Ranskassa on vahva anarkismin perinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon silti, että yhteiskuntaluokkia ei Suomessa ole. Jokaisella duunariperheen lapsella on mahdollisuus hakea yliopistoon. Siihen vaikuttaa yleensä vanhempien esimerkki, tuki ja kannustus. Yhteiskuntaluokka on ihan muuta kuin ammatti tai palkka.
Teoriassa näin on mutta käytännössä asia menee niin, että näistä tietyistä lähiöissä menee valtava määrä säälivitosella pakotettuun amikseen ottamaan hylätyn.
Ja juuri näiden tapausten ja näiden lähiöiden määrä on nyt kovassa kasvussa, näin se menee oikeassa elämässä.
Ja tämä taas johtaa siihen, että muodostuu näitä Rinkeby kakkosia sinne ja tänne.
Taidat sekoittaa nyt m muuton ongelmat tähän keskusteluun. Se on ihan oma ongelmavyyhtinsä (jota kannattaisi oikeasti pohtia, tietenkin).
Minusta tuo edellinen on oikeilla jäljillä siinä mielessä, että eihän m muuttajat ole erilliinen osa yhteiskunnasta, ja tietyt etniset ryhmät siellä kyllä eivät millään tunnu kohoavan edes työväenluokkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se menee, että pitää opiskella sosiologiaan todella pitkään, ennen kuin pääsee selville suomalaisista yhteiskuntaluokista. Siihen ei riitä 140 viikkoa yhteiskuntatieteellisessä, josta vain 35 ov oli sosiologiaa sivuaineena.
Sosioekonominen asema on se, jota Suomessa voidaan käyttää, koska kansalaisia ei voi lajitella yksiselitteisesti eri luokkiin niin kuin eräissä maissa ammatin, koulutuksen, syntyperän, harrastusten ym. perusteella.
Koulutus periytyy ehkä enemmän nyt kuin aikanaan peruskoulun alkuaikoina viime vuosisadan lopulla. Silloin vanhemmat kannustivat lapsiaan kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle, koska heillä itsellään ei ollut aikanaan mahdollisuutta opiskella kykyjensä ja halujensa mukaan. Nyt tälläkin palstalla tunnutaan pitävän kamalana häpeänä, jos lapset eivät mene lukioon. Todellisuudessa työpaikan saanut ammattiasentaja on kolmekymppisenä paljon paremmassa taloudellisessa asemassa kuin pitkään opiskellut maisteri.
Asentaja on kuitenkin käyttänyt parhaan vuosikymmenensä amisduuniin, kun puolestaan pitkään opiskellut maisteri on saanut verkostoitua, sivistää itseään ja nauttia opiskelijaelämästä. Suhde koulutukseen erottaa aika hyvin sosiaaliluokat. Työväenluokkainen näkee koulutuksen keinona päästä tienaamaan rahaa. Keskiluokkainen saattaa ottaa palkatonta opintovapaata ihan vain opiskelun itsensä vuoksi, vaikka se ei vaikuttaisi palkkaan mitenkään.
Taivas, miten naiivia horinaa. Mitä hienoa siinä on, että opiskelet sen kymmenen vuotta yliopistossa marinoitumassa vasemmistolaisessa ajattelussa ja "elät" täysillä ja sitten valmistut työttömäksi tai hyvällä tuurilla saat julkiselta jonkun tätiviran? Lapsia et tietenkään tee, koska se on niin passé.

Onhan hän, mutta tekstistä saa käsityksen, että siellä lähiöissä ne Veetit ja Jeret vaan kieltäytyy sivistyksestä, vaikka oikeasti Helsingin ja Vantaan lähiöissä jo puolet on muuttajia. Tiettyjen maiden tulijat eivät koskaan aiokaan integroitua ja pitävät visusti huolen, että lapsensakaan eivät näin tee. Eikä siellä ole kyse "keskiluokasta" tai "duunareista" vaan uskonnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli kyllä mielenkiintoinen tuo artikkeli. Siinä ohuesti sivuttiin myös sitä, kuinka luokkaerojen hämärtyminen edesauttaa oikeiston pyrkimyksiä. Kun periaatteessa samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvat ihmiset ohjataan toistensa kimppuun (köyhät/työttömät/eläkeläiset/pienituloiset duunarit/mmuuttajat) oikeiston oma eturyhmä, ökyt, saa jatkaa tuloerojen kasvattamista ja omaa eriytymistään irti maallisista murheista ylöspäin jonnekkin omaan pikkutaivaaseen. Pikkuihmiset riitelee keskenään ja laittelee toisiaan paremmuusjärjestykseen ja aika kuluu siihen, eikä kukaan kiinnitä huomiota siihen, minne valta ja varallisuus todellisuudessa siirtyy.
