G: mitä hauskaa elämässä edessä kun lapset on tehty?

Pitää varmaan tehdä vielä se neljäs lapsi... ;)



No mutta tottakai elämä jatkuu ja varmasti mukavana. Nyt keskitytään työntekoon ja muuhun..

Eikö niistä isoista lapsista voi nauttia? Entä parisuhteesta? Entä harrastuksista? Entä ihan vaan jokapäiväisestä elämästä, sen isommista ja pienemmistä asioista? Hyvästä kahvista ja suklaakonvehdista sen kanssa? Kynttiläillallisesta? Uuden intohimon keksimisestä, oli se sitten sukellus tai pitsinnypläys? Huikesta maailmanympärimatkasta, jota varten on säästänyt monta vuotta? Hyvästä seksistä?



Minulla elämässä ei koskaan ole ollut ruuhkavuosia, ja kaikki on mennyt vähän " väärässä" järjestyksessä. Ensin tuli lapsi, sitten vasta elämäni mies, ja opiskelut sen jälkeen. Nyt vien niitä loppuun nyt vähän päälle kolmekymppisenä. En edes haaveile mistään ok-talosta. Ja helvetin onnellinen olen: Ihana lapsi, vaikka ei enää vaipoissa kuljekaan. Ja loistava parisuhde. Ystäviä, harrastuksia, intohimoja. Ja ihan omillanikin pystyn olemaan onnellinen ja löytämään elämyksiä. - Ehkäpä juuri siksi, ettei minulla ole mitään valmista mielikuvaa siitä, minkä näköinen elämän pitäisi olla, ja mitkä ovat niitä virstanpylväitä, joiden saavuttaminen saa tuntua joltain.



Jos elämä tuntuu tyhjältä, hankkikaa siihen sisältöä! Nauttikaa itestänne! Ei voi mitään, mutta kuulostaa kyllä helvetin säälittävätä kun vasta kymmenisen vuotta aikuiselämäänsä tarponeet ihmiset kyselevät, että onko elämällä enää mitään tarjottavaa...

meillä ainakin jatkuvasti huudetaan, kitistään ja itketään. Onneksi saa joskus halia. Minäkin olen saavuttanut jo kaikki nuo suurimmat etapit: okt, mies, lapset, koulutus, työ, kesämökki. Ja olen itsekin todella miettinyt, että mitäs nyt. Ja minä ainakin tarvitsen jotain etappeja kokekseni elämäni mielekkääksi, sillä haluan tuntea että saavutan jotain.



Kai tästä lähtien pyrin nauttimaan seuraavista asioista: työssä uuden oppiminen ja eteneminen, lasten kanssa harrastaminen, kahdenkeskiset hetket miehen kanssa, matkustelu, hyvä ruoka, sisustaminen, kauniit vaatteet...

kanssa, " aikuisten" kohteisiin. Sitten kun lapset ovat isoja, aiomme panostaa matkusteluun. Ystäviä ehtii näkemään myös useammin ja on myös helpomapaa aloittaa joku uusi harrastus. Vielä ehtii myös vaihtaa ammattia.



Minulla lapset 4v. ja 7kk. ja suoraan sanoen suoratsaan odotan että nämä ruuhkavuodet ovat ohi. Ihanaa aikaa tämäkin mutta ei minun elämäni ainakaan lopu lasten itsenäistymiseen.

Siitä ihanasta talosta jota ehkä sisustellaan lisää. Ihanista lapsista joista ollaan ylpeänä rinta rottingilla. Työelämästä joka on antanut paljon ja antaa koko ajan lisää. Matkustelusta, harrastuksista.



Minä olen ajatellut että elämän parasta aikaa on kun lapset ovat jo vähän isompia ja talo on ollut valmiina jo tovin, ollaan asetuttu ja miehen kanssa tuntee jo hyvin toisensa. Pikkulapsiaika ja talonrakennus jne on minusta todella rankkaa.

Mun mies on niin hyvää matkaseuraa, että odotan myös tulevia " aikuismatkojamme" . Lisäksi olemme pieni perhe eli kun poikamme on vähän isompi, voimme alkaa kierrellä yhdessä kunnolla maailmaa. Helpompi taloudellisesti kuin että jos lapsia olisi useampi. Näkemättä on vielä Australia, Uusi Seelanti, valtamerien saaret jne. Taaperoikäisen kanssa en vielä viitsi lähteä ihan omaa laiskuuttani Eurooppaa kauemmaksi, vaikka moni niin tekeekin.

Edessä on paljon kaikenlaista kivaa, matkoja jne. Mutta mikään ei tietenkään voi ylettyä järisyttävyydessään perheen perustamisen tasolle. Kaipa sitä pitää vain olla kiitollinen siitä että on saanut kokea sen kaiken eikä vain kaihota menneeseen. Ja tuleehan ne sitten joskus (toivottavasti) lapsenlapset...



ap

matkat muuttavat luonnettaan, on ihanaa jakaa monikulttuurisuuden ihmeet lapsen kanssa. Ylipäätään lapsilla on kyky vielä ihmetetellä ja kummastella kaikkein pienimpiäkin asioita! Ja sitä on ilo seurata!

Siinä menee aika kivasti ja uutta kokeillessa.

