Kuvittele itseäsi 17-vuotiaana: kuinka kaukana olet silloisesta unelmastasi

Tuolloin ei ollut unelmia. Elän nyt 47 - vuotiaana todella mukavaa elämää. 

Ei ollut unelmia, kauhea eksyksissä olon tunne vain.

-50

miinusta: Avioliiitto on pääosin perseestä, en osannut kasvattaa lapsia kovin hyvin, ei tullut mielenkiintoista työuraa.  Tässä iässä ei enää pääse diskoamaan itseään läkähdyksiin. 
Plussaa: unelma-asunto, uskallan ja osaan mitä haluan, en tarvi ketään.

N50

Kuvittelen ja ei mennyt sinnepäinkään eli varmaan -100000.

-7000, oli hieman epärealistiset unelmat 17-vuotiaana. Kyllä elämä sitten opetti, että olen tyhmä kuin saapas.

+100. En osannut kuvitella. 

Ei minulla ole tainnut koskaan erikoisempia unelmia olla. 17veenä taisin istua tietokoneella aivan kuten nytkin nelivitosena.

Melkein kaikki toiveeni toteutuivat perheestä, kodista ja työelämästä. Lisäksi miinuksena on ollut sairauksia ja vaikeuksia ihmissuhteissa, mutta sairaudet ovat nyt hyvässä tasapainossa ja olen oppinut ihmissuhteista. 

Olin todella pinnallinen ja kaunis ja päässä ei juuri muuta pyörinyt kuin ihailijat ja minäminä. :( En todellakaan tullut silloin miettineeksi, millaista elämäni olisi viiskymppisenä. Mutta ehkä en olisi ihan tällaista kuvitellut.

+200. Olen saanut enemmän kuin uskalsin unelmoida.

Eli 17-vuotiaana silloista unelmieni elämää. Olin lukiolainen, jolla oli ihana poikaystävä, paljon kavereita, mukavia ja  tavoitteellisia harrastuksia sekä turvallinen ja rakastava perhe.  Harrastusten takia pääsin näkemään maailmaa useamman kerran vuodessa. 

Unelmat meni miten meni, mutta on mennyt ja nyt edelleenkin menee kovaa.

Olin ahdistunut, masentunut ja sekaisin. Oli paha olla. Elämä oli vaikeaa monin tavoin. Onneksi tuo aika on takana.

Olin yksinäinen ja ahdistunut, en kaipaa sitä aikaa.

Vierailija kirjoitti:

+100. En osannut kuvitella. 

Sama, +100.

N59

Silloinen unelmani oli tulla ammattimuusikoksi. Se unelma karisi hyvin nopeasti, kun muutin pieneltä kylältä Helsinkiin lukioon. Tuli muita kiinnostuksenkohteita ja unelmia. Yksi unelma toteutui. Se ihana Oskari huomasi minut ja olemme nykyisin naimisissa <3

N43

Kyllä se on varmaan –100. Haaveilin soittajan ammatista, mutta sitten tuli kuulo-ongelmia, ja soittaminen piti jättää. Silloin oli vielä bänditouhua ja levykaupoilla ravaamista.

Unelmat suoritettu ja nyt on uusien unelmien aika.

En tiennyt tuolloin lapsena, että vapaus on arvokkaampaa kuin mikään muu. Niinpä olin epätyydyttävissä parisuhteissa kunnes vasta pari vuotta sitten tajusin, että mikään ei pakota olemaan sellaisessa. Joten pistin äijän pihalle. 

Tätä ennenkin olin avioeronnut kahdesti ja ajatellut, että jotain vikaa on minussa. Ei ollut, vaan ne äijät  ja yhteiskunnan odotukset oli ihan paskaa naisen kannalta. En sopinut muottiin vaikka vimmatusti yritin. Vika oli muotissa.

Nyt asun yksin, nautin siitä ja mulla on laaja ystäväpiiri sekä miesystävä, jonka kanssa en asu yhdessä. Me kumpikin haluamme näin. On oltava tilaa itselle ja omalle elämälle, vaikka haluaakin viettää aikaa myös yhdessä toisen kanssa.

Hyvät välit aikuisiin tyttäriin ja heille annettu esimerkki siitä, että nainen osaa, voi ja pärjää ihan itse, ilman miesvauvaa.

Olin 17-vuotiaana todella masentunut. Paremmin menee kuin silloin olisin luullut. 

Ei mulla ollut koskaan unelmia. Yksi ehkä, eli ydinperhe. Nyt olen huomannut että se oli minuun ulkoapäin istutettu eikä sopinut ollenkaan. Tein sen silti, kasvatin kaksi ihanaa lasta aikuisiksi ja erosin vauraana naisena.

Ei naisen pidä koskaan asettaa miestä elämänsä keskiöön. Siinä on oltava itse, omine haluineen ja tarpeineen. Jos ollaan lentokoneessa ja pitää laittaa happimaski, se laitetaan ensin itselle ja vasta sitten muille. Saman pitää päteä kaikkeen.