Ja tämä kaikki on esimerkkiä myös siitä, miksi haluan, että omat lapset opiskelee niin pitkälle kuin pää riittää. Haluan, että he pystyvät näkemään laatikon ulkopuolelle, tunnistavat tällaisia kehityssuuntia, eivätkä vain sokkona seuraa isoäänisintä mölisijää tai mieti pelkästään jotain bensan hintaa kun maailma palaa.Väärin. Luokkasotaa ja anarkiaa lietsoo vasemmisto. Viha, kateus ja kauna on vasemmiston polttoaine.
Lue nyt ajatuksen kanssa. Ei kyse ole kateudesta, jos haluaa, että sellaista kehityskulkua jotenkin hillitään, että Elon Musk omistaa 3/4 kaikesta maailman varallisuudesta (vain vähän kärjistetty esimerkki). On hyvä, että on mahdollisuus rikastua siihen pisteeseen, että ei tarvitse vaikkapa enää käydä töissä (niin laiskaa kuin tuollainen onkin). Mutta se kehitys mitä nyt näemme, on mittaluokaltaan jotain aivan muuta. Tämä kehitys on sellaista, että kokonaiset kansakunnat, esimerkiksi koko Suomi, imetään kuiviin ja hyödyn kerää kourallinen ihmisiä. Ja tätä te oppimattomat näköalattomat moukat ajatte. Te ajatte muutamien ihmisten järkyttävää eriytymistä ihmiskunnasta omaksi varallisuusosuudeksi siksi, että toivotte, että olisitte itsekin joskus niin rikkaita, ettei tarvitsisi miettiä rahaa. Mutta nuo jotka tuosta politiikasta hyötyy on aivan eri säfääreissä, kuin joku metallipajayrittäjä jostain Säkylästä. Nuo ihmiset on esimerkiksi tällä hetkellä ryöstämässä Suomelta kaivannaisia ja sähköä, heitä on vain muutamia ja he voivat kurjistaa koko maan tilanteen.

Nyt taidat vähän rakennella olkiukkoja. Nykyään ei juuri opiskella kymmentä vuotta yliopistossa. Niin, mitä hienoa on sivistymisessä, kun ojankaivuussa näkee heti työnsä tulokset? No ehkä yliopistossa oppii analysoimaan tietoa ja arvostamaan sen analysointikykyä. Näin ainakin itse koen. Myös työtehtäväni ovat ehkä mielekkäämpiä kuin jos olisin mennyt vaikka ammattikouluun. Mutta jos raha on se tärkein juttu, niin varmaan paremmille tienesteille pääsee opiskelemattakin. Näen opiskelun tavallaan jatkumona, jossa pitää läpäistä yhä vaikeampia koettelemuksia. Itselläni pro gradu oli se korkein taso, vaikka joskus mietin, että tohtorinväitöskirjan tekeminen voisi olla mielenkiintoista.

Jostain syystä työväenluokkaisuuteen kuuluu tiiviisti oletus yliopiston vasemmistolaisuudesta. Saa olla aika fakiiri, jos jostain plasmafysiikan tai laskentatoimen kurssista löytää vasemmistolaisuutta tai ylipäänsä mitään politiikkaan viittaavaa. Toinen koominen oletus on, että yliopistolta valmistuu työttömäksi. Tilastojen mukaan asia menee niin, että mitä korkeampi koulutus niin sitä varmemmin henkilö on töissä. Pelkän amiksen käyneissä on suhteellisesti paljon enemmän työttömiä kuin maistereissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se menee, että pitää opiskella sosiologiaan todella pitkään, ennen kuin pääsee selville suomalaisista yhteiskuntaluokista. Siihen ei riitä 140 viikkoa yhteiskuntatieteellisessä, josta vain 35 ov oli sosiologiaa sivuaineena.
Sosioekonominen asema on se, jota Suomessa voidaan käyttää, koska kansalaisia ei voi lajitella yksiselitteisesti eri luokkiin niin kuin eräissä maissa ammatin, koulutuksen, syntyperän, harrastusten ym. perusteella.
Koulutus periytyy ehkä enemmän nyt kuin aikanaan peruskoulun alkuaikoina viime vuosisadan lopulla. Silloin vanhemmat kannustivat lapsiaan kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle, koska heillä itsellään ei ollut aikanaan mahdollisuutta opiskella kykyjensä ja halujensa mukaan. Nyt tälläkin palstalla tunnutaan pitävän kamalana häpeänä, jos lapset eivät mene lukioon. Todellisuudessa työpaikan saanut ammattiasentaja on kolmekymppisenä paljon paremmassa taloudellisessa asemassa kuin pitkään opiskellut maisteri.
