Kun läheiseni kuoli sairauteen, kysyi työkaveri, että oliko vakavakin sairaus
Miten sairaus voisi enää vakavampi olla kuin johtaa kuolemaan? Ihmiset ei ilmeisesti osaa enää ajatella. Minulta kysyttiin myös, oliko jotain merkkejä etukäteen, että voi tapahtua tällaista. Siis mitä ihmettä? Miksi joku tittsca utelee, oliko jotain merkkejä? Lieventääkö se jollain tavalla surua, jos on ollut merkkejä? Suru on surua. Ei se ole rationaalinen asia, että voih, Kyllå hän varmaan kuolee, enpä sure nyt kun tiedän. ”Otan osaa suruusi” riittäisi hyvin.
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kuollut molemmat vanhemmat. Jos nyt pitäisi sanoa, niin "otan osaa" on hyvin neutraali. Ei oikeastaan ole jäänyt edes mieleen, että sanoiko joku sen vai eikö. Joten se todennäköisesti sanotaan niin monen suusta, että tuskin kukaan verisesti loukkaantuu vuosikausiksi.
Mieleen on jäänyt vain sellaiset kommentit, kun joku kertoi miten hänen oma vanhempansa menehtyi.
Tuokin on todella huonoa käytöstä. Miten joku kehtaa alkaa kertoa, miten omat vanhemmat ovat kuolleet, kun toisella on akuutti suruaika menossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sairaus hänellä oli? Huono kysymys, sillä sairautta ei välttämättä haluta kertoa. Jos kysyy oliko vakavakin sairaus, se antaa vastaajalle mahdollisuuden kertoa sairaudesta tarkemmin halutessaan tai ohittaa kysymyksen lyhyellä vastauksella ilman että kertoo asiasta tarkemmin. Luulen, että tämän vuoksi kysyjä on asettanut sanansa siten kuin ne oli.
Eiköhän se aloittaja olisi ihan itse osannut kertoa sairauden nimen, jos olisi halunnut. Jos yleisellä tasolla puhui sairauteen menehtymisestä, niin kyllä sivistyneellä ihmisellä yleisesti pitäisi olla ymmärrys, ettei ala udella, oliko vakavakin sairaus. Yleensä kai nämä asiat opetetaan jo kotona kasvatuksessa, mutta ei ilmeisesti kaikille.
Toisaalta, kun ihminen kertoo, että hänen läheisensä kuoli voi miettiä haluaako hän keskustella asiasta ja kertoi siksi, vai miksi hän teki niin. Varovasti voi lähestyä aihetta hienovaraisella kysymyksellä. Vastauksesta nopeasti huomaa haluaako hän jatkaa keskustelua.
Jos minulta joku läheinen kuolisi, salaisin varmaan asian, jottei kukaan sanoisi minulle "otan osaa". "Otan osaa"? Mitä helkuttia, ei kukaan voi toisen suruun osallistua. Maailman typerin sanonta, niin lattea ja kliseinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sairaus hänellä oli? Huono kysymys, sillä sairautta ei välttämättä haluta kertoa. Jos kysyy oliko vakavakin sairaus, se antaa vastaajalle mahdollisuuden kertoa sairaudesta tarkemmin halutessaan tai ohittaa kysymyksen lyhyellä vastauksella ilman että kertoo asiasta tarkemmin. Luulen, että tämän vuoksi kysyjä on asettanut sanansa siten kuin ne oli.
Eiköhän se aloittaja olisi ihan itse osannut kertoa sairauden nimen, jos olisi halunnut. Jos yleisellä tasolla puhui sairauteen menehtymisestä, niin kyllä sivistyneellä ihmisellä yleisesti pitäisi olla ymmärrys, ettei ala udella, oliko vakavakin sairaus. Yleensä kai nämä asiat opetetaan jo kotona kasvatuksessa, mutta ei ilmeisesti kaikille.
Miksi ylipäätään kertoa mihin kuoli?
Varmaankin juuri sen takia, ettei juorut lähde leviämään. On se nyt eri asia kuolla vaikka auto-onnettomuuteen kuin henkirikoksen uhrina tai syöpään.
Miksi työkaverit juoruaisi siitä mihin esim. minum öäheiseni kuoli?
Ehkä sinulla on normaalit täyspäiset työkaverit. Meillä kyllä mässäillään kaikella kauhealla. Ai kamala, on se ollut kova juttu, kun sen mies jäi rekan alle. Aikoinaan kun erään kollegan laosu kuoli, minä tiesin, mihin kuoli, mutta voi jestas niitä silloisen työpaikan juorukelloja. Ne spekuloivat keskenään, mitenköhän se on kuollut. Vaikka tiesin, pidin niin mauttomana heidän juoruilujaan, etten halaistua sanaa sanonut. Kollegani oli silloin poissa töistä useamman kuukauden. En osaa sitä sanoa, onko hän lapsensa kuolemasta puhunut näille spekuloijille sitten kun palasi töihin.
Uteliaisuus on ihmiskunnan selviytymiskeino.
Ehkä sinulla on normaalit täyspäiset työkaverit. Meillä kyllä mässäillään kaikella kauhealla. Ai kamala, on se ollut kova juttu, kun sen mies jäi rekan alle. Aikoinaan kun erään kollegan laosu kuoli, minä tiesin, mihin kuoli, mutta voi jestas niitä silloisen työpaikan juorukelloja. Ne spekuloivat keskenään, mitenköhän se on kuollut. Vaikka tiesin, pidin niin mauttomana heidän juoruilujaan, etten halaistua sanaa sanonut. Kollegani oli silloin poissa töistä useamman kuukauden. En osaa sitä sanoa, onko hän lapsensa kuolemasta puhunut näille spekuloijille sitten kun palasi töihin.