Siteitä kuukautissuojina käyttävät, kysymys teille!
Osuuko kaikki vuoto siteeseen? Mulla on aina kamalaa sotkua siteiden kanssa. Päiväaikaan vuoto tulee etuosasta ohi, tavallaan siteen yläpuolelta. Ja yöllä joko takaosasta tai etuosasta. Valuuko muilla vuoto suoraan siteeseen eli pikkuhousujen keskiosaan? Miksi mulla vuoto nousee häpyhuulien välistä ylöpäin tai makuulla ollessa peppuvakoa pitkin aiheuttaen AINA ohivuotoja? Vain murto-osa vuodosta osuu siteeseen. Olenko ainoa?
Kommentit (123)
ja siksi en käytäkään siteitä kuin kahtena ekana erittäin runsaana vuotopäivänä kuukautiskupin lisävarmistuksena. Lisäksi siteet tuppaavat jo parissa tunnissa mulla ryttäytymään pieneksi rullaksi alushousujen keskiosaan, vaikka olisi mitä tarrasiipiä, minkä jälkeen vuoto ei enää tosiaan osu siihen siteeseen kovin todennäköisesti.
Samaa vikaa. Useimmiten käytän päiväsaikaan sekä sidettä että tamponia, mutta jos vaan sidettä, on todella sotkuista välillä.
Yks mieleenpainunein yökokemus on sellainen, että koko yöside oli ihan puhdas, mutta housunreunasta sivusta läpi vuotanut iso läntti ja sotkenut lakanat ja petauspatjankin...
laitan menkkojen aikaan aina vessapaperia pikkareihin.
pitäisi linkittää sidevalmistajan asiakaspalautemeiliin? Saataisiin ehkä vailoimaan riittävän suuria rättejä. Kaikki ei voi tamponejakaan käyttää.
Samaa vikaa. Useimmiten käytän päiväsaikaan sekä sidettä että tamponia, mutta jos vaan sidettä, on todella sotkuista välillä.
Yks mieleenpainunein yökokemus on sellainen, että koko yöside oli ihan puhdas, mutta housunreunasta sivusta läpi vuotanut iso läntti ja sotkenut lakanat ja petauspatjankin...
Kuukautisten aikaan on kiva käyttää kulahtaneita mummoalkkareita, jotka eivät purista mistään ja saa pestä kuudessakympissä. Mutta löysemmistä alkkareista tulee vuotoja ohi.
Yöside on minullakin päivällä käytössä, sen pituus on päiväaikaan sopiva.
Oletteko te ihan tosissanne?
Käyttääkö joku ihan tosissaan jotain ultraisoja, pitkiä ja siivekkeellisiä siteitä yötä päivää? Tai kaksi sidettä peräkkäin yöllä, useat pikkarit, liian kireät pikkarit? Mitä ihmettä.
Itsellä pitää olla jo joku äärimmäinen tilanne että joutuisi noin varautumaan menkkoihin. En voi sietää siteitä, ne hiostaa ja tuntuu muutenkin inhottavilta.
Kuukuppi on kyllä pelastus, jota en ikinä vaihtais pois. Ei tarvitse edes pikkuhousunsuojia käyttää menkkojen aikana.
Muistan kyllä sen, kun yöksi sai tunkea persvakonsa täyteen vessapaperia ettei vuoto valu selällä nukkuessa patjaan saakka. Että oli muuten inhaa hommaa. Sama kun pitkään istuttua nousi seisomaan niin oikein tunsi kun lämmin klimppinen veri valui siteeseen. Siinä meni oikeasti aika kauan ennen kuin side imi kaiken. Tuntui märältä ja tahmealta pitkään. Hyi hitto.
Onneksi on kuukuppi...
Muistan kyllä sen, kun yöksi sai tunkea persvakonsa täyteen vessapaperia ettei vuoto valu selällä nukkuessa patjaan saakka. Että oli muuten inhaa hommaa. Sama kun pitkään istuttua nousi seisomaan niin oikein tunsi kun lämmin klimppinen veri valui siteeseen. Siinä meni oikeasti aika kauan ennen kuin side imi kaiken. Tuntui märältä ja tahmealta pitkään. Hyi hitto. Onneksi on kuukuppi...
oli paljon huonompi kuin olisin voinut uskoa. Todella vastenmielinen asentaa ja käyttää.

Ja käytätkö siis mielummin siteitä? Miten se kuukuppi on vastenmielisempi kuin housuissa haiseva, hiostava, hengittämätön, kostea muovi?
Mikä teki kuukupin käytöstä tai asentamisesta vastenmielistä?