Asentaja on kuitenkin käyttänyt parhaan vuosikymmenensä amisduuniin, kun puolestaan pitkään opiskellut maisteri on saanut verkostoitua, sivistää itseään ja nauttia opiskelijaelämästä. Suhde koulutukseen erottaa aika hyvin sosiaaliluokat. Työväenluokkainen näkee koulutuksen keinona päästä tienaamaan rahaa. Keskiluokkainen saattaa ottaa palkatonta opintovapaata ihan vain opiskelun itsensä vuoksi, vaikka se ei vaikuttaisi palkkaan mitenkään.
Taivas, miten naiivia horinaa. Mitä hienoa siinä on, että opiskelet sen kymmenen vuotta yliopistossa marinoitumassa vasemmistolaisessa ajattelussa ja "elät" täysillä ja sitten valmistut työttömäksi tai hyvällä tuurilla saat julkiselta jonkun tätiviran? Lapsia et tietenkään tee, koska se on niin passé.
Tätä maata kuitenkin johdetaan suurimmaksi osaksi niiden taholta, jotka on kouluttautuneet, joilla on laajempia pyrkimyksiä, kuin vain täyttää oma tupa mukuloilla ja saada niille jostain ruokaa suuhun. Jos kaikki ajattelisivat vain siellä oman mökin tasolla, mikään ei kehittyisi, eikä ihmiskunnalla olisi mitään suuntaa tai pyrkimystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon silti, että yhteiskuntaluokkia ei Suomessa ole. Jokaisella duunariperheen lapsella on mahdollisuus hakea yliopistoon. Siihen vaikuttaa yleensä vanhempien esimerkki, tuki ja kannustus. Yhteiskuntaluokka on ihan muuta kuin ammatti tai palkka.
Teoriassa näin on mutta käytännössä asia menee niin, että näistä tietyistä lähiöissä menee valtava määrä säälivitosella pakotettuun amikseen ottamaan hylätyn.
Ja juuri näiden tapausten ja näiden lähiöiden määrä on nyt kovassa kasvussa, näin se menee oikeassa elämässä.
Ja tämä taas johtaa siihen, että muodostuu näitä Rinkeby kakkosia sinne ja tänne.
Taidat sekoittaa nyt m muuton ongelmat tähän keskusteluun. Se on ihan oma ongelmavyyhtinsä (jota kannattaisi oikeasti pohtia, tietenkin).
Minusta tuo edellinen on oikeilla jäljillä siinä mielessä, että eihän m muuttajat ole erilliinen osa yhteiskunnasta, ja tietyt etniset ryhmät siellä kyllä eivät millään tunnu kohoavan edes työväenluokkaan.
Onhan hän, mutta tekstistä saa käsityksen, että siellä lähiöissä ne Veetit ja Jeret vaan kieltäytyy sivistyksestä, vaikka oikeasti Helsingin ja Vantaan lähiöissä jo puolet on muuttajia. Tiettyjen maiden tulijat eivät koskaan aiokaan integroitua ja pitävät visusti huolen, että lapsensakaan eivät näin tee. Eikä siellä ole kyse "keskiluokasta" tai "duunareista" vaan uskonnosta.
Se on totta. Tietenkin on myös totta, että jos kaikki korkeakouluttautuvat, se johtaa tutkintojen inflaatioon, on jo johtanut. Aikoinaan pappi tai opettaja oli iso herra, mutta nyt ei. Jos kaikki olisivat maistereita, niin nimike varmaan menettäisi merkityksensä. Onneksi kaikilla ei ole kykyä kouluttautua maisteriksi, näin maisterina ajattelen vähän itsekkäästi.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut yrittävät kovasti saada takaisin luokkajakoa. Ihmetyttää tuollainen.
Sitä on koko ajan ollut, se on vain lepotilassa ollu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli kyllä mielenkiintoinen tuo artikkeli. Siinä ohuesti sivuttiin myös sitä, kuinka luokkaerojen hämärtyminen edesauttaa oikeiston pyrkimyksiä. Kun periaatteessa samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvat ihmiset ohjataan toistensa kimppuun (köyhät/työttömät/eläkeläiset/pienituloiset duunarit/mmuuttajat) oikeiston oma eturyhmä, ökyt, saa jatkaa tuloerojen kasvattamista ja omaa eriytymistään irti maallisista murheista ylöspäin jonnekkin omaan pikkutaivaaseen. Pikkuihmiset riitelee keskenään ja laittelee toisiaan paremmuusjärjestykseen ja aika kuluu siihen, eikä kukaan kiinnitä huomiota siihen, minne valta ja varallisuus todellisuudessa siirtyy.
