Lue keskustelun säännöt.
Ikää 40v, lapset tehty ja siitä haikeus, onko normaalia?
26.01.2025 |
Mietin, onko miten tavallista, että näin 40-vuotiaana tulee haikeus siitä, että nuoruus, hedelmällisyys, pikkulapsivuodet on lopullisesti takana ja ikinä ne ajat ei palaa?
meillä on kolme lasta, joista nuorin 5v. Hänen kohdalla sairastuin vakavaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Voimavaroja ei enää olisi aloittaa alusta, pelkäisin liikaa riskejä ja mies jonottaakin vasektomiaan.
Kokemuksia olisi mukava kuulla.
Kommentit (16)
Kuulostaa ihan normaalilta. Onhan se haikeaa ajatella menneitä aikoja tietäen, että takaisin sinne ei pääse. Itselläni auttaa se, että katselen niitä aikoja ikään kuin myötätunnolla ja hellyydellä ja olen niistä kiitollinen. Ja ehkä myös sellainen toiveikas tulevaisuuteen katsominen: elämästä tulee erilaista, mutta se voi silti olla hyvää eri tavalla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On normaalia ja tuttua minullekin. Tulee uniakin joskus että saisin uuden vauvan tai että oma lapsi on pienempi kuin nyt. Voisi olla mukava kokea koko homma uudelleen, mutta en tiedä onko se mahdollista. Toisaalta saatan saada lapsenlapsia ja joka tapauksessa voin lasten kasvettua keskittyä sitten muihin asioihin, sekä edelleen auttaa ja tukea aikuisia lapsia jne.
Itse tuskin miehenä edes perustan perhettä ennen kuin olen noin 40 v.
Samat mietteet. Ikää 38v ja kaksi lasta. Kesällä erosin lasten isästä (hyvästä syystä) ja nyt tullut suru siitä, että lapsia en saa enää enempää.
Olen 44. On haikeaa. Olisin halunnut enemmän kuin kaksi lasta, mutta elämän realiteetit tulivat vastaan. Toisaalta olen kyllä kiitollinen siitäkin, että elämä on mukavaa kahden isomman lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu tunne! Toisaalta on iloinen ja helpottunut siitä, että lapset on jo isoja, mutta toisaalta taas haikeudella ajattelee niitä pikkulapsiaikoja. Meillä nuorin jo 10 ja huomaa, että elämään on tullut kyllä paljon uutta nyt lasten kasvettua.
On haikeus mutta se ei häviäisi lisää lapsia tekemällä. Kun se liittyy olemassa olevien lasten kasvuun. Ovat pian täysi-ikäisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen 45, lapsi 23, jo kauan maailmalla ja kaikenlaiset luopumisen haikeuden koettu, paraikaa luovun vanhemmistani. Eivätköhän ne kaikki ole normaaleja. Elämä menee eteenpäin, niin sen kuuluu mennä. Välillä se on haikeaa.
Totta kai, yksi asia joka elämässä on ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole haikeaa, olen 46 ja ei edes ole lapsia, onneksi ei ole. Näin me ollaan erilaisia.
Tuttu tunne. Vaikka toisaalta olen kiitollinen siitä miten elämä on nykyään jo niin helppoa kun nuorin lapsikin on jo 10v. Meillä on 5 lasta, jotka kaikki saimme mieheni kanssa ollessamme vielä alle 30-vuotiaita. Tavallaan uusi elämänvaihe alkamassa, kun lasten kasvaessa meillä on taas enemmän aikaa tehdä asioita ihan kahdestaankin puolison kanssa. Silti haikeus toisinaan iskee ja kun katsoo valokuvia niiltä ajoilta kun lapset oli pieniä, tulee olo että miten ihanaa aikaa sekin aika oli.
Toisinaan näen unia joissa minulla on sylissä vastasyntynyt lapsi ja olen ihmeissäni että vieläkinkö sain vauvan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole haikeaa, olen 46 ja ei edes ole lapsia, onneksi ei ole. Näin me ollaan erilaisia.
Ei ole haikeaa ja lapsia ei ole. No ei kai se silloin olekaan.
olen itse 40v ja hieman haikeaa, vaikka odotankin hetkeä kun ei kaikki rahat mene lapsiin.
En ymmärrä lainkaan ihmisiä, joille se heterosuhde ja lapset on koko elämä. Ei oikeasti mitään omia kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia. Miten voi olla noin tyhjä kuori? Tsiisus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä lainkaan ihmisiä, joille se heterosuhde ja lapset on koko elämä. Ei oikeasti mitään omia kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia. Miten voi olla noin tyhjä kuori? Tsiisus.
En tiennytkään, että mulla ei ole omia kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia. Tähän asti luulin, että mulla on molempia. Mutta kiitos, kun kerroit tämän. Varmasti sinä, joka et minua tunne, tiedät paremmin.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä lainkaan ihmisiä, joille se heterosuhde ja lapset on koko elämä. Ei oikeasti mitään omia kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia. Miten voi olla noin tyhjä kuori? Tsiisus.
Se että lapset on merkityksellisintä ei sulje pois omia kiinnostuksen kohteita tai harrastuksia
Samat fiilikset, ikää 41. Itse jaksaisin vielä lapsia yrittää mutta mies ei joten tällä mennään. On siis 3 lasta ennestään mutta kova kaipuu olisi yhteen vielä ollut