Onhan noita xxxl-yösiteitä olemassa, pituutta varmaan puoli metriä ja paksuutta saman verran. Itse käytän alwaysin niitä siivekkeellisiä, joku sininen/turkoosi paketti taisi olla. Myös joku pinkki siivekkeellinen käytössä, olisikohan ollut ihan rainbow tms.
Nyttemmin tosin siirryin kestositeisiin, ihan loistavia ja tosi mukavia. Eivät kyllä varmaan sovi av-mammoille, jotka ilmeisesti vuotavat litroittain.
Myös päivällä ja tarvittaessa kaksi limittäin riittävän pitkäksi. Alushousut pitää olla riittävän napakat jotta side pysyy paikoillaan.
Onhan noita xxxl-yösiteitä olemassa, pituutta varmaan puoli metriä ja paksuutta saman verran. Itse käytän alwaysin niitä siivekkeellisiä, joku sininen/turkoosi paketti taisi olla. Myös joku pinkki siivekkeellinen käytössä, olisikohan ollut ihan rainbow tms.
Nyttemmin tosin siirryin kestositeisiin, ihan loistavia ja tosi mukavia. Eivät kyllä varmaan sovi av-mammoille, jotka ilmeisesti vuotavat litroittain.
Ompeli minulle superisot kestositeet, ja oi tätä autuutta, ei enää jokaöistä wc-rallia menkkojen aikaan, ja päivälläkin uskaltaa odottaa ihan normaalisti kahvi- tai ruokataukoa siteitten kanssa. T
En halua kuukautisten takia nousta yöllä tyhjentämään kuppia, kun unensaanti on muutenkin vaikeaa.
Kestositeet kiinnostavat periaatteessa, mutta olen ajatellut, että ne ovat apu vain normaaleita tai niukkoja kuukautisia saaville.
Laitan yöksi siteen + sen jatkoksi takapuolelle pikkuhousunsuojan. On toiminut, eikä tarvita kahta sidettä eikä pikkuhousujen takapuolelle tule veriraitaa.
Suosittelen ehdottomasti kuukuppia! Itse olen käyttänyt kuppia nyt pari vuotta, eikä yhtäkään ohivuotovahinkoa ole sattunut sitten alun sähellyksen. Kuukupin käytön oppi kuitenkin nopeasti, eikä siteiden ja tamppoonien käyttöön ole enää paluuta. Minulla on mielestäni suhteellisen runsaat kuukautiset, mutta silti pärjään pahimpinakin vuotopäivinä kolmenna tyhjennyksellä - aamulla, iltapäivällä ja vielä illalla ennen nukkumaanmenoa.
Mulla oli megalomaanisia vuotoja, kunnes aloitin pillerit. Säännöllinen liikunta on myös tärkeää, omalla kohdalla se lyhentää vuotoaikaa ja menkka-aika on helpompaa.
Onko tähän ketjuun vastanneet vain sellaiset joilla on normaalia runsaammat kuukautiset, vai onko mulla epänormaalin niukat? Mulla ei ole koskaan vuotanut ohi siteen edestä tai takaa, eikä sivultakaan sen jälkeen kun siivelliset siteet keksittiin. Olen kyllä aika pienikokoinen, joten side peittää suhteessa isommat alueen. Olen aina ihmetellyt että mihin tarkoitukseen ne navasta ristiselkään ulottuvat yösiteet on (ostin joskus vahingossa). Nyt tiedän.
Mitä monsuunisateita te vuodatte kuukautisten aikaan??? Mulla yöllä side (ihan normaali siivellinen) hyvä jos tulee pientä tippaakaan siteeseen yön aikana. Päivällä käytän tamppoonia, ekana päivänä joutuu vaihtaan 2 kertaa tamppoonin. (yht 3 tamppoonia + yöksi side) Kolmantena päivänä pärjään melkein jo pikkuhousunsuojalla!
Päivällä ällöttää käyttää sidettä, kun jos tulee limppejä, niin tuntuu ällöltä, mut yleensä ne pahimmat klimpitkin tippuu vessanpyttyyn, kun asioi siellä...
laita yöside niin että se menee ihan karvoihin asti siihen häpykummulle ja taakse kanssa pitkälle. ja sellainen missä on siivet. niin ei tule ohivuotoja! minullakin tulee jos ei ole tuollaista sidettä.
Miksi aloin käyttämään Tamponia myös öisin.
Pari vuotta sitten ihan opin Tamponien käytön. Ei enää ohivuotoja eikä kuukautisia edes huomaa. Saa nukuttuakkin paremmin, kun ei tarvi miettiä että menikö lakanalle...