Ja tämä kaikki on esimerkkiä myös siitä, miksi haluan, että omat lapset opiskelee niin pitkälle kuin pää riittää. Haluan, että he pystyvät näkemään laatikon ulkopuolelle, tunnistavat tällaisia kehityssuuntia, eivätkä vain sokkona seuraa isoäänisintä mölisijää tai mieti pelkästään jotain bensan hintaa kun maailma palaa.Väärin. Luokkasotaa ja anarkiaa lietsoo vasemmisto. Viha, kateus ja kauna on vasemmiston polttoaine.
Lue nyt ajatuksen kanssa. Ei kyse ole kateudesta, jos haluaa, että sellaista kehityskulkua jotenkin hillitään, että Elon Musk omistaa 3/4 kaikesta maailman varallisuudesta (vain vähän kärjistetty esimerkki). On hyvä, että on mahdollisuus rikastua siihen pisteeseen, että ei tarvitse vaikkapa enää käydä töissä (niin laiskaa kuin tuollainen onkin). Mutta se kehitys mitä nyt näemme, on mittaluokaltaan jotain aivan muuta. Tämä kehitys on sellaista, että kokonaiset kansakunnat, esimerkiksi koko Suomi, imetään kuiviin ja hyödyn kerää kourallinen ihmisiä. Ja tätä te oppimattomat näköalattomat moukat ajatte. Te ajatte muutamien ihmisten järkyttävää eriytymistä ihmiskunnasta omaksi varallisuusosuudeksi siksi, että toivotte, että olisitte itsekin joskus niin rikkaita, ettei tarvitsisi miettiä rahaa. Mutta nuo jotka tuosta politiikasta hyötyy on aivan eri säfääreissä, kuin joku metallipajayrittäjä jostain Säkylästä. Nuo ihmiset on esimerkiksi tällä hetkellä ryöstämässä Suomelta kaivannaisia ja sähköä, heitä on vain muutamia ja he voivat kurjistaa koko maan tilanteen.
Kommunistiset valtiot eivät kuitenkaan ole onnistuneet kovin hyvin jakamaan kansakunnan varoja tai pitämään kansaa tyytyväisenä. Ja eikö USA ole tyyppiesimerkki maasta, jossa ei ole perinteistä luokkajakoa? Jossa voi kohota puhtaalla yritteliäisyydellä?
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se menee, että pitää opiskella sosiologiaan todella pitkään, ennen kuin pääsee selville suomalaisista yhteiskuntaluokista. Siihen ei riitä 140 viikkoa yhteiskuntatieteellisessä, josta vain 35 ov oli sosiologiaa sivuaineena.
Sosioekonominen asema on se, jota Suomessa voidaan käyttää, koska kansalaisia ei voi lajitella yksiselitteisesti eri luokkiin niin kuin eräissä maissa ammatin, koulutuksen, syntyperän, harrastusten ym. perusteella.
Koulutus periytyy ehkä enemmän nyt kuin aikanaan peruskoulun alkuaikoina viime vuosisadan lopulla. Silloin vanhemmat kannustivat lapsiaan kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle, koska heillä itsellään ei ollut aikanaan mahdollisuutta opiskella kykyjensä ja halujensa mukaan. Nyt tälläkin palstalla tunnutaan pitävän kamalana häpeänä, jos lapset eivät mene lukioon. Todellisuudessa työpaikan saanut ammattiasentaja on kolmekymppisenä paljon paremmassa taloudellisessa asemassa kuin pitkään opiskellut maisteri.
Itse kannustan lapsiani lukioon ja korkeakoulutukseen. En sen takia, mistä helpoiten elannon saa, vaan siksi, millainen koulutus antaa parhaan ymmärryksen elämään yleensä. Olen tehnyt duunarinhommia itsekin ja tiedostan, että siellä on nopeita polkuja hyville palkoille, mutta elämässä on kyse muustakin kuin rahasta, siellä duunariporukoissa jää helposti hiukan näköalattomaksi. Ei välttämättä seurata uutisia tai maailman tapahtumia, ollaan kiinnostuneita vain oman kylän asioista, päätöksenteko kunnassa, eduskunnassa ja EU:ssa tuntuu vieraalta, altistutaan propagandalle. Se että miettii pelkästään helpointa reittiä palkkapussille ja kuka on päässyt lyhyimmällä koulutuksella suurimmalle palkalle, on hyvin duunariluokkainen tapa ajatella elämästä.
Ammattikoulun opettajana voin kertoa, että teinipoika siellä on aika hyvin perillä maailman tapahtumista ja ymmärtää oikein hyvin syy-yhteyksiä. Sanoisin, että paremmin kuin sellainen perus, sosiologiaa opiskeleva nuori nainen. Ja ehdottomasti pahiten propagandalle altistuu nykyään ihan siellä yliopistossa, ikävä kyllä.