Tehdään miehen kanssa kaikkea, mitä lasten kanssa ei ehtinyt/voinut tehdä. Ihan pieniä juttuja, pelataan shakkia kaikessa rauhassa, matkustellaan kauas... Näitähän voidaan tietty tehdä vielä lasten ollessa kotonakin (isompina), mutta tässä pikkulapsiarjessa ne tuntuvat välillä aika kaukaisilta jutuilta. Sitten on tietysti luvassa aikanaan se mummous, jota myös odotan innolla. :) Täytyy vaan toivoa, että sekä mies että minä eletään pitkään ja hyväkuntoisina.

ja elämäni onni on oikeasti siinä perjantai-illassa kun koko perhe on saunassa ja keittiössä paistuu pannukakku uunissa.

Onhan niistä lapsista iloa vauva-ajan jälkeenkin. Seurataan lasten kasvua, joka ikävaihe tuo omat jutut tullessaan.



Kun lapset ovat vähän isompia, voi ehkä helpommin keskittyä taas omaan " uraansakin" , samoin kuin harrastuksiin.



Sitten kun lapset joskus ovat niin isoja, että muuttavat pois kotoa, on aikaa ja varaa olla enemmän ihan vaan kahdestaan miehenkin kanssa, matkustella enemmän jne.



Positiivinen ja optimistinen elämnasenne kehiin! : )

av:lle taas kiitos, että se räjäytti tajuntaani uuteen suuntaan. En ole todellakaan koskaan ajatellut tätä asiaa tältä kantilta!



Meillä on asunto, jo maksettu, koulutukset, autot ja kaikki materia mitä ihmiseltä löytyy. Ja ne lapset myös. Oikein odotan, että lapset kasvavat, että saan taas nukkua aamuisin pitkään, että pääsen löhöilemään jonnekin ilman vastuuta, jotta voin uppoutua hyvään kirjaan tuntikausiksi, jotta voin lähteä vaikka karibialle, kun ei tarvitse maksaa kuin oma matka.



Elämässä on tiedossa vaikka mitä!

pelkästään toi että voisi lukea romaania monta tuntia putkeen saa mut huokailemaan haikeudesta!!

- John Lennon -



t: 18

Minä en liiemmin mieti tulevaisuuden odotuksiani. Tai no: odotan tulevani joskus mummoksi, vanhenevani mieheni kanssa jne.



Ennen kaikkea yritän keskittyä elämään tässä ja nyt. Nyt lapset ovat pieniä (osa heistä, osa omistani on jo isoja), nyt he tarvitsevat minua, nyt nautin tästä ajasta.



Uskon, että sitten kun lapset lentävät pesästä tai ovat jo niin isoja, että käyvät kääntymässä :) (osa on tässä iässä, lentävät jo melko varmasti, mutta asuvat vielä kotona), niin sitten minä keskityn töihin tms.



Nyt tällä hetkelläkään perhe ja lapset eivät ole ainoa sisältö elämässäni. On työ, ystävät, suku jne. Samoin tulee olemaan tulevaisuudessa.

Aika monella oli suorastaan hinku päästä taas " omilleen" , irti sitovista lapsista. Ap:lla tilanne on se, että nautin suunnattomasti siitä kun lapset oli pieniä ja elämä tosi tiiviisti kotiympyröissä. Kaipa se siksi on aika haljua kun lapset kasvaa eikä sitä tiivistä tohinaa ympärillä enää ole.

Mutta on tässä ollut paljon muutakin masentavaa viime aikoina, se varmaan on se pääsyy miksei jaksa olla positiivinen. Parhaimmillaan tilanne olisi minun kohdallani se, että hymysuin muistelisin elämäni onnellisimpia aikoja ja tekisin tästä päivästä niin hyvän kuin suinkin. Nyt on vaan vähän nämä muutkin ongelmat vetäneet masennuksen puolelle tässäkin asiassa :/

Tyttö on 2 v ja toivottavasti lisää lapsia suodaan. Asuntoja ym ei olla hankittu, mutta aikomus on. Ne eivät kuitenkaan ole sellaisia varsinaisia tavoitteita, joista haaveilen, vaan ennemminki käytännöllisiä ratkaisuja. Jouluksi saan AMK-tutkintoni loppuun ja jatkan jo aloittamiani yo-opintojani. Opinnot ovat yksi sellainen iloa tuova asia, joita on tarkoitus jatkaa vaikka koko elämä jossain muodossa. Ihan kertakaikkisen kutkuttava tunne, kun ei tiedä mitä elämällä on vielä annettavaa.



En ole hetkeäkään ajatellut, että elämä on sitten siinä.

Ja voi pojat sitä villiä seksiä, kun on piuhat poikki eikä tartte raskauksia miettiä ;)

sitten odotetaan, että lapset kasvais isoksi, että niistä pääsis eroon.

Seuraavaksi odotetaan, että löytyis uus ihana rakkaus, että pääsis miehestä eroon.

Kolmanneksi, että sais myytyä talon kun tuli ero ja pitäis saada velat maksettua ja rahat uusiin isoihin häihin.

Ja edelleen..

Isot häät uuden ja ainoan rakkauden kanssa

Rakkauslapsia uuden ihanan rakkaan kanssa

Iso talo sen uuden ja ihanan rakkaan kanssa



Ja uusi kierros

odotetaan, että kakarat kasvais ja niistä pääsis eroon

jne....