Kuvittele itseäsi 17-vuotiaana: kuinka kaukana olet silloisesta unelmastasi

Aika lähellä sitä nyt olen. Pitkä ja monivaiheinen reitti on kuljettu ennen kuin pääsin tähän vasta eläkeiässä.

Elän noin 75%sti sellaista elämää kuin nuorena kuvittelin tässä iässä eläväni, ja olen elänyt ja kokenut suurimman osan niistä asioista mistä nuorena haaveilin. Olen nyt 52 vuotias. 

Se 25% mikä ei ole täyttynyt on suurimmaksi osaksi sellaista mitä ehkä halusin 17 vuotiaana, mutta nyt kypsempänä on vähän erilaiset ajatukset. 

Kokonaisuutena olen hyvin tyytyväinen elämääni ja elämäntilanteeseeni. Ainoa mitä haluaisin muuttaa on ylipaino ja vähäisen liikunnan vuoksi heikentynyt fyysinen kunto. Suunnitelma on pyrkiä lähivuosien aikana vaihtamaan lyhennettyyn työviikkoon jolloin jäisi paremmin aikaa myös itsestä huolehtimiseen. 

 

-100. Elän kedkiluokkaista elämää, olen kunnan virkahenkilö ja minulla on farmariauto ja kaksi lasta.

-100. Mikään unelmani ei ole toteutunut.

Ei ole ollut mitään unelmia, ei missään elämänvaiheessa, ihan kohtuullisesti on kaikki mennyt.

Itsetunto oli tuohon aikaan murskana. Haaveilin tyttöystävästä, ajokortista ja autosta. Olinn todella lapsellinen. Aika vuoristorataa oli, mutta äidiltä peritty äly lopulta ohjasi oikeille uomille ja korkeakoulutukseen sekä terapiaan. Sain lopulta mielestäni liiankin hyvän elämän, käytännössä 100.

M52

ehkä 10-vuotiaana ystävälle kertomani kuvaa parhaiten. Toivoin perhettä ja omakotitaloa. Sain molemmat.

Kuvittelin itseni hauskaksi deekuksi joka voi ryypätä aina vaan.

Nyt 52-vuotiaana olen vanha deeku joka ei ole voinut enää vuosiin edes yhtä olutta ottaa kun terveys on mennyt ja välttämättömiä lääkkeitäkin on niin ettei ole tosikaan.

M vm. 1974

Ainoa unelmani koskaan oli se, että joku rakastaisi. Nyt 40v. eikä ole vieläkään toteutunut, ja nyt olen vihdoin hyväksynyt, ettei tapahdukaan.

17-vuotiaana halusi lähinnä olla vehtaamassa tyttöystävän kanssa.

No sitähän kyllä saikin vehtata, ja vähän myöhemmin sai vehtata vaimon kanssa.

Vaimon kanssa on tässä vehtattu jo 44 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Ainoa unelmani koskaan oli se, että joku rakastaisi. Nyt 40v. eikä ole vieläkään toteutunut, ja nyt olen vihdoin hyväksynyt, ettei tapahdukaan.

Äärimmäisen surullista.

Elän unelmaani. Ihana aviomies, kolme lasta, kaunis omakotitalo kaukana Suomesta, rahaa riittävästi tehdä, mitä haluaa, ja matkustella.

Suunnilleen 0,068 valovuotta 33 vuoden aikana.

Sain kaiken lähes kaiken mitä osasin toivoa. Ja enemmänkin. Nyt kaduttaa, että en nuorena toivonut enemmän ja lähtenyt aggressiivisesti tavoittelemaan sitä. 

Ainoa nuoruuden unelma mikä ei toteutunut on se Loton päävoitto (vähintään 10 miljoonaa euroa). Jos tänä vuonna pamahtaisi mulle Eurojackpotissa 100 miljoonaa euroa, niin voisin sanoa että kaikki nuoruuden haaveet toteutuivat ja enemmänkin.   :D

N48

 

Ei tästä etäämmälle enää pääse kuin hautaan joka taasen alkaa olla nykyinen unelma.

n50

Toivoin silloin pääseväni opiskelemalla pois kotikylästä ja saavani ammatin jolla elättää itseni. Näissä onnistuin. Erityisen onnellinen olen siitä etten asu kotikylässäni.

En uskonut että kelpaisin kenellekään parisuhteeseen ja tiesin että lapsia voisi olla turha toivoa jos on vuosikaudet pitänyt painon niin alhaisena ettei ole tullut murrosikää. Olen parisuhteessa ja lapsiakin on, yllättäen kroppa alkoi toimia normaalisti kun "repsahdin" ja annoin painon nousta.

Rahasta en osannut haaveilla, kun olin oppinut pärjäämään alle köyhyysrajan. Nykyään keskituloisena tuntuu kuin olisin Roope ankka.

Mun eka unelma oli jo toteutunut, pääsin kampaamolinjalle amikseen.

Oma auto ja asunto, kaksi aikuista lasta, työpaikka nykyiseltä alalta, mielenrauha. Nämä oli täyttä fiktiota silloin. Meni 90% ajasta kehnosti. Tosin aloin kasvattaa perhettä piankin. Silti vasta kun päästiin lapsen kanssa kahdestaan olemaan, elämä kirkastui.

Tuohon aikaan suunnittelin että tienaan 36000mk/kk. Nykyrahassa tuo on siis 10800€/kk. Olen siis 98% tavoitteessa.

52 vuoden päässä.Ja pian Wille kuolemantuottaa minutkin.