Tietysti ammattikouluissakin on yhteiskunnallisesti tiedostavia opiskelijoita, mutta ei ammattikoulu mitenkään edistä sitä ajattelua tai ruoki mielenkiintoa oppia lisää polittisista kehityssuunnista, yhteiskunnasta tai vaikuttamisesta siinä tai ylipäätään luovaa ajattelua. Ammattikoulussa opiskellaan ammatti ja tarvitaan poikkeuksellista sisua lähteä opiskelemaan ammattikoulupohjalta yliopistoon, jos kiinnostus tuon tyyppiseen ajatteluun on suurta.
Ja tiedän kyllä, että nuorilla on vahvoja poliittisia näkemyksiä. Heitä lietsotaan sellaiseen. Mutta perustuuko ne näkemykset tiedolle vai esimerkiksi omaa agendaansa ajavien somevaikuttajien mielipiteen muokkaukseen, se on toinen juttu.
Vierailija kirjoitti:
Jaha, sieltä se luokkasota taas putkahti.
Kyllä oli raikas ja uusi ajatuksellinen tuulahdus, aivan kuin suoraan DDR:n kuulantyöntäjänaisten pyykkikassista.
Sen asian myöntäminen, että on yhteiskuntaluokkia, on eri asia kuin luokkasota.

Sen sijaan sosiaalidemokratiat on toimineet erittäin hyvin ja uskoisin, että meillä pohjoismaalaisilla on suurempi into edistää sosiaalidemokratiaa, kuin kommunismia.
USA on maa, jossa voi joutua keskiluokasta kadulle sairaalamaksujen takia. En pidä sitä onnistuneena yhteiskuntana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se menee, että pitää opiskella sosiologiaan todella pitkään, ennen kuin pääsee selville suomalaisista yhteiskuntaluokista. Siihen ei riitä 140 viikkoa yhteiskuntatieteellisessä, josta vain 35 ov oli sosiologiaa sivuaineena.
Sosioekonominen asema on se, jota Suomessa voidaan käyttää, koska kansalaisia ei voi lajitella yksiselitteisesti eri luokkiin niin kuin eräissä maissa ammatin, koulutuksen, syntyperän, harrastusten ym. perusteella.
Koulutus periytyy ehkä enemmän nyt kuin aikanaan peruskoulun alkuaikoina viime vuosisadan lopulla. Silloin vanhemmat kannustivat lapsiaan kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle, koska heillä itsellään ei ollut aikanaan mahdollisuutta opiskella kykyjensä ja halujensa mukaan. Nyt tälläkin palstalla tunnutaan pitävän kamalana häpeänä, jos lapset eivät mene lukioon. Todellisuudessa työpaikan saanut ammattiasentaja on kolmekymppisenä paljon paremmassa taloudellisessa asemassa kuin pitkään opiskellut maisteri.
Asentaja on kuitenkin käyttänyt parhaan vuosikymmenensä amisduuniin, kun puolestaan pitkään opiskellut maisteri on saanut verkostoitua, sivistää itseään ja nauttia opiskelijaelämästä. Suhde koulutukseen erottaa aika hyvin sosiaaliluokat. Työväenluokkainen näkee koulutuksen keinona päästä tienaamaan rahaa. Keskiluokkainen saattaa ottaa palkatonta opintovapaata ihan vain opiskelun itsensä vuoksi, vaikka se ei vaikuttaisi palkkaan mitenkään.
Taivas, miten naiivia horinaa. Mitä hienoa siinä on, että opiskelet sen kymmenen vuotta yliopistossa marinoitumassa vasemmistolaisessa ajattelussa ja "elät" täysillä ja sitten valmistut työttömäksi tai hyvällä tuurilla saat julkiselta jonkun tätiviran? Lapsia et tietenkään tee, koska se on niin passé.
Kauhean katkeralta kuulostat, luurangot suorastaan kolisevat kaapissasi :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se menee, että pitää opiskella sosiologiaan todella pitkään, ennen kuin pääsee selville suomalaisista yhteiskuntaluokista. Siihen ei riitä 140 viikkoa yhteiskuntatieteellisessä, josta vain 35 ov oli sosiologiaa sivuaineena.
Sosioekonominen asema on se, jota Suomessa voidaan käyttää, koska kansalaisia ei voi lajitella yksiselitteisesti eri luokkiin niin kuin eräissä maissa ammatin, koulutuksen, syntyperän, harrastusten ym. perusteella.
Koulutus periytyy ehkä enemmän nyt kuin aikanaan peruskoulun alkuaikoina viime vuosisadan lopulla. Silloin vanhemmat kannustivat lapsiaan kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle, koska heillä itsellään ei ollut aikanaan mahdollisuutta opiskella kykyjensä ja halujensa mukaan. Nyt tälläkin palstalla tunnutaan pitävän kamalana häpeänä, jos lapset eivät mene lukioon. Todellisuudessa työpaikan saanut ammattiasentaja on kolmekymppisenä paljon paremmassa taloudellisessa asemassa kuin pitkään opiskellut maisteri.
Asentaja on kuitenkin käyttänyt parhaan vuosikymmenensä amisduuniin, kun puolestaan pitkään opiskellut maisteri on saanut verkostoitua, sivistää itseään ja nauttia opiskelijaelämästä. Suhde koulutukseen erottaa aika hyvin sosiaaliluokat. Työväenluokkainen näkee koulutuksen keinona päästä tienaamaan rahaa. Keskiluokkainen saattaa ottaa palkatonta opintovapaata ihan vain opiskelun itsensä vuoksi, vaikka se ei vaikuttaisi palkkaan mitenkään.
Taivas, miten naiivia horinaa. Mitä hienoa siinä on, että opiskelet sen kymmenen vuotta yliopistossa marinoitumassa vasemmistolaisessa ajattelussa ja "elät" täysillä ja sitten valmistut työttömäksi tai hyvällä tuurilla saat julkiselta jonkun tätiviran? Lapsia et tietenkään tee, koska se on niin passé.
Nyt taidat vähän rakennella olkiukkoja. Nykyään ei juuri opiskella kymmentä vuotta yliopistossa. Niin, mitä hienoa on sivistymisessä, kun ojankaivuussa näkee heti työnsä tulokset? No ehkä yliopistossa oppii analysoimaan tietoa ja arvostamaan sen analysointikykyä. Näin ainakin itse koen. Myös työtehtäväni ovat ehkä mielekkäämpiä kuin jos olisin mennyt vaikka ammattikouluun. Mutta jos raha on se tärkein juttu, niin varmaan paremmille tienesteille pääsee opiskelemattakin. Näen opiskelun tavallaan jatkumona, jossa pitää läpäistä yhä vaikeampia koettelemuksia. Itselläni pro gradu oli se korkein taso, vaikka joskus mietin, että tohtorinväitöskirjan tekeminen voisi olla mielenkiintoista.
Kivasti ymppäät ammattikoululaiset ojankaivajiksi ja yliopistossa opiskelleet sivistyneiksi, jotka osaavat "analysoida tietoa". Raha on tärkeä juttu, eikä sen tiedostaminen tee kenestäkään mitään sivistymätöntä hirviötä. Olen itse tehnyt yhden gradun ja neljä kandia. Arvostan monenlaisia asioita ja monenlaisia ammatteja ja elämänpolkuja. Sinäkin voisit hieman laajentaa ajatteluasi. Liekö yliopistossa vietetyt vuodet aikaansaaneet tuon putkinäön...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se menee, että pitää opiskella sosiologiaan todella pitkään, ennen kuin pääsee selville suomalaisista yhteiskuntaluokista. Siihen ei riitä 140 viikkoa yhteiskuntatieteellisessä, josta vain 35 ov oli sosiologiaa sivuaineena.
Sosioekonominen asema on se, jota Suomessa voidaan käyttää, koska kansalaisia ei voi lajitella yksiselitteisesti eri luokkiin niin kuin eräissä maissa ammatin, koulutuksen, syntyperän, harrastusten ym. perusteella.
Koulutus periytyy ehkä enemmän nyt kuin aikanaan peruskoulun alkuaikoina viime vuosisadan lopulla. Silloin vanhemmat kannustivat lapsiaan kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle, koska heillä itsellään ei ollut aikanaan mahdollisuutta opiskella kykyjensä ja halujensa mukaan. Nyt tälläkin palstalla tunnutaan pitävän kamalana häpeänä, jos lapset eivät mene lukioon. Todellisuudessa työpaikan saanut ammattiasentaja on kolmekymppisenä paljon paremmassa taloudellisessa asemassa kuin pitkään opiskellut maisteri.
Itse kannustan lapsiani lukioon ja korkeakoulutukseen. En sen takia, mistä helpoiten elannon saa, vaan siksi, millainen koulutus antaa parhaan ymmärryksen elämään yleensä. Olen tehnyt duunarinhommia itsekin ja tiedostan, että siellä on nopeita polkuja hyville palkoille, mutta elämässä on kyse muustakin kuin rahasta, siellä duunariporukoissa jää helposti hiukan näköalattomaksi. Ei välttämättä seurata uutisia tai maailman tapahtumia, ollaan kiinnostuneita vain oman kylän asioista, päätöksenteko kunnassa, eduskunnassa ja EU:ssa tuntuu vieraalta, altistutaan propagandalle. Se että miettii pelkästään helpointa reittiä palkkapussille ja kuka on päässyt lyhyimmällä koulutuksella suurimmalle palkalle, on hyvin duunariluokkainen tapa ajatella elämästä.
Ammattikoulun opettajana voin kertoa, että teinipoika siellä on aika hyvin perillä maailman tapahtumista ja ymmärtää oikein hyvin syy-yhteyksiä. Sanoisin, että paremmin kuin sellainen perus, sosiologiaa opiskeleva nuori nainen. Ja ehdottomasti pahiten propagandalle altistuu nykyään ihan siellä yliopistossa, ikävä kyllä.
Tietysti ammattikouluissakin on yhteiskunnallisesti tiedostavia opiskelijoita, mutta ei ammattikoulu mitenkään edistä sitä ajattelua tai ruoki mielenkiintoa oppia lisää polittisista kehityssuunnista, yhteiskunnasta tai vaikuttamisesta siinä tai ylipäätään luovaa ajattelua. Ammattikoulussa opiskellaan ammatti ja tarvitaan poikkeuksellista sisua lähteä opiskelemaan ammattikoulupohjalta yliopistoon, jos kiinnostus tuon tyyppiseen ajatteluun on suurta.
Ja tiedän kyllä, että nuorilla on vahvoja poliittisia näkemyksiä. Heitä lietsotaan sellaiseen. Mutta perustuuko ne näkemykset tiedolle vai esimerkiksi omaa agendaansa ajavien somevaikuttajien mielipiteen muokkaukseen, se on toinen juttu.
Ammattikoulussa opiskellaan hyvin monenlaisia aloja. Sama ongelma kuin yliopisto-opiskelua kommentoineelle, jolle vastasit: et ole selvillä, mitä siellä todellisuudessa opitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se menee, että pitää opiskella sosiologiaan todella pitkään, ennen kuin pääsee selville suomalaisista yhteiskuntaluokista. Siihen ei riitä 140 viikkoa yhteiskuntatieteellisessä, josta vain 35 ov oli sosiologiaa sivuaineena.
Sosioekonominen asema on se, jota Suomessa voidaan käyttää, koska kansalaisia ei voi lajitella yksiselitteisesti eri luokkiin niin kuin eräissä maissa ammatin, koulutuksen, syntyperän, harrastusten ym. perusteella.
Koulutus periytyy ehkä enemmän nyt kuin aikanaan peruskoulun alkuaikoina viime vuosisadan lopulla. Silloin vanhemmat kannustivat lapsiaan kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle, koska heillä itsellään ei ollut aikanaan mahdollisuutta opiskella kykyjensä ja halujensa mukaan. Nyt tälläkin palstalla tunnutaan pitävän kamalana häpeänä, jos lapset eivät mene lukioon. Todellisuudessa työpaikan saanut ammattiasentaja on kolmekymppisenä paljon paremmassa taloudellisessa asemassa kuin pitkään opiskellut maisteri.
Asentaja on kuitenkin käyttänyt parhaan vuosikymmenensä amisduuniin, kun puolestaan pitkään opiskellut maisteri on saanut verkostoitua, sivistää itseään ja nauttia opiskelijaelämästä. Suhde koulutukseen erottaa aika hyvin sosiaaliluokat. Työväenluokkainen näkee koulutuksen keinona päästä tienaamaan rahaa. Keskiluokkainen saattaa ottaa palkatonta opintovapaata ihan vain opiskelun itsensä vuoksi, vaikka se ei vaikuttaisi palkkaan mitenkään.
Taivas, miten naiivia horinaa. Mitä hienoa siinä on, että opiskelet sen kymmenen vuotta yliopistossa marinoitumassa vasemmistolaisessa ajattelussa ja "elät" täysillä ja sitten valmistut työttömäksi tai hyvällä tuurilla saat julkiselta jonkun tätiviran? Lapsia et tietenkään tee, koska se on niin passé.
Nyt taidat vähän rakennella olkiukkoja. Nykyään ei juuri opiskella kymmentä vuotta yliopistossa. Niin, mitä hienoa on sivistymisessä, kun ojankaivuussa näkee heti työnsä tulokset? No ehkä yliopistossa oppii analysoimaan tietoa ja arvostamaan sen analysointikykyä. Näin ainakin itse koen. Myös työtehtäväni ovat ehkä mielekkäämpiä kuin jos olisin mennyt vaikka ammattikouluun. Mutta jos raha on se tärkein juttu, niin varmaan paremmille tienesteille pääsee opiskelemattakin. Näen opiskelun tavallaan jatkumona, jossa pitää läpäistä yhä vaikeampia koettelemuksia. Itselläni pro gradu oli se korkein taso, vaikka joskus mietin, että tohtorinväitöskirjan tekeminen voisi olla mielenkiintoista.
Minulla on erittäin älykkäitä ystäviä, jotka ovat käyneet vain peruskoulun. He ymmärtävät yhteiskunnasta ja maailmanmenosta 10 kertaa enemmän kuin " mukasivistyneet" yliopiston käyneet maisterit.
Aika harva yliopistoala edes oikeasti yleissivistää. Matematiikka, englannin kielioppi esimerkkeinä, miten niiden opiskelu sivistää?
Itse olen lääkäri. Opiskelimme anatomiaa, lääkeoppia, hormoneita. Sen jälkeen monet lääkärit luulevat ymmärtävänsä kaiken taloudesta ja yhteiskunnasta. Naurua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se menee, että pitää opiskella sosiologiaan todella pitkään, ennen kuin pääsee selville suomalaisista yhteiskuntaluokista. Siihen ei riitä 140 viikkoa yhteiskuntatieteellisessä, josta vain 35 ov oli sosiologiaa sivuaineena.
Sosioekonominen asema on se, jota Suomessa voidaan käyttää, koska kansalaisia ei voi lajitella yksiselitteisesti eri luokkiin niin kuin eräissä maissa ammatin, koulutuksen, syntyperän, harrastusten ym. perusteella.
Koulutus periytyy ehkä enemmän nyt kuin aikanaan peruskoulun alkuaikoina viime vuosisadan lopulla. Silloin vanhemmat kannustivat lapsiaan kouluttautumaan mahdollisimman pitkälle, koska heillä itsellään ei ollut aikanaan mahdollisuutta opiskella kykyjensä ja halujensa mukaan. Nyt tälläkin palstalla tunnutaan pitävän kamalana häpeänä, jos lapset eivät mene lukioon. Todellisuudessa työpaikan saanut ammattiasentaja on kolmekymppisenä paljon paremmassa taloudellisessa asemassa kuin pitkään opiskellut maisteri.
Itse kannustan lapsiani lukioon ja korkeakoulutukseen. En sen takia, mistä helpoiten elannon saa, vaan siksi, millainen koulutus antaa parhaan ymmärryksen elämään yleensä. Olen tehnyt duunarinhommia itsekin ja tiedostan, että siellä on nopeita polkuja hyville palkoille, mutta elämässä on kyse muustakin kuin rahasta, siellä duunariporukoissa jää helposti hiukan näköalattomaksi. Ei välttämättä seurata uutisia tai maailman tapahtumia, ollaan kiinnostuneita vain oman kylän asioista, päätöksenteko kunnassa, eduskunnassa ja EU:ssa tuntuu vieraalta, altistutaan propagandalle. Se että miettii pelkästään helpointa reittiä palkkapussille ja kuka on päässyt lyhyimmällä koulutuksella suurimmalle palkalle, on hyvin duunariluokkainen tapa ajatella elämästä.
Ammattikoulun opettajana voin kertoa, että teinipoika siellä on aika hyvin perillä maailman tapahtumista ja ymmärtää oikein hyvin syy-yhteyksiä. Sanoisin, että paremmin kuin sellainen perus, sosiologiaa opiskeleva nuori nainen. Ja ehdottomasti pahiten propagandalle altistuu nykyään ihan siellä yliopistossa, ikävä kyllä.
Tietysti ammattikouluissakin on yhteiskunnallisesti tiedostavia opiskelijoita, mutta ei ammattikoulu mitenkään edistä sitä ajattelua tai ruoki mielenkiintoa oppia lisää polittisista kehityssuunnista, yhteiskunnasta tai vaikuttamisesta siinä tai ylipäätään luovaa ajattelua. Ammattikoulussa opiskellaan ammatti ja tarvitaan poikkeuksellista sisua lähteä opiskelemaan ammattikoulupohjalta yliopistoon, jos kiinnostus tuon tyyppiseen ajatteluun on suurta.
Ja tiedän kyllä, että nuorilla on vahvoja poliittisia näkemyksiä. Heitä lietsotaan sellaiseen. Mutta perustuuko ne näkemykset tiedolle vai esimerkiksi omaa agendaansa ajavien somevaikuttajien mielipiteen muokkaukseen, se on toinen juttu.
En todellakaan tarkoittanut mitään "yhteiskunnallisesti tiedostavia opiskelijoita". Herra tietää, että meillä on niitä liikaakin, ja justiinsa siellä yliopistoissa. Tarkoitin järkeviä nuoria, jotka ymmärtävät maailmanmenoa. Ammattikoulun tai yliopiston tehtävä ei missään tapauksessa ole edistää mitään poliittista ajattelua tai yhteiskunnallista vaikuttamista! Jossain valtiotieteellisessä näitä pohditaan tieteenteon ja tutkimuksen näkökulmasta. Missä ihmeen yliopistosoosissa sinua on marinoitu? Oppi mennyt näköjään hyvin perille.